Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Millai muute 2009 on tapahtuma, joka esittelee tasokasta musiikkia ja kulttuuria valtavirran ulkopuolelta Porin Teatterin juhlallisissa puitteissa. Millai muute panostaa erityisesti porilaisen, eri puolilla Suomea ja maailmaa mainetta niittäneen, omaperäisen rock-musiikin esilletuomiseen uniikilla tavalla. Tapahtuma järjestetään 29. elokuuta 2009. Ovet aukeavat yleisölle kello 19, ja tilaisuus jatkuu puoleenyöhön asti.
[img]juttukuvat/millaimuute.jpg" align="right">Millai muute 2009 -tapahtuman pääesiintyjä on porilaisen instrumentaalimusiikin suurlähettiläs, maineikas Magyar Posse -yhtye, joka esiintyy tulevan levynsä teeman mukaisesti eri puolilta Suomea saapuvien vierailevien laulajien kanssa. ...Jatkuu » Laulajista esiintymisensä ovat varmistaneet tunnettu trubaduuri Janne Laurila sekä omaleimainen etnovirtuoosi Nikolai Blad. Tapahtuman väliajalla vierailevat laulajat viihdyttävät akustisella soitannallaan teatterin kahviossa.
Teatterin lavalla nähdään kaksi muuta yhtyettä Porista, vastustamattoman laulajattaren Noora Tommilan johtama Lowlife RocknRoll Philosophers sekä ensiesiintymisensä suorittava supertrio Serpentes Vipera. Musiikillisen annin lisäksi tapahtuma tarjoaa ainutkertaisen yllätysnumeron, jonka esittäjäksi saapuu köyliöläinen sirkus- ja monialataiteilija Antti Tuomento. Kaikki tapahtuu Porin Teatterin upeassa salissa, joka on lavastettu ja valaistu erityisesti tapahtumaa varten.
Ensimmäinen, menestyksekäs Millai muute -tapahtuma järjestettiin 30. elokuuta 2008 yhteistyössä Porin 450-vuotisjuhlatoimikunnan kanssa. Millai muute 2009 -tapahtuman tuottaa Kulttuuriyhdistys Rapajööti, jonka tarkoitus on tehdä ainutlaatuisesta kulttuurielämyksestä jokavuotinen.
Tapahtuman lippujen hinta on 15 euroa. Lippuja myyvät Porissa levykauppa Green River, One For The Road -pubi sekä Crimson Center -vaateliike. Lippuvaraukset ja tiedustelut sähköpostitse osoitteesta kristiina.tattari (ät) gmail.com ja puhelimitse numerosta 050-5010343.
Oulaisissa jo kuudetta kertaa järjestettävän Rapurock-festivaalin ohjelmisto on valmis. Tänäkin vuonna ilmaistapahtumana esittäytyvä pieni ja idyllinen musiikkijuhla valtaa Väinölänrannan toista kertaa peräkkäin. Rapurockin päätapahtuma ajoittuu lauantaille 8. elokuuta.
Päätapahtuman ohjelmistossa on viisi yhtyettä, joista Pohjois-Suomen rock'n roll -suuruus Moses Hazy on tuttu Rapurock-vieras muutaman vuoden takaa. Uusia nousevia kykyjä edustavat tamperelainen
indiepop-shoegaze-yhtye On Volcano sekä ylivieskalainen Death Metal -airue Ydin. ...Jatkuu » Festivaalin kotipaikkakunnan edustajana toimii progressiivista rockia paahtava Riutta. Ohjelman viimeisen paikan lunastaa perjantaina 5. kesäkuuta järjestettävän Taisto-bändikilpailun voittaja.
Oulaisten Soihtulassa järjestettävän Taisto-bändikilpailun finaalissa kamppailee kolme yhtyettä: Thrash- ja Death Metallia soittava Arasaw, härömetallia esittävä Schmorf sekä vaihtoehtorockin parissa askarteleva Veracious Mind.
Rapurock-viikonloppuna tullaan tuttuun tapaan myös juhlimaan etko- ja jatkoklubien merkeissä. Niiden ohjelmistosta ilmoitellaan lähiaikoina.
Tapahtuman uudet kotisivut julkaistaan piakkoin osoitteessa: http://www.rapurock.net
Tapahtumatiedot:
Rapurock, 8.8.2009, Väinölänranta, Oulainen
Moses Hazy
On Volcano
Ydin
Riutta
Taisto-bändikilpailun voittaja
Taisto-bändikilpailu, 5.6.2009, Soihtula, Oulainen
Arasaw
Schmorf
Veracious Mind
Kulttisuosioon nousseen MADVENTURES-matkailusarjan Tunna Milonoffin ja Riku Rantalan lyhytelokuva MONTE ROSSO ilmestyy 3.6.2009 DVD:nä. Elokuva kertoo helsinkiläisestä elämäntavasta, sukupolvesta ja kielestä - autenttinen ajankuva, jota ei aiemmin ole tallennettu elokuvaksi!
MONTE ROSSO on yhteen kesäiseen päivään sijoittuva urbaani veijarikomedia nykyhetken Helsingistä. Klassisen farssin juoni kietoutuu duunarin ansaitun viikonloppuvapaan, kaverusten välisen kilpakosinnan ja mahdollisimman huonosti ajoitetun polkupyörävarkauden ympärille.
Normaalia elokuvaa lyhyemmästä kestosta on pyritty tekemään vahvuus. ...Jatkuu » Tekijät vertaavat kestoa musiikkimaailmasta tuttuun pitkäsoittoon. He toivovat, että katsojien suhde elokuvaan voisi olla samanlainen kuin lempilevyyn, jota jaksetaan kuunnella yhä uudelleen.
MONTE ROSSON on ohjannut Tuomas "Tunna" Milonoff yhdessä käsikirjoittaja Jon Sundellin kanssa. Tuottajana toimii Riku Rantala.
GIMMEYAWALLET PRODUCTIONSIN tuottama elokuva on toteutettu osana Suomen elokuvasäätiön ja YLE TV1:n suomalainen novellielokuva 2007 -hanketta.
DVD-julkaisu sisältää:
- Elokuvan, 40 min.
- Englanninkieliset tekstit
- Making-of -lisämateriaalia
Lisäksi mukana on mixtape-cd, jonka ovat koonneet DJ Street Kobra & Croko-Roc. Levyllä on mukana niin MONTE ROSSOSSA kuultavaa kiiteltyä soundtrack-musiikkia kuin elokuvan inspiroimaa uutta soundia.
Melodisten äänimaisemien mestarit herättelevät herkkiä ja synkkiä tunteita.
Ke 4.11.2009 Helsinki, Kuudes Linja
To 5.11.2009 Tampere, Klubi
Pe 6.11.2009 Jyväskylä, Lutakko
Irlantilainen instrumentaalista post-rockia soittava God Is an Astronaut (GIAA) saapuu marraskuun alussa kolmen keikan minikiertueelle Suomeen.

Näyttävistä projisoinneistaan tunnettu kokoonpano tuo kokonaisvaltaisen audiovisuaalisen kokemuksen Suomeen ja Skandinaviaan ensimmäistä kertaa. Keikan jokaista biisiä kuvittaa oma video. ...Jatkuu » Yhtyeen videot singleihin ”Fragile”, ”The End of the Beginning” ja ”From Dust to the Beyond” ovat saaneet soittoaikaa myös musiikkikanava MTV:ltä.
Vuonna 2002 perustettun kolmimiehisen kokoonpanon tuorein, yhtyeen mukaan nimetty neljäs albumi ”God Is an Astronaut” julkaistiin vuoden vaihteessa ja viidennen albumin julkaisu on suunnitteilla
loppuvuodelle 2009.
GIAA:ta lämmittelee kiertueella jyväskyläläinen, progressiivista metallimusiikkia soittava Ghost Brigade, jonka kiitelty debyyttijulkaisu “Guided by Fire” saa syksyllä 2009 seuraajan.
Helsingin ja Tampereen lippujen ennakkomyynti alkaa Tiketissä 17. päivä elokuuta. Jyväskylän liput myy Jelmu/Lutakko samasta päivästä alkaen.
Videot: http://www.last.fm/music/God+Is+an+Astronaut/+videos/
Rocket Records julkaisee keskiviikkona 27. toukokuuta Salomonin tuplakokoelman "Unisatu - Kootut levytykset 1971-1980". Yli kahden ja puolen tunnin kestoinen kokoelma sisältää yhteensä 54 levytystä. Mukana ovat kokonaisuudessaan artistin kaikki neljä albumia "Salomon" (1976), "Malaya" (1977), "Salomon & Paradise" (1978) ja "Uudet tuulet" (1980). Lisäksi kokoelmalta löytyy kaikki artistin albumeille sisältymättömät Fonovoxille ja JP-Musiikille levytetyt singlekappaleet vuosilta 1971-1980 sekä aikoinaan ainoastaan kokoelmilla julkaistuja kappaleita.
Salomon, oikealta nimeltään Timo Silvennoinen (1949-1997), aloitti levytysuransa vuonna 1971. ...Jatkuu » Ensimmäisistä levytyksistä "Itkeä ei saa" nousi pieneksi hitiksi ja media povasi artistitulokkaasta maamme seuraavaa suurta supertähteä. Vuonna 1972 Salomon esiintyi pääosassa Reijo Paukun ohjaamassa musikaalissa "Jeesus Kristus Superstar". Musikaalin ja debyyttisingleä seuranneiden levytysten osakseen saama huomio jäi kuitenkin vaisuksi ja median kiinnostuskin nuorta popparia kohtaan väheni. Tilanteen korjaamiseksi Salomon sekä kohuvalokuvaaja Olavi Kaskisuo lavastivat elokuussa 1973 artistin hukkumisonnettomuuden Haukilahden uimarannalle. Julkisuus olikin taattu ja Ilta-Sanomat uutisoi viikon ajan päivittäin onnettomuudesta, kunnes artisti palasi julkisuuteen ja hukkuminen paljastui mauttomaksi pilaksi. Artistin uraa tempaus ei edistänyt, mutta sensaatiojournalismin historiaan Salomon sillä tiensä raivasi.
Salominin todellinen musiikillinen menestys alkoi syksyllä 1975, jolloin hän osallistui Syksyn Säveleen Henry Haapalaisen säveltämällä ja sanoittamalla "Unisatu" -kappaleella. Kappale sai kilpailussa yli 110 000 ääntä sijoittuen toiseksi. Kilpailumenestyksen myötä "Unisatu" nousi pariksi kuukaudeksi myös singlemyyntilistojen TOP10:iin ja oli yksi vuoden suurimmista hiteistä maassamme. Menestyshitin siivittämänä seuraavana vuonna julkaistiin myös artistin debyyttialbumi "Salomon". Jatkoa seurasi vuonna 1977 albumin "Malaya" muodossa. Tällä levyllä musisoivat mm. Paradise-yhtyeen soittajat, joiden kanssa artisti teki seuraavan albuminsa. Elvis-covereita sisältänyt "Salomon & Paradise" ilmestyi vuonna 1978 saaden laajalti kiitosta ulkomaita myöten. Kotimaassa Salomon valittiin maamme parhaaksi Elvis-coveroitsijaksi. Salomonin neljäs ja viimeinen albumi "Uudet tuulet" ilmestyi vuonna 1980. Viimeisellä albumillaan artisti siirtyi iskelmämusiikin pariin, kun aiemmat albumit liikkuivat lähinnä popin ja rockin piirissä.
Neljännen albumin jälkeen Salomon levytti enää joitakin yksittäisiä covereita kokoelmille 1980-luvun alkuvuosina, kunnes vetäytyi lähes kokonaan musiikin parista. Musiikkiuran jälkeen Salomon siirtyi liikemieheksi, harjoittaen erilaista osto- ja myyntitoimintaa. Salomonin kohtaloksi koitui hoitamaton diabetes ja hän menehtyi vuonna 1997 vain 48-vuotiaana.
"Unisatu - Kootut levytykset 1971-1980" on Salomonin ensimmäinen kattava kokoelmajulkaisu. Tuhdin musiikkipaketin mukana seuraa 16-sivuinen kansibooklet, josta löytyy kattava biografia, runsaasti harvinaisia valokuvia, diskografia sekä kappalekohtaiset soittajatiedot.
Kotimainen progressiivisen rockin näyttämö on tänä keväänä vilkas. Taiderockin keikkakesän polkaisee käyntiin helatorstaina 21.5. Ravintola Virgin Oilissa järjestettävä PRESENCE PROGE NIGHT -tapahtuma. Keikan pääesiintyjä on pitkän linjan progeinstituutio Ageness, joka julkaisee samalla uuden levyn Songs From The Liar's Lair.
Uuden levyn nauhoitukset alkoivat Finnvoxin studiolla toukokuussa 2008. Materiaalia on viimeistelty ja hiottu oikean tunnelman saavuttamiseksi huolella.
Songs From The Liar's Lair koostuu seitsemästä kappaleesta. ...Jatkuu » Progetradition mukaisesti mukana on kaksi kymmenen minuutin järkälettä: monitahoinen ja ylevään loppukliimaksiin yltävä Martial Arts sekä vahvalla latauksella silattu Lament Of Ghosts.
- Levyn muutkin kappaleet, kuten massiivisia kuoro-osuuksia sisältävät The Lie And The Liar ja Why Don't You Go Away sekä levyn päätösraita Liar's Lair, ovat tyylilajille uskollisesti yli viisiminuuttisia polveilevia teoksia, yhtyeen nokkamies, säveltäjä-sanoittaja Tommy Eriksson kuvailee.
1990-luvun alusta alkaen Ageness on lukeutunut tunnetuimpien kotimaisten progebändien joukkoon. Vuonna 1998 julkaistu Imageness by Ageness -levy herätti myös kansainvälistä kiinnostusta. 1990-luvun lopulla kokoonpano keikkaili tiiviiseen tahtiin kotimaassa Kaivopuistosta Ruisrockiin, ja Euroopan keikoillaan mm. Hollannissa ja Belgiassa.
Agenessin nykymiehitys koostuu neljästä jäsenestä: Tommy Eriksson: laulu & koskettimet, Speedy Saarinen: kitarat ja taustalaulu, Jari Ukkonen: bassot ja taustalaulu sekä Kari Saaristo: rummut ja perkussiot.
Soundholic Co. Ltd. yhtiö on lisensoinut hard rock -bändi MoonMadnessin Suomessa viime vuonna julkaistun All In Between -esikoislevyn, joka ilmestyy nousevan auringon maassa 27.05.2009. Japanin painos sisältää bonusraitoina aiemmin julkaisemattoman liveversion Stroke Of Midnight -singlestä ja re-masteroidun Ain´t No Angel -livevideon.
Rockin 70- ja 80 lukuisille kulmakiville rakentuva, mutta nykyaikaa lähestyvä omakustanne-debyytti sijoittui hieman yllättäenkin kotimaan julkaisuvuoden päätteeksi sekä tyyliin perehtyneiden rokkidiggareiden, että ennakkoluulottomien löytöretkeilijöiden vuoden levy- ja vuoden debyytti listauksiin ympäri maailmaa.
Keikkakäänteissään MoonMadness on ollut levyjen julkaisutahtiaan rivakampi. ...Jatkuu » Vuoden 2008 huikeita live hetkiä yhtye koki klubien lisäksi niin kotikaupungissa Tampereella Sauna Open Air -festivaaleilla, kuin Bon Jovin lämmittelijänä Olympiastadionilla.
Seuraava keikka / vappuaatto to 30.04. Helsinki / On The Rocks / w / Ancara.
Big Boom 09 Bändikilpailu järjestettiin onnistuneesti 4. - 5.4.09 Jyväskylässä. Kaiken kaikkiaan bändikilpailuun haki lähes 100 bändiä, joista 20 valittiin nettiäänestykseen Big Boomin www-sivuille.
Nettiäänestyksessä neljä eniten ääniä saanutta bändiä nappasi semifinaalipaikan ja toiset neljä valittiin Big Boom -raadin toimesta. Näin ollen kahdeksan bändiä sai kutsun semifinaaliin, josta finaaliin valikoitu neljä tasokkainta bändiä. ...Jatkuu » Kilpailun voittajaksi kruunattiin jyväskyläläinen energistä elektrorockia soittava Anydoll, joka sai kilpailusta palkinnoksi keikan valitsemallaan RocknRoll Circus-festivaalilla sekä kolme päivää studioaikaa Studio Musicalla. Molemmat tapahtumat keräsivät runsaasti katsojia paikan päälle ja lisäksi tapahtumat streamattiin myös internetin kautta. Yhteensä Big Boom 09 Bändikilpailua seurasi viikonlopun aikana yli 600 katsojaa.
Lauantaina 4.4 Jyväskylän ammattiopiston Siltasalissa järjestetyssäsemifinaalissa nähtiin bändejä ympäri Suomea. Finaalipaikasta kilpailivat seuraavat bändit: Random Mullet (Oulu), Anydoll (Jyväskylä), Chained (Raahe), Dian (Oulu), Ekstensio (Turenki), My Funeral (Jyväskylä), Piecemaker (Tampere) ja Liv Animal (Espoo). Semifinaalin tuomaristoon kuuluivat Aleksi Keränen (Bloodpit / Backstage Alliance), Heidi Apponen (Jamk, Campus Entertainment), Matti Salmela (Jelmu ry) ja Eero Vehniäinen (Machine Men)
Sunnuntaina 5.4 Big Boom huipentui Tanssisali Lutakossa järjestettyyn finaaliin, missä esitykset nähtiin Dianilta, Piecemakerilta, My Funeralilta ja Anydollilta. Voittajaksi valittu Anydoll kiinnitti tuomareiden huomion valmiilla kokonaisuudellaan, mistä myös yleisö oli vakuuttunut. Bändi nimittäin valittiin kilpailussa myös yleisön suosikiksi. Finaalin tuomaristoon kuulivat Arde Jokinen (RocknRoll Circus), Timo Rautiainen, Mika Jussila (Finnvox), Heidi Apponen (Jamk, Campus Entertainment) ja Jaakko Tarvainen (Off Rocords).
Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Campus Entertainmentin puitteissa työskennellyt Big Boom -tiimi haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, yleisöä, tuomareita ja ennen kaikkea kilpailuun osallistuneita bändejä.
SecuryCast, digitaalisen viihteen johtava tukkutavaratalo Suomessa, on käynnistämässä signaamattomien bändien ja artistien musiikin digitaaliseen jakeluun ja lisensointiin keskittyvää The DigiLabel -levy-yhtiötä. "Suomessa on paljon bändejä, jotka tekevät omakustanteita. Bändeillä on kuitenkin vaikeuksia saada musiikkia netin virallisiin kauppapaikkoihin. Kesäkuusta alkaen bändi voi nettisivumme kautta ladata myyntiin biisin tai albumin, joista tuotetaan asiakkaan halutessa soittoäänet mobiilimyyntiä varten. ...Jatkuu » Se menee yhdellä siirrolla kaikkiin merkittäviin kauppapaikkoihin",
vakuuttaa SecuryCastin tuore kehitysjohtaja Marko Alanko. Alanko toimi aiemmin pitkään Sony Musicin digitaalisen liiketoiminnan kehitysjohtajana.
Tällä hetkellä internetin suuret musiikkikaupat, kuten NetAnttila, MTV3 Store, NRJ Store, DNA-musiikkikauppa sekä CM-Store toimivat SecuryCastin luomalla ja ylläpitämällä alustalla. The DigiLabel -palvelua käyttävien artistien on mahdollista saada jatkossa musiikkinsa saman tien SecuryCastin ylläpitämien kauppojen lisäksi mm. iTunesiin ja Nokian Musiikkikauppaan sekä InProdiconin ja 24-7:n (CDON) hallinnoimille musiikkikauppasivustoille Suomessa.
Musiikkitiedoston oheen voi ladata bändin kansikuvia, tekijätiedot ja markkinointitiedotteen. Palvelun käyttö tulee olemaan maksullista bändeille ja artisteille. SecuryCast tulee huolehtimaan, että labelin asiakkaat saavat selkeät raportoinnit ja tilitykset tapahtuneista myynneistä.
The DigiLabeliin tullaan liittämään myös oma sivusto radiokanavien promootioita varten. Tavoitteena on luoda radioiden musiikkipäälliköille paikka, josta voi kuunnella uusia artisteja keskitetysti sekä ladata
kappaleita soittolistoille. Syksyllä avataan vastaava sivusto musiikkivideoita varten.
Tuotepaletti huomioi myös brändit, markkinoijat ja kuluttajat
SecuryCastin tuotepaletti huomioi myös brändit ja niiden markkinoijat, jotka etsivät musiikkia kampanjoihinsa. SecuryCast tulee tarjoamaan yritysasiakkaille yhden luukun periaatteella kaikki sähköiset kampanjatyökalut musiikin jakeluun verkossa ja mobiiliviestinnässä. SecuryCast panostaa myös siihen, että asiakkaat pystyvät hyödyntämään digitaalisen viihteen tarjoamat mahdollisuudet tehokkaasti ja toimii näin ollen konsulttina usein erikoistyökaluja vaativassa lisensointi- ja
digijakeluviidakossa.
Kuluttajille luvassa on laajempia viihteen valikoimia digikaupoissa, sillä tarjolle saatetaan lähitulevaisuudessa myös elokuvia, karaokea ja äänikirjoja.
Tänä vuonna täysi-ikäistyvä Maj Karma -yhtyeen järjestämä KarmaRock-festivaali järjestetään perjantaina 24.7.2009 Harjavallassa, Satakunnassa. Kuten aiemmin keväällä uutisoitiin, tahtoo pitkäikäinen festivaali ojentaa auttavan kätensä Porissa ensimmäistä kertaa samaisen viikonlopun lauantaina järjestettävälle festivaalille. Samanaikaisesti ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua KarmaRockin lisäksi toiselle festivaalille saman aurinkoisen viikonlopun aikana.
Tänä vuonna täysi-ikäistyvä Maj Karma -yhtyeen järjestämä KarmaRock-festivaali järjestetään perjantaina 24.7.2009 Harjavallassa, Satakunnassa. ...Jatkuu » Kuten aiemmin keväällä uutisoitiin, tahtoo pitkäikäinen festivaali ojentaa auttavan kätensä Porissa ensimmäistä kertaa samaisen viikonlopun lauantaina järjestettävälle festivaalille. Samanaikaisesti ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua KarmaRockin lisäksi toiselle festivaalille saman aurinkoisen viikonlopun aikana.
12 viihdyttävää artistia
Päivänvaihdos ei aiheuta muutoksia 18. KarmaRockin esiintyjissä vaan tänäkin vuonna Harjavallassa kuullaan laidasta laitaan erilaisia musiikkityylejä. Isäntänä toimiva juuri uuden albumin julkaissut Maj Karma esiintyy perinteisesti, mutta osa yhtyeen jäsenistä nähdään toisenkin kerran lavalla kun OpuNui soittaa myös Harjavallassa heinäkuussa. Raskaamman musiikin ystäviä kiinnostavat varmasti helsinkiläinen Dauntless, juuri neljännen albuminsa julkaissut Nicole sekä pitkän uran tehnyt Mokoma.
Hieman kevyemmän musiikin kuuntelijat pääsevät nauttimaan indierockista Murmanskin ja Underwater Sleeping Societyn tahdissa. Pitkän linjan muusikot YUP-yhtyeestäkin tunnettu Jarkko Martikainen ja
Kari Peitsamo soittavat kummatkin soolona mies ja kitara -tyylillä. Emma-palkittu räppäri Asakin saapuu Harjavaltaan keikalle yhdessä yhtyeensä Jätkäjätkien kanssa. Ahkeraan radiossakin soitettu rockyhtye Uniklubi on varmasti mukava näky nuoremmille kävijöille. Helmikuussa yhteislevyn julkaissut superkokoonpano Röyhkä, Rättö ja Lehtisalo ilahduttavat myös KarmaRockissa.
Liput myynnissä n-y-t
21 euron hintaiset liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa. Pienemmillä paikkakunnilla, jossa Lippupalvelulla ei ole omaa myyntipistettä suosittelemme käyttämään internetlippukauppaa, jonka
avulla liput voi noutaa esimerkiksi R-kioskilta.
Masterstroke julkaisi uuden, urallaan kolmannen albuminsa As Days Grow Darker 25.3.2009. Edellisen pitkäsoittolevyn Sleep bändi julkaisi vuonna 2007.
As Days Grow Darker esittelee entistä kehittyneemmän ja sanoituksiin tukeutuvan tamperelais heavy metal yhtyeen. Power metal vaikutteet ovat kitketty nyt lopullisesti tuonelaan ja uudet tunnelmalliset Evergrey- ja Nevermore-osat toivotettu tervetulleiksi. Uusiin biiseihin ja yhtyeen livesoitantaan on ollut jo mahdollista tutustua bändin kiertäessä Turun Klubin, Tampereen Hellän ja Helsingin Dantes Highlightin ruotsalaisen Wolffin kanssa maaliskuun lopulla.
[img]juttukuvat/masterstroke.jpg" align="right">Euroopan-kiertue:
MASTERSTROKE lämmittää lauteet uuden albuminsa tiimoilta jo toistamiseen ex-Savatage laulajan vuonna 2003 perustetulle floridalaiselle Jon Olivas Painille. ...Jatkuu » Euroopan-kiertue sisältää esiintymisiä mm. Hollannissa ja Saksassa. Kyseessä on main support slotti. Suomen vahvistuneita esiintymisiä ovat Kajaanin Hupari 22.5., Jyväskylän Pub Katse 23.5. ja Nummirock.
Bändin MySpace-sivuilla on kuunneltavissa kaksi uutta kappaletta uudelta albumilta. Nähtävillä on myös edellisen Euroopan-kiertueen filmatisointeja.
As Days Grow Darker -kappalelista:
01 Wait For The Fall
02 As Days Grow Darker
03 Walls Of My Temple
04 Unstoppable
05 Another Step Back
06 Purity Fades
07 Stillborn
08 Into Oblivion
09 Inside Myself
10 Old Wounds
11 Truth Revealed
In Triumph on ensimmäinen sinkkulohkaisu taidokasta progemetallia soittavan Adamantran toukokuussa ilmestyvältä Revival-albumilta. Vaikka kyseessä on kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto, kuulostaa bändin virtuoosimainen soitto ja dramaattiset soundit täydelliseksi jalostuneelta metallilta. Adamantra viitoittaa ihmismielen synkkiä onkaloita läpivalaisevasti tutkiskelevilla teksteillä, yhdistettynä progressiivisen metallin kovemman kärjen sotahuutoihin!

15.4. julkaistava In Triumph -sinkku sisältää biisistä tehdyn radio-editin sekä albumilta löytyvän version. ...Jatkuu » Kunniakkaasti pauhaava In Triumph kertoo eeppisen tarinan sotilaasta, joka matkustaa viimeisen matkansa kilven päällä kunniasaatossa.
Albumin julkaisee Sound Of Finlandin alamerkki Poison Pill ja kaikki tulevan albumin kappaleet on miksannut uuden polven tuottaja-guru Mikko Mustonen, joka tunnetaan mm. yhteistyöstään Northern Kingsin kanssa.
Adamantra herätti suurta kiinnostusta metallimedioissa jo albumia edeltäneellä kolmen biisin promollaan. Ylistystä saanut Adamantra lupaa nyt yleisölleen kaiken saman myös livenä!
Adamantran tämänhetkinen kevään keikkakalenteri:
9.4.2009 Semifinaali, Helsinki (w/ Reversion)
10.4.2009 Gröna, Hanko (w/ Olympos Mons)
11.4.2009 S-Osis, Turku (w/ Machinae Supremacy, Simulacrum)
18.4.2009 Donington, Porvoo (w/ Tacere, TBA)
23.5.2009 Gloria, Helsinki (w/ Amberian Dawn, Soulcage)
Big Boomin semifinaali- ja finaalitapahtuma järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Siltasalissa 4.4. järjestettävässä semifinaalissa nähdään kahdeksan erityisen tasokasta demobändiä, jotka ovat Anydoll (Jyväskylä), Chained (Raahe), Dian (Oulu), Ekstensio (Turenki), Liv Animal (Espoo/Helsinki), My Funeral (Jyväskylä), Piece Maker (Tampere) ja Random Mullet (Oulu). Lutakon Tanssisalissa 5.4. järjestettävään finaaliin jatkaa matkaansa neljä bändiä. ...Jatkuu » Tapahtumissa toimivat tuomareina mm. Timo Rautiainen, Arde Jokinen (RocknRoll Circus), Mika Jussila (Finnvox) ja Aleksi Keränen (Backstage Alliance/Bloodpit).
Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia ja tämän vuoksi paikalle odotetaankin katsojia runsain määrin. Kilpailu tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tutustua uusiin ja monipuolisiin bändeihin. Lisäksi finaalitapahtuman yhteydessä järjestetään Jyväskylän kouluilla kiertäneen Rock Band Tourin finaali, jossa kuusi konsolipelillä soittavaa bändiä taistelee rokkistaran tittelistä. Ovet molempiin tapahtumiin aukeavat klo:16.30. Tapahtumat ovat päihteettömiä.
Lisätietoja ja tapahtumien aikataulut löydät osoitteesta www.bigboom.fi.
Jo useampana vuonna Oulun Qstock-festivaaleilla järjestetty Wacken Metal Battle on kilpailu hevibändeille. Kilpailun voittaja pääsee esiintymään Saksaan Wacken-festivaaleille.
Wacken on tällä hetkellä maailman suurin metallifestivaali. Vuonna 2009 Qstockissa pidettävän finaalin tasoa pyritään nostamaan entisestään järjestettävillä esikarsinnoilla. Näiden karsintojen voittajat pääsee kisaamaan Qstockiin. Esikarsintojen ajankohta on touko/kesäkuun vaihteessa. Esikarsintoja järjestetään mm. ...Jatkuu » Oulussa Ravintola 45-Specialissa 22.5. Muut kaupungit ja päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.
Paikkaa auringossa tavoittelevat metalliyhtyeet voivat lähettää
musiikkinäytteensä osoitteeseen:
Wacken Metal Battle
Joni Juutilainen
Huhtasaarenkatu 12 C 8
69100 Kannus
http://www.vertigo.cd/wacken
Materiaali tulee toimittaa 15.5 mennessä. Jos mahdollista, liitä mukaan audio-/videomuotoista näytettä yhtyeesi esiintymisestä.
Helsinkiläinen progressiivista rockia soittava Overhead julkaisee ensimmäisen kokopitkän live-DVD:nsä. "Live After All" -niminen DVD sisältää kokonaisuudessaan yhtyeen konsertin Progrock 2009-festivaaleilla, jotka pidettiin Wyspia?ski-teatterissa Puolan Katowicessa helmikuussa.
DVD:n julkaisee puolalainen Metal Mind Productions heinäkuun alussa, ja se sisältää kappaleita yhtyeen kahdelta uusimmalta albumilta. Bonus-materiaalina levyltä löytyy Ranskassa, Belgiassa ja Suomessa vuosina 2007-2008 kuvattuja live-esiintymisiä, laulaja Alex Keskitalon haastattelu ja paljon muuta.
Ennen DVD:n julkaisua Overhead esiintyy Euroopassa:
2.4.2009 Hohenleimbach, Saksa
3.4.2009 Uden, Hollanti
4.4.2009 Bielefeld, Saksa
5.4.2009 Verviers, Belgia
8.8.2009 Helsinki
Tarkempi kiertue-info bändin kotisivuilta: www.overhead-band.com
Ruotsalainen Machinae Supremacy tulee pääsiäisviikolla Suomeen. Metallia ja videopeleistä tuttua äänimaailmaa yhdistävä bändi tekee yhteensä viisi keikkaa halki Suomen. Kahdeksan vuoden olemassaolonsa aikana bändi on tehnyt itsensä laajalti tunnetuksi netin ja pelien kautta saaden vankan fanipohjan ympäri maailman.
Bändin musiikkia voi kuulla mm. JetsnGuns PC-pelissä, sekä PLAY! A Video Game Symphony projektissa, jonka myötä bändi esiintyi sinfoniaorkesterin kanssa niin Ruotsissa kuin Norjassakin. ...Jatkuu » Viime vuonna ilmestynyt "Overworld" käväisi myös Suomen virallisella listalla sijalla 21.
ke 8.4 - 45 Special, Oulu (w/ Celesty)
to 9.4 - Pub Katse, Jyväskylä (w/ Celesty)
pe 10.4 - Hellä, Tampere (w/ Kill The Romance)
la 11.4 - S-Osis, Turku (w/ Simulacrum + Adamantra)
su 12.4 - Dante's Highlight, Helsinki (w/ Soulcage)
Bändin mukana keikkailevat kovat, nousevat kotimaiset hevinimet kuten Celesty, Kill The Romance & Adamantra.
Hit the Stage Festival on 08.04.2009 Helsingin KY-Klubilla järjestettävä sisäfestaritapahtuma, joka tarjoaa rokkiväelle Suomen ensimmäisen bändi-imitaatiokilpailun. Illan aikana lavalla nähdään myös kolme luunkovaa tribuutti-bändiä.
HIT THE STAGE bändi-imitaatiokilpailu, MAIDEN HELL plays Iron Maiden, DEAR VICTIMS plays Kiss ja CRAZY MACHINE plays Metallica.
Tapahtuman keskiössä on nimellä Hit the Stage kulkeva bändi-imitaatiokilpailu, joka esittelee aivan uudentyyppisen, estottoman, interaktiivisen ja hauskan tavan tehdä oma show. ...Jatkuu » Lavalle ei tarvita muuta kuin muutamia muovikitaroita, rumpukapuloita, tuoli rumpalille, mikkiständejä, sekä tietenkin itsestään kaikkensa antavia kilpailijoita. Hit the Stage-kilpailu ei vaadi kilpailijoilta minkäänlaisia musikaalisia taitoja, vain ripaus uskallusta ja pilkettä silmäkulmaan riittää. Tärkeintä on energinen esiintyminen, bändien imitoiminen tai parodioiminen puvustuksin tai ilman. Alkuperäisten artistien musiikki tulee asianmukaisen kovaäänisesti PA-laitteistosta ja osallistuvien bändien huolehdittavaksi jää voittobiisin valitseminen sekä elävän energian tarjoaminen.
Hit the Stage kilpailu on avoin aivan kaikille. Vain mielikuvitus on rajana ja kaikki on sallittua, olipa kyse sitten tyttöbändistä imitoimassa Slayeria, sekalaisesta joukosta kasattu ryhmä vetämässä Nightwishia tai riehakas polttariseurue esittämässä oman versionsa Van Halenin Jumpista. Osallistuminen kannattaa, sillä kilpailun kansainvälinen tuomaristo tulee palkitsemaan illan parhaat bändit muhkeilla palkinnoilla. Voittajabändin jäsenet poistuvat Hit the Stage Festivaleilta mukanaan upouudet Xbox 360 Pro Halo Wars Bundlet ja muitakaan kärkibändejä ei jätetä huomiotta.
Mikään festari ei olisi tietenkään festari ilman pääesiintyjiä, joita nähdään itse kilpailun ohella Hit the Stage Festivalilla kolminkertaisesti. Suomen tunnetuimmat tribuuttibändit MAIDEN HELL (plays IRON MAIDEN), DEAR VICTIMS (plays KISS) ja CRAZY MACHINE (plays METALLICA) näyttävät kuinka maailmanluokan biisit jyrähtävät mallikkaasti kotimaisin voimin.
LIPUT
* Maksavat 8€
* Myynnissä alkaen 04.03.2009
* Helsingissä Keltaisesta jäänsärkijästä ja Hellsinki Shopista
* Tilattavissa myös mailitse: liput@hit-the-stage.net
HIT THE STAGE -KILPAILU
* Ei erillistä osallistumismaksua
* Ennakkoilmoittautuminen käynnistyy 26.02.2009
* Kilpailuohjeet luettavissa Hit the Stagen kotisivuilla
Big Boom on Jyväskylässä järjestettävä bändikilpailu, joka tarjoaa tänäkin vuonna kaikille bändeille ympäri Suomen mahdollisuuden räjäyttää yleisön tajunnan meiningillään, kehittää itseään musiikkialan ammattilaisten kommenteilla ja kilpailla kovista palkinnoista.
Kilpailuun osallistuminen päättyy 20.2 perjantaina, jonka jälkeen pääsee myös yleisö vaikuttamaan kilpailun kulkuun. Kaksikymmentä laadukkainta ja parhaiten soivaa bändiä astelee Big
Boom-nettiareenalle biisin ja bändi-infon muodossa 25.2 alkaen, jolloin käynnistyy yleisöäänestys osoitteessa www.bigboom.fi. ...Jatkuu » Äänestysaikaa on 20.3 saakka, joten aikaa vaikuttaa oman lempibändin menestykseen on riittävästi!
Neljä eniten yleisöääniä saanutta bändiä läpäisee tiensä semifinaaleihin ja toiset neljä valikoituu Big Boom -raadin toimesta. Yhteensä siis kahdeksan bändiä kutsutaan 4.4. järjestettävään Big Boom-bändikilpailun semifinaalin, Jyväskylän Siltasaliin. Semifinaalista neljä vaikuttavinta bändiä etenee 5.4 järjestettävään finaaliin, Suomen maineikkaampiin keikkapaikkoihin kuuluvan Tanssisali Lutakon lavalle. Finalistibändit taistelevat niin maineesta ja kunniasta kuin keikoista ja studioajastakin.
Tuomareina kilpailussa toimivat mm. Timo Rautiainen, Mika Jussila (Finnvox), Arde Jokinen (Rock 'n' Roll Circus), sekä Valtteri Tynkkynen (YUP).
Laulava lauluntekijä Tero-Petri Suovanen esiintyy soolona torstaina 12.2 KokoTeatterissa Helsingin Kruununhaassa. Ilta jakaantuu kahteen erilliseen osaan, joista ensimmäinen alkaa klo 19.30 ja toinen klo
21.00.
Ensimmäisessä setissä Tero-Petri aloittaa herkistelystä ja matkaa kohti hillitöntä kaaosta päätyen kauniiseen loppuun. Materiaali on pääosin viime vuonna julkaistulta "Tuolilta herännyt" -levyltä, mutta mukana on myös maistiaisia Limonadi Elohopea -yhtyeen tuotannosta sekä hämmentäviä lainakappaleita.
Illan toisena osana räjähtää stadionluokan efekteillä varustettu kaheli Käännöshevishow, jossa Tero-Petri esittää kattavan kokoelman suomeksi käännettyjä heviklassikoita. ...Jatkuu » Käännösheviin ovat aikoinaan tarttuneet mm. Markku Aro, Danny ja Taiska. Lavalle saapunee rähjäämään myös pahansisuinen elävä krokotiili!
"Hevishow on niin tabuja rikkova, että taannoisella kiertueella piti keikkapaikalta poistua välillä takaoven kautta. Pyhään asiaan oli koskettu!" kertoo Tero-Petri Suovanen, ja jatkaa: "Annan illalle hoitotakuun: rahat takaisin, jos show ei kosketa, itketä, raivostuta tai naurata."
Liput 5 euroa. Baari auki koko illan.
---------------------------
KokoTeatteri
Unioninkatu 45, Helsinki
www.kokoteatteri.fi
Suomalaisen ramopunkin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Pojat julkaisee maaliskuun 4. päivänä järjestyksessä seitsemännen pitkäsoittonsa "Ketä sä rakastat". Levy sisältää yhteensä viisitoista biisiä, mm. uudet versiot yhtyeen aiemmin kokoelmille levyttämistä kappaleista "Saatanan Sheena" ja "Danny seis". Ensiksi mainittu kappaleista on dekkaristi Leena Lehtolaisen sanoitus. Jälkimmäinen puolestaan on käännös Ramonesin hitistä "Danny Says", jonka suomennos syntyi menneinä vuosina sen jälkeen kun herrat Tapani Kansa, Danny ja Markku Aro anastivat Poikien nimen omalle keikkakokoonpanolleen.

Valtaosa albumin viidestätoista kappaleesta on aiemmin levyllä kuulemattomia. ...Jatkuu » Näistä takuuvarma hitti levyllä on "Yö-yhtye”, jota on saattanut jo tovin keikoilla kuulla Dr. Feelgoodin “Back In the Night” -sävelellä esitettynä. Levyä varten kappale tosin sävellettiin Miika Söderholmin toimesta uusiksi käännöslupakäsittelyn viivästyessä. Levyn nimibiisissä ”Ketä sä rakastat” on puolestaan samanlaista melodista tarttuvuutta kuin Poikien edellisen albumin kappaleessa ”Mä uskon meihin”, joka on jo monien toimesta julistettu Ne Luumäkien ”Onnellisen perheen” ohella suomalaisen ramopunkin kansallislauluksi.
Albumin ilmestymisviikolla Tampereen Vastavirta-klubilla vietetään kolmipäiväisiä Elämä on punk -karkeloita, jotka toimivat myös Poikien levyn julkaisujuhlina. Poikien lisäksi rock-illoissa esiintyvät mm. Kakka-hätä 77, James Puhto-Ren sekä Joey Luumäki & Tappajatomaatit.
BIISILISTA:
1. Ketä sä rakastat
2. Rauman Kimmon juhannus
3. Nojaan kadun kulmaan
4. Danny seis
5. Luuranko kaapissa
6. Lehmät lentää
7. Sit-down tragiikkaa
8. Lottovoitto
9. Nuori pölvästi
10. Yö-yhtye
11. Mikko lähtee Kaliforniaan
12. Kiire
13. Boris Karloff
14. Mä haluun encoren
15. Saatanan Sheena
POJAT:
Kitara, laulu - Miika Söderholm (mm. Ypö-Viis, Debbie)
Rummut - Kaide Haikonen (mm. Ne Luumäet, Rehtorit)
Basso, laulu - Sami Mikkola (mm. Kelpo Pojat, Rehtorit)