yksinäisyys
Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten (43 kommenttia)
Kärsiikö joku yksinäisyyvestä? Miten sitä lievität?
Mää sanosin, että jossain määrin. Muutama kaveri onneksi löytyy likeltäkin, mutta semmosia extempore-vierailuja puoleen tai toiseen ei pahemmin tuu harrastettua, muutamat on sitte vähä turhan kaukana, puhelinyhteyttä harrastetaan jossain määrin.
Päivisin tulee nykysten evakoiduttua tuonne Mielikkitalolle, arki-illat menee suht lepposasti kotona, mutta viikonloppusin tulee nykysten istuskeltua paljon baareisa :oops:
Mää sanosin, että jossain määrin. Muutama kaveri onneksi löytyy likeltäkin, mutta semmosia extempore-vierailuja puoleen tai toiseen ei pahemmin tuu harrastettua, muutamat on sitte vähä turhan kaukana, puhelinyhteyttä harrastetaan jossain määrin.
Päivisin tulee nykysten evakoiduttua tuonne Mielikkitalolle, arki-illat menee suht lepposasti kotona, mutta viikonloppusin tulee nykysten istuskeltua paljon baareisa :oops:
+/- saldo : 0 | Tweet
Hanki tyttöystävä? :roll:
Mulla on sosiaalinen elämä lähes täysin ohi työ- ja perhekuvioiden lisäksi. Tänään pääsen sentään bänditreeneihin! Toinen kerta puoleen vuoteen...
Olen vakinaisessa parisuhteessa, mutta yksinäisiä me kaikki olemme, sanovatpa naistenlehdet mitä tahansa.
Ennen oli pahempaa, mutta vanhetessa yksinäisyyskin on suuri voimavara. Kun on ihan oikeasti yksinäinen, niin se on kyllä koko ihmistä kaivertava.
Eikä sitä juuri jaksa enää puhua kenekään kanssa, kun täällä Porvoossa ei juuri ole kavereita ja tuttuja jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista.
Onneksi on Palasokeri ja urheita miehiä kuten Hezzu jotka uskaltavat kysyä vaikeitakin kysymyksiä.
Kiitos siitä.
olen lähes aina yksin mutta en ole havainnut siinä mitään ongelmaa, päin vastoin...
Vai että pitää oikein alkaa avautumaan..
Parisuhdetta on kestänyt jo pitkään mutta muita kavereita ei käytännössä ole. Toisinaan tää vaivaa yllättävän paljonkin. Tuntuu, että 'normaaleilla' ihmisillä on paljon ystäviä joiden kanssa viettävät vapaa-aikaansa. Itse sitä istuu kaikki illat kotona avopuolison kanssa. Jos sitä nyt pääsisi yliopistoon niin voisi tutustua uusiin ihmisiin.
Jooxan kuvaus kuulostaa kovin tutulta, paitsi ettei sieltä yliopistostakaan ole oikein uusia ihmisiä, joiden kanssa aikaansa viettäisi, löytynyt. Lukuun ottamatta sitä puolisoa tietysti. Pääosin kyllä tulee viihdyttyä ihan yksikseen (= yhdessä emännän kanssa), mutta joskus ihmettelee enemmänkin, missä kaikki muut ovat. En toki väitä, että olisin kaikkein helpoin ihminen, jonka kanssa viihtyä
Yliopistosta en minäkään löytänyt yhtään ystävää.
Yleisesti ottaen ongalmani kavereiden näkemisessä on lähinnä se, että malkein kaikki frendit on jonkin sortin päihderiippuvaisia tai ainakin juoma maistuu (ja vähän samaa vikaa mullakin, myönnettäköön...), eli ainut tapa nähdä on kaljan ääressä. Ja se ei taas nykyiseen elämäntilanteeseen sovi oikeastaan alkuunkaan!
Mut en perskule ala etsiä ystäviä mistään raittiista, tervehenkisistä urheilijoistakaan...
Onneksi viihdyn yleensä oikein mainiosti yksin/vaimon ja lasten parissa.
Jep. päihderiippuvaisilla ja pikkurikollisilla on yleensä laaja "sosiaalinen tukiverkosto." Siitä vaan hankkimaan uutta harrastusta.
