Tour Scotland via London - Matkapäiväkirjan osa 3
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (2 kommenttia)
Skotlannissa mutkittelu jatkuu tässä kattavan matkapäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Tie vie Obanista Kennacraigin kautta lautalla Isle of Islaylle, tuolle viskituristin pyhiinvaelluskohteelle, saarelta löytyy seitsemän tislaamoa. Piipahdamme myös Glasgowissa ennen kotimatkaa. Yhteenvedosta voi laiskimmat lukea kokemukset tiivistetyssä muodossa. Lue ensimmäinen ja toinen osa ensin niin pääset kartalle.
Oban, maanantai
Obanin koleaan aamuun heräsimme siinä määrin varhain että hostellissa ei ollut vielä aamiaista tarjolla, joten aamiainen ostettiin matkalta ja käppäiltiin satamaan odottelemaan bussin lähtöä. Täysikokoisen ja minibussin risteytys kaartoi ennen pitkää oikealla numerolla varustettuna paikalle, mutta kuski selitti jotain käsittämätöntä ja viittoi kadun toiselle puolelle. Vartin odoteltuamme kyseinen bussi teki vaikeanoloisesti käännöksen kadulla ja poimi meidät kyytiin kadun toiselta puolelta. Kennacraigiin matkaan kuului yksi vaihto välillä Lochgilpheadissa, sinne asti ajeltiin todella pieniä ja mäkisiä maalaisteitä, maisemat olivat upeat mutta pienoinen huoli tiellä pysymisestä kalvoi matkan ajan eläkeikää lähentelevän kuskin ajellessa varsin huolettomasti. Lochgilpheadissa vaihdettiin modernimpaan bussiin joka ajoi jos mahdollista vielä huolettomammin Kennacraigia kohden. Bussi kaartoi lauttasatamaan josta lautta lähti kohti Islaytä kohti hetken odottelulla. Pilviverho roikkui alhaalla ja meri oli epäilyttävän tyyni enteillen huonompaa keliä, mutta vieläkään ei satanut. Lauttamatka Kennacraigista Islaylle kestää reilut pari tuntia, tänä aikana ehtii lautalla sujuvasti lounastamaan ja/tai kahvittelemaan. Islaytä lähestyttäessä tasaisen harmaassa pilviverhossa oli saaren yläpuolella reikä ja saari kylpi auringossa. Epäilykset Skotlannin sääolosuhteista alkoivat osoittautumaan yltiöpessimistisiksi.
Lautta vei meidät Port Askaigiin, joka on Islayn pohjoisempi lauttasatama. Aivan satamalaiturin välittömässä läheisyydessä oli Hotel Port Askaig, josta tuo aikaisemmin mainittu huone oli järjestynyt seuraavaksi yöksi. Sisäänkirjautumisen yhteydessä virkailijatar kyseli jälleen että haluammeko että hän järjestää meille majoitusta toiseksi yöksi koska hotelli oli siis täyteen bookattu. Tähän toki myönnyimme. Matkatavarat huoneeseen ja ihmettelemään saaren sisäistä joukkoliikennettä. Hotellin viereiseltä pysäkiltä oli linjuri lähdössä samalla minuutilla kun siihen astelimme joten päätimme käydä Bowmoressa, löytyy saaren keskivaiheilta ja on jossain määrin saaren "pääkaupunki". Tylynoloinen kuljettaja rahasti pari puntaa kyydistä.
Bowmoresta löytyi ennakoitavasti Bowmoren viskitislaamo, kävimme sitä pikaisesti ihmettelemässä, tislaamokierroksia ei enää samalle päivälle ollut ja myymälästä ei viitsinyt kovin isoja tuliaisia ostaa rinkassa kannettavaksi. Bowmoren tislaamon vierestä löytyy saaren uimahalli, erikoista paikassa on lähinnä se että uimalan altaiden vesi lämmitetään tislaamon lauhdevesillä. Erijännää.
Seikkailtuamme hetken Bowmoren keskustassa totesimme että päivän viimeinen bussi lähtee takaisin Askaigiin varsin varhain ja käytännössä olimme siis pakotettuja palaamaan takaisin. Bowmore oli näin pikaisesti kierrettynä oikein viihtyisältä kylältä, josta löytyi kuitenkin melkein kaupunkimaiset palvelut. Islayllä majailee ympärivuotisesti joidenkin lähteiden mukaan noin 2000 asukasta, joten palveluille kai on tarvetta myös turistisesongin ulkopuolella.
Askaigissa yritimme löytää hotellin virkailijatarta siinä toivossa että tämä olisi onnistunut löytämään meille seuraavaksi vuorokaudeksi majoitusta vaan häntä ei löytynyt enää mistään eikä muut työntekijät tieneet asiasta mitään. Askaig on ilmeisen uusi lauttasatama, ainakin sinne johtanut tie oli aivan äskettäin louhittu jyrkkään rantakallioon ja sataman välittömästä läheisyydestä ei löytynyt oikeastaan mitään palveluita, varsinkinaan iltapäivän ehdittyä iltaan, posti ja kioski laiturilta löytyi, mutta eivät enää palvelleet. Satamasta katsottuna vastarannalla nousi jylhännäköinen Jura, saari jolla Orwell kirjoitti 1984 kirjansa. Kyseiselle saarelle olisi Askaigista kulkenut yhteysalus muutaman minuutin välein, mutta saari näytti kovasti siltä että sinne olisi syytä mennä omalla autolla. Autottomuus alkoi muutenkin olemaan ongelma Islayllä, olimme alkuillasta käytännössä Askaigin "vankeina", lähimpiin tislaamoihin tai muihin nähtävyyksiin oli useiden mailien matka joten päädyimme hotellin pubiin syömään. Matkan ehkä kehnoimman ja kalleimman aterian, pari paistisiivua ja muutama perunan, tarjoilivat vaatimattomaan yhdeksän ja puolen punnan hintaan, itsetarkoituksellisesti emme paistia tai muita porvarihenkisiä aterioita tilanneet vaan varsin niukka ruokalista ei juuri muuta tarjonnut. Hinnassa saattoi olla "turistilisää" ihan reilusti, pubiin eksyi paikallinen kaveri syömään jotain poronkäristyksen tapaista varsin reilunnäköistä annosta ja vaikea uskoa että kukaan maksaisi päivällisestään kymmentä puntaa jos paikkakunnalla asuisi. Ei sillä että hinnoittelulla olisivat onnistuneet matkabudjettia kaatamaan, mutta hieman jäi karvas maku suuhun. Muutoin pubin hinnoittelu oli kohdallaan ja päästiin viimein varsinaiseen asiaan, eli Islay-viskien maisteluun. 25-vuotias Laphroaig oli varsin samettista maultaan vaikka joidenkin mielestä ehkä kovinkin jyrkkä kypsyneenäkin, ehkä kuitenkin jopa liian pehmeän makuinen.
Pubissa haastattelivat kiinnostuneina suomalaisia matkaajia ja epäuskoisena epäilivät valehtelijoiksi kertoessamme että olimme liikkeellä täysin joukkukulkuvälineitä käyttäen, paikallinen asukki kertoi ettei uskaltaisi edes suurkaupungeissa luottaa niihin. Epäilykset kasvoivat kun yhtään valehtelematta kerroimme että toistaiseksi kaikki kulkuvälineet olivat kulkeneet lähestulkoon minuutilleen aikataulussa, osittain omaksi yllätykseksemme myöskin, koska etukäteen oli matkailufoorumeilta voinut lukea varoituksia siitä, kuinka joukkokulkimet olivat välillä kovinkin haastavia Isossa Britanniassa. Seuraavaksi haastattelivat säästä ja eivät enää uskoneet mihinkään sanomaamme kun kerroimme että koko matkan aikana ei ollut reiluun viikkoon satanut käytännössä ollenkaan. Keskustelu paikallisten kanssa melkeinpä tyrehtyi näiden väittämien jälkeen, todennäköisesti epäilivät että näiden koijareiden juttuja ei kannata pahemmin uskoa. Totta puhuimme tietenkin, totuus oli tarua ihmeellisempi.
