Camel : The Single Factor
JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten (8 kommenttia)
Tämä levy on aivan täyttä poppia. Mutta melodista, tarttuvaa ja kohtuullisen hyvin tehtyä. Ei siis pahaa sanottavaa. Ei Single Factor kuitenkaan mikään mestariteos ole missään suhteessa, ei todellakaan. Varsinkin jos sen suhteuttaa siihen, miten upea bändi Camel on parhaimmillaan ollut. Seiskan hyväntuulinen ja harmiton poplevy. Eli siinä mielessä aika pitkälle samaa sarjaa Breathlessin ja Stationary Travellerin kanssa.
+/- saldo : 0 | Tweet
Camel goes AOR. Ainaski osittain (esim. You Are The One). On täsä silti selvästi enemmän yritystä kuin Housella oli, ei oo ihan semmonen "kuhan nyt jotain soitellaan" -fiilis, kitaransoitosta aistii jopa sielukkuutta. Sasquatch on ihan hyvä biisi. Mutta ohan tämä aika keskinkertanen silti. Positiivisena huomiona kuitenkin, että ei tämä Camelin huonoin ollut, House on.
Uutta remasteria tässä kuuntelen.Kovasti aliarvostettu yleensä on tämä levy ollut(yllä olevista kommenteista huolimatta ;-)).Aluksi en itsekään oikein tästä tykännyt kun olin ensin kuitenkin tutustunut Camelin kultakauden parhaisiin tuotoksiin,eli Mirageen ja Moonmadnessiin.Nyttemmin olen oppinut pitämään kovastikin,sillä kuten JiiPeekin tuossa yllä toteaa, on levy erittäin melodinen ja hyväntuulinen.Melodisuutta on Camelin musiikissa ollut aina,mutta melko surumielistä musiikkia kaikenkaikkiaan.Ihan kiva poikkeus Camelin levytysuralla,vaikka olenkin melankolisen musiikin ystävä.(Niin ja onhan tälläkin tuo Heroes ;-)).
Sasquatch on hyvä. Muuten tämä levy ei juuri innosta. Arvosana: 5
Kuuntelinpa pitkästä aikaa. The Single Factory olisi rehellisempi nimi tälle. Laskelmoivaa ja kyynistä hittibiisin metsästystähän tämä on pitkälti. Tylsää jumputusta, muutamia hyviä kitarasooloja ja Sasquatchia (joka ei sekään ollut niin hyvä kuin muistelin) lukuunottamatta. Kyllä tämä on Camelin heikoin levy. Lasken pisteet neloseen.
No kylläpäs tämä on nyt haukuttu täällä. Esimerkiksi Heroes on kerta kaikkiaan hieno biisi.
Tupla.
Ihan hyvä levy on. Heroes ja Camelogue kohokohdat.
Sinkku-tekijää etsitään tosissaan mutta eihän tästä mitään sinkkutehdasta tullut vaan levy floppasi rajusti ja päätti Camelin uran suurten levy-yhtiöiden leivissä. No kaupallinen menestys ei tietenkään ole laadun merkki ikinä, mutta kyllä tämä valitettavasti on kovin valju levy. Hittejä haetaan epätoivoisen oloisella pehmorokilla ja kliseisiä kertosäkeitä toistellaan loputtomasti ja sitten vingutetaan vähän kitaraa päälle.
Levy alkaa karmaisevasti kahdella albumin heikoimmalla ja laskemoiduimmalla biisillä. No Easy Answer ja You Are The One ovat molemmat aivan hirvittäviä rallatuksia. Melankolinen Heroes nostaa tasoa hieman, mutta ei paljoa. Näiden jälkeen levyn neljäs kappale eli instrumentaali Selva kuulostaa jo mahtavalta, mutta itseasiassa se on illuusio joka syntyy kontrastista. Todellisuudessa Selvakin on vain kevyt gilmourmainen tunnelmapala eikä paljoa enempää. Selva on kuitenkin levyn kohokohta mikä on melko surullinen juttu.
Muita hieman parempia vetoja on pirteähkö mutta pinnallinen instrumentaali Sasquatch ja pop-osaston parempaa päätä edustava Manic. Välillä The Single Factor kuulostaa jonkin verran b-luokan The Alan Parsons Projectilta (bassossa itseasiassa on TAPP:n David Paton). Inspiraatio oli Latimerilta kateissa joko täysin tai sitten levy-yhtiön paine hitteihin kävi vain sietämättömäksi. Yleisen mielipiteen mukaan tämä on Camelin huonoin levy. Itse en ole kuitenkaan samaa mieltä koska Camel teki 90-luvulla pari todella tylsää albumia ja ainakaan The Single Factorin suht pirtsakka AOR ei ole samalla tavalla puuduttavaa kuunneltavaa.
4/10