MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Iltapalaksi pannukakkua ja itse tehtyä vattuhilloa.
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tekisin näin:- kuori 10 - 15 kpl perunoita (kuorimisen voi tehdä kimpassa boyfriendin kanssa) ja pilko ne jonkinmoisiksi palasiksi.
- laita perunat isoon kattilaan ja vettä päälle, niin että ne peittyvät. Kun ne kiehuvat, lisää suolaa. Anna kiehua niin kauan kunnes perunat ovat kypsiä (n. 20 minsaa, kokeile haarukalla)
- kun perunat ovat kypsiä, valuta vesi pois,mutta jätä ihan pikkuisen keitinvettä pohjalle. ...Jatkuu »
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Päivän hitti meillä:- Nutella mexiburgereita (soijasta tehtyjä, ihan ok chilillä maustettuja kasvispihvejä. Ihmeen hyviä.)
- röstipotaatteja (raastan ite noin kuusi perunaa raastimen karkeimmalla osalla, sekoitan joukkoon suolaa, pippuria ja yhden kananmunan, paistan sössöstä tehdyt kakut VOILLA).
- Lämpimät voileivät eri täytteillä.
Ja tämä uppoo lapselle aina:
- Hunajamarinoitua kanan fileesuikaleet paistetaan kypsäksi.
- Suikaleet siirretään syrjään ja paistetaan kasviksia (suikaloitua porkkanaa, sipulia, paprikaa)
- Kaikki pannaan yhteen pannulle, perään vettä ja kasvislientä ja kaks levyllistä nuudeleita. ...Jatkuu »
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Mulla menee mielenkiinto kokkaamiseen jos joudun tekemään ohjeiden mukaan. Yleensä sävellän, mietin kaupassa mitä väsään - tai vasta kun "tilanne on päällä".
....Mitä nyt kaapista sattuu löytymään...
....Mitä nyt kaapista sattuu löytymään...
Säveltäminen vaatiikin jo kohtuullisen kokemuksen kokkailusta ohjeiden mukaan... vähän niinkuin noilla muusikoilla... ensin soitetaan rivijäsenenä ja sitten jossain vaiheessa sooloilemaan ja säveltämään.
Kaappilöytöjen sävellys on mullakin ollut tuttua puuhaa. ...Jatkuu »
Mutta sitten on resettejä, jotka ovat vuosikymmeniä ellei vuosisatoja kestäneen tuotekehittelyn tulosta. Niitä ei passaa mennä improvisoimaan, koska lopputulos on aina epäonnistunut. Esim. pulla- ja kakkutaikinan onnistuminen on pelkkää kemiaa, joten pitäytykää resepteissä (Huom! Aina huoneenlämpöiset aineet). Sama koskee perinneruokia.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Lohikeitto onnistui ekalla kerralla hyvin, todella hyvää, vaikka itse sanonkin. Linssisoppaa en olekkaan tehny vuosiin! Voiskin tehdä taas pitkästä aikaa. Suolasin lohen, mutta laitoin kai liian vähän merisuolaa, on hieman mautonta. Fileet oli paksuja ja laitoin suolaa saman verran, kuin ensimmäisellä kerralla ohuempiin fileisiin. Harmi, että kun ruoanlaitosta on kyse, niin muutun jotenkin vielä tavallista tyhmemmäksi, maalaisjärjen käyttö katoaa. ...Jatkuu »
Kukaan ei oo seppä syntyessään. Siksi suosittelen, että kun menet seuraavan kerran koluamaan kirjoja kirpparille tai alennusmyynteihin, niin nappaa mukaasi jokin PERUSkeittokirja, jossa neuvotaan kaikki aina perunoiden keittämisestä alkaen. Hyvänä vinkkinä vaikka tämä: Hyvä kokki http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-29927-8. Myös se kouluaikojen kotitalouden oppikirja on ihan relevantti tänäänkin.
Ei ruuanlaitto vaikeaa ole, mutta se vaatii tietyt niksinsä ja tietysti oikeat välineet ja tarpeet. Parasta investoida kunnon veitseen ja paistinpannuun sekä pariin kunnolliseen kattilaan.
PS. Telkkarista tulee paljon ruokaohjelmia, joista saa hyviä vinkkejä. Ja netti on pullollaan reseptejä ja kaikenlaista vinkkiä, neuvoa ja ohjetta.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Terveellisintä ruokaa on mun mielestä itse, tuoreista raaka-aineista laitettu ruoka. Ja tulee muuten edullisemmaksi kuin einekset. Kannattaa myös miettiä, mitä tekee mihinkin vuodenaikaan. Näin talviaikaan vihannekset on hinnoissaan, mutta eipä ne pakastevihanneksetkaan sieltä huonoimmasta päästä ole. Ja kannattaa joskus tehdä ruokaa keittokirjan kanssa. Oikeesti! Tai ainakin lukaista se resepti ja ohje kunnolla läpi. ...Jatkuu »
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Terveellisintä ruokaa on mun mielestä itse, tuoreista raaka-aineista laitettu ruoka. Ja tulee muuten edullisemmaksi kuin einekset.
Mun mielestä eineksillä mahan täyttäminen on halvempaa, kuin tuoreilla raaka-aineilla. Esim. marinoidut kanasuikaleet on halvempia, kuin broileri, vaikka niitä suikaleita on jalostettu pidemmälle. Niitä voidaan myydä halvemmalla, koska ne [u:ab9247c790]säilyvät pidempään[/u:ab9247c790], sen kemikaaliliuoksen (marinaadin) ansiosta.
