Hassuja hurahduksia
Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten (33 kommenttia)
Kuinkas monesti olette hurahtaneet johonkin artistiin tahi bändiin niin pahasti että ns. krapulavaiheessa on ollut olo kuin tuona kuuluisana seuraavana aamuna ihastuksen vierestä herätessä? :lol:
Itselläni viimeisin oli tämä World-Fuusio-Techno poppoo Critters Buggin', jonka viisi levyä tuli hankittua ja niitä peräperää kuunneltua, vaan nyt ei enää ymmärrä mikä niissäkin nyt niin ihmeellistä oli.. :oops:
Näissä piireissä miltei hävettää tunnustaa tällainen moka.
Takavuosina on ollut Miles Davis ja Ozric Tentacles kaudet peräkkäin, vaan eipä muistu mieleen missä järjestyksessä.
Pitkään on jatkunut Steve Morse Band ja Rabih Abou-Khalil vaiheeet, osin limittäin. Vielä on humaltumisvaihe menossa.
Morse on toki loistava kitaristi, vaan tyyliään ei mies ole muuttanut 20 vuoteen... "Jos se toimii, älä muuta sitä!" on tietenkin hyvä neuvo.
Bill Frisell on Abou-Khalilin tavoin hullaannuksieni sarjan pitkän linjan jazz-mies, ja jaskahan ei koskaan petä! :wink:
Itselläni viimeisin oli tämä World-Fuusio-Techno poppoo Critters Buggin', jonka viisi levyä tuli hankittua ja niitä peräperää kuunneltua, vaan nyt ei enää ymmärrä mikä niissäkin nyt niin ihmeellistä oli.. :oops:
Näissä piireissä miltei hävettää tunnustaa tällainen moka.
Takavuosina on ollut Miles Davis ja Ozric Tentacles kaudet peräkkäin, vaan eipä muistu mieleen missä järjestyksessä.
Pitkään on jatkunut Steve Morse Band ja Rabih Abou-Khalil vaiheeet, osin limittäin. Vielä on humaltumisvaihe menossa.
Morse on toki loistava kitaristi, vaan tyyliään ei mies ole muuttanut 20 vuoteen... "Jos se toimii, älä muuta sitä!" on tietenkin hyvä neuvo.
Bill Frisell on Abou-Khalilin tavoin hullaannuksieni sarjan pitkän linjan jazz-mies, ja jaskahan ei koskaan petä! :wink:
+/- saldo : 0 | Tweet
No en mä nyt hurahtamisesta tiedä, mutta kyllä mä kohtuu tosissani joskus The Flower Kingsia kuuntelin. Ei oikein enää pysty.
No en mä nyt hurahtamisesta tiedä, mutta kyllä mä kohtuu tosissani joskus The Flower Kingsia kuuntelin. Ei oikein enää pysty.
Samma här. Ei enää pysty, eikä kykene.
Mitä pidät Kaipan Keyholder ja Notes from the Past-tuotoksista?
Mitä pidät Kaipan Keyholder ja Notes from the Past-tuotoksista?
Notes From The Pastia en ole kuullut, mutta Keyholderin kanssa on oikeastaan aika sama juttu kuin FK:n. Itseasiassa hyvä kun muistutit, on ollut pitemmän aikaa jo ollut tarkoitus ottaa Keyholder uusintakuunteluun, mutta aina on päässyt unohtumaan.
No en mä nyt hurahtamisesta tiedä, mutta kyllä mä kohtuu tosissani joskus The Flower Kingsia kuuntelin. Ei oikein enää pysty.
Oho, Kcrimso tuli kaapista! :shock: :wink:
Totta puhut, Unfold the Future oli viimeinen kuunneltava, Roinen ideat ovat loppuneet jo ajat sitten. Parempia levyjä ovat tehneet muut jäsenet Tomas Bodin ja Jonas Reingold (Karmakanic).
Mitä pidät Kaipan Keyholder ja Notes from the Past-tuotoksista?
Notes From The Pastia en ole kuullut, mutta Keyholderin kanssa on oikeastaan aika sama juttu kuin FK:n..
