Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Palasokerin lomaileva toimittaja vieraili viikon verran Levin hiihtokeskuksessa ja tutustui Lapin hulluuteen. Turpaan ei tullut (Vrt. Sleepy Sleepersin "Lapin juntti vetää outoa turpaan"), lunta oli vielä perkeleesti ja hieman keikkajuttuakin löytyi, mistä raportoida. Eli jos joku on luullut viimeisen viikon aikana että olemme vihdoinkin älynneet vaieta ja lopettaa juttujen lisäämisen, on tämä täysin turha luulo ja voitte lopettaa spekuloinnin. ...Jatkuu » Popedaa, Zen Cafetta ynnä muuta seuraavassa.
Kaikki Rovaniemeä etelämpänä asuvat uskovat varmasti että Suomessa on kevät ja lumi sulanut maasta. Turha luulo, vaikka hieman huolestuttavalta näyttikin Rovaniemelle asti, kun matkaa oli jo kuitenkin taitettu reilut 500 km katto täynnä suksia yms. talviurheiluvälineitä, lunta nimittäin oli käytännössä laikkuina pelloilla ja metsässä. Mutta Kittilään saavuttuamme saattoi jo havaita ettei kevät ollut ehtinyt tuonne Suomi-neidon kainalon paikkeille muutoin kuin aurinkoisena kelinä ja lämpötilan ollessa plussan puolella.
No, kaikki ovat varmasti hiihtäneet, useimmat meistä lasketelleet / lautailleet, joten turha kai tässä on raportoida siitä että oli rinteessä lunta ja mäki oli jyrkkä ja ihmiset rinnebaarissa kännissä. Hauskaa oli ja ulkona oltiin.
Paitsi illalla, ensimmäinen kosketus pohjois-suomalaiseen saatiin tiistaina 17.4. kun Levillä Hullu Poro Areenalle kipusi ikurin turbiini, oikea ukkometso, eli Popeda ja Popedan henkilöitymänä Pate Mustajärvi. Nyt jo hieman vajaan viikon kyseistä aktia sulatelleena en vieläkään ole pystynyt muodostamaan käsitystä siitä, ovat jätkät aivan tosissaan vai onko 80-luvulle jämähtäminen vain tarkoin harkittu imago ko. bändille. Humoristisempaa asennetta puoltaisivat Monty Python soundtrackien käyttäminen sisääntulonauhoina, tällä kertaa ´Sit on Facen´ tahdissa, edellisen kerran ´Finland´ biisin soidessa (kyllä, aivan oikein, olen ollut Popedan keikalla kahdesti, mikä ainakin tätä kirjoittaessa tuntuisi olevan kaksi kertaa liikaa), mutta toisaalta sen verran totiselta meininki näyttää välillä lavalla että selkeää käsitystä jätkien lähestymistavasta musiikkiinsa tai esiintymiseensä ei oikein pysty muodostamaan.
Tästä voisi tulla kitkerä vuodatus siitä, kuinka huono bändi Popeda mielestäni on (huom! mielipiteet tässä jutussa ovat siis täysin omiani eivätkä edusta Palasokerin yleistä mielipidettä Popedasta tai vastaavanlaisesta musiikista), mutta tyydyn kuvaamaan kokemaani muutamalla lauseella. Ensinnäkin lavashow Popedalla on sen näköistä, että eivät ole taineet jätkät koskaan nähdä elokuvaa Spinal Tap tai sitten eivät ole siitä oppineet (?!) mitään. Ukkometsolla, eli Mr. Mustajärvellä oli vähintään kolme numeroa liian pienet farkut, taatusti tennissukka tai kaksi etumuksessa, kitaristilla leopardigepardilepardi-takki, rotantappobootsit yms. eli ehtaa 80-lukua. En suhtaudu mitenkään kriittisesti tuollaiseen retro-meininkiin jos hommassa säilyy edes hieman kieli poskessa, Popedan kohdalla näin ei näyttänyt olevan vaan jätkät näyttäisivät oikeasti uskovan että ovat katu-uskottavia ja vitun kovia jätkiä samaan aikaan kun ainakin selväpäisimmät yleisössä nauravat vedet silmissä Popedan rock´n rollille...
Kyllä Popedaa vielä kehutaankin tässä jutussa, mutta heitetään vielä vähän lisää löylyä kritiikkikiukaaseen ja pureudutaan hieman musiikilliseen antiin. En tiedä tuleeko monikaan tiedostaneeksi sitä, että jos nyt ei suurin osa niin ainakin suuri osa Popedan biiseistä on suoria käännöksiä 60-, 70- ja 80-luvun rock-klassikoista. Itse en ainakaan ollut tätä huomannut ennen tätä keikkaa, toisaalta olisin toivonut että olisin ollut nytkin niin tietämättömässä tilassa, etten olisi kuullut kun jätkät raiskasivat isolla kädellä Deep Purplen Smoke on the Waterin ("Tää on se yö...", yrittäkääpäs fraseerata tuota Smoke on the water -melodiaan...) tai ROlling Stonesin I Can Get No Satisfactionin ("Vittu mikä muija tuolla on", tämä on siis täyttä totta vaikka tuskin kuulemma uskoo...). Olihan noita muitakin, mutta kyllä nuo olivat ehdottomasti pahimmat.
Jep. Eiköhän Popedaa ole mollattu tässä tarpeeksi, kehutaan nyt kuitenkin vastapainoksi Popedan kitaristia Costello Hautamäkeä, joka ilmiselvästi hallitsee instrumenttinsa lisäksi myös laulamisen, Hullun Poron keikalla kuultiin kaksi Costellon esittämää kappaletta. Jos Popeda ei henkilöityisi Pate Mustajärveen niinkuin se nyt tekee, kannattaisi bändin ehdottamasti jättää Pate keikkabussista ja keikkailla kvartettina, mutta onhan tietysti niin että tuskin ihmiset käsittäisivät Popedaa Popedaksi ilman Patea.
Popedaa piirun verran sivistyneempää rockia vääntävä Zen Cafe heitti keikkaa perjantaina 20.4. paikkana edelleen Hullu Poro Areena, mistä voidaan mainita sen verran että ei kannata antaa kohtuullisen edullisten sisäänpääsylippujen hämätä, rahat osataan ryövätä turisteilta juomien hinnoissa. Esimerkiksi siideri 0,4l 27,- ja Caipi Rosca (vai mikä se ny on?) 42,- + tipit, eli baaritiskillä olivat baarimikot ilmeisesti käsittäneet hieman väärin tippien antamisen periaatteen, ainakin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ne pitää ansaita, niitä ei saa kerjätä ("hei äijä hei, sä unohdit laittaa ne kolikot meille tipiksi..."). Zen Cafesta kuitenkin asiaa, eli bändistä on hieman vaivihkaa kehittymässä / kehittynyt Suomen tasolla ns. ´iso bändi´ eli voidaan jätkät varmasti nostaa samaan sarjaan J. Karjalaisen, Yön, Ultra Bran tms. orkesterin kanssa, sen verran heillä on ainakin radiohittejä. Ehkäpä suurin ongelma onkin Zen Cafen kohdalla se, etteivät ihmiset tiedä hittibiisien olevan heidän esittämiä. Ainakin yleisön reaktiot olivat Hullu Poro Areenalla sen mukaisia, ihmiset katselivat biisien alkaessa hölmistyneenä toisiaan ja kyselivät ihmeissään että "onko tääkin hei näitten biisi?". Sen verran maallikko olen minäkin Zen Cafen kohdalla että en harvinaisempaa tuotantoa tuntenut, levyjä en ole kuunnellut pahemmin ja silti arviolta puolet bändin biiseistä olivat tuttuja todennäköisesti radiosta tai sitten dj:t pyörittävät niitä ahkerasti baareissa. Toisaalta itse musiikki on sen verran ´taiteellista´ että suuri yleisö saattaa sitä hieman vieroksua ja tykästyy vain näihin hitteihin, missä on hieman kevyemmällä kädellä tehty musiikki ja panostettu sanotuksiin, mitkä ovat tietysti omalta osaltaan hatunnoston arvoisia.