Kokonaan toinen juttu on se, jos alkaa juttu kiertämään, että osaa "korjata" tietokoneita ja muotoilla Word-asiakirjoja. Sitten alkaa kyllä löytyä "ystäviä". Sillä ei ole mitää rajoja. Eilen meinasi räjähtää hermot, kun olisi pitänyt mennä näyttämään erään hyväntekeväisyysasiakkaan (potilasyhdistys) tyttären tyttären serkun kaimalle miten Wordiin tehdään tekstityylejä. Jos haluaa todella vihata ihmisiä, kannattaa tehdä hyväntekeväisyyttä, niin opit että kiittämättömyys on todellakin maailman palkka.
/Tämä toimikoon mun avautumis-osuutena, tehkää hyvin.
En ole enää ehtinyt yksinäisyydestä kärsiä/nauttia, kun on tuo vaimo, lapset ja paljon harrastuksia ja niiden kautta kavereita. Joskus oli se toisin päin, muistelen. Jaa, kaikki me olemme yksin itsessämme, kuitenkin lopulta.
Ymmärrän silti hyvin että yksin oleminen muuttuu pitkään jatkuessaan varmasti tuskalliseksi.
Ohjeita annan pyytämättä : hakeutukaa itse aktiivisesti ihmisten luokse, ei kukaan tule oven taakse kyselemään! Ja kyllä maailmasta varmaan löytyy jotain muutakin yhteistä tekemistä tai puhuttavaa ihmisten kanssa kuin progemusiikki?
Muuta Hezzu ihmisten ilmoille. :wink:
Every man is an island except the isle of man.
yksin, mutta eipä siinä mitään yksinäistä ole. tietenkin sitä saattaa olla yleensäkin jotenkin murheampi. ja se on vaikea enää tehdä mitään.
Itse viihdyn mainiosti yksin. Muut ihmiset varastavat aikaani enkä ehdi toteuttaa omia suunnitelmiani joten pitäydyn heistä pääasiallisesti erossa. Tämä siis selvinpäin. Ihmisten ilmoille uskaltaudun ainoastaan jos olen humalassa tai on kyse humaltumisesta jolloin tunne voittaa järjen. Tätä kadun poikkeuksetta seuraavina päivinä.
Taidan olla Huun linjoilla. Olen lähes aina yksin, mutta en koe itseäni yksinäiseksi. Lähinnä muiden ihmisten tapaaminen, varsinkin jos pitää olla jotenkin sosiaalinen, on rasittavaa.
Mihinkään korpeen en tosin muuttaisi. Anonyyminä olo ihmisten joukossa on ihan mukavaa.
Onhan noita kavereitakin muutama. Ne tapaamiset ovat yleensä aika humalahakuisia. Ja sukulaisia on pakko joskus nähdä.
Progen kuuntelijat ovat toki marginaaliryhmä harrastuksensa takia, mutta johtaako se yksinäisyyteen? Jos näin on, on harrastuksen hinta kallis. :(
Progen kuuntelijat ovat toki marginaaliryhmä harrastuksensa takia, mutta johtaako se yksinäisyyteen? Jos näin on, on harrastuksen hinta kallis. :(
Itse uskoisin pikemminkin näin:
erilainen mielenlaatu --> kuuntelee progea
erilainen mielenlaatu --> mainstream-kansan silmissä outo
Itse olen vasta nyt kohta 30 täyttäessäni mielestäni alkanut huomata miten omituinen sitä onkaan tuon mainstream-kansan silmissä.
Ei mun jutut mene perille kovinkaan monelle. Näkökulmastani vaikuttaa siltä että monilla on valot päällä mutta ketään ei ole kotona.
Yksinäisyys on surua. Suru on kaikille ihmisille yhteinen, eikö niin. Miksi sitten koetaan, että yksinäisyys eli suru erottaa muista ihmisistä? Kun oikeasti on niin että yksinäisyys eli suru yhdistää ihmisiä!
Ei se oon kovin kaksinaista tuo yksinäisyyskään...
Olipas hieno kysymys, Hezzu!
Ihan vaan totean näin, että monista vastauksista tunnistin itseni... harvoin sitä enää ketään kavereita näkee - paria luottoystävää lähinnä - eipä ole kännykän muistissa juurikaan numeroita, johon soittelisi. No, eipä sitä omaa numeroakaan monella tunnu olevan. Laatu korvaa määrän -latteus, joka pitää paikkansa! Parisuhteessa elelen rauhallisesti ja alkoholihakuisia ovat usein nuo tapaamiset kavereidenkin kanssa. Ja ulos uskaltautuu lähinnä soosissa, ja sekös aamulla ahdistaa...
