Artikkelit ja kommentit : uusimmat
Tänä vuonna täysi-ikäistyvä Maj Karma -yhtyeen järjestämä KarmaRock-festivaali järjestetään perjantaina 24.7.2009 Harjavallassa, Satakunnassa. Kuten aiemmin keväällä uutisoitiin, tahtoo pitkäikäinen festivaali ojentaa auttavan kätensä Porissa ensimmäistä kertaa samaisen viikonlopun lauantaina järjestettävälle festivaalille. » jatkuu
Masterstroke julkaisi uuden, urallaan kolmannen albuminsa As Days Grow Darker 25.3.2009. Edellisen pitkäsoittolevyn Sleep bändi julkaisi vuonna 2007.
As Days Grow Darker esittelee entistä kehittyneemmän ja sanoituksiin tukeutuvan tamperelais heavy metal yhtyeen. » jatkuu
As Days Grow Darker esittelee entistä kehittyneemmän ja sanoituksiin tukeutuvan tamperelais heavy metal yhtyeen. » jatkuu
In Triumph on ensimmäinen sinkkulohkaisu taidokasta progemetallia soittavan Adamantran toukokuussa ilmestyvältä Revival-albumilta. Vaikka kyseessä on kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto, kuulostaa bändin virtuoosimainen soitto ja dramaattiset soundit täydelliseksi jalostuneelta metallilta. » jatkuu
Big Boomin semifinaali- ja finaalitapahtuma järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Siltasalissa 4.4. järjestettävässä semifinaalissa nähdään kahdeksan erityisen tasokasta demobändiä, jotka ovat Anydoll (Jyväskylä), Chained (Raahe), Dian (Oulu), Ekstensio (Turenki), Liv Animal (Espoo/Helsinki), My Funeral (Jyväskylä), Piece Maker (Tampere) ja Random Mullet (Oulu). » jatkuu
Jo useampana vuonna Oulun Qstock-festivaaleilla järjestetty Wacken Metal Battle on kilpailu hevibändeille. Kilpailun voittaja pääsee esiintymään Saksaan Wacken-festivaaleille.
Wacken on tällä hetkellä maailman suurin metallifestivaali. » jatkuu
Wacken on tällä hetkellä maailman suurin metallifestivaali. » jatkuu
Helsinkiläinen progressiivista rockia soittava Overhead julkaisee ensimmäisen kokopitkän live-DVD:nsä. "Live After All" -niminen DVD sisältää kokonaisuudessaan yhtyeen konsertin Progrock 2009-festivaaleilla, jotka pidettiin Wyspia?ski-teatterissa Puolan Katowicessa helmikuussa.
DVD:n julkaisee puolalainen Metal Mind Productions heinäkuun alussa, ja se sisältää kappaleita yhtyeen kahdelta uusimmalta albumilta. » jatkuu
DVD:n julkaisee puolalainen Metal Mind Productions heinäkuun alussa, ja se sisältää kappaleita yhtyeen kahdelta uusimmalta albumilta. » jatkuu
Ruotsalainen Machinae Supremacy tulee pääsiäisviikolla Suomeen. Metallia ja videopeleistä tuttua äänimaailmaa yhdistävä bändi tekee yhteensä viisi keikkaa halki Suomen. Kahdeksan vuoden olemassaolonsa aikana bändi on tehnyt itsensä laajalti tunnetuksi netin ja pelien kautta saaden vankan fanipohjan ympäri maailman. » jatkuu
Hit the Stage Festival on 08.04.2009 Helsingin KY-Klubilla järjestettävä sisäfestaritapahtuma, joka tarjoaa rokkiväelle Suomen ensimmäisen bändi-imitaatiokilpailun. Illan aikana lavalla nähdään myös kolme luunkovaa tribuutti-bändiä.
HIT THE STAGE bändi-imitaatiokilpailu, MAIDEN HELL plays Iron Maiden, DEAR VICTIMS plays Kiss ja CRAZY MACHINE plays Metallica.
Tapahtuman keskiössä on nimellä Hit the Stage kulkeva bändi-imitaatiokilpailu, joka esittelee aivan uudentyyppisen, estottoman, interaktiivisen ja hauskan tavan tehdä oma show. » jatkuu

Big Boom on Jyväskylässä järjestettävä bändikilpailu, joka tarjoaa tänäkin vuonna kaikille bändeille ympäri Suomen mahdollisuuden räjäyttää yleisön tajunnan meiningillään, kehittää itseään musiikkialan ammattilaisten kommenteilla ja kilpailla kovista palkinnoista.
Kilpailuun osallistuminen päättyy 20.2 perjantaina, jonka jälkeen pääsee myös yleisö vaikuttamaan kilpailun kulkuun. » jatkuu
Kilpailuun osallistuminen päättyy 20.2 perjantaina, jonka jälkeen pääsee myös yleisö vaikuttamaan kilpailun kulkuun. » jatkuu
Laulava lauluntekijä Tero-Petri Suovanen esiintyy soolona torstaina 12.2 KokoTeatterissa Helsingin Kruununhaassa. Ilta jakaantuu kahteen erilliseen osaan, joista ensimmäinen alkaa klo 19.30 ja toinen klo
21.00.
Ensimmäisessä setissä Tero-Petri aloittaa herkistelystä ja matkaa kohti hillitöntä kaaosta päätyen kauniiseen loppuun. » jatkuu
21.00.
Ensimmäisessä setissä Tero-Petri aloittaa herkistelystä ja matkaa kohti hillitöntä kaaosta päätyen kauniiseen loppuun. » jatkuu
Suomalaisen ramopunkin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Pojat julkaisee maaliskuun 4. päivänä järjestyksessä seitsemännen pitkäsoittonsa "Ketä sä rakastat". Levy sisältää yhteensä viisitoista biisiä, mm. » jatkuu
Markku Pölösen vauhdikas komedia Ralliraita saa ensi-iltansa 27. helmikuuta. Elokuva on Pölösen hilpeä kunnianosoitus rallihullulle kansalle. Komedia on kansan keskuudessa suuresti arvostettu ja kaivattu lajityyppi. » jatkuu
Persoonallisten ja oman näkemyksen omaavien bändien etsinnät starttaavat taas.
Big Boom Bändikilpailu tarjoaa myös tänäkin vuonna kaikille bändeille ympäri Suomen mahdollisuuden räjäyttää yleisön tajunnan meiningillään, kehittää itseään musiikkialan ammattilaisten kommenteilla ja kilpailla kovista palkinnoista. » jatkuu

Suomenkielisen modernin metallin ykkösnyrkki Nicole julkaisee uuden DVD:n 11.2. Nicole X -nimeä kantava tuotos kuvattiin bändin 10-vuotissynttäreillä loppuunmyydyllä Seinäjoen Rytmikorjaamolla. » jatkuu
Helsinkiläinen Overhead kiertää uuden levynsä tiimoilta Eurooppaa. Progressiivista rockia soittava yhtye esiintyy alkuvuodesta pari kertaa Helsingissä, jälkimmäisellä keikalla seuranaan maineikas The Flower Kings. » jatkuu
Kerrotko mistä osoitteesta tuo sähköpostitse tavoitettava asiakaspalvelu löytyy?
Itse olen ollut muutaman kerran Playn asiakaspalveluun yhteydessä sähköpostitse. Kummallakin kertaa vastaus on tullut nopeasti ja asia saatu kuntoon. Ei valittamista siis.
Play.com ehkä palvelee a) jos sinulla ei ole reklamoitavaa b) jos on ja asut Englannissa ja c) jos on reklamoitavaa, et asu Englannissa ja onnea pelissä että joku sattuu tarttumaan valitukseesi. » jatkuu
Pistäs mulle joku kuva aidosta necronomiconista joint21@luukku.com ;)
Itseäni kommentoiden, täydet clipit biiseistä löytyvät Mindawnista:
http://www.mindawn.com/albums/4752
http://www.mindawn.com/albums/4752