Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Peter Gabriel : Up »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Vaikka levy on erilainen kuin US tai herran muu tuotanto, on se tunnelmaltaan hieno kokonaisuus. Ei voi verrata 80-luvun hittituotantoon, mutta eipä Peterillä ole enää ihmeemmin ambitioita MTV:n hittivideokamaa kohtaan. Onkos tuolta levyltä lohkaisu muita sinkkuja kuin tuo parodia-biisi "Barry Williams Show"?

Rock Star - Jokapojan unelma toteutuu

KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
Katsoin noin viikko sitten Stephen Herekin (mm. Bill & Ted's Excellent Adventure) vuonna 2001 ohjaaman leffan Rock Star, jossa kosketellaan ainakin kaikille minunlaisille 80-luvulla kasvaneille pojille herkkiä aiheita, eli unelmaa rock tähteydestä.

Olin positiivisesti yllättynyt elokuvasta, sillä se oli paljon parempi kuin odotin. Rainan soundtrack on erinomainen ja sivurooleissa näyttelevät oikeat kasaritukkahevistarat, kuten Zakk Wylde (mm. ...Jatkuu »
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Taisi tulla epähuomiossa annettua pari tähteä liikaa, mutta leffa on hyvä jokatapauksessa vaikkei nyt Spinal Tapin veroinen tietenkään.

ADSL-päätelaitteet

KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
Keväällä hankkimani ADSL-yhteyden käyttöönotto ei ollut ihan niin yksinkertainen ja tuskaton juttu kuin olin toivonut. Ensiksi tapeltiin Soneran ja sitten KSP:n kanssa. Kun kaikki oli vihdoin kunnossa huomasin, ettei halpa USB-liittännäinen ADSL-päätelaite toiminutkaan kotikoneessani vaikka työkoneen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Huomattuani, ettei halvinta kannata aina ostaa palautin USB-päätelaitteen takaisin kauppaan ja aloin tutkimaan päätelaitevalikoimaa vähän tarkemmin.

Zyxel

Se "halvin" vaihtoehto oli mallia Zyxel Prestige 630, jonka kampanjahinta oli PC-SuperStoressa keväällä 100 euroa. ...Jatkuu »

Kuvia matkalta »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 21 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Tänks KeTu! Annoin täyden kympin sun kuvagallerialle, on tosi kivaa seurata kuvin menoasi varsinkin kun näyttää vastaan tulevan tuttuja paikkoja! Godspeed & take care, lounas mun piikkiin kun palaat!

    -Kimmo

Weblogi? No, kaikkeahan pitää kokeilla... »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 22 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiinnostavaa, että näitä logejakin voi arvostella. Herää vain kysymys että millä kriteereillä se olisi tarkoitus tehdä. Onko tarkoitus keskittyä kielioppiin, tarinan kiinnostavuuteen vai otetaanko kantaa yleisesti kyseisen ihmisen elämänlaadun jännittävyyteen? Eli jos kyseessä on Ozzy tai joku muu yhtä räväkkä persoona, on hänen arki niin jännää että sitä jaksaa innolla seurailla televisiosta mutta jos kyseessä onkin vain joku tavallinen ihminen on arvosanat sen mukaiset. ...Jatkuu »

Huijareita ja skojareita

KimmoVesajoki kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tiedoksi vaan kaikille että mulle soitteli eilen ja toissapäivänä Kalle Björkman BusinessBook-Online.com nimisestä ruotsalaisesta firmasta. Kalle oli kova myyntimies ja painoi päälle kuin yleinen syyttäjä, moottoriturpa suolti tekstiä leveällä amerikan murteella niin ettei tällainen hiljainen karjalainen torimyyjä meinannut saada sanaa sanottua. Kun vihdoin kävi ilmi, että kyseessä oli sopimus mainostuksesta heidän mahtavilla Internet-sivustoillaan aloin empiä että tokkopa me ollaan sellaisesta kiinnostunut. ...Jatkuu »

MM-kisat

KimmoVesajoki kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
En tiedä katselenko maailmaan jotenkin värittyneiden lasien läpi vai mistä lienee kyse, mutta kyllä eilen taas olin ihmetyksen vallassa Helsingin MM-kisojen avajaisten jälkeen. Onhan noita tullut nähtyä useampiakin, mutta en kyllä muista koskaan nähneeni yhtä ankeita avajaisia!

Jostain käsittämättömästä syystä koko avajaisten kantavaksi teemaksi oli valittu sekopäisen tiedemiehen seikkailut pienen pyramidin muotoisessa bugisessa aikakoneessa. ...Jatkuu »
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Siinä vaiheessa tyrskähdin aika lailla, kun Tiina Lillak marssitettiin ulos aikakoneesta keihäänsä kanssa :D Eikä tässä ollut vielä kaikki, vaan kentälle kaatosateeseen saapuivat hyvässä järjestyksessä Seppo Räty, Kimmo Kinnunen sekä Aki Parviainen... Mahtava spektaakkelihan tuo oli, ja kaukana kitschistä!


    Ja mikä parasta, ainakin Kinnunen oli ihan täysillä mukana ja eli voiton hetket uudelleen täydessä hurmiossa, hyvä ettei kaatunut kurvissa märällä radalla kun painoi menemään tuhatta ja sataa! ...Jatkuu »

Tele Finland

KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Huomenta! Tänään Suomi on taas saanut yhden GSM-palveluoperaattorin lisää, kun Tele Finland aloitti virallisesti toimintansa reilut 15 minuuttia sitten. Lisätietoja osoitteesta http://www.telefinland.fi tai ihan vain http://www.tele.fi (kuulostaako jotenkin oudon tutulta?).