Askaigin nuiva meininki vaikutti sen verran suunnitelmiimme että punoimme seuraavan päivän juoneksi varhaisen bussimatkan eteläiseen lauttasatamaan, Port Elleniin ja mahdollisesti sen lähettyviltä löytyviin viskitislaamoihin, käytännössä siis Laphroaigiin ja/tai Lagavuliniin. Iltapäivällä takaisin Askaigiin ja lautalla mantereelle.
Isle of Islay, Port Askaig, tiistai
Aamulla varhain ensimmäisen vuoron äreä bussikuski suostui maanitellen viemään meidät Port Elleniin. Port Ellen olikin sitten lähestulkoon vastakohta pohjoisen Askaigille, satamassa oli lauttasataman lisäksi vilkkaanoloinen vierasvenesatama. Satamasta jatkui kaupunkimainen "keskusta" palveluineen. Kävimme hiippailemassa rantatiellä puolisen mailia kohti Laphroaigin tislaamoa, mutta käytössä olleesta kartasta ei pystynyt oikeaa etäisyyttä arvioimaan ollenkaan, bussit eivät juurikaan oikeaan suuntaan kulkeneet ja sen verran kun tietä eteenpäin näki, ei siellä näkynyt mitään etäisestikään tislaamon näköistä, joten käännyimme takaisin ja vaihdoimme suunnitelman aamiaiseen. Aamiaista satamalahden rannalla nauttiessa seuraan lyöttäytyi pari vanhempaa tanskalaista herrasmiestä, olivat menossa Laphroaigin tislaamolle. Sen verran vakuuttavanoloisesti väittivät tislaamon löytyvän "aivan läheltä", joten lyöttäydyimme seurueeseen, tosin herrat pitivät siinä määrin kovaa tahtia yllä että katosivat pian kukkuloiden taakse rantatiellä. Vaihteeksi helteessä patikoimme arviolta puolitoista mailia kun viimein alkoi näyttämään siltä että etsimämme olisi lähettyvillä. Laphroagin tislaamolle johtavaa lehmusten varjostamaa tietä astellessa mietitytti hieman tienvarsikyltissä lukenut teksti "Visitors welcome by appointment", mitään ennakkojärjestelyjä ei kuitenkaan oltu tehty tavoillemme uskollisina.
Tislaamolta ei vastaanotosta löytynyt ketään, kiertelimme hieman ympäriinsä ja samaan aikaan paikalle osuneet pari ruotsalaista pariskuntaa onnistuivat maanittelemaan vastaanoton tytön jostain paikalle. Tislaamon tyttö otti "plot numberin" ylös, käytännössä siis Friends of Laphroaig "faniklubin" jäsennumeron ja kehoitti klubitiloihin odottelemaan. Tislaamokierrosta ei ilman ennakkosopimusta järjestynyt, yksi kierros oli juuri meneillään ja toinen alkaisi iltapäivällä, liian myöhään aikataulullemme. Klubitilat olivat kovin viihtyisät, tiskillä tarjolla tislaamono tuotteita valmiiksi kaadettuna (kai pääasiassa kierrokselle osallistuville), jylhänkokoisia nahkasohvia ja nojatuoleja, myyntihylly tislaamon tuotteille ja museonäyttely, joka oli vielä jokseenkin alkutekijöissään koska sen rakentaminen oli vast'ikään aloitettu.
Hetken kuluttua tislaamon edustaja saapui paikalle, luovutti todistuksen siitä että olin käynyt perimässä vuokran neliöjalan suuruisesta maapläntistä, jonka saarelta "omistin" ja jonka Laphroaig oli minulle lahjoittanut FoF-klubiin liittyessäni. Tislaamon maksama vuokra oli tietysti viskipullo, ei sentään aivan vakiokokoinen, mutta kieltämättä hieman riistäytyi tuo heidän "markkinointikikka". Tislaamon putiikki ei varsinaisesti tarjonnut mitään erikoistuotteita, joten päätimme jättää tuliaisten oston myöhempään hetkeen ja poistua katsastamaan "tiluksia" eli tuota neliöjalan maaplänttiä. Edellämme juoksivat nuo reilusti yli kolmikymppiset ruotsalaiset kuin pikkupojat, lievää fanaattisuutta oli ilmassa. Maatilkku löytyi rantatien toiselta puolen, oman maa-alueensa katsastaneet ja paikallistaneet saattoivat merkitä oman tilkkunsa maansa lipulla. Suomen lippuja ei montaakaan näkynyt, skandinaaveja muutoin kyllä selvänä enemmistönä.
Lagavulin olisi sijainnut mailin parin päässä rantatietä eteenpäin, mutta arvioimme että aikataulumme (saati rakkulaiset jalat) ei antaisi periksi siellä vierailua, joten suuntasimme takaisin Port Elleniin. Matkalla jokaisesta ohittaneesta autosta tervehdittiin, ilmiö joka oli alkanut yleistymään sitä mukaa mitä pienemmille paikkakunnille saavuimme. Saarella asumuksien ohi kävellessä kailottivat jo kaukaa hyvät päivät tai muuten tervehtivät kulkijaa. Eteläisestä osasta Islaytä välittyi huomattavasti lämpimämpi ja vieraanvaraisempi asennoituminen turisteihin kuin mihin oli pohjoisemmassa satamassa edellisenä päivänä törmätty. Ehkä Ellenin ympäristössä oli jo hyväkstty tosiasia että ilman turisteja saarella on kovin niukasti elinkeinoja saaren asukkaiden elättämiseen.
Port Ellenistä löytyi internet-kahvila (!), selvitimme hieman kulkuneuvojen aikatauluja ja näytti siltä että lauttasatamasta päästäisiin suoraan bussilla Glasgowiin vielä illalla, näin siis oli valittu puolihuolimattomasti matkan seuraava määränpää. Etelä-sataman vieraanvaraisuus jatkui kun aikamme ihmettelimme bussivuoroja ja aikataulua jossa luki ROD, Request on Driver, eli vuoro kai ajaisi jos kuljettajalta pyytäisi. Puuttui vain kuljettaja jolta pyytää. Hetken ympyrää pyörittyämme vanha mummo, alkuperäisiä saarelaisia mitä ilmeisemmin, hoiti meidät postiauton kyytiin, sillä päästiin puolimatkaan Bowmoreen. Bowmoressa oli pikalounaan pituinen tauko odotella, matka jatkui kolmannen asennevammaisen bussikuljettajan kyydissä Askaigiin niin että jäi muutama minuutti peliaikaa kerätä kamppeet hotellilta ja ehtiä lautalle. Hyvin ehti.
Auringonpaisteessa lautta vei meidät Atlantia (edes paikalliset eivät oikein osanneet päättää että oliko kyseessä Atlanti vai Irlannin meri) kyntäen takaisin Kennacraigiin, sieltä bussi samantien kohti Glasgowia. Bussilla pikkuteitä heittelehtiessä tuli taas mieleen että auton vuokraaminen olisi saattanut olla järkevää Skotlannin kiertueeseen, mutta toisaalta kinttupolun levyisiä teitä bussilla väärää puolta kulkiessa jollakin tavalla myös onnitteli ratkaisusta. Muutaman kerran aiemmin olin istunut bussikuskin takana ihan kokeeksi ja yrittänyt pohtia ryhmittymisiä yms. vääränpuoleisen liikenteen ongelmakohtia ja pääosin tuntui siltä että kolarointi olisi väistämätöntä jos olisi itse puikoissa. Monilla matkailufoorumeilla vakuuttelevat että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen oppisi muutamassa tunnissa, mutta jotenkin tuntuu että on paska puhetta tai sitten asiasta ei voi tietää mitään ilman että kokeilee käytännössä. Toisen kerran sitten.
Olimme ennakkoon varanneet Euro-Hostellista majoituksen seuraavaksi yöksi neljän hengen huoneesta. Hostelli olikin enempi hotellimainen kookas majoituskolossaali, josta löytyi hostel-majoituksen lisäksi myös hotelli-tyyppistä majoitusta. Huoneessa majaili pari austraalialaista heppua, vähän iäkkäämpiä poikkkeuksellisti. Toinen heistä jatkoi heti aamulla Lontooseen, toinen oli tullut Glasgowiin tutustumaan sukunsa synnyinseutuun.
