Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Piritan akustiikka ja tila eivät kyllä ole hääppöisiä. Ainakaan viime vuonna Hidrian keikka siellä ei oikein onnistunut. Toki moni jaksoi hyppiä siellä hikisessä kopissa varmaan loppuun saakka, mutta valtavirtaprogekaverini ei kestänyt kuin pari biisiä ja itsekin lähdin pois ennen loppua.
Mitä on valtavirtaproge?
[/quote]
GenesisYesKingCrimson ja johdannaiset?
[quote]
Eikös Änglagård ole aika selkeä Genesis-johdannainen, mutta en sitä osais kyllä valtavirtaprogeksi laskea. No eipä tartte osatakaan. Valtavirtaproge vaan kuulosti aika hassulta termiltä.
jne.
Olishan se pitänyt arvata, että "valtavirtaproge" antaa aihetta saivarteluun. Ei aina jaksaisi lähteä näitä määrittelemään tarkemmin, vaikka tuommoinen ympäripyöreys tällä foorumilla asiatonta onkin.
Mutta hauska että joku tykkäsi Hidrian Piritan-keikasta. ...Jatkuu » Oma negatiivisuuteni saattoi johtua siitä, että jouduin oleilemaan paikalla miltei selvin päin.
Ihan suoraa korrelaatiota ei musiikin paranemisella ja nupin turpoamisella sentään ole, vaikka pääsääntöisesti kyllä. Esim. parhaan Hidria-keikkani olen kuunnellut miltei selvänä Tampereen Telakalla.
Selvänä jaksaa tietysti paljon herkemmin ärsyyntyä akustiikan heikkouksista ja humalaisesta yleisöstä. Mutta jos bändi osaa oikeasti soittaa, soundit on kunnossa ja lavan edessä sopivasti tarkkailtavaa, on nautinto selväpäisenä vähintään vertailukelpoinen.
"Vieläkö se Otra elää?"
Näin multa on kyselty monesti, kun olen esitellyt levyhyllyni paria Psychoplasma-tuotosta. Ilmeisesti äijän elintavat ovat antaneet aihetta moisiin kysymyksiin?
Circle nähtiin pitkästä aikaa Suomen lauteilla, kun bändi lämppäröi amerikkalaista Sunburned Hand of the Mania Tampereen Klubilla. Sen verran harvinaista herkkua porilaisten näkeminen nykyään valitettavasti on, että pakko oli laahautua paikalle keskellä raskasta työviikkoa.
Circle aloitti keikkansa hölkkäämällä urheilullisena ryhmänä lavalle. Porilaiset tarjosivat tamperelaisyleisölle silmänruuaksi karseita retroverkkareita enemmän kuin nahkaa ja niittivöitä, mikä oli yleisölle ihan oikein. ...Jatkuu » Bändin kokoonpano oli tuttu: Lehtisalo, Rättö, Westerlund, Leppänen, Tuomi. Isoimman roolin nappasi tällä kertaa ehkä Leppästick rumpuineen ja naamioineen, sen verran tappavan tarkkaa jytkettä mies tarjoili.
Hengeltään ja soittolistaltaan keikka oli vähän samantapainen kuin tuo bändin taannoinen Teksasin-keikka, josta netissä on videota
(http://video.google.com/videoplay?docid=605252757699302113). Levytetyistä hittibiiseistä kuultiin vain Tulikoira, ja jotain uudemmalla älppärilläkin olevaa kappaletta veivattiin. Bändi tykitti alusta loppuun raivokasta NWOFHM-kamaa. Välissä oli vain yksi rauhallisempi kappale, jonka aikana Rättö helistimineen esitti performanssinumeron. Porilaisten setti jäi 40-minuuttiseksi, ja yleisö sai turhaan taputella encoreja. Kunnon puolitoistatuntista Circle-keikkaa ei ole Suomessa nähty aikoihin. Meikäläisen makuun nyky-Circlen ryske on turhankin raskasta ja meluisaa, mutta toivottavasti nuoremmat tykkäsivät.
