Pink Floyd: The Endless River
Jukez kirjoitti noin 10 vuotta sitten (22 kommenttia)
Joko on tilauksessa?
Niin paljon on tullut vietettyä hienoja hetkiä Pinkkien seurassa, ettäjotta taitaa olla pakkohankinta.
Gilmourin maukasta kitarointia ei ikinä väsy kuuntelemaan!!!
Minkähan takia eivät julkaise Animals-kiertueelta livelevyä? Niitä kiertueen keikkoja on äänitetty.
Niin paljon on tullut vietettyä hienoja hetkiä Pinkkien seurassa, ettäjotta taitaa olla pakkohankinta.
Gilmourin maukasta kitarointia ei ikinä väsy kuuntelemaan!!!
Minkähan takia eivät julkaise Animals-kiertueelta livelevyä? Niitä kiertueen keikkoja on äänitetty.
+/- saldo : 0 | Tweet
Kuuntelin näytteet. Kuulostaa hissimusiikilta :/
30:n sekunnin näytteiden pohjalta en lähtisi vielä ihan koko levyä dissaamaan. Eikös Porcupine Treelläkin ole sellaista ;) ?
Enhän mä koko levyä dissannutkaan. Kerroin vain millainen vaikutelma minulle näytteistä syntyi. Kai näytteistä jotain kuitenkin pitäisi pystyä päättelemään? Miksi niitä edes muuten julkaistaisiin?
Porcupine Treellä hissimusiikkia? No ei kai niitä PT:n Floyd imitointeja voi sellaiseksi laskea. Wilson kopsasi kuitenkin lähinnä Floydin vauhdikkaampaa matskua ja/tai lisäsi sitten itse ainakin tempoa.
eiku..yritin vitsailla sillä niiden yhden biisin nimellä... ;(
"Mostly comprises instrumental, ambient music", sanoo Wikipedia.
Oliko kukaan Sokrulaisista eilen katsomassa Hartwall Areenalla Pink Floyd-tribuuttia "Brit Floyd"?
Aika hiljaista oli ollut. Vain 1000 ihmistä paikalla. Lipun hinnat olivat poskettomat, 70€. Coverbändistä! Samoin markkinointi oli jäänyt heikoksi. Esim. itse unohdin koko keikan. Myivät lopussa kaksi lippua yhden hinnalla, eli olisihan tuon voinut katsastaa, kun keikka itsessään oli kuulemma ihan kohtuullinen. Areena oli vain aivan liian iso paikka tuolle.
Muistan kyllä jossain (Hesari? IS?) mainoksen nähneeni. No ovatko cover-bändit ennenkään vetäneet isoa yleisöä?
Olin Tampereella maanantaina, ja täytyy sanoa että se oli ainoa oikea tapa kuunnella Pink Floydin musiikkia. Upea elämys valoineen ja projisointeineen. Ehdottomasti hintansa arvoinen kokemus.
Louder Than Words uudelta levyltä. Ei huono, mutta ei ekakuuntelulla herättänyt mitään valtaisia tuntemuksia.
http://www.rumba.fi/uutiset/pink-floyd-esitteli-louder-than-words-kappaleen-jaahyvaislevyltaan-kuuntele/
Kyllä sieltä tutut ainekset on heti erotettavissa. Olen aina pitänyt Gilmourin laulutavasta ja -äänestä. Maukkaita kitaraosuuksia odotellessa a'la D.G.
On tietystikin paljon bändejä, jotka helposti tunnistaa heti ensikuulemalta. Tämä on niistä yksi, myös ilman Rogeria...
Murskaavia arvioita tuosta ainakin liikkuu. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään positiivista. Toisaalta se voi luvata hyvää... mutta jos tuo on ylijäämätavaraa - ja vielä instrumentaalia, niin eipä ole kovin korkeat odotukset itsellänikään.
Ah, now I remember why punk had to happen.
Culled from some 20 hours of old Division Bell session outtakes edited and revised to form one long, continuous flow, The Endless River is depressingly symptomatic of the stasis that a certain kind of ponderous prog-rock had reached by the late '70s - and in this case, there's not even the engagingly sour lyrical personality of Roger Waters to spike the somnolent progress.
A mostly instrumental album featuring just one vocal amongst its 18 largely indistinguishable "tracks", The Endless River's character is epitomised by the title "On Noodle Street": it's just aimless jamming, one long thread of Dave Gilmour's guitar against Rick Wright's pastel keyboards and Nick Mason's tentative percussion, with nary a melody of any distinction alighted upon for the duration.
The title is fraudulent: like living things, rivers pass through stages as they proceed from source to sea, from the frothing cascades of youth, through the majestic flow of maturity, to the meandering ruminations of old age and eventual accession into oceanic oneness; but Pink Floyd here have jumped straight to the late stage, which may be hardly surprising for such elder statesmen of rock, but doesn't make for a narratively gripping exercise. It just trickles on and on and on, and when it's over, it's as if it never happened. It just evaporates away.
What's particularly irritating is the way the album apes previous Floyd tropes in ersatz manner, with the spoken-word intro mumblings of "Things Left Unsaid" simply reminding one that the comparable mutterings on Dark Side Of The Moon actually served a thematic purpose: here they're just window-dressing, luring fans into a desperately disappointing experience.
It would take a Barrett-load of drugs to make this sound remotely interesting, though I wouldn't advise that. But what's blindingly clear is that, without the sparking creativity of a Syd or Roger, all that's left is ghastly faux-psychedelic dinner-party muzak. Which is fine, if you're thinking of throwing a ghastly faux-psychedelic dinner-party.
Minä en paljoa perusta kriitoikoiden arvosteluista. Tosin näin netissä eilen jo muutamia ihan kotuullisen positiivisiakin arvioita. Yleensäkin kriitikon ammatti lienee maailman turhin ammatti. En itse odota myöskään mitään mestariteosta, mutta varmasti nyt yhtä tähteä parempi levy on tiedosa. Jo pelkästään mainio Louder Than Words-kappale nostaisi arvion kahteen tähteen, jos muu olisi ihan huttua.
Fanipoikana uskon, että kyseessä lienee kolmen tähden levy. Gilmourin kitarointia on aina hieno kuunnella ja eipä ole ainakaan sanoitukset ärsyttämässä, vaikkeivat ne koskaan ole Gilmourinkaan biiseissä häirinneet.
Mutta niinhän se on, että jos Pink Floyd uuden levyn julkaisee, niin tottahan sen kriitikko lyttää, koska kriitikkoa vituttaa se, että Gilmour ja kumppanit saavat rahaa, mutta hänen on tyydytävä kaurapuuroon ilman hilloa, kun hänen edustamansa musiikkilehti on konkurssin partaalla, vaikka hän on tehnyt niin ylistäviä arvosteluja Coldplayn ja Radioheadin jumalaisen täydellisistä levyistä. Niinpä kriitikko nakkaa Floydin levyn nurkkaan,laittaa soittimeensa Coldplayn uusimman ja alkaa kohta itkemään...
OldfieldOlli, miksei kriitikoita harmita että Coldplay saa rahaa jos se Floydin kohdalla teoriasi mukaan on kateutta aiheuttava asia?
Koska Coldplay on musiikkia miehille, jotka itkevät runkatessaan! Tuo Coldplay-Radiohead vertaushan nyt on sarkasmia. Minua häiritsee kriitikoissa asenteellisuus. London Calling on pakko olla maailman paras kun muutkin "kollegat" ovat sitä mieltä. Tai Radiohead vaan on niin ihanaisen upeata, kun se Yorkekin uskaltaa ulista niin omaperäisesti. Omasta mielestäni 90% Radioheadista ja 100% Coldplaysta on tuubaa. Voin olla itse tässä asenteellinen, mutta ei mun
sitä tarvi lehteen saada painettua.
Oon joskus kuunnellu muutaman Coldplayn levyn. En itkeny tai runkannu samalla. Ihan pätevältä se kuulosti. Ei mua haittaa että joku niitä kehuu.
80% Radioheadista on joko hyvää ta loistavaa. En yhtään ihmettele että sitä kehutaan. Coldplayta olen kuullut melko vähän, mutta se mitä olen kuullut on ollut aika mitään sanomatonta. Ei herätä oikein mitään tunteita. Poikkeuksena joku niiden aika tuore sinkku joka oli kyllä ihan vitunmoista paskaa.
Runkkaus on parhaimmillaan hienoa homma.
Kyllä Radioheadista ja Coldplaysta tykätä saa. Ei se multa pois ole :)
Mutta ikinä en osta musalehtiä paskojen toimittajien takia.
Itse en siedä Tom Yorken uikuttavaa ääntä. On Radioheadilla joku ihan hyväkin biisi.
Kotimaisten kriitikoiden näkemyksiä: http://www.rumba.fi/arviot/pink-floydin-joutsenlauluksi-kaavailtu-endless-river-levy-julki-rumban-kriitikot-tutustuivat-albumiin/
Olen kyllä pitkälti samaa mieltä heidän kanssaan.
Radioheadista ja Colplaysta samaa mieltä Ollin kanssa. Tylsää.
Ja kriitikoiden arvostelut eivät yleensä ole mitään muuta kuin yksittäisen ihmisen mielipiteitä. On niitä silti hauska lukea - ja todeta kuinka muutkin kriitikot usein apinoivat "yleistä mielipidettä" jostain levystä.
Onhan sitä itsekin mennyt joskus vipuun ja tuomitsemaan hyvän levyn keskinkertaiseksi, vaikka kyseinen levy olisi vain vaatinut enemmän paneutumista.
Totta kai kriitikon mielipide on vain yksittäisen ihmisen mielipide. Ideaalitilanteessa kuitenkin musiikkia keskimääräistä jantteria paremman tuntevan ja mielipiteensä hyvin perustelevan ihmisen mielipide. Sanotaan nyt varmuuden vuoksi ennen ilkuntaa: totta tämä ei läheskään aina toteudu.
Eniten kritiikeistä saa irti kun oppii tuntemaan kriitikon maun jolloin sitä pystyy peilaamaan omaansa. Ja hyvästä kritiikistähän oppii aina jotain vaikka ei olisi varsinaisista mielipiteistä samaa mieltä.
Ompas upea levy. Hienoja tunnelmia, Upeita soundeja. Ja kaiken kattavana tunne, olen kotona! Musiikki on uutta mutta ah, niin tuttua!
Upea päätös upealle orkesterille.
Ihan on hyvä levy joo. Yksi kuuntelu takana, eikä tästä kyllä mitään pahaa sanomista ole odotuksiin nähden varsinkaan.