Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Tässä on pari itse julkaistua, todella rajoitettuna painoksena julkaistua live -DVD:tä hienolta tanskalais-ruotsalaiselta psykedeeliseltä improvisaatiobändiltä. OSC on mielestäni yksi parhaista tällä hetkellä toimivista space/kraut/psykerock jamibändeistä, ja heidän livekeikkansa ovat aina melkoisen astraalisia kokemuksia... Bändin kokoonpano vaihtelee melko paljon, ja esimerkiksi tällä helmikuun 2007 keikalla lavalla oli samaan aikaan jopa 10 soittajaa! ...Jatkuu » Dragens Hule, maanalainen, epävirallinen pienehkö soittotila, on kollektiiville tavallaan kotipesä, jossa he esiintyvät yleensä useita kertoja vuodessa soittaen tavallisesti massiivisia, yhteensä kolmen tunnin keikkoja.
Viime vuoden helmikuussa kollektiivi järjesti vuotuisen talvishownsa hienoilla, mieltä-laajentavilla taustaprojektioilla. Tällä kertaa mukana oli myös naispuolinen muusikko Sussane, joka lauloi ja soitti viulua ja huilua. Yleensähän heidän musiikkinsa on täysin instrumentaalista satunnaisia sampleja lukuunottamatta. Syntetisaattoreita on tuttuun tapaan mukana paljon, ja itse olen innoissani varsinkin siitä, että edesmenneen Gas Giantin kitaristi Stephan on mukana kuvioissa, vaikka upeasti kaikki mutkin vetävät. Tuona iltana vedettiin kolme settiä, joista kuvattiin ikävä kyllä vain puolet. Kuvasta saa hyvin selvää, ja soundikin on erinomainen. Ensimmäinen setti alkaa rauhallisesti jamilla nimeltään Going Where No One Has Gone Before, jonka alussa on hieman laulua. Pian bändi on oikeassa mielentilassa psykedeeliseen yhteisimrovisaatioon. Luzin perkussioitkin kuuluvat hyvin, ja pienistä teknisistä ongelmista huolimatta tämä on todella antoisaa kamaa. Viulu antaa musiikille uusia ulottuvuuksia. Foxys New Shoulder on melkoisen groovy ja rytmikäs veto, ja Toms Small Pants Advice kunnon avaruustrippailua. Illan toinen setti oli yksi 77-minuuttinen jami nimeltään WOW, ja tältä levyltä löytyvä osa 1 alkaa rauhallisesti sisältäen aluksi hieman avaruuskuiskailua, kunnes Sussane keskittyy viuluun, joka kuuluu todella hyvin ambientissa maalailussa. Olisi todella kivaa nähdä loppuillan menokin...
Elokuun 24. päivä 2007 oli meidän rakkaan Dr. Space:imme syntymäpäiväjuhla, ja pitkäpartainen huuruukko soitteli avaruusääniään pukeutuneena valkoiseen laboratorioasuun. Keikka oli samalla myös bändin Black Tomato -CD:n julkaisuileet, ja kollektiivi tuntuikin olevan kaikin puolin hyvissä sfääreissä. Hienot, psykedeeliset projektiot tuovat oman lisänsä. Ensimmäinen, todella pitkä jami I Was Supposed to Show Up Today? alkaa todella rauhallisesti ja kosmisesti, kymmenen minuutin paikkeilla saamme kuulla todella hienoa kitarasooloa, ja Baby Woodrosen Lorenzo näkyy lavan reunalla soittamassa toisella kädellä perkussioita toisen käden hoitaessa oluen juontia. Sitten mennään taas hetkeksi hieman pehmeämpään maastoon, mutta kohta alkaa kunnon avaruusrokkaus. The Music Lives for You P1 & P2 lähtee melko rauhallisen alun jälkeen Ozric Tentacles -tyyliseen menevään grooveen, ja onkin bändiä tanssittavimmillaan. Hyvä meno! Välissä tulee seesteinen vaihe, ja sitten rauhallista komppia ja kaunista kitarasooloa. Sitten lähdetään taas rokkaillen kohti avaruuden sydäntä... Dig That Funky Space lopettaa keikan ensimmäisen osan melkoisen energisellä ja groovylla otteella. Toisessa setissä alkaakin sitten illan raskas osa... Basistikin on vaihtunut, samoin kuin Dr. Spacen asusteet.
Myös bändin Helsingin keikka Psychotropic Zonella on saatavilla DVD:llä, ja suosittelenkin ottamaan äkkiä yhteyttä bändiin, jos haluat näitä rajoitettuna 30 kappaleen painoksina julkaistuja keikkoja saada haltuusi. Näillä näkymin OSC on tulossa taas loppuvuodesta Suomeen, jolloin saamme täälläkin jälleen kokea improvisaationaalisen, kollektiivisen avaruusmatkan... Bändiltä on aivan juuri julkaistu myös uusi studio levy Inside Your Head, joka tulee räjäyttämään pääsi!
