Täytyykö musiikista opetella pitämään?
OldfieldOlli kirjoitti noin 18 vuotta sitten (27 kommenttia)
Palasokeri on kätevä
* leivontaan (3)
* kahvin kanssa (13)
* totaaliportaali (14)
* ei missään (8)
* ei kiinnosta (4)
* tsippa (1)
Eli lähinnä tarkoitan tällä sitä,että onko ollut joku artisti/bändi johon olet aina halunnut tykästyä mutta ei vaan ole kolahtanut?
Tai sitten ehkä on käynytkin niin,että kun olet tarpeeksi kyseisen artistin musaa pyöritellyt ja kuunnellut,niin sitten se onkin kolahtanut kybällä.
Itsellä tällaisia bändejä on mm. Yes,josta aina halusin pitää,mutta monet vuodet se ei vaan silti millään uponnut meikäläiseen.Hienot levynkannet houkettelivat,mutta musa ei uponnut sitten millään,kunnes eräänä päivänä laitoin vuosien tauon jälkeen ikään kuin kokeeksi Close to the edgen soittimeeni ja yllättäen se pamahti tajuntaani.Kuuntelin sen 5 kertaa peräkkäin ja nykyään Yes on minulle yksi tärkeimpiä bändejä.n. 15 vuotta meni siinäkin opettelussa :lol:
+/- saldo : 0 | Tweet
Itse olen oppinut pitämään monista tärkeimpinä pitämistäni levyistä vasta usean kuuntelun jälkeen, eli ei tarvitse kolahtaa heti.
Kyllä ja ei. Miken musiikki kolahti kerralla, mutta esim. Dave Lindholmin musiikista olen oppinut pitämään. Dave tuli vasta sitten kun ensin kolahti blues yleensä, sitten oppi pitämään myös Daven "taiteellisemmasta" tuotannosta.
Yes-musiikkiin kävin tutustumassa nettikaupoissa ihan sen perusteella että Miken musiikista tykkäävät kehuivat tässä foorumissa, yritin oppia pitämään. Ei kolahtanut minulla, oli jotenkin... "liian ohutta".
Monet albumit ovat olleet sellaisia että vasta pitkän kuuntelun jälkeen ovat avautuneet.
Joskus on mennyt jopa vuosia että albumi on auennut. Esimerkiksi Marillionin marillion.com ja Anoraknophobia pölyttyivät muutaman kuuntelun jälkeen vuosia hyllyssä ennen kuin "löysin" ne. Sen jälkeen vanha Marillion ei ole enää tuntunut miltään. Vähän kuin heroiinia olisi ottanut :O
Äänitin King Crimsonin Three of a perfect pairin kaverilta -87. Ostin Circuksen ja THRAKin niiden ilmestyttä, mutten vaan millään saanut jujusta kiinni. Kun ConstruKtion of Light tuli, ostin sen, ajatellen, ette "viimeinen mahdollisuus". Jumalauta, että se kolahti oikopäätä! Ja kun sitten laittoi kaikki vanhat ostokset ja kasetin soimaan niin oli outo tunne: tuttuja, yhtäkkiä helvetin hyviä biisejä!
Elviksestä mä olen halunnut oppia pitämään ja ostikin aikoinaan kaverin Elvis-vinyylikokoelman hyllyn täytteeksi.
Onhan niissä levyissä paljon hienoja hetkiä, mutta suurin osa on kyllä täyttä sontaa ja Elvistä pitäisin rockin kuninkaan sijasta viihdeteollisuuden valmistamana tuotteena. Muutama kokoelma elvaria riittäisi hyllyssä mainiosti.
Kotimaan suuruuksista olen yrittänyt oppia pitämään, tai edes ymmärtämään, Eppu Normaalia. Joo, onhan silläkin bändillä hetkensä, mutta noin kokonaisuutena melko mitäänsanomatonta soopaa: ainakin viimeisen parinkymmenen vuoden itseään toistava tuotanto.
