Big Big Train : English Electric Part One
Kcrimso kirjoitti noin 10 vuotta sitten (22 kommenttia)
Pastoraalista, huolella rakennettua ja parhaimmillaan hyvin kaunista progemusiikkia. Genesiksen ystävä voisi käyttää aikaansa huonomminkin (esim. We Can't Dancen parissa) kuin tätä kuunnellen. BBT:tä on tapana verrata isoon G:seen kuten itsekin äsken tein, mutta tästä kyllä puuttuu kaikki ne kummallisimmat jutut ja särmä joka Genesiksestä teki niin hienon yhtyeen parhaimmillaan. Mukavaa ja laadukasta musiikkia silti.
+/- saldo : 0 | Tweet
Joo, ei tämä huonoa ole, oikeastaan aika mukavan koukuttavaa. Komppaan Kcrimsoa siitä että jotain särmää tässä voisi olla enempikin.
Tuossa on joku vinha perä? Joskus pohtinut tätä kun nämä progebändit ovat pääasiassa Britanniasta, on monille tunnusomaista tietynlainen Canterbury-pehmeys/-musikaalisuus. Kun jenkit tekevät progea, on siellä heti enemmän raskautta ja voimakitaraa (no, poikkeuksiakin on..Happy The Man esim). BBT ei ole kitaravetoinen bändi, vaan biisit kulkevat pääosin muiden soitinten johdolla ja musikaalisuutta löytyy. En tiedä, mitä se särmä BBT:n tapauksessa sitten olisi? Kuitenkin kyllä heilläkin alkaa moninpaikoin jo olla ihan oma tunnistettava sointi..
---tais mennä taas tajunnanvirralla mutta..so not..
Tuo mitä kirjoitat brittiprogesta ei pidä minusta paikkaansa. Yleistys joka menee metsään. Raskaampaa ja särmikkäämpää kamaa kun löytyy sumuisilta saariltakin vaikka kuinka paljon. Alkaen vaikka niinkin perusnimistä kuin VdGG ja King Crimson. Ja kaikki Yesit ja Genesiksetkin olivat suorastaan rujoja yhtyeitä 70-luvulla verrattuna Big Big Trainin pehmoiluun.
Kyllä ja lisäksi tuo särmä = särökitara/raskas/metallinen -oletus ei ollut se mitä tarkoitin. Esim. Univers Zerosta, sekä VdGG:stä löytyy särmää vaikka kuinka ja vieläpä ilman särökitaroita. Hienoja asioita löytyy kun välillä mennään melodisella ja välillä sitten ihan ufolandiaan ;-)
Kuten totesin..tajunnanvirtausta ;)
Mutta Canterbury?...
Koetan selittää:
Ehkä alitajunta mielti metalliproge-genreä, joista ehkä painavimpina
Dream Theater ja Fates Warning.
..ja silti Crimson ja VdGG sekä Jessit ja Genekset kuitenkin omasivat tietynlaisen lyyrisyyden. Onhan Anekdotenkin särmikäs ja raskas, mutta aika veikeällä tavalla. Soittajat kuuntelevat toisiaan luovasti.
Jos nyt sitten Yesin raskautta tai särmää etsii kouhotukseen asti tulee mieleen sekametelisoppa nimeltä Gates Of Delirium, mutta siinäkin biisissä on omat nyanssinsa... ja.. vielä tietty raakuus..ehkä jopa keskeneräisyys..? Vai oliko tässä biisissä sitä Yesille harvinaista improvisointia tietyissä kohdin..?
Niin ja hei! Koettakaas määrittää se 'särmä'. Metsäänkin saa mennä ;)
Siis kyllähän Yes rokkasi esim. The Yes Albumilla kuin viisi jalkainen hirvi! Ei tässä raskaudesta sinänsä ole kyse.
Ja mun alkuperäinen pointti oli että kaipasin Big Big Trainin musiikkiin särmän lisäksi "kummallisuutta". Eli yllätyksellisyyttä ja jopa huumoria jota Gabrielin aikainen Genesis (esimerkkinä koska selkeä vaikutin BBT:lle) muisti säännöllisesti tarjoilla.
Vaan eipä siinä mitään Big Big Train keskittyy kauniiseen ja pastoraaliseen musiikkiin, se on ihan ok. Jotta itse rakastuisin todella bändiin kaivattaisiin palettiin kuitenkin hieman enemmän kontrasteja. Hyvä bändi se on jo nykyisellään, mutta se voisi olla myös loistava.