Joo, hyvä arvostelu ja hyvä on muuten levykin!
4 Zero Records (FZ 005)
Vaikka englantilaisen Earthling Societyn edellisiäkään levyjä ei nyt voi ihan puhtaana space rockina pitää, on heidän uusin, upeassa dikipakissä tuleva neljäs levynsä silti jo melkoisen kaukana genrestä. Mutta ei syytä huoleen: albumi pitää sisällään todella hienoa ja psykedeelistä musiikkia, jonka Fred Laird ystävineen on nauhoittanut bändin omassa analogistudiossa. ...Jatkuu » Jokainen bändin levy on soundannut aina paremmalta kuin edeltäjänsä, ja niin on nytkin tapahtunut, joten kaverit ovat oppineet jotain matkan varrella. Tällä kertaa akustinen 12-kielinen kitara on vienyt tilaa raskailta sähkökitarariffeiltä, ja mukana on paljon koskettimia ja Mellotronia.
Levyn rankin kappale Drowned World on laitettu heti kärkeen, ja avaruudellisen kosketinalun jälkeen alkaa huumaava, hypnoottinen kraut rock -meno. Tämä räjäyttää tajunnan! Candlemass on rento, West Coast tyylinen slovari. Samanlaisissa leppoisissa tunnelmissa jatkaa myös Tenement Song, jossa on kyllä mukana myös Spacemen 3 ja Spiritualized fiilistä. Kappaleessa on efektoitua laulua ja puhesampleja ja lopuksi linnunlaulua ja pientä psykesoundia. Oikein hieno kappale. Keskitempoinen psykepop/rock veto Sundropped tuo mieleen myöhemmän Spiritin ja sisältää leijuvaa menoa jääden lopuksi jumittamaan. Hyvin nautinnollista!
Kokeellisempi, hallusinatorinen Untitled on ilmeisesti improvisaatioon perustuva tekele, jossa on mm. tribaalia rummuttelua, äänimanipulaatiota ja kitaraa. Aika rento A Modest Flower alkaa analogisynan ujelluksella, sitten seuraa pehmeää kitaraa, koskettimia, nättiä laulua ja symbaaleja. Kohta mukaan tulee myös basso ja rummut. Kaunis, kosketinvoittoinen ja melko rauhallinen The Boy with the X-ray Eyes kuulostaa vähän The Curelta positiivisemmillaan. Pehmeä ja eteerinen The Moonlit Road sisältää mm. huilua, kevyitä lyömäsoittimia ja kitaraa sekä hempeää laulua. Yksi levyn parhaista kappaleista on oudolla, kummitusmaisella introlla varustettu, tekkiläisestä samannimisestä elokuvasta inspiraatiota saanut Valerie A Tyden Divu, joka on leppoisaa ja leijuvaa shoegazing tavaraa, kunnes lähtee ennen neljää minuuttia melko hitaaseen psykerokkaukseen laululla. Tässä on myös folk rock vaikutteita, ja myöhemmin synasoolon aikaan tulee melko lailla 70-luvun progetunnelmaa. Kappaleessa on myös hieno kitarasoolo, ja lopussa väärinpäin tulevat soundit ja taivaallinen äänimatto luo psykedeelisen autuuden! Levyn lopettaa A Playground Mystery, joka on jälleen melko rauhallinen ja seesteinen kappale, joka kertoo ilmeisesti meskaliinin mysteereistä
Hieno kappale tämäkin.
En tiedä, onko Fred vaihtanut lääkitystään, vai mistä johtuu tämä keskittyminen pehmeämpään tavaraan, mutta joka tapauksessa Beauty and the Beast on hyvin mystinen, henkevä ja upea levy, joka alkaa toimia todella hyvin muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kannattaa ehdottomasti hankkia, sillä tämä on yksi vuoden parhaista albumeista tähän asti!
Esoteric Recordings (ECLEC 2026)
Paremmin tuotteliaana ja lahjakkaana sci-fi -kirjailijana tunnettu Michael Moorcock on toiminut myös musiikin parissa, ja hänen (tähän mennessä) ainut albuminsa julkaistiin vuonna 1975. Moorcock kirjoitti, esiintyi ja nauhoitti 70-luvun alkupuolella space rock legenda Hawkwindin kanssa, ja siksi onkin luonnollista, että myös The New Worlds Fair levyllä soittaa mm. ...Jatkuu » monta Hawkwindin jäsentä: Simon House, Simon King, Alan Powell ja Dave Brock. Jo tämä seikka on tehnyt tästä alun perin United Artistin julkaisemasta sci-fi henkisestä vinyylistä keräilykohteen. Moorcock itse laulaa levyllä sekä soittaa kitaraa, mandoliinia ja banjoa. Levy on julkaistu aikaisemminkin CD:nä bonuksien kera, mutta tällä Esotericin julkaisulla on ensimmäistä kertaa vinyylin alkuperäinen kappalejärjestys, ja mukana on kolme aikaisemmin julkaisematonta bonuskappaletta. Hieno lisä on myös Nik Turnerin kirjoittama muistelu Hawkwindin ja Moorcockin yhteistyöstä 70-luvulla.