Come back -levy Notes From the Past on oikeesti hyvä levy, kun taas Keyholder tuntuu todella turhalta julkaisulta.
Kuinkas monesti olette hurahtaneet johonkin artistiin tahi bändiin niin pahasti että ns. krapulavaiheessa on ollut olo kuin tuona kuuluisana seuraavana aamuna ihastuksen vierestä herätessä?
Meikäläinen ei ainakaan kertaakaan... (tästä heräämisjutusta kyllä on kokemusta, jota ei halua muistella). Sellasia kyllä löytyy että on joutunut jonkun vuoden taukoa pitämään, ennenkuin alkoi "vanha suola janottamaan".
Yksittäisiä paskoja levyjä on valikoimista löytynyt keskimäärin pari prosenttia vuodessa - jotkut jonkinlaisessa huurussa ostettuja siis. Mutta että kokonaisia sarjahuteja, ei tule mieleen. Flower Kings on tosiaan juuri yhtä tylsää kuin vaikka Transatlantic, se on jo muutaman kokeilun puolesta tullut selväksi -- siltä olen säästynyt hyvin.
Flower Kingsiin en onneksi koskaan ole sotkeutunut. Kaveri soitti sitä tarpeeksi.
Cradle of Filth ja Burzum lienee sellaisia, joita osin ihmettelee, että mitähän hienoa niissä oli. Tosin molemmilla on levyjä, joita vieläkin tulee kuunneltua.
Mutta että kokonaisia sarjahuteja, ei tule mieleen. Flower Kings on tosiaan juuri yhtä tylsää kuin vaikka Transatlantic, se on jo muutaman kokeilun puolesta tullut selväksi -- siltä olen säästynyt hyvin.
Transatlanticin eka on ihan ok, ja päihittää kyllä Morsen soololevyt. Tokalla levyllä homma lähtee sitten vähän lapasesta.
Kyllä jotkut kakaraiän suosikkibändit on sellaisia, että tätä nykyä naurattaa (hyvässä mielessä) koko touhu ja silloinen oma ajatusmaailma. :)
Kyllä jotkut kakaraiän suosikkibändit on sellaisia, että tätä nykyä naurattaa (hyvässä mielessä) koko touhu ja silloinen oma ajatusmaailma. :)
No joo, noita en edes laske... Enkä kakarana montaakaan levyä pystynyt ostamaankaan, kun vitosen viikkorahalla ei paljoa mitään saanut.
Mötley Cruet, Waspit ja Twisted Sisterit, Manowarit, sekä Kissin Animalizet sun muut järkytykset tuli toki kuunneltua silloin, mutta sekään ei kestänyt kuin vuoden. Slayer ja Metallica kun iskivät kalloon, niin nuo edellämainitut putosivat kelkasta heti. Ja näitä jälkimmäisiä löytyy toki edelleen hyllystä!
Electric Light Orchestra oli todella kova juttu joskus 10-15 vanhana.
Taisin osata Discovery -levyyn asti kaikki biisit ulkoa. :lol:
Hurahdan kyllä vieläkin helposti ja saatan sauhuta kavereille jostakin albumista loputtomiin. Ikä ei siis ole tuonut asiaan helpotusta. Vieläkin tulee eteen bändejä tai artisteja jotka löydän vähän myöhässä ja ostan sitten koko tuotannon kerralla. Tämmöisiä ovat viime vuosina olleet mm. Loreena Mc Kennitt, Absot ja System Of A Down.
No joo, noita en edes laske... Enkä kakarana montaakaan levyä pystynyt ostamaankaan, kun vitosen viikkorahalla ei paljoa mitään saanut.
Itselläni tämä henkinen kakaraikä jatkui tietyssä mielessä vielä päälle 20-vuotiaaksi.
:roll:
14 kesäisenä Bruce Springsteen kolahti ja lujaa.
Saanko anteeksi?
Enkä kakarana montaakaan levyä pystynyt ostamaankaan, kun vitosen viikkorahalla ei paljoa mitään saanut.
