Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Asuminen Hkissä vai pienemmällä paikkakunnalla?

athene kirjoitti noin 18 vuotta sitten (34 kommenttia)
Moi!

Meillä on tässä ollut jo pidemmän aikaa mietinnän alla, jäädäkö tänne Helsinkiin asustelemaan vai muuttaako jonnekin pienemmälle paikkakunnalle Suomessa.

Muuttoon kannustaisi mm. se, että ainakin haavekuvissamme elo pienemmällä paikkakunnalla olisi yksinkertaisempaa ja kiireettömämpää kuin täällä ikuisen säädön keskuksessa.
Ymmärrän toki, että omista valinnoistahan tämä juttu on paljolti kiinni täällä pääkaupunkiseudullakin, mutta olen huomannut, että tämä ylipursuava menojen ja tekemisen määrä imaisee minut tosi helposti mukaansa ja olo on monesti superhektinen. Lisäksi tällainen kiireinen elämäntapa vie siinä määrin mehut pois, ettei aikaa/energiaa jää enää kovinkaan paljon millekään omille luoville projekteille.

Muutossa pelottaa kuitenkin se, että elämä muuttuisikin tylsäksi, kun ei olisi enää tarpeeksi tekemistä. Pääkaupunkiseudulle jäisi myös monia hyviä ystäviä. Uuden paikkakunnan pienemmät sosiaaliset kuviot on myös jonkin verran ahdistava ajatus...

Nyt kysyisinkin teiltä arvon palasokerilaiset, josko teillä olisi kertoa omia kokemuksianne tästä aiheesta. Eli jos olet muuttanut Hkistä jonnekin pienempään kaupunkiin, niin millaista se on ollut. Mitä hyviä/huonoja puolia?

Saa myös mainostaa hyväksi havaitsemiaan kaupunkeja!

Myös maallemuuttotarinoita otetaan ilolla vastaan. :)

+/- saldo : 0 |

    waka/jawaka kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos tuollaisia ajatuksia pyörii mielessä ja työ-/opiskeluasiat natsaavat, niin eiköhän maallemuutto ole joka tapauksessa kannatettava vaihtoehto.

    Itse asuin Helsingissä toissa kesänä neljä kuukautta. Se oli mukavaa aikaa, ja toisinaan ikävoin kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia vapaa-ajanviettoon. Muuten elämä Porissa onkin sitten siinä määrin rauhallisempaa ja auvoisampaa, etten tosissani haluaisi takaisin tzadin vilinään.

    Velmu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Illuusio siitä, että pienemmällä paikkakunnalla olisi kovasti paljon vähemmän tekemistä, on turha. Pienellä paikkakunnalla omat tekemisensä ja menemisensä täytyy vain mukauttaa paikalliseen tarjontaan, mikä on yllättävän helppoa. Tulee käydyksi kissanristiäisissä, jollaissa ei voisi pääkaupungissa kuvitellakaan käyvänsä, eikä tunnu yhtään pahalta.

    Itse karistan Helsingin pölyt kintuistani tuossa keväällä ja suuntaan maakuntaan. Pääkaupungista ei runsaan kahden vuoden asumisen perusteella kyllä ole juuri pahaa sanottavaa, on mainettaan paljon parempi kaupunki. Vähän ikäväkin voi tulla, mutta en usko menettäväni mitään ratkaisevan tärkeää. Elintasoakin on varaa pudottaa selvästi pois muuttaessa, kun asuminen halpenee älyttömästi.

    Omalta kohdaltani lähteminen on helppoa, koska mitään laajaa sosiaalista verkostoa ei ole tullut Helsingissä luotua. Tilanne on tietysti paljon pahempi, jos joutuu katkaisemaan paljon juuria muuttaessaan pois. Kannattaa muistaa, että Helsinkiin jääviä kavereita on koko lailla turha odottaa kyläilemään periferiaan.

    Toisaalta on hyvä, että jotain yhteyksiä Helsinkiin jää, koska aika ajoin jokaisen pitää kuitenkin käydä pääkaupungissa ja silloin on yösija valmiina.

