Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Jääkiekon MM-kisat

JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten (227 kommenttia)
Joo...taas ne alkavat. Koko Suomi pysähtyy, kun jossain Moskovassa pelataan C-luokan turnaus C-luokan joukkueilla. Skaboja kutsutaan virheellisesti MM-kisoiksi, vaikka kyseessä on lähinnä kansainvälisen jääkiekkoliiton turnaus, jonka päätarkoituksena on mainostaa olutta, myydä Skoda-autoja, ja lihottaa Kalervo Kummolaa vielä entisestäänkin.

Hassua, kuinka melkein kaikilla NHL-tähdillämme on jonkunnäköinen vamma, heti kun kisat ovat alkamassa. Mikseivät ne sano suoraan, että kisat eivät kiinnosta?

Lätkä on hieno laji, ja esim. Olympiajääkiekko on aivan hiton hieno turnaus, mutta mömmöm-kisojen arvostus on vajonnut ainakin itselläni pohjalukemiin. Kaiken kruunaavat 3:n promillen kännissä kisoja seuraavat örvelöt, pelikatkojen aikana kuultavat "We Will Rock You" ja "I love rock'n'roll"... tauolla tulee joku karmea Tom Jonesin musiikin säestämä maalikooste, ja Laura Ruohosen pelaajista tekemät perseennuolentahaastattelut. ;)

Ja sitten pitäisi muka olla vielä niinkuin maansa myynyt, kun Ruotsi tai Tsekki voittaa Suomen jatkoaikamaalilla tai rankkareilla kymmenennen kerran peräkkäin.

Olipas tämä negatiivinen kirjoitus mieheltä, joka itse asiassa rakastaa lätkää (joskus jopa pelannutkin). Mutta mömmöm-kisat kyrsivät.

No... ehkä katson loppuottelun, jos Suomi sinne pääsee. Torilla tavataan!

PS: Osuvasti meillä on täällä MM-kisoille oma foorumikin: "Complete Waste of Time".

+/- saldo : 0 |

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meikäläisen innostus kaikenlaisen urheilun seuraamiseen lopahti samaan aikaan teeveen katselun lopettamisen myötä. Ei pysty eikä jaksa oikein kiinnostua sporttimyötäelämisestä ja lätkämatsikännäyksestä, vaikka urheilumenestys ihan hieno juttu aina sattuessaan onkin varmasti. Sitä sirkusta ympärillä ei pystyisi ikinä kestämään, ei niin millään. Määkin haluun huutaa, kun määkin oon kännissä! :shock:

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Heja Sverige! Tre kronor ta hem guldet! Finland har ingen chans i världen när de svenska vikingarna stormar fram!




    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Svenska vikingar? :lol:

    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En tiedä, minkälainen pelisysteemi kisoissa nyt on, mutta edellisissä kisoissa pelattiin ensin varmaan 100 alkulohkon täysin merkityksetöntä ottelua, jossa vastaan "luistelivat" muistaakseni mm. Dominikaaninen Tasavalta, Togo ja Papua-Uusi Guinea.

    Täydellistä katsojien aliarvioimista. Katson mielummin suorana lähetyksenä eläkeläisten kuviokelluntaa Siuntion Kylpylästä.

    OldfieldOlli kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nyt se Harmaa provon lykkäs :lol:

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ratkaisuottelut on hyvää viihdettä.
    Ei se mikään C-luokan turnaus ole. Ei ehkä yhtä arvostettu kuin Olymp. tai Stanley cup mutta jokainen joka siellä pelaa haluaa varmasti voittaa sen. Mm-kisojen statusta voisi kyllä nostaa esim järjestämällä kisat vain joka toinen vuosi.

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Katson mielummin suorana lähetyksenä eläkeläisten kuviokelluntaa Siuntion Kylpylästä.


    Count me in! :lol:

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0



    Mä katon mielummin kun allison stokke hyppää seivästä.. :wink:

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tsiisus! Syön sanani heti! :wink:

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Perse tota Ruotsin lippua.. Siis kun lätkästä puhutaan..

    Jess!!! 1-1

    P.S. Lätkä ei kiinnosta kaikkia, hyvä niin. EI-Fanit vaijetkoon täälä topicilla.. sallikaa meille tämä jokavuotinen kaksiviikkoinen..

    Piinavat 45min jäljellä..

    Jukka kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onneksi Sheffieldissä on Snookerin MM-kisat, jotka näkyy Eurosportin kautta. Seuraan!!
    Ja 12.5 alkaa Giro Italia, taas ajellaan polkupyörillä 3 viikkoa. Miesten laji!!. Seuraan Eurosportilla jahka iltaisin ehdin: Selostajana Legenda Peter Selin.

    Jääkiekosta sen verran, että sekarotuinen koiramme hermostuu täysin, kun Mertaranta selostaa lätkää. Että semmonen tapaus!

    Prodigal kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Heheh Ruutu taas vauhdissa. Hyvä tapa lähteä kentältä - heilutella faneille.. ;)

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ruudulle pisteet!!! Harmi, että on Venäjän käsissä noi uusinnat/hidastukset. Oli aika taklaus..

    Jess, Suomi peleissä mukana..

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    sekarotuinen koiramme hermostuu täysin, kun Mertaranta selostaa lätkää.


    Et oo muuten eka, kenen lemmikki vauhkoontuu Mertsin eläytymisestä. Onhan toi toisaalta, kun isot miehet tosissaan.. Mutta minkäs teet, taas ei meinannu sohvalla pysyä ja vasta alkusarjan pelejä.

    Rinnastaisin nykyisen jääkiekon ja kladiaattorit vuosituhansien takaa. Jotain samaa niissä on. filosofit jatkakoon..

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toihan on tosi kuuma tuo kakkosen nuoriblondi kuuluttajaneiti valkolakki päässään...

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pia Pasanen YLE:n uutisista on kans suht kuuma

    Ei!!! Leave me alone, I wanna go home soi maalikoosteessa :( , ei sillä, että lätkäohjelmissa tai peleissä ois joskus hyvä musa soinut...

    aloc kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jortsu ja suhonen oikeilla linjoilla kun kyseenalaisti J.Ruudun tarpeellisuutta joukkueessa. Turha jätkä. Toki aina tarvitaan tollasia ärsyttäjiä/"likaisia" pelaajia, mutta Ruutu on siinäkin musta aika huono. Sikailee ja virnistelee idioottimaisesti, ottaa paljon aivan turhia jäähyjä ja jää käsirysyissä useimmiten alakynteen. Eikä oo kummoinen pelaaja muuten. höh. Velipoikansa sen sijaan on hieno kiekkomies, harmi et on loukkaantumiset varjostanut uraa.

    Suomi sai ansionsa mukaan venäjä pelissä. Heräsivät taas liian myöhään eivätkä saaneet sohittua tarpeeksi runkkumaaleja maalinedushässäköistä. Toivottavasti parantavat, olis kiva että menisivät mahd. pitkälle.

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkohan Sedu jo tunkenut sidukkalusikkansa jo lätkäänkin? Sen verran Novaa tuntuu tuo olevan ainakin näin luettuna. Itse en katso.

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pia Pasanen YLE:n uutisista on kans suht kuuma


    Sehän on jo isoäidin ikäinen (yli 30)

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ni mäkin, siis +30v. Lueskelen Jungia, siinä lapsena koetusta äitisuhteesta, miten se vaikuttaa vanhempana seksuaalisuuteen/ihmissuhteisiin.. Siis pinnallisesti, kun tää on E.A. Bennetin kirjoittama: Mitä Jung todella sanoi.

    Onkohan mut kasvatettu jotenkin erilailla, kun Pia vetoaa mun tunteisiin. :roll:

    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuollaisia seiväshyppyvosuja ei pitäisi piilottaa jääkiekko-otsikon taakse!

    Onneksi lätkä on pääasiassa jollain lisäkanavalla, jota ei tarvitse katsoa. Jukan tavoin minullekin sopii snooker ja giro, ja niiden lisäksi WTA-turnaukset sekä tänään Milan-ManU -peli.

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Snooker kyllä kiitos <-- tarkkuutta ja taktista osaamista vaativa laji

    Pyöräily EI! <-- tylsää mömmöissä rykimistä

    JPP kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...pelikatkojen aikana kuultavat "We Will Rock You" ja "I love rock'n'roll"...

    Tuosta edellisestä tuli sentään jossain vaiheessa humppaversiokin eli Eläkeläisten "Humppaukaasi", kun en noita kisoja seuraa niin en osaa sanoa josko "Pidän humpasta" olisi tullut myös.

    Muutenkin tuntuu musiikin valitsijalla olleen ihan kohtuu musiikkimaku kun Finntrollin "Trollhammaren" kuului myös jossain välissä sekä Nightwishiltä useampikin kappale.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Snooker kyllä kiitos <-- tarkkuutta ja taktista osaamista vaativa laji[/quote]
    Huh-hu
    Huh-hu Pt.2
    Snooker ja kasipallo on mun suosikkiharrastuksia, ei tule hiki ja voi siemailla olutta samalla. Ja se harras tunnelma salilla..
    Pyöräily EI! <-- tylsää mömmöissä rykimistä

    Pyöräily on yllättävän taktinen laji. Yllätyin oikein, kun lajia seuraava kaveri avautui pyöräilyn filosofiasta. Luulin ennen, että se voitta joka jaksaa polkee kovimpaa ja pisimpään...
    ...pelikatkojen aikana kuultavat "We Will Rock You" ja "I love rock'n'roll"...

    Heh, nyt se "I love rock'n'roll" tulee venäjänkielellä...
    [quote]Tuollaisia seiväshyppyvosuja ei pitäisi piilottaa jääkiekko-otsikon taakse!

    Se oli vaan vaihtoehto eläkeläisten kuviokellunnalle :wink:

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Se oli vaan vaihtoehto eläkeläisten kuviokellunnalle :wink:


    Ja hyvä olikin! :wink:

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä pyöräilyn etappikilpailuissa varmaan taktiikka on tärkeässäkin osassa. Mutta ihme ettei niitä mömmöjä pystytä kitkemään pois. Snookerissa varmaan rauhottavat olis sopiva mömmö.

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Palasokerityttö-osastossa en ole nähnyt vielä nooin hyvää kuvaa.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä pyöräilyn etappikilpailuissa varmaan taktiikka on tärkeässäkin osassa. Mutta ihme ettei niitä mömmöjä pystytä kitkemään pois. Snookerissa varmaan rauhottavat olis sopiva mömmö.


    Tarkkuutta ja keskittymistä vaativissa lajeissa cannabis on suosittu "douppinki". mm. ilmakivääri ampujat kärähtelevät plossauttelusta, ihan olympia tasollakin.

    NHL pejaalat (etenkin tappelijat) ovat luku sinäänsä. Siellä on pukuhuoneissa lääkekaapit pullollaan piristäviä, esim. efedriiniä ja pelin jälkeen opiaattijohdannaisia relaksantteja/kivunpoistajia. Hyvin yleinen tapa on, että kun ollaan vieraspelissä, niin tyhjennetään lääkekaappi lähtiessää. Siis ei näitä pelaajia ole montaa joukkueessa. esim. nyt jo selostajaksi ryhtynyt Bob Prober (kaikkien aikojen kovin tappelia, vau) tappeli kokaiinin voimalla. Moneen vuoteen hän ei päässyt Canadan puolella pelaamaan. kun oli maasta liikkumiskielto, jonkun kokkeli tapauksen johdosta. Aika vaarallinen yhdistelmä; paineiden alla pelaavat lätkämiehet ja piristeet. Ihme ettei kukaan ole päässyt hengestään vielä...

    Ruudun taklaus oli puhda, kiekottoman miehen taklaus. Jos vastassa olisi ollut EI isäntämaa, niin 2 min olisi tullut, jos sitäkään.

    Ja jeesustelijat, ketkä sanovat, että tappelut eivät kuulu jääkiekkoon, niin voin sanoa, että kuuluvat ne. Ei ehkä tänne kotoiseen SM-liigaan, missä mailalla huitominen ja kahvaaminen kuuluvat kuvaan, siis huippupelaajaia telotaan huoletta. Moni ottelu on kääntynyt tappelun voittamisen myötä voitoksi. Yleisö ei nouse seisomaan, kun ratkaisumaalin ja tappelun aikana. NHL:ssä taatan taitopelaajille työrauha poliisien toimesta. Näihin tappeluihin osallistuu kaksi [u:269e794eac]vapaaehtoista[/u:269e794eac] jotka tienaavat miljoonia, siis sääli efektit voi unohtaa. Ymmärrän toki, niitä ketkä katsoisivat mielummin NHL pelejä ilman tappeluita, mutta yleisö haluaa sitä. Tämän päivän gladiaattorit areenalla. Rehellisesti mies miestä vastaan, eikä koko peliajan jatkuvaa mailalla kahvaamista. Huh, olikohan tää avautuminen ihan viisasta..

    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo... pienet myllyt vain piristävät joskus... silloin kun kaksi "alan miestä" on asialla. Eihän siitä mitään tulisi, että taitopelaajia alettaisiin vahingoittaa vastustajan toimesta. Niinkuin sanoit, niin reilu kahden "alan miehen" showtappelu on paljon parempi, kuin jatkuva raukkamainen mailalla hakkaaminen.

    Meillähän on lätkätappeluihin puututtu perinteisesti ihan ministeritasolta saakka. Suomen tapaisessa valtiossa kaiken (jopa jääkiekon) pitäisi olla Valtion holhouksessa. Noista viime vuoden Karpelan ja Heinäluoman lätkätappelukommenteista tuli kyllä joku banaanivaltio mieleen. Säälittävää sosiaalipornoa ja irtopisteiden kalastelua.

    Kakarana muistan, kun HIFK-Jokerit otteluissa oli tappeluita jatkuvasti. Ei niistä silloin ministeritasolla puhuttu. Lätkälle oli huono asia, että Suomi voitti maailmanmestaruuden 1995. Sen jälkeen lajista tuli valtavirtaa, ja kaiken maailman mummot ja perheenäidit alkoivat seuraamaan lajia, ja jakamaan mielipiteitään siitä, miten lajia pitäisi "kehittää". Tietäähän sen, miten siinä käy.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^Jep. Vielä noista lätkämyllytyksistä, niin ei siinä se toisen satuttaminen ole pääasia, vaan antaa kuva, että selvisi voittajana. Siis toinen voi voittaa tappelun, vaikka ei osuisi kertaakaan vastustaajaan, vaan antaa kuvan, että hallitsee tilannetta. Harvemmin niissä oikeasti sattuu kumpakaan. Kädet niillä on kovilla, kun takovat kypärän reunaan yms..

    Esim. jos toinen saa 2-3 "osumaa" ja toinen saa annettua viimeisen iskun (vaikkakin tehottoman), ja kaveri menettää tasapainon tämän takia, ja viimeisen iskun antaja jää päällimäiseksi, niin tämä viimeisen iskun antaja luetaan voittajaksi...

    Kyse on enemmän show:sta kuin brutaalista väkivallasta. Eräs klassikko Marty McSorley Vs. Bob Probert, tappelu mikä kesti pari minuuttia, niin kaverit silittelivät toisten päitä myllyn jälkeen. Kuvastaa kavereiden kunnioitusta toisia vastaan. Vahinko, että kummallakin oli pitkä vaihto alla, näkyy väsyneissä otteissa. :wink:

    Mut joo, kai tän topicin alla saa puhua lätkästä ihan vapaasti..

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tässä aika hyvä "Gladiators on ice"
    Hordichuk vs. Doull
    http://www.youtube.com/watch?v=hUWpV8NA24U


    Taklaamisen mallia Temppa Selänne http://www.youtube.com/watch?v=oogErsEx3A4


    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taklaamisen mallia Temppa Selänne http://www.youtube.com/watch?v=oogErsEx3A4


    Elukoita - menisivät armeijaan.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ja ettei tämä menisi nyt pelkästään kiekonperässä ravaamiseksi, niin muistutetaan illan dokumentista..

    (Prendimi l'anima/Italia/Ranska 2002, 89') Tositapahtumiin pohjautuva kertomus nuoresta naisesta, joka oli 1900-luvun alussa kuuluisan C.G. Jungin ensimmäinen potilas, rakastajatar sekä sittemmin ensimmäinen naispuolinen psykoanalyytikko. Ohjaaja: Roberto Faenza. Pääosissa: Emilia Fox, Iain Glen, Craig Ferguson, Caroline Ducey.

    IMDb

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kohta se herkku taas alkaa, tosin jälkilähetyksenä, kun ei oo noita diki-vempaimia. Nyt joutuu sulkeen kaikki mediat. Ettei vaan kuule mitään peruuttamatonta.. C-YA

    Hezzu kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jääkiekko on tylsää. Yleisurheilusa on paljo enempi silmänruokaa:




    Woof!

    Riley kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, unohtakaa nälkiintyneet seiväshyppääjäruipelot. Tässä sitä vasta on Nainen isolla N:llä:




    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tiisanoja käytti epärehellisiä keinoja.
    Tässä näppärä temppa:
    http://www.youtube.com/watch?v=EhRT9xlPMJM


    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Melko tälli Kapaselle
    http://www.youtube.com/watch?v=06o2395RUyM


    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo, unohtakaa nälkiintyneet seiväshyppääjäruipelot. Tässä sitä vasta on Nainen isolla N:llä:




    Huh huh... :shock: HIFK etsii kuulemma muuten uutta poliisia joukkueeseensa. Tuollainen kun tulisi jonkun Ville Peltosen päälle, niin ruumiitahan siitä tulisi.

    Toisaalta voi olla, ettei jää kestäisi alla.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^^^Joo toi "veivi" on kyllä mainio. Salibandyssä noita on kans pari nähty, Tähkän toimesta.

    Hyvä Suomi 2-0, nihkeetä oli. Sveitsi sinnitteli sitkeesti 50 min..

    Laittakaa nyt niitä Itä-Saksalaisia naiskuulantyöntäjiä, kultaisilta doupping vuosilta..

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nihkeetä tosiaan.
    Rob Hisey veivit
    http://www.youtube.com/watch?v=U7Z8B5pK_c0&mode=related&search=
    http://www.youtube.com/watch?v=dN7avheFZY4&mode=related&search=


    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Melko tälli Kapaselle
    http://www.youtube.com/watch?v=06o2395RUyM


    Hyi saatana - pahaa tekee katsoa.

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0




    Snookerissa on parhaimman näköset dumarit.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nihkeetä tosiaan.
    Rob Hisey veivit
    http://www.youtube.com/watch?v=U7Z8B5pK_c0&mode=related&search=

    http://www.youtube.com/watch?v=dN7avheFZY4&mode=related&search=

    No hoh-hoijaa tota Rob Hiseyn ekaa maalia, hienoin ever!!! Maalivahti vähän ihmeissään, että mitä se nyt alkaa kikkaileen, heh.

    Tosin ei noi muutkaan huonoja ole. :)

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Heipä hei metsien miehet, kuinkas on voitu....

    Nyt olis taas se aika vuodesta, kun Suomi ja ruotsi kohtaavat MM-areenalla.
    Kaikki eväät ja sixpack jalkojen juuren, ettei tarvitse säntäillä kesken pelin...




    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onko Palassa ollut ennen lätkä topicia? :oops:

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0




    Snookerissa on parhaimman näköset dumarit.


    Tekeekö dumarit koskaan virheitä? En ole itse nähnyt. Siis että liikuttaa muita palloja vahingossa, esim. pallo putoaa kädestä..

    Kyllä toi vois dumaroida munkin "palloja"...

    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vaikka tuossa lyttäsinkin koko MM-turnauksen, niin kyllähän tuossa Ruotsi-ottelussa on aina sentään jotain fiilistä. Myönnettäköön... (ainakin silloin, kun Suomi voittaa).

    Sehän on jääkiekossa sama, kuin Argentiina-Brasilia jalkapallossa. Pelipaitojen väritkin on melkein samat.




    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ruotsi on kuulemma kuin Barcelona Tamin mielestä. Mikäs suomi silloin on?

    OldfieldOlli kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ruotsi on kuulemma kuin Barcelona Tamin mielestä. Mikäs suomi silloin on?


    Suomi tai HJK

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ruotsi on kuulemma kuin Barcelona Tamin mielestä. Mikäs suomi silloin on?


    Suhosen Apehan sen sanoi.Olisko baskien atletico bilbao,niillä on varmaan sisua.En mä kyllä katso jalkapalloa muuta kuin mm-kisojen ratkaisuottelut.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^Jep, sivukorvalla kuuntelin, apehan sen tais mainita..

    38 torjuntaa Backlundille...

    Aika trilleri, mutta niitä maaleja pitaäis osata tehdä. Ruotsin ei tarvitse osata, kun puolimetriä ohi menevä laukaus päätyy suomen maaliin..

    No, kisat jatkuu

    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo...aika tehotonta oli. Mutta kyllä tämä pelisysteemi on ihan järjetön. Kaksi viikkoa pelaillaan ihan merkityksettömiä matseja. Tämänkään pelin lopputuloksella ei oikeastaan ollut mitään väliä. Nythän ne kisat vasta alkavat.

    iikori kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Näinhän se taas kävi.Ruotsi voitti 1-0.
    No, pian alkaa Epsanjan liigan kärkimatsi Real Madrid-Sevilla :D

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Tekeekö dumarit koskaan virheitä? En ole itse nähnyt. Siis että liikuttaa muita palloja vahingossa, esim. pallo putoaa kädestä..


    Eipä kai. Snuukkeri on tarkkaa puuhaa. Laitoin pienen vedon Selbyn puolesta mutta hemmo on tappiolla jo 12-4. :cry:

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^Kuka on muuten halliseva nykyään, ei ole näkynyt 5 vuoteen eurosport?

    Voiko netistä katella Snookeria/biljardia, ilmeisesti jotkut kisat on menossa..

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^Kuka on muuten halliseva nykyään, ei ole näkynyt 5 vuoteen eurosport[/quote]?
    Viime vuoden lista:
    http://www.worldsnooker.com/players_rankings.htm


    1 Graeme Dott
    2 Ken Doherty
    3 John Higgins
    4 Shaun Murphy
    5 Peter Ebdon
    6 Ronnie O'Sullivan
    7 Neil Robertson
    8 Stephen Hendry
    9 Ding Junhui
    10 Mark Williams
    [quote]Voiko netistä katella Snookeria/biljardia, ilmeisesti jotkut kisat on menossa..

    MM-kisat menossa, finaali on käynnissä. Eurosportin sivuilta on voinut katsoa, en tiedä voiko nyt mutta 17.00 alkaa sessio.
    http://www.eurosport.com/snooker/


    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ronnie O'Sullivan ja John Higgis tais olla 5 vuotta sitten kärkisijoilla...

    Hitto, ei näy netistä.. tosin 1,5 min clippi semifinaaleista, ilman ääniä.. mulla ei taida olla asetukset ihan kohillaan...




    Näkyyks muilla tossa videokuvaa?

    MelancholyMan kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://myp2p.us/Other.htm

    Tuolta löytyy enemmänkin linkkejä striimeihin. Voipi olla että pitää asentaa joku ohjelma(esim. Sopcast, ohjeet samalta saitilta), mutta eiköhän se matsi ala näkymään.

    edit: Ainakin tuo Saksan Eurosportin suora linkki toimii

    MelancholyMan kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä pyöräilyn etappikilpailuissa varmaan taktiikka on tärkeässäkin osassa.


    On se taktiikka tärkeässä osassa myös ihan yhden päivän kilpailuissakin.

    Kevään klassikot ovat nyt ohi, ensi viikonloppuna alkaa jälleen mielenkiintoinen Giro. Huikean näköisiä vuoristoetappeja luvassa, Cima Coppi 2744 metrin korkeudessa Colle dell'Agnello. Gilberto Simonin puolta pidetään jälleen, harmi ettei Basso päässyt mukaan.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://myp2p.us/Other.htm

    Tuolta löytyy enemmänkin linkkejä striimeihin. Voipi olla että pitää asentaa joku ohjelma(esim. Sopcast, ohjeet samalta saitilta), mutta eiköhän se matsi ala näkymään.

    edit: Ainakin tuo Saksan Eurosportin suora linkki toimii


    Kiitos paljon, uskomatonta, meikäläinen kattoo läppäriltä snookeria ja kanava oli CCTV5 heh. :D

    Selby kirinyt 11 - 14

    Hoh-hoijaa, pärähti n. 100 kavaa, kun asensin kolme niistä ohjelmista... TvAnts yms...

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tää CCTV5, mistä tulee nyt tää Snookerin finaalipeli, on kai korealainen kanava. Hauskoja mainoksia..

    Ja Drum & Bass soi aina Snookerin tunnareissa, ottakaa mallia suomalaiset TV-kanavat..

    Nythän mä hokasin, että voin katsoa NHL:n loppupelit... Hmmm :D :D :D

    MelancholyMan kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nythän mä hokasin, että voin katsoa NHL:n loppupelit... Hmmm :D :D :D


    Jep, aika monta yötä on tullut valvottua: parhaimpana yönä kattonu neljä playoff-matsia. Eikä ole tällä kaudella mennyt montaa AS Roman matsiakaan ohi..

    Jännäksi menee snooker, mahtava nousu Selbyltä - nyt taitaa frame tosin mennä Higginsille. 15-13.

    edit: Higginsille tuo sitten meni: 18-13.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^jep..

    2:00 (9:00PM EST) Detroit Red Wings @ San Jose Sharks (NHL Playoffs)

    Tuleeko toi 21:00 suomen aikaan?

    http://myp2p.us/NHL.htm


    MelancholyMan kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Höh, pelattu jo. Neljältä alkoi - Detroit välieriin.

    EberkJuho kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämäkin menee off-topiciksi, mutta liittyy jääkiekkoon.

    http://www.yle.fi/urheilu/etusivu/id74939.html

    Ehkä tuolla jälkimmäisellä uutisella, eli jääkiekon Champions Leaguella saadaan enemmän katsojia lajiin.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [u:6ebca94f31]^Off the topic?[/u:6ebca94f31]

    Justhan tossa pelattiin Snookerin finaalit, poljettiin huikean näköisiä vuoristoetappeja. Kämmättinn Red Wings Vs. Sharks peli, asenneltiin 100 TV kanavaa, työnnettiin kuulaa ja hypättiin seivästä. Myös eläkeläisten kuviokellunta mainittiin. Puhuttiin TV-kakkosen kuuluttajan viehättävyydestä ja allekirjoittanut ylisti uutistenlukija Piia Pasasta...

    :wink:

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aurinkokuninkaan mukaan Suomella on kisojen ylivoimaisesti paras maalivahti,Kari Lehtonen.Hyvä juttu.
    Syömiset ja juomiset matsiin varattu,tuun tänne riehuun jos Suomi häviää.

    ttt kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saas nähdä miten tänään käy.
    En kauhean fanaattinen ole lätkän suhteen, mutta pudotuspelejä jaksaa jopa katsoa.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Noniin vähä-älyiset proge hipit. Nyt on se aika vuodesta, kun suomalinen mies saa näyttää tunteensa avoimesti...

    2 pullolla olutta on menneet kisat tähän asti, mutta nyt joutuu sen sixarin hakee.

    Siis voitto USA:sta tai kisat ohi.. Lemmikit erihuoneisiin, jos vauhkoontuvat Anteron äänestä. Sillä tänään saa huutaa. Toivottavasti Antsalla on onnea tuovat suomi-lasit mukana.

    18.25 Suomi - USA

    :shock: :o :? :cry: :oops: :( :) :D

    Pelinkulku visuaalisesti.

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USAn pitäisi kaatua mutta sitten tulee Venäjä vastaan. Finaalissa revanssi Ruotsista?

    Pelihän alkaa 19.15

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ai siinä onkin kooste tosta Kanada - Sveitsi pelistä...

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USAn pitäisi kaatua mutta sitten tulee Venäjä vastaan. Finaalissa revanssi Ruotsista?
    [/quote]
    Jos meillä on ylivoimainen molari,mikä tahansa joukkue kaatuu.
    Tami sanoi että meillä on.

    [quote] :shock: :o :? :cry: :oops: :( :) :D
    Pelinkulku visuaalisesti.


    Eräässäkin Suomi-Ruotsi mm-ottelussa oli naamassa ilmeitä monenlaisia,lopussa ei naurattanut.
    Mutta sitä ei muistella-tietää huonoa onnea.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Puolet meni sixarista eka erässä... Huh...

    Venäjä on ollut kyllä pelottavan vakuuttava, mutta eiköhän se ole Suomi - Ruotsi finaali...

    Nyt erän alkuun 2 - 0 YV:llä...


    Antsa, ne taikalasit esiin...

    ttt kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Antsa, ne taikalasit esiin...


    Saisi laittaa, jos taika toimis...

    Nyt pomppii sydän...
    Rankkari kisaks meni..
    Nitrot esiin..

    OldfieldOlli kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Parempi maalivahti voitti

    Jukes kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pelkäsin jo, että ratkaisevat hommelin lopulta nopalla ! ;)

    retrou kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jere, Espoon poika!

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Lehtisen pojan ranne oli komea :lol:

    MelancholyMan kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muutaman minuutin päästä alkaa tosipelit. Sopcast ja NHL3 toimii..

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Muutaman minuutin päästä alkaa tosipelit. Sopcast ja NHL3 toimii..


    8)

    Onhan tää vähän hektisempää..

    Ai Don Cherry on vielä kuvioissa.. Sen VHS-kasetteja tuli panskana osteltua...

    Lauantaina ei sitten pukeuduta punaiseen, tai... Huh, aika TV lauantai tulossa.. Pakko kai niitä veisujakin on katsoo, kun kerran suomessa on. Jaanalla oli kaunis puku(kin), mitä vilkasin tänään..

    EberkJuho kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Valitettavasti en voi sopcastia kattoa (monimutkaisten proxy-asetusten takia), eli jäi toi Suomen peli kattomatta. Ylen radiolähetys sentään kuului!

    NHL-pelejä voi sentään kattoa, ainakin noita Hockey Night In Canada -lähetyksiä. Aika jänskä toi Sabres vastaan Senators muuten.

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aika jänskä toi Sabres vastaan Senators muuten.


    Mulla ei o suosikkia tuosta parista,mutta toivon Temppa Selänteelle kannua.

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Se on siinä!

    Ja taas soi Viron kansallislaulu!!!

    Tänään euroviisuista 12 pistettä ja huomenna kultaa 12 v. jälkeen...

    No nostetaan noi viisupisteet 25..

    OldfieldOlli kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä oli Lehtonen ilmiömäinen.Toivottavasti finaalissa tulee vastaan Cänädä

    Yeti kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^Parempi maalivahti ratkaisi kyllä tämän pelin..

    Prodigal kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aiai. Paskasti siinä sitten taas kävi. Aika huonoa toi Suomen menestys MM-kisojen finaalimatseissa kyllä. Nooh. Eipä tarvinnut lähteä kaupungille ihmettelemään hulinoita.

    JiiPee kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kaikenkaikkiaan hieno suoritus Suomelta tuolla materiaalilla mielestäni. Ei jäänyt sillä tavalla vituttamaan tuo finaalitappio, niinkuin yleensä. En ole vieläkään päässyt yli tuosta Olympiafinaalin tappiosta Ruotsille. Silloin oli kaikki mahdollisuudet hoitaa homma kotiin paljon isommassa ja hienommassa turnauksessa.

    Ihan hyvä maku jäi tuosta Venäjä-voitosta.

    Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kanada on itse asiassa vaikein vastus Suomelle aina. En katsonut matsia, mutta kuulin vähän radiosta.

    vareshippi kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Töt.Kanada sai liian helpon johdon ja varmisteli voiton.Paljon enemmän tuli kuitenkin ennen kisoja odotin.Venäjä-voitto on tallennettu arkistoihin ja siihen voidaan aina palata fiilistelyissä.

    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olipa onni, että Kanada voitti. Ei tarvitse kuunnella kuukausikaupalla mitään dengliderinnejä.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tästä(kin) alkaa

    JÄÄKIEKON MM-KISAT 2008

    CANADA, Halifax ja Quebec

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomen alkukarsintaottelut ainakin näkyvät tv:ssa vielä kohtuulliseen katseluaikaan.

    http://www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jaakiekon_mm_2008/


    Sami kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kanadan tehdessä maalin pärähtää Tom Sawyer soimaan.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ekaerän perusteella suomen liikkuminen näytti hyvältä... se lupaa hyvät kisat.
    Ihmetyttää hieman miksi saksalaisilla ei ole pelaajien nimiä pelipaidoissaan.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aikalailla valmista peliä... kisojen kauneimmat maalit tullaan näkemään vielä nimenomaan Leijonilta... uskokaa vaan, sen verran monet kisat ja kisojen aloituspelit on tullut katsottua... nyt oli pelaajat siellä missä pitikin ja syötöt meni nappiin. :D

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ketä oikeasti kiinnostaa, kun neljästä joukkueesta pääsee kolme jatkoon? Ja erityisesti kun jokaisessa lohkossa on joku Zimbabwen, Slovenian tai Zambian tapainen heittopussi.

    Toi pelijärjestelmä on sellainen, että jos innostuu alkusarjan peleistä, niin innostuu ihan mistä tahansa... vaikka siskonsa pussaamisesta.

    Hohhoijjaa...

    Janus kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En seuraa kisoja, mutta IS:n nettisivuilla kerrottiin fanien "raivostuneen" huonosta kuvanlaadusta. Oliko se tosiaan niin huono?

    retrou kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    En seuraa kisoja, mutta IS:n nettisivuilla kerrottiin fanien "raivostuneen" huonosta kuvanlaadusta. Oliko se tosiaan niin huono?


    Kuva "nyki", kun kiekko liikkui nopeasti. P-Amerikasta tulleet nhl-matsit ym. on olleet aina vähän suttuisia. Johtuneeko jostain signaalin pakkaamista.

    Tossahan se kerrotaan:
    http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/mm-kiekko/1527419


    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aikalailla valmista peliä... kisojen kauneimmat maalit tullaan näkemään vielä nimenomaan Leijonilta... uskokaa vaan, sen verran monet kisat ja kisojen aloituspelit on tullut katsottua... nyt oli pelaajat siellä missä pitikin ja syötöt meni nappiin. :D
    Olen samaa mieltä ja Norja saa tänään turpaan 6-0 vähintään. :twisted:

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ihme dumarit, Laita taklauksii ne ei nä mut sit jotain "muka" koukkauksii. Jos oisin tuolla ni ampuisin noi seeprat. Pilaavat pelin.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos oisin tuolla ni ampuisin noi seeprat. Pilaavat pelin.


    Ehtiihän sinne vielä. Ja niinkuin kaikki tietävät, aseenkantoluvankin saa Suomessa helposti ja nopeasti.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ketä oikeasti kiinnostaa, kun neljästä joukkueesta pääsee kolme jatkoon? Ja erityisesti kun jokaisessa lohkossa on joku Zimbabwen, Slovenian tai Zambian tapainen heittopussi.

    Toi pelijärjestelmä on sellainen, että jos innostuu alkusarjan peleistä, niin innostuu ihan mistä tahansa... vaikka siskonsa pussaamisesta.

    Hohhoijjaa...


    Mulle MM-Kisat on aina ollut sellainen varma kevään merkki ja lupa innostua turhasta. Jokainen Suomen peli on nähtävä, oli sillä tarkoitusta/merkitystä tai ei. MM-Kisoissa pelataan kunniasta.

    Yllättävä oli avauspeli. Toinen peli oli Suomen "avauspeli". Niissä voi tapahtua mitä vain. Tänään onkin sitten ensimmäinen "oikea" peli. En tiedä, onko Suomi jo varmistanut jatkoon pääsynsä, eikä se kiinnosta saati vaikuta illan tunnelmaan. Vain voitto kelpaa, oli kyseessä finaali tai ensimmäinen peli kisoissa..

    Kaikki muu, paitsi lätkän mm-kisat on turhaa!

    8)

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomi - Slovakia

    On the air!

    www.yle.fi/urheilu/tapahtumat/jaakiekon_mm_2008/

    Slovakian on voitettava..

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mie olen maailman huonoimpia penkkiurheilijoita. Joo, katsoin aikanaan Suomen -95 finaalipelit ja joitakin muita loppupelejä tullut nähtyä, ja vähän joskus vormuloita, mutta ei enää nappaa mikään teevee-urheileminen.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikö tosiaan vormulakaan? Kimi Räikkösen karisma on ainutlaatuinen.

    Amisjätkä joka on helvetin kova rattimies. Yksi miljardista. :) Vaikka sitä aina päivitelläänkin, niin onhan se tosiaan ihme, että Suomesta tulee koko ajan niin paljon huippuja autourheiluun.

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eikö tosiaan vormulakaan? Kimi Räikkösen karisma on ainutlaatuinen.

    Amisjätkä joka on helvetin kova rattimies. Yksi miljardista. :) Vaikka sitä aina päivitelläänkin, niin onhan se tosiaan ihme, että Suomesta tulee koko ajan niin paljon huippuja autourheiluun.


    Joo, mä jaksoin pari kautta katsoa vormuloita silloin kun Häkkinen ajoi mutta sit se hyytyi sekin innostus, aikansa kutakin... Musiikki ja muu kulttuuri vie vaan mukanaan ihan eri lailla...

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huh-hu... piinaavat viimeiset minutit.. 3-2 Suomelle

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olipas peli! Huh. Hieno peli

    Maammelaulua lauletaan vilpittömästi katsomossa. Kavereilla kädet sydämmellä, yhdellä oik. puolella, heh..


    :)

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Näissä kisoissa ei rahalla ole merkitystä, hyvän joukkueen kokoamisessa.
    Suomalaiset ovat isänmaallisia kiekonpelaajia.

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jäkikseen sama homma kuin fudiksessakin. Joka neljäs vuosi kisat jossa mukana parhaat pelaajat. Eipähän tarvitse kitistä siitä kellä on eniten c-luokan pelaajia. Välivuosina NHL pyörii ja Euroopassa voidaan pelata seurajoukkueiden kesken mestareiden liigaa tai sitten Venäjän liigaa jonne ilmeisesti liittyy joukkueita muualtakin (myös Suomesta). Kärpät ja Blues Venäjälle vaan niin Jyppikin voisi voittaa SM -liigan.

    Suomi - Slovakia 3 - 2 ... monivedon eka kohde kii... vielä kun V-Venäjä pieksis Ranskan vaikka 5-0 ja Norja yllättää Saksan 2 - 1...

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jäkikseen sama homma kuin fudiksessakin. Joka neljäs vuosi kisat jossa mukana parhaat pelaajat.


    Sellainenhan on jo. Nimittäin olympiaturnaus. Ja onhan tuo World Cupkin olemassa. Molemmat ovat aika hienoja turnauksia.

    Mömmöm/Kalervokummola/Warsteiner/Skoda/Mertaranta-kisoja ei voi edes samana päivänä verrate Olympialätkään. Maailmanlaajuinen arvostus ja huomio on olympiakiekossa varmaan satakertainen.

    PS: Mitä ne seuraavaksi pelaavat? Jotain välisarjan välisarjan karsintojako? Kertokaa sitten, kun siellä pelataan ensimmäinen ottelu jolla on jotain merkitystä.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meinasiko Leppari ihan sellaista 70-80 pelin liigaa?

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Meinasiko Leppari ihan sellaista 70-80 pelin liigaa?


    Ai mestareiden liigaa? Se ei ole mahdollista jos samaan aikaan joukkueet osallistuvat kansallisiin sarjoihin. Lähinnä näiden tusinakisojen vaihtoehdoksi korkeaprofiilisena turneena. Öylymppialaiset sitten jos halutaan maajoukkueita. Kiekkokeharimaat voivat nahistella keskenään 1. kierroksen karsinnassa eikä tarvii odotellessa käydä ottamassa 9-0 turpaan joltain Ruotsilta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4kiekon_mestarien_liiga


    Olihan se joskus mikälie EHL joka ei ottanut tuulta alleen.

    Mitä tulee tuohon 80-90 matsin sarjaan niin silloin pitää tähystää itään. Venäjälle ollaan puuhaamassa liigaa joka kilpailee NHL:n kanssa... ainakin maksukyky on jo yhtä kova. Saattaapi olla aika mielenkiintoista jos villeimmät visiot toteutuvat: muiden maiden joukkueita mukana mm. suomesta ja ruotsista sekä keski-euroopasta. Jyppi veis Moskovan Dynamoa 4-0... :lol:

    Suomella käynyt ihme mäihä: ei tarvii ku latviasta rutistaa pinnat niin usaa ja kanadaa vastaan voi vaikka tanssia ripaskaa niin silti ovat pudotuspeleissä... no onneks kohta alkaapi fudiksen em-kisat.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuleehan tuolta SopCastilta NHL:ääkin. Tänään Detroit vastaan Dallas.

    Paljon on noita änärin playoffeja tullut katsottua. Täältä löytyy linkkejä suoriin lähetyksiin:
    http://www.myp2pforum.eu/nhl/


    Tässä ohjeet kiinnostuneille:

    SopCasthan on siis p2p-tyyppinen ohjelma, joka vaan installoidaan koneelle. Sen lisäksi pitää olla VLC Media player asennettuna niin johan pelittää. Helppoa.

    PS: Meikäläisellä eivät nuo foorumin linkit toimi suoraan, vaan pitää right-klikata ja pastella kopsata osoite propertiesista tuonne SopCastin address laatikkoon. Kun stream on latautunut jonnekin tuonne kahdeksaankymppiin, VLC aukaistaan klikkaamalla sitä plussan näköistä pikkukuvaketta.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Selänteen finaalipelit vuosi sitten tuli katseltua Sopcastilla. Tuo sivu, minkä linkin laitoit, niin on hyvä. Se tavallaan kokoaa yhteen noita urheilulähetyksiä lähettäviä kanavia. Siellä sivuillahan on vaihtoehtoja, millä streamia katselee. Viimeksi kun katsoin netistä urheilua, niin se oli 2-3 vko sitten Liverpool - Chelsea. Avasin sopcastin ja summassa joku urheilukanava. No sieltä tuli livenä Poolin peli, kiinalaisella selostuksella.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo... ei telkkaria tarvitse enää ollenkaan, kun voi katsoa nonstoppina urheilua SopCastilta. :D

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0



    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tulee vaikea peli..

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sählyjoukkue.Prkle.

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuossa duunilassa katselin sivusilmällä.. mitä lie 70 laukausta suomella... ja 2 sekuntia ennen loppua bekkis mäihällä saa mailan väliin ku latvialaisella tyhjä maali... noh... nyt voi ottaa rauhassa nokkiinsa pohjois-amerikkalaisilta... nimittäin nokkiin tulee.

    Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähän asti pelatuista otteluista EI voi päätellä vielä yhtään mitään. Norja on oma suosikkini, mutta saakeli kun se hävisi hyvät pelinsä YHDELLÄ maalilla. :x

    Suomella ja Kanadalla on selvästi asennevamma. Onpa hauska nähdä kummalla tauti on pahempi! 8)

    Sami kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomalainen jääkiekko on lahjattomuutta. Jos ajatellaan vaikka aikaa vuodes 95' tähän päivään, niin on loputon lista kapasia, hentusia, bergenheimejä. Sellaisia kolmos- tai neloskentän punnertajia. Nyt kun Selänne rupeaa eläköitymään, ei Suomella ole oikein ketään maailmanluokan hyökkääjää. Kisojen puolustajalista on todella surullinen.

    Nuorten pelaajien osalta Kanada, USA ja Venäjä on kirkkaasti edellä. SDP mentaliteetti vallitsee käsittääkseni junnuvalmennuksessa Suomessa.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Junioripuolella on aika pitkään vallinnut eräänlainen väkisin tasapäistäminen, jolla on varmasti onnistuttu hävittämään lahjakkuuksia. Kyllä sellainen terve kilpailuhenki urheilussa kuuluu ihan junioreillekin, eihän niitä voittajia muuten kasva.

    Ei siinä ole mitään uutta, että Kanada, USA ja Venäjä ovat yksilötasolla Suomea edellä. Näinhän on aina ollut. Listaa voi vielä jatkaa vaikka Ruotsilla. Maalivahtiosastolla Suomi on tosin aika vahvoilla, vaikka viime kausi esimerkiksi NHL:ssä ei ihan edellisen veroinen ollutkaan.

    Marginaalit huipulla on kuitenkin sen vertaa pienet, että vaikka suomalaiset eivät yksilötasolla ihan terävintä kärkeä edustakaan, niin mahdollisuudet menestyä on silti olemassa. Ei Suomen menestystä viime vuosien arvokisoissa (maailman cup, olympialaiset) voi täysin sattumana pitää. Tälläkin kertaa mukana on potentiaalinen joukkue.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tähän asti pelatuista otteluista EI voi päätellä vielä yhtään mitään. Norja on oma suosikkini, mutta saakeli kun se hävisi hyvät pelinsä YHDELLÄ maalilla. :x

    Suomella ja Kanadalla on selvästi asennevamma. Onpa hauska nähdä kummalla tauti on pahempi! 8)

    USA pelissään Canadaa vastaan oli vakuuttava ja päättelin heidät mahdolliseksi mestariksi... joten, jos Leijonat huomenna voittaa USAn tai pelaa edes tasaisen tiukan pelin, niin Suomella on mahdollisuudet vielä vaikka mihin.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tuossa duunilassa katselin sivusilmällä.. mitä lie 70 laukausta suomella... ja 2 sekuntia ennen loppua bekkis mäihällä saa mailan väliin ku latvialaisella tyhjä maali... noh... nyt voi ottaa rauhassa nokkiinsa pohjois-amerikkalaisilta... nimittäin nokkiin tulee.


    ^ Kuvastaa Suomen peliä, kun johdetaan [u:3a82c7b3f2]yhdellä[/u:3a82c7b3f2] maalilla ja peliä on 10 s jäljellä, niin Suomi menettää kiekon keskialueella. Miksi ei vain laukaistu kiekkoa päätyyn? Punaviivan jälkeen kiekko päätyyn, ei mitään kikkaulua siinä vaiheessa.


    Lähtöasetelmat olivat huonoimmat mahdolliset. Joukkue on saanut just vahvistuksen (Koivu), ja legendaarinen ykköskenttä pitäisi saada altavastaajaa vastaan toimimaan. n. 65 laukausta maalia kohti ja 2 menee sisään. VAstustajan vastaava prosentti oli n. 50%.

    Norjalle "hävityn" pisteen ansiosta tulee vastaan USA huomenna.

    Peli muuttuu varmasti Suomella paremmaksi. Nyt alkaa kisat!

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Siis onko tuolla USA-pelillä vieläkään mitään ratkaisevaa merkitystä, vai onko se edelleen ns. merkityksetön "sijoitusottelu"? Eli pelataan vain mahdollisesta puolivälierävastustajasta?

    Luulisin, että osasyy Suomen huonouteen on se, että ammattilaisilla on vaikeuksia motivoitua tällaisen sarjasysteemin aiheuttamiin turhiin matseihin. Venäjä ja Ruotsi ovat olleet samanlaisissa ongelmissa omissa otteluissaan.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Siis onko tuolla USA-pelillä vieläkään mitään ratkaisevaa merkitystä, vai onko se edelleen ns. merkityksetön "sijoitusottelu"? Eli pelataan vain mahdollisesta puolivälierävastustajasta?[/quote]
    Välisarjan neljä parasta pelaavat puolivälierät keskenään siten, että 1. kohtaa 4. ja 2. kohtaa 3. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että Suomi pelaa USA:ta vastaan puolivälierässä, ellei nyt ihan ihmeitä tapahdu. Eli periaatteessa huominen USA-ottelu ja maanantainen Kanada-ottelu ovat vain muodollisuuksia. Ellei sitten...

    Tämän välisarjan voittajallehan tulee melko helppo puolivälierä, kun Slovakia on ulkona. Että sikäli näihin kahteen peliin olisi syytä panostaa.
    [quote]Luulisin, että osasyy Suomen huonouteen on se, että ammattilaisilla on vaikeuksia motivoitua tällaisen sarjasysteemin aiheuttamiin turhiin matseihin. Venäjä ja Ruotsi ovat olleet samanlaisissa ongelmissa omissa otteluissaan.

    Kuten myös Kanada ja USA. Tätä tässä kovin on itselleen uskotellut. Siis että Suomen tähdet ovat yhtä suuria tähtiä kuin muidenkin maiden vastaavat...

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eli periaatteessa huominen USA-ottelu ja maanantainen Kanada-ottelu ovat vain muodollisuuksia.


    Eli jos lohkovoittoa ei tule, niin käytännössä Suomelle on aivan sama, häviääkö se seuraavat matsit USAlle ja Kanadalle. Toisesta lohkosta tulee kuitenkin kova maa vastaan.

    Jännitystä siis riittää... ehkä joskus viikon päästä. Ei vittu, minkähänlainen lobotomiapotilas tuon sarjasysteemin on suunnitellut? Ei Kummolakaan voi niin vihannes olla.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä en ymmärrä mömmöm-sarjan matematiikasta pätkääkään. Sen verran kumminkin, että suomalaisten "kiekkoilu" aiheuttaa kaameaa myötähäpeää. Ei voi katsoa!

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eli jos lohkovoittoa ei tule, niin käytännössä Suomelle on aivan sama, häviääkö se seuraavat matsit USAlle ja Kanadalle. Toisesta lohkosta tulee kuitenkin kova maa vastaan.

    Itse asiassa ei. On aivan sama häviääkö Suomi seuraavat pelit, puolivälierässä vastaan tulee kuitenkin USA (koska todennäköisesti Kanada voittaa lohkon). Puolivälieräsysteemi muuttui näihin kisoihin siten, että puolivälierät pelataan kunkin välisarjalohkon sisällä.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eli jos lohkovoittoa ei tule, niin käytännössä Suomelle on aivan sama, häviääkö se seuraavat matsit USAlle ja Kanadalle. Toisesta lohkosta tulee kuitenkin kova maa vastaan.

    Itse asiassa ei. On aivan sama häviääkö Suomi seuraavat pelit, puolivälierässä vastaan tulee kuitenkin USA





    Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mä en ymmärrä mömmöm-sarjan matematiikasta pätkääkään. Sen verran kumminkin, että suomalaisten "kiekkoilu" aiheuttaa kaameaa myötähäpeää. Ei voi katsoa!


    Ymmärrän hyvin tunteesi! Katsoin ekan erän Suomi-Latvia-ottelusta ja sitten lähdin emännän kanssa roudaamaan multaa perhetutullemme. Kerkesin sitten onneksi näkemään Suomen 2-1 voittomaalin vaikka olin jo ehtinyt menettää uskoni suomalaisten pelitaitoihin. Myöhemmin ymmärsin että syy heikkoon ylivoimapelaamiseen olikin valmentajan väärä pelaajavalinta! :lol:

    Prodigal kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Loistava peli kyllä tämä Suomi - USA .. tuomarit ei ois voinu olla enempää sekaisin. Oikeat tuomiot voitaisiin varmasti laskea yhden käden sormilla. Pääasia että meni näin päin :).

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jee Suomi voitti ylivoimapeliharjoitukset 3-2.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mielenkiintoista olisi tietää mitä säännöt sanovat ihan oikeasti siitä, kun kiekko _ei_ mene maaliin sen punaisen kehikon läpi...
    Mielenkiintoista on myös nähdä Suomen valmennuksen ratkaisut huomiseen Kanada-otteluun, joka muuten olisi syytä voittaa: USA saattaa tämän jälkeen tulla aika lujaa puolivälierään.

    Positiivista on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa näissä kisoissa Suomen peli näytti hyvältä ylivoimaa myöten. Voitto, ja tapa millä se tuli, sekä lopun tapahtumat myös varmasti nostavat henkeä joukkueen sisällä.

    iikori kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matsin jälkeen kotikatsomokin kävi ylikierroksilla eli meni yli kahteen kun sai unta. Aamulla tikkana kuudelta ylös.
    Tänä yönä taas uusiksi....

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    NOTE: The IIHF formally acknowledged after the game that Koistinen's shot had, indeed, entered the side of the net and should not have counted, and the video-goal judge will not be working for the rest of the tournament.

    www.iihf.com

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matsin jälkeen kotikatsomokin kävi ylikierroksilla eli meni yli kahteen kun sai unta. Aamulla tikkana kuudelta ylös.
    Tänä yönä taas uusiksi....
    Heh. Adrenaline rush oli täälläkin melkoinen. Tänä iltana laitan kypärän ja torspo paidan päälle.

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "...jaa-a se menee läpi verkosta, se menee läpi verkosta...kyllä se vain niin on että se meni läpi siitä verkosta."

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maalituomarin päätettävä asia. Hän kait sen parhaiten näki.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maalituomarin päätettävä asia. Hän kait sen parhaiten näki.

    Kyllä. Ja nyt kaveri odottelee uusia työtarjouksia...

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei voi katsoa tämänkään päivän matsia. Ei siitä tule mitään. Mä katselen koko shown joko sormien välistä tai kurkistelen sohvatyynyn tai sohvan takaa. Ihan liian kamalaa... Ja liikaa mun hermoille.

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jännitys tiivistyy. Sauna lämpenemässä. Vanha Cooper kypärä junnuvuosilta löyty. Istun erätauolla kypärä pääässä saunassa aivan salettiin. Se on vanha perinne. Saunamajik. :twisted: :twisted:

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Salmela sai näköjään naamavärkkinsä uuteen uskoon, kun otti vähän matsia puolet isomman äijän kanssa. Mutta olihan tuossa taistelua prkl... eiköhän näitäkin kisoja voi alkaa pikkuhiljaa katsomaan.

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mies puskista Pihlström yllätti. Hienoa! Huhuh!Eka erä tollanen. Ja nyt saunaan erätauoks.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    joo, no USA kaatuu seuraavaksi sitten..

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kanada - Suomi 6-3 tulosveto kiinni. 52 euroa ja risat. Hienoa leijonat!

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja ylihuomenna veikkaat sitten 5-2 Suomelle!

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Väsynyt joukkue eilen tatamilla.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    USA - Suomi

    huh... 0-2, kohta 1-2 ja selänne kuittaa... 1-3 voiton

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä se on 2-2 nyt, ja jatkoaika alkaa. Miten helvetissä ne onnistuivat TAAS sössimään varman voiton?

    No toivottavasti jatkoajalla tai rankkareilla onnistuu.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pienehkö nukahtaminen. No loppu hyvin, Lepistö teki ihan hyvään saumaan ekan maajoukkue maalinsa.

    Mikä tää USA:n akatemia juttu on, 11 pelaajaa sieltä.

    iikori kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matsi tuli katottua poksista (ei jäähy-) pienellä viiveellä .
    Matsin jälkeen tikkana töihin (tai ainakin työpaikalle).
    Taas järjestivät Suomen poijjjaat loppuun "turhaa" jännitystä.

    Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Matsi tuli katottua poksista (ei jäähy-) pienellä viiveellä .
    Matsin jälkeen tikkana töihin (tai ainakin työpaikalle).
    Taas järjestivät Suomen poijjjaat loppuun "turhaa" jännitystä.


    Suomella on sopimus että pelaavat koko rahan edestä...

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^ Oli joo koko rahalla taas. Suomi ei ole ikinä hävinnyt USA:lle tuossa vaiheessa kisoja (Antzaa lainaten).

    Den kliider in. Den kliider in. Viska tseppa wiska jee, uutte te-wi-ha! Wi skaka mooli-li-e, voo-uo - (voou-o) voo-oo-oo-o!

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ryssillä on taas hirveä jengi paperilla, mutta ovathan ne ennenkin onistuneet ryssimään kaiken.

    Jos Bäckströmille sattuisi unelmailta, ja vastaavasti Nabokov imuroisi muutaman helpon, niin Suomella voi olla 35% mahdollisuus voittoon. Pitää olla realisti... Suomi lähtee todellakin altavastaajana haastamaan.

    Kukahan tota Ovechkinia pitää... olen katsonut noita Ovechkinin NHL-matseja aika monta, ja on se aika kone. Sen lisäksi että se on jumalattoman taitava ja nopea se on vielä iso ja rumakin... vaikea pysäytettävä Suomen taskukokoisille pakeille.

    Semin on kaveri, josta ei paljon puhuta... mutta uskomattoman nopeat kädet silläkin. Ja Fedorov tottakai... 39v ja edelleen huipulla. Venäjä on pelottavan kova joukkue.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjä - Suomi

    Perjantaina, klo 19.50

    Sydänkohtauksia luvassa. Olethan JiiPee sitten hieman optimistisempi, kun Suomi pelaa finaalissa ;)

    Mutta nää on pahoja..




    Aleksander Ovetshkin (vas.) ja Aleksander Semin (oik.) ovat Venäjän terävimmät syömähampaat.

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjälle 3 ja 6 maalia ja Suomelle 2 ja 4 maalia. Ja rahaa tulee.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ajatellaan positiivisesti: Kovalchuk ei pelaa, Malkin, Gonchar, Datsyuk ja Zubov häärävät Stanley Cupin kimpussa, jne... :wink:

    PeeHoo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ehdottomasti mieluummin vastaan Venäjä kuin Kanada. Illan päätösottelussa taidan hurrata sinikeltaisille (ainakin mikäli Suomi pääsee loppuotteluun) :oops: ..

    anzi kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ovetshkin on pelikiellossa suomi pelin.

    DrethegenjeshKing kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ovetshkin on pelikiellossa suomi pelin.

    Kovalchuk

    anzi kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ovetshkin on pelikiellossa suomi pelin.

    Kovalchuk
    Ai niinhän se olikin

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Venäjä on paska maa..

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olipas todella vaisu esitys Leijonilta. No, kai se on pronssiin tyydyttävä. Ruotsi jää mitalleitta ja Kanada saisi löylyttää sunnuntaina nämä ryssän paskiaiset.



    Ei hyvä, ei..


    :?

    Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Loistava peli venäläisiltä! Suomen imbesillin pelitrategian avaaminen tiukalla puolustuksella ja maalin teko niistä virheistä, joita Suomi on jokaikisessä pelissään tehnyt - kuten tässäkin-osoittaa ylivertaista pelin luentaa Venäjän valmentajalta! Suomella oli kaikkien aikojen paras joukkue jäällä ja mitä siitä saatiin irti? Nippa nappa voittoja.
    Shedden on yksituumainen ja lapsellinen valmentaja. Toivottavasti joskus taas saataisiin dynaaminen ja älykäs johtaja Suomen joukkueelle...
    Tällä pelitavalla hävitään jopa Ruotsille, jos Hannu-Hanhet onnistuvat häviämään kotijoukkueelle.

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kuuntelin radiosta matsia. Juhani Tamminen haukkui sekä Suomen että Venäjän valmennuksen ja pelitavan. Radiolähetyksen perusteella ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että Jos Tamminen olisi ollut Suomen valmentajana kaikki nämä vuodet, meillä olisi vähintään 10 kultaa. Mistähän se johtuu, että noin viisas mies valmentaa ainoastaan jotain divarin rupusakkeja... mitä talentin haaskausta!

    Tamminen tietää kaikesta kaiken, ja on aina oikeassa. Kerran se luuli olevansa väärässä, mutta huomasikin jälkeenpäin olleensa oikeassa.

    No joo... huumorillahan Tami (tuo jääkiekon käytettyjen autojen kauppias) pitää ottaa. Mutta samaa mieltä siinä, että Shedden ei ollut hyvä ratkaisu Suomen valmentajaksi. Tosin ei neljän joukkoon pääseminen nyt täysi katastrofi ollut.

    Pronssipeli on aivan yksi tyhjän kanssa. Ei kiinnosta, enkä aio katsoa. Toisaalta kun vastassa on hurrit, niin ei kai voitto haittaisikaan.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla palo kiinni joissain peleissä näihin Tammisen kommentteihin.

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla palo kiinni joissain peleissä näihin Tammisen kommentteihin.
    Aurinkokuninkaan teesit kieltämättä.........menee jo komiikan puolelle vahvasti. En mä voinut kun nauraa. Tamminen ministeriksi. Suomen turnaus nyt oli sitä perinteistä sähläämistä muutamia mallikkaita eriä ja ensimmäistä ottelua lukuun ottamatta. Ruotsi-Suomi 4-1 veikkaisin. Kun sitä limppua ei sinne pömpeliin osata laukoa niin sitä ei osata. Hyvää pelaaja ainestahan on kehässä mutta joku mättää ja pahasti. Mikähän tuo syy siihen on tällä kertaa. Asennevamma, vastustajat parempia, Tamminen, päävalmentaja, luistimet huonossa terässä, mikä mikä??????

    MZ kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onneksi Suomi ihan pihalla, maalitkin pitää tehdä verkon läpi. Nyt ei tarvitse pelätä ääliöiden "voitonjuhlia". Ruotsi pronssille!

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Aurinkokuninkaan analyysit, teesit, prinsiipit ja kulminaatiopisteet Venäjä -pelistä:




    Jääkiekkoasiantuntija Juhani Tamminen ei nähnyt paljoakaan hyvää suomalaisten esityksissä ottelussa Venäjää vastaan. [u:a12ef46026]"Tami " kritisoi erityisesti Suomen pelitapaa.[/u:a12ef46026]

    Tamminen antoi välieräottelun ainoan plussan Mikko Koivun johtamalle kakkosketjulle, jolla oli kova lataus läpi ottelun.

    - Mikko Koivu, Tuomo Ruutu ja Olli Jokinen olivat vahvoja hyökkäyspäässä, niin kauan kuin heillä oli virtaa.

    Venäjä oli analysoinut Leijonien pelitavan esimerkillisesti. [u:a12ef46026]Suomi kaatui vastustajan hyvin toteuttamaan keskialueen trap-peliin[/u:a12ef46026], joka tarkoittaa kansan kielellä keskialueen ohjauspeliä.

    - En nähnyt Suomella kuin yhden suoran hyökkäyksen ja sekin tuli vasta 55. minuutilla. Vaikka meillä on neljä huipputaitavaa sentteriä, niin heidän taitonsa menivät hukkaan, kun kiekkoa roiskittiin päätyyn. Mikko Koivun ketju vei alussa hyvin päätykiekot ja pärjäsi tämän takia erinomaisesti. Muilta ketjuilta tämä ei onnistunut lainkaan, Tamminen tykitti.

    Keskialueen ylitys oli kokeneen kiekkokonkarin mielestä järkyttävää katsottavaa. Tamin mielestä kolme hyökkääjää seisoi kaukalossa lähinnä kädet pystyssä.

    - [u:a12ef46026]Norja-pelissä olimme samoissa vaikeuksissa trapin murtamisen kanssa.[/u:a12ef46026] Voitimme silloin vain vaivoin lilliputtimaan jatkoajalla. Tämän päivän oireilu näkyi jo alkusarjassa. [u:a12ef46026]Venäjän passiivinen trap oli Venäjän valmennusjohdolta taktisesti hieno veto.[/u:a12ef46026]

    Tamminen jakoi kehuja kahdelle puolustajalle, Mikko Jokelalle ja Sami Lepistölle. Jokela pelasi entisen Leijonakapteenin mukaan selkeää, omaa fyysistä peliään ja Lepistö oli lähes ainoa, joka pyrki pelaamaan yksinkertaisesti.

    Suomi on tottunut pelaamaan vuosien varrella neljällä ketjulla, joita on kuormitettu tasaisesti. Nyt valmennusjohdon yliaggressiivinen peluutus söi Tammisen näkemyksen mukaan Leijonilta voimia. - Koivutkin pelasi paljon alivoimaa, kun se on ennen ollut nelosketjun hommia. Kahden kerroksen väki näkyi välierässäkin. [u:a12ef46026]Tämä on "desperate-hokia", tokaisi Sportin päävalmentaja.[/u:a12ef46026]

    Suomi joutui matkustamaan pienellä lepoajalla Halifaxista Québeciin. "Aurinkokuninkaan" perustelun mukaan tämä näkyi joidenkin pelaajien energiamäärässä. Leijonat kohtasi paljon muutostekijöitä; uusi hotelli, uusi halli jne. Venäjä sai taas enemmän lepoaikaa, välttyi matkustamiselta ja pääsi pelaamaan tutussa ympäristössä.