Glasgowista oli ennakkoon tiedossa että hieman nauttii hieman kyseenalaista kunniaa väkivaltatilastojen kärkisijoituksilla, alue kai on ollut ollut jossain vaiheessa historiaansa Skotlannin pahiten työttömyyden piinaamaa aluetta. Ilta-aikaan kaduilla liikkui enemmän tai vähemmän häiriintyneitä kulkijoita tavanomaista enemmän. Kävimme pikaisesti syömässä nurkilla ja vetäydyimme hostellille suunnittelemaan seuraavia siirtoja. Periaatteessa käytettävissä oli pari kokonaista päivää, perjantaina pitäisi matkustaa kovaa vauhtia etelään, koska lento lähtisi illansuussa Lontoosta. Aikamme asiaa analysoituamme päädyimme tulokseen että Glasgowista ei kannata liiemmälti alkaa singahtelemaan enää mihinkään, sieltä pääsisimme kätevästi lentäen tai junalla perjantaina Lontooseen.
Glasgow, keskiviikko
Hostellissa oli ihan kohtuullinen aamiainen tarjolla, ensimmäisiä joita ehdimme hostelleissa koeajamaan. Lähdimme tustutumaan Glasgowin nähtävyyksiin, joita ei sitten loppujen lopuksi montaa löytynytkään, enempi tai vähempi väsyneitä olivat suurelta osin. Ensihavainto oli että kaupungin varsinaista keskustaa tai jotain pistettä, mitä voisi kutsua ydinkeskustaksi, ei käytännössä löytynyt. Glasgow on matkaoppaiden mukaan Skotlannin bisneselämän keskus ja siltä se näyttikin. Mainosslogan "Glasgow, Scotland with Style" kyllä pätee, mutta tyylin lisäksi kai pitäisi olla muutakin. Opuksista ei löytynyt juuri muuta kohdetta kuin vanha katedraali, päätimme sitä käydä katsomassa paremman puutteessa.
Katedraali oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus, ehdimme aikamme kiertelemään valtavaa ja vaikuttavaa rakennusta kun jostain katakombista könysi vanha rouvashenkilö ja kysyi "Oletteko jo käyneet alhaalla?" - "Alhaalla?" - "Siellä on toinen katedraali." Olihan siellä, melkein saman kokoinen (eli valtava) kuin yläkerrassa. Katedraalissa riitti nähtävää pariksi tunniksi, sitten oli päästävä jo ulos tuulettumaan. Käytiin keskustassa ihmettelemässä hieman ostoskeskusten meininkiä ja ihmeteltiin että löytyisikö kaupungista muuta nähtävää enää. Tarjolla oli liikennemuseo ja vanha purjelaiva. Eikä sitten juuri muuta. Keskustassa käväistiin syömässä, tarjoilija hieman vitsaili omasta aksentistaan, Glasgowissa ihmiset puhuivat aivan käsittämätöntä mongerrusta, hostellilla australialaisetkin kaverit, jotka kuitenkin puhuvat englantia äidinkielenään, sanoivat ymmärtävänsä noin 30% siitä mitä glasgowilaiset puhuvat.
Muutaman pubin kautta päädyimme hostellille, päivä oli jo illassa ja varsinaisia houkutuksia ajanviettoon ei ollut liiemmälti tarjolla, elävää musiikkia ei tässä "kulttuurikaupungissa" tuntunut olevan missään tarjolla, pubeissa porukka katsoi (jakku)puvuissa jalkapalloa ja muutenkin oli jäyhä meininki. Päiväsaikaankin kohdatut laitapuolen kulkijat eivät houkutelleet etsimään jotain underground-klubia sivukujilta, mistä olisi voinut löytyä jotain säpinää. Joten unta palloon ja seuraavaan päivään. No, paras meininki oli hostellilla kun australialaisen kämppäkaverin kanssa päädyttiin "parantamaan maailmaa", ainakin moneen valtioita vaivaavaan ongelmaan löytyi ratkaisu yhteisymmärryksessä.
Glasgow, torstai
Päätettiin bookata lento Glasgowista Lontooseen, mutta olisi pitänyt ennakoida pari päivää aikaisemmin, äkkilähdöt olisivat kustantaneet noin 150 puntaa, joten päätimme suorittaa paluumatkan Lontooseen junalla. Junaliput eivät olleet mitenkään erityisen edulliset lentoon verrattuna, säästöluokan lippuja ei enää ollut tarjolla joten piljetit kustansivat reilut 80 puntaa per matkustaja. Suuntasimme taas kaupungin ostoshelvetteihin, shoppailijalle Glasgow olisi varmasti paratiisi, mutta matkaväsymyksen piinaamille viskituristeille ei niinkään. Levykaupassa notkuttiin kahvilla, kierreltiin oudoimpia putiikkeja taidettiin ruokalaillakin jossain välissä. Alkoi olemaan jo lähdön meininki, kaupunki edesauttoi matkadraivin hiipumista olemattomalla tarjonnallaan. Iltapäivällä etsittiin jokivarresta vanha purjelaiva ja käytiin siihen tutustumassa. Ihan pieteetillä ulkoisesti entisöity 1900-luvun alkupuolen rautalaiva, mutta sisätiloissa fiilis lässähti, oli lasiovea ja parkettilattiaa. Suomessa kai kymmeniä "aidompia" vanhoja purjealuksia. Matkalla laivalle ja takaisin ehti ihmettelemään Glasgowin häiriintynyttä arkkitehtuuria, eri vuosisatojen rakennukset möllöttävät riitasoinnussa vierekkäin, ei pelkästään yhdessä kaupunginosassa vaan kaikkialla. Ikäänkuin kaupunki ei osaisi päättää että onko se moderni bisneskaupunki vai skottiperinteitä kunnioittava kulttuurikaupunki. Nyt kai yritettiin olla molempia.
Hostellilla vähän summattiin retkeä ja pakattiin varusteita matkakuntoon. Käytiin vielä viimeistelemässä matkaa muutamilla juomilla lähipubeissa ja painuttiin nukkumaan.
Glasgow, perjantaiaamu
Juna lähti taas hetki kukon kiekaisun jälkeen, samanlainen hyvinvarustelu juna millaisella oli tultu aikaisemmin Edinburghiin Lontoosta. Glasgowissa satoi. Ensimmäisen kerran matkan aikana. Edinburghissa vastapäätä tuli istumaan pari keski-iän ohittanutta rouvashenkilöä, jotka koko matkan ajan ilmiselvästi paloivat halusta kysyä jotain kun tunnistivat meidät turisteiksi, ilkeyttämme emme avanneet keskustelua, oltiin sitten hiljaa Lontooseen asti.
Lontoo, King's Cross, alkuiltapäivä
Lontoossa taas, juna oli jälleen hivenen etuajassa. Ostimme automaatista kertalipun metroon ja ajelimme Victorian asemalle josta lähtisi Terravisionin (ja muidenkin yhtiöiden) bussi Stanstediin. Lontoossa oli taas läkähdyttävä helle, ilmankosteus oikein tyrmäsi ilmastoidusta junasta poistuvan. Bussissa ei ollut ilmastointia ja muutenkin ilmankierto oli lähestulkoon olematonta. Stanstediin saavuimme hyvissä ajoin, jopa siinä määrin että piti hieman odotella lähtöselvityksen avautumista. Lähtöselvitys onnistui muutamassa minuutissa, poistuimme ruokailemaan. Seuraavaksi vuorossa oli turvatarkastus, joka ehkä ymmärrettävästi oli kai tavanomaista tarkempi ja aikaavievä, noin tunnin verran jonotimme omaa läpivalaisuvuoroa.
Ryanairin kone oli parikymmentä minuuttia myöhässä, jostain käsittämättömästä syystä portilla piti olla 40 min ennen määrättyä lähtöaikaa, joten odottelimme portilla tunnin verran. Pari viikkoa poissa Suomesta toi tunteen ulkopuolisena tarkkailijana olemisesta kun katselimme suomalaisten katastrofaalista sekasortoa lähtöportilla, jokaisen piti olla ensimmäinen koneeseen pääsevä. Koneeseen otetaan kuitenkin lähtöselvitykseen ensin saapuneet, joten koko härdellissä ei ollut järjen hiventä. Sama laulu jatkui koneessa, joku ei ollut tyytyväinen kun "SASsin koneessa sentään saa ilmaiseksi virvokkeita." ja toinen katsoi asiakseen viivyttää lähtöä puhumalla puhelimeen vielä koneessakin (kännissä kuin käki tietenkin). Kotimatkalla oltiin ilmiselvästi, ei epäilystäkään.
Yhteenveto
Tämä suhteettoman pitkä matkapäiväkirja kai pitäisi tiivistää niin että kun kukaan ei kuitenkaan kaikkea edellä kuvattua jaksa lukea, olisi edes tästä yhteenvetokappaleesta jotain hyötyä lukijalle.
Ensinnäkin, auton vuokraaminen tai oman auton rahtaaminen esim. lautalla Norjasta Skotlannin itärannikolle voisi olla varteen otettava vaihtoehto. Ainoa mutta on tuo vääränpuoleinen liikenne, varsinkin kaupunkiautoilu tuntui parin viikon totuttelunkin jälkeen milteipä mahdottomalta ajatukselta, jossain maantiellähän ehkä pystyisi jo kohtuullisesti pitämään itsensä väärällä kaistalla. Omalla tai vuokra-autolla ehtisi kuitenkin näkemään huomattavasti enemmän viikossa tai parissa, meidän reissussamme paloi välillä suhteettoman paljon aikaa pelkkään matkustamiseen. Toisaalta oma auto yhdistettynä viskiturismiin ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto, joten etuna valitsemassamme liikkumismuodossa oli se että ei tarvinnut laskeskella palamisaikoja tai muutoin riskeerata liikenteessä vajaakuntoisena.
Jos haluaa lomalla oikeasti lomailla, ei tällaista suunnittelematonta singahtelua voi suositella, kannattaa ainakin suunnitella pidempiä kokonaisuuksia kerralla jos matkan aikana haluaa suunnitella eikä kaipaa vapautta ennakoimattomiin suunnanmuutoksiin nopealla aikataululla. Alkukesästä tämä käyttämämme ex-tempore-tyyppinen malli varmasti toimii suht hyvin pienelläkin vaivalla, mutta heinäkuun lopulla ja varsinkin elokuussa on majapaikkojen järjestäminen lyhyellä varoitusajalla vaikeaa jos ei mahdotonta. Joukkokulkuneuvoja käytettäessä päivä pari per kohde on jossain määrin minimiaika, lyhyempiä oleskeluja ei kannata suunnitella jos aikoo yhtään mitään nähdä. Todelliseen lomailuun idyllisessä ja rauhallisessa ympäristössä voi suositella pysyttelyä esim. noissa länsirannikon pikkukaupungeissa vaikka koko viikon ajan, ainakin pääsee irtautumaan arkisesta säntäilystä ympäriinsä ja nähtävääkin varmasti löytyy (paitsi Glasgowista, se kai tuli jo selväksi). Avojatsi-matkailumetodi vaatii ehdottomasti pääsyn muutaman kerran matkan aikana internettiin tiedustelemaan seuraavia paikkoja, sellaista matkaopusta tuskin löytyy, mistä löytyisi tarpeeksi kattavasti ja ajantasaisesti kaikki tarvittava tieto, lisäksi netissä saa varaukset ja aikataulukyselyt tehtyä huomattavasti nopeammin kuin opuksia selaamalla tai turisti-infoissa jonottamalla. Kannattaa siis pitää kaupungeissa liikkuessa silmänsä sen verran auki että bongaa soveliaat internet-kahvilat etukäteen niin ei tarvitse alkaa etsimään pahimmassa kiireessä. Melkein kaikissa hostelleissa on jonkinlaiset yhteydet matkustajan ulottuvilla.
Hostellit tarjoavat vaatimattomalle matkustajalle kohtuuhintaan majoituksen, pahimpia haittapuolia on yleensä varsin meluisa ympäristö, mutta alkumatkasta hieman vitsailtiinkin että "jos ei saa nukutuksi niin ei ole tarpeeksi väsynyt", tämä pätee monessa hostellissa. Rauhallisempaan matkustamiseen voi suositella B&B paikkoja, miksei vauhdikkaampaankin, mutta ongelmana on useimmiten se että samassa kiinteistössä asuu paikan pitäjä (yleensä vanhempia ihmisiä) ja muita matkaajia, jotka eivät ehkä osaa arvostaa humalaista päähänpistoasi laulaa Eppu Normaalia kylpyhuoneessa aamuyöstä. Tällä reissulla kyseistä asumismuotoa pääsi kokeilemaan valitettavan vähän, mutta tällä vähäisellä kokemuksella arvioituna erittäin positiivinen kokemus, hostellihintatasolla saattaa majoittua lähestulkoon luxus-henkisesti.
Budjettimatkailusta kun on kyse, kiinnostaa varmaan paljonta tällainen pariviikkoinen kiertely ei-niin edullisessa Englannissa ja Skotlannissa kustansi. Vaikka majoituimme budjettihenkisesti ja matkustelussakin käytettiin jossain määrin järkeä, koko reissun kustannusarvio on noin 1500 euron luokkaa, aivan tarkkaa loppusummaa ei ole uskaltanut laskea ja luottokorttilaskutkin tulivat sen verran limittäin ettei niistä nähnyt suoraan kokonaiskonkurssin hintaa. Tuohon em. kustannusarvioon sisältyy siis kaikki "normaali" toiminta loman aikana, kalliimpia tuliaisia ei pahemmin sorruttu kotiin kantamaan. Ruoka+juoma-asioissa ei sorruttu pennin venyttämiseen vaan ruokailtiin ja juotiin lähinnä fiiliksen mukaan. Suurimman yksittäisen menoerän muodostivat matkustaminen ja kohtuullinen iltajuopottelu, kattaen siis muutaman oluen, siiderin tai viskin per ilta. Juomista kertyy nopeasti melkoinen potti kun kaikki juomat ostettiin pub-hintaisina ja ainoastaan yhtenä iltana ei ehditty tai jaksettu edes iltaoluelle. Majoituksissa ei olisi juuri tinkimisvaraa, kokonaisuudesta voisi karkeasti arvioiden saada 20-30% tingittyä jos oikein tarkasti harkitsisi kaikkia hankintoja ja söisi ateriansa kaupasta ostettuna mahdollisuuksien mukaan. Vaan sehän ei ole kai loman tarkoitus?
Kokonaisuutena arvioiden selvisimme yllättävän vähin kommelluksin koko retkestä avojatsi-lähestymistavasta huolimatta, hermoja olisi voinut säästää paikoitellen tekemällä hieman paremmin ennakkosuunnittelua, mutta toisaalta moni mielenkiintoiseksi osoittaunut kohde olisi varmasti jäänyt käymättä. Monin paikoin jäi vielä varaus lisämatkailulle kohteessa, eli tätä nyt tehtyä sangen nopeaa kiertuetta voikin pitää kattavana tiedusteluna tulevaisuuden matkailua ajatellen, Skotlanti tarjoaa kuitenkin sangen mielenkiintoisen ympäristön monenhenkiseen matkailuun, mukavia ihmisiä, jotka ovat suomalaisten kanssa helposti samalla aaltopituudella ja ylenpalttisen vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Tahtoo jo takaisin.
Muutamia kenties hyödyllisiä linkkejä:
http://www.ryanair.com/
http://www.terravision.it/
http://www.st-christophers.co.uk/
http://www.firstgroup.com/scotrail/
http://www.steamtrain.info/
http://www.macbackpackers.com/
http://www.calmac.co.uk/
http://www.citylink.co.uk/
http://www.hostelworld.com/
http://www.euro-hostels.co.uk/
Tämä on matkaraportin kolmas ja viimeinen osa. Kuvat löytyy yhdellä vilkaisulla galleriasta.
