Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Porcupine Tree : Lightbulb Sun

Aigrette kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
Oli musiikillinen kultuuriteko saada vihdoin tämäkin levy uustuotantoon, sen verran on Porcupine Treen fanikanta kasvanut viime vuosina. Olin yksi niistä lukuisista, joilta LS puuttui hyllystä viime kuukausiin asti, ja nyt kun sen sain niin olenkin kuunnellut lättyä varsin ahkeraan. Moni biisi oli tietenkin tullut jo tutuksi livetallenteiden ja YouTube-surffailun myötä, mutta noin puolet biiseistä oli meikälle ennenkuulemattomia, ja näistä ehdottomiksi helmiksi ovat nousseet The Rest Will Flow, How Is Your Life Today ja levyn pakahduttavan herkästi päättävä Feel So Low. ...Jatkuu »

Rush : Hold Your Fire »

    Aigrette kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Minun mielestäni yksi ehjimpiä Rush levyjä mitä tulee biiseihin ja niiden sovituksiin, jopa siinä määrin että suosikkibiisiä on vaikea nimetä... Ehkä se on edelleen Open Secrets. Alex jää toki vähän paitsioon kitaroinensa mutta kyllä mies oman tärkeän panoksensa levylle antaa, löytäen aina jonkun raon syntikoiden seasta, heh.

    Olen aina tykännyt todella paljon HYF:n soundimaailmasta, joka on lämmin ja rikas. ...Jatkuu »

Journey : Infinity »

    Aigrette kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pidän ja paljon! Journey on minulle varsin tuore tuttavuus, vasta nelisen kuukautta bändiä kuunnellut, mutta olen ehtinyt siinä ajassa jo hankkia ydintuotannon Steve Perryn ajalta levyhyllyyni, Infinitystä Raised On Radioon. Infinity on sujuva kokonaisuus täynnä hienoja melodioita, Perryn suloäänistä laulantaa ja Neal Schonin tunnerikasta, sävykästä kitarointia, joka sulautuu Steven ääneen kuin voinappi puuroon... ...Jatkuu »

Lempparibiisisi juuri nyt »

    Aigrette kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ELO: Ticket To The Moon

    Ah, niin kaunista.

No niin! »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ei mitään väliä mikä progekombo sinne lavalle valjastetaan. Pääasia on, että laulussa tahtilajit poukkoilee vähän sinne sun tänne -se olis jo sinänsä noissa Euroviisukarkeloissa ihan uusinta uutta!! :mrgreen:

Lordi voittaa-vai voittaako? »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä mä odotin jopa kolmen joukkoon pääsyä mutta että VOITTIVAT!! Eihän tässä voi muuta kuin nauraa ääneen ja hihkua kieli poskessa sitä, että jälleen on yksi kansallinen trauma pyyhitty suomalaisesta sielunmaisemasta :wink:

    Mun viiskyt ja risat vanhemmat soittivat heti kisan jälkeen ihan täpinöissään ja kehuivat, että oikea kappale voitti :D Ja kyllähän tuo pistää jalan vipattamaan, heheh. ...Jatkuu »
    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    *huokaus* Mahdotontahan se olisi pitemmän päälle ollut (varsinkin näinä internetin aikoina) pitää yhtyeen oikeat kasvot salassa, mutta silti harmittaa moinen! Olisivat Seiskassa edes säästäneet sen kuvan sinne sisäsivuille, jotta itse kukin olisi voinut valita haluaako siviilikuvan nähdä vai ei! Arrggh!! Toivottavasti edes jollakin tavalla kyseinen lehti saa tuntea tämän viimeisimmän tempauksen nahoissaan. ...Jatkuu »

NEIL YOUNG JA VITTUMAISUUS!!!!!!! »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    [quote]helevetin kova. oisko jopa paras young-levy ikinä?


    No ei kai nyt kuitenkaan ihan sentään :wink:[/quote]

    No itse asiassa mulla on kyllä vähän samanlaiset fiilikset, en vaan uskaltanu "sanoa sitä ääneen"...


    Heh, pitäisikö repäistä oikein kunnolla ja aloittaa miehen tuotantoon tutustuminen tuolla uutukaisella sitten... Ei ole vielä riittänyt intoa ruveta siihen hommaan jostain syystä. ...Jatkuu »

Vaikea valinta »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^^^ Minäkin kuuntelen lintujen laulua, CTTE:ltä :D

    CTTE puiseva? No, maailmaan mahtuu tietysti kaikenlaisia mielipiteitä. :lol:
    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    "I get up I get down":n urkusoolo oli kauhea. Eikä tämä muutenkaan oikein napannut. Jos olisin ilkeä niin sanoisin ettei aina riitä meriitiksi se että levy on tehty -72 [edit] ja se on progea. :roll:


    Heheh, se urkusoolo tuntuu olevan varsin monen mielestä tämän kappaleen kohokohta -itse en edes "kuullut" sitä parilla ensimmäisellä kerralla kun CTTE:ä kuuntelin!! ...Jatkuu »

Hyviä nettilevykauppoja »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    CDON:ia käytän itse, kun se on tietääkseni ainoa nettifirma, joka hyväksyy maksutavaksi ihan perinteisen laskun. Luottokortin käyttöä netissä yritän välttää viimeiseen asti...

