Pink Floyd : The Division Bell
Kcrimso kirjoitti noin 16 vuotta sitten (30 kommenttia)
Edeltäjäänsä Momentary Lapse Of Reasonia parempi levy joka jopa kuulostaa paikoin Pink Floydilta eikä vain David Gilmourin soololevyltä. Osa kunniasta kuuluu varmasti Rick Wrightille jonka panos levyllä on kohtuu merkittävä. Ja toki kasari-soundeista eroon pääseminenkin auttaa asiaa. Levy on kokonaisuutena melko miellyttävää kuultavaa sekä huippuhetket (High Hopes ja Wearing The Inside Out) että todelliset pohjanoteeraukset (Take It Back) ovat harvassa. Watersin ajan purevuutta sekä musiikillisesti että etenkin sanoituksellisesti jää kyllä kaipaamaan. Arvosana: 7
+/- saldo : 0 | Tweet
Puuduttavan tylsä levy ja minusta paljon huonompi kuin mainio Momentary. High Hopes on kyllä kieltämättä hieno biisi. Arvosana: 5 1/2
Ensimmäinen PF levy, jonka ostin ilmestymispäivänä. Tykkäsin aikoinaan todella paljon. Nykyään ei tule niin paljoa kuunneltua. High Hopes on kyllä minulle kaikkien aikojen top-5 biisi. Samaten olen aina pitänyt Cluster Onesta.
Tänään (28.3.) tasan 20 v. albumin julkaisemisesta.
Juhlajulkaisu tulee sitten tästäkin, tietysti. Faneilta pitää saada rahat pois. Tilasin tietty itsekin. Onhan tämä monella tapaa merkittävä levy PF:n historiassa. Vaikka itse levy musiikillisesti ei ihan kärkeen yhtyeen tuotannossa pääsekään, niin se oli merkittävä jo siksikin, että tällä levyllä Gilmour piti yhtyeen elossa ja osaltaan sai aikaan sen, että Pink Floyd muistettaisiin vielä vuosikymmenten jälkeenkin.
Hyviä muistoja mulle tämä levy edustaa ja nostalgiatrippinä 10 pisteen julkaisu.
Take it Back.,levyn ehkä huonoin biisi, julkaistiin myös sinkkuna ja oli yksi yhtyeen menestyneimpiä. Tietääkö kukaan, kuinka parhaiten sijoittunut PF biisi UK listoilla kautta aikain se on?
Vastaanpa itse tähän äärimmäisen tärkeään ja mielenkiintoiseen kysymykseen. Eli Take it Back on Pinkkareiden kautta aikain neljänneksi isoin UK hitti. Parhaat ovat Another Brick 1. See Emily Play 6.
Arnold Layne 20. Take it Back 23. High Hopes 26.
Erityisen mielenkiinnottomaksi asian tekee se että Floyd ei parhaina vuosinaan julkaissut singlejä lainkaan. :)
Ummagummalta olisi voinut irroittaa sinkun.
Molemmille puolille 5 minuuttia kärpäsen surinaa. Satavarma hitti.
PS: Sinänsä täytyy kyllä nostaa Floydille hattua, että heillä oli pokkaa julkaista sellaista matskua megasuosion kynnyksellä. Ei taitaisi tänä päivänä enää sopia yhdellekään levy-yhtiölle. :)
Parhailla vuosilla tarkoitin lähinnä jatkumoa Dark Side - Wish You Were Here - Animals.
Mutta onhan Ummagummakin mainio levy. Kyllä "kärpäsen surina" aina Take It Backin kaltaisen jöötin pieksee.
Peter Gabrielin Solsbury Hillin(orkesteriversio) toisella puolella on mainio biisi, nimeltänsä A Quiet Moment. Biisi, joka on parhautta ja itse asiassahan se on valtaisa hitti. Ei tosin välttämättä juuri Gabrielin esittämänä ;)
Olisi ollut kiva kuulla mitä olisi syntynyt jos Gilmour, Mason ja Wright (plus studiomusiikkoarmeija...) olisi saanut aikaiseksi vielä yhden Floyd-levyn. Nimittäin jos se olisi parantanut the Division Bellistä yhtä paljon kuin tämä paransi A Momentary Lapse Of Reasonista niin lopputuloksena olisi ollut jo aika kovaa kamaa!
Kuuntelussa uusi boxi ja sen vinyyli. On kyllä hienot ja lämpimät soundit.
Lokakuussa on ilmestymässä uusi Pink Floyd levy nimeltä The Endless River. Ilmeisesti kyseessä on jotain The Division Bellin jämiä.
"Legendaarisesta" The Big Spliff -matskusta taitaa olla kyse: http://ultimateclassicrock.com/pink-floyd-endless-river-details/
The Endless Riveriä odotellessa on mukava soitella tätä. 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen pidän tästä ehkä enemmän kuin koskaan.
Tämä on levy, jota en ole koskaan kuullut. Löytyy näköjään Spotify'sta. Täytynee joku päivä kuunnella.
Päivän fakta: The Division Bell on kuunteluhistoriani 129. kuunnelluin albumi.
Itselläni tämä on jaetulla viimeisellä sijalla yhdellä kuuntelukerralla. Ihan ok levy. Hieman hymyilytti joidenkin biisien pienet deja vu -hetket. Take It Back kuulostaa Juutuulta. Gilmourin kitara soi paikoin maukkaasti, paikoin aika tylsästi.
Mikä on levy joka jakaa tuon kunniakkaan viimeisen sijan The Division Bellin kanssa?
Tietysti kaikki ne levyt, joita olen kuunnellut vain yhden kerran. Nyt Spotify-aikana tuo lista on aivan liian pitkä kirjoittaa tai edes muistaa.
Okei. Oletin että palasokerilainen olisi kuunnellut Floydia enemmänkin. Jonkinlainen kansalaisvelvollisuus kuitenkin! ;)
Itse en viitsi yhden kuuntelukerran perusteella bändien kataloogeja juuri järjestykseen laittaa.
Olenkohan käsittänyt kuunteluhistoriasi väärin, vai onko sinulla todellakin 128 Pink Floyd -levyä tämän levyn edellä?
Väärin olet käsittänyt. Ne 128 voivat olla ihan miltä bändiltä hyvänsä. Kuunteluhistoria johon viittaan päivittäin tarkoittaa kaikkia kuuntelemiani levyjä vuodesta 1993 alkaen. :)
Näin minä alunperin ajattelinkin, ja samalla periaatteella annoin TDB:lle jaetun viimeisen sijan kymmenien jos ei satojen muiden, kertaalleen kuunneltujen levyjen kanssa.
Huomionarvoisinta levyssä oli kotelo, jossa oli vain kaksi pidikettä vihkoa paikallaan pitämässä normaalin neljän sijaan. Aika mainio juttu, joka ei kuitenkaan yleistynyt.
Mikä estää rikkomasta kahta kiinnikettä, jos ne tarpeettomiksi kokee? :)
Aika kiva levy, kuulen ekaa kertaa. Lopetin PF kuuntelun Walliin.
Minusta Final cut ja tämä ovat varsin aliarvostettuja tekeleitä progefanien keskuudessa (pelkkää mutua tosin).
What Do You Want From Me, Wearing The Inside Out, Keep Talking ja High Hopes ovat suht hyviä, mutta muuten tuppaa levy olemaan aika ponneton. Selvästi Momentary Lapsea parempi kuitenkin ja kuulostaa jopa ihan bändiltä.
Ikävä myöntää, mutta kyllä Division belliä kuuntelee mielummin kuin Final cutia...
Ehottomasti ansaitsee kuuntelua. Mulle parempi kuin sen yhden miehen vaikerrukset. Rumasti sanottu, onhan Waters loistava biisin tekijä. Aiheet ei vaan nappaa, eikä laulajana kummoinen.