The New Worlds Fair ei varsinaisesti sisällä Hawkwind tyylistä space rockia, eikä se itse asiassa ole edes mitenkään kauhean psykedeelinen kokemus. Levyn ilmapiiri on kuitenkin jotenkin taianomainen, huumaava ja kiehtova. Levyn konseptina on jonkinlainen post-apokalyptinen huvipuisto aikojen lopussa. Musiikki vaihtelee suoraviivaisesta rockista (Octopus, Sixteen Year Old Doom, Youre A Hero, The Last Merry Go Round) melankolisiin ja hyvin koskettaviin balladeihin (Fair Dealer, Song for Marlene jne.), joissa Peter Pavlin sello on usein tärkeässä osassa. Mukan on myös yksi traditionaalisen kuuloinen folk veto Come to the Fair. Kappaleet kudotaan usein yhteen lyhyillä puhejaksoilla, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Varsinaisen levyn huippuhetkiä ovat kaunis ja tunteellinen In the Name of Rock and Roll, joka on todella upea ylistyslaulu rockille naistaustalauluilla ja selloilla, ja joka lähtee rokkaamaan kertosäkeessä, upea, surullisen kitarasoolon ja Mellotroniakin sisältävä Ferris Wheel sekä viimeinen, melkoisen komea ja mahtipontinen kappale Dudes Dream (Rolling in the Ruins).
Bonuksina löytyy ensin harvinaisilta sinkuilta poimitut Dodgem Dude (todella hieno rock pala!), The Brothel in Rossenstrasse ja Star Cruiser (rokkaa!) sekä hyvin erilainen demoversio kappaleesta Candy Floss Cowboy. Nyt ensimmäistä kertaa julkaistiin myös Hawkwindin levyttämä Kinks of Speed, joka Moorcockin laulamana on kuin aivan eri kappale, sekä erilaiset demot biiseistä Youre a Hero ja Dodgem Dude. Vaikka sinulla olisi jo alkuperäinen vinyyli ja aikaisempi CD-versio, on tämä julkaisu syytä ostaa jo näiden takia. Minusta The New Worlds Fair on yksi mielenkiintoisimmista ja ainutlaatuisimmista levyistä 70-luvulta, joten jos et ole levyä vielä kuullut, on tämä CD pakkohankinta ainakin kaikille Moorcock- ja Hawkwind faneille. Jos olet kiinnostunut enemmän Moorcockin musiikkiin liittyvästä toiminnasta, on Brian Tawnin Dudes Dreams: The Music of Michael Moorcock myös erittäin suositeltava opus.
Riffdisc (002)
Psykedeelinen ja kosminen kitarasankarimme on palannut! Ohiolainen Nick Riff tuli tunnetuksi Deleriumin 90-luvulla julkaisemien parin levyn kautta, mutta kaveri vietti jonkin aikaa hiljaiseloa. Vuonna 2006 hän julkaisi kuitenkin omalla Riffdisc lafkallaan mainion kokoelma CD:n nimeltään Magick Museum. Nyt hänen Freak Element bändinsä, joka soittaa myös livenä, on saanut uusia jäseniä, ja Nickin laulun ja kitaran lisäksi levyllä esiintyvät: Peter Platten (koskettimet, syntetisaattorit), Kevin Hines (basso) ja Rob King (rummut). ...Jatkuu » Lisäksi ex-Freak Element jäsen Tim Lane soittaa perkussioita ja Carl Hatcher käyttää laulun mutaatio konetta.
The World's Alive saattaa hyvinkin olla Nick Riffin paras levy. CD:llä on nimittäin monta todella hyvää kappaletta, ja soundit ovat erittäin kohdallaan. Soitto kulkee erinomaisesti, ja Nickin soolot ovat mannaa korville. Sanoitukset ovat taattua tajunnan laajennusta ja kommunikointia maanulkopuolisen älyn kanssa. Musiikkityyli vaihtelee hieman kappaleiden välillä ollen jotain space rockin, psykedeelisen popin ja maalailevan improvisaation väliltä. Koko levy on joka tapauksessa melkoisen hallusinatorista tavaraa kuitenkaan musikaalisia arvoja unohtamatta.
Levyn aloittaa psykedeelinen ja avaruudellinen efektintäyteinen instrumentaalinen intro "The Hidden Path". Hienoa, melko raskasta psykerokkausta tarjoilee "Calling You", jossa on myös kaunis näppäilyväliosa. Tämä on yksi levyn parhaista paloista ja siitä tulee vähän mieleen The Bevis Frond. "Into It" jatkaa rokkaavaa linjaa ja on menevä, junnaava kappale joka toimii todella hyvin. Pidän myös paljon sanoituksista
Psykehittejä tippuilee toinen toisen perään. sillä myös levyn nimikkokappale on loistava, hypnoottinen ja melko raskas ja nopea teos, jossa on myös pianoa ja kauniita melodioita sekä oikein kaunis laulu. Seuraavaksi tulee UFO-sampleilla varustettu raskas, hypnoottinen ja instrumentaalinen avaruusjami Hovering Just Overhead.
"Same Thing Twice" on aika hidas mutta rytmikäs kappale monotonisella laululla ja perkussioilla. Lopussa on kivaa sooloa. "Pre-millenium Transmissions" sisältää rytmiä ja outoja soundeja ja on todella avaruudellinen, outo ja hallusinatorinen jami joka edustaa levyn kokeellisinta puolta. Tämän upean levyn lopettaa koskettava, rauhallisesti alkava "Dream" joka muuttuu myöhemmin raskaammaksi. Erittäin kivan kuuloinen biisi tämäkin! The World's Alive on ehdottomasti yksi parhaista levyistä jonka olen kuullut tänä vuonna, joten suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille psykedeelisestä rockista pitäville.
Englantilainen Bad Acid –lehti on päässyt kuudenteen numeroonsa. Tällä kertaa tarjolla on massiivinen DVD/audio –paketti, jonka mukana tulee DVD-kokoinen, 60-sivuinen lehti. Paketissa on DVD –levy, jolta löytyy 70 minuutin verran mainioita promo- ja livevideoita bändeiltä Wicked Minds (70-luvun hard rockia tyyliin Uriah Heep/Deep Purple), King Suffy Generator (instumentaalista surf/progerockia), Imogene (psykerockia), Antonius Rex (kauhurockia), Taras Bul´ba (tummaa, pelottavaa kamaa), Lento (instrumentaalista post hard core/psykerockia), Ogre (bluesahtavaa metallia), Nesta (stoner/doom metal), Northwinds (Italo doom) ja Manatees (raskasta kitaradronea) . ...Jatkuu » Lisäksi kappaleiden välissä on Tab 4:n tyyliin kieroja animaatioita, ja lopuksi löytyy vielä makea Malleus –kollektiivin (joka on vastuussa myös upeasta kansikuvasta) taidegalleria Morkobotin musiikilla. Hienoa!
Audio –levy sisältää MP3 –muodossa 11 tuntia/102 kappaletta 57 yhtyeeltä sekä 105 –minuuttisen, tummaa ambienttia ja dronea julkaisevan Bone Structure Recordsin esittelyn. Kuunneltavaa siis riittää pitkäksi aikaa, ja uusia hienoja musiikkikokemuksia löytyy varmasti kaikille. Musiikillinen kirjo on melkoinen, sillä levyn musiikki vaihtelee äärimmäisestä grind/hard coresta ja death metallista sludgen, heavy metallin ja doomin kautta psyke/space/stoner rockiin ja aina akustiseen musiikkiin ja minimalistiseen ambientiin asti. Vaikka levy sisältää näin paljon erilaisia tyylejä, on se kuitenkin jotenkin selkeä kokonaisuus, ja etenee oikein mukavasti. Kaikkia bändejä on tässä mahdotonta alkaa käymään läpi, mutta suosikkeihini lukeutuvat esim. Gravanzia, L’Ira Del Baccano, Earthling Society, Aqua Nebula Oscillator (peräti neljällä kappaleella!), Orne, Mercury Sound, Supernaturals, Litmus, Ahkmed, Jupiter’s Child ja Orange Goblin. Tämä erittäin monipuolinen levy tutustutti minut useisiin uusiin, hyviin yhtyeisiin ja artisteihin ja avasi monia ovia mielessäni, ja olen varma että näin se voi tehdä muillekin.
Mustavalkoinen, näyttävästi psykedeelisillä kuvituksilla toteutettu ja kiiltävälle paperille ammattimaisesti painettu lehti esittelee lyhyesti kaikki mukana olevat yhtyeet kuvien kera. Lisäksi löytyy kiinnostavat, hyvin toteutetut haastattelut bändeistä Fire Witch, Taint, Orange Goblin ja Gnaw. Minusta oli todella mukavaa kuunnella audio –levyä ja lukea samalla kuulemistani bändeistä. Tab 6 onkin erittäin hieno, kattava paketti aitoa musiikkia, joka ei seuraa mitään trendejä tai muotivirtauksia. Lehden hinta on postikuluineen £12 / €20 / US$25. Suosittelen kaikille vaihtoehtoisesta musiikista kiinnostuneille!
