Artikkelit ja kommentit : uusimmat
Tampereelta kuuluu kummia. Suomen tuotteliain levyttäjä Kari Peitsamo ja viime vuonna sekä kriitikot että yleisön "Aurinko aurinko plaa plaa plaa" -albumillaan polvilleen pistänyt Risto-yhtye ovat yhdistäneet voimansa. » jatkuu
Huhtikuussa kolmannen pitkäsoittonsa 'Wonderabilia' julkaissut Viola-yhtye juhlii nimipäiväänsä Helsingin Semifinal-klubilla tänä vuonna poikkeuksellisesti paremman viikonpäivän johdosta jo juhlapäivän aattona, mutta juhlamenot ovat silti perinteiset, eli egoistisesti illan esiintyjälistalla on yhtye itse kolmen setin verran.
Illan avaa aiemmilta vuosilta tuttu teemallinen cover-setti, jonka aiheeksi on tällä kertaa valittu "One Hit Wonderabilia", eli suomalaisittain yhden hitin ihmeet. » jatkuu
Illan avaa aiemmilta vuosilta tuttu teemallinen cover-setti, jonka aiheeksi on tällä kertaa valittu "One Hit Wonderabilia", eli suomalaisittain yhden hitin ihmeet. » jatkuu
Täysin outo bändi minulle tähän ati, mutta tuon perusteella Tuskan lauantai vaikuttaa entistä mielenkiintoisemmalta.
Joo, joku kun saisi Isiksen Tavastialle tai Nosturiin, niin heti pitäis rynnätä katsomaan kyllä.
Suoraan sanoen en tiennyt mitä odottaa Isikseltä livenä. Musiikillisesti bändi on jossain Post-Rockin ja Sludge Metallin välimaastossa, tehden pitkiä ja hitaasti aukevia kappaleita, joka ei suoraltaan vaikuta räväkkäimmältä livemusiikilta. » jatkuu
Mikähän mahtaa olla tuottaja Christian von Bischmannin ansaintalogiikka kun hän julkaisee dokumenttielokuvansa Rockstarba Toisen elokuvamaailmaa kohauttavalla uhkarohkeudella samana päivänä teatterissa, televisiossa, levykaupoissa ja ilmaiseksi netissä? - Sitä on moni ihmetellyt ja saattaa ihmetellä jatkossakin, von Bischmann myhäilee. » jatkuu
Underwater Sleeping Society julkaisee kesän kunniaksi aikaisemmin julkaisemattoman singlebiisin "Windglasswipers (Lennon´s Feathers)". Kyseessä on tiettävästi Suomen ensimmäinen albumienvälinen digitaalinen single, joka ei löydy yhtyeen pitkäsoitolta. » jatkuu
Pohjois-Suomen kahjoin ja karvaisin rokkiretkue Moses Hazy julkaisee 9.5. Shadow of Kim nimeä kantavan maxisinkun uuden Helsinkiläisen Kioski Recordsin kautta.
Nimiraidan lisäksi levy sisältää uudet versiot vanhoista hiteistä Suck My Elbow ja Judas of Today, joiden alkuperäiset EP versiot ovat loppunmyytyjä. » jatkuu
Nimiraidan lisäksi levy sisältää uudet versiot vanhoista hiteistä Suck My Elbow ja Judas of Today, joiden alkuperäiset EP versiot ovat loppunmyytyjä. » jatkuu
Sit eiko Ugrijuhlille Folkkaria kattomaan! Niillä on paljon muitakin hauskoja biisejä, tsekatkaa vaikka tulta niiden nettisivuilta "Rintamakarkuriradiosta" ton uuden biisin alapuolelta...!
sano kpt
sano kpt
Joensuulainen folkrock-yhtye Folkswagen on julkaissut internet-singlen Vapauteen. Virosta ja vapaudesta kertova, Tallinnan patsaskiistan myötä yllättävän ajankohtaiseksi muuttunut kappale on ladattavissa ilmaiseksi yhtyeen sivustolta www.folkswagen.fi.
Vapauteen on cover Viron suosituimpiin kuuluvan Ultima Thule -yhtyeen laulusta Lennelda priiks. » jatkuu
Vapauteen on cover Viron suosituimpiin kuuluvan Ultima Thule -yhtyeen laulusta Lennelda priiks. » jatkuu
MoonMadness julkaisee tuhdin singlen Stroke of Midnight 02.05.2007 esimakuna myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta esikoisalbumiltaan. Kuuhulluus iskee keskiyön aikaan biisillä jossa tarttuva melodia yhdistyy kipinöivään riffittelyyn. » jatkuu
Progressiivisen päivän ilta Kulttuuriareena Gloriassa 12.5.2007. Suomalainen progressiivinen rock elää renessanssia tai vähintäänkin päristelee vahvassa nousukiidossa. Valtavirtojen varjossa syntyykin persoonallista ja kunnianhimoista rockia, jossa yhdistyvät taitavasti eri musiikkityylien parhaat piirteet. » jatkuu
Ennakkotietoa pienlevy-yhtiö Lal lal lalin toukokuun festivaaleista.
Lal lal lal on vuodesta 2001 toiminut pienlevy-yhtiö, jota pyörittävät Roope Eronen, Kevin Regan ja Arttu Partinen. » jatkuu
Lal lal lal on vuodesta 2001 toiminut pienlevy-yhtiö, jota pyörittävät Roope Eronen, Kevin Regan ja Arttu Partinen. » jatkuu
Liekkö valtaisa yllätys että uutisiksi julkaistaan kun bändi vaivautuu lähestymään lehdistötiedotteella, johon ei tarvitse hirveästi omia runoilla?
Mistä löydät/miten päätät mitä bändiä puffailet milloinkin?
Seinäjoen oma grungelupaus SMOKESUIT julkaisi 5. huhtikuuta debyyttisinglensä Cyanide Mindeye:n. Nimikkobiisiä on pystynyt kuuntelemaan yhtyeen myspace-sivuilta jo hetken verran jossa se on kerännyt kuulijakuntaa bändille ja sytyttänyt innokasta keskustelua tulevasta julkaisusta. » jatkuu
Näin Honey B:n v. 1984 ravintolakeikalla. Hyvä meno oli silloinkin. Aija lähti tuolloin kitaraa soittaen kiertämään ravintolayleisön pöytien sekaan ja pysähtyi minun eteen soittamaan. » jatkuu
Höh, Maryssa oli erinomaiset soundit ja kaikki kuului juuri hienosti! Varsinkin laulajan taidot vakuuttivat meikäläisen - laulu kuulostaa vielä paljon paremmalta livenä kuin levyllä, jolla trendikästä "puhelinsoundia" viljellään hieman liiankin kanssa. » jatkuu
Rubik soitti kiirastorstaina 45 Specialissa. Ennakkokehuista huolimatta uskaltauduimme paikalle.
Muutama päivä sitten tuli bongattua bändin video telkusta ja netistäkin tuli jotain näytteitä kuunneltua. » jatkuu
Muutama päivä sitten tuli bongattua bändin video telkusta ja netistäkin tuli jotain näytteitä kuunneltua. » jatkuu
Tuonne vois mennä.