Oban, maanantai
Obanin koleaan aamuun heräsimme siinä määrin varhain että hostellissa ei ollut vielä aamiaista tarjolla, joten aamiainen ostettiin matkalta ja käppäiltiin satamaan odottelemaan bussin lähtöä. Täysikokoisen ja minibussin risteytys kaartoi ennen pitkää oikealla numerolla varustettuna paikalle, mutta kuski selitti jotain käsittämätöntä ja viittoi kadun toiselle puolelle. Vartin odoteltuamme kyseinen bussi teki vaikeanoloisesti käännöksen kadulla ja poimi meidät kyytiin kadun toiselta puolelta. Kennacraigiin matkaan kuului yksi vaihto välillä Lochgilpheadissa, sinne asti ajeltiin todella pieniä ja mäkisiä maalaisteitä, maisemat olivat upeat mutta pienoinen huoli tiellä pysymisestä kalvoi matkan ajan eläkeikää lähentelevän kuskin ajellessa varsin huolettomasti. Lochgilpheadissa vaihdettiin modernimpaan bussiin joka ajoi jos mahdollista vielä huolettomammin Kennacraigia kohden. Bussi kaartoi lauttasatamaan josta lautta lähti kohti Islaytä kohti hetken odottelulla. Pilviverho roikkui alhaalla ja meri oli epäilyttävän tyyni enteillen huonompaa keliä, mutta vieläkään ei satanut. Lauttamatka Kennacraigista Islaylle kestää reilut pari tuntia, tänä aikana ehtii lautalla sujuvasti lounastamaan ja/tai kahvittelemaan. Islaytä lähestyttäessä tasaisen harmaassa pilviverhossa oli saaren yläpuolella reikä ja saari kylpi auringossa. Epäilykset Skotlannin sääolosuhteista alkoivat osoittautumaan yltiöpessimistisiksi.
Lautta vei meidät Port Askaigiin, joka on Islayn pohjoisempi lauttasatama. Aivan satamalaiturin välittömässä läheisyydessä oli Hotel Port Askaig, josta tuo aikaisemmin mainittu huone oli järjestynyt seuraavaksi yöksi. Sisäänkirjautumisen yhteydessä virkailijatar kyseli jälleen että haluammeko että hän järjestää meille majoitusta toiseksi yöksi koska hotelli oli siis täyteen bookattu. Tähän toki myönnyimme. Matkatavarat huoneeseen ja ihmettelemään saaren sisäistä joukkoliikennettä. Hotellin viereiseltä pysäkiltä oli linjuri lähdössä samalla minuutilla kun siihen astelimme joten päätimme käydä Bowmoressa, löytyy saaren keskivaiheilta ja on jossain määrin saaren "pääkaupunki". Tylynoloinen kuljettaja rahasti pari puntaa kyydistä.
Bowmoresta löytyi ennakoitavasti Bowmoren viskitislaamo, kävimme sitä pikaisesti ihmettelemässä, tislaamokierroksia ei enää samalle päivälle ollut ja myymälästä ei viitsinyt kovin isoja tuliaisia ostaa rinkassa kannettavaksi. Bowmoren tislaamon vierestä löytyy saaren uimahalli, erikoista paikassa on lähinnä se että uimalan altaiden vesi lämmitetään tislaamon lauhdevesillä. Erijännää.
Seikkailtuamme hetken Bowmoren keskustassa totesimme että päivän viimeinen bussi lähtee takaisin Askaigiin varsin varhain ja käytännössä olimme siis pakotettuja palaamaan takaisin. Bowmore oli näin pikaisesti kierrettynä oikein viihtyisältä kylältä, josta löytyi kuitenkin melkein kaupunkimaiset palvelut. Islayllä majailee ympärivuotisesti joidenkin lähteiden mukaan noin 2000 asukasta, joten palveluille kai on tarvetta myös turistisesongin ulkopuolella.
Askaigissa yritimme löytää hotellin virkailijatarta siinä toivossa että tämä olisi onnistunut löytämään meille seuraavaksi vuorokaudeksi majoitusta vaan häntä ei löytynyt enää mistään eikä muut työntekijät tieneet asiasta mitään. Askaig on ilmeisen uusi lauttasatama, ainakin sinne johtanut tie oli aivan äskettäin louhittu jyrkkään rantakallioon ja sataman välittömästä läheisyydestä ei löytynyt oikeastaan mitään palveluita, varsinkinaan iltapäivän ehdittyä iltaan, posti ja kioski laiturilta löytyi, mutta eivät enää palvelleet. Satamasta katsottuna vastarannalla nousi jylhännäköinen Jura, saari jolla Orwell kirjoitti 1984 kirjansa. Kyseiselle saarelle olisi Askaigista kulkenut yhteysalus muutaman minuutin välein, mutta saari näytti kovasti siltä että sinne olisi syytä mennä omalla autolla. Autottomuus alkoi muutenkin olemaan ongelma Islayllä, olimme alkuillasta käytännössä Askaigin "vankeina", lähimpiin tislaamoihin tai muihin nähtävyyksiin oli useiden mailien matka joten päädyimme hotellin pubiin syömään. Matkan ehkä kehnoimman ja kalleimman aterian, pari paistisiivua ja muutama perunan, tarjoilivat vaatimattomaan yhdeksän ja puolen punnan hintaan, itsetarkoituksellisesti emme paistia tai muita porvarihenkisiä aterioita tilanneet vaan varsin niukka ruokalista ei juuri muuta tarjonnut. Hinnassa saattoi olla "turistilisää" ihan reilusti, pubiin eksyi paikallinen kaveri syömään jotain poronkäristyksen tapaista varsin reilunnäköistä annosta ja vaikea uskoa että kukaan maksaisi päivällisestään kymmentä puntaa jos paikkakunnalla asuisi. Ei sillä että hinnoittelulla olisivat onnistuneet matkabudjettia kaatamaan, mutta hieman jäi karvas maku suuhun. Muutoin pubin hinnoittelu oli kohdallaan ja päästiin viimein varsinaiseen asiaan, eli Islay-viskien maisteluun. 25-vuotias Laphroaig oli varsin samettista maultaan vaikka joidenkin mielestä ehkä kovinkin jyrkkä kypsyneenäkin, ehkä kuitenkin jopa liian pehmeän makuinen.
Pubissa haastattelivat kiinnostuneina suomalaisia matkaajia ja epäuskoisena epäilivät valehtelijoiksi kertoessamme että olimme liikkeellä täysin joukkukulkuvälineitä käyttäen, paikallinen asukki kertoi ettei uskaltaisi edes suurkaupungeissa luottaa niihin. Epäilykset kasvoivat kun yhtään valehtelematta kerroimme että toistaiseksi kaikki kulkuvälineet olivat kulkeneet lähestulkoon minuutilleen aikataulussa, osittain omaksi yllätykseksemme myöskin, koska etukäteen oli matkailufoorumeilta voinut lukea varoituksia siitä, kuinka joukkokulkimet olivat välillä kovinkin haastavia Isossa Britanniassa. Seuraavaksi haastattelivat säästä ja eivät enää uskoneet mihinkään sanomaamme kun kerroimme että koko matkan aikana ei ollut reiluun viikkoon satanut käytännössä ollenkaan. Keskustelu paikallisten kanssa melkeinpä tyrehtyi näiden väittämien jälkeen, todennäköisesti epäilivät että näiden koijareiden juttuja ei kannata pahemmin uskoa. Totta puhuimme tietenkin, totuus oli tarua ihmeellisempi.
Askaigin nuiva meininki vaikutti sen verran suunnitelmiimme että punoimme seuraavan päivän juoneksi varhaisen bussimatkan eteläiseen lauttasatamaan, Port Elleniin ja mahdollisesti sen lähettyviltä löytyviin viskitislaamoihin, käytännössä siis Laphroaigiin ja/tai Lagavuliniin. Iltapäivällä takaisin Askaigiin ja lautalla mantereelle.
