Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Joo, oikein hyvältä tuo levy kuulostaa, pari kertaa olen vasta ehtinyt kuuntelemaan. Mullekin tuli vähän keskivaiheen Circle mieleen.
Kosmos (002)
Tämä turkulainen folk bändi on saanut joku aika sitten toisen levynsä julkaistua. Samoin kuin vuonna 2004 julkaistu debyytti, myös Polku on saatavilla sekä CD:nä että vinyylinä, mistä kiitokset yhtyeelle. Musiikillisesti Kosmos seuraa yhä 60-luvun lopun ja 70-luvun alun varsinkin brittiläisten folk rock -yhtyeiden kartoittamia reittejä, mutta on nyt ehkä aavistuksen verran psykedeelisempi. ...Jatkuu » Bändin soundi on hyvin luonnollisen ja aidon kuuloinen, vaikka Mellotronit onkin pakon sanelemana samplattu.
Levyn aloittaa hyvin positiiviseen sävyyn lyhyt Polku I, joka sisältää linnunlaulua, bassoa, akustista ja laulua. Incredible String Bandin yms. mieleen tuova mystinen psykefolkpala Vieras kieli jatkaa hienosti. Tämä todella upea kappale sisältää laulun lisäksi mm. lyömäsoittimia, urkuja, jotain pilliä ja akustista kitaraa ja voisi hyvin olla myös saksalaisen Fit & Limon tuotantoa. Mahtavaa! Nätti ja hieman surullinen Kesä omaa jännän fiiliksen joka saadaan aikaan alttonokkahuilulla, rummuilla, sähkökitaralla, akustisella ja bassolla. Kappale sisältää myös sooloja. Yli kahdeksan minuuttinen Ominii Dakalos lopettaa vinyylin A-puolen hyvin rauhalliseen tyyliin sisältäen mm. Mellotron sampleja, kitaraa, syntetisaattoria, bassoa, viulua ja fagottia.
Hector tyyppistä melko tavanomaista ja pelkistettyä folkkia edustaa Lahja vai kirous, johon on tehnyt hyvät sanat bändin ulkopuolinen Maija Linnala. Mellotron samplet aloittavat seuraavan, mystisen kappaleen nimeltään Eksyin, jossa on vain vähän puhetta ja melko pahaenteinen tunnelma. Tästä pidän kovasti! Lopussa on herkkää hyräilyä. Ouija on tumma ja hieno kappale jossa symbaalit ovat tehokeinona. Lisäksi mukana on akustista, syntsaa, viulua, samplattua Mellotronia ja lopussa psykedeelinen, kokeellinen theremin luo suorastaan pelottavan tunnelman. Oikein hyvä kappale, ja levyn avattavat kannet kätkevät sisäänsä ouija-pöydän. Hidas pianoa, laulua, Mellotronia, urkuja ja bassoa sisältävä Nuoruus on hieno kappale joka tuo vähän mieleen Renaissancen. Alle kaksiminuuttinen Polku II on taas positiivisempi sisältäen mm. viheltelyä. Levy loppuu taas linnunlauluun. Polku on kaikin puolin onnistunut levy ja voin suositella sitä kaikille hieman psykedeelisestä folkista pitäville. Levyn voi tilata suoraan bändiltä.
Ektro Records (EKTRO-042)
Jaahas, no nyt on Ektro alkanut sitten julkaisemaan ihan oikeata heavy metallia. No, onhan sieltä tullut uusintapainos Jesters of Destinyn klassikosta Fun at the Funeral ja muutamalla Circlen levyllä on ollut melkoisen heviä meininkiä, mutta Krypt Axeripperin n. 11 minuutin mittainen, neljä kappaletta sisältävä CD-EP on ehtaa 80-luvun tyylistä metallia. ...Jatkuu » Ihan suoraan ei mieleeni nouse esikuvia, täytyisi varmaan tarkistaa joltain genren ekspertiltä tai tarkistaa omat kokoelmani. Levyllä soittavat mystiset Krypt (laulu, kitarat, basso, syntsat) ja Rattfinder (rummut), ja levyn kannet antavat ymmärtää, että se sisältää ainakin yhden seiskatuumaisen, joka kuvan mukaan on julkaistu vuonna 1983 Full Contact Recordsilla
EP:n aloittaa Sacrifice the Sea joka onkin oikein hyvää, keskitempoista 80-luvun sankariheviä! Rummut ovat kyllä kieltämättä hieman poikkeukselliset tällaiselle musalle. Laulu on melodinen, ja mukana on kunnon raskaan riffittelyn lisäksi myös vähän leadkitaraa. Sanat ovat hyvin kornit niin kuin tällaiseen musiikkiin sopiikin
Vähän nopeampi Battle of the Axehammer on kunnon riffijyrä, hienoa menoa! Loistavaa, todellista heavy metallia on myös High Speed Thunder Forever Gone, jossa on melko korkea laulu, kitarasooloa ja jopa selkeä kertosäe. Samantyyppistä kamaa on myös EP:n viimeinen kappale Possessed (By Trees), joka on levyn pisin: kolme minuuttia ja 20 sekuntia. Tässä on todella kivaa kitaraa ja vähän synkempi loppu. Olisi tätä kamaa ollut ihan kiva pidempääkin kuunnella, mutta kyllä tälläkin annoksella saa mukavasti tukan heilumaan. Kannattaa tsekata, jos 80-luvun metalli maistuu.
Ents.tv Ltd (ents.dvd.008)
Vau, tämä julkaisu ylitti todella kaikki odotukseni! Arvelin, että tämä voisi olla yhdellä kameralla kuvattu ihan OK keikka, jonka äänestä saisi jotenkuten selvää, ja olisin ollut kyllä ihan tyytyväinen jo siihenkin. Sen sijaan kyseessä on todella ammattimaisesti toteutettu DVD joka sisältää loistavan keikan mielikuvituksellisiin asuihin pukeutuneilta Nik Turnerilta ja kumppaneilta puolialastomien naistanssijoiden ja hienon psykedeelisen valoshown ja lisättyjen efektien tahdittamana. ...Jatkuu » Muita mukana olevia ex-Hawkwind miehiä ovat Terry Ollis, Dave Anderson, Thomas Crimble, Del Detmar ja Mick Slattery, lisäksi pykälässä on Terryn poika Sam Ollis ja John The Ghost.