Hawkfan on ollut kaikkien Hawkwind/space rock fanien lehti jo yli 30 vuotta, ja vaikka viime aikoina uusia numeroita on tullut harvakseltaan, olen hyvin iloinen että Brian Tawn on pystynyt jatkamaan lehden julkaisua myös tänä internet -aikakautena. Viimeisin numero on 31, joka julkaistiin helmikuussa. Nyt lehdessä on ensimmäistä kertaa värikannet: etukannessa komeilee Barney Bubblesin harvinainen Hawkwind juliste 70 luvun alussa, takaa löytyy kuva bändin pomosta Dave Brockista kitaran kanssa 80-luvulta.
Mitäs lehti sitten sisältää? Tavallista hieman pidemmän pääkirjoituksen jälkeen seuraa sanoitukset kappaleeseen Fall of Earth City ja hienosta, sarjakuvamaisesta kuvituksesta vastaa Jeff Hopp. ...Jatkuu » Upeaa! Sitten tulee Brianin pohdiskelua siitä, miten hienoa on mennä Hawkwind keikalle tietämättä mitä tällä kertaa on luvassa, onko mukana vierailijoita, mitä kappaleita soitetaan jne. Totta on, että jokainen Hawkwindin keikka on omanlaisensa kokemus. Sitten tulee Lost Johnnyn sanat hienolla Andreas Stüwen Lemmy piirustuksella. Yli puolet lehdestä täyttää perinteinen Damnation Alley osio, jossa Brian käy läpi viime aikojen Hawkwind julkaisuja. Mukana on myös Hawkwind perheeseen kuuluvien muiden artistien uusia levyjä ja esim. Hawkwind tribuutti. Lopussa mainitaan myös muutama muu julkaisu, joilla ei ole mitään tekemistä Hawkwindin kanssa, mutta joista Brian on vain sattunut pitämään.
Hawkfan kuten myös Brianin julkaisema Hawkwind Feedback kirje olivat minulle täysin korvaamattomia tietolähteitä aloittaessani Hawkwind fanitusta. Vaikka nykyään tietoa saa nopeasti ja helposti internetistä esim. bändin kotisivuilta ja MySpacestä, on silti aina oikein mukavaa saada käsiinsä vanhan kunnon ajan painettu paperilehti. Brianin historia Hawkwindin kanssa antaa hänen juttuihinsa ihan oman sävynsä, joka jaksaa kiinnostaa ja innostaa faneja vuosi vuodelta. Toivoisin, että kaikki Hawkwind fanit voisit tukea Hawkfania ja tilaisivat tämän numeron lähettämällä £1.50 (UK), £2 (Eurooppa) tai £2.50 (muu maailma) soitteeseen:
Brian Tawn
27 Burdett Road
Wisbech, Cambs.
PE13 2 PR
U.K.
Omakustanne CD-R EP
Zodiac Sunrise on uusi vantaalainen bändi, joka soittaa instrumentaalista, psykedeelistä ja progressiivista rockia. Suurimmat esikuvat kavereilla ovat ilmeisesti Ozric Tentacles, Hidria Spacefolk ja Kingston Wall. Tämä on heidän toinen EP:nsä, ja on nauhoitettu treenikämpällä viime vuonna.
Ensimmäinen kappale Crossing the Rubicon aloittaa levyn vankalla, melko raskaalla ja psykedeelisellä otteella. ...Jatkuu » Mukana on hieman itämaisia vaikutteita, mikä toimii. Oikein vaikuttava Ozrics/Hidria tyylinen space rock pala! Shopping for Mustard on tyylillisesti hieman sekavampi kappale, joka alkaa funk henkeen, sitten muuttuu hitaaksi, ja loppu on melko jatsia. Ambientti ja lyhyt Zapyo sisältää veden ääniä, syntetisaattoria ja pianoa. Down in Schimalandia on todella hyvä, tunnelmallinen ja hidas pala sisältäen avaruussynia, pianoa, rumpuja, bassoa ja pehmeää kitarasooloa. Tästä tulee aika paljon mieleen Mr. Quimpys Beard. Välillä kappale on aika hypnoottinen ja psykedeelinenkin. Avaruusäänet lisäävät hallusinatorista vaikutelmaa, hienoa! Loppua kohden kappale kasvaa muuttuen raskaammaksi ja mukana on myös psykedeelistä puhetta ja arpeggioita. Hyvä meno! Levyn lopettaa leijuvalla syntetisaattorialulla varustettu Indian Cuisine, joka lähtee pian liikkeelle bassolla, perkussioilla, rummuilla ja kitaralla. Melko Hidria Spacefolk tyylistä, hienoa kamaa. Sitten kappale nopeutuu, ja muuttuu melko hurjaksi, Ozrics tyyliseksi jamiksi. Mukana on kunnon spacesoundeja ja kappale rokkaa ja toimii erittäin hyvin! Todella upea lopetus tälle EP:lle, joka saa kyllä ainakin minut odottamaan innolla kokopitkää. Kannattaa ehdottomasti tulla tsekkaamaan bändin livekunto klubillemme Helsingin Libertéen 2.4.08
Omakustanne CD (SNDHILL001)
The Phase on reilut kymmenen vuotta vanha suomalainen progebändi, joka on nauhoitellut tätä ensimmäistä virallista levyään vuodesta 1998 saakka. Tätä ennen on tullut ulos pari epävirallisempaa julkaisua. Näin bändin joku aika sitten keikalla, ja kiinnostuin sen verran että pummasin arvostelukappaleen. Tämän trion suurin musikaalinen esikuva on ilmiselvä, ja oikeastaan lähes koko levy kuulostaa hyvin paljon 80-90-luvun Rushilta. ...Jatkuu » Ehkä koska en ole viime vuosina enää tätä bändiä kuunnella, ei tämäkään CD aluksi kauheasti kolahtunut, mutta pikku hiljaa usean kuuntelukerran jälkeen huomasin tästä jo diggailevani.
