Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Subspace Radio hakee uutta laulajaa

Lerxst kirjoitti noin 14 vuotta sitten (2 kommenttia)
Subspace Radion nykyjäsenten keskittyessä entistä enemmän henkilökohtaisiin instrumentteihinsa, etsii yhtye nyt riveihinsä uutta laulusolistia. Olet hyvällä tyylitajulla, asenteella ja nykyaikaisella hengellä ja ahkeralla inspiraatiolla varustettu mies tai nainen, joka tuntee oman tulkintansa rajat ja osaa esiintyä vakuuttavasti ja tulkita tunteella. Mitään erityistä kokemusta tai ikää emme edellytä, muuten kuin haluamme mainita vain, että heavytulkintaa tahi haudantakaista huumaa emme ole hakemassa. Ja laulukielemme on ollut englanti. Ai niin joo, olet hyvä tyyppi ja omaat tarvittavan avoimen kommuni-kointikyvyn bändiasioita hoidellessa. Treenikämppämme sijaitsee Hyvinkäällä, laulukamat löytyy.

Olemme toimineet vuodesta 2002, ja julkaisseet oman yhdistyksemme levymerkin kautta kaksi täyspitkää albumia (2004 ja 2007), joita voi nykyaikaiseksi rockiksi tai progevaikutteiseksi rockiksi haukkua. Kolmatta levyä olemme juuri aloittelemassa säveltelemään uusin visioin ja vaikuttein varustettuina. Lisätietoja ja musiikkinäytteitä löydät osoitteista www.myspace.com/subspaceradio ja www.subspaceradio.com.

Linkkejä ääninäytteisiisi voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen contact(at)subspaceradio.com, tai kyseisestä osoitteesta voit tiedustellä postitusosoitetta mikäli haluat toimittaa cd:llä materiaalisi, sekin käy hyvin.

+/- saldo : 0 |

    CosmicJazz kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Teistähän tulee oikein kova bändi jos hyvä laulaja (ja sanoittaja) nyt löytyisi. "Random Ticket" toimii muuten tosi hyvin - hyviä biisejä ja sovituksia, taitavia muusikoita. Soundikin ok. Ja basisti Jarkko Saren toimii varmaan paremmin stemmalaulajana kuin solistina.

    Toivottavasti oma Fish tai Peter Gabriel löytyy! ;-)

    Sunkka kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Komppaan tuota CosmicJazzia. Toivottavasti löytyy hyvä uusi laulaja! Tosin niinkuin kirjoittelinkin keikkaraporttiin, Jarkon ääni toimi livenä kyllä ihan hyvin.