Aina ekaksi tulee mieleen Magazinen Perfect Use of Soup. Opiskeluaikana kämppiksellä oli se, ja meikä ei ensteks digannu sitä ollenkaan (siis levyä; Kämppiksestä en digannu vasta myöhemmin...), mutta sitten ajattelin, että ei perkele! pänti, joka tekee biisin Dostojevskin romaanista Kirjoituksia Kellarista, ei voi olla huono... Ja kolisihan se sitten jonkinajan kuluttua... Tosin Second Hand Daylight kolisi ensin...
Miles Davisin Kind of Blue vaati alun toistakymmentä soittokertaa ennen kuin tuo levy aukeni. Ozric Tentacles vaikutti aikoinaan lapselliselta ulinalta, mutta kyllä bändin kaavat ovat sittemmin painuneet muistiin.
Thinking Plaguen In Extremis ärsytti alkuun suunnattomasti, mutta kyllä se siitä sitten rupesi kuuntelunautintoakin pukkaamaan...
Yesin The Ladder taas oli kerrasta ja edelleenkin suuri ilo!
:wink:
Smurffien kanssa meni vähän aikaa ihmetellessä. Sitten kun huomasi vinosti hymyilevänsä kun kuuli puhetta lasten musiikkimaun pilaamisesta, tiesi kääntäneensä takkinsa :|
Rushin kolahtaminen kesti vuoden. Marillion kolisi samaa tahtia. Opethin ja King Crimsonin alkukohtaamisen jälkeen meni noin puoli vuotta niin kolisi ja lujaa. Jaa-a, mikähän olisi ihan heti kolissut... Taisi olla pikkupoikana jotain heviä. No, ainakin Stray Cats aikanaan, ja Matchbox myös, 70-80-lukujen taitteessa.
Hämärät levyt kolahtaa helepommin ku tavalliset. Tavallisella en tarkota välttämättä helppoa musiikkia, se on sitte eri juttu.
Opeth kolisi heti ja helvetin kovaa kolisikin. Vieläkin kolisee niin että naapurit hakkaavat seiniin.
Opeth kolisi heti ja helvetin kovaa kolisikin. Vieläkin kolisee niin että naapurit hakkaavat seiniin.
Lakkaa hakkaamasta niitä kattiloita levyjä kuunnellessasi! :lol:
Joskus yläaste ikäisenä kun kuulin ekan kerran Mahavishnu Orchestran: Birds of fire levyn, niin lokasahti suu auki ja ajattelin että mitä ihmettä tehdäänkö tälläistäkin, se kolahti erittäin kovaa, ja sitä kautta musiikinkulutus tottumukseni muuttuivat täysin. Samaten Gentle Giantin "Octopus" oli jotain todella uutta ja mahtavaa silloin.
Miles Davis saattaa minullakin vaatia enemmän kuuntelukertoja ennenkuin rupeaa kolisemaan. Taas esim. jonkun Charles Gaylen free jazzi saxophonistelu ei oikein ota tuulta allensa enää niin helposti, vaan vaatii rutkasti enemmän huomiota.
Joskus -74 äänittelin Rockradiosta Genesiksen, Pink Floydin ja Mike Oldfieldin kappaleita, mutta sitten tuli joku Gentle Giant In A Glass House -biiseineen ja se räjäytti niin sanotusti pankin.
Voin vain kuvitella millä tavalla Giantin levyt ovat iskeneet nuoremmille helpomman musiikin kuuntelun jälkeen.
Kyllä ne artistit mistä pitää on yleensä purreet hyvin heti alusta alkaen. Esim. kun ekan kerran kuunteli Freetä, niin kyllähän Rodgersin laulusta heti tuli vaikutelma 10+. Holdsworthin kanssa tippui leuka aika pahasti, mutta sen kykyjä ei vieläkään pysty oikein käsittämään. Tosin eka Yesin levy minkä ostin oli Union, joten on ihme että hommasin muitakin.
Joskus -74 äänittelin Rockradiosta Genesiksen, Pink Floydin ja Mike Oldfieldin kappaleita...
Meinaatkos, että ne on radiossa joskus soittaneet Mikea?
