Dream Theater : Six Degrees Of Inner Turbulence
Kcrimso kirjoitti noin 15 vuotta sitten (12 kommenttia)
Heh, tässä mennään yhden minuutin sisällä ääripäistä toiseen. Totaalisesta mahtavuudesta ihan naurettavaan ripulipaskaan ja takaisin.
+/- saldo : 0 | Tweet
Mä pidän kyllä tästä levystä. DT:lle sallittakoon suureellisuuden tavoittelu... :)
Se tokan levyn "orkesteri"-intro on kyllä vähän liian noloa.
Mulle se on aina kolahtanut kaikessa disneymäisyydessäänkin... Sitten taas joku Octavarium on niin pönöttävää vanhaprogea ettei sitä jaksa kirveelläjään, vaikka sen ulkoasu lienee ns. katu-uskottavampi...
Koko bändi on vähän ristiriitainen. Välillä saavutetaan hienoja hetkiä, ja välillä koko touhu kuulostaa joltain onnettomalta Metallicalta. Samoin DT:ssä on aina vituttanut toi ilmiselvä "huomaatteko kuinka me osataan soittaa" meininki. Kaikki varmaan jo muutenkin tietävät, että ne osaavat soittaa, ilman tota itsetarkoituksellista tilutteluakin... jota on ilmeisesti ihan pakko tunkea joka levylle.
Tällä levyllä (ja vielä seuraavalla) sentään oli vielä kappaleissa jotain ideaa. Ykköslevylläkin on kolme oikein hienoa kipaletta (Blind Faith, The Great Debate, Disappear) ja nimibiisikin pääasiassa ihan komea. Petruccin soitosta olen aina tykännyt, mutta Rudessin kiipparitiluttelu alkoi jo tällä levyllä pahasti toistamaan itseään. Octavarium ja Systematic Chaos olivatkin sitten jo vähän köyhempää antia, eikä se uusikaan ole oikein vakuuttanut niiltä osin mitä sitä on kuullut. Tälle kuitenkin Kasi.
Mulle putoaa levyt Falling into infinitystä Train of thoughtiin, jota pidän yhtyeen parhaana levynä. Octavaarista eteenpäin on tullut aika helposti kuluvaa matskua joka ei ole jaksanut enää innostaa. Petrucci on varmaan ainoa pikakitaristi, jota jaksan kuunnella. Laulu ja tekstit ovat yhtyeen heikointa antia, mutta sanoitusten sisällöltä laitan armollisesti korvat tukkoon...
Mä taas tykkään Systematic Chaosista aika paljonkin jostain syystä. Ei se mikään huippulevy ole, ja samat häiritsevyydet sillä on, mutta on siinä muutamia todella hyviä biisejä.
Mun mielestä tän tuplan ykköslevy on hiton hyvä, sitä tuleekin pyöritettyä paljon enempi kuin kakkoslevyn möhköä. Muakin vähän tökkii nuo Rudessin jousijutut, hän on paljon parempi syntikoiden ja pianon kanssa. Itseä ei (hyvä) tiluttaminen haittaa, päinvastoin, antaa palaa vain. Tälläkin levyllä on paljon hyvää, kimuranttia progetusta. Kaverit tekivät vielä tuolloin erilaisia biisejä, mikä on melko kadonnutta viimeisillä levyillä - sääli.
Tuli pyöräytettyä tuo kakkoslevy vielä uudestaan, on se aika tylsä kyllä. Soiltary Shell ja About to Crash ovat oikeastaan ainoa valopilkku siinä.
Joo, ei taida nousta kovin korkealle DT-levyjen listalla.
Tuo on vähän kaksijakoinen levy. Ykköslevy hiton kova, kakkonen aika köpö.
EDIT : Heh, olin näköjään viime vuonna samaa mieltä ;-)
Ei uppoa enää yksikään Driim Teatherin levy.... harmi tai sitten ei...