Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Unettomuus

Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten (62 kommenttia)
Jep, onpa taas kivaa, kun vuorokausirytmi on nurinniskoin kohta kaksi viikkoa. Eilen katsoin kiinalaista oopperaa aamu viiteen. En jaksa edes kertoa, millaisia uni- rauhoittava- ja kipulääkekoktaileja on tullut kokeiltua ilman tulosta. Seuraavaksi täytyy varmaan kokeilla morfiinia. 3 x Tenox ja muumimukillinen koskenkorvaa; ei mitään vaikutusta. Ok, Tenox yliannostukset voivat aiheuttaa ns. paradoksaaleja reaktioita, mutta ei tietääkseni alkoholin kanssa. Että se niistä yömyssyistä. Periaatteessa voisin tehdä töitä yölläkin, mutta kanssaeläjä ei jaksa kuunnella konttorituolin natinaa yön yli. Siksi käytännössä tulee katsottua sitä kiinalaista oopperaa - eikä sekään väsytä. Ulos ei huvita lähteä toikkaroimaan yöllä. Iltalenkki voisi auttaa, mutta ilta on juuri sitä aikaa, jolloin pitäisi aloittaa työt tämän häiriötilan aikana; päivällä on liian väsynyt vaativan työn tekemiseen, korkeintaan jaksaa käydä asiakaskäynnillä jauhamassa paskoa. Että tämmönen epäuskottava tarina tällä kertaa, kiinnosti kuulemma mm. erästä Bilteman varastomiestä.

+/- saldo : 0 |

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jep jep... mulla on ollu jo pitkän aikaa melko hyvät unenlahjat, mutta nyt on viimme aikoina ollu meleko katkonaisia öitä... johtuukohan lääkityksen vähentämisestä?

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hei, asioiden "jakaminen" Palasokerissa auttaa välittömästi. Sammahdin noin kello yksi yöllä ja heräsin klo. 8.00 ilman sellaista oloa kuin olisi jäänyt yöllä tiekarhun alle. Olo on niin normaali, että tästä ei voi seurata hyvää. Kuolevalle ihmisille saattaa tulla päivä tai tunti ennen lähtöä äkillinnen selkeyden ja elinvoimaisuuden puuska, ehkä tässä on kyse samasta ilmiöstä.

    Astro kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kunnon ulkoilurupeama pikkupakkasessa tekee uniseksi.... Ei tartte mömmöjä. Kipuun se ei kyllä pahemmin tepsi, tai riippuu kivusta.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    I dont like mömmö but mömmös like me.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitää valvoa tarpeeksi pitkään niin lopulta sitten nukahtaa. Kukaan ei ole vielä kuollut unen puutteeseen.

    Parin tunnin hiihtolenkki, tukeva ateria ja rakastelu saisivat ainakin allekirjoittaneen sammumaan kuin kynttilän. Kemikaalit, alkoholi ja lääkkeet pidemmän päälle vain sekoittavat unirytmiä. Luojan kiitos ei ole ollut uniongelmia vuosiin, mitä nyt välillä nukahtaminen on hankalaa. Rytmin säätämisessä menee joitakin päiviä.

    Viukkis kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitää valvoa tarpeeksi pitkään niin lopulta sitten nukahtaa. Kukaan ei ole vielä kuollut unen puutteeseen.

    Ei pidä paikkaansa. Useita kuukausia jatkuva täydellinen unettomuus yleensä tappaa.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pitää valvoa tarpeeksi pitkään niin lopulta sitten nukahtaa. Kukaan ei ole vielä kuollut unen puutteeseen.

    Ei pidä paikkaansa. Useita kuukausia jatkuva täydellinen unettomuus yleensä tappaa.


    Ahaa. Ilmeisesti psykoterapeutti, jolta tuo tietoni oli peräisin, puhui palturia.

    No joo, ilmeisesti hän tarkoitti tilannetta jossa henkilöä ei pidetä väkisin tai hän ei itse yritä väkisin pysyä hereillä (esim stimulanttien avulla).

    Ite tiedän aika paljon valvomisesta mutta kaikki tietoni perustuu kyllä omaan kokemukseen.