DVD:ltä löytyy luonnollisesti olennainen osuus Hawkwindin 70-luvun alun raakaa ja energistä livesettiä, kuten Born to Go, D-Rider, Brainstorm, Orgone Accumulator, Master of the Universe sekä tietenkin Silver Machine, jotka bändi tahkoaakin läpi varsin tehokkaasti. Mukana on myös muutama uusi veto, jotka toimivat erittäin hyvin myös, ja jättävät todella kuolaamaan Space Ritualin studiolevyn perään. Launch on hauska ja sci-fi henkinen intro, jossa esitellään hahmot. Cosmic Chant on oikeastaan vain uusi versio 80-luvun Hawkwindin livebiisisstä Ghost Dance, mutta hyvältä kuulostaa. Melko rankka Sonic Savages on todella vakuuttava esitys, samoin kuin nopeampi ja melodisempi Turnerin ja Andersonin Time Crime. Upeita uusia biisejä, hienoa! Lisäksi mukana on Jazzy Jam jonka nimestä voi toki päätellä paljon mistä on kyse. Tällä yli kaksi tuntia pitkällä, vuonna 2004 kuvatulla keikalla on yhteensä 18 kappaletta, ja se tulee räjäyttämään tajuntasi! Lisäksi DVD:ltä löytyy kaksi mielenkiintoista (ainakin Hawkwindin historiasta kiinnostuneiden kannalta!), joista toinen on nauhoitettu treenitauolla keikkaa edeltävänä päivänä ja mukana on koko bändi, tosin äänessä lähinnä Nik Turner. Toinen haastattelu on kuvattu Glastonbury festivaaleilla 2004 ja siinä päästetään puheisiin Glastoburyn festivaaleja alusta vuoteen 1999 järjestänyt Thomas Crimble ja Terry Ollis, mikä on ainakin minulle oikein mieluisaa.
Satiricon on kaikin puolin oiva DVD, ja pakkohankinta kaikille todellisesta, aidosta avaruusrockista pitäville. DVD todistaa, että Nik ja kaverit ovat edelleen hyvässä vedossa ja pitävät yllä alkuperäisen Hawkwindin aatemaailmaa ja ideoita. Hanki tämä heti!
Mellow Records (MMP 465)
Found in Nature on kolmas, kansainväliseen muusikkojen yhteistyöhän perustuva CD, jonka amerikkalainen Don Falcone on kasannut ja tuottanut. Don myös soittaa melkein joka kappaleessa. CD:llä on mukana mm. Gongin Daevid Allen ja tyyppejä monista bändeistä kuten Architectural Metaphor, King Black Acid, University of Errors, Mushroom ja Alien Planetscapes. ...Jatkuu » Levy on pääosin tunnelmaltaan aika ambient, mutta mukana on vähän rokkaavampaakin materiaalia, akustista, ja paljon elektroniikkaa.
Burning Bush on lyhyen, maalailevan intron jälkeen menevä, groovy ja psykedeelinen kappale, jossa on paljon syntetisaattoreita, nerokas bassolinja, tehokkaat rummut ja lyömäsoittimia, trumpettia, saksofonia jne. Loppu on ambienttia. Oikein hyvä aloitus! Daevid Allen on soittanut kitaraa seuraavaan, melko synkkäsävyiseen mutta kosmiseen kappaleeseen Darker Bows of Rain. Selkeämmän rytmin omaava mutta kohtalaisen minimalistinen Dolmen sisältää myös Allenin kitaraa sekä mm. jänniä huiluja. Kokeellisena paukkaava Variable Shades of Friendship sisältää mm. Gongissa ja Spaceheadissä viulua soittavan Graham Clarkin. Akustista kitaraa ja flyygelitorvea sisältävä Oak, Elm and Spruce on kaunis ja rauhallisempi kappale, joka petaa hyvin tunnelmaa yhdelle levyn kohokohdalle, joka on Acid Mothers Templen sisältävä levyn pisin kappale Ingredients
Pink Lady Lemonade
Liftoff
. Tämä on levyn psykedeelisintä antia kaikkine kosmisine avaruussyntetisaattoreineen ja alun iskevine rumpuineen. Aika erilainen, hyvin leijuva ja Mychael Merrilin djembellä varustettu versio AMT:n klassikosta. Tämä on myös levyn ainut kappale, jossa on kansivihon mukaan myös ihmisääntä Cotton Casinon ja Karen Andersonin toimesta.
Chiaro on pianovoittoinen, rumpukompiton ja hieman progressiivinen kappale, joka on myös ilmeisesti eri miksauksena Allenin ja Falconen Glissando Grooves -levyllä. Sitten seuraa lyhyt, viulua sisältävä Unrepaired Road ja jännä, taas Allenin sisältävä melko etnisen kuuloinen Raksasha-Loka. Blue Wings on arpeggioita sisältävä, hieno, hypnoottinen ja rentouttava kappale. Shadow Paws and Mirror Tails jatkaa kosmiseen, repetatiiviseen ambient -tyyliin upeasti. Seuraava Foghorns and Phantoms aika minimaalinen, kokeellinen ja kumma äänikooste, jolla on pituutta alle kaksi minuuttia. Streetsweeping Sauce on aika tumma, elektronisen kuuloinen veto. Wilder Beams of Moon sisältää taas selkeämmän rytmin ja Daevid Allenin kitarassa. Inner City Unitin Judge Trev soittaa soolokitaraa ja Graham Clark (Gong, Spacehead) viulua rokkavammassa kappaleessa The Ancient Structure. Levyn päättää ambientpala Your Last Call kummallisilla soundeillaan, jotka on saatu mm. käsitellyistä trumpeteista.
Don Falcone on tehnyt taas valtavan (tosin varmasti myös hauskan) työn kaiken tämän materiaalin kokoamisessa ja miksaamisessa, ja hän on onnistunut hommassa mielestäni erinomaisesti, sillä levy muodostaa hyvin etenevän kokonaisuuden, ja luo kuulijalle oudon, kiehtovan tunnelman. Seuraava levy Alien Injection pitäisi jo ilmestyä pian, ja tällä kertaa on luvassa vähän raskaampaa materiaalia, jossa on myös enemmän laulua. Mukana myös suomalaisia muusikoita
Omakustanne (MGCD-01)
Manogurgeil on melko tuore helsinkiläinen progebändi, joka on saanut nyt ulos ensimmäisen levynsä. Olinkin jo bändin, hieman eri miehistöllä tehdyn demon kuullutkin, ja onhan bändi toki ollut soittamassa livenä Psychotropic Zonen progeillassakin jo uransa alkuvaiheessa vuonna 2003. Bändin musiikki on instrumentaalista, tosin Unirytmejä levyllä laulaa kolmessa kappaleessa Noora Tommila. ...Jatkuu » Helsinkiläisessä Studio Kuussa nauhoitettu levy kuulostaa kaikin puolin oikein hyvältä, ja olen siitä nautiskellut kovasti. Kaksi kosketinsoittajaa, kitaristin, basistin ja rumpalin omaava bändi on yleensä melko kosketinvoittoista, ja ammentaa 70-luvun alun progesta vähän Canterbury henkeen, mutta heillä on silti melko lailla oma, persoonallinen tyylinsä. Mihinkään kymmenen minuutin sooloihin bändi ei sorru, ja monet kappaleet ovat melko lyhyitäkin. Nykyään on ilokseni mukana myös jonkun verran psykedeelisiä elementtejä.
Levyn aloittaa naislaulua sisältävä, jatsahtava ja vähän funky alle kolmeminuuttinen Alue. Sydämesi suljettu yrttitarha on taas sitten jo lähes 12 minuuttia pitkä 70-luvun henkinen progepläikäys jossa on pianoa, kivoja syntsajuttuja ja kitarasoolokin. Minulle tulee vähän mieleen Wigwam ja paikoitellen myös Frank Zappa. Hieno veto! Rauhallisesti alkava Norsut on aluksi melko epämääräistä ja kokeilevaa, kolmen minuutin jälkeen kappale lähtee hetkeksi liikkeelle tunnelman ollessa melko raskas ja ahdistava. Pehmeästi koskettimilla alkava Vesikävelijät valtaavat altaan on yksi levyn parhaista tekeleistä. Kappale kasvaa jännissä fiiliksissä, ja muistuttaa hieman Camelia. Tämä on progressiivista ja aika raskastakin kamaa. Välillä otetaan vähän rauhallisemmin, ja paikoitellen taas tulee mieleen King Crimson. Lopun kiihdytys on todella tehokas! Laulua ei kyllä tässä juurikaan kuule? Vekkulisti nimetty Poliisien kesäkoti, joka lienee yksi vanhimmista levyn kappaleista, on positiivinen, suorastaan iloinen kappale sisältäen pientä hyräilyä. Groovyssä Häiritsevässä kaktuksessa on hyvä meininki vähän Crimsonin ja Zappan tapaan. Kuuden minuutin paikkeilla on tarjolla vain sähköpianoa, johon yhtyy rauhallisempi komppi. Hyvä tunnelataus. Loppu on riitasointujen jälkeen raskasta psykedeliaa, hienoa! Kummallinen Peikkotanssi on kokeellista häröilyä, samoin levyn lopettava, minimaalinen ja lyhyt Pikkalinnun kuolema. Suosittelen lämmöllä kaikille progefaneille!
Last Visible Dog (LVD-112)
Porin Circle jatkaa melkoisen tiivistä levynjulkaisutahtiaan. Tower on tyylillisesti aika lähellä edellistä Ektron julkaisemaa tupla-CD:tä Milliardia, eli bändi liikkuu hyvin tunnelmallisissa, rauhallisissa vesissä, eikä viime vuosien hevivaihteesta ole levyllä jälkeäkään. Milliardiin on erona se, että nyt mukana on Mika Rintala alias Verde ilmeisesti koskettimissa ja elektroniikassa. Bassoa ja kitaraa ei tahdo levyltä millään erottaa, ja pääosassa on Rätön Fender Rhodes sähköpiano ja erinäiset lyömäsoittimet.
Levyn aloittaa Gerde, joka on kevyttä häröilyä pianolla rennon paukuttelun ja peltien tahdittamana. ...Jatkuu » Myös syntetisaattori on mukana auttamassa toisen ulottuvuuden luomisessa. Gättö on pientä naputtelua ja pianoa, myöhemmin mukana lisäksi syntsaa. Melko epämääräinen Gesterlund jatkaa samaa rataa, olisiko mukana nyt myös bassoa? Geppänen (huomasitteko jo kuvion?) on ihan kiva kappale, jossa on vähän selkeämpi rytmi ja, yllätys-yllätys, pianoa, sekä pientä pilpatusta. Gaurila on samanlaista kamaa, ja levyn lopettava Gehtisalo myös, tosin tässä on hieman jatsahtava tunnelma, ja se sisältää myös hitaasti syttyviä syntsaääniä. Olisiko mukana myös vaimeaa kitaraa ja vähän bassoa, paha sanoa. Vähän jotain repivämpiäkin soundeja on mukana, mutta loppu on hyvin minimalistinen.
Vaikka Tower ei ihan suosikkini olekaan Circlen levyjen joukossa, on se kuitenkin sangen mielenkiintoinen kokemus, ja itse asiassa ihan miellyttävää kuunneltavaa. Ei tämä oikein sovi bailumusiikiksi, ja livenä tällainen musiikki voisi kyllä väsyttää valtaosaa yleisöstä, mutta rennossa kotikuuntelussa levy on hyvin antoisa ja toimii mukavasti. Kiva, homo-eroottinen kansi. New Wave of New Wave of Finnish Heavy Metal.
Next Big Thing (NEXT005CD)
Helsinkiläinen Hidria Spacefolk on muutamien mutkien jälkeen saanut ulos kolmannen kokopitkänsä. Bändi on ehtinyt kypsytellä progressiivista, instrumentaalista avaruusrockiaan jo monta vuotta, ja sen kyllä huomaa. Vaikka bändin tunnistaakin ehkä vielä samaksi joka julkaisi ensimmäisen EP:nsä vuonna 2001, on musiikki muuttunut kuitenkin yhä enemmän omanlaisekseen. Sekvensserien käytön Hidria on jättänyt uudella levyllään kokonaan; ehkä näin vältetään ainaiset rinnastukset brittiläiseen Ozric Tentaclesiin. ...Jatkuu » Janne Lounatvuoren psykedeelisiä, välillä ujeltavia, välillä kuplivia ja yleensä leijuvia syntetisaattoreita ei sentään ole unohdettu, vaikka musiikki onkin nyt hieman kitaravoittoisempaa. Kitaristit Mikko Happo ja Sami Wirkkala ovat kehittyneet huimasti soitossaan, ja mukana on esim. maukasta slidetyöskentelyä. Rytmiryhmä Dammert/Kilponen pitävät yllä mainiota grooveaan niin kuin aina.
Suomalainen, melankolinen pohjavire välittyy monissa kappaleissa, kuten esim. itse monipolvisessa, progressiivisessa Symetriassa hieman samaan tyyliin kuin edesmenneellä Kingston Wallilla. Jotkut raskaammat osat taas ovat samasta jylhästä todellisuudesta kuin Amorphiksen eeppiset teokset, varsinkin kitaramelodioiden ja kitarasoundin osalta. Hidria Spacefolk on ainakin Suomessa ollut melko suosittu myös tranceporukan parissa, ja kyllä tämäkin levy heitä taatusti paikoitellen tanssittaa. Circlemäistä krautrock junnausta on myös tarjolla, mikä on aina ilahduttanut minua. Kappaleen 322 lopussa kaverit menevät jo funkin alueelle torvineen kaikkineen, mutta kuulostaen silti Hidria Spacefolkilta. Aluksi rauhallisempi Flora/Fauna sisältää myös vierailevan hanuristin, joka tuo kappaleelle samanlaista upeaa, maanläheistä tunnelmaa kuin löytyy esim. Ship of Foolsin ensimmäiseltä levyltä. Levyllä on mukana on myös polkuharmonia ja selloa. Levyn pisimmät kappaleet Radien ja Sine on jätetty viimeiseksi. Hypnoottisesti rullaava Radien on takuu varma livehitti, synkkä ja tumma Sine lähentelee paikoitellen jo mielisairauden rajoja.
Suurin osa levystä on nauhoitettu entisen Dark Sun -rumpalin H. Peltolan toimesta Kalvikissa. Tuotannosta ja miksauksesta vastaa lähinnä bändi itse. Pienenä yllätyksenä minulle tuli, että levyllä ei Futur Ixiomin hallusinatorista puheenpätkää lukuun ottamatta taida ihmisääntä kuulua, vaikka bändillä on välillä keikoilla vierailevia laulajia ollutkin. Ehkä hyvä näin, eli en tästäkään tälle täyden kympin arvoiselle levylle ala miinusta antamaan. Tulkaa kaikki katsomaan bändiä Psychotropic Zone klubille Semifinaliin 8.4.2007 loisteliaan Øresund Space Collectiven kanssa!