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yhteen aikaan tuntu, että Ylivieska on aivan liian pieni paikka ja ettei täälä oo mittään, nyt tuntuu melekeen, että tää on liian iso ;)

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kaikenmaailman kehyskuntien jälkeen tämä Porvoo tuntuu kyllä sangen mainiolta paikalta. Jokainen kaupunki on Suomessa talvella tympeähkö, mutta kesällä tämä paikka on aivan upea. Vantaa on lähin kunta Helsinkiä jossa olen asunut, ja siellä oli jo aivan liikaa ihmisiä... :wink: Sitä paitsi tällainen erittäin lyhyiden etäisyyksien pikkukaupunki on sangen käytännöllinen ja luonnonläheinenkin.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Asuin ensimmäiset 18 vuottani Kokkolassa, jossa on n. 35000 asukasta. Aina tuntui ahdistavalta, ja sai kuulla kommentteja "huomattiin, että teit sitä ja tätä...". Koskaan ei ollut epäilystäkään siitä, että muuttaisin sieltä heti tilaisuuden tullen pois.
    Nyt olen asunut reilut kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla, pikku hiljaa lähemmäksi Helsingin keskustaa muuttaen, enkä voisi kuvitellakaan lähteväni täältä muualle, paitsi ehkä johonkin lämpimämpään paikkaan.

    Kluge kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kaikenmaailman kehyskuntien jälkeen tämä Porvoo tuntuu kyllä sangen mainiolta paikalta. Jokainen kaupunki on Suomessa talvella tympeähkö, mutta kesällä tämä paikka on aivan upea. Vantaa on lähin kunta Helsinkiä jossa olen asunut, ja siellä oli jo aivan liikaa ihmisiä... :wink: Sitä paitsi tällainen erittäin lyhyiden etäisyyksien pikkukaupunki on sangen käytännöllinen ja luonnonläheinenkin.


    Joo, Porvoo on siitäkin kiva paikka asua ettei täällä vielä ole liikaa henkilöautoja. Oikeastaan täällä harmittaa vain tuo n.+50% "Porvoo-lisä" laajakaistaliittymien hinnoissa PK-seutuun verrattuna.

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tervetuloa Porvooseen. Asunnot kyllä alkavat ymmärtääkseni olla Hesan hinnoissa.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meillä on tässä ollut jo pidemmän aikaa mietinnän alla, jäädäkö tänne Helsinkiin asustelemaan vai muuttaako jonnekin pienemmälle paikkakunnalle Suomessa.

    Katsotaas mitäs intialaiset pyhimykset sanovat asiasta:

    Having recognised the pleasure and the suffering as equal, the gain and the loss, the victory and the defeat, prepare for the combat; thus you will not commit any sin. (Bhagavad-Gîtâ)

    Eli ihan sama mihin luut maatuvat. OK?

    athene kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Katsotaas mitäs intialaiset pyhimykset sanovat asiasta:

    Having recognised the pleasure and the suffering as equal, the gain and the loss, the victory and the defeat, prepare for the combat; thus you will not commit any sin. (Bhagavad-Gîtâ)

    Eli ihan sama mihin luut maatuvat. OK?


    Hih, joko me saadaan tämäkin keskustelu muutettua näihin sfääreihin... :lol: 8)

    No joo, mut ehkä ei kuitenkaan tällä kertaa. Kerros mieluummin jotakin Turust? Vai Turkusest? Vai mitenkä se nyt pitäis oikeaoppisesti sanoa... Hmm? *päätänsämiettiväisenärapsuttel*

    Itse olen asunut elämäni 18 ensimmäistä vuotta Kuopiossa ja niin henkinen en ole, että vieläkään näin kahdeksan vuoden jälkeen pystyisin sinne palaamaan. Ehkä joskus vielä sekin ihme tapahtuu...