Isle of Islay, Port Askaig, tiistai
Aamulla varhain ensimmäisen vuoron äreä bussikuski suostui maanitellen viemään meidät Port Elleniin. Port Ellen olikin sitten lähestulkoon vastakohta pohjoisen Askaigille, satamassa oli lauttasataman lisäksi vilkkaanoloinen vierasvenesatama. Satamasta jatkui kaupunkimainen "keskusta" palveluineen. Kävimme hiippailemassa rantatiellä puolisen mailia kohti Laphroaigin tislaamoa, mutta käytössä olleesta kartasta ei pystynyt oikeaa etäisyyttä arvioimaan ollenkaan, bussit eivät juurikaan oikeaan suuntaan kulkeneet ja sen verran kun tietä eteenpäin näki, ei siellä näkynyt mitään etäisestikään tislaamon näköistä, joten käännyimme takaisin ja vaihdoimme suunnitelman aamiaiseen. Aamiaista satamalahden rannalla nauttiessa seuraan lyöttäytyi pari vanhempaa tanskalaista herrasmiestä, olivat menossa Laphroaigin tislaamolle. Sen verran vakuuttavanoloisesti väittivät tislaamon löytyvän "aivan läheltä", joten lyöttäydyimme seurueeseen, tosin herrat pitivät siinä määrin kovaa tahtia yllä että katosivat pian kukkuloiden taakse rantatiellä. Vaihteeksi helteessä patikoimme arviolta puolitoista mailia kun viimein alkoi näyttämään siltä että etsimämme olisi lähettyvillä. Laphroagin tislaamolle johtavaa lehmusten varjostamaa tietä astellessa mietitytti hieman tienvarsikyltissä lukenut teksti "Visitors welcome by appointment", mitään ennakkojärjestelyjä ei kuitenkaan oltu tehty tavoillemme uskollisina.
Tislaamolta ei vastaanotosta löytynyt ketään, kiertelimme hieman ympäriinsä ja samaan aikaan paikalle osuneet pari ruotsalaista pariskuntaa onnistuivat maanittelemaan vastaanoton tytön jostain paikalle. Tislaamon tyttö otti "plot numberin" ylös, käytännössä siis Friends of Laphroaig "faniklubin" jäsennumeron ja kehoitti klubitiloihin odottelemaan. Tislaamokierrosta ei ilman ennakkosopimusta järjestynyt, yksi kierros oli juuri meneillään ja toinen alkaisi iltapäivällä, liian myöhään aikataulullemme. Klubitilat olivat kovin viihtyisät, tiskillä tarjolla tislaamono tuotteita valmiiksi kaadettuna (kai pääasiassa kierrokselle osallistuville), jylhänkokoisia nahkasohvia ja nojatuoleja, myyntihylly tislaamon tuotteille ja museonäyttely, joka oli vielä jokseenkin alkutekijöissään koska sen rakentaminen oli vast'ikään aloitettu.
Hetken kuluttua tislaamon edustaja saapui paikalle, luovutti todistuksen siitä että olin käynyt perimässä vuokran neliöjalan suuruisesta maapläntistä, jonka saarelta "omistin" ja jonka Laphroaig oli minulle lahjoittanut FoF-klubiin liittyessäni. Tislaamon maksama vuokra oli tietysti viskipullo, ei sentään aivan vakiokokoinen, mutta kieltämättä hieman riistäytyi tuo heidän "markkinointikikka". Tislaamon putiikki ei varsinaisesti tarjonnut mitään erikoistuotteita, joten päätimme jättää tuliaisten oston myöhempään hetkeen ja poistua katsastamaan "tiluksia" eli tuota neliöjalan maaplänttiä. Edellämme juoksivat nuo reilusti yli kolmikymppiset ruotsalaiset kuin pikkupojat, lievää fanaattisuutta oli ilmassa. Maatilkku löytyi rantatien toiselta puolen, oman maa-alueensa katsastaneet ja paikallistaneet saattoivat merkitä oman tilkkunsa maansa lipulla. Suomen lippuja ei montaakaan näkynyt, skandinaaveja muutoin kyllä selvänä enemmistönä.
Lagavulin olisi sijainnut mailin parin päässä rantatietä eteenpäin, mutta arvioimme että aikataulumme (saati rakkulaiset jalat) ei antaisi periksi siellä vierailua, joten suuntasimme takaisin Port Elleniin. Matkalla jokaisesta ohittaneesta autosta tervehdittiin, ilmiö joka oli alkanut yleistymään sitä mukaa mitä pienemmille paikkakunnille saavuimme. Saarella asumuksien ohi kävellessä kailottivat jo kaukaa hyvät päivät tai muuten tervehtivät kulkijaa. Eteläisestä osasta Islaytä välittyi huomattavasti lämpimämpi ja vieraanvaraisempi asennoituminen turisteihin kuin mihin oli pohjoisemmassa satamassa edellisenä päivänä törmätty. Ehkä Ellenin ympäristössä oli jo hyväkstty tosiasia että ilman turisteja saarella on kovin niukasti elinkeinoja saaren asukkaiden elättämiseen.
Port Ellenistä löytyi internet-kahvila (!), selvitimme hieman kulkuneuvojen aikatauluja ja näytti siltä että lauttasatamasta päästäisiin suoraan bussilla Glasgowiin vielä illalla, näin siis oli valittu puolihuolimattomasti matkan seuraava määränpää. Etelä-sataman vieraanvaraisuus jatkui kun aikamme ihmettelimme bussivuoroja ja aikataulua jossa luki ROD, Request on Driver, eli vuoro kai ajaisi jos kuljettajalta pyytäisi. Puuttui vain kuljettaja jolta pyytää. Hetken ympyrää pyörittyämme vanha mummo, alkuperäisiä saarelaisia mitä ilmeisemmin, hoiti meidät postiauton kyytiin, sillä päästiin puolimatkaan Bowmoreen. Bowmoressa oli pikalounaan pituinen tauko odotella, matka jatkui kolmannen asennevammaisen bussikuljettajan kyydissä Askaigiin niin että jäi muutama minuutti peliaikaa kerätä kamppeet hotellilta ja ehtiä lautalle. Hyvin ehti.
Auringonpaisteessa lautta vei meidät Atlantia (edes paikalliset eivät oikein osanneet päättää että oliko kyseessä Atlanti vai Irlannin meri) kyntäen takaisin Kennacraigiin, sieltä bussi samantien kohti Glasgowia. Bussilla pikkuteitä heittelehtiessä tuli taas mieleen että auton vuokraaminen olisi saattanut olla järkevää Skotlannin kiertueeseen, mutta toisaalta kinttupolun levyisiä teitä bussilla väärää puolta kulkiessa jollakin tavalla myös onnitteli ratkaisusta. Muutaman kerran aiemmin olin istunut bussikuskin takana ihan kokeeksi ja yrittänyt pohtia ryhmittymisiä yms. vääränpuoleisen liikenteen ongelmakohtia ja pääosin tuntui siltä että kolarointi olisi väistämätöntä jos olisi itse puikoissa. Monilla matkailufoorumeilla vakuuttelevat että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen oppisi muutamassa tunnissa, mutta jotenkin tuntuu että on paska puhetta tai sitten asiasta ei voi tietää mitään ilman että kokeilee käytännössä. Toisen kerran sitten.
Olimme ennakkoon varanneet Euro-Hostellista majoituksen seuraavaksi yöksi neljän hengen huoneesta. Hostelli olikin enempi hotellimainen kookas majoituskolossaali, josta löytyi hostel-majoituksen lisäksi myös hotelli-tyyppistä majoitusta. Huoneessa majaili pari austraalialaista heppua, vähän iäkkäämpiä poikkkeuksellisti. Toinen heistä jatkoi heti aamulla Lontooseen, toinen oli tullut Glasgowiin tutustumaan sukunsa synnyinseutuun.
Glasgowista oli ennakkoon tiedossa että hieman nauttii hieman kyseenalaista kunniaa väkivaltatilastojen kärkisijoituksilla, alue kai on ollut ollut jossain vaiheessa historiaansa Skotlannin pahiten työttömyyden piinaamaa aluetta. Ilta-aikaan kaduilla liikkui enemmän tai vähemmän häiriintyneitä kulkijoita tavanomaista enemmän. Kävimme pikaisesti syömässä nurkilla ja vetäydyimme hostellille suunnittelemaan seuraavia siirtoja. Periaatteessa käytettävissä oli pari kokonaista päivää, perjantaina pitäisi matkustaa kovaa vauhtia etelään, koska lento lähtisi illansuussa Lontoosta. Aikamme asiaa analysoituamme päädyimme tulokseen että Glasgowista ei kannata liiemmälti alkaa singahtelemaan enää mihinkään, sieltä pääsisimme kätevästi lentäen tai junalla perjantaina Lontooseen.