Kannattaa myös miettiä, mitä tekee mihinkin vuodenaikaan. ...Jatkuu »
Jep, tuosta olen tietoinen, että vuodenaika vaikuttaa hintaan. Mutta tällä hetkellä mulla painaa vaakakupissa enemmän se, että ylipäätänsä teen sitä ruokaa, lämmittämisen sijaan (einekset). Pakastealtaasta niitä 50-60 snt:n sekavihannespusseja tulee ostettua, ihan laiskuuttaan. En vielä oikein hahmoita noita kilohintoja. Mutta voisin kuvitella, että ne pakastealtaan vihannes/juurespussit on halvempia, kuin tuore-juurekset. Taas kiva paradoksi. Luulisi, että mitä vähemmän jalostetaan, niin sitä halvempaa, mutta näin ei ilmeisesti ole. Tekisi mieli sanoa globalisaatio, mutta en nyt jaksa.
Mutta kuka hullu käskee heittää kalasopasta keitinliemen pois??? Ei missään tapauksessa niin saa tehdä.
Tarkoitin, että siinä ohjeessa käskettiin heittään vesi pois, kun [u:ab9247c790]perunat ja juurekset[/u:ab9247c790] on "esikeitetty", siis ennen kuin kattilaan lisätään kalat, voit, tillit ja maidot, nehän lisätään ihan lopussa. Mutta siis kai nyt perunoiden ja pakastejuurestenkin keitinliemessä on makua ja hyviä aineita?

Marinadikanat on tietysti öklöö ja säilyy siinä liemessään kuin pitkään. Mutta jos ostat tuoretta kanaa/naudanlihaa pienen annoksen, marinoit sen itse ja teet siitä vaikka kaks ruokalajia, niin vot.
Risotot on hyviä, säilyvät jääkaapissa. Keittoja on monenlaisia, alkaen sipulikeitosta (halpaa!!). Peruna on monikäyttöinen, syntyy mitä vaan.
Ja mitään lientä ei saa heittää pois! Se on tyhmää.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Hapankaali koukussa tämän päivän. Siihen tulee HIMO.
Hapankaali on hyvää ja terveellistä. Helppo tehdä myös itse. Tässä yksi resetti, josta jättäisin kyllä kuminan veks, koska inhoan kuminaa. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/15595/Hapankaali
Sääli, ettei ole tilaa säilyttää ämpärillistä hapankaalia missään.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
En kyllä tiedä, kumpi olisi kammottavampi eines, noi kananjalat vaiko pitsaburger. Mutta ihan mitä vaan paitsi Pasi Viherahon köksäyksiä.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Mä oon kummallinen syöjä. Mä voin vetää samaa sapuskaa viikon jos toisenkin. Nyt menee Finduksen falafelpyörykät kermaviilisoossilla. Kohta koittavat näkkileipäviikot. En syö muuta ku näkkäriä. Ja ihan vaan sen takia kun näkkäri on hyvää. Etenkin Koulunäkki.
MissLemon kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tämä mössö syntyi ihan sattumalta ja on hyvää. - 1 sipuli
- pari porkkanaa
- purkki tomaattimurskaa
- purkki punaisia papuja
- 1-2 tl Mixed Pickleä http://www.spicesofindia.co.uk/acatalog/Indian-Food-Pataks-Mixed-Pickle-Hot.html
- suolaa
- kermaa
Sipulisilppu ja viipaloidut porkkanat pyöräytetään ensin öljyssä,lisätään tomaattimurska, pavut ja 1-2 tl Mixed Pickleä (on meinaan aika ärpäkkää tavaraa) ja hiukan suolaa. Annetaan hautua noin 1/2 h ja viimeistellään lorauksella kermaa. ...Jatkuu »
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Anteeksi nyt vaan, mutta en voi ottaa kauhean vakavasti mennyttä kitara/rock-ikonia, joka poseeraa huovutettu Nuuskamuikkushattu päässä. Samaa sarjaa kuin ne, joilla on sirkkelisahan puolikas haarovälissä.
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Ken tykkää suoraviivaisesta, mutta taitavasta r&r -rytinästä tai kuunnella välillä muutakin kuin taiderockia, niin suosittelen pääkopan keveää tuuletusta tämän bändin keikoilla. JEAH! Mä olin ihan myyty.
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
No keikallapa hyvinkin toimii. Ja kuten sanoin, tämä on semmoista kevyttä pääkopan tuuletusta. Sitäkin tarvitaan siinä missä jotain metalliörinääkin.
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
En kaipaa örinää minäkään. Mut mikäs mä sitten olen 8)
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tiedustelisin ihan silkkaa uteliaisuuttani, mikä oli tämän palstan alkuperäinen tarkoitus, jotta ymmärtäisin, mitä tarkoitetaan "viihteellisyydellä" ja "hyvillä tyypeillä"?
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Palasokeri kahvimuki olisi kans kiva. Tai kokonainen astiasto!!
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Sellainen raikas kukkakuosikin olisi hirveen kiva kesällä t-paidassa :wink:
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Olen saanut eräältä toiselta foorumilta useita hyviä ystäviä ja täältä Sokrustakin yhden, vaikka olen melkein vasta-alkaja. Hienoa!!! Ja kiitos kun siedätte tällaista vanhaa, höpäkkää akkaa joukossanne :D
MissLemon kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Lloyd: Women. Can't live with them, can't live without them. Jack Torrance: Words of wisdom, Lloyd, my man. Words of wisdom.

[/url]