Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
 

Tikulla silmään : noin 17 vuotta sitten Astro kirjoitti arvostelun

Hidria Spacefolk: Symetria

Next Big Thing (NEXT005CD)

Helsinkiläinen Hidria Spacefolk on muutamien mutkien jälkeen saanut ulos kolmannen kokopitkänsä. Bändi on ehtinyt kypsytellä progressiivista, instrumentaalista avaruusrockiaan jo monta vuotta, ja sen kyllä huomaa. Vaikka bändin tunnistaakin ehkä vielä samaksi joka julkaisi ensimmäisen EP:nsä vuonna 2001, on musiikki muuttunut kuitenkin yhä enemmän omanlaisekseen. Sekvensserien käytön Hidria on jättänyt uudella levyllään kokonaan; ehkä näin vältetään ainaiset rinnastukset brittiläiseen Ozric Tentaclesiin. » Lue

Trey Gunn : One Thousand Years

Kcrimso kirjoitti noin 14 tuntia sitten+/- saldo : 0
Robert Frippin kitarakoulun Guitar Craftin oppilaan Trey Gunnin ensimmäinen soololevy. Gunnin musiikki on rytmisesti kimuranttia, mutta silti groovaavaa matskua jossa on enemmän kuin vähän vaikutteita King Crimsonin 80-luvun materiaalista, David Sylvianin (ja Rain Tree Crown!) levyistä sekä tietenkin Frippin Guitar Craft-jutuista, mutta silti omaperäisellä twistillä.

Progressivinen musiikki - Ne pienemmät ja oudommat purot »

    Kcrimso kirjoitti noin 3 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Levyarvio: Mike Oldfield – Tubular Bells II (1992)

    Arvostelussa Mike Oldfieldin 15. studiolevy Tubular Bells II joka on yhdessä Trevor Hornin kanssa tuotettu jatko-osa Oldfieldin vuoden 1973 jättimenestykselle.

    https://pienemmatpurot.com/levyarvio-mike-oldfield-tubular-bells-ii-1992/




    Kcrimso kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Sarja: David Bowie – Stage (1978/2005)

    Heikki Heinon esittelyssä David Bowien toinen livealbumi Stage.

    https://pienemmatpurot.com/sarja-david-bowie-stage-1978-2005/


    Kcrimso kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Levyarvio: Tori Amos – Little Earthquakes (1992)

    Terhi Pauliinan arvostelussa Tori Amoksen ensimmäinen sooloalbumi Little Earthquakes.

    https://pienemmatpurot.com/levyarvio-tori-amos-little-earthquakes-1992/




    Kcrimso kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1992

    Esittelyssä vuoden 1992 parhaat levyt. Mukana mm. After Crying, Mike Oldfield, Roger Waters ja Tori Amos.

    https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-1992/






    Kcrimso kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : 0
    Levyarvio: Present – This Is NOT The End (2024)

    Arvostelussa belgialaisen Presentin kahdeksas studioalbumi This Is NOT The End joka jäänee synkkää ja raskasta avantprogea soittavan yhtyeen viimeiseksi.

    https://pienemmatpurot.com/levyarvio-present-this-is-not-the-end-2024/



Roger Waters : The Pros And Cons Of Hitch Hiking »

    Markkutapio kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : 0
    Voihan p... alkaa olla 10 vuotta edellisestä kuuntelusta vaikka tykkäsin tästä albumista... heti kuunteluun.

Moon Shot : The Power

Markkutapio kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : 0
Jo edellisen levyn kommentoin hyväksi ja silti mokasitte sen kuunteluista.
Tää uusi on vielä parempi... edelleen - Hyvä Rock-Suomi!
P.S. syksyyn asti näköjään keikkoja kotimaan kesässä ja loppuvuosi sitten keskieuroopassa.

The Rolling Stones : Exile On Main St.

juuffo kirjoitti viime viikolla+/- saldo : 0
Autiosaari levyjeni.

Cymbalic Encounters : Afrika Mandalika

Markkutapio kirjoitti noin viikko sitten+/- saldo : 0
Ahkeria sällejä... jo toinen levy tässä kuussa. Vuonna -22 oli myös kaksi levyä mutta peräkkäisinä kuukausina.

Hugh Hopper : 1984 »

Nick Cave & The Bad Seeds : Skeleton Tree

Kcrimso kirjoitti noin viikko sitten+/- saldo : 0
Nick Cave & The Bad Seedsin paras ja avantgardistisin levy.

Neil Young : Fu##in' Up

Markkutapio kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
Äh, esittäjäksi piti laittaa "Neil Young & Crazy Horse"... korjaisiko joku?

    Markkutapio kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Tosin levyn kannessa esittäjänä lukee Neil & Horse mutta sillä nimellä ei jatkossa varmaankaan osaa hakua täällä tehdä joten parasta laittaa tuo "Neil Young & Crazy Horse".

Leprous : Pitfalls

Kcrimso kirjoitti noin 2 viikkoa sitten+/- saldo : 0
Ei ihan Leprousin kirkkainta kärkeä, mutta mainio levy silti.

https://pienemmatpurot.com/levyarvio-leprous-pitfalls-2019/

Frank Zappa : Zappa in New York »

    Jukez kirjoitti noin 3 viikkoa sitten+/- saldo : 0
    Kun ei liikoja kiinnitä huomiotaan Bozzion karjuntaan, ovathan nuokin biisit musiikillisesti hurjia!

Scott Walker : Climate Of Hunter »

Camel : Stationary Traveller »

Rush : Grace Under Pressure »

    Kcrimso kirjoitti viime kuussa+/- saldo : 0
    Rushin viimeinen todella hyvä levy täyttää tänään 40 vuotta!