strummer kirjoitti noin 18 vuotta sitten (14 kommenttia)

Varoitus! Tässä viestissä käytetään aivaan liikaa sanaa klassikko!

Eli itse ostelen usein ns. yleisesti tunnustettuja klassikoita. Moni jopa tuntuu ihmettelevän tuota, mutta katsotaanhan leffoja ja luetaan kirjoja vain siksi että ne ovat klassikoita ;) Minulla on useita kriitikkolistoja tallennettu koneelle, ja merkkaan niinhin punaisella korostuksella omistamani levyt, perverssiä eikö?) Jos ette ole tietoisia mitkä levyt yleensä pärjäävät kriitikkopolleissa, niin http://acclaimedmusic.net/
auttaa.

Luokitelkaapa jotain omia levyjänne, ei tietenkään ole pakko olla yhtä paljon kategorioita kuin itsellä ;) Jätin joitain levyjä pois, joista en vielä osaa sanoa..

[u:7b3d378bf7]Oikeasti pirun hyvät klassikot, omia suosikkeja:[/u:7b3d378bf7] London
Calling, Forever Changes, The Stone Roses, Joy Divisionin Closer

[u:7b3d378bf7]Lisää kunnon klassikoita, joista saattaa muodostua omia suosikkeja aikojen kuluessa:[/u:7b3d378bf7] Blonde on Blonde, Marquee Moon, What's Going On

[u:7b3d378bf7]Levyt, joiden aseman klassikkoina ymmärrän hyvin, mutta jotka eivät ole omia suosikkejani (en kuuntele usein jne):[/u:7b3d378bf7] Led Zeppelin IV, Who's Next

[u:7b3d378bf7]Yliarvostetut:[/u:7b3d378bf7] Sgt Pepper (varsinkin hyvähän se on, mutta kun aina puhutaan maailman parhaasta levystä jne), Exile on Main St.

[u:7b3d378bf7]Klassikot, joihin en ole tohtinut vielä koskea ;) :[/u:7b3d378bf7] Rain Dogs, Stevie Wonderit (munatonta?-)

[u:7b3d378bf7]Klassikot, jotka eivät ole minun makuuni:[/u:7b3d378bf7] It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back

[u:7b3d378bf7]Pitäisi hankkia:[/u:7b3d378bf7] Pet Sounds, VU & Nico

EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
luokitelkaapa levyjänne: hyvin vähän klassikoita, vaikka koko Beatles tuotanto onkin

luokitelkaa klassiko: liikaa soitettu radiohittilevy


Greeny kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Sanoja "klassikko" ja "legendaarinen" viljellään nykyään niin holtittomasti, että ne ovat täysin menettäneet alkuperäisen merkityksensä.
Kyllä tuotteella pitää joku kolkyt vuotta olla ikää, ennenkuin se voi osoittautua klassikoksi.


Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Sanos muuta. Puoli vuotta vanha festarireissu on jo legendaarinen, ja vuoden 99 listaykkönen on jo klassikko. Paskan marjat.


Jammo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
No mutta pojat! Kertokaa sitten jotain suosikeistanne 30 vuoden takaa, jos uudemmat eivät innosta! Tosin ymmärrän että suurin osa Palasokerilaisista on tuskin tallustellut täällä 30 vuotta...
Mutta vanhat saavat olla äänessä eikös vain! :lol:

Dark Side of The Moon on ehdottomasti klassikko, jo mahtavan pitkäaikaisen myyntinsä ansiosta 8)
Musiikillisesti levyllä ei ole oikein mitään ihmeellistä, mutta onhan levy studioteknisten ideoiden huipputuotos! :wink:

... to be continued ...


juuffo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Henk koht klassikoitani: Ten Years After : I'm Going home (Woodstock live versio). Led Zeppelin : I, III, IV & Houses Of The Holy, Chuck Berry : 50- ja 60- luvun tuotanto. Rolling Stones : Exile On The Main St., Sticky Fingers, Tattoo You, Still Life, Get Ya's Ya Ya out. Stevie Wonder : Innervision. The Who : Who's next. Hurriganes : Roadrunner. Albert Järvinen : Ride On.
Pen Lee & Co : s/t. Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävät : Kohdusta hautaanPink Floyd : DSOTM. Fleetwood Mac : s/t
.......


