Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Peter Greenin levytykset järjestykseen

Jukes kirjoitti noin 18 vuotta sitten (9 kommenttia)
Onhan tästä jo tuolla aikaisemminkin keskusteltu, mutta selkeyden vuoksi haluaisin kuulla tästä 1979 alkaneesta paluukaudesta. Kestääkö laatu myös In The Skiesin jälkeisillä
levytyksillä?
Pitäisikö eritellä/arvottaa studiolevyt ja livelevyt erikseen?
Itse en tähän voi osallistua, koska Greenin levyt ovat jääneet lähes kokonaan kuulemati !!!
Nyt aika voisi olla otollinen kartuttaa tietämystä ja hahmotella
tulevia hankintoja valintojenne ja suosituksienne perusteella !!

+/- saldo : 0 |

    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taso ei ikävä kyllä kestä. In The Skies on kokonaisuudessaan hyvä levy. Sitä seuranneet Little Dreamer, Whatcha Gonna Do? ja White Sky eivät yllä ollenkaan samalle tasolle. Joitakin hyviä biisejä niiltäkin kyllä löytyy. Näiden jälkeen tulleet Katmandu ja Kolors on minusta Greenin tuotannossa kaikkein heikoimmat.

    Splinter Groupin mukana alkanut toinen paluu on sitten ollut niin traditionaalista bluesia, ettei meikäläisen mielenkiinto ole Destiny Roadin (1999) jälkeen enää riittänyt niihin tutustumiseen.

    Livenä Splinter Group on mielenkiintoisempi, koska bändi soittaa myös vanhaa Greeniä. Valitettavasti pääasiassa Nigel Watsonin voimin.

    In The Skiesin kannattaa ehdottomasti hankkia, jos et jo omista. Muita en voi suositella.

    EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Splinter groupissa kiinnostaa että Greenin ääni sopii edelleen hyvin bluesiin. Kitarasta ei tiedä kuka soittaa.

    Jukes kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minkälainen tämä Splinter Groupin historia on?
    Onko ne vanhoja Greenin soittokamuja, jotka ovat 'heränneet' vanhaa miestä tukemaan vai mitä ?

    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://www.fleetwoodmac.net/penguin/splinter.htm

    Nigel Watson soitti yhden keikan Greenin kanssa aivan Fleetwood Macin Green-version lopussa.
    Watson ja Green ovat olleet koko ajan bändissä. Mukana on ollut nimekkäitäkin soittajia, kuten Cozy Powell ja Neil Murray.

    Jukes kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikös siellä soita mukana toinenkin kitaristi?

    mikuus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä vaan soitteloo. Se on tämä Nigel Watson. Parrakas tukeva kaveri, jos olet nähnyt bändistä kuvia. Watson soittaa ja laulaa ainakin keikoilla enemmän kuin Green.

    Greeny kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Green levytti heti Fleetwood Macista lähdettyään vuonna -70 ensimmäisen soololevynsä "End Of The Game". Se on tosi freetä ja rankkaa kamaa, mukana levyllä soittavat ex Aynsley Dunbar Retaliation -miehet basisti Alex Dmochowski ja kitaristi John Morshead, kosketinsoittajat Zoot Money ja Nick Buck sekä rumpali Godfrey Maclean.
    Zoot Money kertoo, että Peter soitti hänelle eräänä iltana kymmeneltä ja pyysi jammaamaan. Ukot jammailivat vapaamuotoisesti muutaman tunnin - Greeny happopäissään omissa maailmoissaan ja ilmeisesti muutkin samoissa fiiliksissä. Sitten Green sanoi, että nähdään vinyylillä ja poistui. Todellisuudessa äänityksiä tehtiin viikon verran. Lopputulon on kuitenkin aika rankkaa kitarajuhlaa ja muistan lukeneeni, että myös Rekku Rechard mainitsee tämän levyn olleen hänelle pääsyy sähkökitaran soittamiseen.

    Samoihin aikoihin Green levytti Memphis Slimin kanssa kesäkuussa -70 neljän päivän sessioissa tuotokset, jotka julkaistiin levynä "Blue Memphis Suite" (urkurina sessioissa muuten muuan John Paul Jones). Jouduin maksaan itseni kipeeksi tästä vinyylilevystä muutama vuosi sitten, vaikka levy ei musiikillisesti vastaa kummankaan nimimiehen aiempaa tasoa. Pari kelvollista biisiä "Chicago Seven" ja kunnianosoitus edesmenneille blues -ukoille "Otis Spann & Earl Hooker".

    Elokuussa -70 Greeny levytti pari instrumentaalia "Juju" ja "Black Velvet" (ei ole "se" Black Velvet) soul-jazzahtavan Gass -bändin albumille. Sitten syyskuussa -70 nauhoitettiin Dave "Blues Band" Kellyn ja FM:n alkuperäisbasistin Bob Brunningin kanssa kolme biisiä "Gotta Keep Running", "You Got It" ja "Green Winter". En tiedä näiden julkaisusta, enkä liioin ole niitä kuullut.

    Tammikuussa -71 Green levytti tulevien soittokamujensa Nigel Watsonin ja Snowy Whiten kanssa pari singleä "Heavy Hart / No Way Out" ja "Beasts Of Burden / Uganda Woman". Nämä olen kuullut joltain kokoelmalta, mutta muistaakseni ainoastaan viimeksi mainittu biisi sai jalan edes jotenkin heilumaan.

    Edelleen -71 kesäkuussa PG vieraili B.B. Kingin Lontoon keikalla, josta julkaistiin albumi "B.B. King In London" (mukana myös muita nimimiehiä mm. Ringo Starr, Alexis Korner, Klaus Voorman, Steve Marriot sekä Peterin kamu Duster Bennet, jolta äskettäin julkaistiin kattava kokoelma "Complete Blue Horizon Sessions"). En minä ainakaan pysty kuulemaan Greenin soittoa tuolta nimekkäästä soittajakaartista huolimatta suorastaan heppoiselta livetaltioinnilta.

    Ensimmäinen merkittävämpi "End Of The Gamen" jälkeinen levytys oli syksyllä -77 nauhoitettu "In The Skies". Kevyesti funkahtava ja kaunis levy, jossa tosin kitarat soittaa pääasiassa Snowy White mutta Greenin säveltämät kappaleet soi hienostiuneesti ja tunnelma on rauhoittava. Oikeastaan pirun hyvä kiekko.

    Seuraava oma levytys oli syksyllä -79 äänitetty "Little Dreamer" . Se on samantyylinen levytys kuin edellinenkin, ehkä jotenkin eteerisempi, mukana myös pari reippaampaa vetoa kuten ”Mama Don’t You Cry” ja ”Walkin’ The Road”. Itse pidän tätä parhaana kokonaisuutena miehen soolouralla. Tiedä sitten mikä on hänen oma osuutensa tämän levyn ansioihin?

    Syksyllä -80 taltioitiin levylle ”Whatcha Gonna Do” Kaikki biisit on kirjoittanut Peterin velipoika Mike, eikä niistä pahemmin kannata puhua. Levyllä on tavoiteltu samantapaista tunnelmaa kuin kahdella edelisellä levyllä mutta aika pliisuksi se jää. Ei merkintöjä pöytäkirjaan.

    Samoihin aikoihin Green vieraili slidekitaristi Brian Knightin ”A Dark Horse” levyn sessioissa (mukana myös vanhoja soittoveteraaneja kuten Charlie Watts, Dick Heckstall-Smith ja Ian Stewart). Ihan kelvollista ”valkoista” bluesrenkutusta mutta ei mitenkään mullistavaa kamaa.

    Seuraava oma kiekko on toukokuussa -81 tallennettu ”White Sky” . Tämän nyt pystyy kuuntelemaan vähemmän umpiluisempikin Green –fani kuin minä ja muutama hyväkin biisi kuten itsetilitys ”The Clown” on mukana. Myös nimikappale potkii mukavasti mutta ei näistä kuitenkaan miksikään klassikoiksi ole, selkeesti parempi kuitenkin kuin edellinen soololevy.

    -83 julkaistiin sitten ”Kolors”. Tässäkin tällaisia funkahtavia ja paikoin jopa psykedeelisiä sävyjä ja tällä porukalla bändi teki aika paljon keikkojakin (muistelen, että olisivat joskus -83 käyneet Suomessakin, tietääkö joku tästä?). Tämä levy ehdottomasti kuuluiu parhaaseen kolmannekseen Greenin soololevyistä. Mukana biisi ”What Am I Doing Here” joka taitaa perustua miehen vähän aikaisempaan aseistettuun vierailuun manageri Clifford Adamsin luona. Äijä oli noihin aikoihin ”todella sekaisin” ja näyttikin siltä.

    ”Legend” –niminen levytys nauhoitettiin vuosien -81 ja -82 aikana mutta julkaistiin vasta -88. Mukana on myös biisejä aikaisemmilta soololevyiltä. Tässäkin pääosa kappaleista on Mike Greenin tekemiä. Levyn sisällöstä voisin sanoa, että pittää hengissä muttei lihota.

    Vuodenvaihteessa 83/84 liittoutui Ray Dorsetin (joojoo ”klassikkokesähitin ”In The Summertime” tehneen Mungo Jerryn nokkamies) ja hurjan kosketinsoittajan Vincent Cranen (mm. Atomic Rooster) kanssa levyttämään uutta kiekkoa nimeltään ”A Case For The Blues”. Tällä levyllä on taas enemmän bluesmeininkiä (mm. ”Dust My Bloom”, ehkä heikoin kuulemani versio tästä melko lailla loppuun kalutusta kappaleesta). Näiltä miehiltä olisi saattanut odottaa kovaakin jälkeä, mutta levyn oudot sovitukset ja veltot vedot jättävät meikäläisen melko kylmäksi. Levyn valmistuttua Green itse kyllä sanoi sen olevan ”great album”mutta taisi se olla enemmänkin bisnesmies Dorsetin rahastustemppu. Vincent Crane tosin pudottelee makoisan ”Crane’s Train Boogien” joka kulkee nimensä mukaisesti ja ”We’re Going To Boogie” tuo mieleen Canned Heatin. ” Bändi oli nimeltään Katmandu enkä tiedä tehtiinkö tällä kokoonpanolla keikkoja.

    Lisäksi Peter Greenin nimeä on käytetty esim. levyillä ”Two Greens Make A Blues” mukana Pirates –ukko Mick Green tai ”Green’s Blues” (tuleva Dr. Feelgood –mies Gypio Mayo muassa) mutta nämähän ovat silkkaa sitä itseään.

    Yleisesti sanoen Greenin soolotuotanto on erittäin kirjavatasoista ja voisin jaotella niitä vaikka seuraavasti:
    Kaikille suositeltavat:
    "Little Dreamer"
    "In The Skies"
    Peter Green –faneille suositeltavat:
    "End Of The Gamen"
    ”Kolors”
    ”White Sky”
    Luupäisille faneille suositeltavat:
    ”Whatcha Gonna Do
    ”A Case For The Blues”.

    Splinter Group on pääasiassa avian kelvollista kamaa, mutta taitaa kirjoittelu riittää tällä kertaa…

    Janus kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Syksyllä -80 taltioitiin levylle ”Whatcha Gonna Do” Kaikki biisit on kirjoittanut Peterin velipoika Mike, eikä niistä pahemmin kannata puhua. Levyllä on tavoiteltu samantapaista tunnelmaa kuin kahdella edelisellä levyllä mutta aika pliisuksi se jää. Ei merkintöjä pöytäkirjaan.

    Mielestäni tuossa on kuitenkin kaksi erinomaista vetoa vaikka muuten onkin vähän kelailua: Gotta See Her Tonight ja Give Me Back My Freedom.

    -rh kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mukana biisi ”What Am I Doing Here” joka taitaa perustua miehen vähän aikaisempaan aseistettuun vierailuun manageri Clifford Adamsin luona. Äijä oli noihin aikoihin ”todella sekaisin” ja näyttikin siltä.

    NME:ssä oli tuolloin pieni palstan uutinen, jonka mukaan mr. Green oli haulikon kanssa palautellut tililleen tippuneita rojalteja "syntisiä rahoja" - Santanahan oli tehnyt maailman luokan hitin hänen Mustamaagikkonaisestaan. ym.

    Mutta Green esiintyi kylpytakissa Raamattu kainalokirjana.