    Viukkis kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eipä minullakaan internetiä parempaa lähdettä ole tarjota, mutta: http://www.answers.com/topic/sleep-deprivation


    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ite tiedän aika paljon valvomisesta mutta kaikki tietoni perustuu kyllä omaan kokemukseen.

    Aika vähän tiedät, jos et tiedä että unideprivaatio voi johtaa psykoosiin ja vähintäänkin sen laatuiseen suorituskyvyn heikentymiseen että tuloksena on välillinen hengenlähtö. Esim. auton ajaminen unessa on aika vaarallista.

    Jos pidempiaikainen REM-univaihe jää välistä, alat kärsiä valvetilassa mikrounitiloista, joiden aikana voi tapahtua melkein mitä vaan.

    Yawn kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pidempiaikainen REM-univaihe jää välistä, alat kärsiä valvetilassa mikrounitiloista, joiden aikana voi tapahtua melkein mitä vaan.


    Saako tuota ostettua pullotettuna jostain?

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Esim. auton ajaminen unessa on aika vaarallista.


    Ouh. En jaksa väitellä kun tuolla tietomäärällä olet selvästikin alan äärimmäinen asiantuntija.
    Hyvää yyötä 8)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ouh. En jaksa väitellä kun tuolla tietomäärällä olet selvästikin alan äärimmäinen asiantuntija.

    Sanoisin että tällä unideprivaatiolla olen vain äärimmäisen ärsyyntynyt. :wink:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pidempiaikainen REM-univaihe jää välistä, alat kärsiä valvetilassa mikrounitiloista, joiden aikana voi tapahtua melkein mitä vaan.[/quote]
    [quote]Saako tuota ostettua pullotettuna jostain?

    Heh, ei kait. Mikrounitiloja voi hankkia ilmaiseksi ja jopa hallitusti, jos malttaa pysyä paikoillaan ja osaa tapella varsinaista unitilaa vastaan esim. jonkin mediaatiotekniikan avulla. Intialaiseen joogafilosofiaan kuuluu ajatus, että unitilakin pitää voida hallita, ja siksi on uskottu olevan ihmisiä, jotka eivät nuku koskaan. Kun länsimaalaiset psykologit ryhtyivät mittaamaan näiden näennäisesti aina valveilla olevien hemmojen aivotoimintaa, huomattiin että heidän aivonsa menivät säännöllisin väliajoin lyhytaikaisiin REM-tiloihin. He siis ottivat pikatorkkuja silmät auki.

    Toinen hassu tapaus on pääskynen, joka muuttomatkalla nukkuu vuorotellen eri aivolohkoilla. Vasen aivolohko voi olla unitilassa samalla kun toinen on valveilla ja hoitaa lentohomman. Ja sitten vaihdetaan vahtivuoroa.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Sanoisin että tällä unideprivaatiolla olen vain äärimmäisen ärsyyntynyt. :wink:


    OK. Ite olen kyllä nukkunut mutta rassaa ihan muut asiat. Sellaista se on suomalaisen elämä.

    Joitakin vuosia sitten kärsin todella unettomuudesta. Olin melkoista epätoivoinen sen jutun kanssa, varsinkin kun samaan aikaan oli paineita ja kilpailua töissä, hyvää psyykkistä suorituskykyä olisi tarvittu. Unettomuuden lääkintä lääkkeillä ja alkoholilla vain pahentivat tilannetta. No se unettomuus oli mun tapauksessani vain jäävuoren huippu. Nyt on vähän helpompaa kun en enää edes yritä teeskennellä tervettä.
    :roll:

    Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En kärsi unettomuudesta, mutta tapanani on nukkua vain 6-7 tuntia yössä. Enkä ota mitään tirsojakaan muina aikoina. Onkohan tämä liian vähän? Taitaa olla yksilöllistä. Viikonloppuisin tulee kyllä nukuttua enemmänkin.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Harvoin saan kunnolla nukuttua, ja jos nukun, unet ovat täynnä käärmeitä ja entisiä kämppiksiä.

    athene kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voi vitsi kun vois jotenkin auttaa! Tiedän niiiin hyvin, mille tuo tuntuu, kun mullakin on ollut joskus aikaisemmin pahoja unettomuuskausia. Käy hei katsomassa se ayurveda-linkki, jonka jonnekin tänne Palasokeriin lähetin joskus tässä lähiaikoina. Mulla oli ainakin joskus niistä neuvoista apua. Unettomuushan liittyy sen mukaan liialliseen "vataan" kehossa.

    Sitten mulle tuli kanssa mieleen, että kun sä oot joskus kertonut, että teet joitain aika rankan kuuloisia meditaatioharjoituksia, niin ehkä niilläkin voi olla jotakin tekemistä asian kanssa. Ehkä joku lempeämpi meditaatiotekniikka sopisi (ainakin tässä tilanteessa) paremmin.

    Yksi joogatekniikka on muuten mukavan lämmin jalkakylpy juuri ennen nukkumaan menoa, kourallinen merisuolaa vatiin mukaan.

    Jos unettomuus johtuu selkeästi ylikierroksilla olemisesta, stressistä, mielessä pyörivistä suunnitelmista yms, niin voi auttaa myös jos laittaa jäitä otsalle ja maksalle. Hillitsee kummasti surrausta. Nää on tosiaan nyt näitä jooganeuvoja, uskoa saa ken tahtoo, mutta kokeileminen ei varmaan ainakaan pahenna tilannetta.

    Voimia sulle! Ja vaikkei se varmaan juuri tässä hetkessä lohdutakaan, niin yleensä kuitenkin nämä unettomuusjutut kestävät vain tietyn ajan ja sitten taas tilanne normalisoituu.

    Yawn kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämänpäiväinen perheriita juontaa juurensa juurikin siitä, että unenlahjani ovat niin vallattoman hyvät, etten kunnolla herännyt puhelimen hälytysääneen. Niinpä olen koisaillut oikeastaan suurimman osan tästä päivästä - olkoonkin, että viimeöinen valvominen vaati luonnollisesti veronsa...

    Yawn = hyvät, erittäin hyvät, unenlahjat.

    juuffo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mahtaa tuolla tuvan alla kulkea joku vikkelä maanalainen vesisuoni. Ainakin vaikutus tuntuu oikessaa lonkassani. Särkee. Meinattelee valvottaa. Vasta lääkkeenä lämmittelen jyväpussia, jonka päällä makoisasti köllöttelen. Joskus lisäksi särkylääkettä. Muuten voin kyllä sanoa olevani hyvä uninen. Kun Apazuzun kanssa olimme samoissa köksissä, siellä joskus ressaantu niin että piti niitäkin valvoa. ( syy ei siis ollut Apan!)

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olin vuonna -73 postissa kesätöissä jolloin piti herätä siinä viiden maissa että kuudeksi ehti töihin. Parin viikon jälkeen alkoi olla sellainen olo että kirjeitä lokerikkoihin jakaessa alkoi joskus aivan hillittömästi naurattamaan. Jotain univajetta se taisi olla.

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Harvoin saan kunnolla nukuttua, ja jos nukun, unet ovat täynnä käärmeitä ja entisiä kämppiksiä.


    Huh!

    Kumpia pelkäät enemmän?

    Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vasemman aivopuoliskoni noogilohkon suosima guruni Pentti Linkola on todennut että oikean fyysisen työn jälkeen ihminen nukkuu hyvin ja levoksi riittää kahdeksan tuntia! 8)
    Pitää muuten paikkansa! Tehkää fyysisesti rasittavaa hommaa koko päivä ja tulkaa sitten puhumaan univaikeuksista!
    Ongelma syntyy nykyisen elämänmenon tuottamien evolutiivisesti vasta-aiheisten työtehtävien seurauksena.
    Kun istutaan 8-10 tuntia tietokoneen ääressä ergometrisesti väärissä asennoissa ja lisäksi nautitaan kulutukseen nähden liiallisesti kaloreita ei ole suinkaan mikään yllätys, että ongelmia syntyy.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Ongelma syntyy nykyisen elämänmenon tuottamien evolutiivisesti vasta-aiheisten työtehtävien seurauksena.

    Ruvetaan kaikki erokkokalastajiksi, niin homma hoituu.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos kalastaa erakoita, mitä laittaa syötiksi? :shock: Taidan mennä nukkumaan... :oops:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meniköhän tuo niin huonosti, kun luulet.. erakkokalastaja vs. kalastajaerakko, lohikalastaja vs. lohenkalastaja. Valaspyytäjä vs. valaanpyytäjä. Mitä valaalta pyydetään?
    Vai olisiko kyseessä sanaliitto, erakko-kalastaja. En osaa oikein Suomen kieltä, myönnetään. Mullekkin maistuis uni, mutta kuten on ollut puhetta..

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Harvoin saan kunnolla nukuttua, ja jos nukun, unet ovat täynnä käärmeitä ja entisiä kämppiksiä.


    Huh!

    Kumpia pelkäät enemmän?


    Entisiä kämppiksiä, tai ainakin yhtä niistä.

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meniköhän tuo niin huonosti, kun luulet.. erakkokalastaja vs. kalastajaerakko, lohikalastaja vs. lohenkalastaja. Valaspyytäjä vs. valaanpyytäjä. Mitä valaalta pyydetään?
    Vai olisiko kyseessä sanaliitto, erakko-kalastaja. En osaa oikein Suomen kieltä, myönnetään. Mullekkin maistuis uni, mutta kuten on ollut puhetta..


    Varsinkin japanilaiset, mutta myös islantilaiset pyytäisivät valaalta jotain tutkimuksellista aineistoa.

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Kun istutaan 8-10 tuntia tietokoneen ääressä ergometrisesti väärissä asennoissa ja lisäksi nautitaan kulutukseen nähden liiallisesti kaloreita ei ole suinkaan mikään yllätys, että ongelmia syntyy.


    Ihminen voi harrastaa liikuntaa. Olihan Pentti Linkolan mainitseminen huumoria, olihan ??? Ainakin hymiö oli mukana... :?

    juuffo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vasemman aivopuoliskoni noogilohkon suosima guruni Pentti Linkola on todennut että oikean fyysisen työn jälkeen ihminen nukkuu hyvin ja levoksi riittää kahdeksan tuntia! 8)
    Pitää muuten paikkansa! Tehkää fyysisesti rasittavaa hommaa koko päivä ja tulkaa sitten puhumaan univaikeuksista!
    Ongelma syntyy nykyisen elämänmenon tuottamien evolutiivisesti vasta-aiheisten työtehtävien seurauksena.
    Kun istutaan 8-10 tuntia tietokoneen ääressä ergometrisesti väärissä asennoissa ja lisäksi nautitaan kulutukseen nähden liiallisesti kaloreita ei ole suinkaan mikään yllätys, että ongelmia syntyy.

    Yksi keino saavuttaa uni, edellisen lisäksi on päättää pysytellä hereillä riittävän monta vuorokautta. Itselleni riittää keveästi 1,5 jopas sitten nukuttaa!
    Ja kemialliset liotteet ym. "myrkyt" ovat hallaa unelle/ lepäämiselle.

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meniköhän tuo niin huonosti, kun luulet.. erakkokalastaja vs. kalastajaerakko, lohikalastaja vs. lohenkalastaja. Valaspyytäjä vs. valaanpyytäjä. Mitä valaalta pyydetään?
    Vai olisiko kyseessä sanaliitto, erakko-kalastaja. En osaa oikein Suomen kieltä, myönnetään. Mullekkin maistuis uni, mutta kuten on ollut puhetta..


    Nukahdin syvään uneen tuon oman typerän puujalkavitsini aiheuttaman aivolamaannuksen seurauksena... :wink:

    hugo2 kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Unettomuuden takana voi olla ihan fyysistäkin vikaa tyyliin suuret kitarisat jne. => helvetinmoista kuorsausta => hengityskatkoksia => hiilidioksidin kertymistä => huonoa unta. Pitempiaikaiseen unettomuuteen ovat äärimmäisen huonoja lääkkeitä alkoholi ja unilääkkeet. Unilääkkeet pitäisi olla vain ja ainoastaan lyhytkestoisten oireiden hoitoon.

    Taustalla on myös sangen usein masennus eli depressio, jota ei pidä tautina hävetä sen enempää kuin vaikkapa sydäninfarktia.

    Viime lokakuussa hautasin itsemurhan tehneen ystäväni syksyisessä vesisateessa läheisten läsnäollessa hautaan. Henkilö oli depressiivinen, kärsi unettomuudesta lähes kymmenen vuotta.

    Ei unilääkkeitä eikä varsinkaan viinaa pitkään unettomuuteen. TK -lääkäriltä aika ja tarvittaessa lähete yliopistosairaalan unitutkimusklinikkaan, jollainen löytyy ainakin OYS:ta tai raakasti psykiatrille. Psyykkisiä syitä unettomuuden takana peitellään usein potilaan itsensä toimesta, kertoili tuttu lanttumaakari.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    SAATANAN-PERKELE. LÖYTYYKÖ MORFIINIA?

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kummallinen olento tuo ihminen. Kun syötät koomassa olevalle unilääkettä, niin se herää :shock:
    http://www.tieteenkuvalehti.com/Crosslink.jsp?d=156&a=1219&id=9589_5


    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Itsesensuuri iski, argh.. Joo, liikkukaa ihmiset, liikkukaa.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No oli miten oli niin kyllä tuo on ihan totta, että liikunta parantaa unta ja liikkumattomuus taas heikentää.

    Kymmenen kilsaa kun juoksee niin varmasti nukuttaa. Tai ui pari kilsaa. Kävely ei välttämättä ole vielä riittävän tehokasta. Heti lenkin jälkeen ei välttämättä uni tule kun on syke korkealla ym. Mutta jos ei usko niin kokeilkoon edes kerran.

    Ja sekin on totta, että jokaisella on välillä öitä, ettei nuku kunnolla, tai nukkuu tosi vähän. Ei siihen välttämättä ole edes mitään sen kummempaa syytä. Eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Kyllä luonto pitää huolen riittävästä unensaannista. Ei siihen unettomuuteen kuole.

    PS: Virallisesti, näin lääketehtaiden osakkeiden omistajana, olen tietenkin sitä mieltä, että unettomuus johtuu aivokemian häiriöistä ja edellyttää runsasta lääkehoitoa. Hoitamaton unettomuus voi johtaa muihin pahoihin psyykkisiin ongelmiin, kuten psykoosiin. Unettomuuspotilaan elämäntavoissa ei ole mitään vikaa. Ja kahvin juontia illalla ei missään tapauksessa kannata vähentää.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eilen sattu jotakin perin kummallista. Nukuin yhteen menoon yhdeksän tuntia. Tommosta en muista sattuneen vuosikymmeniin. Herätessäni päivällä katsoin kelloa ja epäilin eukon tehneen piruutta ja siirtäneen kelloa eteenpäin... ja sitten vielä seinäkellolle saman asian... piti ihan tarkastaa aika tekstitv.:sta, sitä ei ainakaan pääse peukaloimaan.

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mää pystyn vielä nykyäänkin ihan kevyesti nukkumaan vaikka 12 tuntia putkeen jos joku antaa nukkua... :) On tapahtunut viime aikoina. Ainoa haittapuoli liikunnassa (jos jotain on ihan pakko keksiä) on se, että nukkumaanmenoaika on siirtynyt kyllä pykälän eteenpäin aikaisemmasta rytmistä. Mutta, muut positiiviset seikat huomioonottaen se on aika pientä :wink:

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Mää pystyn vielä nykyäänkin ihan kevyesti nukkumaan vaikka 12 tuntia putkeen...

    Kevyellä unella käykin noin... kannattaa nukkua raskaasti niin selviää puolta lyhyemmällä ajalla.

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mää pystyn vielä nykyäänkin ihan kevyesti nukkumaan vaikka 12 tuntia putkeen...

    Kevyellä unella käykin noin... kannattaa nukkua raskaasti niin selviää puolta lyhyemmällä ajalla.


    Tarkoittaa kyllä sitä että taju on kankaalla tuon ajan ilman väliherätyksiä eikä alkoholilla ole osuutta asiaan.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joku aika sitten luin artikkelin tutkimuksesta, jossa selvisi että kahdeksan tunnin unet ovat ihmiselle sopivin määrä. Tuota lyhyemmät tai pidemmät unet lyhensivät elinaikaa. Tietysti on selvää että pitemmillä unilla saattaa tulla jopa ärsyttävän hyvälle tuulelle ja nauramalla pidentää ikää takaisin. Paljonkohan tuota pitäisi päivässä hekotella jotta saisi takaisin liikanukkumalla menetetyn elinajan?

    juuffo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Paljonkohan tuota pitäisi päivässä hekotella jotta saisi takaisin liikanukkumalla menetetyn elinajan?
    Lieneekö tuota todistettu. Mutta onhan se mukavampi lyhytkin elämä jos pystyy paljon hekotteleen.
    Itselläni ei juuri unen määrällä ole merkitystä, herään aina klo 6,30 - 6,34. Unelmoin 10 tunnin tai ylimenevistä unosista.

