Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

perintö »

    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minä tosiaan mieluummin olisin jäänyt syntymättä, jos olisin voinut valita.

    Luulisi, että kahdella kersalla pärjää, vaikka miten niitä haluaisikin. Sillä määrällä ei ainakaan pitäisi väestön kasvaa, mutta sitä tahtovat saisivat levittää geenejänsä. Harjoitteluahan ei mikään estä, varsinkaan nykyisillä ehkäisymenetelmillä.

Ostetaan lippu Tuskaan

MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Niin, pitäisi saada lippu Tuskaan, joko lauantaille tai sitten kolmen päivän lippu. Olisiko kenelläkään ylimääräisiä?
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kärsin edelleen lipun puutteesta. Pitääkö tässä turvautua Huuto.nettiin?
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sunnuntaille varmaan saa vielä lippuja, muuten loppu. Eihän se ensimmäinen kerta ole, kun Tuska myy loppuun, joten oma moka, kun en ajoissa hommannut.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Viimeinen parahdus!

    Myykää Tuska-lippu lauantaille tai kolmeksi päiväksi siedettävään hintaan!

    Eräältä ostospaikalta niitä varmaan saisi, mutta ei järkevään hintaan. Harmittaa, jos Emperor jää näkemättä, eikä Waspistakaan haittaa olisi.

juhannus »

    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Makkaraa ja olutta kaupungissa. Jos sää sallii, johonkin kaltsille tai puistoon lojumaan.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miksi pilata hyvää itsesääliä huonolla musiikilla?

    Onneksi nuo kuolleet ovat miehiä, niillä ei ole niin väliä. Montakohan hukkunutta tulee?
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onneksi nuo kuolleet ovat miehiä, niillä ei ole niin väliä.


    Eikös naiset olisi kuitenkin olleet parempia uhreja? Eivät ainakaan olisi synnyttäneet lisää lapsia tähän pahaan maailmaan.


    Varmaan rationaalisesti olisi noin, mutta jossain kohtaa sekin pettää. Siis pyrkimys rationaalisuuteen.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Riippuu huoltoasemasta. Tullinpuomin Shell on ainakin aina auki. Tosin sieltä ei taida saada hanhenmaksaa. Myös jotkut tarpeeksi pienet kaupat ovat auki, mennevät kioskista.
    Sunnuntaina tosiaan taitaa kaikki olla auki.

    Lisää bisseä.

Kanootteilua

MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
Kävin Ivalojoella melomassa isäni kanssa inkkarikanootilla "virallisen", n. 60:n kilometrin, melontapätkän Kutturasta Toloseen. Kumpikaan ei tietenkään ollut aiemmin ollut kunnon joella kanootilla. Olipa kokemus, varsinkin siinä vaiheessa, kun olin väärin päin olevan kanootin alla keskellä vuolasta koskea. Onneksi isä sai kalastettua minut ylös, eikä kanoottikaan mennyt. Onko kukaan muu kokeillut? Paniikkihäiriöiselle oli ainakin melkoisen hieno itsensä voittamisen kokemus.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tarkoitus oli olla kaksi yötä ja sellaiset kaksi ja puoli vuorokautta, mutta kun mentiin ympäri, niin jäi puoleentoista vuorokauteen. Minua kauhistutti jo se korpeen meno. Jos olisin tiennyt joen vaikeuden, en olisi lähtenyt. Onneksi en tiennyt.
    Ivalojoki tosiaan on melkoisen koskinen, joten lähinnä ohjailua oli varsinkin eka päivä. Tokana kaatumisen jälkeen otettiin sen verran varman päälle, että pahimmat kohdat käveltiin.

    Jooh, inkkarilla ei varmaan ole tarkoitus harrastaa eskimokäännöksiä. ...Jatkuu »
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Isä tuossa soitti. Joku meloja oli löytänyt kaatuessamme kadottamamme repun suunnilleen neljän kilsan päästä kaatumispaikastamme. Muutaman kosken oli laskenut ennen rantaan ajautumista.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ilmeisesti porukalla ei ole älyttömästi melontakokemusta, mutta entä kiikareiden kanssa uimisesta?
    Lintuharrastajana minulla tietysti oli reissulla kiikarit jatkuvasti kaulassa, myös kun kävin kanootin alla. Niillähän ei sitten ole tehnyt mitään. Pystyykö kiikareita siis jotenkin kuivata, tai miten muuten ne voisi suojata vedeltä siten, että katselu kuitenkin olisi mahdollista? Jotkut vanhat venäläiset kiikarini pystyi ruuvata auki, ja ne olisi saanut kohtuulliseen kuntoon, mutta noita Olympuksen kiikareita en ainakaan mitenkään saa auki.

    Lintulajistolta odotin enemmän, mutta kun kiikarit meni ja pääasiaksi tuli joelta pois selviäminen, ei pahemmin tullut lintuja katseltuakaan. ...Jatkuu »

Opitnotukea perkele! »

    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tämän threadin valittajien isoäidit itkivät kun Stalin kuoli.

    Minulta loppui juuri WC-paperi. Porvarihallituksen syytä.


    Isoisä melkein itki, kun Breznev kuoli. Ei tosin Breznevin takia, vaan siksi, että pelkäsi mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuka N-liitossa tulee valtaan. Hyvässä opissa olin, kun parin ekan luokan aikana olin sen kanssa "iltapäivähoidossa" ja kuuntelin uutisia.

    WC-paperin loppuminen saattaa osittain johtua siitä, että suollat jatkuvasti paskaa.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    WC-paperin loppuminen saattaa osittain johtua siitä, että suollat jatkuvasti paskaa.

    Koetko että mielipiteeni uhkaavat sinunkaltaisten aikuiseläkeläisten etuja? Olet väärässä.


    En koe, mutta pakkohan sitä on yrittää vittuilla, kun siihen tilaisuus tarjotaan.
    Luuletko, että olen mielelläni "aikuiseläkeläinen"?
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mikä on muuten Suomen bruttokansantuotteen ja velan suhde? Joskus siedettävänä, jonka esim USA ylittää rankasti, pidettiin viittäkymmentä prossaa. Taitaa enemmämn olla arvokysymys.

    Norja taisi olla oikea vastaus.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onhan "ilmainen" peruskoulutus melkoinen etu ihan kaikkien tulevaisuuden kannalta. Yliopisto ei taas ole ollut maksuton varmaan ikinä. Joka vuosi olen sinne ainakin jotain tilittänyt, siis rahaa. Nyt uhkaavat vielä muiden maksujen käyttöönotolla. Ja Acid mielestäni valittaa ihan aiheesta. Opintotuki on kohtuuttoman surkea, ja se älyttömyys, että sen asumisosaa ei saa kesällä, on täyttä järjettömyyttä. ...Jatkuu »
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joka vuosi olen sinne ainakin jotain tilittänyt, siis rahaa. Nyt uhkaavat vielä muiden maksujen käyttöönotolla.

    Milloin ja missä muodossa yhteiskunta saa sinun opintoihin sijoittamat varat takaisin?


    Ei tällä psykiatrian hoidolla koskaan. Ja jos sydänvian hoito huomioidaan, kestää vielä kauemmin.

    Jos tuolle psykiatrian hoidon tasolle tehtäisiin jotain, niin voisin joskus jotain tuottaa takaisinkin, vaikka tähtitiede ei liene niitä kustannustehokkaimpia..
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei tällä psykiatrian hoidolla koskaan. Ja jos sydänvian hoito huomioidaan, kestää vielä kauemmin.

    Jos tuolle psykiatrian hoidon tasolle tehtäisiin jotain, niin voisin joskus jotain tuottaa takaisinkin, vaikka tähtitiede ei liene niitä kustannustehokkaimpia..

    Kait ymmärrät, että maksamillasi lukukausimaksuilla saa lähinnä kasan kopiopaperia?

    Kustannustehokkuudesta.. siitä ei ole kyse. Katsos kun sen laatuisella perustutkimuksella, jolla on oikeasti jotain merkitystä ei ole minkäälaista yhteyttä siihen ideaan että kaikille pitää taata opiskelupaikka yliopistossa. ...Jatkuu »


    Saahan sillä halvemman Hesarin ja halvemmat joukkolikenteen liput!

    Perustutkimusta koskevan pätkän voin melkein allekirjoittaa, varsinkin kun tiedän siinä olevan tahallista kärjistystä.

    Loppu lienee lähes provokaatiota. Ovelia tosin nykyinen systeemi tosiaan suosii.
    MZ kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Saahan sillä halvemman Hesarin ja halvemmat joukkolikenteen liput!

    Mielenkiintoista, että mietit mitä SINÄ saat lukukausimaksuilla. Minä kyllä tarkoitin mitä se organisaatio, jolle rahat maksat saa niillä hankittua.


    Minä taas yllätyin, jos et tajunnut kommentin ironiaa. Alkaako Turussa dementia vaivata?