Nykyisin ei ainakaan soiteta toimittajien omasta valinnasta täällä suomessa. Muistan Rockradion viimeisinä aikoina, kuinka tänä päivänä tunnetut ja nimekkäät rocktoimittajat yhdessä kilvan haukkuivat Miken musiikkia ja nyt ne samat toimittajat ovat vastuullisilla paikoilla radio-organisaatioissa.
Muistelen sitäpaitsi että rockradio aloitti -80.
Magma taisi tökkiä minulla aluksi, varsinkin kun aloitin kuuntelun üdü Wüdüsta ja Attahkista. Paremminkin olisi voinut valita.
Joskus -74 äänittelin Rockradiosta Genesiksen, Pink Floydin ja Mike Oldfieldin kappaleita...
Meinaatkos, että ne on radiossa joskus soittaneet Mikea?
...
Muistelen sitäpaitsi että rockradio aloitti -80.
No, saattoi sen ohjelman nimi olla jotain muutakin, mutta esim. Tubular Bellsin kakkospuolen äänitin ensin kasetille ja vasta myöhemmin hankin levyn. Selling Englandin eka puoli taisi tulla pari viikkoa aiemmin samassa ohjelmassa. Tuon radio-ohjelman kesto oli 25 minuuttia, joten se rajoitti hieman pitkien levyjen soittoa. Hector eli Heikki Harma se taisi olla, joka esitteli Gentle Giantin In A Glass House levyn radiossa ekaa kertaa.
Magma taisi tökkiä minulla aluksi, varsinkin kun aloitin kuuntelun üdü Wüdüsta ja Attahkista. Paremminkin olisi voinut valita.
Aloitin myös ÜW:stä. Kyllä heti kolahti. De Futura hymyilytti kovasti.
Meinaatkos, että ne on radiossa joskus soittaneet Mikea?
joskus 80-luvulla tuli radio ykkösellä(mikä sen kanavan nimi aiemmin oli.Nyt en muista.)Tubular bells part one.Aamulehdessä oikein mainostettiin asiaa.
Useinkin esim. perjantain toivekonsertissa on soitettu Miken hittejä.Moonlight shadow tietysti,mutta muistan kun kerran yksi maajussi toivoi Family Man biisiä.Oli kuullut sen traktoria ajellessaan ja kuullosti niiiiiiin hyvältä.Samaten Five Miles out on soinut ainakin toivekonsertissa.Avaruusromuissa Mikeä on soitettu useinkin.
Minä aloitin Magman kuuntelun MDK:lla, se vaati hieman totuttelua, oli sen verran eksoottista tavaraa, mutta ÜW taas kolahti heti. Ekstaattisen savoyn keikan jälkeen mulla oli sellainen olo, että täytyy hankkia kaikki mitä Magmalta on koskaan ilmestynyt.
Nyt täytyy kysyä oikein, kun ei ole kokemusta aiheesta: Miten Magma oikein kolahtaa?
Nyt täytyy kysyä oikein, kun ei ole kokemusta aiheesta: Miten Magma oikein kolahtaa?
Magman musiikissa on sellainen mystinen ja hämyisä tunnelma joka tempaa mukaansa.
Magmaa kuuntelee ns. häröpapat.
Nyt täytyy kysyä oikein, kun ei ole kokemusta aiheesta: Miten Magma oikein kolahtaa?
Magmahan kolahtaa kuin vuosi sitten vanhaksi mennyt suolakurkku, eli ei hassummin. Jonkunhan se kurkku täytyy syödä, ja eikä koskaan voi olla ihan varma että minkälainen kurkku on kyseessä. Magman tapauksessa se on todella makuhermoja koetteleva kurkku.
Marillionin rumpali Ian Mosley toteaa Magman livelevystä seuraavaa: "Good for clearing your house at dinner parties." Toistaiseksi olen ollut samoilla linjoilla. Mikäli musiikkisulattamoni pH on joskus samoissa arvoissa vuosi sitten vanhentuneen suolakurkun kansssa, lienee ajankohta otollinen. Sitä odotellessa... Lupaan kyllä uutisoida asiasta palasikurin uutiskaruselliin heti jos näin tapahtuu... :wink: