Gentle Giant : The Power and the Glory
Jammo kirjoitti noin 16 vuotta sitten (33 kommenttia)
Kimurantin musiikin mestareiden "poliittinen" levy. Vähät teksteistä vaikka ne asiaa ovatkin, soitanta sisältää rujosti herkullisia kikkoja! Varsinaiseen skitsoiluun bändi pääsi tosin vasta Interview-levyllään. Arvosana : 10
+/- saldo : 0 | Tweet
Kolmen parhaan GG-levyn joukossa. Cogs In Cogs on erityisen kova ralli!
On mulla tääkin levy hyllyssä. Hieno kansi, mutta ei iske musa mulle, ei sitten yhtään. Teknistä kikkailua ja jippoilua, mutta en saa mitään otetta. Vaimo kuvaili tätä musiikkia "kammottavaksi kakofoniaksi". Itse en nyt ihan yhtä jyrkästi sanoisi, mutta onhan GG välillä aikas kauhiaa =)
Kauheaa on ajoittain. Vaimolle voi soittaa vain kaikkein rauhallisimpia biisejä, muut täytyy kuunnella kuulokkeilla ettei perhesopu mene..
Oon pitänyt periaatteena että en pidä asunnossani naisia jotka eivät siedä about kaikkea musiikkia josta pidän. Ihan hyvin on toiminut. Eikä ole edes tarvinnut yksin olla. :)
Minun vaimoni sietää lähes kaikkea musiikkiani, mutta inhoaa Pink Floydia ja joitain Porcupine Treen levyjä. Tuomio oli "itsemurhamusaa". :D
Oon pitänyt periaatteena että en pidä asunnossani naisia jotka eivät siedä about kaikkea musiikkia josta pidän.
Joku saattaisi pitää kommenttiasi hiukkasen sovinistisena...
Minun vaimoni sietää lähes kaikkea musiikkiani, mutta inhoaa Pink Floydia ja joitain Porcupine Treen levyjä. Tuomio oli "itsemurhamusaa". :D
Meillä rouvalle kelpaa Pink Floyd ja varsinkin Camel, sekä aika moni muukin suosikkini. Jazz ei mene, mutta enpä kuuntele sitä itsekään. Korkealta laulavista mieslaulajista tulee AINA sanomista, kuten myös kimurantimmasta progesta.
Jep, samoin. Klassinen musa on vaimolle tosin AINA kovaa valuuttaa, en ymmärrä oikein miksi. Kai se on jokin arvostuskysymys.
Kun me alettiin vaimon kanssa styylaamaan 10 vuotta sitten, se oli 23v. ja minä 10v vanhempi. Meillä oli "vähän" erilainen musamaku.
On se edelleen erilainen, mutta pientä lähentymistä on sentään tapahtunut. On se sentään jo ymmärtänyt, että U2 ei ehkä olekaan maailman hienointa musiikkia.
Hienoa! Olen iloinen puolestasi.
Niin minäkin! Paitsi jos U2:sen on korvannut Coldplay.
Kuuntelin tänään Coldplayn uuden sinkun... huh huh mitä skeidaa.
Toisaalta pitää näiden tytöille suunnatuiden bändien kanssa muistaa, että jos siinä on nättejä poikia, niin eihän se silloin musiikista niin kauheasti ole kiinni.
Pop-idolien kohdalla nämä jutut ovat aina merkinneet paljon. Ajatelkaa nyt jotain Doorsia esimerkiksi. Jos Jim Morrison olisi näyttänyt Jope Ruonansuulta, niin tuskin siitä sellaista rocklegendaa olisi tullut.
Olet summannut hyvin bändien menestystekijöiden roolin...
Miten selitätte Meatloafin?
Eihän Meatloafia tytöt kuuntelekaan, vai kuuntelevatko? Tai eivät ainakaan julkisesti fanita.
Tässäpä hyvä "pläni" saada progea myytyä naisille: Laitetaan joku poikabändi videolle aukomaan suutaan ja taitavat, rumat progeukot soittamaan ja laulamaan biisit. Sitten tehdään "Millivanillit" ja nauretaan matkalla pankkiin. :D
Off- Topic, tylsä levy. Kaikkee mäkin kuuntelen.
Gentle Giantin ongelma ei ole minusta koskaan tylsyys vaan se että se on emotionaalisesti harvinaisen onttoa musiikkia.
Voi sen noinkin sanoa. Toki tylsyys on tässä mun kokemus, levyhän voi olla vaikka mitä muille. Three Friends ja In a glass house menee aina joskus.
Octopus on oma suosikkini.
Tämä taitaa olla parempi ku Lasitalo, jotenki lämpösempi soundi ja ei niin kikkaileva. Toki lämpösyys voi johtua osin siitä, että tää on joku vanha cd-painos, eikä kuiviin imetty remasteri niinku mun Glass House on.
Mitä kummaa, tämähän on ihan rennon kuulone levy.
Nyt Spotifyssa Steven Wilsonin remix tästä.
Tiukkaa ja rentoa yht'aikaa. Mahdottoman kuuloisen kombinaation saavuttamisen takia tämä levy onkin niin loistava.
Tämä luultavasti oli Kerry Minnearin väitöskirjatyön yksi osajulkaisu Royal Academy of Music-laitokselle työnimikkeellä "Compositional Elements Derived from Classical Quintet-formula in Contemporary Rock Music".
Onko tuota Minnearin työtä luettavissa jostakin?
Ei tämä nyt hassumpi ollutkaan. Pitää varmaan perehtyä paremmin näihin myöhempiin GG-levyihin kun tuli tuo kirjakin luettua. Tämä oli Steven Wilson -remix.
Pitää varmaan perehtyä paremmin näihin myöhempiin GG-levyihin kun tuli tuo kirjakin luettua.
Ai tämä: Compositional Elements Derived from Classical Quintet-formula in Contemporary Rock Music? :D
Aah...ei, vaan Paul Stumpin kirja Acquiring the Taste.
Gentle Giantin "epäemotionaalisuuden" perustana voisi ajatella olevan säveltäjien tietoisen emotionaalisten kliseiden välttämisen, mitä jossain katsannossa voisi pitää äärimmäisen ammattimaisena helppojen ratkaisujen halveksuntana !?
Jakaapi minun asteikossani kärkisijan Octon kanssa...
Pidän tästä kuin hjullu puurosta! Minnearin sähkispiano on herkkua.
Komppaan sen verran, että pidän mielettömästi joistain biiseistä, vaan en kaikista. Tai tarkkaan ottaen nautin suunnnattomasti miltei kaikkien biisien joistain kohdista, mutta en sitten kuitenkaan koko biisistä...
Gentle Giantin tuotannon parhaassa kolmanneksessa.
https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-extra-parhaat-levyt-1974-sijat-11-20/