Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
En minä voi sille mitään, että olen vieläkin ihastunut. Kovasti ja vahvasti.
Ei tämän näin pitänyt mennä.
Kohta istunut jo kaksi tuntia koneella, mahtavaa. Valitettavasti jälleen päädyin kuuntelemaan musiikkia, joka jostain kumman syystä tuo mieleen herra Seurustelijan. Nostattaa ihmeellistä haikeutta ja vanhojen muistelua pintaa, joka ei ole yhtään hyvä juttu. Musiikki kultaa muistot, perkele.
Pitäisiköhän alkaa etsiä toista palvelinta blogille... Tämä kun on visuaalisesti melkoisen hanurista, voiko enää tylsempää olla. ...Jatkuu » Esteettisyys on puoli ruokaa ja tässähän sitä ei ole lainkaan.
Tajusin ja tiedostin jälleen kuinka yksi parhaimmista ystävistäni osaa olla aivan käsittämättömän itsekäs ihminen. Maailma pyörii ja keskipiste on neidin napa. Juuri tuo itseriittoisuus on se piirre, joka säännöllisin väliajoin pistää miettimään, miksi ja miten koskaan ystävyys meni pintaa syvemmälle. Symbioosi ja molemminsuuntaisuus on kaukana, kun itsestä pitäisi aina löytää mielenkiintoa ja empaattisuutta kuunnella toisen juttuja saamatta koskaan mitään takaisin. ...Jatkuu » Aivan kuin neidin jutut ja puheet olisivat tärkeämpiä kuin muiden, aivan kuin niille ei tarvitsisi korvaansa lotkauttaa kolmea nanosekuntia kauempaa. Toisaalta taas on aivan oikeutettua ja loogista säännöllisesti valitella ja inistä, kuinka 'sä et koskaan kerro mulle mitään tärkeetä'. Niinpä niin, kuuleminen kun ei ole samaa kuin kuunteleminen. Vituttaa moinen, loukkaa hemmetisti. Eikä toinen tajua mitään, hyvä jos hetkeksi muuttaa tapansa, mutta kohta tuo sama ignoraus jatkuu. Luojalle kiitos Ystävästä, jonka viime vuonna löysin. Vieläkin saatan hämmentyä siitä, kuinka toinen saattaakin haluta kuunnella mitä minulle kuuluu ja todella jaksaa keskittyä siihen, ei vain kohteliaisuudesta hymise ja seuraavan hiljaisen hetken tullen ala jauhaa omista asioistaan. Mukavaa kommunikoida ihmisen kanssa, jolle ystävyys on kaksisuuntainen tie.
Unohtui muuten... EsaJii , ikärasitteinen on hän. Tai siis minä. Tai siis.. niin. Ihmissuhde on siis useamman vuoden vanhempi, ongelma asiasta tosin on vain minun päässäni. Ei häntä kuulemma haittaa tai häiritse.
Jatkanen muiden blogien tiirailua, löytyy mielenkiintoisempaa sanottavaa mitä itsellä on tarjottavana.
Perkeleen Palasokeri, onnistui deletoimaan tekstini jonnekin kyberavaruuteen.
Menkat alkoi, helkkarin hieno juttu. Niin hieno, että vähistä varoistani ostin uuden hajuveden ja paidan juhlistaakseni antiäitiyttäni. Köyhäillään sitten ensi maanantaihin asti.
Joo. Ei itseasiassa yhtään huvita kirjoittaa, mitäs menitte hukkaamaan aikaisemman vuodatukseni. ..|..