Toisaalta, koska itse olen sellaisessa työssä, että siinä joutuu olemaan vähän liikaakin tekemisissä ihmisten ja heidän ongelmiensa kanssa, niin pieni eristäytyminen tekee aina hyvää.
Useat aiemmissa viesteissä mainitut seikat koskivat kyllä minuakin aika lailla. Yksin tulee oltua suurin osa ajasta, poislukien omat porukat, joita nyt näkee päivittäin. Kavereita on muutama, joita näkee pari kertaa kuussa. Välillä kyllä tuskastuu, kun huomaa miten eri aaltopituudella sitä onkaan heidän kanssa, eikä ole juuri mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Mieleen juolahtaa aika ajoin kaikkia mukavia asioita, joita voisi tehdä, mutta sitten tajuaakin ettei ole oikeastaan ketään, kenen kanssa ne jakaisi.
Joskus on hyvä ja jopa mukavaa olla yksin, kuten vaikka elokuvia kotona katsoessa, mutta pidemmän päälle se rasittaa...
Hanki tyttöystävä? :roll:
Mitä te minusta oikein kuvitteletta? :shock:
:wink:
Ja mitä progeen tulee, en minä kavereita hae musamaun perusteella, jos näin ois, eihän mulla ois yhtään kaveria ;)
Hanki tyttöystävä? :roll:[/quote]
[quote]Mitä te minusta oikein kuvitteletta?
[quote]Mitä te minusta oikein kuvitteletta?
Hmm.. ai poikaystäväkö sitten? Vai oletko tehnyt Amitabh Buddhalle selibaattilupauksen?
Mitä jos hankkisit koiran? kissan?? rockyhtyeen??? korin kaljaa/viinaa????
Minä olen miettinyt kissan ottamista, kun pääsin asumaan reilun kokoiseen yksiöön. Toisaalta olen miettinyt sitä, että kattia ei oikein voi (vapaana) päästää ulos, joten millaista eläinrääkkäystä se olisi.
Ei se eläinrääkkäystä ole, meidän kämpässä asustava kissa ainakaan ei tiedä mitään kamalampaa kuin joutua ulos. Muutaman kerran kesässä on yritetty ulkoiluttaa, mutta kissa vaan maukuu sisään eikä suostu liikkumaan, täysin sisäkissa tämä tapaus.
Lemmikeistä on kyllä seuraa yksinäisyyttä potevalle, eikä tartte ollenkaan miettiä mitä niille juttelee, ei niitä kiinnosta...
Lemmikeisä on se vika, että niitä pitää ruokkia ja kissat raapii levyt ;) Mut tykkään kyllä kissoista ja koirista...
Homma on kyllä niin päin, että koiranpentu voi järsiä levyn kannet, mutta kissa ei voisi vähempää kiinnostaa tunkkaiset levyt. Kissaa voi tosin olla vaikea pitää poissa levyhyllystä tai pyörivän levysoittimen päällä. Osta lemmikiksi vesikilpikonna, sitä ei levyt kiinnosta :wink:
no perskule. ilmoittautukaa tekin, jotka ette ole "yksinäisiä". pitääkö tästä nyt sitten äänestys väsätä
Tämä aihe on varmasti monelle tod. rankka. Eikä tee mieli elvistellä. Mutta kuitenkin: en muista koskaan kokeneeni itseäni yksinäiseksi. "Äidin helmoista tyttöystävän saman moisiin"
Sitten tyttöystävästä tuli vaimoni. Aloimme lissääntyä. Sittemmin menoa onkin piisannut.
En ole ehkä tyypillisin proge-heepo. Olen absolutisti, enkä jaksa päihdyttävien aineiden vaikutuksessa olevia. 8)
Hezzua käyn moikkaan aivan liian harvoin. Apazuzua silloin tällöin. Niissä piireissä missä yleensä liikun ei maksa vaivaa mainita mitään musiikki mieltymyksestäni.
Muuten : en tiennyt alkuunkaan olevani koira -ihminen. Ja nyt olen poismenonsa johdosta koiraton ja sekös surettaa :shock:
no perskule. ilmoittautukaa tekin, jotka ette ole "yksinäisiä". pitääkö tästä nyt sitten äänestys väsätä
Ilmoittaudun. Mulla on monta hyvää ystävää. Harmillisen harvoin niitä silti tapaa, kun kaikkien elämä alkaa olla siinä vaiheessa, jossa vanhat kuviot muuttuu uusiksi. Siis siinä vaiheessa, jossa Anssi Kela on aina. 8)
Kokonaisen vuoden olin yksinäinen, ja vasta jälkikäteen huomasin, että se suurelta osin aiheutti muuttamisen muihin maisemiin. Onneksi yleensä voin olla hyvässä seurassa, jos haluan.