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/tuomi_westerlund.jpg[/url]
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/ratto.jpg[/url9
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/leppanen_lehtisalo.jpg[/url]
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/saksofoni.jpg[/url]
Karvainen kööri Amerikan Porista
Sunburned Hand of the Man oli itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka yhtye on toiminut jo kymmenkunta vuotta. Euroopan-kiertueella olevat bostonilaiset partaäijät naurattivat yleisöä kertomalla saapumisestaan Suomeen Tukholman-laivalla ja tarinoimalla Tulliklubin kummituksesta. SHOTM:n rekviisitta oli kiva ja lavashow piristävä: bändin jäsenet heittelivät esineitä toistensa päälle, kätkeytyivät viittoihin, pukeutuivat hevosnaamariin ja pelehtivät mallinuken alaruumiin kanssa. Soitto alkoi orientoivana kilkutuksena, ja hetken päästä joukkio tykitti jo armotonta hypnorockia. Väliin mahtui tylsiäkin hetkiä, mutta hetkittäin rymistely äityi vallan hurmokselliseksi. Bändin jäsenet vaihtelivat soittimiakin alituiseen. Yhteenvetona amerikkalaiset päihittivät porilaiset tällä kertaa 2-1. Läheskään täynnä tupa ei ollut, mutta ihan mukavasti väkeä oli tiistai-iltana vaivautunut paikalle varhain aloittaneita bändejä kuulemaan. Kun juomat olivat halpoja ja bändit hyviä, tunnelma kohosi ihan viikonloppukeikkojen tasolle.
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm1.jpg[/url]
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm2.jpg[/url]
[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm3.jpg[/url]
Natsit, Stasi ja 70-luvun saksalainen rockmusiikki olivat johtoteemat, kun iskeydyimme viiden päivän pikavisiitille Berliiniin. Tuskin mihinkään muuhun maailman kaupunkiin on 1900-luvun historia jättänyt yhtä painokkaat jäljet kuin Berliiniin, ja tästä kuten myös kaupungin varhaisemmasta historiasta yritimme ottaa reissulla mahdollisimman paljon irti.
Turistirysien ohella aikaa riitti onneksi kiertelyyn hiukan sivummallakin kaupungissa, etupäässä itäpuolella. ...Jatkuu » Kontrastit eri alueiden välillä ovat valtavia. Esimerkiksi Friedrichshainissa ja Lichtenbergissa oman vieraantuneen tunnelmansa synnytti lompsiminen pitkin leveää Frankfurter Alleeta, entistä Stalinalleeta, jota reunustaa sosialistista realismia edustava surkuhupaisa uusklassistinen monumentaaliarkkitehtuuri.
Näkymä entiseltä Stalinalleelta kohti 365-metristä näkötornia.
Arkkitehtuuri on Berliinissä ylipäänsä harvinaisen mielenkiintoista: toisen maailmansodan pommitustuhoja näkyy yhä monin paikoin, ja muurin kaaduttua raja-alue on avannut runsaasti tilaa uudisrakentamiselle. Huimimpia esimerkkejä tästä on tietysti Potsdamer Platz, joka on muuttunut rajusti vielä viimeisten parin vuoden aikanakin.
Kosmisen rockin paratiisiko?