Harvinaisen kivuton maanantai, työtkään eivät onnistuneet vituttamaan normaalilla maanantai-tavalla. Lievää matalapainetta toki luo edelleen tuo menkkojen puuttuminen, mutta se nyt ei ole mitenkään päiväliitännäinen. Elän edelleen vahvassa toivossa ja uskossa, ettei kerta kaikkiaan vain ole mahdollista, että tässä muhittaisiin keskellä lisääntymisprojektia. Lievä huolestuneisuus kasvaa silti vähitellen ja päätin ensi viikonloppuna hommata raskaustestin, ellei tosiaan ala jotain muutosta tulla. ...Jatkuu » Tässä vaiheessa on vielä mahdollista syyttää epäsäännöllisyyttä, seuraavana sitten stressaamista. Sitten tiirataankin viivoja ja mietitään vaihtoehtoja. Tässä tapauksessa tuo vaihtoehtojen pohtiminen tarkoittaa tosin isälle (kuulettehan tekin nauruni, tuo hersyvän ja kovaäänisen?) kertomista tai kertomatta jättämistä. Aborttihan on ainoa vaihtoehto, siinä ei mitään pohtimista ole.
Ihan vähän onnistui myös ketuttamaan se, että armas kirjastoni on asettanut minut lainauskieltoon. Oletan sen johtuvan maksamattomista myöhästymismaksuista, sillä tapanani ei ole vandalisoida kirjoja mitenkään. Melko hanurista silti, ei kai joku kymmenen euroa nyt niin paljon ole. Hankkisivat jokaista kirjaa useamman kappaleen, niin ei tarvitsi itkeä heti perään, kun palauttaminen sattuukin viemään muutaman päivän liian kauan. Aivan kuin mulla nyt olis yhtäkkiä jostain revittävänä ylimääräistä, älkää nyt viitsikö. Finanssipuoli on taas siinä kunnossa, ettei uskalla käydä automaatilla edes katsomassa montako senttiä on vielä jäljellä. Onneks viikon päästä on tilipäivä. o/
Hmph. En vieläkään ole päässyt eroon pienestä vaivaantuneisuudesta liittyen minun ja Ihmissuhteen ikäeroon . Ongelmoin siitä, että Ihmissuhde ongelmoi siitä. Typerää ja turhaa; tuskin tilanne olisi koskaan mennyt näin pitkälle, jos herraa asia vaivaisi. Ja muutenkin, ei se ikäero konkreettisesti näy missään, vain sen olemassaolo on ongelma. Kumpikin on niin erilaisessa elämäntilanteessa. Kyllä niiden yhdistäminen nyt onnistuu, mutta kannattaako niitä yhdistää ollenkaan, jos myöhemmin on luvassa ongelmia? Eikö se ole melko... turhaa? Kyllä, olen kyyninen ja skeptinen pessimisti. Kaikin puolin ihana. Jessus sentään, johan herran vanhemmatkin nauraa silmänsä irti, kun ensivisiitille menen. Uaah. Miten sitä osaisikin asettaa ajatuksensa jotenkin toisin..
Np. Blink 182 - I miss you
Huomionkipeä lehmäke sisälläni otti tiukan niskaotteen ja pakotti ilmoittamaan tämänkin pienen ihmisen blogin Blogilistalle, vaikka se ja sen top- ja kuuma lista onkin ilmeisessä aallonpohjassa tätänykyä. Paskaaks väliä, minä kyllä kaipaan lukuja tilastoihin ja kommentteja saadakseni lisäpontta kirjoittamiseen (mihin jäi se itsellekirjoittaminen?). Tokihan näitä samanmoisia jaddajadda-tilityksiä löytyy useampi tusina, mutta olkoon näiden tehtävä tasapainottaa vakavampiaiheisia ja syväluotaavampia blogeja. ...Jatkuu »
Hmph. Ajatus minusta seurustelemassa ei vieläkään ole oikein loksahtanut tajuntaan, vaan enpä ole ainoa ongelman kanssa. "Sinä?! Kaikista maailman ihmisistä?! Ei vittu.", sanoi toveri jos toinenkin. Niin, tiedän. Onhan tämä nyt aika vitun outoa .
Puoli litraa Pepsiä, tupakka ja minimaalinen annos ruokaa tekee ihmeitä. Alkaa vähitellen olla ihmismäinen olo. Taustalla tosin jomottaa pienoinen päänsärky ja jomottava kroppa ei annan unohtaa, ettei yö mennyt vain kiltisti nukkuessa, mutta muuten alkaa elämä voittaa. Eilinen baaririekkuminen jäi sellaisenaan sitten viimeiseksi... no, määrittelemättömäksi ajaksi. Ihmissuhteenpoikanen ei nyt sitten enää ole poikanen, ei tämän aamuisten puheiden jälkeen. ...Jatkuu » Hommalla on nimi ja nimi on seurustelu. Neiti tyttöystävä ottaa ja ilmoittautuu palvelukseen. Ei jumalauta.
Tyttöystävä. Seurustelen. Minulla on poikaystävä.
Hyvin, hyvin omituista. Suu menee mutruun, kun noita sanoja makustelen. Eihän tää nyt sovi yhtään mulle. Nytkö siis on vähennettävä radikaalisti baareilua ja alettava viettää kotiviikonloppuja oman kullan kainalossa? Ei enää ylenpalttista flirttailua muille miehille ja jään kokeilemista kepillä? Ei enää... hauskanpitoa? Mitähän perkelettä tässä sitten jää käteen?! Joo joo, on se oma kulta ja kaikki on ihkukivaa ja toinen on niin ällöihana ja jaddajadda, mutta kyllä tähän tottuminen vaatii melkoisia ponnistuksia. Yhdeksäntoista vuotta elänyt vakavia parisuhteita vältellen ja yhtäkkiä onkin tosi kyseessä. Ja kuten on nähty ja tiedetty, viime aikoina elo on ollut melkoisen.. huimaa. Nyt tuo hauskanpito on ohi, stoppi on täällä eikä auta itkeä markkinoilla.
Joku voisi tiivistää seurustelun ydinasiat ja -säännöt mulle. Kun tässä tosiaan ollaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
Huoh.
Juu'u, retrou tiesi mikä on homman nimi. Päädyin sitten lähtemään ihmisten ilmoille, yllättäen vetämään lärvit ja humppaamaan tukkaliekeissä. Yllytin kaverin poikaystävän mukaan, mikä sai tyttökaverissa vähän nyrpeyttä aikaan. Kuulostaa muuten paheelliselta, lähteä nyt toisen poikakaverin kanssa radalle. Niin, huomioikaa se, että ko. mieshenkilö on yksi parhaimmista kavereistani. Suhteemme on täysin antiseksuaalinen ja ystäväpohjainen, sen takia moiset ex tempore -lähdöt onnistuukin. ...Jatkuu » Ja helvetin mukavaa oli, oijjeesus. Pyrittiin ottamaan vain nätisti ja muuta pyhää ja kaunista, vaan kyllähän se totuus jälleen muistui mieleen; kohtuus on viisi (kuusi? Seitsemän?) paukkua ja kaksi salmaria.
Uah. Kaveria hakemaan. Jatkoa seuraa.
Tunnen oloni hyvin epäsosiaaliseksi, mutta samaan aikaan kaipaisin seuraa. Olla jonkun kanssa yhdessä yksin. Maata ja olla hiljaa, tekemättä mitään. Toisaalta taas houkuttelisi käydä pitkästä aikaa saunassa, maata yksin sängyllä ja katsoa jotain paskaa kolmosen leffaa.
Eikä niitä saatanan menkkoja kuulu eikä näy. Tässä aleta helvetti miksikään äidiksi, perkele.
Olipas taas niin perkeleen riemastuttava työpäivä, että hallelujaa. Asiakkaat oli jokaisesta asiasta valittavia perseitä, edelleenkiään hintojen puuttuminen ei ole minun vikani, koska olen vain saatana täällä töissä. Ja uskokaa nyt saatana pois, että ne 'höhöhö, se onkin sitten ilmainen!11' -läpät on kuultu tuhat ja sata kertaa, hymy irtoaa kovasti pinnistelemällä jos silloinkaan. ...Jatkuu » Ja niin, saatan ehkä palvella juuri Sinua, mutta jos on vittumaista sulla, niin on vittumaista mulla. Jaksa jumalauta olla ylenpalttisen ystävällinen, jos asiakas on yksi perse. Että mietipä seuraavalla kerralla kaksi kertaa ennen kuin alat urputtaa jotain totaalisen turhaa.
Vaan luojan lykky, että töissä on kuitenkin kaksi äärimmäisen herkullista miestyöntekijää. Flirttailu työpaikalla on jotain kivointa. Sekin vartijakomistus saisi koska tahansa viedä minut takahuoneeseen ja tehdä täydellisen ruumiintarkastuksen, oi kyllä. Näiden levottomien ajatusten siivin onkin sitten hyvä lähteä työpaikan pikkujouluihin, en varmastikaan ole humalassa saatika flirttailuintoinen, en lainkaan.
Tämän viikonlopun aion muuten pysyä tiukkana, tänään eikä varsinkaan huomenna hirtä kiinni. Ehei, tämä tyttö pysyy tiukkana eikä nauti alkoholia. Ainakaan yhtä, kahta siideriä enempää. Kantikseen on silti lähdettävä istumaan, nollaamaan pää. Tupakkaa meneekin sitten tuplasti enemmän, mutta enpähän juo. En. Ellei joku juota. Joo.
Np. Panic! At the disco - Time to dance
Voiko olla mahdollista, ulkona sataa lunta. Jumalauta, eikä ole edes marraskuu. Kohta saa taas stressata aivolohkonsa auki joululahjojen vuoksi ja venyttää olematonta penniä uskomattoman pitkälle. Kiitos, rakas serkkuni, nyt tiedän ettei työtä tekemällä rikastu. On löydettävä se rikas mies.
Tänä jouluna on vielä ylimääräinen lahja stressattavana, mikäli nykyinen ihmissuhdekokelas on vielä elossa tuolloin. ...Jatkuu » Siinä vaiheessa ensitreffeistä on kuitenkin jo neljä kuukautta, ja olisi ihan kätevää tietää edes jonninmoinen määritelmä koko touhulle. Määritelmä taas sitten saattaa tarkoittaa sitä, että lahja on ostettava ja mielellään joku... kiva. Onko pakko? Mistä helvetistä voi keksiä jotain hienoa? Aikaisempaa kokemusta kun ei ole, ollut juuri tyytyväinen ihmissuhteisiin, jotka eivät koskaan saavuttaneet lahjatasoa. Tässä suhteessa tunnutaankin sitten menevän rytinällä eteenpäin; eilenkin saatoin nähdä useamman iiriksen suurentuvan, kun näköpiiriin tepasteli nuoripari käsi kädessä, julkipussaillen ja hempeillen. Kyllä, minä se olin. Minä, joka en ole 'oikein seurustelevaa tyyppiä', minä joka 'pidät aina vaan hauskaa'. Pystyin suorastaan kuulemaan, kuinka helvetti aloitti jäätymisprosessinsa.
Harmillista, etten kyennyt saamaan näköpiiriini herra Seurustelijaa ja hänen maatuskaansa. Tiesin näyttäväni hyvältä ja mielelläni olisin testannut, vieläkö olisin saanut herran silmät kipinöimään ja hymyn leventymään. Toki suurta osaa näytteli oma Ihmissuhdepoikaseni; koko viimekertaisin episodi ja vääntö alkoi juuri siitä, kun Seurustelija näki minut muuan miesseurassa. Ei siis hänellekään ole asia vielä mitenkään neutraali tai yhdentekevä. Tosin aikaisempi vitutus ja angsti alkaa vähitellen laantua ja painua unholaan, pelkkää hukkaanheitettyä energiaa. Ja sitäpaitsi, eilen tajusin ensimmäistä kertaa todella pitäväni Poikasesta.
Ehkä tästä vielä jotain tulee.
Np. The Transplants - Sad but true
Mitä yhteistä on yhtyeillä Poets of the Fall ja Panic! at the disco? No ihan perkeleen varmasti sama laulaja.
Hymyilyttää. Että voikin nähdä omituisia unia, samaan aikaan absurdeja ja todentuntuisia. Vielä kun niihin kietoutuu melkein kaikki ne ihmiset, jotka todellisuudessakin ovat viime aikoina lähellä hyörineet... Ihmeellinen alitajunta, todellakin.
Kaipa unet osaksi yrittää muistuttaa siitä, kuinka nyt pitäisi pitää kiinni päätöksestä hoitaa asiat loppuun, kuinka eräälle ihmissuhteelle pitäisi joku tilinpäätös tehdä. ...Jatkuu » En vain tunnu kykenevän ryhdistäytymään, vaan lykkään asiaa kerta kerran jälkeen. Helpompaa, paljon turvallisempaa. En minä osaa valita oikeita sanoja, en minä osaa selittää niin, että siinä jotain järkeä olisi. On niin helvetin paljon vaivattomampaa jättää asiat levälleen ja sulkea silmänsä niiltä. Osasyy siihenkin, miksei vakva sitoutuminen kiinnosta, ahdistaa enemmänkin. Tulee niin selvät raja-aidat, joiden ylittämisestä sitten seuraa sitä saatanan puhumista ja selvittämistä ja kaikkea. Ei, ei tilivelvollisuutta mihinkään suuntaan minulle. Paitsi että sellainen on jo. Saatana.
Niin juu, kiitän kommenteistanne, Jake ja EsaJii . Huvittaa vain oma innokkuus blogittamisen suhteen, kun täällä tosiaan ei muilla ole samanlaista intoa näkyvissä. Omalla kohdalla asiaa ei voi selittää edes uutuudenviehätyksellä, ei tässä ensimmäistä kertaa olla pappia kyydissä. Vaan samapa tuo. Blogien ideana lienee olla käyttäjänsä näköinen eikä niihin liity tilivelvollisuutta (!) ketään kohtaan kirjoittamisinnokkuuden suhteen. Kirjoitan, kun tuntuu siltä. Terapeuttinen harrastus, ainakin haluan uskoa niin.
Hmph. Piti jostain vielä kirjoittaa, mutta unohdus. Josko kahvinkeitto palauttaisi mieleen.
Np. Korn - Twisted transistor
Kyllä, addiktio kirjoittaa. Taitaa olla jo laitonta lisätä kolmas merkintä yhdelle päivälle, ainakin kun ottaa huomioon tosiaan teidän muiden päivitystahdin. Taitaa enemmänkin tuo kirjoitus/kaksi viikkoa olla oikeaoppisempi tahti. Valitettavaa vain, että uusin addiktioni eli juuri tuo Stellan Piste löytyy vain koneelta ja koska koen tarpeelliseksi kuunnella sitä kerta kerran jälkeen, on sama tehdä tässä istuessa muutakin kuin vain fiilistellä. ...Jatkuu » Siispä kirjoitan. Ajattelen, siis kirjoitan.
Äärimmäisen loistokkaat sanat tässä laulussa, kyllä. Tuskin yllättää, että osaan yhdistää lyriikan ja sanoman suoraan minun ja herra Seurustelijan juttuun ja menneisyyteen. Sopii kuin nyrkki silmään, vaikkei sovikaan. Helvetin hieno homma todellakin, että kuuntelen tässä parin päivän sisällä koko biisin puhki ja sitten voinkin aloittaa terveellisen unohtamisprojektin. Ensin märehdin, sitten märehdin vähän lisää, unohdan ja vain hetkittäin palaan murehtimaan. Siinä on mun tyyli jatkaa eteenpäin, tiedä sitten tuon tehokkuudesta. (Tiedänpäs. Siinä ole vittu mitään tehokasta.)
Hmph. Huomasin, että blogini viisauksien äärellä pystyy eksymään myös blogilistan kautta. Mainiota, varsinkin kun sitä kautta voi tavoittaa anonyymejä kommentoijia, jotka ilmaisevat itsensä lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja ajatella, voi vielä saada arvosanan blogistaan! o/
Suihku on suurten ajatusten luvattu maa. Paljosta vetoa, ettei se leseprinsessa edes sheivaa? Ihana pumpata jotain sammalmätästä.
Ahaha.
Kirpaisee.
Niin, kirpaisee. Vähän niin kuin.. osuu sydämeen? Koskettaa? Kuulostaa hyvältä? Kuulostaa tutulta?
Kirpaisee.
Jumalauta. Ansaitsisin mitalin järisyttävästä ahkeruudesta, joka vieläpä näin aikaisin otti aikansa ja paikkansa. Vaatekaapissa alkaa vaatteita olla enemmän hyllyillä ja hengareissa kuin lattialla, tuolilla voi istua, kirjoituspöydän voi jälleen nähdä, kylppärissä ei ole pyykkejä ja ennen kaikkea, lattian luutuaminen on edessä seuraavan kerran taas puolen vuoden päästä. Kaikki tämä eikä kello ole edes puolta kahtatoista! ...Jatkuu » Kuulette oikein, ne ovat fanfaarit, jotka herkkänä heläjävät.
Rakastan tällaisia aamuja, jolloin saan herätä yksin, ilman kiirettä. Kukaan ei ole hoputtamassa tai sanomassa, mitä tehdä. Haen postin kyseenalaisessa asustuksessa, keitän kahvia, jonka juominen aiheuttaa pahan olon, huudatan Saosinia niin lujaa kuin pikkuveljen stereoista lähtee, istun koneella ja vain olen. Yleensä autuas yksinolo päättyy siihen, että huomaan jälleen yhden päivän kuluneen ilman minkäänlaista järjellistä tekemistä, suurin aktiviteetti on saattanut olla raahautuminen tupakalle ja ruoan heittäminen uuniin. Silti, ei sovi unohtaa että tuo oman laiskuuden kiroaminen on oleellinen osa näitä päiviä - kuka nyt veepeensä haluaisi käyttää tekemällä asioita, jotka jäävät töiden vuoksi tekemättä? No ei niin kukaan järkevä ihminen. Tosin tänään(kin) voisin lipsua periaatteistani ja käydä kääntymässä kupungilla. Ihan vain, jotta ihmiset edelleen tunnistavat kirpeästä syysilmassta punehtuneet poskipääni ja helkkarin hienot buutsini.
Vitutuskäyräni on saavuttanut hetkellisen pysähdyksen, vaihtanut suuntaa sinne, missä nauran ja tunnen lievää ylemmyyden tunnetta. Tuntuu hyvältä tietää, että joku haluaa. Tai halusi, kummin vain. Toki tietysti asiaa saa jokseenkin mustan ja negatiivisen sävyn, kun tunnustan omankin haluni ja sen, että erinäisistä syistä nuo kaksi halua eivät vain tule kohtaamaan. Huomaattehan, jätin pois sanan koskaan. Täytyyhän tässä jättää pystyyn pieni lippu optimismille ja toiveikkuudellekin. Polttomerkatkaa ja lynkatkaa, mutta tilaisuus voisi ilman suurempia tunnontuskia tehdä varkaan - eihän kenenkään tarvitsisi koskaan tietää. Niin niin, niin nuo nykyajan nuoret ovat moraalittomia.
Höhö. Piste muille sokrupalan bloggaajille, ihanaa kun te olette yhtä aktiivisia kuin minä.
No siis hei daa, tottakai mä tiedän että te luette tätä. Onhan tää niinq maanmainiota viihdettä ja hupia.
Angsti nostaa taas päätään. Täytyy näyttää ihan syötävän hyvältä, kun seuraavan kerran yöelämään sukellan ja on mahdollisuus nähdä herra seurustelija. Pistän sen silmät vilkkumaan. Perkele.
Anteeksi, mutta olinko se tosiaan minä, joka eilen kertoi vellovansa voittajafiiliksessä ja tuntevansa olonsa suorastaan hyväksi? Älkää nyt viittikö. Laskeutuminen maanpinnalle tuli yhtä nopeasti kuin nousu pilviin - loppupäivä meni käsittämättömässä murheen allikossa. Masokisti sisälläni halusi tietenkin kantaa kortensa kekoon ja kohta märehdin vanhoja viestejä mielessäni. Lisää vettä myllyyn, perkele. ...Jatkuu » Melkein, mutten aivan, häpeän epäpuhtaita ajatuksiani, joista moraali on hyvin kaukana. Ei vain osaa luovuttaa, vaikka järki sanoo muuta.
EsaJii, no... ei. Tai toki riippuu mistä näkökulmasta katsoo, tuoreen nuorenparin vai itsekkäästi minun, kakkoseksi jääneen katkeran lehmän. Ehkä parhaiten menee sillä toisella naikkosella, oma olo ei ainakaan ole kaikista parhain. Tunneskaala on hienosti koostunut kaikista mahdollisista tunteista: vitutuksesta, surusta, ilosta. Sääliäkin on ripaus mukana, sääliä tuota tyttöä kohtaan. Itse en halua koskaan elää suhteessa, jossa voin edes hetken verran ajatella muita ja jossitella. Ei vain mene yksiin seurustelu ja tuollainen 'jos en seurustelisi, niin...' -paska. Mitä perkelettä täytyy seurustella, jos ruoho näyttää hyvältä aidankin takana? Mene ja tiedä, jokainen tyylillään.
Niin, aivan oikein. Kyllä, olen tekopyhä kaksinaismoralisti. Minähän tässä olen viimeinen ihminen tuomitsemaan moisesta ajattelusta ja jossittelusta, enköhän itsekin ole tismalleen samassa tilanteessa. En kuitenkaan seurustele, mutta ihmissuhde tässä on itsekullakin meneillään. Yhtä pahahan itsekin olen kuin ko. miekkonen. Kyllä, on vaan niin paljon helpompaa syyttää toista ja ummistaa silmänsä omille vioille, jotka ovat tismalleen samoja. Mä sentään myönnän olevani tekopyhä paska, mutta mieluummin tekopyhä paska kuin säälittävä ruiskukka, jonka selän takana voidaan kuiskutella naiskenteluhaluja.
Taidan lähteä syömään suruuni ja haluuni. Ehkä elämä olisi helpompaa xl-kokoisena.
EsaJii, minä kiitän ja kumarran avustamisesta nettiyleisön perimmäisten halujen selvittämisessä. Tässä on siis tongittava elämäänsä ja tarjottava kansalle leipää ja sirkushuveja, joko realityviihdettä tai hauskaa viihdettä. Tänään on tarjolla... helvetin hyvää fiilistä ja voittajaoloa.
Muuan fakta tulee taas tässä: tapanani on jättää asiat kesken, jättää selvittämättä. Hyvin naiivisti kerta kerran jälkeen päädyn ajattelemaan, että ongelmat katoavat ja lakkaavat olemasta, kun vain tylysti jätän ne huomioimatta. ...Jatkuu » Tämä sitten johtaa siihen, että ongelmat kasaantuu ja kun on vittumaista mulla, niin on vittumaista sulla. Vaan nyt, herätkää tietämätön kansa, nyt on tapahtunut muutos ja perkeleen iso askel eteenpäin! Kerrankin, siis kerrankin tartuin härkää sarvista ja vein erään asian päätökseen. Selvitin leijumaan jääneen ihmissuhteen tyngän. No juu, tein sen ehkä hirveässä humalassa, mutta tein silti. Moni ei ymmärrä ja harva edes arvaa, mutta tuosta hyvästä on oikeasti helkkarin hyvä mieli. Päätös ei ehkä ollut myönteinen tai positiivinen, mutta se on sivuseikka - kypsästi ja aikuismaisesti saatoin asian päätökseen. Ehkä tästä motivoituneena alan muulloinkin selvittää asiat enkä jätä niitä vain leijumaan. Tokihan tätäkin selvittämistä edelsi vuoden soutaminen ja huopaaminen, mutta jälleen, sivuseikka. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kysymys kuuluukin... notta onko hyvä vai huono asia, että asioiden selvittäminen ei silti vienyt pois sitä järisyttävän suurta halua, jota kyseistä ihmistä kohtaan tunnen. Ikään kuin... panettaisi.
