CMX : Talvikuningas
Lerxst kirjoitti noin 17 vuotta sitten (9 kommenttia)
Tuli itsekin kuunneltua tämä eilen pitkästä aikaa läpi. Edelleen sangen erinomainen lätty, vaikka menettikin paikkansa Tuvalulle :)
+/- saldo : 0 | Tweet
Meikäläisen tietämys CMX:stä (tai ylipäätään suomalaisesta uudemmasta rockista) on lähes nollassa, mutta päätin tutustua tähän albumiin kehuja kuultuani, ja levy onkin pyörinyt autossani useaan otteeseen. Periaatteessa CMX kuulostaa hyvältä metallibändiltä... soitosta ja tuotannosta tulee erittäin ammattimainen vaikutelma. Kunnianhimoinen ja lahjakas orkesteri siis. Itseäni musiikissa vähän häiritsee tuo tyypillinen slaavilainen synkkyys ja paatoksellisuus. Talvikuninkaasta tulee jollain tavalla mieleen pimeä marraskuinen ilta, eikä se ole pelkästään CMX:n ominaisuus... tämähän toistuu melkein aina suomalaisessa rockmusiikissa tavalla tai toisella. Toisaalta tämä raskassoutuisuus kuuluu tietysti myös genreen (ja tietysti myös levyn teemaan) vahvasti. Sanoisin, että lupauksia herättävä levy, mutta jotain jään tätä kuunnellessa kaipaamaan... ehkä nyansseja, enemmän positiivisuutta... ja jotain tavallisuudesta poikkeavia juttuja... jotenkin tuntuu, että jos CMX yrittäisi olla hiukan vähemmän "metallibändi" ja luopuisi tietyistä genreen "kuuluvista" jutuista, niin potentiaalia huippulevyn tekemiseen varmasti olisi. Arvosana: 6 1/2
CMX:n näkemys progemetallista toimii. Mainio levy ja bändin toistaiseksi paras. Harvat bändit tekee uransa parhaan levyn kahden kymmenen vuoden jälkeen. Arvosana: 8
Kuulostipa hyvältä näin kesälläkin! Hieno levy.
Hankin tämän levyn vasta hiljattain. En ole ollut mikään suuri CMX-fani, mutta Talvikuningas kiehtoo jollain lailla. Tätä täytyy kuunnella lisää.
Erittäin onnistunut scifi-konseptialbumi. Suomalaisen rock-musiikin yksi kirkkaimpia hetkiä. Korotan pisteet ysiin.
Ensi kesän Juhlaviikoilla CMX soittaa parhaan levynsä kokonaisuudessaan: http://www.soundi.fi/uutiset/cmx-julkisti-todella-ilahduttavan-juhlakeikan-tata-esitysta-fanikunta-odottanut-pitkaan/
Ostinpa lipun :)
Huomasin saman. Pitää ensin kuunnella levy, jonka olen onnistunut jättämään väliin tähän asti kuten suurimman osan CMX:n tuotannosta muutenkin. Pari kuulemaani bändin albumia eivät näet tehneet minuun aikoinaan mitään erityistä innoittavaa vaikutusta.
Suurin osa CMX:n levyistä ei tee mitään erityistä innoittavaa vaikutusta, mutta muutaman oikein hyvän ovat saaneet aikaiseksi. Lähinnä Talvikuningas, Aion ja Dinosaurus Stereophonicus miellyttävät.
Ei ollut minun musiikkia tämä. Arvostan toki Yrjänän lyriikoita ja kirjoituksia: olen tainnut lukea yhden hänen runoteoksensakin.