Glasgow, keskiviikko
Hostellissa oli ihan kohtuullinen aamiainen tarjolla, ensimmäisiä joita ehdimme hostelleissa koeajamaan. Lähdimme tustutumaan Glasgowin nähtävyyksiin, joita ei sitten loppujen lopuksi montaa löytynytkään, enempi tai vähempi väsyneitä olivat suurelta osin. Ensihavainto oli että kaupungin varsinaista keskustaa tai jotain pistettä, mitä voisi kutsua ydinkeskustaksi, ei käytännössä löytynyt. Glasgow on matkaoppaiden mukaan Skotlannin bisneselämän keskus ja siltä se näyttikin. Mainosslogan "Glasgow, Scotland with Style" kyllä pätee, mutta tyylin lisäksi kai pitäisi olla muutakin. Opuksista ei löytynyt juuri muuta kohdetta kuin vanha katedraali, päätimme sitä käydä katsomassa paremman puutteessa.
Katedraali oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus, ehdimme aikamme kiertelemään valtavaa ja vaikuttavaa rakennusta kun jostain katakombista könysi vanha rouvashenkilö ja kysyi "Oletteko jo käyneet alhaalla?" - "Alhaalla?" - "Siellä on toinen katedraali." Olihan siellä, melkein saman kokoinen (eli valtava) kuin yläkerrassa. Katedraalissa riitti nähtävää pariksi tunniksi, sitten oli päästävä jo ulos tuulettumaan. Käytiin keskustassa ihmettelemässä hieman ostoskeskusten meininkiä ja ihmeteltiin että löytyisikö kaupungista muuta nähtävää enää. Tarjolla oli liikennemuseo ja vanha purjelaiva. Eikä sitten juuri muuta. Keskustassa käväistiin syömässä, tarjoilija hieman vitsaili omasta aksentistaan, Glasgowissa ihmiset puhuivat aivan käsittämätöntä mongerrusta, hostellilla australialaisetkin kaverit, jotka kuitenkin puhuvat englantia äidinkielenään, sanoivat ymmärtävänsä noin 30% siitä mitä glasgowilaiset puhuvat.
Muutaman pubin kautta päädyimme hostellille, päivä oli jo illassa ja varsinaisia houkutuksia ajanviettoon ei ollut liiemmälti tarjolla, elävää musiikkia ei tässä "kulttuurikaupungissa" tuntunut olevan missään tarjolla, pubeissa porukka katsoi (jakku)puvuissa jalkapalloa ja muutenkin oli jäyhä meininki. Päiväsaikaankin kohdatut laitapuolen kulkijat eivät houkutelleet etsimään jotain underground-klubia sivukujilta, mistä olisi voinut löytyä jotain säpinää. Joten unta palloon ja seuraavaan päivään. No, paras meininki oli hostellilla kun australialaisen kämppäkaverin kanssa päädyttiin "parantamaan maailmaa", ainakin moneen valtioita vaivaavaan ongelmaan löytyi ratkaisu yhteisymmärryksessä.
Glasgow, torstai
Päätettiin bookata lento Glasgowista Lontooseen, mutta olisi pitänyt ennakoida pari päivää aikaisemmin, äkkilähdöt olisivat kustantaneet noin 150 puntaa, joten päätimme suorittaa paluumatkan Lontooseen junalla. Junaliput eivät olleet mitenkään erityisen edulliset lentoon verrattuna, säästöluokan lippuja ei enää ollut tarjolla joten piljetit kustansivat reilut 80 puntaa per matkustaja. Suuntasimme taas kaupungin ostoshelvetteihin, shoppailijalle Glasgow olisi varmasti paratiisi, mutta matkaväsymyksen piinaamille viskituristeille ei niinkään. Levykaupassa notkuttiin kahvilla, kierreltiin oudoimpia putiikkeja taidettiin ruokalaillakin jossain välissä. Alkoi olemaan jo lähdön meininki, kaupunki edesauttoi matkadraivin hiipumista olemattomalla tarjonnallaan. Iltapäivällä etsittiin jokivarresta vanha purjelaiva ja käytiin siihen tutustumassa. Ihan pieteetillä ulkoisesti entisöity 1900-luvun alkupuolen rautalaiva, mutta sisätiloissa fiilis lässähti, oli lasiovea ja parkettilattiaa. Suomessa kai kymmeniä "aidompia" vanhoja purjealuksia. Matkalla laivalle ja takaisin ehti ihmettelemään Glasgowin häiriintynyttä arkkitehtuuria, eri vuosisatojen rakennukset möllöttävät riitasoinnussa vierekkäin, ei pelkästään yhdessä kaupunginosassa vaan kaikkialla. Ikäänkuin kaupunki ei osaisi päättää että onko se moderni bisneskaupunki vai skottiperinteitä kunnioittava kulttuurikaupunki. Nyt kai yritettiin olla molempia.
Hostellilla vähän summattiin retkeä ja pakattiin varusteita matkakuntoon. Käytiin vielä viimeistelemässä matkaa muutamilla juomilla lähipubeissa ja painuttiin nukkumaan.
Glasgow, perjantaiaamu
Juna lähti taas hetki kukon kiekaisun jälkeen, samanlainen hyvinvarustelu juna millaisella oli tultu aikaisemmin Edinburghiin Lontoosta. Glasgowissa satoi. Ensimmäisen kerran matkan aikana. Edinburghissa vastapäätä tuli istumaan pari keski-iän ohittanutta rouvashenkilöä, jotka koko matkan ajan ilmiselvästi paloivat halusta kysyä jotain kun tunnistivat meidät turisteiksi, ilkeyttämme emme avanneet keskustelua, oltiin sitten hiljaa Lontooseen asti.
Lontoo, King's Cross, alkuiltapäivä
Lontoossa taas, juna oli jälleen hivenen etuajassa. Ostimme automaatista kertalipun metroon ja ajelimme Victorian asemalle josta lähtisi Terravisionin (ja muidenkin yhtiöiden) bussi Stanstediin. Lontoossa oli taas läkähdyttävä helle, ilmankosteus oikein tyrmäsi ilmastoidusta junasta poistuvan. Bussissa ei ollut ilmastointia ja muutenkin ilmankierto oli lähestulkoon olematonta. Stanstediin saavuimme hyvissä ajoin, jopa siinä määrin että piti hieman odotella lähtöselvityksen avautumista. Lähtöselvitys onnistui muutamassa minuutissa, poistuimme ruokailemaan. Seuraavaksi vuorossa oli turvatarkastus, joka ehkä ymmärrettävästi oli kai tavanomaista tarkempi ja aikaavievä, noin tunnin verran jonotimme omaa läpivalaisuvuoroa.
Ryanairin kone oli parikymmentä minuuttia myöhässä, jostain käsittämättömästä syystä portilla piti olla 40 min ennen määrättyä lähtöaikaa, joten odottelimme portilla tunnin verran. Pari viikkoa poissa Suomesta toi tunteen ulkopuolisena tarkkailijana olemisesta kun katselimme suomalaisten katastrofaalista sekasortoa lähtöportilla, jokaisen piti olla ensimmäinen koneeseen pääsevä. Koneeseen otetaan kuitenkin lähtöselvitykseen ensin saapuneet, joten koko härdellissä ei ollut järjen hiventä. Sama laulu jatkui koneessa, joku ei ollut tyytyväinen kun "SASsin koneessa sentään saa ilmaiseksi virvokkeita." ja toinen katsoi asiakseen viivyttää lähtöä puhumalla puhelimeen vielä koneessakin (kännissä kuin käki tietenkin). Kotimatkalla oltiin ilmiselvästi, ei epäilystäkään.