Bloodfish Music (zyz-665)
Phideaux on laajasti organisoitunut ryhmä muusikoita Los Angelesista, jotka toimivat rumpali Rich Hutchinsin ja laulaja/multi-instrumentalisti Phideuax Xavierin ympärillä. The Great Leap on bändin viides albumi, ja sisältää erittäin hyvin tuotettua tummaa, melko progressiivista 70-luvulta ammentavaa rockia, jossa on hienoja melodioita ja oivaltavia ideoita. Esikuvikseen he mainitsevat mm. Jethro Tullin, David Bowien, Pink Floydin, Roxy Musicin, Van der Graaf Generatorin ja Dead Can Dancen.
Levyn aloittava keskitempoinen, melko raskas “Wake Up” on ihan mukava kappale, jossa on kivoja huiluja ja psykedeelisiä sekvenssejä. ...Jatkuu » ”You and Me Against the World of Pain” on leppoisampi, hieman surullinen kappale naistaustalaululla ja kuulostaa suomalaiselta Five Fifteeniltä. Kappale muuttuu kohta progressiivisemmaksi, ja mukaan tulee jousia. Todella nätti, melankolinen laulu. Biisin loppu on hieno torvineen kaikkineen, tämä toimii todella hyvin. Ihan OK ”The Waiting” alkaa rauhallisesti, mutta muuttuu vähän räväkämmäksi. Hieno ”Abducted” omaa jännän, hiipivän tunnelman, kunnes lähtee rokkaamaan kitarasoolon saattelemana. Sitten palataan taas alun tunnelmiin, ja loppu on hyvin lohduttoman kuuloista, surullista kamaa. Upeaa! Aluksi Five Fifteenin balladit mieleen tuova ”Rainboy” alkaa rokkaamaan vanhan Alice Cooperin tyyliin kolmen minuutin jälkeen, ja seuraa kitarasooloa ja efektoitua laulua. Sitten palataan rauhallisempaan menoon, ja saamme kuulla taas kaunista laulua. Uruilla ja akustisella kitaralla alkava ”I Was Thinking” on ehkä levyn eniten Jethro Tullilta kuulostava kappale. Aurinkoisempi ”Long and Lonely Way” voisi olla hyvinkin 5.15:n retropop –hitti, oikein mukava, sitarilla varustettu aika psykedeelinen ralli. ”They Hunt You Down” alkaa ja loppuu rauhallisesti, välissä mennään mahtipontiseen, vaikuttavaan tyyliin keskitempoisella kompilla. Mukana on myös torvia ja naislaulua. The Wall –kauden Pink Floydin mieleen tuova ”Tannis Root” on oikein hyvä kappale. Groovimpi, hieno ”One Star” rokkaa mallikkaasti, ja levyn päättävä, kaunis ja koskettava akustinen ”Last” tuo mieleen Jethro Tullin balladit.
Kaiken kaikkiaan The Great Leap on oivaltava, nautinnollinen joskin hieman haastava kokonaisuus, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Muutaman kuuntelun jälkeen monet kappaleista iskostuvat tajuntaan ikuisiksi ajoiksi. Levyn yleisilme on melko surullinen, hieman mystinen ja suorastaan lohduton, ja hieno grafiikka täydentää sitä hyvin. The Great Leapin aloittama trilogia toinen osa Doomsday Afternoon pitäisi olla pian valmis, ja tällä kertaa mukana on kokonainen orkesteri, joten odottelen tätä eeppistä levyä innolla…
Snapper (SMACD900)
Porcupine Treen Steven Wilsonin ja israelilaisen Aviv Geffenin Blackfield projekti on saanut kolmen vuoden tauon jälkeen toisen CD:nsä ulos. Kyseessä on reilut 40 minuuttia kestävä, oikein onnistunut tiivis paketti mahtavaa, hieman progressiivista korkealaatuista pop/rockia, joka on kaikin puolin äärimmäisen hyvin toteutettu. Levy on hyvin tunnelmallinen ja koskettava, ja varmasti yksi parhaista tämän vuoden julkaisuista. ...Jatkuu » Aviv hoitaa lähinnä koskettimet ja Steven kitarat, ja he jakavat lauluosuudet. Pianoa levyllä soittaa Daniel Salomon, bassoa Seffy Efrati ja rumpuja Tomer Z. Lisäksi mukana on paljon vierailijoita joista voisi mainita Porcupine Treen Gavin Harrisonin ja Richard Barbierin.
Wilsonin Once alkaa perkussiivisesti, laulun jälkeen tulee hetkeksi metallinen, raskas osa, joka aukeaa ihanaan kertosäkeeseen, ja sama toistuu. Pehmeä, hidas ja surullinen 1.000 People omaa myös hienot sanoitukset. Todella kaunista tavaraa, jossa myös jouset ja käyrätorvi toimii upeasti. Miss U jatkuu heti putkeen, ja hienolta kuulostaa tämäkin, ensimmäinen Aviv Geffenin laulama kappale. Akustisella alkava Christenings kertoo koskettavalla tavalla jostain entisestä rocktähdestä, joka on vajonnut melko alas. Hyvä kappale tämäkin, mutta vaikka onkin yksi kolmesta Wilsonin tekemästä, ei silti levyn parhaimmistoa. This Killer on hidas, melko pehmeä, mutta hieman progressiivinen kappale, jossa on akustista ja hienot jouset. Yksi parhaimmista kappaleista levyllä. Mielenkiintoisen ja puskevan pianokuvion omaava Epidemic alkaa tunnelmallisesti, mutta muuttuu pian jokseenkin rokkaavaksi ja myöhemmin aika raskaaksikin. Mahtavia melodioita kertosäkeessä! Kolmas täysin Steven Wilsonin käsialaa oleva kappale My Gift of Silence on taas aluksi pehmeämpi, pianoa sisältävä biisi, joka kasvaa hienosti, mutta pysyy silti melko ilmavana. Upea sävellys! Some Day on kaunis ja popahtava balladi. Where Is My Love on kaunis, lyhyt ja radioystävällinen kappale. Levyn lopettaa traaginen, melankolinen ja kaunis End of the World loisteliaalla tavalla. Tämän parempaa ja laadukkaampaa melankolista pop-rockia saa hakea. Steven Wilsonin miksaus ja tuotanto on tietysti takuu huippusoundeista. Vinyylifriikeille tiedoksi, että Gates of Dawnin julkaisema vinyyliversio on nyt myös saatavilla.
Subliminal Sounds (SUB-TILCD23)
Baby Grandmothers oli yksi Ruotsin hämärimmistä psykebändeistä 60-luvun loppupuolella. Tämä vuonna 1967 T-Boonesin jatkoksi perustettu trio nautti kulttisuosiosta Tukholmassa, mutta he julkaisivat aikanaan vain yhden singlen, ja senkin Suomessa. M. A. Numminen nimittäin ihastui yhtyeeseen Ruotsissa käydessään, ja halusi ehdottomasti bändin Suomeen levyttämään lafkallaan 1968. Tämä hyvin harvinainen sinkku on yksi etsityimmistä varhaisen skandinaavipsyken alalla. ...Jatkuu » Bändi esiintyi myös lyhyellä Jimi Hendrixin Ruotsin kiertueella ja Ankin taustayhtyeenä Suomessa.