Epistä... mä en saanut mitään rahaa :!:
Jaa.. aloitin kuuntelemalla HC-punkkia ja kyllä sitä vieläkin tulee joskus kuunneltua, tosin nykyisin enenpi sitä poliittisesti epäkorrektia varianttia. Kaipa psykoseksuaalinen kehitys on sitten jäänyt johonkin esipuberteettivaiheeseen. Mulla on taipumus heittää kaikki levyt pihalle noin kuuden vuoden sykleissä... tulee ehkä kalliiksi, mutta roinan varastointi ahdistaa.
Mulla on taipumus heittää kaikki levyt pihalle noin kuuden vuoden sykleissä... tulee ehkä kalliiksi, mutta roinan varastointi ahdistaa.
Kuulostaa epämääräisesti tutulta... :idea:
Hei, mä diggaan sun tyyliä! :wink:
Kuulostaa epämääräisesti tutulta... :idea:
Hei, mä diggaan sun tyyliä! :wink:
Hei, mä diggaan sun tyyliä! :wink:
Kaikkea pitää kokeilla, mutta en minä ainakaan ole niin laaja-alainen, että voisin hyppiä oopperasta black metalliin tuossa tuokiossa - kyllä siihen vaaditaan se noin kuuden vuoden sykli, jona aikana aivoissa tapahtuu jotain mystisiä muutoksia..
Paitsi sukurutsaa ja kansantanhuja. Jälkimmäisiä on tosin joskus tullut kokeiltua.
Minä en joko ole kuunnellut "kunnon" oopperaa tai blackmetallia lainkaan, tai sitten olen viallinen: tyylivaihdos ei tuota ongelmia.
Mulla on taipumus heittää kaikki levyt pihalle noin kuuden vuoden sykleissä... tulee ehkä kalliiksi, mutta roinan varastointi ahdistaa.
Lähetä viesti niin tulen pihalle juuri silloin.
Mulla on taipumus heittää kaikki levyt pihalle noin kuuden vuoden sykleissä... tulee ehkä kalliiksi, mutta roinan varastointi ahdistaa.
Ei ikinä! Levyt jotka olen joskus heittänyt pois ovat varmaankin sormilla laskettavissa - ja silti on kaduttanut jälkeenpäin. Ostin jopa takaisin Rick Wakemanin nolon Rhapsodies -levyn(thanks Lazer), vaikka tuskin sitäkään tulee koskaan enää kuunneltua. :lol:
Ja silti roinan varastointi ahdistaa minuakin! :shock: Ihan selvästi terapiaa vaativa henkinen umpikuja.. :?
Ratkaisu olisi hankkia semmoinen talo johon varmasti mahtuu, mutta sehän taas vaatisi rutkasti hilloa.
Kuulostaa epämääräisesti tutulta... :idea:
Heitähän viestiä kun proge ei enää maistu niin vuokraan pakettiauton jostakin... :wink:
Minäkin joskus tyhjensin levyhyllyäni. Asuin silloin seitsemännessä kerroksessa. Onneksi jälkeenpäin huomasin, että hyviä levyjä ei ollut kadonnut.
Minä en häpeile mitään.
Kuuntelen edelleen sujuvasti, joskin aika harvoin, Hullujussia, jonka myötä koin valaistuksen rock-musiikkiin 70-luvun alussa.
Sen jälkeen on koettu paljon ja kuunneltu kaikenlaista kuudelta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Little Richardia, Doorsia, Sladea, Duran Durania, Metallicaa, Outkastia jne. Kaikki kelpaa edelleen maasta ja tyylisuunnasta riippumatta, jos se vaan kuulostaa hyvältä. Jopa iskelmämusiikissa on omat helmensä.
Kuulostaa epämääräisesti tutulta... :idea:
Heitähän viestiä kun proge ei enää maistu niin vuokraan pakettiauton jostakin... :wink:
Okai!? On noita ehdokkaita jo päässyt ilmaantumaan...
Ylläoleva on herättänyt keskuudessani aivan liikaa mielteitä, mutta lisään silti kaksi keskisuurta seikkaa. 1. Pelottavan läheinen monitoimihuija James Fenton päättää yhden runon (kokoelmassaan "Out of Danger", NewYork: FSG, 1994) näin rivein: A Person should respect/What he has been.//This is my past/Which I shall not discard./This is the ideal./This is hard. 2. Friselleistä on ja tulee aina kestämään kaksi, siis "Blues Dream" ja "Nashville". Niitä seuranneet trioskeet sun muut on kyllä roiskuvammat, mutta noi niin ne ei petä. Ikinä. Näitä mä mietin nyt aina.
. Mulla on taipumus heittää kaikki levyt pihalle noin kuuden vuoden sykleissä... tulee ehkä kalliiksi, mutta roinan varastointi ahdistaa.
Ei oikein liity asiaan, mutta harmittaa kun vaihdoin aikanani melko täydellisen Pekka Lipponen-kokoelman yhteen vinyyliin.
Sinänsä ihan hyvä levy (Black Widowin kakkosalbumi), mutta vähän taisi kaupan setä kusettaa.. :twisted:
Van Halen oli joskus suuri suosikkini, mutta en kyllä pysty enää kuuntelemaan noita vanhoja levyjä... muutamia hyviä yksittäisiä biisejä lukuunottamatta... sen verran yksinkertaiselta kököltä se kuulostaa.
Silloin tällöin kuuntelen mielelläni Van Halenin 2 CD:n kokoelman. Pitää nyt vielä lisätä, että tausta-musiikkina vaan, niin ehkä säilyy vähän proge-uskottavuutta :-)
Mainitsinkin VH:n jo vähän aikaa sitten Dire Straits-keskustelussa. Fair Warning on ihan hyvä levy VH:lta, vaikken muuten niin hirveästi välitäkään poppoosta.
Hassuinta kaikista oli kun huonetoveri antoi kuulokkeistaan täysin juuretonta midle of the marschia missä soitti muuten niin kunnioitettava Charlie Watsikin, ja mä luulin sitä mun syntymäni aikoihin purkitetuksi Philly Souliksi. Eikä tässä kaikki. Se näytti kansikuvaa ja siitä mä päättelin piirroksesta että ne luulee olevansa rockabillypumppu. Siis ainakin kaksinkertainen hurahdus, ellei 3in. Musa, tietysti pidin.
Joskus 2002 sekosin totaalisesti Soul Captain Bandin ja Kapteeni Ä-nen ensimmäisiin. Kuuntelin niitä tauotta, kunnes... En edes tiedä mitä tapahtui. Nykyisin en voi sietää OLLENKAAN suomi-reggaeta, tulee suurinpiirtein fyysinen pahoinvointi pelkästä ajatuksesta. Noita kahta levyä vielä sietää tunnesyistä. Itseasiassa en kykene vihaamaan mitään, josta olen tosissani joskus pitänyt.
...
2. Friselleistä on ja tulee aina kestämään kaksi, siis "Blues Dream" ja "Nashville". Niitä seuranneet trioskeet sun muut on kyllä roiskuvammat, mutta noi niin ne ei petä. Ikinä. Näitä mä mietin nyt aina.
2. Friselleistä on ja tulee aina kestämään kaksi, siis "Blues Dream" ja "Nashville". Niitä seuranneet trioskeet sun muut on kyllä roiskuvammat, mutta noi niin ne ei petä. Ikinä. Näitä mä mietin nyt aina.
Kas, onkos täällä muitakin Bill Frisellin ystäviä! :D
Nuo kaksi mainittua ovat loistolevyjä, mutta hienoa kitaramusiikkia tarjoilee myös Ghost Town ja Good Dog, Happy Man ja Gone, Just Like a Train ja jopa Grammyn voittanut Unspeakable. Ainoa miehen levy toistaiseksi, johon olen kyllästynyt oli tämä banjo-levy The Willies.
Oma lukunsa on sitten äijän lukuisat yhteistyölevyt. American Blood Safety in Numbers edustaa hyvin kokeellista puolta miehen tuotannossa, ja tällä levyllä Frisell revittää kitaraa paikoin vallan hurjasti.
Mutta Frisell onkin jazz-mies ja jaska ei koskaan petä. :wink: