Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Venäjä

PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten (55 kommenttia)
Miten suhtautua itäiseen naapuriin kun uutiset sieltä ovat vuodesta toiseen lähes poikkeuksetta negatiivisia? Viime päivinä on poikkeuksellisesti kuultu hyväkin uutinen kun Venäjä on suorittanut velkansa - ja jopa etuajassa! Kuitenkin tämäkin asia on lopulta jäänyt metsäpalojen ja Moskovan pommiräjähdyksen varjoon..

Eilen täällä Helsingissä oli kaikkien aikojen savusumu. Illalla tuli tieto siitä, että myös kaatopaikkoja on tulessa. Luotanko siihen, että ovat järjestäneet jätteidenkäsittelynsä asianmukaisella tavalla? Koittakaas arvata.

En tunne henkilökohtaisesti yhtään venäläistä, ovat kuulemma vieraanvaraista ja lämminhenkistä porukkaa. Silti ennakkoluulot hiipivät mieleen kuten suomalainen perinne on. Pitäisikö minun katsoa peiliin? Vai heidän? :?

+/- saldo : 0 |

    Hezzu kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäläiset on varmaan ihan samoin yksilöitä kuin suomalaisetki, eli jotku on mukavia ja jotku on kakkapäitä ;)

    Hyvää musiikkia siellä ainaski on tehty ja tehdään.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäläiset on varmaan ihan samoin yksilöitä kuin suomalaisetki, eli jotku on mukavia ja jotku on kakkapäitä ;)

    Hyvää musiikkia siellä ainaski on tehty ja tehdään.


    Se on totta, mutta ovat vuosisatoja joutuneet elämään varsin erilaisessa ympäristössä kuin me, ei se voi olla vaikuttamatta kansakunnan identiteettiin.

    Musiikin suhteen vois mainita, että Sibeliuksen jälkeen lähes kaikki meikäläisen lempisäveltäjät klassisella puolella ovat venäläisiä! 8)

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "En ole rasisti, mutta..."

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä tavalliset venäläiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, on jonkun verran kokemusta takavuosilta. Poliitikothan ne määrää millainen kuva maasta annetaan. Ihmetyttää tuon ennenaikaisen velkojenmaksujenkin tarkoitus, vaikka muistaakseni vielä keväällä uutisoitiin syrjäseutujen kaivosmiesten ja opettajien odottelevan jopa vuoden palkkojaan maksettavaksi ja myös syrjäseutujen palojensammutuskalusto on lähes olematonta. Venäjähän maksoi nyt 14 vuotta ennenaikaisesti velkojaan eri maille yhteensä 18 miljardia ja Suomellekin 170 miljoonaa.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "En ole rasisti, mutta..."

    Eikä itänaapuria saa arvostella - sehän meille on pienenä opetettu. Moititaan mieluummin maita jotka ovat kauempana (kuten Israelia).

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihmetyttää tuon ennenaikaisen velkojenmaksujenkin tarkoitus, vaikka muistaakseni vielä keväällä uutisoitiin syrjäseutujen kaivosmiesten ja opettajien odottelevan jopa vuoden palkkojaan maksettavaksi ja myös syrjäseutujen palojensammutuskalusto on lähes olematonta.


    Kyse on priorisoinnista: velkojen maksulla vältetään tietysti korkoja ja nostetaan kansainvälistä luottokelpoisuutta. Ihan rationaalista liiketoimintaa. Siinä ei rajaseudun metsät ja kaatopaikat ole listalla ihan ykkösenä.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Elikkä voitaisiin ajatella että pian ollaan kysymässä uutta lainaa (myös) Suomelta... palokaluston hankintaa varten... siksi niitä palojakaan ei tehokkaasti sammutella.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikä itänaapuria saa arvostella - sehän meille on pienenä opetettu.


    Hmm, ketään ei saa arvostella. Itse koen pikemminkin niin että jokaisen suomalaisen sydämeen on ehdollistettu tiukka annos ns. ryssävihaa. Tällaiset metsäpalofarssit ja suomessa vierailevien venäläisten uusrikkaiden öykkärimäinen, leveä ja ylimielinen käytös vain vahvistavat tuota käsitystä: ryssä on epäluotettava, välinpitämätön, ylimielinen eikä pysy omalla tontillaan sitten millään.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikä itänaapuria saa arvostella - sehän meille on pienenä opetettu.