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä luulen kyllä nostaneeni elinikäennustetta aika runsaasti elämäntapamuutoksella, ja siihen ei paljon noi satunnaiset nukkumisvaihtelut tunnu missään. Lisäksi positiivinen yleisasenne on varmasti eduksi aina.

    ttt kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    SAATANAN-PERKELE. LÖYTYYKÖ MORFIINIA?


    kelpaisi kyllä välillä, painotus sanalla välillä. Auttaa se moneen vaivaan, muihinkin kuin kipuihin.
    Sama koskee tuota pahamaineista hamppua (vai mitä proge-hipit?) :wink:

    Tämä viikko, etenkin alku, oli melkoista pyöriskelyä sängyssä (yksin siis). Tuli Yöradio parina yönä taas tutuksi. Unilääkkeitä en suostu käyttämään. Niin, ja liikuin kuitenkin suht paljon, kun olin koiraa kaitsemassa ja muutenkin (2-10 km/pvä). Evaa siis, Dopperia, sukuniemen jotkut voivat arvatakin..

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Unettomuus on vihoviimeistä. Se kun jatkuu, niin on fysiikka ja psyyke tosi kovilla. Sen takia mä syön ihan mitä nappeja tahansa, jotta saisin nukuttua ja päivärytmin kohdalleen.

    ttt kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Imovania joskus maistoin, niin ei tuntunut auttavan ja aamulla sellainen "hauska" maku suussa.

    endbrax kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla meinasi mennä hermot, kun vanhaan puutaloon muuton jälkeen heräsin joka yö jokaiseen naapurin pieruun yms. Silikoniset korvatulpat pelastivat yöunet. Toimivat mulla paremmin, kuin korvakäytävään tungettavat.

    iikori kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Imovania joskus maistoin, niin ei tuntunut auttavan ja aamulla sellainen "hauska" maku suussa.

    Imovania mäkin olen ottanut nukahtamislääkkeenä joskus puoli-kokotabun . Hyvin on auttanut...Esim. nyt vuorotteluvapaavuoden jälkeen arvasin, että uni ei heti tule kun on eka työpäivä. Imonani nassuun ja nukuin kuin pieni porsas (muijan mielestä kuin iso röhösika, kaikki "kunnia" naisen nk. logiikalle)---

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hassu maku tai ei... mulle kelpaa. Kerra määrättiin sellaisia "nukahtamislääkkeitä", etten päässyt sängystä ylös kuin tyylillä avannosta pelastautuja eli kierimällä ja konttaamalla. Meni iltapäivään ennen kuin olin jotakuinkin täyspäinen. Meni vaihtoon heti, vaikka nukuinkin kuin possu.

    Imovanet on hyviä, zopinoxit myös, huolimatta jälkimausta.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkos kellään kokemuksia luontaistuotteista, joita mainostetaan nukahtamista edistävinä?
    Tehoaako ne?

    Tässä olisi eräs tuote jota saa myös tavarataloista:

    http://www.trypto-tabs.fi/tryptotabs


    iikori kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    SAATANAN-PERKELE. LÖYTYYKÖ MORFIINIA?

    Mulla meni selkä paskaksi pari vuotta sitten ja lekuri määräsi jotain morfiinipohjaista lääkettä. Nimeä en muista,mutta "alan miehet tai henkilöt" kuulemma käyttää "viihdetarkoitukseen".
    Mua rupesi yrjöttämään ja vatsa meni ihan umpeen ja kaiken lisäksi ei auttanut selkäkipuun. Jäi tabut syömättä ja suurin osa reseptistä käyttämättä...

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Temgesig, Subutex, Oxykontin, Tramal?

    Jos ei mikään noista, niin varmaan jotain vastaavaa. Muutamasti skeitatessa teloin itseni. Sitten kun sai lääkettä kipuun, niin kyllä tuli letkeä ja huoleton olo..