    - Kolmannen erän kaksi perättäistä vaihtovirhettä kielivät siitä, että [u:a12ef46026]jatkuva pelaajien vaihtaminen pelin sisälle toi epävarmuustekijöitä.[/u:a12ef46026] Siltikin ne menevät viime kädessä pelaajien piikkiin, [u:a12ef46026]Tamminen päätti analyysinsä.[/u:a12ef46026]

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No mutta... Aurinkokuningas puhui ihan asiaa. Sitä en käy miettimään, olisiko lopputulos ollut erilainen, jos Tämminen olisi ollut puikoissa. Jälkiviisaus se...

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tunnen jonkinlaista heimoveljeyttä ja yhteenkuuluvuutta, kun katselin noi kolme albumia 'hyvä Suomi' -kuvia..

    kuvia


    Tänään Ruotsi saa kyytiä. Harmaa on aivan varmasti Ruotsin puolella.

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tunnen jonkinlaista heimoveljeyttä ja yhteenkuuluvuutta, kun katselin noi kolme albumia 'hyvä Suomi' -kuvia..

    kuvia


    Tänään Ruotsi saa kyytiä. Harmaa on aivan varmasti Ruotsin puolella.
    Paskat. Suomen reppu heilahtaa neljä kertaa. Hurrien korkeintaan kerran.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maamme-laulun vuosipäivän kunniaksi Suomen lippu voikin heilahdella - tosin puolitangossa jääkiekon osalta. Aika kamalaa katsottavaa on ollut. Ja tammiset vedän tässä tokaistessani, että valmentaja on ollut kyllä todella pihalla kaiken aikaa.

    Markkutapio kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...Suomen lippu voikin heilahdella - tosin puolitangossa jääkiekon osalta...

    Lähetäs nyt äkkiä joukkueelle voimahalit ja nosta lippu korkealle salkoon valmiiksi - uskotaan edelleen voittoon... (muistakaa: pronssi voitetaan, hopea hävitään)

    Leppari kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sijoitus 4 parhaan joukkoon tuolla joukkueella ja valmennuksella on aivan hieno suoritus.

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä meikäläinen jaksaa innostua pronssipelistä. Ja vielä Ruotsia vastaan.





    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä meikäläinen jaksaa innostua pronssipelistä. Ja vielä Ruotsia vastaan.




    Et kyllä ilman Don Sanchoa takuulla intoile. Kaunis lippuhan tuo. Kivat värit.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...Suomen lippu voikin heilahdella - tosin puolitangossa jääkiekon osalta...

    Lähetäs nyt äkkiä joukkueelle voimahalit ja nosta lippu korkealle salkoon valmiiksi - uskotaan edelleen voittoon... (muistakaa: pronssi voitetaan, hopea hävitään)


    2-0

    (((woimahalit))) Suomen joukkueelle!!!

    Yeti kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Et kyllä ilman Don Sanchoa takuulla intoile.

    2 tölkkiä olutta hain aamulla, toinen taitaa jäädä huomiseksi. Jos ois päästy finaaliin, niin se ois vaatinut jo punkkupullon..

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Don Sancho? My ass... Finaalipeli olisi vaatinut kunnon cavan ellei peräti aitoa samppusta.

    Stonehead kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Don Sancho? My ass... Finaalipeli olisi vaatinut kunnon cavan ellei peräti aitoa samppusta.
    Jäibä däibä. Kati Nappailee ja Kalliossa shivan ovi paukkuu.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joo niin paukkui. Pronssijuhlan kunniaksi Fanta-merkkistä limonaadia. Kuohui sekin kiitettävästi.

    MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Maajoukkuevalmentaja

    http://www.youtube.com/watch?v=snfKTqRvsiY

    JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Olipa hyvä finaali. Kova nousu Ryssiltä, ei voi muuta sanoa.

    En koskaan ole kuulunut Venäjän maajoukkueen suurimpiin faneihin, mutta kyllä taitavin jengi voitti. Oli se niin kova nimilista, että kaikki muu paitsi kulta olisi ollut pettymys.

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jääkiekon 2009 MM-kisojen TV-ohjelma
    (lähde IS)

    Alkulohkot:

    Lohko A (Zürich-Kloten): Kanada, Slovakia, Unkari ja Valko-Venäjä
    Lohko B (Bern): Ranska, Saksa, Sveitsi ja Venäjä
    Lohko C (Bern): Itävalta, Latvia, Ruotsi ja USA
    Lohko D (Zürich-Kloten): Norja, Suomi, Tanska ja Tshekki.

    Perjantai 24. 4.
    Klo 17.15 Valko-Venäjä-Kanada (17.00 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 Sveitsi-Ranska (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 17:05 Saksa - Venäjä LIVE
    Klo 21:05 Slovakia - Unkari LIVE

    Lauantai 25. 4.
    Klo 17.15 Norja-Suomi (17.00 TV2)
    Klo 21.15 Ruotsi-Itävalta (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 18:25 Latvia - USA Jälkilähetys (JL)
    Klo 21:05 Tshekki - Tanska LIVE

    Sunnuntai 26. 4.
    Klo 17.15 Sveitsi-Saksa (17.00 TV2)
    Klo 21.15 Kanada-Unkari (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 10:50 Norja - Suomi JL
    Klo 17:05 Slovakia - Valko-Venäjä LIVE

    Maanantai 27. 4.
    Klo 17.15 USA-Itävalta tai Tshekki-Norja (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 Suomi-Tanska (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 14:35 Venäjä - Ranska JL
    Klo 17:05 USA - Itävalta LIVE
    Klo 21:05 Latvia - Ruotsi LIVE

    Tiistai 28. 4.
    Klo 17.15 Venäjä-Sveitsi (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 Kanada-Slovakia (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 14:35 Tanska - Suomi JL
    Klo 17:05 Unkari - Valko-Venäjä LIVE
    Klo 21.05 Ranska - Saksa LIVE

    Keskiviikko 29. 4.
    Klo 17.15 Itävalta-Latvia tai Tanska-Norja (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 Suomi-Tshekki (21.00 TV2)

    Urheilukanava:
    Klo 17:05 Itävalta - Latvia LIVE
    Klo 21:05 Ruotsi - USA LIVE

    Välisarja:

    Lohko E (Bern, joukkueet: B1, B2, B3, C1, C2 ja C3).
    Lohko F (Zürich-Kloten, joukkueet: A1, A2, A3, D1, D2 ja D3).

    Yle näyttää Suomen ottelun ja päivän toisen ottelun. Myös Suomen välipäivinä näytetään kaksi ottelua.

    Torstai 30. 4.
    Klo 17.15 B1-C2 ja A2-D3. Klo 21.15 B2-C3 ja A1-D2.

    Urheilukanava:
    Klo 14:35 Suomi - Tshekki JL
    Klo 17:05 1B-2C tai 2A-3D LIVE
    Klo 21:05 2B-3C tai 1A-2DLIVE

    Perjantai 1. 5.
    Klo 21.15 C1-B3 ja D1-A3.

    Urheilukanava:
    Klo 17:05 4B-4D tai 4C-4A LIVE
    Klo 21:05 1C-3B tai 1D-3A LIVE

    Lauantai 2. 5.
    Klo 17.15 C3-B3 ja D2-A3.
    Klo 21.15 C1-B1 ja D1-A2.

    Urheilukanava:
    Klo 18:25 3C-3B JL
    Klo 21:05 1B-1C tai 1D-2A LIVE

    Sunnuntai 3. 5.
    Klo 17.15 B2-C2 ja D3-A1.
    Klo 21.15 B1-C3 ja A2-D2.

    Urheilukanava:
    Klo 13:05 4B-4C tai 4A-4D LIVE
    Klo 17:05 2B-2C tai 3D-1A LIVE

    Maanantai 4. 5.
    Klo 17.15 C2-B3 ja A3-D3.
    Klo 21.15 C1-B2 ja A1-D1.

    Urheilukanava:
    Klo 11:05 1B-3C tai 2A-2D JL
    Klo 13:05 4A-4B tai 4D-4C LIVE
    Klo 17:05 2C-3B tai 3A-3D LIVE
    Klo 21:05 1C-2B tai 1A-1D LIVE

    Puolivälierät (Bern, alustava ohjelma)

    Keskiviikko 6. 5.
    Klo 17.15 E1-F4 (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 F1-E4 (21.00 TV2)

    Torstai 7. 5.Klo 17.15 F2-E3 (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 E2-F3 (21.00 TV2)

    Välierät (Bern, alustava ohjelma):

    Perjantai 8. 5.
    Klo 17.15 E1/F4-F2/E3 (17.05 FST5, 18.00 TV2)
    Klo 21.15 F1/E4-E2/F3 (21.00 TV2)

    Mitaliottelut (Bern)

    Sunnuntai 10. 5.
    Klo 17.00 Pronssiottelu (16.50 TV2)
    Klo 21.30 Loppuottelu (21.10 TV2)

    JiiPee kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkohan Juhani Tamminen YLEn kisatiimissä kommentoimassa?

    Siitä äijästähän on mahdotonta vääntää sketsiä, kun se on oman itsensä karikatyyri:

    Tää on loistavaa camp-huumoria

    Leppari kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mielenkiintoista nähdä miten Jypin sentterit Immonen ja Hytönen pärjäävät kansainvälisissä ympyröissä. Ensi kaudellahan Jyppi haastaa eurooppalaiset joukkueet mestareiden liigassa. 8)

    Lume kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Urheilu- vaihtoehto elämälle.

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toivottavasti Saku liittyy vielä porukkaan.

    Leppari kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toivottavasti Saku liittyy vielä porukkaan.


    Ei liity. Lääkäri ei antanut lupaa.

    Yeti kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onkohan Juhani Tamminen YLEn kisatiimissä kommentoimassa?

    Siitä äijästähän on mahdotonta vääntää sketsiä, kun se on oman itsensä karikatyyri:

    Tää on loistavaa camp-huumoria


    Tämä haastattelu tapahtui 10 min ennen tuota lehdistöhaastattelua. En enään löytänyt sitä parempilaatuista videota.

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tamihan on kommentoimassa kisoja Ylelle, vaikka se olisi voinut osallistua tuonne...

    http://www.vittuilunsm.fi/


    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomen peli on ylivoimaista. Tamin mukaan Tampereen tauti vaivaa.

    JiiPee kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toi pelijärjestelmä on edelleen ihan naurettava. Ensin pelataan alkusarja, josta 3 neljästä pääsee jatkoon (miksei samantien kaikki?). Kyllä kai se Suomi jonkun Tanskan, Vatikaanin ja Hong Kongin siellä voittaa.

    Sitten pelataan merkityksetön välisarja, josta kai melkein kaikki pääsevät siitäkin jatkoon. Ainoa panos on sijoitus, jolla määräytyy vastustaja (ikään kuin sillä olisi suurta eroa tuleeko sieltä Kanada, Tshekki, Venäjä tai Ruotsi). Sitten onkin kerrasta poikki. Eli merkitykselliset pelit alkavat kai joskus parin viikon kuluttua.

    Kummola on varmaan saanut Skodalta sponsoriauton ja Warsteinerilta pari kuorma-autollista kaljaa... koska ei näin idioottimaista pelisysteemiä ole voinut keksiä selvin päin. Ketkä muut kuin suomalaiset voivat ylipäätään olla kiinnostuneita merkityksettömästä pelailusta C-luokan jääkiekkoturnauksessa... pelejä kommentoimassa on jotkut Brezhnevin ajan jääkiekkoihmiset (Tami ja Ape)... nehän kasvaa molemmat sammalta siellä... ei vittu!

    Onneksi on SopCast ja NHL:n playoffit, niin voi katsoa hyvää lätkää JA OTTELUITA JOISSA ON JOTAIN PANOSTA!

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mun mielestä ei ole olemassakaan merkityksettömiä otteluita. Aikoinaan Suomikin oli niiden heikompien asemassa, mutta tarvitsi ne maaottelut vahvempiaan vastaan kehittyäkseen mitalipeleihin ja mestariksi asti. Suotakoon tämä mahdollisuus myös muille kehittyville maajoukkueille, silloin saadaan mielenkiintoisia MM-taisteluja eikä mitaleita tarvitse jakaa jo ennen kisoja.

    Leppari kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eiköhän noissa karkeloissa voida jo siirtyä siihen että Kanadalle kultamitallit suoraan käteen ja Venäjälle hopeat. Suomi, Ruotsi, Tsekki ja joku neljäs maa pelaavat "välierät" pronssipeliin. Muut maat voivat skabailla tuosta "joku neljäs maa" -paikasta keskenään.

    Real Madrid - Barcelona -peli oli hyvä.

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Real Madrid - Barcelona -peli oli hyvä.

    Voi han vit tu :lol:

    Yeti kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tästä on hyvä jatkaa..

    www.yle.fi/media/asxgene.php?file=tvurheilu/MM2008_FIN_USA_Loppuhuipennus.wmv

    Yeti kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Outoa, että yleisö buuaa heti, kun USA:lla on kiekko hallussa.. En muista vastaavaa.

    Identiteettiin kaatui tämä peli, heh, Tamminen on paha. Hieman on Suomen lätkä kehittyny 20 vuoden aika, kun USA:lle tappio välierissä on pettymys..

    Markkutapio kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...Hieman on Suomen lätkä kehittyny 20 vuoden aika, kun USA:lle tappio välierissä on pettymys..

    Tästä on hyvä jatkaa...

    http://www.youtube.com/watch?v=tdCaEfIi49Y


    Yeti kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ylämummo, heh. On kyllä jääny sana elämään, kiitos Jutila. Kotipitsasta saa ylämummo pitsoja..

    Ensi vuonna sitten Olympialaisissa monta ylämummoo.

    retrou kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Outoa, että yleisö buuaa heti, kun USA:lla on kiekko hallussa.. En muista vastaavaa.

    Taisi olla lähinnä Backesille, joka ajeli sveitsiläistä aiemmassa ottelussa.

    Yeti kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minun mielestä se vihellyskonsertti oli suunnattu koko joukkueelle, mutta samapa tuo.

    2-4 oikeaa peliä tulee katsottua vuodessa. No nyt myös SM-liigaa yksi peli, kun JYP:i voitti. MM-kisoissa tosiaan tämä eka "kuoleman peli" on sellainen, että ei meinaa sohvalla pysyä (viimeiset 10 min). Vahvinta tavaraa, mitä TV:ssä näytetään. Ei mikään elokuva saa sinua hyppimään sohvalta ylös ja muutenkin pulssia nousemaan. NHL:n finaaleja vois vielä väijyä, jos suomalaiselle on sormus tarjolla.

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 15 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "...Olen taistellut usein ja hävinnyt aina..."

    Markkutapio kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    2010 kisat Saksassa

    Olympialaisten jälkeen tuntu ettei varmaan jaksa enää MM-kisoja, mutta niin se vaan oli taas katsottava.

    Suomi aloitti hyvin tappiolla pieniä vastaan... Tanskalle ei kai oltu ennen hävittykään. Niin... tarkoitan tuolla hyvin aloituksella sitä että kokemuksen mukaan Suomi pelaa aina vastoinkäymisten jälkeen paremmin ja se tietää hyvää kisakokonaisuuden kannalta... nojoo, optimisti pitää aina olla.

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Turnaus, ja varsinkaan alkulohko ei suuremmin kiinnosta, mutta täytyy myöntää, että toi stadionille järjestetty ottelu oli aika hieno idea. Eri asia, miten moisella mammuttiareenalla pystyy peliä seuraamaan.

    Ihan hyvä vaan, että Suomi hävisi Tanskalle. Vaihtelu virkistää! Ja hävisihän Suomi harjoituspelin Unkarillekin tuossa vuosi takaperin. Ihan totta. :D

    Leppari kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomella pakkovoiton makua. Tai ainakin jatkoajalle pitäisi päästä. Ihan virkistävää näin alkulohkon peliksi tosiaan. Saksahan tulee varmaan aika hurmoksessa päälle. Ettei vaan olisi ylilatautumista...

    Doc.B.D kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onko joku - tai siis varmaan lähinnä nyt Kcrimso - huomannut miten paskat grafiikat noissa kisalähteyksissä on?

    Kcrimso kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onko joku - tai siis varmaan lähinnä nyt Kcrimso - huomannut miten paskat grafiikat noissa kisalähteyksissä on?


    Eipä ole tullut katsottua yhtään matsia.

    Markkutapio kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jos grafiikassa on vikaa, niin se johtuu tapahtumahorisontista.

    Kuiteskin hienoa pyöritystä oli eka erässä ja toinenkin meni hyvin, mutta kolmas erä oli singulariteettimaista. Hieman helpompi nyt jatkaa.

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Suomi on vireessä... VAPISE PUOLA..!!

    Markkutapio kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mukavaa ja jännittävää seurattavaa oli usaa vastaan... ja usa tipahti karsintasarjaan. Lohkovoittokin tuli siinä sivussa.

    Markkutapio kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kysymys EsaJiille, noteerattittiinko USA:n tippuminen karsintasarjaan siellä mitenkään mediassa?

    Markkutapio kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ...EJ on ilmeisesti jo kesänvietossa.

    Ei päästy mitalipeleihin, mutta ei sinne kyllä noilla tehottomilla esityksillä ole asiaakaan. Ei ollut joukkueessa kunnon maalintekijää.

    JiiPee kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mistäköhän se johtuu, että koko Suomen joukkue on aina koottu kääpiöistä? Suomalaiset nuoret pojat ovat isoja, mutta lähes kaikki suomalaiset jääkiekkoilijat ovat sellaisia 170-senttisiä polvenkorkuisia pikkumiehiä?

    Jotain tuossa juniorivalmennuksessa ja pelaajien "jalostamisessa" tehdään väärin, kun esim. 18-vuotisten kisoja katseli, niin Ruotsin ja Venäjän junnut olivat järjestäen kaksi päätä pitempiä.

    Maalinedustapeliin (molemmissa päissä) ja kulmavääntöihin ei ole vahvoja power-forward tyyppisiä pelaajia, joka oli tässäkin turnauksessa ongelmana. V-P Ketolan ja Iiro Järven jälkeen suomalaisesta juniorimyllystä ei ole tullut oikeastaan yhtään tällaista pelaajaa. Olli Jokinen voisi olla jotain sinne päin, mutta ei OJ:kaan mikään perinteinen voimahyökkääjä ole. Jarkko Ruutua en laskisi, koska rooli on rikkova ja puolustava.

    Tuli vaan tässä mieleen, kun aina jauhetaan siitä Suomen joukkueen pienestä koosta. Voisikohan sille ehkä pitkällä tähtäimellä tehdä jotain?

    Markkutapio kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    MM 2011 Bratislava


    Hyvin menee... loppuottelussa ollaan ja taas on Ruotsi vastassa.
    Granlundilta mm-historian näyttävin maali.

    Muokattu 14.05.2011 00:08 by Markkutapio.

    retrou kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Hyvin menee... loppuottelussa ollaan ja taas on Ruotsi vastassa.

    Ruotsi oli viimeksi vastassa '98. Tsekki oli '99 ja '01, Kanada '07. Eli voisi sanoa että pitkästä aikaa Ruotsi vastassa. :) Tosin olihan siinä olympialaiset välissä.

    Pitää tosin tehdä Ruotsin maailmanmestaruuden puolesta ns. suojaveto, ettei ketuta niin paljon. On huonoja muistoja finaaleista.

    Muokattu 14.05.2011 11:12 by retrou.

    Markkutapio kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin, meinasin sitä että taas on Ruotsi vastassa kun voitetaan mestaruus.

    JiiPee kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Niin siis Ruotsihan oli vastassa Torinon Olympiafinaalissa 2006. Eli siinä ainoassa jääkiekon arvoturnauksessa, joka saa maailmalla sata kertaa suuremman huomion, kuin MM-kisat.

    Kalervokummola/Warsteiner/Skoda-kisoissa Ruotsi on ollut vastassa 1998.

    Kyllä se silti vituttaa, jos Svedupellet voittaa taas.

    Markkutapio kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://www.youtube.com/watch?v=EbAzBRg6ClI


    Markkutapio kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://www.youtube.com/watch?v=aFvy4YSt1tQ


    retrou kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0
    http://youtu.be/s0GIaJuan9Y


    Markkutapio kirjoitti noin 13 vuotta sitten+/- saldo : 0

    Nurmisessa on presidenttiainesta...
    http://www.youtube.com/watch?v=qRSIsPwF93g

    http://www.youtube.com/watch?v=pDtfTRkNzb8

    Muokattu 18.05.2011 13:33 by Markkutapio.

    Markkutapio kirjoitti noin 12 vuotta sitten+/- saldo : 0
    HELSINKI & TUKHOLMA 2012
    HELSINKI & TUKHOLMA 2012

    Kisat on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. Tukholman ja Helsingin lohkot selvittävät kumpikin kaksi parasta joukkuettaan ja sen jälkeen pelataan puolivälierät ja mitaliottelut Helsingissä.

    Tänä vuonna kisojen katsomisesta televisiosta joutuu maksamaan.
    Suomen pelit sentään näkyvät ilmaiseksi AVA:lla tai MTV3:lla, mutta siellä ei sitten Mertarannan selostuksia saada enää kuin yhden kerran.

    http://www.mtv3.fi/urheilu/mmjaakiekko2012/mm2012tv.shtml
    http://www.canalplus.fi/leijonat


    Muokattu 05.05.2012 10:55 by Markkutapio.