    Hmm, ketään ei saa arvostella. Itse koen pikemminkin niin että jokaisen suomalaisen sydämeen on ehdollistettu tiukka annos ns. ryssävihaa. Tällaiset metsäpalofarssit ja suomessa vierailevien venäläisten uusrikkaiden öykkärimäinen, leveä ja ylimielinen käytös vain vahvistavat tuota käsitystä: ryssä on epäluotettava, välinpitämätön, ylimielinen eikä pysy omalla tontillaan sitten millään.


    Puhumattakaan jatkuvasta pelleilystä rajamuodollisuuksissa.

    Tätä juuri ajoin takaa; kyllä se annos "ryssävihaa", tai pikemminkin "pelkoa" taitaa löytyä meikäläisenkin sydämestä vaikka yrittäisin kuinka sitä kieltää. Se on vaikea pala nieltäväksi, koska en koe itseäni rasistiseksi ihmiseksi.

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tätä juuri ajoin takaa; kyllä se annos "ryssävihaa", tai pikemminkin "pelkoa" taitaa löytyä meikäläisenkin sydämestä vaikka yrittäisin kuinka sitä kieltää. Se on vaikea pala nieltäväksi, koska en koe itseäni rasistiseksi ihmiseksi.


    ;-) Olipa hauska lukea että joku muukin on samassa tilanteessa.

    Se ehdollistuma on ikäänkuin (tietojenkäsittelyn termein) ohjelmoidu jokaisen suomalaisen käyttöjärjestelmään. Ei se ole mikään oma valinta, että se ennakkoluulo, pelko ja viha on siellä. Tietenkin siitä voi vapautua kuten muistakin ehdollistumista. Ei kuitenkaan sitä kieltämällä ja teeskentelemällä olevansa jotenkin fiksumpi ja filmaattisempi kuin onkaan vaan myöntämällä asian todellinen laita.

    Aikuisena miehenä täytyy sanoa sekin, että venäläisten (turisti)naisten joukossa on todella kuumia tapauksia. Siis TODELLA kuumia. En yhtään ihmettele että siellä metsäkin palaa. :shock:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten suhtautua itäiseen naapuriin kun uutiset sieltä ovat vuodesta toiseen lähes poikkeuksetta negatiivisia?

    Tarkoitat varmaan, että vuosisadasta toiseen?

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä hyvää on Venäjältä tullut?

    - Tetris
    - Ayn Rand (oli joskus hyvä)

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pari hyvää säveltäjää. Byzantin kulttuuri on ok.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [
    Aikuisena miehenä täytyy sanoa sekin, että venäläisten (turisti)naisten joukossa on todella kuumia tapauksia. Siis TODELLA kuumia. En yhtään ihmettele että siellä metsäkin palaa. :shock:


    Uskon sen. Jostain luin, että Tallinnassa virolaisnuorten keskuudessa on erittäin tavoiteltavaa hankkia itselleen venäläinen tyttöystävä juuri em. syystä. :)

    Sami kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä hyvää on Venäjältä tullut?

    - Ayn Rand (oli joskus hyvä)


    Poikkeus vahvistaa säännön.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mitä hyvää on Venäjältä tullut?

    - Tetris
    - Ayn Rand (oli joskus hyvä)


    Venäläinen suolakurkku ja ruoka yleensä + votka. Shostakovits, Stravinski, Rachmaninov, Prokofjev, Mussorgski, ym..
    Tarkovski ja Eisenstein. Ööö..? Kirjailijoita (täytyy myöntää, että Sota ja rauha on lukematta).