Bändin jäsenet ovat selvästi kykeneviä muusikoita, ja sävellyksiinkin on yleensä saatu tarpeeksi mielenkiintoisia ideoita ympättyä. Laulukin toimii ihan mallikkaasti. Tahtilajit ovet jokseenkin erikoisia, mutta kaverit tajuavat aina välillä iskeä kehiin myös rokkaavaa 4/4 biittiä. Silloin kun rokataan, niin rokataan kunnolla, ja levyllä on myös vähän raskaampia, Dream Theatre -maisia juttuja.
Albumilta löytyy paljon hyviä melodioita, ja varmasti monet popinkin ystävät tästä levystä voivat pitää, koska ei tämä mitenkään liian vaikeaa saatikka kokeellista tavaraa ole. Varsinkin kertosäkeet ovat usein hyvinkin tarttuvia. Esikuvansa mukaan koskettimet hoidetaan ainakin livenä kitaristin ja basistin toimesta pedaalien avulla. Levyltä löytyy myös akustista kitaraa sekä hanuria, mikä tuo levylle lisää ilmavuutta. Pikkuisen on aistittavissa myös King Crimsonia, Genesistä ja ehkä myös Marillionia. Kauniisti alkava balladi This Life Is True menee hieman turhan imeläksi AOR:ksi, mutta tämä on oikeastaan ainut biisi mistä en erityisemmin pidä. Soundit ovat levyllä ihan kohdallaan, vaikka tietystikään ihan Rush maiseen heleyteen/ylituottamiseen ei ole päästy. Kannattaa tutustua, jos melodinen progressiivinen rock ja varsinkin Rush maistuu.
Backwater Records (OLKCD016)
Tämä on toinen levy progressiiviselta psyke/post rock -bändiltä The Future Kings of England. Kyllä, kyseessä on englantilainen bändi. En ole kuullut heidän debyyttiään vuodelta 2005, mutta kyllä sekin täytyy tsekata, sillä tämän CD:n sisältämä progressiivinen rock on niin hyvää, ettei sellaista juuri ole vähään aikaan tullut kuultua. Tällä bändillä ei ole mitään tarvetta olla hiton teknisiä tai maailman nopeimpia soittajia tai muuta paskaa, he vain soittavat erinomaista, tunteellista, usein rauhallista, joskus hieman vaikeampaa mutta aina nautittavaa musiikkia. ...Jatkuu » Vaikuttajikseen he mainitsevat varhaisen Pink Floydin, Hawkwindin, Gabrielin aikaisen Genesiksen, GSY!BE:n ja Moqwain, ja kaikkia näitä bändejä onkin kuultavissa heidän muuten melko omaperäisessä soundissaan. Albumin teemana näyttävät olevan noidat, kummitukset ja sen sellainen.
Albumin aloittaa instrumentaali nimeltään “Dunwich” joka lähtee liikkeelle rauhalliseen ja utuiseen tyyliin. Tämä melko tumma kappale alkaa rokata ennen kuin kolme minuuttia on kulunut. Myöhemmin siinä on rauhallisempaa, progressiivista fiilistä Mellotron –soundeilla ja sitten kappale kasvaa tuoden mieleen Hawkwindin ”Seven by Sevenin”. Kyseessä on hieno biisi joka sisältää myös post rock –aineksia.
“Mustard Men” on aika synkkä, hieman raskaampi psyke/proge –biisi joka omaa myös laulua ja todella hienon tunnelman. Kolmen minuutin paikkeilla tulee akustinen, upea ja mystinen osa ja sitten saamme kuulla lisää Mellotron –soundeja ja enemmän laulua ja loppua kohden kappale nopeutuu. Kappaleessa ”Bartholomew’s Merman” on aluksi folkahtava, akustinen ja traditionaalinen brittifiilis mutta sitten se kasvaa post rock –svääreihin ja ihan loppu on hyvin hiljainen.