    Niin, kiitos muuten Porvoo-kutsuista! :) Se on kyllä ihan vakavasti harkinnassa oleva vaihtoehto.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ennen Helsinkiin muuttamista, yli 25 vuotta sitten, asuin pienemmällä paikkakunnalla. Elo oli ihan mukavaa, vaikka paikka ei nuorisolle juuri tekemistä tarjonnut. Koulun päätyttyä muutin pääkaupunkiin ja nyt olen tottunut tämän paikan ilmapiiriin ja elämänmenoon. Viimeksi kun vierailin nuoruuteni maisemissa, alkoi jo parin päivän jälkeen ahdistamaan paikallinen pikkukylämeininki. Vieraat ihmiset käyttäytyvät, kuin olisivat vähintäänkin tuttuja, ja kun olet kerran viettänyt heidän kanssa hetken aikaa samassa tilassa, heistä tulee parhaita kavereitasi, ainakin omasta mielestään. Paikallisessa kahviossa he tunkevat itsensä samaan pöytään, vaikka ympärillä on tyhjiä pöytiä vaikka muille jakaa, ja alkava purkamaan huoliaan. Näytänkö minä todellakin ihmiseltä, jolta löytyy ratkaisu jonkun jyväjemmarin massikkaongelmiin? Parasta Helsingissä on se, että täällä on mahdollista kulkea kaupungilla ilman, että kukaan kiinnittää sinuun huomiota.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No joo, mut ehkä ei kuitenkaan tällä kertaa. Kerros mieluummin jotakin Turust? Vai Turkusest? Vai mitenkä se nyt pitäis oikeaoppisesti sanoa...

    Aivan kuten kaikki aistimaailman havainnot, Turku on olemukseltaan tyhjyyttä eikä sillä ole mitään pysyvää substanssia.

    No joo, vakavasti ottaen: täällä ei tosiaan ole mitään. Hirveän pieni kaupunki.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ite muutin täysi-ikäiseksi tultuani pois pikkukaupungista (Porvoo) vietettyäni siellä lapsuuden/nuoruuden. Liian ahdistavan pienet sosiaaliset ympyrät. Tarttee tilaa. Helsingissä tosiaan saa kävellä kadulla tuntematta ketään tai tulematta tunnistetuksi. Ja onhan tämä aito kaupunki kuitenkin, täällä on ihan kaikki mitä nyt ihmisyhteisöissä voi olla: yliopistoista ja korkeakulttuurista metrolähiöihin ja neulanvaihtopisteisiin. Hyviä saunoja, thai-hierontaa, joka päivä klo 22:een auki olevat ruokakaupat, melko hyvin toimiva joukkoliikenne, kisahalli, keskuspuisto, rikkaita, köyhiä, kauniita ihmisiä, rumia ihmisiä, pari mielisairaalaa, Helsinginkatu, selviytymisasema, stadion ja jäähalli. Ruuhka-aikoina on liikaa väkeä ja pakokaasua.

    Kannattaa kyllä muuttaa junttilasta stadiin.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    täällä on ihan kaikki mitä nyt ihmisyhteisöissä voi olla: yliopistoista ja korkeakulttuurista metrolähiöihin ja neulanvaihtopisteisiin. Hyviä saunoja, thai-hierontaa

    MITÄ KUIVAHEMPUTUS MAKSAA HESASSA ???

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulee käydyksi kissanristiäisissä, jollaissa ei voisi pääkaupungissa kuvitellakaan käyvänsä, eikä tunnu yhtään pahalta.


    Semmoitahan tuo on. Esikaupungeissa saattaa olla samanlaista. Käydään joka futis ja muu matsi katsomassa. Olen ollut jopa koripallomatsissa pikkukaupungissa, ja en tosiaan välitä siitä.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    MITÄ KUIVAHEMPUTUS MAKSAA HESASSA ???


    Päästiinkö vihdoin asiaan? :twisted:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Päästiinkö vihdoin asiaan? :twisted:

    No mun tiedustelulähteiden mukaan ainakin turkulaisten thai-hierontapaikkojen päämyyntiartikkeli on "happy end". Lieneekö sitten Helsingissä toiminta toisin profiloitua?