Zen verran voisin Zen Cafea kritisoida, että pieniä merkkejä ns. hattuun nousemisesta oli nähtävissä, jätkät soitti runsailla taustanauhoilla terästettynä ettei tarvitse itse niin paljon lavalla tehdä, setti kesti tasan tunnin (1h) ja encoret tulivat vetämään 10sec taputuksien jälkeen, jolloin koko setin pituudeksi saatiin 1h 10min ja lisää ei saanut vaikka olisi kuinka yleisö huutanut. Eli pientä rutinoitumista todennäköisesti oli päässyt tapahtumaan, mikä tietysti juuri suuremman menestyksen kynnyksellä voi olla kohtalokasta. Vaan mitä näitä spekuloimaan, lyhyesti sanottuna Zen Cafe yllätti allekirjoittaneen positiivisesti vaikken normaalisti aivan tuon tyylistä musiikkia kulutakkaan.
Ainakin pääsylippujen hinnoista voisivat etelässä ottaa mallia, muuten ei tarvitse lapin meininkiä apinoida...
Palasokerin lifestyle-toimitus vieraili Helsingin venenäyttelyssä helmikuussa 2001. Jutun teko tuosta hieman venähti lähinnä toimituksen odotellessa kuvamateriaalia messuilta, joilla höystää jo valmiiksi uskomattomia juttuja (tain antaa miljonääreille päiväuniin visioita...). Viimein jonkinlaista materiaalia saatiin haalittua kasaan ja hieman messukokemuksia ja havaintoja seuraavassa.
Pitkästä aikaa Helsingin messukeskus oli viimeistä paikkaa myöten buukattu täyteen, eli näytteilleasettajia ei voitu ottaa enempää vaikka kysyntää olisi ollut. ...Jatkuu » Hieman on meininki muuttunut 90-luvun alusta, jolloin koko messujen järjestäminen oli epävarmaa, koska halukkaita näytteilleasettajia ei näyttänyt olevan tarpeeksi ja pari hallia oli kokonaan pois käytöstä. Pari hallia ei vieläkään tee näistä messuista pieniä, mutta kun tapahtumalla on pitkäaikaiset perinteen Suomen suurimpina messuina, eli harvat messut pystyvät myymään koko Pasilan messukeskuksen täyteen ja saamaan vielä ihmisiä niitä katsomaan.
Mutta mennään asiaan, eli Palasokeri oli messuilla tietysti katsomassa sopivia veneitä niille uusrikkaille, jotka eivät kysy hintaa venettä valitessaan. Pienen haeskelun jälkeen kohdalle osuikin näyttelyn kallein vene, Sunseeker Camargue 50, elikkäs tuollainen reilut 16 metriä pitkä jenkkityylinen vene (kts. kuva yllä). Muita tietoja lyhyesti : paino 18800kg, polttoainetta mahtuu mukaan 2000 litraa, moottoreiksi voi valita 2 x (492kW/660hp), 2 x (449kW/602hp) tai (324kW/435hp) (no eihän tätä mopoversiota kukaan siis osta mutta onpahan tarjolla...:) ja yllättävää kyllä, koneet on siis diesel-vehkeitä eikä suinkaan bentsiinilaitteita kuten yleensä näissä amerikkalaishenkisissä huvialuksissa. Ja lisäksi varustukseen kuuluu 4kW generaattori, mikroaaltouuni, jääkaappi, cd-soitin, tv, juoksevesijärjestelmä (kuuma/kylmä) ynnä muuta tuoki tarpeellista veneilykäyttöön tarvittavaa kalustoa. Hintaa on Palasokerin huonoihin muistiinpanoihin perustuen ilmoitettu n. 4,5 miljoonaa markkaa. Pettymys oli suuri, kun myyjäsetä ilmoitti että vaikka olisi tuo raha takataskussa, ei venettä saisi enää tälle kesälle, koska koko vuoden tuotanto oli myyty ennakkoon ja tuo Helsingin näyttelyvenekin oli siis myyty näyttelyssä ("...joku insinööri sen osti", tuumasi harmaapartainen merikarhu viereisellä näyttelyosastolla). Jäi sitten Palasokerin edustusvene hankkimatta tällä kertaa...
Olihan noita miljoonien veneitä tietysti muitakin, mutta eihän se ole mies eikä mikään, joka ostaa näyttelyn toiseksi kalleimman veneen, milteinpä häpeillen joutuu venettä trailerilla hinaamaan hallista ulos kun kalleimman veneen ostanut hemmo paukuttelee henkseleitään ulkosalla sikaari huulessaan. Niinpä lifestyle-toimitus siirtyikin vähin äänin tutkailemaan purjeveneitä ja perinteisempiä puuveneitä, millä tietysti saa omanlaista arvostusta ainakin alan harrastien joukossa (vaan ei niillä samanlaista pahennusta pysty herättämään kuin mitä tuollaisella Sunseekerillä kun sen ahtaa pursiseuran laituriin...). Mielenkiintoisimpia entisöintiprojekteja olivat täysin entisöity purjevene Daphne, johon joutui jopa jonottamaan (valittevasti kuvia ei löytynyt venhosta) ja sitten tuossa alapuolella näkyvä höyryvene, jossa oli siis täysin entisöity höyrykone. Harrastushan se on tuokin ja onhan noissa tietysti tyyliä ´hieman´ eri tavalla kuin noissa 19 tonnin muovilotjissa.
Oma juttunsa ovat sitten vielä nämä suomalaisen hulluuden ja kenties siihen yhdistyneen sisun tuottamat luomukset, eli mitä käsittämättömimmät viritykset ja rakennelmat. Vai onko monelle meistä tullut useinkin mieleen vetää uistinta vesiskootterilla? Ainakin myyntimiesten mielestä tuollainen keksintö on tuikitarpeellinen, eli vesiskootteriin asennetaan uisteluvavoille telineet ja aletaan hinaamaan lippaa. Strategiana n ilmeisesti että kala väsytetään vääntämällä kahvat pohjaan ja annetaan kalan pyristellä 40 solmun nopeudessa vastaan niin kauan kuin jaksaa, oikein muutenhan tuollaisessa skootterissa ei vonkaleita varmaan pysty väsyttämään. Ei uskoisi ellei omin silmin näkisi.
Näin siis tuli tallattua messukeskus läpeensä ja ihmeteltyä veneilykauden 2001 uutuuksia. Hauskahan noita on käydä ihmettelemässä, toisaalta hauskempi varmasti vielä olisi jos olisi paalua taskussa niin paljon että esittelijät kumartelisivat ja pokkailisivat vaan :).
