Viimeksi nähty keikka ja arvio siitä
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten (14 kommenttia)
Eilen näin Disco Ensemblen livenä ja täytyy sanoa, että nuoret miehet tykittää tiukasti! Huhhuh... Jo vanhakin nuortui.
+/- saldo : 0 | Tweet
Appa oli aika kova pari viikkoa sitten vaikkei suoranaisesti omaa lempparikamaa olekaan.
Monipuolisemmat keikka-arviot saa edelleen lähettää artikkeleinakin, saavuttavat isomman yleisön kun hakukoneet suosivat noita artikkeleita foorumiviestien yli.
Marjo Leinonen veti eilen upean nimiroolin Janis Joplin -näytelmässä. Marjon tulkitsemat biisit sai ihon sianlihalle, erityisesti veret seisauttava oli tulkinta vanhasta "Ball and Chain" bluesista. Tai tulkinnasta kai tässä nyt on turha puhua, Marjo elää biisit läpi pikemminkin kuin esittää niitä.
Itse näytelmä oli kyllä yhtä kökköä dialogia ja aiheutti paikoin myötähäpeän tunnetta esintyjiä kohtaan - mutta musiikin alkaessa oli kuin olis laitettu valot päälle. Marjo tosiaan säteili.
Jolly Jumppers, 45 Special Oulu.
Jollyjen diggailu on jäänyt harvoihin radio sattumiin sekä MySpace- sivuston näytteisiin.
Mentaalisella tasolla fanitus on ollut sitäkin ankarampaa, nousemmehan samasta suonsilmästä.
Musiikki oli bluesmaisen pienieleistä. Kiireettömyys voisi olla yksi adjektiivi usean kappaleen kohdalla. Toisaalta äänet olivat "suuria"; tuli mieleen Slade Kuusrockissa kultaisella 80-luvulla.
Ainut tunnistamani biisi oli I Feel Power, jota asialle omistautunut yleisö osasi toivoa, äänekkäästi.
Tai tunnistin instru-piisin josta löytyy You Tube' sta videokin, se "kulotus" -juttu.
Mahtava veto: tyrnävä omat "jimi hendrix& experience" riehu positiivisella energialla lavalla!
Pienillä eleillä saatiin settiin kiehtovaa dramatiikkaa.
"Voiko Betlehemistä tulla mitään hyvää?" Kyllä, Jollyt sen taas todisti.
Parhautta!
Luultavasti sain säilytettyä katu-uskottavuuteni nojaillessani pöytään: kukaan ei huomannut pitäväni sormea korvassa.
"Tuli se vaan vanhalle välillä niin lujaa."
Lisäksi sain ensimmäisen kerran kokea tupakoimatta sisätiloissa- säädöksen oikeen livenä. Mahtava homma!
Tuon Marjo Leinosen Janis Joplin roolin haluaisin nähdä. Toivon mukaan tulkinnat päätyvät vielä levyllekin. Marjo on aivan ehdoton. Mimmin rinnalla nää jonnajannajanitajennijiput on paperia.
Telsussa Marjo oli mukana sarjassa, jossa Agentsien vieraana esiintyi eri artisteja. Marjo tulkitsi yhden Baddingin biisin ja se oli niin hieno ja liikuttava tulkinta, että itku pääsi.
Juuffo: se "kulotus" juttu on biisi nimeltä Herald. HIENO!!
http://www.youtube.com/watch?v=JCicoDhItFY&feature=related
Onko kukaan bongannut 22 Pistepirkkoa? Ovat kierroksella taas... http://www.youtube.com/watch?v=dzsLKj8cYcw&feature=related
Porilaisille http://www.youtube.com/watch?v=v6oO_j9LpP0&feature=related
Kyllä oli kova meno eilen Tavastialla!
Jolly Jumpers oli kyllä taas totutun hyvä. Uudet biisit toimi hyvin, ja vanhoja hittejä kuultiin sopivasti. Perinteiseen tyyliin lavalla nähtiin myös Jyrki Mäki - Nimetön hotelli toimii aina!
Hannuksen särö oli kyllä hetkellisesti pikkuisen turhan lujalla, joten eipä tarvi Juuffon hävetä korvien suojelua. Missäspäin muuten pöytään nojailit, kun ei pistäny silmään? Ite olin siinä tiskiä lähimmässä pöydässä..
Herkkua tuli muuten vielä jameissakin: "J.A. Alamäki orkesteri" veti Peitsamon Voiman ja Mömmön Maalaiselämän!
Kyllä oli kova meno eilen Tavastialla!
Niin oli mutta ikävästi joutui Om soittamaan Pharaoh Overlordin jälkeen kun pojat vetivät niin kovan setin.
Missäspäin muuten pöytään nojailit, kun ei pistäny silmään? Ite olin siinä tiskiä lähimmässä pöydässä...
Siinä tanssilattian (?) perällä tulosuunnassa vasemmalla. Se huppari-vanhus ;).
Kyllä oli kova meno eilen Tavastialla!
Niin oli mutta ikävästi joutui Om soittamaan Pharaoh Overlordin jälkeen kun pojat vetivät niin kovan setin.
Totta molemmat. Kuka tahansa joutuu kärsimään Porin psykonauttien jälkeen soittamisesta. PO:n jälkeen OM tuntui tylsältä ja tavanomaiselta. Paska homma, sillä loistavaa musiikkiahan se Om on. Mut joo, uskomattoman kova oli Faarao. Jumitusta, jumitusta, ja juuri kun ajattelee että nyt tää menee tylsäksi, hemmot kaivavat esille jotain virkistävää. Ja tää virkistävä saattaa olla vaikka yksi haitsun isku tms. Heheheee, makee "laulusoolo" Lehtisalolta. Nää on kyllä uskomattomia kavereita. Tykkäsin todella.
Jotenkin tuntu siltä, että se mitä mitä OM hakee, PO ja Lehtisalo on jo suvereenisti siellä. So nice, niin nyrjähtäneesti paikallaan.
Totta taitaa olla myös se jonkun kulttuuripersoonan sanonta, että Suomessa on maailman möllöin kansa. Hitto, ei mitään reaktiota mihinkään. Gunswamp joutui erityisesti kärsimään tästä. Tuskin taputusta saivat palkaksi lopetettuaan, vaikka soittivat hyvää, syvää dronea. POkin olis tarjonnut kunnon t(r)anssiorgiat, mutta mitä tapahtui... Ehkä jengi vain matkaili päänsisäisissä avaruuksissa, mitä allekirjoittanutkin teki. Heeeheeeeee...
Ja taas... PORISTA!! :)
Ja taas... PORISTA!! :)
Pori on hieno kaupunki. Siellä asuu hieno ja tiukkailmeinen kirjailija nimeltään Juha Seppälä. Mutta on Raumakin kiva paikka. Eikä Vihdissäkään suurempaa vikaa ole.