    Onneksi asun armaassa pääkaupungissamme, jossa noita vanhoja kunnon levykauppoja ainakin vielä riittää vaikka joka sormelle ja muutamalle varpaallekin! 8)

1970 parhaat levyt »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eggin The Polite Force taisi kylläkin ilmestyä vuonna -71...

    http://www.progressiverock.com/timeline.asp?sYear=1971

Viisi seuraavaksi ostettavaa levyä »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Pure Reason Revolutionin debyytti (The Dark Third) julkaistiin tietämäni mukaan tänään (tai siis eilen, 10.4) Briteissä, ja sen haluaisin kyllä saada käsiini heti kun mahdollista. Nuottiakaan en ole bändin musiikkia vielä kuullut, mutta sen verran innostusta on herättänyt mm. Porcupine Treen fanifoorumissa, että uteliaisuus pitää saada tyydytettyä!

    Luultavasti käyn myös hankkimassa Wigwamin levyn Fairyport ja Pekka Pohjolan levyn Keesojen Lehto tässä piakkoin. ...Jatkuu »

Arvio levyoston lakon pituudesta »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    ^ Tupakkalakko kannattaa aina -eikä vähintään taloudellisesti!!

    Itse ostelen hyvällä omallatunnolla levyjä, kun tiedän miten paljon säästän siinä että en a. polta, b. käy baareissa kuin ehkä kerran vuodessa.

    Tosin nyt pitää vähän jarruttaa levyjen ostamista tulevina viikkoina, jotta saan himoitsemani iBookin ostettua mahd. nopeasti...

Viisi viimeksi ostettua levyä part III »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No nämä viisi sai viimeksi kunnian päätyä mun CD-hyllyyn:

    The Tangent: A Place In The Queue Juu, hieno on levy kuten joku jo tuossa aiemmin kirjottikin -enkä ole itse vielä edes korkannut sitä bonus CD:tä!

    Sweet Smoke: Just A Poke/Darkness To Light Kaksi levyä vuosilta -70 ja -73 yhdellä ja samalla CD:llä. ...Jatkuu »
    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jee, eilen tuli postissa CDon:sta pari levyä, joita olin jo ehtinyt odotella parin viikon ajan, joten nyt on viisi viimeistä kasassa :)

    Jade Warrior: sama (1971)
    Kuusumun Profeetta: Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunu (2004)
    Kevin Ayers: Whatevershebringswesing (1972)
    John Martyn: Bless The Weather (1971)
    Pekka Pohjola: Keesojen Lehto (1977)

    KPn aika tuore tuotos kyllä erottuu joukosta näissä seiskytluvun karkeloissa -eikä niin edukseen, valitettavasti. ...Jatkuu »
    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jokin asia pohjautuu Pekka Strengiin, jokin toinen ehkäpä Arthur Browniin ja suurimmasta osasta en pysty millään muistamaan, missä olen samanlaisen soinnutuksen/riffin tai instrumentaation kuullut. Rätön lauluääni toki on omaleimainen enkä ihan samanlaista ääntä nyt äkkiseltään osaa löytää.


    Pekka Streng tulee ainakin mieleen noista Rätön koskettimista. Tai Olli Ahvenlahti varsinaisesti, joka kesämaalla pimputteli. ...Jatkuu »


    Jos pitäisi Rätön laulua kuvailla niin sanoisin että vaikuttava sekoitus Geddy Leetä ja Rauli Badding Somerjokea. Tuo saattaisi jo karkottaa yhtyeen musiikista mahdollisesti kiinnostuneet heti monta kilometriä kauemmaksi! :lol: Ei silti, minusta tuo laulusoundi on ihan jees, ainakin se tuo juuri sitä omaperäisyyttä heidän musiikkiinsa, eikä laulu ole koskaan ollut mulle herkkä kohta niinkuin monelle muulle tuntuu olevan -mitä uniikimpi, sen parempi, sanon minä.

    Ehkä tuo itse sävellyspuoli vaan tuntuu hieman rassaavan minua Kuusumun Profeetan musiikissa; paljon on koukeroita, joo, mutta tyylipuhtaat "rakenteet" kappaleista tuntuvat puuttuvan kokonaan, tulee semmoinen tasapaksu vaikutelma kun levyllisen heidän matskuaan kuuntelee yhtäsoittoa. Tosin voihan mun mielipide vielä muuttua, on tuo 'Sanansaattaja' sen verran tuore tulokas mun kokoelmassa...

Porcupine Tree »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä se niin on että PT:n luovin kausi oli 1990-luvulla. Deadwing on niin tylsä että laitoin myyntiin.


    Höh, vaikka In Absentia onkin parempi niin kuuntelin tuossa aijemmin Deadwing-lätyn kaksi kertaa peräkkäin enkä ollut lähelläkään nukahtamispistettä! :wink:

    Signifyltä kuultu kipale nimeltä Sever taas ei ole vielä saanut minua ryntäämään levykauppaan haalimaan PeeTeen 90-luvun tuotantoa... ...Jatkuu »
    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Signify on **tun hyvä. In Absentia on **tun hyvä. Stupid Dream on **tun hyvä. Deadwing on **tun hyvä. Lightbulb Sun on myös **tun hyvä. Et tule pettymään, jokainen levy sisältää kuitenkin omat erityispiirteensä. Ei muuta kuin levyostoksille turvallisesti! :wink:


    No nyt on Stupid Dream ollut tilauksessa perjantaista lähtien :D Saas nähdä milloin kolahtaa luukusta -ymmärtääkseni saattaa kestää hyvinkin kauan, kun on toi reissue ollut suht' haluttua tavaraa.

    Voi kun mulla olisi jo se mun uusi läppäri niin pääsis kattelemaan noita videolinkkejä!! ...Jatkuu »

lempparilevysi juuri nyt? »

    Aigrette kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Porcupine Treen Stupid Dream ehdottomasti. Jessus, ihan mahtava levy, josta löytää aina uusia ulottuvuuksia vaikka miten monta kertaa kuuntelisi...