Matkan varrella tuli kierreltyä kiitettävästi Berliinin levykaupoissa. Niitä riittääkin kymmenittäin, hyödyllisen listauksen kaupunginosittain tarjoilee nettiosoite http://www.spirit-of-berlin.de/musik/Platten/platten.htm. Schönebergin suunnalla kohteenamme oli Doc.B.D:n Palasokerissa taannoin vinkkaama Pandora’s Box. Todella mahtava liike saksalaisten harvinaisuuksien osastoineen, sijainti sen verran syrjäinen, että asiakkaat lienevät etupäässä kaltaisiamme pyhiinvaeltajia. Lähistöllä oli myös toinen levykauppa Hurricane, jonka hiukan sekaisissa tiloissa myytiin sekä uusia että käytettyjä levyjä. Liikkeen art rock -osastolta löytyi myös runsas suomalaisedustus: Wigwamin, Jukka Tolosen ja Tasavallan presidentin rinnalla maamme taiderockia edustivat siellä Juice Leskinen, Hector ja Hurriganes.
Pandora's Box ei jätä progen ystävää kylmäksi.
Livemusiikin osalta reissumme jäi melko laihaksi, sillä kävimme pariinkin kertaan kolkuttelemassa turhaan ovia klubeilla, joilla oli ilmoitettu esiintyväksi bändejä. Ehdoton suosikkini kulttuurikeskus Tacheles Oranienburger Strassella ei onneksi pettänyt tälläkään kertaa. Elävä vaihtoehtokulttuurin keskus sijaitsee toisen maailmansodan pommituksissa raunioituneen ison tavaratalon tiloissa. Viikonloppuiltana Tacheleksen ulkoterasseilla esiintyivät rinnakkain huikea yhden miehen bändi ja tulennielijä valtaisan shown kera. Jos pimenevässä illassa alkoi paleltaa, saattoi kävellä sisälle taloon tutustumaan taiteilijoiden työtiloihin tai joihinkin monista klubeista. Katutason Café Zapatassa oli tarjolla livebändi, kolmannen kerroksen Cinebar Highend 54:ssä seesteinen pilvenkatkuinen rentoutumishetki ja viidennen kerroksen avoparvekebaarissa vähän vilkkaampi meno.
Raunioitunut tavaratalo Oranienburger Strassella tarjoaa verrattomat puitteet vaihtoehtonuorten ja taiteilijahörhöjen kokoontumispaikalle.
Jäähdyttelyhetki Cinebar Highend 54:ssä.
Holocaust-sokkelosta sisäpihoille
Natsit kiinnostavat kunnon matkailijaa aina, ja tällä kertaa teema valottui kaupungin arkkitehtuurin ohella lähinnä pakollisten turistirysien kuten Topographie des Terrors -ulkoilmamuseon kautta. Jokin aika sitten avattu holokaustin muistomerkki Potsdamer Platzin lähellä oli kyllä iso, mutta ei varsinaisesti herkistänyt ajattelemaan juutalaisten joukkotuhon kaameuksia. Alue nimittäin oli pullollaan kamerakätisiä turisteja, monumentin keskellä temmeltäville lapsia ja sen päällä kiipeileviä nuoria. Paremmin tunnelmaan pääsi Oranienburger Strassen uudessa synagogassa, jossa esiteltiin Auschwitzin keskitysleirivankien tekemää taidetta. Synagogan turvatoimet olivat terroristien ja vandaalien pelossa tiukat, mutta rakennuksen edustalla pisti silmään, että vartiomiesten aseistus oli keventynyt parin vuoden takaisesta: kaulalla ei enää roikkunut konepistooleja.
Hehtaarien kokoinen holocaust-monumentti on Berliinin uusimpia turistimagneetteja.
Rakennusten sisäpihat ovat nähtävyyksien aatelia etenkin Itä-Berliinissä. Oudoimmatkin niistä ovat kuitenkin arkipäiväisiä vierailukohteita posteljooneille.
Kolmesta johtoteemasta Stasiin perehtyminen jäi reissulla valitettavan niukaksi: käymättä jäivät esimerkiksi Hochenschönhausenin kidutuskammiot, joissa oppaina toimivat kammioiden entiset vankiasukkaat. Stasin hulppeaan ex-päämajaan, nykyiseen Stasi-museoon ja -arkistoon, olin puolestaan tutustunut jo aiemmin. Kirjakaupasta sentään tarttui matkaan Anna Funderin Stasiland, riipaiseva tutkiva kuvaus ihmisistä DDR-koneiston puristuksessa.