Bändiltä on pari vuosi sitten julkaistu yksi CD, jolla oli heidän villejä livebiisejään. Nyt Subliminal Sounds on kerännyt samalle CD:lle sekä alkuperäisen singlen että viisi hyvin pitkälti improvisaatioon perustuvaa jamia, jotka on nauhoitettu legendaarisella Filips klubilla, joka oli yksi ensimmäisistä psykedeelisistä klubeista Skandinaviassa. Tämän uuden CD:n aloittaa loistava sinkun a puoli Somebody Keeps Calling My Name. Vain tästä kappaleesta on onnistuttu löytämään alkuperäiset nauhat, ja nyt onkin tarjolla yhdeksänminuuttinen, editoimaton versio. Kappale alkaa keskitempoisena kahdessa soinnussa, joihin tulee myös hieman ulvovaa laulua. Viiden ja puolen minuutin kohdalla kappale nopeutuu ja mukaan tulee kaiutettua kiljumista. Musiikki muuttuu todella villiksi, tämä on kuumaa kamaa! Pidän todella paljon tästä biisistä. En tiennytkään että Ruotsissa soitettiin tällaista kamaa jo 67/68
Sinkun toinen puoli Being Is More than Life on rauhallisempi, kaunis ja melankolinen instrumentaali, joka tosin lopussa myös hieman nopeutuu. Mukana on myös hieman jatsahtavaa otetta. Kiva kappale tämäkin. Melko raskas soundi bändillä oli.
Liveosuuden aloittaa Bergakungen, joka alkaa melko rauhallisesti, mutta psykerokkaus lähtee pikkuhiljaa käyntiin tuoden mieleen alkuvaiheen Pink Floydin. Tämä on instrumentaalista, hypnoottista jamia, välillä tulee mieleen myös Cream. Hyvä meininki, ja soundikin on ihan mukiinmenevä ottaen huomioon nauhoitusajankohdan. Being Is More than Life (2) on aluksi melko samanlainen kuin studioversio samasta kappaleesta, mutta mukana on myöhemmin myös energisempää jammailua ja välikaaosta. Pituutta tällä liveversiolla on 19 minuuttia ja 44 sekuntia. St. Georges Dragon tulee seuraavaksi kahtena eri versiona. Melko kokeellista ja psykedeelistä kamaa
Nämä kaverit eivät ilmeisesti soittaneet samaa kappaletta koskaan samalla tavalla. Rankkaa menoa! Levyn lopettaa lyhyt Raw Diamon jossa on voimakas, nopea ja paukuttava rumpukomppi ja kovaa kitarointia. Baby Grandmothers oli hieno bändi ja tämä tunnin mittainen levy on hyvä dokumentti heidän omaperäisestä sekoilustaan. Vihkonen sisältää mielenkiintoisen bändihistoriikin kuvineen. Suosittelen lämmöllä!
Jaahas, Stefan Subliminalilta tarkensi, että tuo pari vuotta sitten "Julkaistu" live oli bändin kitaristin duunaama CD-R, jossa siis oli osa noista tän levyn livebiiseistä joihin oli lisätty jotain kaikuja. Tämä CD-R vedettiin pian pois markkinoilta.
Acme Records (AC8038CD)
Brittiläinen raskaan, kitaraorientoituneen neo-psykedelian kuningas Sun Dial on ollut yksi suosikkibändeistäni jo yli kymmenen vuotta, joten odottelin innolla heidän uutta kokoelmalevyään, jonka piti olla ulkona jo viime kesänä. Levy saatiin ulos vihdoin joulukuussa, ja odotus on palkittu. Varsinkin kun Shards of God ei todellakaan ole mikään tavanomainen best of julkaisu, vaan sen 15 kappaleesta kaksi on täysin ennen julkaisematonta ja viisi ennen kuulematonta miksausta ja mukana on muitakin harvinaisia kappaleita. ...Jatkuu » Ajallisesti mukana on materiaalia klassiselta Other Way Out debyytiltä 90-luvun alusta aina toistaiseksi uusimmalle loistavalle Zen for Sale levylle saakka, ja tuorein mukana oleva kappale on vuodelta 2005 peräisin oleva Magic Mountain. Bändin keulahahmo kitaristi/laulaja Gary Ramon on valinnut huolellisesti levyn materiaalin vanhan ystävänsä Russell Barrettin kanssa, ja kaikki kappaleet ovat uudelleen masteroituja. Kaverit ovat selvästi halunneet painottaa bändin raaempaa, aidompaa ja primitiivisempää puolta, ja bändin tuotetuimmalta levyltä Libertine ei ole kelpuutettu mukaan yhtään kappaletta. Hyvä niin, koska tämä linja edustaa Gary Ramonin alkuperäistä ideaa puhtaana ja aitona. Niin kuin Gary haastattelussani (http://www.unimeri.com/PsychotropicZone/interview_004.fi.php) vajaat neljä vuotta sitten kertoi, hän pitää paljon enemmän Libertinen demoista kuin ulkopuolisen tuottajan kanssa hinkatuista lopullisista versioista, ja pian ilmestyvä uusi versio levystä tuleekin sisältämään näitä vanhempia versioita. Hienoa!
En ala tässä nyt kaikkia Shards of Godin kappaleita käymään läpi, mutta mukaan mahtuu kaikkea Exploding in Your Mindin ja Ghost Machinen raaasta, punkahtavasta ja psykedeelisestä fuzzkitaroinnista aina mystiseen, Mellotronia sisältävään sinkkubiisiin Novaan, kauniin ja surullliseen Fairgroundiin ja pehmeään, Blue Sugariin asti. Parhaimpia palojakaan on äärimmäisen vaikeaa mainita, sillä Sun Dialilla on vaan kerta kaikkiaan niin loistavia biisejä! Jo ennen Sun Dial aikoja alkunsa saanut psyke/space rock -jami Sunstroke/Mind Train päättää levyn varhaisen Pink Floydin hengessä. Osoitteessa www.roadburn.com/pgshortcut/sd.html Gary käy läpi kaikkien 15 kappaleen historian, ja samalla myös uusien Other Way Outin ja Return Journeyn Relapsen painosten koostumuksen, joten jos kiinnostaa, kannattaa käydä tsekkaamassa. Sun Dialhan on myös soittamassa tämän vuoden Roadburn festivaaleilla, joten siellä nähdään! Shards of God on joka tapauksessa loistava kooste edustavimmasta materiaalista yhdeltä maailman parhaista bändeistä, vaikka paljon hyviä kappaleita on toki jouduttu jättämään levyltä poiskin. Niitä on vain kerta kaikkiaan liikaa! Levy on hyvä lähtökohta bändiin tutustumiselle, ja luonnollisesti pakkohankinta kaikille faneille. Acmen kautta tilatessa nopeimmat tilaajat saavat mukaan myös rajoitetun erikois -CD:n
Bad Afro Records (AFROCD032/LP032)
Jihuu, tätä levyä odottelin innolla: Dragontears muodostuu Baby Woodrosesta ja nykyisistä ja entisistä On Trialin jäsenistä, jotka lukittautuivat kööpenhaminalaiseen Black Tornado studioon viikoksi joulun ja uudenvuoden välillä 2005, ja levyn nimestä voi päätellä, mitä pojat käyttivät polttoaineena jamisessioissaan
2000 Micrograms from Home kuulostaa paljon Baby Woodroselta, On Trialilta sekä kavereiden aikaisemmilta projekteilta kuten Spids Nøgenhatilta ja Pandemonicalta. ...Jatkuu » Yksi kappaleista, tanskaksi laulettu, kaunis ja unenomainen Hobittens Drøm olikin alun perin kirjoitettu Spids Nøgenhatille, mutta jäi nauhoittamatta. Vaikutteet tulevat, kuten yleensä, lähinnä 60-luvun psykedeliasta ja garagesta.
Hieman alle 40-minuuttiselta levyltä löytyy 6 kappaletta. Levyn aloittava Microdot antaa heti vahvan vinkin siitä, mistä on kyse. Se on rento, folkahtava akustinen pala kauniilla laululla, jonka päälle on vedetty reippaasti psykedeelistä äänimaastoa Hammondilla, kellopelillä, autoharpulla, glissando-, wahwah- ym. kitaralla jne. Lopputulos on seitsemän minuuttia todella avaruudellista leijuntaa, mahtavaa! Sitten seuraa Borderline, joka on koostettu monistamalla jamisessioista paloja, ja lopputulos on hieman mekaanisen kuuloinen, mahtava ja hypnoottinen garagerock pala. Kappaleessa on myös hienot, maailmantilaa käsittelevät sanoitukset. Kaunis ja surullinen Hobittens Drøm tuo mieleen 13th Floor Elevatorsin herkimmillään, aivan upea kappale! Doubtstains on itse asiassa kertosäe yhdestä vanhasta kappaleesta, joka päättyy kummallisiin ääniefekteihin.
Loppu CD ja vinyyliversion B-puoli onkin sitten taas ihan jamiin perustuvaa kamaa. 16-minuuttinen The Doors of Perception alkaa psykedeelisellä kitaraintrolla, jonka jälkeen alkaa luupattu neljän tahdin mittainen pala, jonka päälle pojat sitten nauhoittivat kaikenlaista mieltä laajentavaa, kuten Yahova 13:sta napattua Im gonna take you home hoentaa, sekä satunnaisiin kohtiin laitettua Terence McKennan puhetta. Lopputulos on, kuten arvata saattaa, äärimmäisen hypnoottinen ja psykedeelinen!!! Todella mahtavaa kamaa. Levyn lopettaa lyhyt Heliodrone, joka on todellakin vain dronemaista useamman kitaran suhinaa. Tämä on ainutlaatuinen ja upea levy, ja mitäpä muuta näiden vanhojen kaveruksien yhteisprojekti voisi ollakaan
Levy julkaistaan 19.3.2007.
Elektrohasch Schallplattan (elektrohasch 119)
Muzak on portugalilaisen Luis Simonen Saturnian uusin levy, joka on nauhoitettu vuosine 2003 ja 2005 välillä. Mukana on myös vierailijoita, kuuluisimpina Nik Turner ja Daevid Allen. Saturnian edellinen, vuonna 2003 julkaistu levy Hydrophonic Gardening oli upea, pehmeä, rauhallinen ja kosminen kokemus, josta Luis on nyt siirtynyt hieman groovimpaan menoon. ...Jatkuu » Myös laulua on nyt enemmän mukana, ja Luisin pehmeää, unenomaista ääntä onkin oikein kiva kuulla. Muzakilla ei ole täytepaloja, vaan jokainen levyn kymmenestä kappaleesta on mestariteos. Vaikka ohjelmointia on edelleenkin mukana, on levy kuitenkin hyvin orgaanisen kuuloinen. Pääosassa ovat usein hienot rumpurytmit, todella syvä basso, sekä erilaiset koskettimet ja syntetisaattorit, mutta mukana on myös akustista kitaraa, sitaria, tampuraa, huilua, gongia, kelloja, lap steel kitaraa yms. Levyn yleissävy on erittäin psykedeelinen.
Levyn aloittava Mindrama on levyn groovein, ja se onkin ihan tanssittavaa kamaa. Hypnoottinen laulu ja psykedeeliset efektit sekä iskevä rytmi tekevät siitä ehkä levyn parhaan kappaleen, Mahtavaa! Hienosti toimii ja groovaa myös seuraava kappale Organza, jossa on mukana huilussa Nik Turner. Kappaleessa on myös todella avaruudellisia analogisynajuttuja. Hitaampi, 60-luvun psykepopballadi Kite on kaunis ja surullinen kappale pehmeällä laululla, jossa on urkuja ja Mellotron soundeja sekä myös esim. hieman akustista kitaraa. Infinite Chord on muutamaa ommia lukuun ottamatta instrumentaalinen, junnaava ja kosminen biisi, aivan tajunnan räjäyttävää kamaa tämäkin. Analepsis on hieman rennompi, hidas ja rauhallinen kappale, vaikka välillä meno on vähän rivakampaakin. Aqua on hidas, kaunis, pehmeä balladi trip hop kompilla ja Mellotron soundeilla, ja tuo jotenkin mieleeni Airin. Välillä kappale menee melkoisen psykedeeliseksi ja lopun melankolinen lasku tuo mieleen Pink Floydin tai King Crimsonin ensimmäisen levyn. Yksi levyn parhaista kappaleista. Nipple alkaa hyvin psykedeelisesti ilmeisesti joillain käsitellyillä kenttänauhoituksilla, jonka jälkeen mennään aika lailla rauhalliseen Pink Floyd henkeen, vaikka välillä kappale on hieman rytmisempikin. Hidas ja unenomainen Utterly Luminescent sisältää mm. dronemaista sitaria ja vibrafonia. Nopeampi, psykedeelinen Hedge Maze omaa suorastaan jatsahtavia sävyjä, pehmeää, lähes kuiskaavaa laulua ja kosmisia värähtelyjä. Levyn lopettaa perkussiivisesti alkava Syrian, jossa on Daevid Allen esittää oikein vaikuttavan, narratiivisen laulun. Melko mystinen, tumma tunnelma. Kerta kaikkiaan loistava levy tämä on, ja suosittelen lämmöllä kaikille psykedeelisen musiikin ystäville!
Day Shift (CD024)
Of Whispers on englantilaisen Day Shiftin toinen CD. En ole kuullut heidän debyyttiään nimeltään Imaginary Menagerie, joten en voi levyjä vertailla, mutta Of Whispers on ainakin oikein kelpo avaruusmetallia laadukkailla lauluilla ja taidokkaalla soitolla. Useammat kappaleet tuovat mieleen Porcupine Treen raskaamman materiaalin. Analogisyntetisaattoreilla generoidut avaruussoundit tuovat kuitenkin bändille space rockiin päin vivahtavan lisänsä, mistä tietenkin pidän paljon. ...Jatkuu » Mukana on myös jonkun verran sekvensserejä. Kitarat ovat useimmiten melko raskaat ja rokkaavat, ja rytmiryhmä toimii iskevästi ja tarkasti. Voimakas ja rokkaava The Queen of Whispers aloittaa levyn hienosti. Bob Leekin laulu on heti edukseen. Näin hyvää ääntä ei yleensä psykedeelisen rockin parista löydy. Keskitempoinen Evil People in Cars kuulostaa hieman Porcupine Treeltä, ja siinähän ei toki ole mitään pahaa. Vähän tulee mieleen myös jotkut grungebändit, ehkä lähinnä Pearl Jam ja Alice in Chains. Taidokasta kitarasooloilua löytyy myös. Sand Head tuo hieman mieleen Amorphiksen ja sisältää myös urkuja ja hienoja melodioita. Tässäkin on hieno kitarasoolo, jonka aikana tulee myös kunnon avaruuspulputtelua. The Burning Bush on hieman groovimpaa tavaraa. Little Steps on melko raskasta menoa aika hitaalla tempolla. Shift jatkaa myös melko raskaalla otteella nykivään Porcupine Treen tyyliin. Drift on rauhallinen ja leijuva kosketinvoittoinen instrumentaali, jonkalainen onkin jo paikallaan kaiken raskaan rokkauksen jälkeen. Out of My Skin on minusta hieman heikompi teos, eikä Undercoverkaan yllä aivan alkulevyn tasolle. Levyn lopettaa hieman pehmeämpi, lähes seitsemän minuuttinen Never, jossa on myös akustista kitaraa.
Day Shift voisi tämän levyn perusteella saavuttaa suurempaakin suosiota, sillä he osaavat tehdä hyviä kappaleita, ovat loistavia muusikoita ja laulu toimii erinomaisesti. Heidän musiikkinsa on varmasti melko helposti omaksuttavissa valtavirtarockin ystävienkin parissa, sillä se ei ole liian vaikeaa, vaikkakin teknistä la laadukasta. Toisaalta enemmän psykedeliasta pitävät saattavat kokea sen hieman turhan siloitelluksi ja jammailulle ei ole ainakaan tällä levyllä jätetty tilaa. Nautittava ja laadukas levy, joka tapauksessa!
Sulatron Records (ST CD-R 003)
Tässä teille yli kaksi tuntia enemmän tai vähemmän spontaania, kosmista liveimprovisaatiota freakWEEKnoEND –festivaaleilta. Sula Bassana alias Dave Schmidt pyysi kavereitaan mm. Zone Six –yhtyeestä jammailemaan kanssaan tekemiensä pohjalooppien ja ohjelmoitujen rytmien päälle, ja lopputuloksena on tupla-CD-R:llinen elektronista, hyvin psykedeelistä ja ambienttia musiikkia. Keikalla oli kaksi kitaristia ja mukana on myös esim. ...Jatkuu » paljon huilua ja ihmisääntä, ja parissa biisissä myös djembeä. Tämä on todella hieno kahden CD-R:n paketti, joka vie kuulijan jonnekin tajunnan rajamaille. Levyn aloittaa hyvin rauhalliseen tyyliin yli 20-minuuttinen ”Echoflow” ja samassa hengessä etenee myös huiluakin sisältävä ”PeaceNoPeace”. Ehkä levyn hurjin veto on vahvasti djembejä sisältävä, tribaalin oloinen ”Strange Forest”. Ohjelmoidut rummut ovat eniten esillä ensimmäisen kiekon lopussa löytyvässä 23-minuuttisessa jamiversiossa Sula Bassanan ”Pollenflug” –kappaleesta, joka vie sinut vahvaan transsiin. ”Oh Schön” aloittaa toisen levyn taas aika rauhalliseen tyyliin, vaikka mukana on myös sekvenssejä ja pienimuotoisia ohjelmoituja rumpuja. Mystistä menoa! Levyn pisin kappale on lähes 43 minuuttia kestävä ”Floating Circle”. Huh! Hieno, Manuel Göttsching –tyylinen delaykitara aloittaa kappaleen matalien syntetisaattoritaajuuksien kanssa. Pikku hiljaa kappale kasvaa, mutta myöhemmin ollaan taas hyvin rennoissa tunnelmissa. Aika menettää merkityksensä tämän biisin aikana. Tämä on 100 kappaleen rajoitettu painos ja levyn hinta on 13€.
Earth Lab Records (EL 012)
Earth Lab on entisen Tubilah Dogin ja Hawkwindin kitaristin Jerry Richardsin uusi projekti, joka yhdistelee taidokkaasti space rockia, maailmanmusiikkia, elektroa, folkkia ja vaikka mitä. Mukana on Jerryn vanha bändikaveri Alf Hardy, sekä muutama muu entinen Hawkwindin jäsen: koskettimissa ja laulussa Steve Swindells, laulaja Ron Tree ja viulisti Simon House ja vierailijoina jäseniä mm. ...Jatkuu » Massive Attackista ja Culture Clubista. Levyllä on paljon sampleja ja kenttänauhoituksia, mikä tuo sille mielenkiintoisen, elokuvallisen tunnelman.
Levyn aloittaa tanssittavalla worldmusiikilla viuluvoittoinen ja hieman mystissävytteinen Separation by Skin. Laulussa on arabialaista tunnelmaa, ja mukana on myös mm. saksofonia. Eight & One alkaa lasten äänillä, joita seuraa aurinkoinen, akustinen kitara, huilu ja sähkökitara. Tästä tulee mieleen brittiläinen Census of Hallucinations. Mukaan tulee myös rummut, basso ja laulu ja pientä psykedeelistä efektiä. Aika hypnoottinen, kiva ja positiivinen folk-henkinen kappale, joka myös loppuu lasten ääniin. Black Seat Angel alkaa lintujen ja sateen äänillä ja kuulemme, kuinka henkilö kävelee soratiellä autolleen, starttaa ja lähtee ajamaan. Sitten ohjaaja vääntelee radiota, kunnes alkaa tanssittava konebiitti. Tämä on letkeä, mukava biisi avaruudellisilla syntetisaattoreilla ja kitaroilla. Basso on hyvin groovi. Pidän paljon Steven laulusta, ja mukana on myös puhesampleja ja sekvenssejä tuoden mieleen Astralasian. Loppu on todella psykedeelinen. Keskitempoinen, urkuja ja näppäilykitaraa sisältävä Thin Air tuo välillä mieleen Pink Floydin. Miellyttävä ja leijuva kappale.
Sitten onkin aika rokata kunnolla
Digital Age on rajusti rokkaavaa menoa hieman Velvet Undergound tyyliin muistuttaen tunnelmaltaan paljon Hawkwindin Quark Strangeness and Charmia. Hauskat sanoitukset ovat hyvin Robert Calvert henkiset, ja Ron Treen loistava tulkinta lisää tätä fiilistä. Mukana on myös fonia. Hienoa space rockia! Rankempi vaihde pysyy päällä vielä seuraavan kappaleen ajan, kun saamme kuulla uuden version Hawkwindin Distant Horizons levyllä alun perin julkaistusta kahden soinnun jyräkappaleesta Wheels. Nyt se on nimetty Wheels Part 2/We Took the Car, ja onkin saanut lisukkeeksi melkoisen huumatun kuulosta laulua Steveltä. Rauhallisemmassa väliosassa kuuluu myös autonääniä, kolari ja muuta vastaavaa. Todella psykedeelistä ja hienoa kamaa! Discovery: The Quest Begins on lyhyt ja mielenkiintoinen, Jerryn yksin suunnittelema äänimatka joka toimii todella hyvin kuulokkeilla. Liquid Crystal Clear alkaa pehmeästi syntsilla ja mukaan tulee melko hidas rumpukomppi. Taivaalliset koskettimet ja basso ottavat sinut mukaansa. Mukana on myös sekvenssejä ja rentoa kitarointia, ja mieleen tulee jotkut Hawkwindin ambientimmat palat 90-luvulta. Laulu tulee mukaan myöhemmin ja tekee tästä upeasta kappaleesta täydellisen. Rytmiikka muuttuu hetkeksi intensitiivisemmäksi, ja kuulemme paljon viulua. Sitten kappale muuttuu vielä reggae henkiseksi, ja tämän jälkeen lähtee vielä rokkaamaan! Psykedeelinen ja hypnoottinen kappale. Ihan loppu rauhoittuu ja kuulemme vielä veden lotinaa. Levyn lopettaa erittäin hyvä instrumentaali nimeltään New Light, joka alkaa kellojen ja gongin äänillä, joita seuraavat kauniit syntetisaattorit ja ohjelmoidut rummut. Massive Attack fanit pitävät tästä varmaan, vaikka tämä ei olekaan niin tummaa.
Element on erittäin onnistunut levy, joka kokoaa mukaan monenlaista tavaraa kuulostamatta silti yhtään sillisalaatilta. Jerry on onnistunut tuotannollaan saamaan levylle hyvin mielenkiintoisen, psykedeelisen ja elokuvallisen tunnelman, ja tuntuu että levy puhuttelee kuulijaa monilla tavoilla. Kappaleet ovat hyviä, ja soitto huippuluokkaa, joten kaiken kaikkiaan tämä on yksi vuoden 2006 parhaista levyistä.
RAIG (R018)
Moskovalainen Pilots Up In Smoken kitaristi Dima T. Pilot perusti Bosch’s With Youn halutessaan soittaa välillä hieman ambientimpaa tavaraa post rock/experimental/psykedelia –hengessä. Hän on julkaissut pari levyä tätä ennen. Defamiliarisation on kuitenkin studiossa nauhoitettu livelevy, jolla on mukana myös toinen kitaristi, rumpali ja basisti. Vaikutteita on otettu ainakin bändeiltä kuten Stars of the Lid, Fly Pan Am, GYBE!, My Bloody Valentine jne. ...Jatkuu » Vaikka levy onkin nauhoitettu studiossa livenä, on tuotanto huippuluokkaa ja soundit korvia hivelevät.
Tällä noin tunnin mittaisella levyllä on viisi pitkää instrumentaalista kappaletta. Levyn aloittaa hyvin ambienttiin ja rauhalliseen tyyliin yli 20-minuuttinen ”#1-As It Is Bird”, joka tosin rennon, kuulaan ja psykedeelisen alkunsa jälkeen kasvaa pikku hiljaa ja alkaa rokkaamaan loppupuolella. Aivan upea, tunnelmallinen aloitus! Rauhallisesti alkaa myös kaunis ”Penetrating In/Outside of View III”, joka seitsemän minuutin jälkeen on jo melko voimakasta kamaa tuoden mieleen GYBE!:n ja kaverit. Hieno veto tämäkin. Seesteisen ja ambientin alun omaava ”HDTD Do the D.O.W. Another Way” on todella koskettava, surullinen ja aluksi hidas kappale. Ennen kuutta minuuttia biisi kiihtyy ja alkaa menevä, rokkaava osuus, joka taas rauhoittuu lopuksi pehmeäksi leijunnaksi. Dronemaisesti alkava ”HCTD a Modern Defamiliarisation” lähtee rokkaamaan jo minuutin kohdalla aika rankasti mutta kohtalaisen hitaasti, ja kolmen minuutin kohdalla komppi häviää hetkeksi. Loppu on melko pehmeää post rockia ja sisältää useita eri osia. Levyn lopettava ”The Last Image Attenuation” jatkuu suoraan edellisestä samaan tyyliin. Kaunista, surullista, hidasta ja pehmeää tavaraa. Noin kuuden ja puolen minuutin kohdalla kappale kiihtyy hieman mutta rauhoittuu taas lopussa. Aivan lopussa on lyhyt kaaos, joka sammuu kuin seinään.
Kaiken kaikkiaan Defamiliarisation on oikein nautinnollinen kokonaisuus, ja pidän levystä paljon. Kitaristit saavat aikaan todella mukavan efektimaailman, ja levy on melkoisen psykedeelinen kokemus sisältäen myös hieman noise -elementtejä, mutta pääosassa ovat kuitenkin kauniit, kuplivat ja sykkivät kaiut. Rumpali ja basistikin hoitavat pestinsä tyylillä. Odotan jo innolla seuraavaa levyä!
Ektro Records (EKTRO-041)
Andromelos on uusi japanilainen psykedeelinen superbändi, jonka muodostavat Kawabata Makoto (kitara, urut, AMT + miljoona muuta), Yamazaki Maso (elektroniikka, Masonna, Space Machine) ja Okano Futoshi (rummut, Nishinihon, ex-Subert Blaze, ex-Ghost). Tämä on yhtyeen ensimmäinen levy, ja sisältää hyvin kosmista ja psykedeelistä jammailua. Yhtyeen musiikki on pääosin melko rauhallista ja avaruudellista, mutta välillä hieman rokataankin.
Levyllä on kaksi pitkää, instrumentaalista kappaletta. ...Jatkuu » Tea Breaks Are Under Attack from 2300000 Light Years Part.1 alkaa hiljaisena urkudronena pienen elektroniikan sävyttämänä. Neljän ja puolen minuutin jälkeen groovyt rummut tulevat mukaan tuoden kappaleelle hieman kraut rock tunnelmaa. Kappale kasvaa ja nousee vähitellen. Kitara tulee myös pian mukaan leikkiin ja pysyy pitkään kohtuullisen pehmeänä. Avaruudellista kamaa ja psykedeelistä jamia kunnon suhinoin, ei voi muuta sanoa! 15 minuutin paikkeilla kappale rauhoittuu ja rummut jäävät hetkeksi pois pientä epämääräistä paukuttelua lukuun ottamatta. Sitten seuraa hitaampi, raskas komppi, ja puolen tunnin paikkeilla Kawabata ei enää malta nössöillä skittansa kanssa, vaan pistää säröt päälle mennen friikkailun puolelle. Tätä menoa jatkuu vielä n. 10 minuuttia. Tea Breaks Are Under Attack from 2300000 Light Years Part.2 on sekin yli 30 minuuttinen järkäle, ja alkaa taas rauhallisella urkudronella. Tässä kappaleessa on vielä vähemmän rytmiä kuin edeltäjässään, ja tunnelma pysyy melko ambienttina koko ajan. Kitara on enemmän glissando -osastoa. Hyvin kosmista kamaa tämäkin! Ihan miellyttävä ja nautinnollinen levy, kannattaa tsekata jos kiinnostusta japskipsykejammailuun löytyy.