Greeny kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
No perkele, kun kerran kysytään niin täältä sitten tulee. Tässä viestissä mainitaan sana "klassikko" n. 11 kertaa ja "legendaarinen" kaksi kertaa, joka kerralla täysin oikeassa merkityksessään. Mukana myös kaksi hymiötä.
Vaihtoehtojahan olisi tietysti satoja. Mainittakoon tässä muutama A to Z

Allman Brothers Band : At Fillmore East (sydän lyö tyhjää ja alkaa pelottamaan kun In Memory Of Elizabeth Reedillä kuuluu hiljainen napsahdus kun Dickie Betts kytkee Gibsoninsa takamikin päälle)
Paul Butterfield Blues Band : East-West (Mike Bloomfield hirveessä vedossa nimikappaleella jossa tunnelma vaihtuu nimen mukaisesti. Mukana myös Monkeesien Mary, Mary !? ja tömäkkä luenta Get Out of My Life Womanista)
Cream : Disraeli Gears (Sunshine Of Your Love:n riffi on yksi tehokkaimpia edelleen. Claptonin luomisvoimaisin ajanjakso, Bruce huippubasistina ja laulajana ykkösluokkaa ja kerrankin rockbändi, jossa kuulee rumpuja soitettavan, eikä vain hakattavan apinan raivolla. Oli upeaa myös nähdä 2005 Reunion DVD:llä kuinka heidän musiikkinsa oli edelleen täydellistä ja äijät täysin suvereenissa soittokunnossa.)
Doors : Strange Days (People Are Strangen teksti kiusallisen omakohtaisesti koettu)
Electric Prunes : Mass In F Minor (Edustakoon tämä myös klassikkoelokuvaa Easy Rider)
Fleetwood Mac : Boston Tea Party (Peter Green oli aikanaan ehdottomasti maailman tyylitajuisin kitaristi, joka osoitti, että soittamatta jätetyt nuotit ovat yhtä tärkeitä kuin soitetutkin. Black Magic Woman pyyhkii Santanan versiolla lattiaa ja Green Manalishi saa helvetin tulen loimuamaan taivaaseen asti)
Rory Gallagher : Irish Tour '74 (Million Miles Away - Ei kannata selittää: ne, jotka ymmärtävät eivät selityksiä kaipaa ja muut eivät ymmärtäisi vaikka selittäisin kuinka paljon)
Jimi Hendrix Experience : Electric Ladyland (legendaarinen Voodoo Chile nostaa vieläkin kyr eikun karvat pystyyn. Tähän nyt olisi voinut ottaa minkä tahansa henkan levyn)
Iron Butterfly : In-A-Gadda-Da-Vida (nimikappaleen kesto 17:05 eikä sekuntiakaan liikaa)
Jethro Tull : Stand Up (We Used to Known sointukuvio on kauneimpia koskaan kuulemiani)
Freddie King : Hideaway (Freddy edustakoon tässä yhteydessä koko Chigaco bluesin genreä, joka on mulle ollut se virtaa antava voima koko aikuisiän ajan)
Lovin' Spoonful : Summer in the City (kaikkien kesäbiisien äiti bändiltä joka teki lukuisan määrän nerokkaita "lyhyestä virsi kaunis" -kategorian klassikkopaloja)
John Mayall and the Bluesbreakers : Crusade (minulla kaikki alkoi tästä - eka itse ostamani levy vuonna -67. Ostin sen tosin pelkästään sillä perusteella, että bändin nimi kuullosti korvaani silloin aivan helevetin hianolta, levyn musiikillisesta sisällöstä en tiennyt etukäteen yhtään mitään. Siinä saattoi olla kyse ns. johdatuksesta. Löytyy hyllystä CD:näkin, mutta vielä joskus tulee kaivettua kuunteluun se alkuperäinen tosi pahasti rahiseva, satoja kertoja soitettu vinyylikin. Mick Taylor 18 -vuotiaana vetelee sykähdyttävät soolot joihin en kyllästy ikinä. Oli mulla ennen tämän klassikon hankkimista jo kaksi levyä: Scandian kokoelma, jossa mukana Johnny, Danny ja Kristiina Hautala sekä Valittujen Palojen mukana tullut n. 0,001 mm paksuisesta muovista tehty jazzkokoelma EP )