Canterbury...? Soft Machine ja vaikkapa Egg olivat aivan jumalattoman särmikkäitä yhtyeitä!
Ymmärrän kyllä mitä hrat tarkoittaa BBT:n tietynlaisella munattomuudella. Nyt ajan kanssa olen alkanut suuremmin ja suuremmin hyväksyä sen, mitä BBT on. ja aikalailla alan olla tyytyväinen siihen. Onhan siellä joitakin tylsiä jaksoja joissakin biiseissä, mutta voihan ne skipata. Helmiäkin löytyy ja nuo melodiat ovat hienoja.
Niin ja hei! Koettakaas määrittää se 'särmä'. Metsäänkin saa mennä ;)
Särmä voisi olla tässä tapauksessa yhtä kuin "intensiteetti". Seuraavaksi määritellään sitten sitä :DKuten tuolla joskus männä päivinä arvuuttelin English Electricin Full Power-levystä, voi olla, että tämä maksijulkaisu saattaa olla eräänlainen virstanpylväs liittyen bändin tuotantoon tähän saakka. Tosinpa sanuen muutoksia voisi ollakin tulossa...
Intensiteetti, niinkun intensities in ten cities ;),,,,heh olenpa haaska, tuli vaan mieleen se asehullu Nuggetsin Tedin livelevyn nimi....
Muuten en ota kantaa, mutta tämä tuntu hassulta:
Joskus pohtinut tätä kun nämä progebändit ovat pääasiassa Britanniasta, on monille tunnusomaista tietynlainen Canterbury-pehmeys/-musikaalisuus (Crimson ja VdGG sekä Jessit ja Genekset). Kun jenkit tekevät progea, on siellä heti enemmän raskautta ja voimakitaraa (Dream Theater ja Fates Warning).
Eikai nyt 70-luvun bändejä kannata verrata nuihin uusiin? Toki jos otetaan 70-luvun ehkä tunnetuin amerikkalainen (eli Kansas) verrokiksi niin sitten voidaan jotain eroja todetakin :) ..mutta olihan amerikassa muutakin: http://youtu.be/k3KSpeiRPTc
/ http://youtu.be/xNLm9QaWJOY
Hauskan teatraalinen kappale.
Eikai nyt 70-luvun bändejä kannata verrata nuihin uusiin? Toki jos otetaan 70-luvun ehkä tunnetuin amerikkalainen (eli Kansas) verrokiksi niin sitten voidaan jotain eroja todetakin :) ..mutta olihan amerikassa muutakin: http://youtu.be/k3KSpeiRPTc
/ http://youtu.be/xNLm9QaWJOY
Nojuujoo..meni kymmenet iloisesti sekaisin, mutta tosiaankin Kansasin voisi laittaa niiden tilalle esimerkkinä...
Mutta toisaalta kommentointi alunperin olikin BBT:n pohjalta, joka on nykyvuosikymmenen laulujatanssiorkesteri ;)
Big Big Train on julkaissut remasterin English Electric -levyistä ja niissä on kuulemma vähemmän kompressointia. Ennen DR7, nyt DR12.
Big Big Train on julkaissut remasterin English Electric -levyistä ja niissä on kuulemma vähemmän kompressointia. Ennen DR7, nyt DR12.
Alkuperäisen tuotteen ylikompressoinnin nimissä orkesteri voisi vaihtaa vanhan ja uudemman ilmaiseksi keskenään ;)
Onko tämä nyt sitten alku kaikkien vastaavien kompressointien kanssa. Ennen ostatettiin remasteroituja, nyt sitten ...
nnen ostatettiin remasteroituja, nyt sitten ...
Mitäs meinaat? Remasterointia tämäkin on.Ehkä tämä on unmastered tai unremastered...
Tai supermastered.
Kyllä ne jonkin uuden sanan keksivät.
En mä nyt oikein tajua. Onko remasterointi teidän mielestä vain sitä kun kompressointia LISÄTÄÄN?
Hyvin usein näin on. Sanana se on kärsinyt arvonalennusta.
Hendrixin osalta olen palannut ensimmäisiin cd-versioihin, joita aikanaan haukuttiin, muttei kas kummaa enää...
Tänään tätä kuunnellessa mietin, että saanko mä enää mitään irti tällaisesta musiikista. No oli siellä välillä ihan kivoja kohtia jotka herätteli, mutta onhan tämä vähän laimeaa matskua.