    StarLion kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    pari mielisairaalaa, Helsinginkatu, selviytymisasema



    = sama asia

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen syntynyt Helsingissä ja koko ikäni täällä asunut.
    Voisin hyvin kuvitella muuttavani jonnekin muualle. Stadilainen kulttuuri on täältä hävinnyt, paikan ovat vallanneet ns "cityihmiset" jotka Toijalalaisen Sedu K:n johdolla ovat (Hectorin sanoin) "rakentamassa tänne hölmölää."

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paikallisessa kahviossa he tunkevat itsensä samaan pöytään, vaikka ympärillä on tyhjiä pöytiä vaikka muille jakaa, ja alkava purkamaan huoliaan.[/quote]

    Toihan on kivaa, omat huolet ei tunnu enään niin pahoilta ku huomaa, että muillaki on vaikeeta ;)

    [quote]Parasta Helsingissä on se, että täällä on mahdollista kulkea kaupungilla ilman, että kukaan kiinnittää sinuun huomiota.


    Mitä enemmän ihmisiä, sitä erakoituneempaa meininkiä? ;)

    StarLion kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olen syntynyt Helsingissä ja koko ikäni täällä asunut.
    Voisin hyvin kuvitella muuttavani jonnekin muualle. Stadilainen kulttuuri on täältä hävinnyt, paikan ovat vallanneet ns "cityihmiset" jotka Turkulaisen Sedu K:n johdolla ovat (Hectorin sanoin) "rakentamassa tänne hölmölää."


    Näin on! Kaikki on nykyään "kalliota", vaikka oltais missä. Vanhat rajat ja arvot kadonneet.

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itse muutin muutama vuosi sitten Helsinkiin pieneltä paikkakunnalta enkä ole katunut. Jos mielii pienemmälle paikkakunnalle niin ehkä kannattaa valita sellainen, joka on siedettävän välimatkan päässä Helsingistä. Kuinka kauas olisit valmis muuttamaan?

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muutin 2 vuotiaana Helsingistä silloiseen Espoon kuntaan, nykyiseen Niinistölän kaupunkiin, enkä ole varma oliko se hyvä veto. Toki olen käyttänyt Helsingin palveluja koko elinaikani. Herkästi kuvittelen elon olevan auvoisempaa jossain maakunnassa, mutta kyllä jokakesäiset lomajaksot pienessä Kannonkosken kunnassa yleensä turhat unelmat karistavat.
    Sanotaan niin että Helsingin palvelut maaseudun rauhalla varustettuna olisi se optimi. Nykyisestä asuinpaikastani Helsinkiin on 15 minuutin matka - ei paha! - ja tuppukylämme on muutoin rauhallinen ja asuminen kohtuullisen edullista, ainakin Helsingin hintatasoon verrattuna.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    pari mielisairaalaa, Helsinginkatu, selviytymisasema


    = sama asia


    Helsinginkatu on avo-osasto.

    jooxa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Oon asunut koko ikäni (länsi)Vantaalla, joka on sinänsä ihan jees. Itse Vantaahan ei ole yhtään mitään, mutta keskustaan pääsee vartissa ja sieltä pääsee sitten myös pois.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itse muutin muutama vuosi sitten Helsinkiin pieneltä paikkakunnalta enkä ole katunut. Jos mielii pienemmälle paikkakunnalle niin ehkä kannattaa valita sellainen, joka on siedettävän välimatkan päässä Helsingistä. Kuinka kauas olisit valmis muuttamaan?


    Periaatteessa mihin vaan. Helsinkiin pääsee vaikka lentokoneella jos alkaa ahistaa.. Oon myös huomannut, että jos kaikki kulttuuri- sun muut riennot on ulottuvilla niin niihin turtuu eikä enää viitti käydä paljon missään. Yks kaveri Kajaanista totesi samaa Helsinkiin muutettuaan: Kajaanissa tuli käytyä kaikissa mahdollisissa näyttelyissä yms. tilaisuuksissa, Hesan tarjonta sitä vastoin aiheuttaa lamauttavaa ähkyä.

    Ainoa mikä estää poismuuton on työpaikka.

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ainoa mikä estää poismuuton on työpaikka.