    Apteekista saa ilman reseptiä kodeiinia, mikä muuttuu morfiiniksi kehossa, jos on kuiva paha yskä.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tenox yliannostukset voivat aiheuttaa ns. paradoksaaleja reaktioita, mutta ei tietääkseni alkoholin kanssa.[/quote]

    Sirdalud:ia 4 mg ja desi vettä.. Jos bentsoja, niin Tenox on suosikki. Maistuu hyvälle, Imovanin jälkeinen päivä on kyllä aika makuelämys. Näin kuulin, ja marijuuna kuulemma rentouttaa.. En oikein sulata tuota 'paradoksaaleja reaktioita'. Kai noita saa ilman Tenoxejakin, jos on saadakseen..

    [quote]Ite tiedän aika paljon valvomisesta mutta kaikki tietoni perustuu kyllä omaan kokemukseen.


    Aijaa? Ei kyllä tulisi heti ensimmäisenä mieleen..

    JKL:ssä meillä oli kaukalopallo vuoro JYP:in hallissa, klo 23:00-00:30. Noina keskivko iltoina oli kyllä vaikea saada unta. Joskus laskin 2h "pelin" jäkeen lepopulssin, niin yli sata oli! Kyllä silloisen muijan siskon Tenoxit maistui, kun aamulla töihin..

    juishi kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Apteekista saa ilman reseptiä kodeiinia, mikä muuttuu morfiiniksi kehossa, jos on kuiva paha yskä.


    Nykysin taitaa kaikki kodeiinia sisältävät mömmöt vaatia reseptin. Taisi olla turhan paljon menekkiä tietyillä reseptivapailla yskänlääkkeillä :roll:

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos pidempiaikainen REM-univaihe jää välistä, alat kärsiä valvetilassa mikrounitiloista, joiden aikana voi tapahtua melkein mitä vaan.


    Mielestäni alkoholistit näkevät "pikku-ukkoja", koska aivot ei "nuku" humalassa. Töissä ex-holisti kertoi, kun oli ottanut + vko:n putken, niin sen jälkeen unet iski valveilla, autolla ajaessa. Väisteli kuvittelemiaan heinäpaaleja kadulla.. Itse olen ollut unen ja valvetilan välillä, n. 30s. ennen kuin tajusi että olen hereillä ja mikä on "totta".

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^^Jep, varmaan on noin. Mustanparran yskänmikstuura on mun suosikki lääke yskään.

    ttt kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Apteekista saa ilman reseptiä kodeiinia, mikä muuttuu morfiiniksi kehossa, jos on kuiva paha yskä.


    Nykysin taitaa kaikki kodeiinia sisältävät mömmöt vaatia reseptin. Taisi olla turhan paljon menekkiä tietyillä reseptivapailla yskänlääkkeillä :roll:


    Yskänlääkkeissä on ainakin Professorin vielä kodeiiniä, mutta enpä lähtisi sitä juomaan sisältää meinaa sorbitolia ja tulos on pöntöllä istumista tuntikausia..

    juishi kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]
    Apteekista saa ilman reseptiä kodeiinia, mikä muuttuu morfiiniksi kehossa, jos on kuiva paha yskä.


    Nykysin taitaa kaikki kodeiinia sisältävät mömmöt vaatia reseptin. Taisi olla turhan paljon menekkiä tietyillä reseptivapailla yskänlääkkeillä :roll:[/quote]

    Yskänlääkkeissä on ainakin Professorin vielä kodeiiniä, mutta enpä lähtisi sitä juomaan sisältää meinaa sorbitolia ja tulos on pöntöllä istumista tuntikausia..
    Mikäs siinä pöntöllä on istuessa kun on letkeet fiilikset :shock:

    retrou kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Univajeesta lankeaa yhteiskunnalle yhä suurempi lasku

    http://www.yle.fi/uutiset/24h/id87553.html


    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos sitä kodeiinia haluaa, niin sitä saa kyllä ilman reseptiä apteekista. Kyseistä ystänlääkettä pitää osata kysyä, koska sitä säilytetään aina tiskintakana. Ei sisällä sorbitolia. Tätä yskänlääkettä valmistetaan/sekoitetaan apteekissa paikanpäällä, on valmistettu jo niin kauan, kuin apteekkeja on ollut Suomessa. Kuivaan yskään hyvä lääke. köh..

