JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten (1 kommenttia)

DT:n debyytti. Levy potkaistaan käyntiin melko persoonattomalla "A Fortune in Lies"-tiluttelubiisillä, ja ensimmäinen reaktioni aikanaan oli "Äh, en mä tällaista jaksa kuunnella". Sen jälkeen tulee hyvin Queensrychemainen Status Seeker, joka sentään sai odottomaan kolmanteen biisiin, joka onkin melko näppärä instrumentaali Ytse Jam, jota bändi on kai veivannut livenä näihin päiviin saakka. Sen jölkeen jatketaan melko vahvalla biisilä The Killing Hand, mutta homma taas lässähtää väkinäiseen Light Fuse and Get Away-biisiin. Levy kyllä paranee taas loppua kohti, ja vaikka Afterlife kuulostaakin taas aivan Queensryche-kopiolta, viimeinen biisi Only a Matter of Time on komea lopetus. Oli mielenkiintoista kuunnella tämä heti perään Systematic Chaosin jälkeen. SC:llä ollaan varmaan menty eteenpäin jossain suhteessa, mutta silti tuntuu, että kreatiivisella puolella poljetaan aina vain paikoillaan... ja bändi ei ehkä ihan lopullisesti löytänyt punaista lankaansa. Hetkellisesti se kyllä sen läysi, koska tätä seuranneet Awake ja Images and Words olivat hienoja levyjä, ja oikeastaan ainoat DT:t mistä olen todella pitänyt. Kyllä tämä debyyttilevyksi on silti ihan hyvä, ja annan sille seitsemän.

Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Omasta mielestäni DT jalosti ilmaisunsa huippuunsa vasta Six Degrees of Inner Turbulencella, jota seurannut Train of Thought on ehdottomasti se paras levy. Nostalgista hyminää jonkin verran saa parilla biisillään aikaan Images & Words, mutta tämä debyytti on kyllä hevilevynä sangen mitätön. 5 pinnaa...