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Uskon sen. Jostain luin, että Tallinnassa virolaisnuorten keskuudessa on erittäin tavoiteltavaa hankkia itselleen venäläinen tyttöystävä juuri em. syystä. :)


    Nojoo, kyllähän noita katselee mutta en minä nyt elämään alkaisi akan kanssa joka viettää puolet valveillaoloajastaan peilin ääressä ja loput aikaa kosmetiikkakaupassa, kampaajalla, kasvohoidossa, ja aerobicissä.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjällä, niin kuin myös amerikassakaan, ei juurikaan välitetätä ympäristöstä. Saasteita päästetään ilmaan ja jätteitä jätetään surutta ympäristöön. Kaupungien kadut kyllä pidetään siisteinä, mutta siellä minne turistit ei pääse niin... :shock:

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suolakurkku tosiaankin. Ja jokunen olutmerkki. Sekä Sovtekin putket vahvistimiin. Muusta en sitten oikein tiedä.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mielenkiintoista luettavaa. Meikäläisellä, joka on muutaman kerran käynyt paikanpäälläkin, on enimmäkseen positiivisia kokemuksia varastossa... Venäläinen kulttuuri on tosi mielenkiintoista, ainakin näin ulkopuolisen näkövinkkelistä. Eilenkin tuli joku Ville Haapasalon ohjastama opetusohjelma aiheesta, tais tulla teemalta... Onhan tuosta tullut vuosien varrella näilläkin sivuilla vaahdottua. Vai mitä?
    Tuttuja sieltä puolelta on enimmäkseen näissä maahanmuuttjissa, niitä kun täällä on. Ei hassumpaa porukkaa. Joo ja Wiipurissa tietty on jo sakkia, joita tulee moikattua.

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjällä, niin kuin myös amerikassakaan, ei juurikaan välitetätä ympäristöstä. Saasteita päästetään ilmaan ja jätteitä jätetään surutta ympäristöön. Kaupungien kadut kyllä pidetään siisteinä, mutta siellä minne turistit ei pääse niin... :shock:


    kadut eivät ole täällä siistejä

    esikaupungissa eri järjestöt siivoavat teitä maili kerrallaan, olen partion kanssa ollut

    ilmaston päästöissä ollaan melko tarkkoja, uusia sääntöjä tuli ennen Bushia..mutta CO2 ei siisi siälly noihin..ja LA on aika kamala autojen takia

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kireäpipoisena fenno-germaanina tulen hyvin toimeen serbi-ortodoksien kanssa, mutta muuten en oikein jaksa noita kaalikeitossa ja bolsevismissa liotettuja slaaveja. :)

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meikäläisellä, joka on muutaman kerran käynyt paikanpäälläkin, on enimmäkseen positiivisia kokemuksia varastossa...


    Hyvä! Odottelinkin teikäläisen kommenttia koska tunnut tietävän aiheesta eniten. En tosin tiennyt oletko ulkopuolinen tarkkailija vai kuulutko jollain tavalla yhteisöön.

    Maahanmuuttajia ja venäjän kieltä tapaa nykyään päivittäin lähijunassa ja silti ko kulttuuri tuntuu niin vieraalta ja ehkä pelottavaltakin.

    Venäjällä en ole käynyt koskaan, Neuvostoliitossa (Leningrad) kylläkin. :wink:

    hugo2 kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjä on ihan ok niinku tiätsä?

    Ja se on teille kehäkolmosen sisäpuolen pelleille ihan oikein haistella hiukan naapurin savuja! Riistättä kaiken helvetin oopperan ja musiikkitalojen muodossa muuta suomea niin vitusti! Ja jotkut helvetin makasiinin palot, ketä vittu kiinnosta niinku, tiätsä?

    Saatanan etelän pellet, niinku...

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomen paskin trolli.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "Ryssä on ryssä vaikka voissa paistas, Tsuhna on tsuhna vaikka savustais."

    Radzinskin opuksessa "Aleksanteri II" oli muuten Dostojevskin kirjojen taustoihin myös selvennystä...

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä aion ainakin noudattaa jatkossakin ukin ohjetta: "Älä koskaan luota ryssään".

    Pari venäläistä tunnen, ihan mukavia kavereita sinänsä, mutta myös aika kieroja.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    H. Bromsin Alkukuvien jäljillä -kirjassa on semmonen teesi, että länsimaisen ja itämaisen ihmisen raja kulkee jotakuin Suomen itärajaa myöden. Ts. venäläisiä ymmärtää parhaiten, jos ajattelee heidän olevan ählämeitä.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    H. Bromsin Alkukuvien jäljillä -kirjassa on semmonen teesi, että länsimaisen ja itämaisen ihmisen raja kulkee jotakuin Suomen itärajaa myöden. Ts. venäläisiä ymmärtää parhaiten, jos ajattelee heidän olevan ählämeitä.