    Minä kärsin usein unensaantivaikeuksista. Etenkin täydenkuun aikana, kyllä. Kävin hakemassa reseptin melatoniini tabletteihin. Saas nähdä toimiiko..

    Hieman aiheen ohi, mutta lueskelin mielenkiintoista artikkelia unesta ja siitä, että käpyrauhanen erittää unen aikana DMT:tä aivoihin. Dimetyylitryptamiinia on vahva hallusinogeeni ja sitä käytetään LSD:n tavoin huumeena.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mikään ei ole parasta kuin terve lääkkeetön uni. Kaikkea olen kokeillut zopinoxista imovaneen jne. Ne ovat ihania, jos haluaa nukahtaa, mutta NUKKUMISEN kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

    Mikään ei ole ihanampaa, kuin nukahtaa omaan sänkyyn (tai sen oman rakkaan ihmisen viereen) ja herätä aamulla levänneennä. Ilman lääkkeitä! Ja mä olen kokeillut kaikkea nuijanukutusta ilman.
    - alkoholi (pitää juoda niin kauan, että sammuu. NOUH!)
    - pilvi (herään parin tunnin kuluttua)
    - pamit (herään parin tunnin kuluttua)
    - nukahtamislääkkeet ( ei tehoa tai sitten on se koko päivän kestävä pökkyrä)

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Yhteen väliin oli "hieman" unensaanti ongelmia. Siis nukahtamis, ei nukkumis ongelmia. Jos ei ollut jotain tablettia, niin 2-4h sängyssä pyörimistä oli varma asia. Siihenkin jopa tottuu. Ja ehtii ajatella vaikka mitä. No eihän se tietysti mukavaa ole, mutta minkäs teet. Siinä mielessä on kehitystä tapahtunut, että en enään nuku "lääke unia" (no joskus, mutta ei kovin usein). Siihen tietysti mennään, että lääkenukahtamiset jää historiaan, enintään tuota melatoniinia, mitä on mm. yöllä lypsetyssä maidossa. En pidä sitä vaarallisena, jos sitä joskus ottaa. Onko kenelläkään kokemuksia. Mikkelissä sitä ei ollut yhdessäkään apteekissa, joutuivat tilaamaan. Vielä kun ois rahaa lunastaa, yli 20€...

    Muistaako ihmiset unensa? Merkitseekö ne mitään. Onko unimaailma se "tosi" maailma ja valveillaolo "unta". Näin jotkut intiaanit..

    Minä muistan 9/10 unista. Itse kun on unen "luonut", niin sitä on hieman hankala analysoida, jos nyt on mielenkiintoa niitä miettiä ylipäätänsä. Yhdeltä kantilta/suunnasta voi tarkastella omia unia, uniryhmässä saisi perspektiiviä laajennettua. Mutta enhän minä nyt sentäs mihinkään uniryhmään lähde. Unessahan ihminen on "aito", siellä ei mietitä, mitä muut miettivät tekosistaan. Mielestäni unessa ei pysty tuntemaan katumusta. Uskoisin, että unissa "kommunikoidaan" alitajunnan kanssa. Ja että unista voi saada vastauksia elämän tilanteisiin. Toistuva painajainen on käsittelemätön asia arjessa jne.. Unien hallinta on hienoa, mutta usein sorrun mässäilemään ajatuksella; voin tehdä mitä vain. No jostain ihmeen syystä sitä alkaa aina tekemään tyhmyyksiä ja unen lopussa pohditaankin ahdistuneena, että mitä jos tämä sittenkään ei ole unta. No onneksi usein unen hallinnassa ei sorry sekoilemaan, vaan kyselemään asioita.. Ei muuta kuin kauniita unia.. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan, siis unet..


    :roll:

    ttt kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sain joku aika sitten muutaman napin niitä melatoniini tuotteita.
    Auttoi mulla nukahtamiseen hyvin. Imovaneja en syö enää ikuna, kun se maku suussa seuraavana päivänä on jotain käsittämätöntä.
    No joko oot testannut niitä melatoniini tuotteita?