New Riders of the Purple Sage : Home, Home on the Road (makean savun tuoksuista hippicountryä - jokaisella on kai jokin luuranko kaapissaan)
Osibisa : Woyaya (klassikko jo pelkästää Roger Deanin upeiden kansien takia - taiteenlaji, joka kuoli CD:n myötä)
Pirates : Out of Their Skulls (palautti -76 uudelleen uskon rockin räjäyttävään voimaan vuosien hämyseikkailujen jälkeen. Pirates mukana myös siksi, että Pink Floydin Dark Side of the Moon olisi liian itsestään selvyys P -kirjaimessa:))
Suzi Quatro : s/t (48 Crash iskee kuin miljoona volttia)
Renegades : Cadillac (koko lailla puhkisoitettu, mutta silkkaa klassikkoainesta, taitaa olla tänä syksynä muutenkin ajankohtainen. Paljon mainettaan parempi bändi, Thirteen Women on aivan infernaalisen rujoa ruhjontaa. Juuffo olisi varmaan arvostanut R -valintana Rollareita, mutta kts. P -kirjain)
Santana : s/t (Soul Sacrifice oli ehkä Woodstock festareiden rajuin veto :), rumpali Michael Shrieve oli nuorin siellä soittanut muusikko ja ko. biisillä ns. tyhjensi pajatson. Santanan kolme ekaa LP:tä kaikki aivan klassikoiden huippua sen jälkeinen tuotanto pääosin huttua)
Ten Years After : s/t (tällä ekalla levyllään TYA viljelee paljon sinisempiä ja jopa jatsahtavia sävyjä kuin myöhemmällä stydimmällä tuotannollaan. Versio Al Kooperin klassikkobiisistä I Can't Keep From Crying kirvoittaa pimeänä elokuun iltana kaihon kyyneleet muuten jo kuivuneisiin silmäkulmiin. Sitäpaitsi tenuahterin Im Going Home "by Helicopter" oli ehkä Woodstock festareiden rajuin veto :))
Vanilla Fudge : s/t (nykyään melkein unohdettu bändi, joka kuitenkin antoi sanalle coverversio aivan uuden merkityksen coveroimalla mm. Beatlesien Ticket to Riden ja Eleanor Rigbyn, Supremesien You Keep Me Hanging On:nin sekä Zombiesin She's Not Theren aivan hillittömiksi progekaanoneiksi. Rytmisektio Bogert/Appice tunnetaan kyllä muistakin yhteyksistä. Sitäpaitsi heidän kotivujensa aloitussivu on kerta kaikkiaan kaunis
Who : Live at Leeds (legendaarinen klassikko)
Yardbirds : Roger the Engineer (Yardbirds oli parhaimmillaan valovuosia edellä aikaansa. Olisivat varmasti tehneet klassikoiden klassikoita, mutta esteenä oli sen ajan studiotekniikka ja tuottaja joka vaati heiltä kolmen minuutin listahittejä vaikka äijät olisivat halunneet tehdä laajempia ja "taiteellisempia" kokonaisuuksia. Itse tykkään bändin tästä Jeff Beck -kauden tuotannosta eniten. Heart Full of Soul.
Led Zeppelin : I (Dazed and Confused tekee 98% maailmassa levytetystä musiikista täysin tarpeettomaksi).

Koskapa en keksinyt ketään U- ja X -kirjaimiin niin otetaan niiden tilalle kaksi Various Artists -juttua:

Super Session : juutalaiset Mike Bloomfield, Al Kooper sekä Stephen Stills levittävät bluesrockin ilosanomaa mm. jumalaisella versiolla Donovanin biisistä Season of the Witch
Blues Anytime - An Anthology of British Blues vol I & II : kaksi Immediate lvy-yhtiön tuplaLP -kokoelmaa, jotka tuli joskus myytyä rahanpuutteesta divariin, vituttaa. Koska olen tämän brittibluesin ja Mayall/Clapton/Green/Taylor koyulukunnan tadissa viettänyt nuoruusvuoteni niin näitä levyjä tulee useinkin ikävä. [u:8d85178491]Henkilökohtaisia[/u:8d85178491] klassikkolevyjä jos mitkä. Niistähän tässä oli kysymys


JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0

Dark Side of The Moon on ehdottomasti klassikko, jo mahtavan pitkäaikaisen myyntinsä ansiosta 8)



Tuolla perusteellahan myös Madonnan albumit ovat klassikoita. "Material Girl" mukaanlukien. :D

Eric Clapton on hyvä esimerkki yleisesti hyväksytystä "klassikosta". Äijä on suoltanut enemmän tylsää paskaa kuin laksatiivitehdas viimeisen 30:n vuoden aikana... ja silti Clapton on vaan ikuisesti "klassikko"...samaan tapaan, kuin Paavo Väyrynen ja Ilkka Kanerva ovat suomen politiikan "klassikoita".

Onhan DSOTM:lla hetkensä, mutta minusta sitä on ajan hammas pahasti puraissut, ja se ei minusta ole niin erikoinen levy... edes Floydin omassa tuotannossa. Waters itsekin sanoi sen olevan "aikansa trashia".

Zeppelinin nelonen, Bostonin eka, Who's Next ja Tommy, Bowien Ziggy Stardust, Oldfieldin Tubular Bells, Pink Floydin The Wall ja Rushin 2112 sen sijaan ovat mielestäni hienoja klassikoita... ja kuulostavat edelleen tuoreilta (Tommyn alkuperäistä äänitystä lukuunottamtta), mutta nämähän nyt ovat taas näitä henk.kohtaisia mieltymyksiä.

Oikeastaan näiden iänikuisten wanhojen sijasta olisi välillä mukavampi miettiä uudempia klassikoita... esimerkiksi musiikkia, jota tehtiin 90-luvulla. Olisiko mistään tuon aikakauden levystä ainesta klassikoksi?


EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Ihan hyviä Greenyn listalla. Kukahan muuten teki hitin Cadillacilla, kun se nyt kuitenkaan ei ole Renegades keksintö vaan ripoff.

Creamin kohdalla olen enemmän Wheels of Fire fani.


juuffo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Eihän [u:e2dd126f9a]Stones : Still Life[/u:e2dd126f9a] oikeasti ole klassikko millään mittarilla, vaan dokumentti bandin silloisesta kunnosta (5/5). Henkilökohtaisesti jo levyn kansi herättää hilpeän kaihoisia muistoja. Klassikko aikaa elämässäni.
Suzi Quatro! Hienoa että joku vielä muistaa! Muija on tehnyt kuulemma paluun tatamille!
Kovin henk.koht. tämä klasikkouskin on: Boston bändi jota en ole koskaan kuullutkaan. Pink Floydin The Wall- levyä ei vaan jaksa, ei millään. Kun taas "aikansa trash" kuulostaa tuoreelta kuin viime joulumarkkinoille julkaistulta. Ollen 5/5.


Tuolla perusteellahan myös Madonnan albumit ovat klassikoita. "Material Girl" mukaanlukien.
Mikä ettei. Eihän semeidän mieltymyksistämme ole kiinni. " Jo klassisiin myynti lukuihin yltänyt Material Girl..." kuulostaisi pätevältä perusteelta.

Kannattaa muuten miettiä ennekuin Greeny'ltä mitään kysyy: mieshän tamppaa kuin vakaa vanha Vänä ite! (5/5) 8)


strummer kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


Oikeastaan näiden iänikuisten wanhojen sijasta olisi välillä mukavampi miettiä uudempia klassikoita... esimerkiksi musiikkia, jota tehtiin 90-luvulla. Olisiko mistään tuon aikakauden levystä ainesta klassikoksi?


Niin, kriitikkolistoissakin on kahta koulukuntaa, esimerkiksi jonkun Soundin toimittajat painottuvat "uudempaan" materiaaliin (n. -77:sta eteenpäin, katso http://kapsi.fi/anpurola/soundi.txt
). Jake Nymanin Aution saaren levyt -kirjassa oli enemmän Eaglesia jne, toki hienoja yllätyksiäkin (KC:n eka, bubbling under -osiossa oli myös Genesiksen SEbtP, jonka olisin ilman tuota kirjaa ostanut varmaan vasta myöhemmin)

Mutta jos noita ysärin suosikkeja katsoo ( http://acclaimedmusic.net/Current/1990-99a.htm
), niin onhan siellä hienoja levyjä (Screamadelica, OK Computer..). Manchester -skene tosin alkoi kukoistaa jo -89, jolloin julkaistiin Stone Rosesien eka, aivan ylittämätön klassikko ;)


Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


Onhan DSOTM:lla hetkensä, mutta minusta sitä on ajan hammas pahasti puraissut, ja se ei minusta ole niin erikoinen levy... edes Floydin omassa tuotannossa. Waters itsekin sanoi sen olevan "aikansa trashia".



Tosta kommentista kiinnostaisi tietää enemmän. Onko lähdettä? Kyllä Waters on minusta puhunut Dark Sidesta yleensä aika itseeän onnittelevassa sävyssä. :D

Omasta mielestäni erittäin hieno levy. Tähän klassikko-status asiaan ei sinänsä voisi vähempää kiinnostaa ottaa kantaa..


JiiPee kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0


Tosta kommentista kiinnostaisi tietää enemmän. Onko lähdettä? Kyllä Waters on minusta puhunut Dark Sidesta yleensä aika itseeän onnittelevassa sävyssä. :D




Jep, "Musician"-lehti, jota tilasin 90-luvulla. Koetan kaivaa artikkelin esiin. Itse asiassa voisin ottaa digikamerakuvat tuosta, jos löydän.

Artikkeli käsitteli Amused to Death-albumin julkaisua.


Janus kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Albert Järvinen : Ride On.

Tästä kiinnostaisi kuulla kommentteja. Itselle levy jäi mieleen aika sekavana kohelluksena.


juuffo kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
Albert Järvinen : Ride On
Jos ny meikäpoika koskaan edes yrittää olla objektiivinen ( tosiasioiden mukainen, todellinen, subjektista riippumaton, puolueeton; ulkokohtainen.) niin Järvisen kohdalla se ei kyllä onnistu. Lähes kaikki Roadrunner aikaiseen Hurriganesiin liittyvä saa vatsan välittömään kuohuntaan.
Ride On lätystä tuli / tulee juuri sellainen kuva että Alpollaoli kova tarve osoittaa kaikille hyvän musiikin ( lue: taiderockin, progen) faneille olevansa oikeasti hyvä kitaristi.
Jos ei anna tuon sillisalaatti vaikutelma hämätä löytyy levyltä mainioita vetoja. Varmaan oli myös niin että oli halu esitellä omaa musiikkimakua. Biisin tekijänä Pekka ei kyllä ollut läheskään sitä mitä soittajana. Tyylillä käsitellyt coverit onkin kohokohtia levyllä. Mies on elämänsä vedossa. Maijanen loistaa laulajana. Hoimma ns. toimii.