    Niin no, Pietari Suurihan jo aikoinaan sitä maata yritti länsimaistaa - teki jopa opintomatkan Länsi-Eurooppaan, palasi takaisin ja käski ajaa parrat pois. Ei tainnut ihan onnistua, mutta hienon kaupungin rakennutti!

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjä on ihan ok niinku tiätsä?

    Ja se on teille kehäkolmosen sisäpuolen pelleille ihan oikein haistella hiukan naapurin savuja! Riistättä kaiken helvetin oopperan ja musiikkitalojen muodossa muuta suomea niin vitusti! Ja jotkut helvetin makasiinin palot, ketä vittu kiinnosta niinku, tiätsä?

    Saatanan etelän pellet, niinku...


    Hienoa Venäjä-analyysia.

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kun katselee noita Venäjän arkkitehtuurin saavutuksia, niin jostain syystä tulee sellainen olo, että niiden rakentamiseen käytetty työvoima ja varat on revitty ihmisten selkänahasta. Toisaalta Vatikaanissa käydessä ei ole sellainen olo, vaikka asetelma on kuitenkin sama. Ehkä venäjällä tarttuu jonkin bolsevikki-basilli..

    Tjoo.. kyllä Suomenkin kaupungit olisi ankean näköisiä ilman Venätjän "kulttuuri-impulsseja".

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tjoo.. kyllä Suomenkin kaupungit olisi ankean näköisiä ilman Venätjän "kulttuuri-impulsseja".


    Tuo on kyllä totta. Ja sekin, että Venäjällä taisi olla kuitenkin aika erittäin sivistynyttäkin menoa silloin, kun kultttuuri ja ajattelu olivat vielä vapaalla jalalla...?

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jehna. Ja myös silloin, kun kulttuuri & sivistys eivät olleet vapaalla jalalla: Dostojevski, Tsaikovski, Tsehov, Belyi, 10-&20-luvun avant-garde, Bulgakov, Shostakovitz, Pasternak,
    Ahmatova, Solzenitzyn, Tarkovski, Erofejev, Popov, Vysotski, Grebenshikov, Letov, Shevtzuk, Pelevin jne jnevain muutamia mainitakseni.
    Se nyt vain on se kulttuurinen & poliittinen & elintason kuilu tuossa itärajamme kohdalla ollut aina sellainen aikamoinen...

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Hienoa Venäjä-analyysia.


    Samassa linjassa Israel -analyysin kanssa. :wink:

    Doc.B.D kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nih.. Suomen valtioon on kuulunut tasan yksi aito-eurooppalainen kaupunki ja se oli Viipuri. Viipurilaiset kävivät lomamatkoilla Italiassa ja Ranskan alpeilla samaan aikaan kuin muualla Suomessa asuttiin vielä luolissa - noin karkeasti yleistäen..

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niinpä. Toisaalta sanottiin myös jossakin, että tuossa 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä suomalaisia oli kaupungeista toiseksieniten Pietarissa....
    Irmari Rantamala muistaakseen kirjoitti Harhama-nimisessä rompsussaan
    kyseisestä ajasta kyseisessä kaupungista....

    Wiipuri on edelleen jonkinlainen suomalaisen kaupungin ulkomuseo 30-luvulta....

    harmaa kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomen suurin synti on että se pitää ranskalaisia, italialaisia ym. epähygieenisiä, lukutaidottomia ripuliturpia itseään parempina. Ja asia on just näin.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No niin! Totuus esiin!! Te kun tykkäätte näistä testauksista, tässä on yksi tähän aiheeseen liittyvä: Testaa, miten Ryssä olet:

    http://www.bigrussiansoul.org/s1007/quiz.htm


    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niinpä. Toisaalta sanottiin myös jossakin, että tuossa 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä suomalaisia oli kaupungeista toiseksieniten Pietarissa....
    ...


    Varmaankin näin, olihan Terijokikin aivan siinä viekussa. Kansainvälinen lomanviettopaikka kuulemma siihen aikaan.

    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Your so-called "soul" earned 0 out of five troika matreshki.

    You are utterly devoid of Russian soul. You are so far removed from my Russian nature that I'm surprised you can even understand me when I speak English to you. I pity you.

    You have earned 1 out of five Elvis impersonator matreshki.

    :cry:

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Your so-called "soul" earned 0 out of five troika matreshki.

    You are utterly devoid of Russian soul. You are so far removed from my Russian nature that I'm surprised you can even understand me when I speak English to you. I pity you.

    You have earned 1 out of five Elvis impersonator matreshki.

    :cry:


    Sama vika tällä tsuhnalla. Ylen sankia priha. 8)

    pinulk kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Your so-called "soul" earned 0 out of five troika matreshki.........
    You have earned 2 out of five Elvis impersonator matreshki.

    :cry:


    Minä sain muuten saman tuloksen, mutta 2 Elvistä. Olenko siis enemmän tai vähemmän ryssä? Ylen sankia priha! Lerxt on anorektikko!

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lerxt on anorektikko!


    Tämän kommentin näytän kyllä vaimollekin! 8)

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Just kuulin radiouutisista, että Venäjällä on tuomittu joku sotilasjohtaja simputuksesta. Simputuksen uhrilta oli kuulemma jouduttu amputoimaan jalat ja sukuelimet :shock:

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No kas. Perinteistä menoa venäjän varuskunnissa. Radzinskin opuksissa on tuosta ja tietysti Viktor Pelevinin kipeässä rompsussa Omon Ra, jossa aiheesta vittuillaan oikein olan takaa.

    Jake kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://www.youtube.com/watch?v=3hixinV1PYY


    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulipa tuosta mieleen omalta armeija-ajalta mieleen hauska tapaus. Olin perunateatterissa ja alikessu tuli heittämään herjaa touhusta. Meikäläisellä keitti vähän yli ja heitin, tai ainakin meinasin heittää... enää muista, alikessua perunalla. Lähti se siitä aika rivakasti pois. Tietysti se kieli siitä ja jouduin kapun puhutteluun. Onneksi selvisin vain varoituksella. :lol:

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eestiläiset heimoveljemme tuntuvat edelleen vihaavan venäläisiä syvästi. Testasin tätä tuolla progekorvissa pistämällä identtiset juutube-ilmon Akvariumista, kuin joku oli laittanut Messistä, ja kimppuunhan ne kävi kuin sika limppuun...
    Väliintuleva muuttuja on tietysti tuo muusikkuus; Progehommissa etenkin se tuntuu aina tulevan musiikin faniuden väliin: Silmälaput korviin.

    iikori kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eiköhän se oo poijjaat niin kuin vanha kansa sanoo:
    "ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistais"

    MZ kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihailtavan hyvin menee Venäjällä, ajatellaan nyt vaikka tilannetta Georgian kanssa, ja nyt vielä Anna Politkovskajan murhaa. Sen varmaan murhasi "jotkut georgialaiset rosvot".

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "- Venäjällä on tapahtunut noin 5 000 palkkamurhaa vuoden 90 jälkeen."

    http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id44759.html


    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lenin - kalju
    Stalin - hiukset
    Hrustsev - kalju
    Breznev - hiukset
    Andropov - kalju
    Tsernenko - hiukset
    Gorbatsov - kalju
    Jeltsin - hiukset
    Mikä on johtopäätös?
    Putin käyttää peruukkia!
    (Ajatus Kirjat 2006: Ilmari Susiluoto: Takaisin Neuvostoliittoon - Venäläisen huumorin täydellistäminen)

    Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aika kallista murha-ainetta käyttivät Litvinenkoon:

    http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id49447.html


    PeeHoo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Melkoinen uraohjus tuo Markkutapio: perusviestijästä foorumiparoniksi reilussa vuodessa. :shock:
    Onneksi olkoon nimityksen johdosta.

    Markkutapio kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Melkoinen uraohjus tuo Markkutapio: perusviestijästä foorumiparoniksi reilussa vuodessa. :shock:
    Onneksi olkoon nimityksen johdosta.

    Enpä itse hoksannutkaan. Kiitokset vaan onnittelusta. :o
    Se uraohjuus nyt ollut vaan alkuinnostusta. :roll: