Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Bad Afro Records (AFROCD035/AFROLP035)
Tanskan Kööpenhaminasta tuleva Baby Woodrose on ollut yksi suosikkiyhtyeistäni heidän Blows Your Mind! –debyytistään lähtien. He ovat menestyneet viimeisillä albumeillaan suhteellisen hyvin, ja heillä on joitain todella hienoja, tarttuvia garage rock –ralleja. Viimeisimmällä Chasing Rainbows –levyllään Lorenzo ja pojat ovat tavallaan palanneet debyytin henkiseen ilmapiiriin ja käyttäneet analogilaitteistoja ja enemmän psykedeelisiä kokeiluja kuin vähään aikaan, minkä minä tietysti lasken plussaksi. ...Jatkuu » Levyllä on silti joitain loistavia sävellyksiä! Hapossa uitettu Dragontears –projekti, jossa Lorenzo oli mukana vanhojen On Trial –kaveriensa kanssa, on varmasti vaikuttanut positiivisesti myös Baby Woodroseen.
Uusi albumi alkaa psykedeelisesti uruilla ja takaperin tulevalla kitaralla, kun groovi hittibiisi ”Someone to Love” paukahtaa ulos kaiuttimista. Laulu porautuu suoraan sieluun, se on todella hämmästyttävää miten hän sen tekee… Yksinkertainen mutta erittäin tehokas kappale. ”I’m Gonna Make You Mine” on svengaavaa 60-luvun tyylistä garage pop/rockia tuoden mieleen Rokyn ja 13th Floor Elevatorsit. Siinä on akustista kitaraa ja oikein kiva melodia. ”Let Yourself Go” on yksinkertaista garage rockia uruilla ja hienolla kitarasoololla ja siinä on myös psykedeelinen loppu. Mystinen, rauhallisempi ”Twilight Princess” omaa mm. kelloja niin kuin myös loistavan riffin. ”Lilith” on taas yksi letkeä ja melko kaunis biisi sisältäen heliseviä akustisia and kivaa lap-steel –kitaraa ”aaa-aah” –taustalaulujen lisäksi. Yksi suosikeistani on ehdottomasti itämaisen kuuloinen, mieltä laajentava 60-luvun psykerokki –biisi ”In Your Life” jossa on tamporaa, tabloja ja kelloja kaiken muun muassa. Joku tässä muistuttaa minua Hawkwindin ”Space Is Deepistä”. Tässä kappaleessa on todella ylimaallinen fiilis ja pitkä loppujami on loistava. Levyn nimikkokappale on taas yksi voittaja lisää ja tuo mukanaan raikkaan 60-luvun garage –tuulahduksen. ”No More Darkness” on tunnelmallinen ja keskitempoinen kappale, ”Dark Twin” upea, kaunis, herkkä ja melankolinen veto missä on kelloja ja vain hieman rytmiä. Yksi suosikeistani on tumma, mystinen ja synkkä ”Renegade Soul” jossa on tomeja, huilua and mahtavaa leadkitaraa. Uskomaton, psykedeelinen ilmapiiri. Kaunis, akustinen balladi nimeltään “Madness of Your Own Making” lopettaa levyn upealla tavalla herkällä laululla ja pienimuotoisilla psykekitarasoundeilla. Minä kerta kaikkiaan rakastan tätä levyä! On myös todella hienoa, että Baby Woodrose tulee soittamaan vuoden 2008 Roadburniin.
Lollipoppe Shoppe (LSCD 07)
Korai Öröm on ehkä Unkarin tunnetuin psykedeelistä rockia soittava yhtye, ja tämä on heidän ensimmäinen kokoelmalevynsä. Bändiä on melko osuneesti tituleerattu Unkarin Ozric Tentaclesiksi. Viime vuosina tämä yli 10-henkinen orkesteri on onnistuneesti siirtänyt etnisiä sävyjä omaavan, groovin musiikkinsa myös tanssiklubeille soveltuvaan muotoon. Bändi tunnetaan myös siitä, ettei se nimeä levyjään eikä levyjensä kappaleita, vaan niille annetaan vain numero. ...Jatkuu » Volume Zero sisältää kaksi kappaletta levyltä 2005, ja yhden kappaleen levyiltä 2000, 2001 ja 1997. Lisäksi CD:llä on kaksi kappaletta bändin Reflected -remix –levyltä. Levyltä löytyy myös hauska video “Hey, Peasant!”, joka perustuu biisiin ”2005/8”.
Vaikka minulla onkin lähes kaikki yhtyeen albumit, on tämä kokoelma oikein mukava omistaa. Levy aloittaa todella kiva ”2005/1”, joka alkaa rauhallisesti. Joskus ennen puoltatoista minuuttia groovi komppi tulee mukaan. Tämä on aika ilmava ja miellyttävä biisi jossa on bändille ominaiseen tyyliin paljon perkussioita. Ennen neljää minuuttia tulee hieman kaunista naislaulua, sitten kappale menee hieman jatsahtaviin maailmoihin. Ambienttina alkava ”2005/2” on dub -tyylinen, letkeä kappale, joka tuo mieleen Ozric Tentaclesin. Bändin musiikki on pääsääntöisesti instrumentaalista, mutta myös tässä kappaleessa on hieman laulua. Fiilis on todella leijuva, ja kappaleessa on hienoja kitarajuttuja ja jotain pilliä. Lopussa kiihdytellään. ”2000/1” alkaa rauhallisesti akustisella ja linnunlaululla. Rytmi tulee kuitenkin mukaan kohtapuoleen, ja lisäksi keitoksessa on itämaisen kuuloisia lyömäsoittimia. Hienossa ”1997/2:ssa” on akustisen rämpyttelyä, groovy komppi ja naislaulua. ”2001/1” sen sijaan alkaa suoraan rokkaamaan rankalla leadkitaralla, rytmikkäällä menolla ja toistuvalla bassokuviolla. Huilu tuo kappaleeseen etnistä tunnelmaa. Tässä on kiva, tanssittava karnevaalitunnelma ja välillä hieman mieslaulua. Elektronisemman kuuloinen, saksalaisen Al Haca Soundsystemin uudelleen työstämä ”6” remix –levyltä sisältää ilmeisesti sampleja jostain elokuvasta. Ihan hyvä tämäkin, vaikka en pidäkään yhtä paljon kuin levyn muista biiseistä. Aika pienimuotoinen ”Music Fi Last” lopettaa levyn utuisilla tunnelmilla. Videon kappale ”2005/8” on menevämpi, railakas veto, joka sopii hyvin videoon.
Bändi pyrkii tällä levyllä saavuttamaan enemmän yleisöä kotimaansa ulkopuolelta, vaikka ovathan he jo melko tunnettuja ja soittaneetkin livenä mm. Venäjällä, Irlannissa, Saksassa, Englannissa ja Italiassa. Volume Zero on loistava lähtökohta matkalle yhtyeen hienoon, laadukkaaseen ja psykedeeliseen musiikkiin, joka on täynnä elämän iloa ja energiaa. Jos tilaat tämän Loppipoppe Shoppesta, saat kaupan päälle myös loistavan, Itä-Euroopan psykedeelisiä bändejä (Magic Carpathians Project, Oranzada, Volga, NU, Korai Öröm, Úzgin Üver, Trottel Monodream, Archinta, Pathman ja Asunta) esittelevän kokoelman Eastern Space Cakes, jonka voi tilata myös hintaan 5€ sis. postikulut. Levyltä löytyy niin menevämpää space/psych rockia kuin rauhallisempaa ambienttiakin sekä paljon upeita, etnisiä tunnelmia. Suosittelen lämmöllä!
www.lollipopshop.de
Omakustanne CD-R
Tuliterä on uusi helsinkiläinen psykedeelinen ambient/metalli duo jonka muodostavat V. Partti (Sadkarma) ja H. Willman. Heidän iskulauseensa on The First Wave of Schulzenian Metal, ja bändi tosiaan yhdistelee Klaus Schulze maista kosmista ja tummaa syntetisaattoriambienttia raskaisiin kitarariffeihin oikein toimivalla tavalla. Tämä puolen tunnin mittainen, instrumentaalinen demo on heidän ensimmäinen julkaisunsa, ja kuulostaa todella hyvältä, varsinkin kun kyseessä on kotistudionauhoitus.
Ensimmäinen kappale Wilhelm kertoo alkaa heti hyvin kosmisissa merkeissä unenomaisella, tummalla syntetisaattorilla ja yksinkertaisella sekvenssikuviolla. ...Jatkuu » Pikkuhiljaa syntetisaattoreita tulee lisää, ja kohta myös voimakkaasti efektoitua kitaraa. Neljän minuutin jälkeen runnova särökitarariffi iskee päälle ohjelmoitujen rumpujen kanssa. Seitsemän minuutin jälkeen kappale muuttuu leijuvammaksi ja haihtuu pikku hiljaa eetteriin. Oikein hyvä kappale! Metafyysinen kansanpuolue jatkaa tauotta siitä mihin edellisessä vedossa päästiin. Aluksi tulee erittäin efektoitua kitaraa (vai onko se kuitenkin syntetisaattoria?) ja pientä sekvensseriä. Tämäkin kappale kasvaa hiljalleen Schultze tyyliin. Rumpukomppi tulee mukaan kolme minuutin paikkeilla. Tässä on käytössä paljon syntetisaattoreita! Kuuden minuutin jälkeen kappale rauhoittuu ja jäljelle jää tummaa syntetisaattoria, pienimuotoista kitaraa ja etäistä rytmiä. Kappaleessa on synkkä ja psykedeelinen tunnelma. Heti putkeen alkaa Wilhelm huutaa pienillä sekvensseillä, ja kappale lähtee pian liikkeelle tosissaan. Schultzemaisia kohinoita on mukana, sekä hypnoottinen kitarariffi ja rummut. Tämä on aika raskas kappale, tosin syntetisaattorimelodiat antavat vähän lisää avaruutta. Tummaa tavaraa on tämäkin, lähes kymmenenminuuttinen järkäle, joka rauhoittuu seitsemän minuutin kohdalla utuiseksi kitaroinniksi ja matalaksi syntsadroneksi. Tämä on todella hieno ja sopivan mittainen paketti tavaraa, joka tosin pidemmän päälle voisi käydä psyykkisesti turhan raskaaksi. Syvää ja jylhää kamaa!
Sleazy Rider Records (SR-048)
Space Mirrorsin muodostavat venäläinen Alisa Coral (koskettimet, syntetisaattorit, laulut, basso, rummut jne.) ja australialainen Michael Blackman (kitarat, basso jne.) ja lisäksi levyillä esiintyy vierailijoita. Space Mirrorsin ensimmäinen levy The Darker Side of Art oli suorastaan pelottava, metallinen ja psykedeelinen paukku täynnä toisten ulottuvuuksien hirviöitä ja maanulkopuolista tunnelmaa. ...Jatkuu » Samaa linjaa jatkaa myös Memories of the Future, jossa teemana ovat mm. muinaiset jumalat toisista tähdistä. Aihepiiri miellyttää varmasti kaikkia Lovecraft ja von Däniken –faneja. Vierailijoina on nyt mm. Litmuksen basisti Martin sekä mm. Hawkwindin vierailevana tähtenä tunnettu syntsansoittaja Keith Kniveton alias Captain Black. Levy on julkaistu jo viime vuonna, mutta sain sen vasta äskettäin käsiini. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tämä on todella kova levy!
“Maya ’Last Flight’ Ceremony” on levyn aloittava avaruudellinen intro. Sitten alkaa raskas avaruusrokkaus, kun massoittain kitaroita ja syntetisaattoreita sisältävä ”Creatures of the Twilight” pääsee ihmisten ilmoille. Tässä keskitempoisessa, elektronisessa ja Martinin hyvää bassottelua sisältävässä biisissä on modernia Hawkwind –fiilistä. Kappaleessa on myös kivaa sooloa ja efektoitua laulua. Hyvä veto! Samaa tyyliä edustaa myös instrumentaalinen ”Travelling to the Core” jossa on paljon syntsaefektejä ja hieno Moog –soolo, joista vastaa Keith. ”Eternal Search” alkaa rauhallisesti ambient –tyyliin, mutta 40 sekunnin jälkeen alkaa hypnoottinen ja huumaava rokkaus. Laulajana on Amber Shadow Realmsista, ja nen monotoninen, mantramainen suorituksensa sopiikin hyvin kappaleeseen. Leadkitara tuo vähän itämaista tunnelmaa, ja tämä alkaa mennä jo hieman skitsofreeniseksi. Toimivaa efektoitua puhelaulua sisältävä ”Death Inc.” rokkaa tukevasti ja on psykedeelinen ja välillä aika hämmentäväkin. Kumma ja hieman kaoottinen kappale. Michaelin säveltämä ”Mysteries of an Ancient Race” on hieman selkeämpi instrumentaali. Ihan hyvä veto, jossa on taas Hawkwind –fiilistä. Sitten seuraa tumma, synkkä ja elektroninen ”Feed the Serpent”. ”The Dune Trilogy” alkaa ”The Prophesy Fulfilled” –nimisellä osalla, joka alkaa rauhallisesti koskettimilla mutta alkaa pian rokkaamaan kunnolla. Tällä Amberin laulamalla hypnoottisella kappaleella on todella voimakas teho! ”The Space Crusade” jatkuu heti putkeen aluksi rauhallisemmin, sitten raskaasti rokaten The Meads of Asphodelin Metatronin hoitaessa raa’an ärjylaulun. Tämä menee jo melkoisen psyykkaavaksi ja aivot alkavat kärventyä. Viimeinen osa ”The Golden Path” on myös raskasta rokkausta lyhyen seesteisen alun jälkeen. Tästä Amberin laulamasta kappaleesta tulee sellainen olo, että kaikki ei ole kohdallaan. Loppu on syntetisaattoripulputtelua ja suhinoita. Sokerina pohjalla on vielä Hawkwind –coveri ”Opa-Loka/Uncle Sam’s on Mars”. Alisan ja Metatronin yhdessä laulama ”Uncle Sam’s on Mars” toimii oikein hyvin! Jään innolla odottamaan kolmatta Space Mirrors –levyä, jonka pitäisi olla saatavilla aivan kohta.
Sulatron Records (st 0702)
Olen ollut saksalaisen kraut/psyke/avaruusrock bändi Electric Orangen suuri fani siitä lähtien kun Delerium julkaisi heidän Orange Commutation levynsä 90-luvun puolessa välissä. Nyt he onneksi näyttävän olevan täysin yli heidän enempi elektro/tekno tyylisestä vaiheestaan joka oli päällä parilla edellisellä CD:llä, jotka tosin silti olivat erinomaisia. Tämän levyn nimikkokappaleessa on silti vähän ohjelmointia. ...Jatkuu » Kaksi 2000-luvulla julkaistua vinyylialbumia sisälsivät melko kokeellista tavaraa ja monta pitkää improvisaatiota.
Mielestäni Morbus on heidän tähän asti paras ja yhtenäisin teoksensa. Bändillä on nyt vakituinen miehistö ja heidän soundinsa on parempi ja suurempi kuin koskaan. Morbus on lähes 80-minuuttia pitkä, mutta täytepaloja siltä ei löydy, vaan se on täynnä kosmista, hypnoottista psykedeelistä autuutta. Urut ja syntetisaattorit ovat aina olleet tärkeässä roolissa heidän soundissaan, ja siellähän ne tietysti edelleen ovat, mutta monta levyn 12 kappaleesta sisältää myös laulua tai puhetta. Mukana on myös naislaulajia, Mellotroneja ja huilua mikä luo levyllä välillä taivaallisen tunnelman. Jotkut kappaleista ovat myös melko raskaita, mikä on hienoa. Flohfunknest on vähän groovimpi, jatsahtava kappale mutta silti psykedeelinen. Rakastan heidän tapaansa säveltää kappaleet studiossa nauhoitusvaiheessa, mutta tällä levyllä jotkut kappaleista kuulostavat kyllä melko tarkkaan etukäteen suunnitelluilta. Yksi heidän etulyöntiasemistaan on oma studio, missä he voivat käyttää juuri niin paljon aikaa kuin haluavat ja käyttää vanhoja laitteita 70-luvulta modernin nauhoitusteknologian kanssa. Joten levyn tunnelma on hyvin groovi ja psykedeelinen ja äänenlaatu huippuluokkaa!
Suosikkikappaleiden nimeäminen on hyvin vaikeaa, sillä pidän todella niistä kaikista, joten sanotaan vain, että Krautschock muistuttaa minua Brainticketistä, Ash Ra Templestä ja Cosmic Jokersista, ja että Wald muuttuu parin minuutin päästä upeaksi, hypnoottiseksi ja energiseksi space rockiksi
Lisäksi Sarau on hyvin tehokas syvätranssikone ja Reaching kuulostaa siltä, kuin sen olisivat soittaneet pilvessä olevat enkelit vuonna 1968
Varhaisen Pink Floydin tunnelmaa on myös yhä havaittavissa. En malta odottaa näkeväni nämä kaverit ensi vuoden Roadburnissä!
Transubstans Records (Transubstans032)
Minä rakastan itsekin muusikkona improvisaatiota, koska puhtaan ennakkoluulottoman improvisaation avulla voi päästä paikkoihin, minne ei ikinä voi mennä etukäteen loogisesti järjestellyn ja suunnitellun musiikin avulla. Tietenkään improvisaatio ei aina lähde edes liikkeelle, mikä voi olla turhauttavaa. Studiossa improvisoinnissa on kuitenkin se hyvä puoli livetilanteeseen verrattuna, että yleisön korviin asti ei tarvitse päästää kuin sellaista materiaalia, missä todella tapahtuu jotain mystistä!
Tanskalais-ruotsalainen Øresund Space Collective soittaa täysin improvisoitua, psykedeelistä avaruusrockia. ...Jatkuu » Pidän paljon bändin periaatteesta tarjota internetin välityksellä faneille ilmaiseksi suurin osa heidän treeni- ja livejameistaan. Tämä on heidän kolmas studiolevynsä, jolla on kolme kappaletta. Pari ensimmäistä (RumBle ja The Black Tomato) ovat hyvin pitkiä, ja ne onkin jaettu osiin kuuntelun helpottamiseksi. Bändin kokoonpano vaihtelee jonkin verran, mutta yleensä kehissä on kaksi kitaristia, kolme kosketin/syntetisaattorinsoittajaa, basisti ja rumpali. Tällä levyllä on kaksi eri basistia ja kolme kitaristia. Muutaman vuoden jammailun jälkeen ryhmän yhteissoitto on kehittynyt huomattavasti sitten debyytin. Studiossakin ryhmä pystyy nyt päästelemään täysillä ja ilman estoja. Black Tomato sisältää bändin ehkä raskaimmat jutut, ja kitaristit pääsevät parhaimmillaan korkealle taivaalle sooloissaan. Levyltä löytyy myös todella kosmisia, leijuvia kohtia. Rytmiryhmä on tiukempi kuin koskaan. Jotkut groovit rytmit ja syntetisaattorijutut tuovat mieleen Ozric Tentaclesin, ja yhtymäkohtia löytyy myös esim. moniin vanhoihin saksalaisiin happo/jamibändeihin kuten Ash Ra Temple ja Cosmic Jokers. Jotkut kohdat tuovat myös mieleen vanhan Gongin. Pääosin yhtye kuulostaa kuitenkin lähinnä vain omalta itseltään. Kuuntelijan tarvitsee vain kenties ottaa jotain pientä fiilikseen sopivaa ja sulkea silmänsä, niin musiikki vie hänet mitä ihmeellisimpiin maailmoihin.
Levyllä ei ole käytetty päällekkäisnauhoituksia, vaan kaikki kuulemasi musiikki on nauhoitettu livenä. Tehokeinona on kuitenkin esim. joihinkin RumBlen raitoihin lisätty venäjän kielistä narraatiota, mikä on hyvä ja hallusinatorinen lisä. Suosikkeja on täysin mahdotonta nimetä, sillä levy toimii kokonaisuutena aivan loistavasti. Miksaus ja masterointi on myös toteutettu oikein hyvin, ja Black Tomato onkin ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista levyistä ja voin suositella sitä lämmöllä! Tämä bändi myös soittamaan Roadburniin, kiitos...
Voiceprint (VPDVD32)
Tässäpä nannaa kaikille Hillage faneille: vuonna 1977 kuvattu konsertti Otto-Hahn-Schulesta Berliinistä. Kyseinen taltiointi on aikoinaan tullut Saksan televisiosta, mutta nyt on mukana koko keikka! Äänenlaatu on ihan hyvä. Kuvaus toimii myös moitteettomasti, ottaen huomioon että tämä on kuitenkin 70-luvulta. Bändi on liekeissä, ja tästä nauttii varmasti, jos Steven musiikki uppoa. ...Jatkuu » Itselleni äijä on ehdottomasti mielikitaristieni listan huipulla, ja musiikkikin on sopivan psykedeelistä ja taidokasta. Tuhannessa ensimmäisessä paketissa on mukana keikka myös alkuperäisessä monomuodossa bonus audio-CD:nä, mikä on kiva juttu. Keikka alkaa Steven ensimmäiseltä soololta peräisin olevalta huippu-kappaleella Fish Rising. Meno on heti tiukkaa, ja Mini Moog saa kyytiä. Kahden kitaristin soittamana tämä versio toimii todella hyvin, ja Hillage hymyilee onnellisena. L-levyltä napattu Hurdy Gurdy Glissando alkaa rauhallisesti glissandokitaralla ja syntetisaattorilla sekä kellolla. Kappale muuttuu hypnoottisemmaksi ja kuulemme todella hienoa sooloa ja psykedeelistä menoa. Erityismaininnan ansaitsee myös Colin Bassin bassottelu! Sitten seuraa luonnollisesti Donovan laina Hurdy Gurdy Man, josta kuullaan aivan upea versio. Laulumikit avataan vain vähän myöhässä
Tämän jälkeen Steve esittelee bändin. Fish Risingin rauhallisempi ja kaunis Solar Musick Suite tulee seuraavaksi. Loppupuolella on hurjaa syntsa- ja kitarasooloa. Sitten tulee vuonna 1977 julkaistun uuden L -levyn kappale Lunar Musick Suite, jossa kulkee alkeellinen sekvensserikulku. Minusta tämä alkaa olla jo hiukan heikompaa materiaalia Hillagelta, mutta silti toki hieno kappale
Meditation of the Dragon on lyhyt fiilistely, jonka jälkeen seuraa sinkkunakin julkaistu George Harrison laina Its All too Much. Biisin alussa Steve katkaisee kielen, jonka takia kappale poistettiin alkuperäisestä lähetyksestä. Nopeastihan ammattilainen asian kuitenkin hoitaa, ja tämäkin kappale toimii oikein hyvin. Hassun alun jälkeen Afterglid (Part I) on kunnon avaruusjamia! Electrick Gypsies jatkuu suoraan edellisestä kappaleesta. Nämä kaksi kappaletta puuttuivat myös lähetyksestä, ja nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Not Fade Away (Glid Forever) alkaa oikealla glissando-autuudella, ja sitten tulee Gong tyylistä hauskaa ja avaruudellista menoa.
Germany -77 on tosiaankin pakkohankinta kaikille Steve Hillage faneille, ja oikein hyvä dokumentti siitä millainen bändi oli livenä vuonna 1977. Lisäksi mukana on tuore ja oikein antoisa Steve Hillagen ja Miquette Giraudyn haastattelu, jossa he lähinnä muistelevat menneitä. Myös aikaa ennen Gongia sivutaan hieman. DVD:n kansi on ulkopuolelta melko vaatimaton, mutta sisältä löytyy mm. alkuperäinen keikkajuliste, lehtileikkeitä ja liitteestä myös 70-luvun Steve Hillage biografia. Oikein mukava paketti!
Olisko ollu joku 76 minuutti apitkä toi keikka.
Mälsä kolhoosi (kolhoz 9-2007)
Tämä on mäntsäläläisen Mesmerin toinen levy, ja täytyy heti alkuun onnitella poikia siitä, että ovat osanneet tehdä yllättävän psykedeelisen levyn! Kun ensimmäisellä julkaisulla pääpointti tuntui olevan synkkyys, on nyt selkeästi keskitytty tekemään mieltä laajentavaa musiikkia. Tämä tulee selväksi jo ensimmäisen kappaleen Pigsblood Kiss aikana, joka villimmän alun ja lopun lisäksi on melko popahtavaa psykedeelistä rokkia oikeilla soittimilla. ...Jatkuu » Toki synkkääkin tavaraa on vielä tarjolla, kuten seuraava kappale Orchestral Hit. Loppu on tosin tässäkin melko hämärää osastoa vierailevien puhallinsoittajien maustamana. Hienoa menoa! Folk Surgery Overtones on yllättäen todella synkkä ja hidas sekä paikoitellen raskas, kitaravoittoinen kappale. Tumma, hiljainen puhe ja trumpetti sopivat hyvin tunnelmaan. Välillä isketään kehiin hurjia riitasointuja. Aika pelottava kappale. Ennen kuutta minuuttia alkaa kiivaampi, hypnoottinen meininki. Popimpaa tavaraa on taas kevyillä delaykitaroilla leijuva Morning Train. Kaunista. Välissä on psykedeelistä jälkihehkua, joka muuttuu elektroniseksi, tummaksi biitiksi. Tästä tulee vähän mieleen Joy Division, vanha Killing Joke, Sonic Youth tai joku vastaava. Ihan loppu on taas positiivisempaa.
Freeway on mielenkiintoinen kraut rockin ja elektron risteytys, joka laulua lukuun ottamatta kuulostaa melkein Rätön ja Lehtisalon hittihakuisemmalta materiaalilta. Kivoja syntetisaattorijuttuja ja mukavan hypnoottiset kitarat! Tämä on ihan tanssittavaa tavaraa ja yksi levyn parhaista biiseistä. Man Is Not the Measure alkaa todella hallusinatorisella, vellovalla äänikollaasilla. Ennen kolmea minuuttia alkaa melkoisen hurja tomikomppi ja hypnoottinen bassokuvio, joiden päälle tulee reippaasti efektoitua kitarahumua ja muuta psykesälää. Toimii ihan sika hyvin! Sitten kappale menee ihan doom/sludge metalliksi raskaiden kitaroiden kanssa. Frequently Asked Question on lyhyt, pienimuotoinen, epämääräinen ja erittäin psykedeelinen puhekollaasi, jossa on mukana vain vähän syntetisaattoria. Levyn lopettava Return to Sender alkaa pehmeästi ja kauniisti kitaroilla, ja Miki Brunoun upea laulu pistää kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Kolmen minuutin paikkeilla rummut tulevat mukaan, ja kappale muuttuu melko raskaaksi. Sitten meno rauhoittuu vielä hetkeksi aivan hiljaiseksi fiilistelyksi.
Throwing Scissors on kaikin puolin oikein hieno albumi, jossa on 46 minuuttiin saatu mahdutettua aikamoinen tunteiden kirjo. Vaikka tietynlaista goottilaista henkeä on yhä havaittavissa, on bändi nyt selkeästi psykedeelisempi ja syvällisempi kuin muutama vuosi sitten. Tyylillisesti levy on melko monipuolinen, mutta kokonaisuus on jotenkin silti hallittu ja johdonmukainen. Kaaoksessakin on oma logiikkansa
Soitto kulkee mallikkaasti, ja laulu on myös upeaa kuunneltavaa. Tähän levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua!
Elektrohasch Schallplatten (EH 122)
Tanskalainen Causa Sui on siirtynyt Nasonin tallista Elektrohasch levy-yhtiölle, ja kieltämättä heidän psykedeelinen, melko raskas ja 60- luvun lopun/70-luvun alun MC5/The Stooges/Blue Cheer jne. -tyylinen stoner rockinsa sopiikin vielä paremmin. Free Ride on bändin toinen levy, ja kaverit ovat parantaneet menoaan jo aivan huipusta debyytistään. Levyn aloittaa akustinen, alle kolmeminuuttinen ja kiva nimikkokappale. ...Jatkuu » Lotus on jo sitten rankkaa rokkausta The Stooges/MC5 tyyliin ja mukana on myös kunnon avaruussuhinoita. White Sun on aluksi hieman rauhallisempaa 70-luvun hard rockia, sitten mennään Monster Magnet territorioon. Välillä kappale rauhoittuu vähän ja mukana on myös urkuja. Sitten kappale kasvaa ja saamme kuulla hurjaa wah-wah kitarointia ja sooloa. Loppu on villiä tahkoamista, hienoa!
Kappale nimeltään Passing Breeze alkaa kauniilla ja rauhallisella kitara-urku jutulla. Minuutin jälkeen lähtee aika raskas meno, mutta mukana on myös melodiaa. Tämä kuulostaa vähän Causa Suin maanmiehiltä Gas Giantilta. Toimii todella hyvin! Neljän minuutin kuluttua tulee rauhallisempaa jamia ja suvantokohdassa kunnon avaruussoundeja. Sitten kappale kasvaa hienosti ja rauhoittuu jälleen. Kitarasoolon aikana meno on taas intensiivisempää. Lopussa on vielä pehmeää kitaraa ja laulua. Myös urkuja sisältävä Top of the Hill on nopeasti alkava, aika lailla Monster Magnet tyylinen kappale, joka muuttuu sitten hitaaksi ja raskaaksi. Flowers of the Eventide on lyhyt, instrumentaalinen, mukava, hempeä ja akustinen hippifolk välipala, jossa on perkussiota ja ilmeisesti jotain huilua. Levyn pisin kappale on 15-minuuttinen Newborn Road joka on keskitempoista, hyvää ja jammailevaa raskasta happorockia. Välillä meno muuttuu hurjemmaksi, seitsemän minuutin jälkeen taas rauhoitutaan hieman. Tästä tulee mieleen Colour Haze. Kappaleessa on hieno kertosäe ja paljon dynamiikkaa sekä psykedeelisiä efektejä. Free Ride on kaikin puolin oikein mainio levy, ja saatavilla myös vinyylinä!
Ambientlive Records (ALR3020)
Englantilaisen Stephen Palmerin luotsaama Mooch on nyt julkaissut parhaan levynsä, jonka minä olen koskaan kuullut. Aikaisemmin Moochin musiikki on ollut lähinnä elektronista, instrumentaalista ambienttia, vaikkakin kitaraa ja etnisiä instrumentteja on myös käytetty hyväksi. Tällä uudella tuplalevyllä Palmer on tehnyt yhteistyötä monien eri muusikoiden kanssa, ja kokonaisuus muistuttaakin enemmän bändilevyä. ...Jatkuu » Toki Moochin parille viimeiselle levylle tyypillistä avaruudellista syntetisaattoritunnelmointia on yhä mukana.
Ensimmäisen levyn aloittaa instrumentaali ”Eight Spokes”, jossa Stephen soittaa kaikki instrumentit rumpuja lukuun ottamatta. Ihan hyvä, aika elektronisen kuuloinen kappale. Paljon enemmän pidän kuitenkin seuraavasta, hypnoottisesta ja psykedeelisestä teoksesta ”Cwmyoy Dub” jossa on myös John Toonin puhetta. Tämä biisi sisältää dub-bassoa, oikeat rummut, avaruusääniä, avaruudellista leadkitaraa ja hienoja kosketinjuttuja ja toimii tosi hyvin! Yksi levyn parhaista. Albumin pisin kappale on rauhallisesti alkava ”Jupiter”, joka on upeaa, Air –tyylistä menoa hienoilla lauluilla, välillä mennään kyllä nopeammin Steve Hillagen viitoittamalla tiellä. Välissä on aivan rauhallinen ambient –osa, jossa on käytetty Jupiterin elektromagneettista kenttää(?!). Todella hyviä kitara- ja syntetisaattorisooloja. ”Saz Interval” on kumma, avaruudellinen ambient –pala. ”Anderson Council” on aluksi aika menevää psykerokkia kitaralla, bassolla, koskettimilla, rallattelulaululla ja kunnon rummuilla. Myöhemmin mukaan tulee myös mellotronia. Ennen kolmea minuuttia kappale hajoaa utuiseksi psykemaastoksi, lopussa palataan taas alun teemaan. Rauhallinen, pehmeä ja syntetisaattorivoittoinen ”The Falcon” sisältää myös miellyttävää naisääntä (Karen Anderson). Lopussa on myös kitaraa. Yksi levyn parhaista hetkistä on sekvenssereillä alkava ”Silver Violet Flame”. Ex-Hawkwind Bridget Wishart omaa yhä hienon, pehmeän äänen, joka sopii kappaleeseen kuin nakutettu. Itse asiassa Bridget kuulostaa yhä täsmälleen samalta kuin lähes 20 vuotta sitten. Hän soittaa kappaleessa myös klarinettia. Tässä mahtavassa, hypnoottisessa ja aika melankolisessa biisissä on hieno tunnelma ja se pistää sinut leijumaan jossain kummassa, henkisessä tilassa. Mukana on myös ilmavaa kitaraa ja pientä rytmiä. Hienoa!
Toisen levyn aloittaa triphop –kompilla etenevä ”Sandman”, jossa on mukana useampiakin vierailijoita. Bridget on taas laulussa ja soittaa lisäksi saksofonia. Kertosäe on aika kiva ja mahtipontinen. Bridget laulaa myös ”Cycadissa”, jossa on tummaa syntetisaattoria ja jännä rytmi. Kertosäe on rauhallinen ja sisältää myös Mellotronia. Ihan hyvä kappale jossa on hieman jatsahtava tunnelma ja psykedeelinen kitarasoolo. Ehkä albumin psykedeelisin pläikäys on lähes 13-minuuttinen ”Damien’s Drums”, jossa Palmer on hakenut ehkä vähän samankaltaista latausta kuin Porcupine Treen Voyage 34:llä on. Kappaleessa on hallusinatorisia ambient –kohtia, joita värittävät todella tripahtavat puheet sekä instrumentaalista, keskitempoista jumittelua jossa on paljon sooloja. Välillä ote on hieman raskaampi, ja kuulemme hyvää sähköviulusooloa (Cyndee Lee Rule). Yhdessä kohtaa mennään hyvin mystisiin maisemiin. Hieno teos! ”Outback Event” on oikein hyvä sekvensseribiisi, jossa didgeridoota soittaa Paul Dunmore. ”Piano Interval” on nimensä mukaisesti lyhyehkö pienopala, sitten seuraa kummallisena ambienttina alkava ”Houri”, jossa Bridget lausuu runon pätkän, jonka jälkeen alkaa etninen rytmi. Nautinnollinen ja pitkä ”The Gulhane Gardens” (sijaitsee Istanbulissa) on elektroninen ja hidas pulputtelubiisi, jossa on vähän itämaista tunnelmaa. Levyn lopettaa ”Alien Trilogy”, jonka ensimmäinen osa ”Alien’s Song” on hilpeä ja menevä psykepop –ralli vocoder –laululla ja oikeilla rummuilla. Toimii todella hyvin! Hitaampi ja mekaanisen kuuloinen ”Eat, Eat, Eat” sisältää myös vocoder –laulua ja tuo hieman mieleen Airin. Viimeinen osa ”The Sound of Emptiness” on avaruudellista ambienttia: kylmä ja etäinen.
Dr. Silbury’s Liquid Brainstem Band on parhaimmillaan aivan loistavaa modernia psykedeliaa, ja levylle mahtuu monta todella hyvää kappaletta. Stephen on onnistunut vierailijoiden avustuksella saamaan levystä hyvin monipuolisen ja äänimaailmallisesti rikkaan, mutta kokonaisuus on silti selkeä ja johdonmukainen. Yksi parhaista levyistä tänä vuonna!
Rise Above Records (RISECD083)
Aluksi on sanottava, että bändi joka käyttää viisi sivua CD:nsä bookletista alien -kieliseen tekstiin, saa heti minulta hyvät pisteet
Litmus on yksi parhaimmista raskaan, psykedeelisen space rockin sanansaattajista Englannissa tällä hetkellä, ja tämä on heidän toinen levynsä. Jo heidän muutaman vuoden takainen debyyttinsä todisti, että heissä on ainesta Hawkwindin manttelin perijöiksi, ja Planetfall vahvistaa heidän asemaansa vielä huimasti. ...Jatkuu » Nyt on mukana vielä paljon mellotronia, joka tuo mukavan, eteerisen lisän bändin avaruudelliseen, raskaaseen ja efekteillä kyllästettyyn soundiin.
Destroy the Mothership alkaa minuutin mittaisella introlla, jonka jälkeen seuraa kovaa, raskasta jyskytystä 80-luvun space rock tyyliin á la Hawkwind ja Underground Zero. Avaruusääniä ja mellotronia ei ole säästelty. Tempest alkaa kuin Motorhead ja on tiukkaa, raskasta space rockia sisältäen taas runsaasti mellotronia. Tämä levy todella rokkaa! Yksi parhaista biiseistä on hieman DarXtarin tai Eloyn mieleen tuova keskitempoinen ja tarttuva Lost Stations, jossa on myös hyvät laulumelodiat. UFO:t lentävät ja kovaa, ja lopuksi saamme kuulla tosi hyvän soolon. Viestejä maanulkopuolisille olioille lähetetään Under the Signin alussa, sitten alkaa nopea, murskaava jyystö. Laulusäkeet mennään hitaammin, sitten seuraa pitkä, raju, Hawkwind tyylinen soolo-osa joka rokkaa ihan mielettömästi. Toimii erittäin hyvin, ja kuulemme myös oikein mainiota bassottelua. 12 minuutin kohdalla tulee hidas ja raskas osa, ja sitten tulee vielä nopea junttaus ja lauluosa. Hitaampi avaruusballadi Planetfall ei ole hassumpi sekään, mutta antaa ymmärtää, että bändi ei ole ihan omimmillaan tämän tyyppisissä kappaleissa. Psychic Projection alkaa nurinpäin käännetyillä soundeilla ja on raju, punkahtava tykitys. Singularity rokkaa taas niin maan pirusti ja on aika jännä kappale kunnon UFO-soundeilla, bassosoololla ja mellotronilla. Instrumentaalinen, syntsa- ja sekvensserivoittoinen ambientpala Helios tulee seuraavaksi. Expanding Universe (Twinstar Pt. 2) on aluksi rauhallisempi, hypnoottinen ja myöhemmin raskasta, metallistakin riffittelyä omaava kappale, joka kuulostaa todella hyvältä. Hurja The Machine Age todella rokkaa, ja Far Beyond on myös kunnon Space Rockia. Levy loppuu lyhyeen, instrumentaaliseen pätkään levyn hitaasta nimikkokappaleesta, jonka jälkeen tulee vielä jotain outoa soundia.
Huh, Planetfall on todellakin yksi parhaista viime aikoina kuulemistani levyistä ja menee saman tien space rock klassikoiden eliittiluokkaan. Levyllä on mittaa lähemmäs 80 minuuttia, joten tässä saavat kyllä kaikki avaruuskadetit ja alienien rakastajat taatusti koko rahan edestä psykedeelistä tajunnanlaajennusta ja alkukantaista, rajua avaruusrokkia. Levy on omistettu Robert Moogille ja Syd Barrettille. Hanki heti!
Subliminal Sounds (SUBCD20)
Life on Earth on Dungenin basistin, multi-instrumentalisti Mattias Gustavssonin sooloprojekti, jossa on kyllä mukana paljon muitakin ruotsalaisia muusikoita mm. Dungenista, The Worksistä jne. Levyn perusperiaate on juhlistaa uskomatonta ja aivan ihanaa elämää maapallolla. Hyvin levy periaatetta toteuttaakin, sillä sille on taltioitu uskomaton, väreilevä tunnelma joka vaihtelee vauhdikkaasta ja groovystä, latino tyyppistä rytmiikkaa sisältävästä psykerokkauksesta kauniisiin folk tunnelmiin. ...Jatkuu » Levyllä on käytetty paljon todella psykedeelisiä efektejä ja myös esim. vähän sitaria.
Ensimmäinen kappale Life on Earth alkaa minuutin mittaisella huilusoololla, jonka jälkeen lyömäsoittimet ja kohta jo muutkin soittimet tulevat mukaan. Kyseessä on oikein hyväntuulinen ja hienosti svengaava kappale, ja Mattiaksen laulu tulee mukaan ennen kahta minuuttia. Kolmen minuutin jälkeen tulee todella psykedeelinen, hallitseva soundi, ja sitten biisi jatkuu akustisella, huilulla ja Dungenmaisella rumpukompilla ja fuzzilla. Loistava aloitus! Sell Your Soul To Me on hieman Led Zeppelinin -tyylinen bluesahtava folk rock kappale, jossa on myös hieman sitaridronea. Kahden minuutin paikkeilla kappale alkaa rullaamaan ja seuraa kivaa sooloa. Loppu on taas rauhallisempi. Tosi nätti City By the Sea tuo mieleeni Loven ja sisältää laulun lisäksi akustista näppäilyä, viulua, huilua, bassoa ja pientä perkussiota. Minimaalinen, hieno loppu on tunnelmaltaan hieman mystinen. Life Turns Fast on enempi tuollaista klassista rockia vähän Jimi Hendrixin tai Creamin tyyliin ja ihan OK kappale tämäkin. Loppupuolella on tiukkaa latinogoovia, joka lopuksi vielä saa isot delay -kerrokset ylleen. Psykedeelinen, lyhyt ja monotoninen Endless Variety tulee seuraavaksi, sitten on vuoro oikein kivalle akustiselle biisille Barefoot on Tiptoe jossa on hienot laulujutut ja rauhallinen, kesäinen ja nätti tunnelma. Tämä kappale tuli soitettua ollessani DJ:nä Vadelma Festissä, ja se sopikin loistavasti aurinkoiseen, leppoisaan ilmapiiriin. Oikein hienoa hippifolkkia. Yksi levyn parhaista kappaleista on myös Bubble of Magic, joka todella on melkoisen maaginen, folkahtava 60-luvun psykerock veto. Se on loistava kappale, jossa on todella hyvät, harmoniset laulut. You Are There alkaa rauhalliseen ja akustiseen tapaan sisältäen pieniä psyke-efektejä. Sitten seuraa kokeellisempaa, vahvaa kamaa mutta melko pienimuotoisesti. Välillä kuulemme vain hallusinatorisia ääniä kuten pientä kuiskintaa ja jotain ininää, kummaa kamaa. Jossain vaiheessa tulee jälleen lyhyt pätkä akustista kitaraa ja pehmeää hyräilyä sekä nättiä ja leijuvaa sähköpianoa, sitten taas pientä psykedeelistä äänikudelmaa. Lopuksi palataan alun teemaan.
After a Few Years We Settled Down, Got Kids and Bought Our First Car tuo minulle ikävästi mieleen Bo Kaspers Orkesterin, mutta aika OK, viihteellinen kappale tämäkin on. Lyhyt ja minimaalinen Last Chapter of Dreaming on psykedeelinen äänimanipulaatio sisältäen mm. väärinpäin laitettua puhetta. Right in Between on rauhallinen ja akustinen kappale efektoidulla laululla ja myöhemmin sähköpianolla. Mukana taitaa olla myös theremiinia tai olisiko sahaa? Väliin tulee vain pieniä psykesoundeja minimaaliseen ja leijuvaan tyyliin, sitten hetken kestävä monotoninen akustinen juttu ja lopuksi hiljaisuutta. CD:ltä löytyy myös piilotettu, 28-minuuttinen kappale, joka sisältää vain hyvin pientä soundia, kuin sydämen lyönti ja pientä kimeää ininää, joka muuttuu silloin tällöin hieman. Kummallinen lopetus joka tarkoittanee sitä, että tätä levyä ei ole tarkoitettu ihan kaikista suurimmille markkinoille. Kaiken kaikkiaan tämä on todella mielenkiintoinen, tunnelmallinen ja toimiva levy, ja voin suositella tätä kaikille psykedeelisestä, seikkailunhaluisesta musiikista pitäville. Bändi soittaa livenäkin ja etsii mahdollisuuksia esiintyä myös Suomessa.
Nyt on saatavilla myös vinyylinä tämäkin. Tuota MySpace -biisiä ei levyllä tosiaan ole, ja muita julkaisuja ei ole toistaiseksi. Onneksi sen saa ladattua! Kovasti haluaisivat pojat tulle Suomeen keikalle!
Subliminal Sounds (SUBCD24)
Ruotsalainen Dungen on parin-kolmen viime vuoden aikana saavuttanut melko suurta suosiota ympäri maailmaa, eikä suotta. Heidän folkista, popista, progesta ja psykedeliasta ammentava musiikkinsa on hyvin tarttuvaa, kaunista ja vaikuttavaa. Bändin uusin, neljäs levy on nimeltään Tio Bitar, ja se bändin johtajan Gustav Ejstesin säveltämä, sanoittama, nauhoittama ja tuottama. ...Jatkuu » Levy on julkaistu kansainvälisesti Japania ja Australiaa myöten, ja on saatavilla myös vinyylinä.
Levyn aloittaa instrumentaalinen Intro, joka on kunnon rankkaa fuzz-jamia, mukana on kyllä myös esim. huilua. Familj on groovy, aivan huippu biisi nättiä ja kesäistä 60-luvun tyylistä hippikamaa. Kappaleessa on akustista kitaraa, sähköpianoa, hieno laulu, kivat melodiat, urkuja ja kevyitä kitaroita. Upeaa! Toinen potentiaalinen hitti on Gör Det Nu, joka on menevä ja tiukka rokki. Hyvää soittoa on tarjolla, mm. fuzzkitaralla ja ilmavalla sähköpianolla. Hidas ja kaunis C Visar Vägen on akustisen näppäilyä, urkuja, viulua, huilua ja perkussiiviset rummut omaava instrumentaali. Enemmän poppia on Du Ska Inte Tro Att Det Ordnar Sig, josta en pidä ihan niin paljon, mutta ihan OK kappale tämä silti on. Mon Amour on ensimmäiset pari minuuttia kiva kappale, jonka jälkeen seuraa pitkä instrumentaalinen ja hieno jamiosuus melko hurjaan, psykedeeliseen tyyliin. Så Blev Det Bestämt alkaa pianolla, viululla, akustisella näppäilyllä ja laululla. Mukana on myös pientä rytmiä ja bassoa. Kappale lähtee kunnolla liikkeelle n. puolentoista minuutin jälkeen ja alkaa myös toimia vielä paremmin. Itämaisen kuuloinen akustinen kitara antaa todella jännän tunnelman. Hienoa menoa! Ett Skäll At Trivas sisältää tomikompin ja jännän bassokuvion. Yksi levyn hienoimmista biiseistä on mielestäni Svart Är Himlen, jossa on upea pianokuvia ja mielenkiintoinen riffi. Levyn lopettaa melankolinen, suorastaan traaginen ja hidas En Gång I År Kom Det En Tår jossa on välillä fuzzkitaraa, pianoa, urkuja ja huilua, joka sopii teokseen erittäin hyvin. Kappaleessa on myös paljon tomifillejä. Loistava lopetus tälle erittäin hyvälle levylle!
Dungen on taatusti ainakin yksi Ruotsin parhaista bändeistä ikinä, ja he hallitsevat hienosti 60- ja 70- luvun tyylisen rock/pop/folk musiikin. Soittajina kaverit pärjäävät myös loistavasti, ja heidän musiikkinsa miellyttää sekä underground psykefaneja että ilmeisesti myös suurempaa yleisöä, mikä on aika hyvä saavutus sinänsä. Tio Bitarilla bändi on hionut soundiaan ja tunnelmiaan vielä eteenpäin, ja uskonkin sen olevan suuri menestys maailmalla. Levyltä kuuluu myös soittamisen riemu ja elämän ilo, mikä tekee siitä niin mahtavan ja nautinnollisen kokonaisuuden. Levy kuulostaa aidolta ja elävältä, ei liian tuotetulta tai kliiniltä, niin kuin monet nykyajan kaupalliset levyt. Kannattaa ehdottomasti hankkia!
Promo -CD-R
Alan Davey on tuttu nimi kaikille Hawkwind -faneille, sillä mies on bändin pitkäaikaisin basisti (1984-1996 ja 2000-2007). Viime kuussa kaveri siis erosi taas bändistä, ainakin toistaiseksi. Alan on julkaissut levyjä myös mm. Beduin yhtyeensä kanssa sekä omalla nimellään, ja Human on the Outside on hänen uusin, ja tähän asti paras, soololevynsä. ...Jatkuu » Kyseessä on loistava yhdistelmä raskasta avaruusrockia ja leijuvia ambientpaloja. Alan soittaa basson lisäksi myös kitarat ja koskettimet ja tietenkin laulaa ja hoitaa ohjelmoinnin, ja mukana on myös muutama vierailija.
Levy alkaa psykedeelisellä syntetisaattori-introlla nimeltään Atmosphere, jonka jälkeen alkaa raskas avaruusrokkaus. Years Ago Miles Away on yli seitsemänminuuttinen raskas ja menevä kappale, jossa on todella hyvä riffi ja urkuja. Alle neljän minuutin jälkeen tulee syntsapulputuksella täytetty tauko, jonka jälkeen seuraa rokkaava soolo-osa, ja sitten palataan taas perusriffiin. Lopussa on leijuvia synajuttuja. Erinomainen kappale! Sampleilla alkava Eyes Closed on yllättävän groovy, instrumentaalinen kappale Alilta ja sisältää myös Mellotron soundeja. Aivan tällaista tavaraa en ole äijältä ennen kuullutkaan, todella hyvä biisi tämäkin! Lyhyt Drum Head sisältää naislaulua ja on aika jännä veto. Eteerinen, rauhallinen ja kaunis Marine Show on rytmitön ambient pala, jonka jälkeen neljäs kappale oikeastaan jatkuu nyt nimellä Nothing Is Weird sisältäen taas naislaulua. Välillä mennään rauhallisempiin, itämaisiin tunnelmiin, sitten kappale kasvaa orkestraaliseen suuntaan. Seuraavaa kappaletta World of Fear olen jo soittanut muutaman kerran DJ-hommissa, ja tämä onkin yksi levyn parhaista kappaleista. Kyseessä on melko menevä, rokkaava ja raskas biisi, jossa on kiva, Mellotronia sisältävä kertosäe. Ehkä CD:n eniten Hawkwindia muistuttava kappale. Ethnic Mosaic Part 1 vie meidät etnisiin tunnelmiin koneella tehtyjen perkussioiden ja syntetisaattoreiden kanssa. Pian mukaan tulee myös rumpukomppi ja kokeellisia soundeja. Ethnic Mosaic Part 2 on elektronista, keskitempoista instrumentaalikamaa sisältäen jousisampleja. Kappale menee välillä ihan rauhalliseksi sisältäen vain avaruuden ääniä ja jousia, sitten komppi palaa ja lopuksi tunnelma muuttuu hieman japanilaistyyliseksi. The Unseen on hallusinaatioita aiheuttava ambient -pala psykedeelisellä puheella, jonka hoitaa Pre-Medin Danny Faulkner. Melankolinen Delusions of Ganja tuo perusosallaan hieman mieleen Alanin HW-sävellyksen Wings. Tässä on vähän trip hop tyylinen, aika hidas komppi ja taas Mellotron soundeja. Oikein hyvä biisi. Dog Star on taas ambient -leijuntaa, levyn lopettava Glass Wolves raskas, sekvenssejä sisältävä ihan OK biisi, jossa hevilaulun hoitaa kaveri bändistä the Meads of Asphodel, jossa Alan on myös soittanut vuodesta 2003 lähtien.
Alan on uudella soolollaan ylittänyt itsensä sekä säveltäjänä, soittaja että tuottajana, koska levy kuulostaa kaikin puolin aivan mahtavalta ja avaruudelliselta. Tämä on yksi parhaimmista julkaisuista tähän asti tänä vuonna, ja pakollinen ostos kaikille Hawkwind- ja heavy space rock diggareille!
Beyond Your Mind Records (BYMR 40040CD)
Ihastuin toden teolla italialaisen Strange Flowersin Ortoflorovivaistica levyyn, jonka Nasoni julkaisi vinyylillä viime vuonna. Näin hienoa neo-psykedeliaa ei ollut vähään aikaan missään kuulunutkaan. Siispä olin luonnollisesti innoissani, kun bändi lähetti minulle uusimman levynsä, CD:nä saksalaisen Beyond Your Mind Recordsin toimesta julkaistun The Imaginary Space Travel of the Naked Monkeysin. ...Jatkuu » Levy jatkaa samaa kaunista, herkkää, melodista ja paikoitellen mystistä 60-luvun tyylistä psykerock linjaa, mutta nyt mukana on myös hieman vauhdikkaampaa ja villimpää tavaraa garage tyyliin.
Levyn aloittaa loistava garagepsykedelia veto The Second Sun joka toimii aivan uskomattoman hyvin. Tässä hypnoottisessa biisissä on kaikki kohdallaan: iskevät urut, särisevät kitarat, laulut, hauskat apinaäänet yms. Kaunis 60-luvun psykepop balladi Drops of Light esittelee sitten seuraavaksi yhtyeen toisen puolen. Mellotron vaikuttaa aina
Rainpogomoonsister on levyn hurjin revitys, ja siinä on melkoisen kummat sanat. Oikein hyvä kappale tämäkin! Akustisella alkava Of Green and of Milk of Bread and of Sand on kunnon 60-luvun happo/hippikamaa sanoituksia myöten. Laulu on kivasti efektoitu ja lyömäsoittimet ja kellot tuovat mukavan tunnelman. Vähän tästä tulee mieleen The Moody Blues. Varhaista Pink Floydia muistuttava jännä ja rokkaavampi Irene on hieman mystinen, hyvä kappale. Rytmitön The One I Love tuo mieleen The Zombiesin ja The Beatlesin, Revelution in a Miniature taas on hieno, kaunis psykeralli. Rauhallinen Purple Needles tuo mieleen Syd Barrettin soolomateriaalin. Sisters on levyn pisin kappale ja kaunis, surullinen ja hieno slovari ¾ tahtilajissa. Kertosäe on rankempi. Mystinen ja psykedeelinen She Spoke the Sun on todella jännä kappale tabloilla ja Mellotronilla sisältäen outoja efektejä ja todella kummat sanat! Love mainen psykepop biisi Pleased When You Come on oikein kivan kuuloinen tekele. Tämän mahtavan levyn lopettaa upeasti kaunis ja rauhallinen akustinen No Love No Pain No Fall from Grace jossa on pianoa, Mellotronia ja hienoa kitarasooloa mutta ei rumpuja. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista levyistä mitä olen kuullut pitkään aikaan! Tee niin kuin minä aion tehdä ja hanki kaikki mitä tämä bändi on julkaissut.
Vivo Records (vvivo2007028CD)
Tässä on uusi live-levy Circlen alter egolta Pharaoh Overlordilta. Soundit ovat erittäin paljon paremmat kuin heidän Battle of Axehammer livellään, ja extratäkynä on Faust mies Hans Joachim Irmler ainakin syntsassa. Levy on nauhoitettu 12.5.2006 Kipsarissa Helsingissä ja on Irmlerin re-miksaama. Levyltä löytyy viisi kappaletta, joita ei ole nimetty, mutta kolme näistä pystyy tunnistamaan edellisiltä levyiltä. ...Jatkuu » Ensimmäiseksi tulee tuttu, keskitempoinen Black Horse riffijyrä, joka menee psykedeelisen kaaoksen puolelle. Kitarat ovat todella raskaat ja Irmler soittaa syntsaa. Kunnon tykitystä ja enemmän tai vähemmän yhtä riffiä koko biisi. Seuraava kappale alkaa yhdellä kitaralla (Janne?), ja muut tulevat mukaan hitaasti. Tämä on hypnoottinen, aika kumma kappale jossa on melko lailla häiriöääniltä kuulostavia kitaroita. Loppu on taas rauhallisempi. Seuraava nimeämätön kappale jatkuu suoraan edellisestä, ja on aluksi aika levollinen. Tämä on monotoninen, hieman heikompi esitys.
Sitten on taas tutun kappaleen vuoro kun Skyline tuuttaa täysillä kovaäänisistä! Raskasta kamaa, ja iskee kuin halko. Tappavan yksitoikkoinen riffi toimii hienosti Irmlerin tööttäillessä syntetisaattorillaan jotain yhdestä äänestä aluksi. Myöhemmin hän lisää esitykseen hieman melodiaakin kitaroiden ja basson pysytellessä yhdessä riffissä. Sitten kappale menee vähän kaoottisemmaksi ja kuulemme hieman muitakin juttuja vaikka tuttu riffi polkee koko ajan pohjalla. Tämä toimii! 10 minuutin jälkeen kappale muuttuu pienimuotoisemmaksi ennen loppua. Levyn lopettaa rummuilla alkava, myöskin tuttu kappale Mangrove, josta kuulemme melko pitkän version. Taas mennään puuduttavalla keskitemmolla, ja mukana on jotain outoa synapöpellystä. Sitten heviriffi iskee kehiin, ja seuraa jonkinlaista kitarasooloa. Myöhemmin kappale on yhtä kitaraorgiaa, ja meno on todella hyvä! 13 minuutin kohdalla tunnelma rauhoittuu ja kappale loppuukin jo pian. Olin jotenkin tämän keikan missannut, joten on todella kiva päästä tästä instrumentaalisesta, raskaasta hypnohevistä nauttimaan näin jälkikäteen. Tämä on luonnollisesti pakko-ostos kaikille Pharaoh Overlordin faneille, ja miksei hyvä lähtökohta myös bändiin tutustumiseen! PO rokkaa.
No kato, niinpäs löytyykin... Ja bändin manageri/miksaajakin oli sitä mieltä, ettei biisejä oltu jaksettu nimetä!?
Ektro Records (EKTRO-43)
Tämä on Circle/Pharaoh Overlord kitaristi Janne Westerlundin bändin toinen levy, ja päihittää kevyesti Plain Riden debyytin, joka ei toki huono ollut sekään. Jannen (laulu ja kitara) lisäksi levyllä soittavat Pekka Jääskeläinen (basso), Julius Jääskeläinen (kitara, koskettimet) ja Juho Viljanen (rummut, pasuuna) sekä vierailevina tähtinä Harri Granath (piano ja koskettimet) ja Sami Vironen (huuliharppu). ...Jatkuu » Levyn on tuottanut legendaarinen Jürgen Hendlmeier, joka onkin tehnyt loistavaa jälkeä. Yleissoundi on edelleen akustisvoittoinen, mutta paikoitellen bändi rokkaa kovasti myös sähköisemmin. Bändi kuvailee musiikkiansa MySpace sivuillaan määritteillä Americana/Folk Rock/Psychedelic.
Levy ensimmäinen raita Exposed to Light alkaa nätisti akustisella, johon yhtyy rento ¾ rumpukomppi maustettuna pianolla jne. Tässä ihan kivassa kappaleessa on mukana myös huuliharppua, ja se tuo vähän mieleen Leonard Cohenin. Dying Sun on sitten jo enempi kraut rock henkinen ja hypnoottinen, vaikkakin melko akustinen. Tämä on todella hieno kappale, joka rokkaa myöhemmin vapautuneesti. Yksi levyn parhaista kappaleista on todella hyvin rokkaava Guiding Light, joka omaa myös hieman kraut vaikutteita. Rauhallisempi Hurricane #2 on ihan ok kappale myös, ja nyt tahtilajina on 6/4. Kaunis, akustisvoittoinen Leave behind, Leave Behind on aurinkoisempi kappale jossa on pasuunaa ja kivaa kitarasooloa. Repetatiivinen ja hypnoottinen Laughter & Chaos on menevää akustista rockia. Levyn nimikkokappale alkaa pianolla ja laululla, joihin yhtyy pian myös akustinen kitara. Puolentoista minuutin paikkeilla basso ja kevyet rummut tulevat mukaan tähän miellyttävään, balladinomaiseen sävellykseen. Hurricane #3 on nopeahkoa menoa aika rempseällä kitaran rämpyttelyllä; reipas, hyvä ja jälleen hieman kraut rock mainen biisi. Pidän kovasti 7/8 tahtilajissa etenevästä, jännästä Sanchezista, jossa on hieno fuzz soolo. Levyn lopettaa rauhallinen ja kaunis Satellites or Stars jossa on akustisia, bassoa ja laulua ja myöhemmin myös pasuunaa. Strange Trial on kaikin puolin erittäin onnistunut ja nautinnollinen levy, ja kestää varmasti paljon kuuntelua. Hyvä Janne ja kaverit!