Yli yhdeksänminuuttinen “Children of the Crown”on aluksi kummitusmaista, akustista ja folkahtavaa dronea, sitten kaunista ja herkkää kitaraa ja urkuja hieman Pink Floyd –tyyliin. Sitten tulee särökitaraa, rummut ja basso. Tämä on hidas, emotionaalinen ja melankolinen post rock/progekappale. “A Meeting at the Red Barn” on nätti ja surullinen, lyhyt instrumentaali jossa on akustista kitaraa, lead –kitaraa ja muuta pientä.
Sitten on aika levyn mestariteokselle, nimikkokappaleelle “The Fate of Old Mother Orvis”. Tämä teos on yli 18 minuuttia pitkä, joten aikaa tunnelman kehittelyyn on paljon. Se alkaa melko rauhalliseen tapaan todella hyvällä sointukululla jossa on myös jotain noita-aiheista narraatiota. Sitten se muuttuu kuplivaksi kaikumuuriksi ja kuulostaa todella psykedeeliseltä. Rummut ja soinnut katoavat ja tunnelma on todella hallusinatorinen sisältäen myös puhetta. Tämän jälkeen seuraa kaunis näppäilykitaraosa ja muiden instrumenttien liittyessä mukaan meno on aika hypnoottista ja mukana on myös hienoja kosketinjuttuja. Yhdessä kohtaa kappale muuttuu raskaammaksi ja sitten seuraa outo, toistoon perustuva ja psykedeelinen osa kummalla rytmillä. Kappale nopeutuu hiukan ja kuulostaa varhaiselta Porcupine Treeltä ja Dead Flowersilta. Mahtavaa! Myöhemmin se rauhoittuu ja sisältää tremolo –kitaraa ja traditionaalisia instrumentteja. Tämä on hyvin melankolista ja tummaa kamaa. Sitten kappale taas kasvaa ja nousee uskomattomiin svääreihin. Ilmiömäistä! Pidän tästä CD:stä todella paljon.
Voiceprint Records (HAWKVP43CD)
Pre-med on brittiläinen space rock –bändi jonka muodostavat Danny Faulkner (laulu, rummut, koskettimet) ja entinen Hawkwind –jäsen Alan Davey (basso, koskettimet, rytmikitara muutamassa kappaleessa) ja The Truth About Us on heidän toinen levynsä. Levyllä on lisäksi muutama vierailija. Tämä on yksi parhaista raskasta, psykedeelistä avaruusrockia sisältävistä levyistä mitä olen pitkään aikaan! ...Jatkuu » Kaikki kappaleet ovat Dannyn säveltämiä paitsi tietysti cover –versio Hawkwindin ”The Demented Manistä”.
Albumi lähtee käyntiin rankasti rokkaavalla biisillä “Cerebral Escape” ja varsinkin laulut tuovat mieleen vanhan Hawkwind –klassikon ”Brainbox Pollution”. keskellä on sekvenssivetoinen taukokohta, sitten raskas rokkaus alkaa taas kitarasoolon kera. Tämä on hyvin Alan Davey/Hawkwind –tyylinen kappale ja minä rakastan sitä!
“Wallpaper Warriors” sisältää tosi raskaan ja ihan killerin riffin ja koskettimet ja laulut lisäävät kappaleen itämaista tunnelmaa. Toinen loistava biisi jossa on sekvenssereitä ja hieno kitara soolo. “The Crowning of the Acid King” on hyvää, tukevaa perus space rockia ensimmäiset neljä minuuttia kunnes alkaa aivan loistava osa.
“5HTP” alkaa synkällä syntsajutulla johon rummut yhtyvät puolentoista minuutin jälkeen. Kyseessä on hieno, hieman pehmeämpi instrumentaali joka muuttuu todella psykedeeliseksi. ”Death of a Star” on mahtava, leijuva avaruusballadi joka kuulostaa hieman Hawkwindin ”Green Finned Demonilta”. Kertosäe on aivan uskomaton Jason Stuartin (Hawkwind) soittaessa pianoa. Jason soittaa myös loistavan, hieman jatsahtavan syntetisaattorisoolon. Kaksivuotias tyttäreni piti todella tästä kappaleesta ja halusi kuulla sen uudestaan, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut!
”The Truth About Us” sisältää aluksi vähän syntsaa sekä melodista laulua. Pidän muuten paljon Dannyn tunteellisesta mutta vahvasta äänestä. Minuutin jälkeen kappale alkaa rullata ja omaa todella upean tunnelman. Se on surullinen, mutta rokkaa silti ja sisältää myös avaruusääniä ja puhesampleja. Ehkäpä levyn paras kappale!