Yhteenveto
Tämä suhteettoman pitkä matkapäiväkirja kai pitäisi tiivistää niin että kun kukaan ei kuitenkaan kaikkea edellä kuvattua jaksa lukea, olisi edes tästä yhteenvetokappaleesta jotain hyötyä lukijalle.
Ensinnäkin, auton vuokraaminen tai oman auton rahtaaminen esim. lautalla Norjasta Skotlannin itärannikolle voisi olla varteen otettava vaihtoehto. Ainoa mutta on tuo vääränpuoleinen liikenne, varsinkin kaupunkiautoilu tuntui parin viikon totuttelunkin jälkeen milteipä mahdottomalta ajatukselta, jossain maantiellähän ehkä pystyisi jo kohtuullisesti pitämään itsensä väärällä kaistalla. Omalla tai vuokra-autolla ehtisi kuitenkin näkemään huomattavasti enemmän viikossa tai parissa, meidän reissussamme paloi välillä suhteettoman paljon aikaa pelkkään matkustamiseen. Toisaalta oma auto yhdistettynä viskiturismiin ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto, joten etuna valitsemassamme liikkumismuodossa oli se että ei tarvinnut laskeskella palamisaikoja tai muutoin riskeerata liikenteessä vajaakuntoisena.
Jos haluaa lomalla oikeasti lomailla, ei tällaista suunnittelematonta singahtelua voi suositella, kannattaa ainakin suunnitella pidempiä kokonaisuuksia kerralla jos matkan aikana haluaa suunnitella eikä kaipaa vapautta ennakoimattomiin suunnanmuutoksiin nopealla aikataululla. Alkukesästä tämä käyttämämme ex-tempore-tyyppinen malli varmasti toimii suht hyvin pienelläkin vaivalla, mutta heinäkuun lopulla ja varsinkin elokuussa on majapaikkojen järjestäminen lyhyellä varoitusajalla vaikeaa jos ei mahdotonta. Joukkokulkuneuvoja käytettäessä päivä pari per kohde on jossain määrin minimiaika, lyhyempiä oleskeluja ei kannata suunnitella jos aikoo yhtään mitään nähdä. Todelliseen lomailuun idyllisessä ja rauhallisessa ympäristössä voi suositella pysyttelyä esim. noissa länsirannikon pikkukaupungeissa vaikka koko viikon ajan, ainakin pääsee irtautumaan arkisesta säntäilystä ympäriinsä ja nähtävääkin varmasti löytyy (paitsi Glasgowista, se kai tuli jo selväksi). Avojatsi-matkailumetodi vaatii ehdottomasti pääsyn muutaman kerran matkan aikana internettiin tiedustelemaan seuraavia paikkoja, sellaista matkaopusta tuskin löytyy, mistä löytyisi tarpeeksi kattavasti ja ajantasaisesti kaikki tarvittava tieto, lisäksi netissä saa varaukset ja aikataulukyselyt tehtyä huomattavasti nopeammin kuin opuksia selaamalla tai turisti-infoissa jonottamalla. Kannattaa siis pitää kaupungeissa liikkuessa silmänsä sen verran auki että bongaa soveliaat internet-kahvilat etukäteen niin ei tarvitse alkaa etsimään pahimmassa kiireessä. Melkein kaikissa hostelleissa on jonkinlaiset yhteydet matkustajan ulottuvilla.
Hostellit tarjoavat vaatimattomalle matkustajalle kohtuuhintaan majoituksen, pahimpia haittapuolia on yleensä varsin meluisa ympäristö, mutta alkumatkasta hieman vitsailtiinkin että "jos ei saa nukutuksi niin ei ole tarpeeksi väsynyt", tämä pätee monessa hostellissa. Rauhallisempaan matkustamiseen voi suositella B&B paikkoja, miksei vauhdikkaampaankin, mutta ongelmana on useimmiten se että samassa kiinteistössä asuu paikan pitäjä (yleensä vanhempia ihmisiä) ja muita matkaajia, jotka eivät ehkä osaa arvostaa humalaista päähänpistoasi laulaa Eppu Normaalia kylpyhuoneessa aamuyöstä. Tällä reissulla kyseistä asumismuotoa pääsi kokeilemaan valitettavan vähän, mutta tällä vähäisellä kokemuksella arvioituna erittäin positiivinen kokemus, hostellihintatasolla saattaa majoittua lähestulkoon luxus-henkisesti.
Budjettimatkailusta kun on kyse, kiinnostaa varmaan paljonta tällainen pariviikkoinen kiertely ei-niin edullisessa Englannissa ja Skotlannissa kustansi. Vaikka majoituimme budjettihenkisesti ja matkustelussakin käytettiin jossain määrin järkeä, koko reissun kustannusarvio on noin 1500 euron luokkaa, aivan tarkkaa loppusummaa ei ole uskaltanut laskea ja luottokorttilaskutkin tulivat sen verran limittäin ettei niistä nähnyt suoraan kokonaiskonkurssin hintaa. Tuohon em. kustannusarvioon sisältyy siis kaikki "normaali" toiminta loman aikana, kalliimpia tuliaisia ei pahemmin sorruttu kotiin kantamaan. Ruoka+juoma-asioissa ei sorruttu pennin venyttämiseen vaan ruokailtiin ja juotiin lähinnä fiiliksen mukaan. Suurimman yksittäisen menoerän muodostivat matkustaminen ja kohtuullinen iltajuopottelu, kattaen siis muutaman oluen, siiderin tai viskin per ilta. Juomista kertyy nopeasti melkoinen potti kun kaikki juomat ostettiin pub-hintaisina ja ainoastaan yhtenä iltana ei ehditty tai jaksettu edes iltaoluelle. Majoituksissa ei olisi juuri tinkimisvaraa, kokonaisuudesta voisi karkeasti arvioiden saada 20-30% tingittyä jos oikein tarkasti harkitsisi kaikkia hankintoja ja söisi ateriansa kaupasta ostettuna mahdollisuuksien mukaan. Vaan sehän ei ole kai loman tarkoitus?
Kokonaisuutena arvioiden selvisimme yllättävän vähin kommelluksin koko retkestä avojatsi-lähestymistavasta huolimatta, hermoja olisi voinut säästää paikoitellen tekemällä hieman paremmin ennakkosuunnittelua, mutta toisaalta moni mielenkiintoiseksi osoittaunut kohde olisi varmasti jäänyt käymättä. Monin paikoin jäi vielä varaus lisämatkailulle kohteessa, eli tätä nyt tehtyä sangen nopeaa kiertuetta voikin pitää kattavana tiedusteluna tulevaisuuden matkailua ajatellen, Skotlanti tarjoaa kuitenkin sangen mielenkiintoisen ympäristön monenhenkiseen matkailuun, mukavia ihmisiä, jotka ovat suomalaisten kanssa helposti samalla aaltopituudella ja ylenpalttisen vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Tahtoo jo takaisin.
Muutamia kenties hyödyllisiä linkkejä:
http://www.ryanair.com/
http://www.terravision.it/
http://www.st-christophers.co.uk/
http://www.firstgroup.com/scotrail/
http://www.steamtrain.info/
http://www.macbackpackers.com/
http://www.calmac.co.uk/
http://www.citylink.co.uk/
http://www.hostelworld.com/
http://www.euro-hostels.co.uk/
Tämä on matkaraportin kolmas ja viimeinen osa. Kuvat löytyy yhdellä vilkaisulla galleriasta.
+/- saldo : 0 | Tweet
Ihan kivoja maisemia. Minulla on joskus kova ulkomaankaipuu, mutta saa tyytyä tällaiseen virtuaaliturismiin.
En lukenut juttuja mitenkään läpi, mutta millä te roinanne kannoitte? Repulla vai rinkalla? Aina sitä joutuu kantamaan jotain jossei ole autoa.
E.
Rinkallapa hyvinkin. Päiväretkeilyyn osoittautui erinomaisen käteväksi "postilaukku", eli sellainen olkalaukku-tyyppinen ratkaisu, siinä kulki kamerat, vesipullot ja tarvittavat paperit koko ajan käden ulottuvilla, repun kanssa on aina vähän hankalaa.