Joku kirjoitti, että yksinäisyys on suru. Toisinpäin tämä ei ainakaan päde. Surra voi paljosta muustakin. (Off topic, myönnän.)
No joo, en mää viimme aikoina niin mahottoman yksinäinen oo ollu, toista se oli vuosi sitten, mutta ei siittä sillon osannu puhua. Viimme aikoina oon ollu jopa aika sosiaalinen :D Aihe tuli vaan mieleen kun seuraavaan JOTIn postiin toivotaan aihetta käsitteleviä juttuja, ja tuumasin, että multahan vois hetkellisen inspiraation sysäämänä semmosta syntyä.... ehkä...
... ja tuumasin, että multahan vois hetkellisen inspiraation sysäämänä semmosta syntyä.... ehkä...
Oletpa ennenkin kunnostautunut puhuttelevien aiheiden tuuppaajana! tänks.
Muuten : en tiennyt alkuunkaan olevani koira -ihminen. Ja nyt olen poismenonsa johdosta koiraton ja sekös surettaa :shock:
Otan osaa, juuffo!
Lemmikit ovat osa perhettä.
Otan osaa, juuffo!
Lemmikit ovat osa perhettä.
* En olisi uskonut kuitenkaan sen ottavan noin koville.
* Nyt sitten kyselen tutuilta ja puolitutuilta voisiko heidän koiransa tulla meille joskus yökylään.
* Kyttään silmä tarkkana josko joku koirakko hidastaa kulkuaan sen verran että voin luontevasti puuttua peliin, " Anteeksi, saanko silittää koiraanne!"
Tommottis sivuja rupesimma eilen värkkäämään:
http://www.freewebs.com/mielikkitalo/
Ovat vielä kesken, mutta olennainen jo välittyy.
Juuffo, otan osaa läheisen mentyä pois... tiedän tunteen... kissoja ja koiria menettäneenä...
Hezzu, tuo (Mielikkitalo) on aika kova juttu, jos ei ole aprillipilaa...
Yksinäisyyden huippua. Eikö edes naapurit välitä yhtään?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200609115101286_uu.shtml
Yksinäisyyden huippua. Eikö edes naapurit välitä yhtään?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200609115101286_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200609115101286_uu.shtml
En sanoisi etten yhään välitä, mutta täytyy sanoa, että tuskin tulisin ajatelleeksi vaikkei jotakuta naapureista tässä rapussa puoleen vuoteen ei näkyisikään. Itse asiassa tässä viime viikolla yläkerran rouvan kanssa törmättiin rapussa ja tämä, että "No nyt nähdään jo toistamiseen parin päivän sisään kun sitä ennen meni vuosi ettei nähty kertaakaan!". Mutta eivät kaikki naapurit edes tervehdi kun tulevat rapussa vastaan. Kerrostaloasuminen saattaa olla suomalaisille vielä vähän vieras asia. Kun vasta muutama sukupolvi on tässä maassa asuttu kalustetuissa huoneissa, tuntuu samassa rapussa asuminen vähän epämukavalta, ollaan liian tiiviisti, vähän kuin olisi kaverin kyynärpää tai varvas koko ajan suussa tai silmässä.
Kyllä mä välitän, toivon joka päivä että naapurit olisivat kuolleet.
Joo, eipä kyllä tulisi mitenkään huomattua jos joku naapureista kupsahtaisi. Ellei sitten alkaisi rappu löyhkäämään.
Riittävä hajurako takaa suomalaiselle sopuisan elämän!
Eiks sinne alas rappukäytävään voisi laitta jonkunlaisen kalenterin. Jokainen irroittaa tarran kerran kuussa jos on edelleen elossa.
Eiks sinne alas rappukäytävään voisi laitta jonkunlaisen kalenterin. Jokainen irroittaa tarran kerran kuussa jos on edelleen elossa.
Toi ois liian inhorealistinen/pessimistinen. Mitä jos tuntee olevansa henkisesti kuollut?
No saat laittaa sitten harmaan tarran, muut laittaa punaisen.
Onhan näitä turva- ja murtohälyttimiä olemassa, kuten myös securitaspalveluja. Kait sitä saataisiin hälyttimet toimimaan "takaperoisesti", eli se hälyttäisi kun ei ole havaittu liikettä tietyssä ajassa.