En tiedä olenko ainoa, jota alkaa tv-mainokset vituttamaan ei pelkästään niiden yleisen ärsyttävyyden takia vaan niiden tekemisen ja tuotannon tason takia. Saman mainoskatkon aikana voi nähdä sekä huvittavan mainoksen, joka saattaa jopa naurattaa ja on hyvällä maulla tehty ja heti seuraavaksi tulee mainos, missä joku pikkujantteri kusee lattialle ja piereskelee... ...Jatkuu » (tässä jutussa v-mittari haukkaa punaista...)
Kyseinen mainos ei kylläkään ole enää pelkästään v-mäinen, kyllä se on jo oikeasti inhottava katsoa jos harrastaa amerikkalaistyylisesti esim. ruokailua tv:n ääressä. Kyseessähän on siis jokin vaippamainos missä jantteri tallaa nakuna parketilla ja laskee alleen. Seuraavaksi sama virtuoosi konttaa sohvalla ja pieraisee. Tai tässä kohtaa on ilmeisesti yritetty peittää mauttomuus ilmapallolla joka lennähtää sohvalta ikäänkuin ääni lähtisi siitä, mutta kyllä se pikemminkin näyttää siltä että pikkujätkä päästää suolistokaasuja sen verran tarmokkaasti että ko. ilmapallo lennähtää tästä syystä sohvalta. Mainittakoon vielä niille, jotka eivät ole ko. mainosta onnistuneet näkemään että tämä on täyttä totta eikä mitään hallusinaatiota. Ja vaippahan on siis ilmava ja hengittävä...huh huh...
Oma lukunsa ovat sitten nämä ääriärsyttävät ns. renkutusmainokset, missä on joko jokin aivan käsittämättömän ärsyttävä biisi tai melodia tai sitten jokin uskomattoman tyhmä viikon hokema. Hyvin huonoja esimerkkejä voisivat olla esim. "löydä riemut toffifeen..." tai "kun swiffer on töissä on pöly poissa" vai miten se nyt meni. Jos nämäkään mainokset eivät vielä saa ohimoita tykyttämään, lisää kierroksia myllyyn pistävät nuo ns. käännösmainokset, jossa jokin keski-euroopan markkinoille työstetty mainos on dubattu törkeästi Suomeksi (esim. Riesen, "hoi, Mister Beaver..."). Ei kyllä ole mitään rajaa mauttomuudessa.
Luulisi että mainoksien mauttomuuttakin voisi kontrolloida jotenkin jos kerran ollaan huolissaan jostain Pokemonien loppulaulun vaikutuksista lapsiin ja heidän tarpeisiinsa ostaa jotain keräilykortteja. Minkähänlaisen kuvan lapset saavat aikuisten maailmasta jos mainoksessa joku raitapaitainen saksalainen juntti huutelee purjeveneestä majavalle ja kyselee majavan hammastahnatottumuksista? Tuo ko. tuote jota mainostetaan kun on mielestäni suunnattu vieläpä aikuisille eli kyseessä ei ole mikään lapsille tuotettu tuttifrutti-miljoonahedelmämakua-hammastahna.
Toinen asia mitä kovasti ihmettelen on se, että miten tuotteita valmistavat ja myyvät firmat ylipäänsä kehtaavat maksaa noin huonoista ja mauttomista mainoksista? Vai onko Suomessa oikeasti niin markkinoinnille altista porukkaa, etteivät enää osaa ostaa mitään muuta kuin Mr.Beaver hammastahnaa kun kerran majavatkin käyttää sitä? Toivottavasti näin ei ole...kylläpäs nyt takerruinkin tuohon hammastahnamajavaan....
Ostoskanavien tms. mainontaan / tuotteisiin en uskalla enää puuttua mitenkään, nyt jo veri kiertää niin että suonia pakottaa. Onkohan Palasokerin lukijoiden joukossa muilla vastaavanlaisia huonoja kokemuksia mainoksista?
Kun näitä keikkajuttuja nyt pukkaa niin heitetään tähän sekaan vielä päätoimittajan live-kokemuksia, eli perjantaina allekirjoittanut saatiin houkuteltua katsomaan Lutakkoon Bury Me Deepiä ja Sinergyä, joista kummastakaan en ollut kuullut yhtään mitään ennen ko. iltaa. Lähtökohdat olivat siis erinomaiset ja noista asetelmista kirjoitan siis tämän erinomaisen asiantuntevan "keikkaarvostelun".
Kuten sanottua, en siis ollut kuullut bändistä nimeltä Sinergy yhtään mitään ennen viime viikkoa kun kaveri soitti ja hankki liput bändin keikalle. ...Jatkuu » Ennakko-odotukset ja -luulot olivat mielenkiintoiset, onnistuin nimittäin näkemään bändin keikkajulisteen jossakin kaupungilla ja siinä pelottavat (!!) pitkätukat poseerasivat pentagrammin kera. Hmm...jos lämmittelijän nimi on Bury Me Deep ja pääesiintyjän päärekvisiittaa on pentagrammi, keikalla varmasti juodaan verta ja lyriikoissa paavi kuolee ja saatana ruumiillistuu tai jotain vähintäänkin yhtä infernaalista tapahtuu...
Jälleen kerran voi todeta että "...image is nothing...", koska paljastui että tuo Bury Me Deep ammensi vaikutteensa jostain Seattlen suunnalta, näin ainakin lievästi humaltunut pöytäseurueemme ko. bändin tuomitsi ensimmäisen biisin aikana (tässä vaiheessa täytyy huomauttaa että vaikka oltiinkin rock-meiningillä liikenteessä, katsottiin lämmittelijän aikana vielä tärkeämmäksi istua baarissa kuin heilua lavan edessä hilsesateessa...). Bury Me Deepistä ei sen enempää, lähinnä sen takia ettei heitä tullut niin kovin intensiivisesti seurattua. Kiinnostuneet tsekatkoon vaikka lisää vaikka mp3.comista.
Rockiahan ei tietysti pidä päivällä soittaa, mutta kun tuo Bury Me Deep aloitti settinsä klo 23.10 ja päätti sen arviolta tunti sen jälkeen, oli Sinergyn aika astua lauteille jo sen verran myöhäinen että humaltumista hakeneet rock-konkarit olivat jo saavuttamassa miltei ylikunnon ja toisaalta ne, jotka olivat ns. selvinpäin lähteneet katsastamaan live-meininkiä, vetivät varmasti kuudetta kahvikupillistaan ja tärisivät kofeiinin yliannostuksesta. Ehkäpä tästä johtuen ehti Sinergy vetää useammankin biisin powermetalliaan ennen kuin alkoi yleisön joukossakin tapahtumaan jotain. Itse bändissä, sen osaamisessa tai biiseissä ei pitäisi olla mitään vikaa, sillä varmasti Suomen kovimpia tekijöitä oli kivunnut lauteille; v-mallin jacksoneita heiluttivat Roope Latvala (Stone, Waltari) ja Alexi Laiho (Children of Bodom), basson varressa heilui Marco Hietala (Tarot, Conquest), rummuissa Tommi Lillman (To/Die/For) ja ainakin allekirjoittaneelle yllätyksenä naishenkilö nimeltä Kimberly Goss (siis yllätyksenä sen takia että harvemmin tällaisissa Helloween tms. viritteisissä powermetal pumpuissa on naisia nähty vokalisteina...). Illan teemana oli tietysti helvetin nopeaa powermetal soitantaa, eli ensimmäistäkään balladia tai sinfoniapätkää ei kuultu vaan meno jatkua alusta loppuun periaatteella "sairaan nopee...". En tiedä mitä bändi tai hard core fanit tykkäisivät tuosta power metal luokittelustani, mutta mielestäni tuo kuvaa aika hyvin kuitenkin tyylilajia, mitä Sinergy edustaa.