Jos kiinnostusta riittää tällä threadilla voidaan käydä keskustelua siitä mitä uutta ja hyvää tai vanhaa ja samaa tämä uusi peluri kuluttajalle tarjoaa. ...Jatkuu »
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Operaattorien välisestä kilpailusta ja muusta löytyy sivukaupalla enemmän ja vähemmänkin asiantuntevaa keskustelua matkapuhelininfon foorumista, jota itsekin työni puolesta joudun seuraamaan.

    Tele Finlandista löytyy tietysti myös oma threadi: http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?t=29126
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Avatkaa Suomi24:n etusivu niin Tele Finland hyppää silmille etusivun asussa.


    Joo, TeleF mainontaa löytyy vähän joka paikasta mm. http://www.msn.fi sivuilta. Tuo Suomi24:n "ammu väittämiä hiirellä" mainos on kyllä aika hauska...
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Toi Tele Finland on tosiaan samanlainen säätö kuin Kolumbus-liittymä. Eli siis Tele on TeliaSoneran "halpismerkki" ja Kolumbus taas Elisan vastaava.


    Ei ole. Kolumbus on Elisan oma liittymä, kun taas Tele Finland on TeliaSoneran tytäryhtiö eli oma erillinen yhtiö. Oikeampi vertaus olisi Elisan Kolumbus ja TeliaSoneran ZeroForty.

Levylautasella suomeksi »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Mulla ei kyllä kotimainen musiikki kolahda, etenkin jos se on vielä suomeksi laulettua... ainoat levyt mitkä tulee äkkiseltään mieleen on YUP:n vanhat ja hyvät, kuten "Julmasti Juhlallista".

    Ai niin ja sitten on tietysti kotimaiset gurut, kuten Pohjolan Pekka, jotka eivät tähän kategoriaan kuulu vaan soivat usein meilläkin.

Vuosi 2003 »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Nykyaikana on helppoa ja trendikästä olla kyynikko ja se on itse asiassa juuri sitä valtavirran mukana menemistä. Ihmiset esittää kilvan toinen toistaan ainakin näennäisesti älykkäämpiä ja vaikeampiselkoisimpia analyysejään siitä miten maailman ja ihminen on paha, eikä meillä ole tulevaisuutta.

    Todellista rohkeutta tänä päivänä vaatii olla idealisti, ei niin kuin Heikki sen naivisti määritti, vaan siten että pystyy keskittymään rakentavan eikä hajoittavan dialogin harjoittamiseen omassa kanssakäymisessään. ...Jatkuu »
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Doc.B.D kirjoitti 22/12/2003 klo 11:13: Hmm.. se että ihmiskunnalla ei ole pidemällä tähtäimellä tulevaisuutta on käsittääkseni fakta: viimeistään aurinko lässähtää jossain vaiheessa.[/quote]

    Paitsi jos joku toteuttaa jotain siitä mistä voimme lukea lisää lukuisista Scifi-kirjoista... ;)

    [quote]Mielestäni tuo asia kertoo jotain fundamenttaalista ihmisen arvosta ja asemasta maailmankaikkeudessa.


    Mitä!?! Eikö ihminen olekaan kaikkivoipa luomakunnan kuningas ja oman kohtalonsa herra? Kuka tätä mopoa sitten ohjaa?

    On a more serious note: olen tästä kyllä samaa mieltä kanssasi... ...Jatkuu »
    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    EsaJii kirjoitti 22/12/2003 klo 19:23: On aivan uusi ongelma, energian loppuminen. Sitä viivästytään ydinenergialla, mutta sekään ei ole ratkaisu.


    Ehkäpä fuusioenergiasta löytyy vastaus, vai löytyykö? Nyt olen pahasti oman tietämyksen rajojen tuolla puolen, joten en uskalla pamauttaa mitään voimakkaita mielipiteitä...mutta vaikka fuusiovoimalaitoksen tekninen toteutettavuus vaatisikin vielä huomattavaa kehitystyötä, se voisi olla toteutettavissa ennen kuin meiltä bensa niin sanotusti loppuu...

Selaimet »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Statistiikka sivuilta löytyi seuraavaa tietoa tämän avohoitoportaalin aktiivikäyttäjien selain mieltymyksistä:

    MSIE: 72.04 % (816624)
    Netscape: 19.66 % (222887)
    Opera: 4.450 % (50446)
    Konqueror: 0.121 % (1375)
    Lynx: 0.035 % (405)
    Hakukoneita: 0.628 % (7122)
    Tuntematon: 3.055 % (34638)

    Mr. ...Jatkuu »

10 parasta rumpalia!! »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Dave Weckl
    Tony Royster Jr.
    Simon Phillips
    Jeff Porcaro
    Dave Lombardo
    Upi Sorvali

    Ja minä itse tietysti :P

Talven ja uuden lumen kauneudesta... »

    KimmoVesajoki kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Ja sitten toinen vitsi ihan vertailun vuoksi. Tämä vastakohtaista tilannetta onnistuneesti kuvaava teos on aikoinaan julkaistu otsikolla "Nokialainen Texasissa"

    30 toukokuuta.
    Muutimme juuri Suomesta Texasiin. Tämä on paikka, joka on niin kuin pitää! Kauniit, aurinkoiset päivät ja leppoisat illat. Luonto on kuin Eedenin paratiisi. Mikä paikka! Katselin auringonlaskua puistossa loikoillen nurmikolla. Se oli kaunis. ...Jatkuu »