Muistoksi Ampelmann vai Sandmann?
Berliinin katukuvassa ostalgia, nostalginen kaipuu DDR-aikaan, näkyi yllättäen ehkä vähemmän kuin aiemmalla reissullani pari vuotta sitten. Ainakin derkkurihkamaa, muurinpaloja sun muuta tuntui toreilla ja katukojuissa olevan myynnissä selvästi aiempaa vähemmän.
Ostalgisista ikoneista kuitenkin ainakin Ampelmännchen ovat säilyttäneet suosionsa. Nämä liikennevaloissa jalankulkijoita opastavat hahmot ovat erilaisia Länsi- ja Itä-Berliinissä, ja kun Saksat yhdistyivät, kaavailivat viranomaiset liikennevalotyyppien yhtenäistämistä koko kaupungissa Länsi-Berliinin mallin mukaiseksi. Tämä nostatti itäpuolella kansanliikkeen puolustamaan itäistä Ampelmannia, jota hattuineen ja kävelytyyleineen pidetään läntistä persoonallisempana. Itäinen malli onkin idässä yhä käytössä, ja viime aikoina on jopa keskusteltu sen ottamisesta käyttöön myös joillakin läntisillä alueilla. Liikennevalojen ohella hahmoihin törmää jatkuvasti matkamuistomyymälöissä ja Itä-Berliinin graffiteissa.
Ampelmännchen-kansanliike on saanut tuekseen myös katutaiteilijat.
Toiseksi suosikikseni ostalgisista ikoneista nimeän ehdottomasti Nukkumatin eli Sandmannin. Myös sitä kuvaavia paitoja, kortteja ja nukkeja oli myynnissä siellä täällä. Paluulentomme lähtö viivästyi, kun erään rouvashenkilön Nukkumatti-nukke ei millään meinannut selvitä läpi metallinpaljastamisesta. Liekö syynä ollut DDR-tuotteeseen kätketty vakoilumikrofoni vai mikä…
Berliini-tunnelmia vuodelta 2003
Hieno kuulla, että Laiho ahkeroi. Tuosta Stalwartista kuulin vasta nyt ensimmäisen kerran, eikä Hotguitarsinkaan levyjä ole. Mistähän niitä saisi? Varmaan ainakin ensi viikolla Semifinal-keikalta, jos sinne jaksaisi vääntäytyä.
Ihan kohtuulliselta se Stalwart kuulosti, kovin tutunoloista porilaisrytistystä vanha circle-fanin korvissa. Laihon ja Peltomäen lisäksi ainakin basisti oli ex-circlemies samalta kaudelta, mutta nimestä en ole varma. Toista kitaristia en noin äkkiseltään tunnistanut.
Muuten kyseinen keikka oli hiukan outo tapaus. Kantri-Antero ja porilaiset marginaaliväännöt eivät olleet ihan samalta planeetalta, kuten eivät bändien kuulijatkaan. ...Jatkuu » Tiedä sitten, onko keikanjärjestäjältä hyvää taktiikkaa yhdistää samalle keikalle kaksi täysin eri lajityyppiä ja kahmia siten paikalle enemmän väkeä?
Vasenta ja oikeaa tosiaan oli kuultavana. On tietenkin ylevä ajatus, että jonkin tietyn lajityypin fanaatikkoja houkutellaan kuuntelemaan omansa ohella toista ääripäätä. Rajat katoavat, äärimmäisyydet kohtaavat ja sitä rataa... Mutta sitä en tiedä, voiko tuollaisella useinkaan oikeasti avartaa kuulijoiden musiikkimakua? Ainakaan omani ei erityisemmin avartunut, vaikka kantri-Antero ihan hauska tuttavuus olikin...