Kun kokoonpanossa on pari suomen kovinta kitaristia, voidaan tietysti olettaa että homma menee helposti kitarasankaruuden ja egopullistelun puolelle, mutta kohtalaisesti osasivat jätkät välttää turhaa pilittämistä. Toki duettosooloja, Iron Maiden tyylisiä tuplakitarajuttuja yms. nähtiin, mutta kaikessa säilyi kuitenkin hyvä maku ja meininki säilyi. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti, tuollaisesta tasaisen nopeasta sahaamisesti alkoi jossain tunnin kohdalla tulemaan jo turruttavaa, ainakin tällaisen ei-niin-hyvin-materiaaliin-perehtyneen näkökulmasta. Vaan taisi olla bändikin hieman väsyksissä, ainakin sen verran kalpeita olivat kasvot välillä...ehkäpä edellisen illan keikka Oulussa oli aiheuttanut hieman venähtäneet jatkot...
Yleisön hyytymisen huomasi bändikin ja kohtalaisen lyhyen setin jälkeen (oiskohan tuo tunnin kestänyt) painelivat muusikot takahuoneeseen ja alkoi tämä "...we want more..." -riitti rockin alttarilla. Hieman uutta virtaa löytyi yleisön rukkasiin ensimmäisestä encore-biisistä, basson varressa heilunut Marco Hietala tuli lavalle ja aloitti: "This is 2001 and the Priest is alive...!". Tuosta lähti käyntiin Judas Priestin Hell Bent for Leather, minkä vokaaliosuudet hoiti tuo em. Marco Hietala, joka ei siis vokalistinakaan ole niitä kaikkein onnettomimpia (ei sillä että tuo Kimberly Goss ei olisi selviytynyt tehtävästään loistavasti). Yleisö tietysti villiintyi täysin ja tästä bändikin jaksoi vielä riehaantua hieman normaalia enemmän. Valitettavasti tämä herääminen tapahtui hieman liian myöhään sillä bändi veti enää yhden biisin ja poistui takavasemmalle. Eli reilun tunnin setti, mitä tietysti ounasteltiinkin jo aikaisemmin, koska Sinergyllä ei ole kuin kaksi levyä, niistä on paha 2,5h mammuttishowta rakentaa.
Kokonaisuudessaan siis onnistunut keikka, tuohon Sinergyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Yllättävää onkin että sangen harva tietää ko. bändistä yhtään mitään vaikka sen riveissä soittaa noinkin nimekkäitä muusikoita. Biisilistoja, kuvamateriaalia, nimikirjoituksia tms. ei ole valitettavasti saatavilla, johtuisko ehkä siitä, että allekirjoittanut ei olisi tunnistanut bändien jäseniä vaikka olisi baaritiskillä seisonut vieressä. Jospa saadaan vaikka kommentoijien joukosta hieman vannoutuneempien fanien mielipiteitä ja tietoja.
Sinergyn kotisivut
Mainittakoon näin heti alkuun että tässä jutussa otsikko on vain puoli totuutta, sillä luulenpa että itse Goom -ilmiö vaatii hieman selvitystä ainakin niille, joille sana Goom ei sano yhtikäs mitään ja toisaalta ilmiön jo tunteville voitaisiin heittää muutama juttu, mistä saattaisi kehkeytyä jopa keskustelua täällä Palasokerissa. Mutta lueppa lisää niin kohta päästään jo varmasti itse aiheeseen.
Niille, joille tuo sana Goom ei tarkoita mitään, kerrottakoon tässä lyhyesti, että kyseessä on nykyisin kahdesti vuodessa järjestettävä opiskelijaristeilypaketti. ...Jatkuu » Tämä tarkoittaa siis sitä, että tuollaiset reilut 2000 opiskelijaa ahtautuu Viking Cinderellaan pitämään ´hauskaa´ 20h risteilyn ajaksi, eli rivien väleistä luettuna: humaltumaan ankarasti ja harrastamaan holtitonta sukupuolikäyttäytymistä :). Toimittajana en vielä varmasti voi kutsua itseäni vanhemmaksi ´valtiomieheksi´, mutta kyllä tuollaisella risteilyllä siirtyy pikkuhiljaa tarkkailijan rooliin kun vuosia kertyy mittariin. Kaikkien osalta tämä ilmiö ei näytä kuitenkaan toteutuvan vaan kyllä Palasokerin havaintoryhmä teki havaintoja pitkälti kolmattakymmentä ikävuottaan ´tuhlaavia´ virtuooseja, jotka edelleen käyttäytyivät humalassa haalari päällään kuin joku viisitoistakesäinen teini. Näistä havainnosta kovasti ilahtuneena Palasokerin työryhmä suunnitteleekin tekevänsä ensi vuonna dokumentaarisen Goom-risteilyn, mistä toivottavasti pystytään toimittamaan jopa videomateriaalia Palasokerissa julkaistavaksi.
Mutta mennäänpä itse asiaan ennen kuin unohtuu. Yksi tämänvuotisen merenkulkukokemuksen positiivisimpia yllätyksiä oli ns. Barclay -club, mitä ilmeisemminkin tupakkayhtiön sponsoroima ´klubi´, joka oli rakennettu johonki laivan seminaaritilaan (eli siis kohtalaisen pieni ja intiimi ratkaisu). Klubin housebandiksi oli haalittu kokoon Hemma Beast -niminen orkesteri, jonka jäsenistä todennäköisesti tunnetuimmat ovat JHS tv-ohjelmasta tutut Marzi Nyma ja jo Palasokerin sivuillakin parjattu Lenni-Kalle Taipale. Kaikki kunnia myös bändin ´helvetin hyvälle perusrumpalille´ ja virtuoosimaiselle basistille, joiden nimiä toimittaja ei pysty muistamaan (toisaalta en ole kyllä varma että esiteltiinkö heitä ollenkaan). Jos tässä lyhyesti tyytyisin kertomaan, että kyseessä on cover-bändi, joka siis esittää tunnettuja klassikkobiisejä keikoillaan, olisi lopputulos se, että Palasokerin lukijat toteaisivat kyseessä olevan yksi niistä muutamasta tuhannesta cover-bändistä, joita Suomesta löytyy jokaisen talon kellarista tai lähiöpubista keikalta. Homman nimi ei kuitenkaan tässä tapauksessa ollut tämä vaan jos lähtökohtana on tuon tasoiset muusikot soittamassa cover-biisejä, voidaan todennäköisesti odottaa jotain hieman perinteisestä kaavasta poikkeavaa. Covereita voi näemmä soittaa monella tavalla; yksi lähestymistapa soittaa biisit laiskasti 1:1 jossain lähiöpubissa periaatteella "saa tästä ainakin kaljapakan" tai Hemma Beastin tyyliin "v-tu näitä covereita jaksa soittaa jos ei ole edes hauskaa". Eli käytännössä bändin toimivuus perustui siihen, että jätkät olivat lavalla kuin treenikämpässä, jatkuvasti improvisoiden ja jos joku biisi meni niin sanotusti ´käteen´, saattoi siitä murjaista jonkin vitsin ja siirtyä seuraavaan biisiin. Näitä siirtymiä sitten riittikin, mitä myöhäisempi setti oli kyseessä (viimeinen alkoi klo 3:30 yöllä), sitä huonommin jätkät malttoivat soittaa biisin loppuun vaan aina kun joku väliosa mahdollisti siirtymisen teemallisesti samankaltaiseen toisee biisiin, tämä varmasti tehtiin ja mitä ihmeellisimmillä sovituksilla. Tämä saattaa kuulostaa näin sanallisesti selitettynä kovasti pliisulta, mutta välillä nähtiin sellaisia virtuoositeetin osoituksia, että ainakin selväpäisimmät muusikot haukkoivat yleisössä henkeä, varsinkin kaikesta kuitenkin näki ettei biisejä ja sovituksia pahemmin oltu treenattu.
Ehdinkin jo tuossa hieman selväpäisyydestä mainitsemaan, jatketaan aiheesta sen verran, että ympäripäissään olevalle yleisölle soittamisessa on puolensa ja puolensa. Toisaalta hyvän meiningin aikaansaaminen kysyy ainoastaan hyvää settiä tuttuja biisejä mitä jamitella, mutta toisaalta tuollaiset em. kaltaiset virtuoositeetin osoitukset tai hieman humoristisemmat välispeakit tai muuten omaa oivaltamista kysyvät ohjelmanumerot eivät kyllä tavoita kuulijaa. Tässä voitaisiin esimerkinomaisesti mainita vaikka poikien raiskaus soul-klassikosta ´celebration´, mikä oli leukailtu muotoon ´masturbation´ ("...when I want to have good time, I - masturbate!". Takuulla n.99% yleisöstä ei tajunnut mitään, mikä nyt tietyst ei ollut ihme, bändillekkään, taisipa Marzi sanaillakin jotain intellektuellista huumorista, mikä ei välttämättä aukea kolmen promillen kännissä.
Hemma Beastin vierailevana vokalistina nähtiin useassa setissä ja useassa biisissä Maija Vilkkumaa, jonka osakkeet nousivat ainakin allekirjoittajan asteikolla, koska harvalla ns. mainstream-artistilla on ´munaa´ lähteä vetämään parisataapäiselle yleisölle coverbiisejä oikein urakalla. Ei sillä että Vilkkumaa olisi taidoillaan mitenkään mykistänyt, mutta aina on parempi että on enemmän intoa kuin taitoa, se saattaa joskus jotain kuitenkin tuottaa.
Ettei nyt jäisi liian negatiivinen kuva Goom-risteilyistä, myönnettäköön ettei sinne kuitenkaan loppujen lopuksi kukaan mene bändejä katsomaan, kyllä pääasialliset ambitiot liikkuva varmasti lähes jokaisella humaltumisen ja seksuaalisen holtittomuuden hedelmien korjaamisen välillä. Vai väittääkö joku jotain muuta? Areena on vapaa, kommentoikaa (siis vaikka anonyymisti, sekin onnistuu jos ei muuten uskalla) tai heittäkää vaikka omia kokemuksianne kehiin. Siis esim. goomista ylipäänsä.
Lisätietoa eliesim. kuvia löytynee osoitteesta www.goomaa.com.
(tämä artikkeli on kokonaisuudessaan kirjoitettu kämmenmikrolla kesken luennon, joten pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia...)
Joo, olihan tämän vuoden Goomilla toinenkin coverbändi veivaamassa jossain putkassa. Ilmeisen krapulaiset itäeurooppalaiset muusikot eivät oikein ymmärtäneet suomalaisten opiskelijanuorukaisten hauskanpitoa, mikä tässä tapauksessa tarkoitti noin kuuden hengen ryppään kaatuamista bändin ja soittokamojen päälle. Tai kohtalaisen ulkonäön omaavaan laulajattareen kohdistuvat lähentymisyritykset eivät olleet ainakaan omiaan nostamaan bändin fiiliksiä ja lopputuloksena heepot pisti hanurit narikkaan ja lähti kesken settinsä tiskille imemään maltaita. ...Jatkuu » Sitten oli loppuilta hiljaista siitä putkassa...
Maaliskuussa on jo kohtalainen mahdollisuus saada avaruusasemasta päähän tai muuten hankkiutua eksoottisempaan kohtaamiseen metallirojun kanssa, eli venäläisten Mir-avaruusasema on tarkoitus suistaa radalta maaliskuussa. Tämän hetken laskelmien mukaan tuon 135 tonnisen avaruusaseman PITÄISI osua jonnekin Uuden-Seelannin ja Chilen välille valtamereen.
Ehkä syystäkin immeiset eivät täysin luota venäläisten kykyyn ohjastaa avaruusaseman romua viimeisellä matkallaan ja huolta tuskin vähentää venäläisten laskelmat siitä, että on edelleen 3% mahdollisuus että romuläjä mäjähtääkin mantereelle. ...Jatkuu » Toisaalta koko 135 tonnista häkkyrää ei kenenkään tarvitse takapihallaan sietää vaan laskelmien mukaan ilmakehän pitäisi polttaa avaruusaseman jämää niin, että lopulta ´ainoastaan´ 40 tonnia päätyy maahan asti.
Tarkemmin maahan osuminen tulee tapahtumaan todennäköisesti 6. - 10.3. välisenä aikana, joten maaliskuun alussa kannattaa muistaa viisaus Asterixista, eli "meillä ei ole muuta pelättävää kuin että taivas putoaa niskaamme". Vaikkei koko taivas putoaisikaan, lopputuloksella tuskin on kovasti eroa jos tuo kohdalle osuu.
Tulipahan vielä mieleen että mitähän mahtaisivat vakuutusyhtiön setät sanoa kun piirtäisi vahinkoilmoitukseen 40 tonnisen rautamöykyn, joka on taivaasta pudotessaan tuhonnut miljoonan rantahuvilasi Uudessa-Seelannissa? Tuosta kuitenkin vaiettaisiin mediassa tai ainakin pyydettäisiin vaikenemaan, joten voisi olla vakuutusyhtiön herroilla ehkä ajatus jos toinenkin korvauksenhakijan mielenterveydestä...
Update! Mir mäjähtää maahan 22.3.2001
Elikkäs torstaina. Uusi-Seelanti on antanut alueella liikkuville laivoille ja lentokoneille varoituksen (taivaalta putoavien avaruusasemien varalta? Tuon varoituksen kun olisi päässyt sanailemaan / kuvittamaan) ja Venäjä luottaa Mirin hallittuun pudottamiseen sen verran luottamuksella että on ottanut vakuutuksen mahdollisten vahinkoken varalta.
Update2: Mirin putoaminen livenä netissä
Osoitteesta http://www.mirreentry.com/ voi käydä ihmettelemässä tuota putoamista ihan livenä. Mielenkiintoista tuossa tietysti on se, että venäläinen asiantuntija sanoi lausunnossaan, että on edelleen 1/33 mahdollisuus että Mir osuu mihin tahansa kohtaan maapalloa eikä suinkaan tuonne Uuden-Seelannin tietämille, eli voi olla kuvaaminen hankalaa jos avaruusaseman romu ei osukkaan aivan sinne minne pitäisi.
Loppukaneetti: Hieman heitti arvio tuosta alkuperäisestä putoamisajasta, tämän hetken arvion mukaan Mir syöksyy maahan noin klo 2.30 torstain ja perjantain välisenä yönä. Ennakkotiedoista poiketen tuota putoamista ei lähetetä internetissä livenä vaan heti tapahtuman jälkeen pakataan materiaali ja lähetetään sen jälkeen. Lisätietoja ja videota voi yrittää katsella osoitteesta http://www.mirreentry.com.
Tuo taitaa olla 90 km/h tai jotain, ei muistaakseni ainakaan ihan tasan 80 ollut. Joku rekkamies voisi meitä valaista asiassa.
Oli ilmeisesti joku jamppa erehtynyt selailemaan näitä samoja sivuja lentokoneessa eilen kun uutisoivat Hesarissa lentokonehäiriköstä, joka oli yrittänyt ohjaamoon lentämään konetta.
Tuo on muuten tyyppivika tuo ns. tv-tasojen reiättömyys, eli taitavat pääasiassa myydä tasoja, joissa ei ole minkäänlaista alkeellisintakaan läpivientiä kaapeleille. No, tokihan kaikilla on aukkoporaa yms. kotosalla. Ja tietty tee-se-itse henki täytyy aina hommissa säilyä; ensin kolme tuntia hiki päässä kasaa tasoa ja ihmettelee minkälainen picasso on rakennusohjeet piirtänyt ja kun luomus on valmis, toteaa että levyt pitää reijittää tms. ...Jatkuu » jotta tv-tasoa voi käyttää esim. tv:n tai videoiden sijoituspaikkana...
Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996, jolloin julkaistiin Rushin edellinen studiolevy Counterparts, ovat bändin jäsenet keränneet soittopelit yhteen ja alkaneet suunnittelemaan uuden levyn äänityksiä. Uutta levyä tullaan tekemään kuitenkin hyvin avoimella aikataululla, eli tarkempaa julkaisuajankohtaa bändi ei lähde vielä tässä vaiheessa arvailemaan.
Edellisen kerran bändi soitti yhdessä kesällä 1997. Tämän jälkeen alkoi bändin rumpalia ja sanoittajaa kohdanneiden tragedioiden sarja, ensin tämä menetti tyttärensä auto-onnettomuudessa ja alle vuoden sisällä tästä vaimonsa nopeasti edenneen syövän takia. ...Jatkuu » Nämä tapahtumat asettivat bändin tulevaisuuden epävarmaksi, koska Rush oli tähän mennessä pärjännyt noin parikymmentä vuotta samalla kokoonpanolla, eli murheen murtaman rumpalin korvaaminen uudella ei ollut ensimmäinen vaihtoehto bändin tulevaisuutta pohdittaessa. Haastatteluissa alkoi ilmenemään myös muiden bändin jäsenten leipiintymistä kiertuelämään, kaikilla kuitenkin alkaa olemaan jo reilusti ikää mittarissa ja perhettä ympärillä.
Pian kuitenkin alkoi tulemaan bändin kitaristilta Alex Lifesonilta ja basisti/laulajalta Geddy Leeltä soololevyjä, joten näytti siltä että etteivät vanhat muusikot vielä malttaneet asettua aloilleen. Rushin tulevaisuus oli kuitenkin vielä avoin ja mediassa Alex ja Geddy kommentoivat hyvin varovaisesti mahdollista Rushin uran jatkamista.
Nyt kuitenkin kolmikko on kerännyt instrumenttinsa kasaan Torontossa sijaitsevaan studioon ja ovat alkaneet ns. "uuden tutustumisen" toisiinsa ja soittamiseen yhdessä. Jam! Showbiz julkaisun haastattelussa Geddy Lee kommentoi edelleen hyvin varovaisesti mahdollista julkaisuajankohtaa uudelle levylle, tässä vaiheessa heille on tärkeää saada instrumenttinsa toimimaan niinkuin haluavat ja tehdä levyä mahdollisimman matalalla profiililla. Tästä kertoo jo bändin metodi kasata itse instrumenttinsa ja studiotekniikka ympärilleen ilman ylimääräisiä teknikkoja, vaikka tämän bändin kohdalla todennäköisesti teknikoiden puuttuminen studiosta ei ole rahasta kiinni. Geddy Leen mukaan bändi on näin alussa keskittynyt näin alussa enemmänkin keskustelemaan asioista kuin soittamiseen, mutta arvioi painotusten kääntyvän ajan myötä toisinpäin.
Rushin 17. studiolevyä saadaan siis vielä odotella, mutta positiivista on, että sotaratsua ei ole vielä haudattu ja kenties pidempi tauko tekee bändille pelkästään hyvää. Mene ja tiedä, mutta lue vaikka lisää jutusta http://www.canoe.ca/JamMusicRush/jan12_rush-can.html.
Artistien esiinmarssi mp3-muotoisen musiikin puolesta jatkuu. Yksi heistä on Palasokerissakin huomioudun Rush -nimisen bändin nokkamies Geddy Lee, jonka uuden ja ensimmäisen soololevyn voi kuunnella läpi kokonaisuudessaan http://my.mp3.com kaikki rekisteröityneet käyttäjät.
Musiikkibisneksessä alkaa entistä vahvemmin näyttämään siltä, että levy-yhtiöt ovat niitä, jotka mp3-muotoisen musiikin levittämistä vastustavat kiivaimmin. Geddy Lee ei suinkaan ole ainoa, joka viime aikoina mainstream musiikin edustajista (Rushin kohdalla voidaan kuitenkin varmasti puhua mainstreamista 35 miljoonan myydyn levyn jälkeen vaikkei ko. ...Jatkuu » orkesteria täysin mainstream musiikin kärjessä tunnustetakaan) on julkaissut musiikkiaan vapaasti kuunneltavaksi. Samoilla linjoilla on myös Dave Matthews Band, tosin hieman hillitymmin, eli heidän helmikuussa julkaistavaltaan studiolevyltä Everyday voi käydä noutamassa ennakkoon maistiaisia Napsterilla. Tässäkin tapauksessa levy-yhtiö oli pannut kampoihin, mutta kun Dave Matthewsinkin suosiolla varustettu artisti tuo tarpeeksi rahaa levy-yhtiön kassaan, ei levy-yhtiö voi käyttää kovinkaan hyvin valtaansa artistin toimien estämiseksi.
Niille joille http://my.mp3.com palvelu ei ole vielä tuttu, kerrottakoon että ko. palvelussa käyttäjä voi rekisteröidyttyään siirtää levykokoelmansa internettiin mp3-muotoon. Homma perustuu levyjen ´beamaukseen´ eli erillisellä softalla luetaan alkuperäiseltä levyltä käyttäjän tietokoneen cd-asemalta tunnistetiedot ja tarkistetaan näin että käyttäjällä tosiaan on cd-levyversio levystä, jonka hän haluaa siirtää mp3-arkistoonsa. Tästä palvelusta levy-yhtiöt vetivät herneen nenään, taistelua käytiin pitkään ja lopulta mp3.com tuomittiin maksamaan järjettömiä korvauksia levy-yhtiöille. Silti homma jatkuu ja nyt levy-yhtiöt ovatkin yhteistyössä mp3.comin kanssa hakemassa uusia markkinoiden asettamia vaatimuksia vastaavia jakelukanavia tuotteilleen. Että näin voi olla kaksinaamaista bisneksen tekeminen.
Saas nähdä miten näiden streaming-palveluiden lopulta käy, mutta nauttikaamme mahdollisuuksista joita toistaiseksi on tarjolla.
Varmasti suurenyleisön paremmin tunteman bändin nimeltä Toton kitaristi / laulaja Steve Lukather ja rumpali Simon Phillips ovat pistäneet pystyyn projektibändin, jonka on tarkoitus esittää pääasiassa 70-luvun fuusiokamaa (Mahavishnu Orchestra, Billy Cobham, Jeff Beck).
Bändi kantaa nimeä Doves of Fire, muina jäseninään Jeff Babko koskettimissa ja Melvin Davis basson varressa. Steve Lukather kommentoi projektia pääasiassa hauskan pidoksi kun kokoonpano konsertoi ensimmäistä kertaa 6. ...Jatkuu » tammikuuta. Tämän enempää tietoa kokoonpanosta, keikoista tai mahdollisista levytyksistä ei ole julkisuuteen tihkunut, mutta toivottavasti tätä kokoonpanoa kuullaan ainakin cd-levyllä, livenä heitä on tuskin toivoa nähdä ainakaan täällä pohjolan lähitienoilla. Se ken Palasokerin lukijoista sattumalta tuolla USAn länsirannikolla lähiaikoina vierailee olkoon velvoitettu hankkiutumaan Doves of Firen keikalle ja raportoimaan sieltä...jooko hei...
Muita uutisia samalta rintamalta ovat mm. Steve Lukather Bändi kantaa nimeä Doves of Fire, muina jäseninään Jeff Babko koskettimissa ja Melvin Davis basson varressa. Steve Lukather kommentoi projektia pääasiassa hauskan pidoksi kun kokoonpano konsertoi ensimmäistä kertaa 6. tammikuuta. Tämän enempää tietoa kokoonpanosta, keikoista tai mahdollisista levytyksistä ei ole julkisuuteen tihkunut, mutta toivottavasti tätä kokoonpanoa kuullaan ainakin cd-levyllä, livenä heitä on tuskin toivoa nähdä ainakaan täällä pohjolan lähitienoilla. Se ken Palasokerin lukijoista sattumalta tuolla USAn länsirannikolla lähiaikoina vierailee olkoon velvoitettu hankkiutumaan Doves of Firen keikalle ja raportoimaan sieltä...jooko hei...
Äskettäin on avattu netissä palvelu nimeltä emma.fm, mistä voi ostaa laillisia mp3:ia vastaavia WMA-äänitiedostoja joko kertakuuntelua varten streamina tai omalle koneelle ladattavina. Maksu hoituu joko Radiolinjan liittymässä tekstiviestillä tai hieman perinteisemmin verkkopankissa maksaen tai luottokortilla.
Palvelun takana on useita suomalaisia ja monikansallisia levy-yhtiöitä sekä ÄKT ry. Palvelu löytyy osoitteesta http://www.emma.fm, mistä löytyy digitaalisessa muodossa kotimaisen musiikin uutuudet, suomirockin klassikoita ja ulkomaisten artistien tuotantoa. ...Jatkuu »
Kyseessä on musiikkikauppa, josta voidaan ostaa kappaleita ladattavaksi omalle koneelle myöhempää kuuntelua varten tai vaihtoehtoisesti kertakuunteluun streamina. Koneelle ladattavat tiedostot käyttävät hyväkseen Microsoftin kehittämää WMA-äänensiirtostandardia, johon sisältyy myös kopiointisuojaus, eli ko. tiedostoa voidaan kuunnella vain sillä koneella, jolle tiedosto on alunperin palvelusta ladattu. Tässä tekee poikkeuksen ns. SDMI-standardia tukevat kannettavat mp3-soittimet, joihin lunastettu wma-tiedosto voidaan kopioida. Mutta esim. kaverille tiedoston lähettäminen ei onnistu, vaan kaveri saa kyllä tiedoston, mutta ei saa sitä soitettua ennen kuin on lunastanut omalle koneelleen lisenssin ko. kappaleen kuunteluun.
Streaming -tekniikkaa käytettäessä käytetään todennäköisesti vastaavia Microsoftin streamingtekniikoita, ainakin vaatimukseksi asetetaan Windows Mediaplayer (Palasokerin köyhä toimitus ei pystynyt testaamaan palvelun rajoitusten takia tätä käytännössä). Hinnasta puheenollen, kappaleet maksavat pikaisen tarkastelun tuloksena kautta linjan 15 FIM / kpl, mikä kuulostaa kyllä aika kovalta hinnalta. Tässä on siis kyse biiseistä, jotka voi ladata omalle koneelleen talteen. Tuosta kun alkaa laskemaan että jos cd-levyllä on esim. kymmenen biisiä, tulee koko levyn hinnaksi 150,- mikä on jo aivan törkeä ryöstöhinta pakatusta audiosta, missä et saa fyysisesti tuolla rahalla mitään. Ja mitenhän käy jos oma kiintolevy esim. rikkoutuu? Takuu korvaa kyllä kiintolevyn, muttei sisältöä ja tuskinpa noita saa uudelleen latailla vaikka selittäisi kertaalleen biiseistä maksaneensa. Ei kuulosta reilulta ei.
Streaming-puoli oli artisteista vielä tyhjillään, joten streamin ryöstöhintaa ei vielä ollut nähtävillä, mutta jos em. linjalla jatketaan niin taitaa olla himpun halvempi kuunnella uudet hittibiisit jostain nettiradiosta kun maksaa niistä itsensä kipeäksi.
Idea ja toteutuskin monelta osin näyttää emma.fm -palvelussa hyvältä, mutta kyllä tuo yritys todennäköisesti kaatuu tuohon hintaan, jää nimittäin sen verran ryöstön makua suuhun hinnoittelusta. Jos lasketaan että cd-levy maksaa normaalisti esim. 135,-, on tuossa hinnassa jo kuitenkin jonkin verran materiaali- ja logistiikkakustannuksia. Digitaalisesti ääntä välitettäessä logistiikka maksaa korkeintaan pennejä, levyn painatus + kansitaide 0,- ja jälleenmyyjäporraskin ottaa 0,-, joten kuulostaisi hieman siltä, että levy-yhtiöt päättivät hieman parantaa katettaan jolla toimivat...
Mikä on tämä vitsaus että kaikki ns. ´hyvät jutut´ intternetissä tuhotaan joidenkin ahneiden junttien toimesta, jotka eivät tajua bisneksen teosta tällä vuosituhannella yhtikäs mitään? Kommenttia kehiin, lähetetään kaikki lyhentämättöminä sopiville tahoille...
Tätä juttua et todennäköisesti haluaisi koskaan lukea, mutta harvapa malttaa silti olla lukematta. Englantilainen IT-alan julkaisu ´The Register vieraili Irlannissa Intelin Dublinin tehtaalla. Vierailun tuloksena selvisi järkyttäviä asioita Intelin vaikutuksesta legendaarisen Guinness oluen valmistuksessa. Tarkemmat tiedot itse jutussa että lukija voi vielä tässä vaiheessa jättää faktat lukematta.
Vierailun tuloksena selvisi, että Intelin tehdas sijaitsee Dublinissa joen varrella, missä legendaariseen Guinness -panimoon nähden tehdas sijaitsee yläjuoksulla. ...Jatkuu » Intel käyttää piirien tuotannossaan voimakkaita myrkkyjä, joilla se huuhtelee syövytysprosessin jälkeen piirilevyt ennen jatkotuotantoa. Tämä huuhteluvesi huuhdellaan ´normit täyttäväksi´ ja lasketaan takaisin Rye -jokeen.
Joen alajuoksulla muutaman mailin päässä Guinness panimo pumppaa samasta joesta vetensä legendaarisen ´mustan kullan´, eli tumman Guinness oluen valmistukseen. Näin jokainen Guinnessin ystävä voi jokaisessa tuopissa maistaa sekä vuosisatoja vanhaa olutkulttuuria että aivan viimeisintä huipputeknologiaa. Ei tunnu kivalta ei. Eli kuten jo tämän jutun alussa varoiteltiin, olisi todennäköisesti jokainen meistä pärjännyt huomattavasti paremmin ilman tätä tietoa, mutta kerran päätoimittajalle jo vahinko sattui ja ko. juttu tuli luettua niin pannaan vahinko kiertämään :).
Jutun julkaisi alunperin The Register -lehti, joten ei tarvitse Palasokeria yksin syyttää tästä hianosta jutusta...
Motorolan äskeittäin julkaisemalla Irock 680 mp3-soittimella voi jokainen vokalistikyvyksi itsensä kokeva treenailla performanssiaan vaikka niemen nokassa tai ruuhkabussissa (no toivottavasti ei kuitenkaan tätä jälkimmäistä ilmene hirveästi).
Laitteen toiminta perustuu Songdog Networkin kehittämään MP3i standardiin, mikä sallii mp3-tiedostoon liitettävän graafista dataa, eli esim. lyriikoita, kansikuvataidetta tai mainoksia, mitä sitten voidaan mp3sta soittavalla laitteella näyttää laitteen näyttölaitteessa. ...Jatkuu » Eli aivan mikä tahansa mp3-tiedosto ei karaoke-käyttöön kelpaa, mutta webistä löytyy jo palveluita, jotka myyvät näitä mp3i standardin mukaisia karaokeversioita tunnetuista biiseistä. Laitetta voipi ensihätään etsiskellä osoitteesta http://www.myirock.com
(avautuu tämän viikon aikana) ja ennen ostosta vilkaista vielä löytyykö omat suosikkikappaleet http://www.mp3karaoke.com/
-nimisestä palvelusta.
Kylläpä mopo nyt keulii musiikkibisneksessä. Napster kahinoistaan tuttu Metallica (no kai se nyt sentään on muutenkin tuttu useimmille...) ehti välissä haastamaan Victoria´s Secret yhtiön ennenkuin sai taas julkisuutta seuraavalla oikeusjutullaan. Eli viimeisin Metallican haasterumbaan joutuva Guerlain erehtyi tekemään hajuveden nimeltä ´Metallica´.
Metallica voisi todennäköisesti myydä itsekritiikkinsä tarpeettomana, sen verran naurettavaksi kikkailuksi on jätkien (tai taustaltahan löytyvät varmaan ne juristit, jotka vetivät hillot himaan napster-jutustakin ja totesivat että näiltä jätkiltähän onnistuu mikä vaan...) touhut menneet. ...Jatkuu » Ei se että hajuvesiä valmistava yhtiö haastetaan oikeuteen vielä riitä, vaan hieman aikaisemmin oli ko. orkesteri ehtinyt haastamaan Victoria´s Secret (alusvaatemerkki) yhtiön oikeuteen ´Metallica´ -nimisestä huultenrajauskynästä. Tähän olisi jo kymmenen hyvää kommenttia, mutta tarvinneeko tähän enää sanoa mitään...muuta kuin että kuka finninaamainen heavymetal-muusikko ihan tosissaan uskoo siihen, että heidän bändinsä nimellä myydään naisille hajuvettä ja huultenrajauskyniä? Ei hyvää päivää...Palasokerin päätoimitus on äimänä.
Rage Against The Machine yhtye pistää levy-yhtiönsä koville. Ensin bändin mananegeri-toimisto pyysi Sonya määräämään Napsterin poistamaan RATM:n uutta Renegades levyä ladanneet käyttäjät palvelusta. Napster teki taas työtä pyynnöstä ja poisti ilmoitettujen käyttäjien tunnukset käytöstä. RATM:n puhemies Tom Morello suivaantui tästä ja ilmoitti levy-yhtiölle että levyjen teko loppuu heti jos käyttäjien poistamista jatketaan ja jo poistetuille käyttäjille ei anneta tunnuksia takaisin. ...Jatkuu » Mutta tämäkään ei vielä riittänyt.
Levy-yhtiö noudatti pyyntöä ja käyttäjille palautettiin heidän tunnukset jos he eivät vielä olleet ehtineet kiertämään estoja RATM:n www-sivuilla neuvotulla tavalla. No tähän olisi moni ollut varmasti jo tyytyväinen, mutta RATM päätti bonuksena vielä julkaista 15 aikaisemmin julkaisematonta biisiä www-sivullaan, mistä ne on vierailijoiden täysin vapaasti ladattavissa. Pääasiassa näiden kipaleiden joukossa on live-taltiointeja ja akustisia versioita jo kuulluista biiseistä, mutta silti tempaus on mielenkiintoinen. Lisäksi samasta osoitteesta voi vilkuilla kahdeksaa eri live-videota.
Rage Against The Machinen viralliset kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.ratm.com
Napster näyttää aiheuttavan mielenkiintoisia tilanteita nykyisessä musiikkibisneksessä, nähtäväksi jää tapahtuuko muutoksia hyvässä vai pahassa. Palasokeri pyrkii säilymään puolueettomana, vaikka hyljeksiikin jättilevy-yhtiöiden politiikkaa tehdä musiikista 100% kaupallista (...kai tässä nyt enää kehtaa puolueettomaksi itseään sitten kutsua :).
Jos haluat lukea mitä laitteita suosikkimuusikkosi ja/tai idolisi käyttää, suunnista osoitteeseen http://www.marsmusic.com, josta löydät tietoa soittamisesta, soiton opiskelusta, laitteista ja niiden tehokkaasta käytöstä sekä tietysti läjäpäin musiikkialan uutisia, jos Palasokerin uutisointi ei riitä.
Taustaltahan tuossakin palvelussa löytyy kaupallinen Mars Music myymäläketju, joka on jenkeissä ilmeisesti kovakin tekijä, myymälöitä heillä on siellä 46 kpl. ...Jatkuu » Mutta edellisestä huolimatta mielenkiintoisia juttuja ko. web-julkaisusta löytyy, käyhän vilkaisemassa.
Näyttäisi olevan IT-alan työvoimapula jo kovasti paha, viimeisimmässä Aku Ankan numerossa 50 oli jo koko sivun työhönottoilmoitus, jossa haettiin Java lovereita (kaipa ne koodereita kuitenkin etsii) WAPit yhtiöön työhön. Mielenkiintoinen media (vaikkei toimittajalla olekaan tarkkaa tietoa Aku Ankan lukijakunnan ikäjakaumasta), mutta voihan rekrytoimisen aloittaa kun nappuloiden vastaanottimet on terävimmillään...huhhuh, palasokeri ihmettelee.
UPDATE! ...Jatkuu » 21.9.2001 - Hieman huvittavaa lukea tuota juttua nyt vajaa vuosi myöhemmin, WapITin kohtalon ihmiset tietänevät tai ne jotka eivät tiedä niin kerrottakoon että ko. firma meni konkurssiin ensimmäisten suomalaisten uuden aallon IT-firmojen joukossa. Kenties Aku Ankan kautta ei löytynyt todellisia osaajia yritykseen?