    Näinhän se on, työtä tehden työn on vanki, vapaus on vain mummon mökki kaukana jossain ja umpihanki :lol:

    JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Oon asunut koko ikäni (länsi)Vantaalla, joka on sinänsä ihan jees. Itse Vantaahan ei ole yhtään mitään, mutta keskustaan pääsee vartissa ja sieltä pääsee sitten myös pois.


    Totta puhut. Vantaa ja Espoohan ovat Suomen turhimpia kuntia...heti Kauniaisten jälkeen.

    Itsekin olen syntynyt Helsingissä (Runeberginkadulla) ja asunut tällä alueella koko ikäni (-7 vuotta Tampereella). Voisin kyllä muuttaa jollekin pienemmälle paikkakunnalle näin 36-vuotiaana "aikuisena" ja vakiintuneena ihmisenä. Helsingin paras puoli on se, että ihmiset ovat tulleet ympäri maata Helsinkiin, joka luo vapaan henkisen ilmapiirin. Erilaisuutta suvaitaan paremmin, kuin muualla maassa.

    Nurkkakuntaisuus on junttimaisuutta...minulle on aina ollut aivan sama, mistä joku on kotoisin. Kusipäiden määrä on aina vakio paikkakunnasta riippumatta. Oikea Stadilaisuus on suvaitsevaisuutta. En kyllä tiedä, tottuisinko ahdasmieliseen kyttäysmentaliteettiin pienemmällä paikkakunnalla.

    PS: Sedu Koskinen EI ole Turkulainen. Se on kotoisin Toijalasta, jossa on asunut koko nuoruutensa.

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Totta puhut. Vantaa ja Espoohan ovat Suomen turhimpia kuntia...heti Kauniaisten jälkeen.

    ...

    Kusipäiden määrä on aina vakio paikkakunnasta riippumatta. Oikea Stadilaisuus on suvaitsevaisuutta.


    Mitä vikaa Kauniaisissa on? :shock:
    Suvaitsevaisuutta hieman, pyydän! :wink:

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [.PS: Sedu Koskinen EI ole Turkulainen. Se on kotoisin Toijalasta, jossa on asunut koko nuoruutensa.


    Okei, kiitos korjauksesta.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sedu asuu mersussa.

    JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Totta puhut. Vantaa ja Espoohan ovat Suomen turhimpia kuntia...heti Kauniaisten jälkeen.

    ...

    Kusipäiden määrä on aina vakio paikkakunnasta riippumatta. Oikea Stadilaisuus on suvaitsevaisuutta.


    Mitä vikaa Kauniaisissa on? :shock:
    Suvaitsevaisuutta hieman, pyydän! :wink:


    Ei Kauniaisissa, Espoossa ja Länsi-Vantaassa _paikkoina_ mitään suurempia vikoja olekaan, ne ovat vain itsenäisinä kuntina melko keinotekoisia ja absurdeja.

    Jimi kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Helsinki top-kympissä!
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/in_depth/4669400.stm


    RushElla kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miksi ahtautua yhteen nurkkaan kun kerran "Suomessa on tilaa" ... Asumiskustannukset kuitenkin on toista luokkaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

    Itse asun maaseudulla , 15 km päässä Seinäjoelta. Plussaa on omakotitalo isolla tontilla, ei naapureita seinän takana eli äänenavausta voi harjoittaa ilman että joku kopistelee seinäntakana ( no, omaa väkeä ei lasketa :P ) - näköetäisyydellä sentään on mukava naapurusto .... Miinuksia se, että auto tarvitaan joka lähtöön, kun palvelut ovat keskustassa ja/ tai Seinäjoella. Kaupunkiasumista kaipaisin joskus, olis kiva kun harrastukset olis kävelymatkan päässä ja joskus vois käydä yhdellä ilman kauheaa suunnittelua ...

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voisin kyllä muuttaa jollekin pienemmälle paikkakunnalle näin 36-vuotiaana "aikuisena" ja vakiintuneena ihmisenä. Helsingin paras puoli on se, että ihmiset ovat tulleet ympäri maata Helsinkiin, joka luo vapaan henkisen ilmapiirin. Erilaisuutta suvaitaan paremmin, kuin muualla maassa.


    No sitten voin kyllä suositella Porvoota! :)