Sitten saamme kuulla mahtavan version Hawkwindin kappaleesta “The Demented Man” joka säilyttää huolellisesti alkuperäisen, herkän ja melankolisen tunnelman mutta samalla tuo kappaleen 2000-luvulle. Mahtava veto! “Has the Whole World Gone Insane” on hevi space rockaus jyskyttävillä bassokuvioilla ja melankolisilla lauluilla ja pidän myös tästä kappaleesta hyvin paljon. Steve Leigh soittaa erinomaisen syntetisaattorisoolon.
Levyn päättää kaunis “Debouch” –balladi jossa on utuinen syntsaintro, efektoitu kosketinkuvio ja melankolinen laulu. Kaiken kaikkiaan The truth About Us in aivan uskomattoman hyvä albumi täynnä raskasta ja emotionaalista avaruusrockia ja Alan Davey on tehnyt hyvää työtä miksaajan ja tuottajan pallilla ja levy soundaa todella komealta. Hanki tämä levy!
Pretty Little Hairdo Production (PLH-01)
Vantaalainen progressiivinen rock/pop yhtye Circusfolk on parin EP:n jälkeen saanut valmiiksi ensimmäisen pitkäsoittonsa. Tällä CD:llä julkaistulla levyllä on kahdeksan kappaletta usein melko melodista, progressiivista musiikkia, joka on saanut vaikutteita sekä menneiden vuosikymmenien progesuuruuksilta että modernimmeiltakin artisteilta. Suurin ero vanhoihin mestareihin lienee se, että bändi ei tarvitse 17 minuuttia sanoakseen asiansa, vaan kolme-kuusiminuuttiseenkin kappaleeseen saa näköjään kaiken oleellisen tiivistettyä. ...Jatkuu » Bändin muodostavat kaksi laulavaa kitaristia, rumpali, basisti ja viulisti. Lisäksi levyllä on lainattu urkuri/kosketinsoittaja.
Levyn aloittaa leijuva ja rauhallinen Submarina, joka on pientä ja kevyttä synteettistä ambienttia johon tulee mukaan myöhemmin pikkuisen kitaraa. Hyvän kuuloinen aloitus! If on mukavaa, Rush-tyylistä mutta ei kopioitua progressiivista rockia. Step Away alkaa melko tummana ja monimutkaisena, mutta on sitten keskitempoista, aika melodista progepoppia vähän raskaammalla kertosäkeellä. Kappaleessa on hieno, aika hypnoottinen ja tiukka soolo-osa. The Fool on astetta rauhallisempi kappale jossa on vähän 80-luvun King Crimson tai jopa Asia fiilistä sekä hieman jazz vaikutteita. Välillä kappale kulkee nopeammin ja raskaammin. Where in the Outside in on kiva ja heleä progeveto, joka sekin on välillä raskaampi ja kappaleen lopusta tulee mieleen Gentle Giant.
Folkahtava Haven on kaunis ja rauhallinen kappale, joka kasvaa vähän kahden minuutin paikkeilla. Kertosäe tuo mieleen Liekin ja onpa biisissä myös aimo annos Genesistä. Varmaan levyn progressiivisin kappale on monipolvinen Rhubarbed Wire jossa osat ja tahtilajit vaihtuvat tiuhaan. Hyvä kappale, jossa on hieman psykedeelistäkin vibaa! Levyn lopettaa rauhallinen ja kaunis, urkujakin sisältävä Genesis tyylinen balladi Strangers joka kasvaa myöhemmin. Ihan loppu on leijuvaa häröilyä. Making Faces on kaikin puolin onnistunut debyyttialbumi, ja kaikkien progefanien kannattaa se tsekata.
Subliminal Sounds (SUBCD 022)
ST Mikael eli Mikael Sundström, tuo mystinen, psykedeelinen trubaduuri, on yksi kovimpia ruotsalaisia neo-psykedelian mestareita, ja alkuperäiset painokset hänen varhaisista soololevyistään ovat todellisia keräilykappaleita. ST Mikaelin musiikissa psykedeelinen rock yhdistyy upeasti unelmoivaan folkkiin. Edellisestä levystä on jo vierähtänyt peräti 11 vuotta, ja nyt tämä legendaarinen yhden miehen bändi on saanut tukijoukoikseen Dungenin miehistöä. ...Jatkuu » Levyllä on itse asiassa vain viisi uutta, koko bändin kanssa nauhoitettua kappaletta, jotka tosin ovat melko pitkiä. CD-versiosta löytyy myös lyhyt CD Bonus Intro, jossa Mikael puhuu ja kertoo seuraavista yhdeksästä, aikaisemmin julkaisemattomasta bonusbiisistä, jotka hän on nauhoittanut aikaisemmin yksinään.
Bändin uusi materiaali on aivan loistavaa. Levyn aloittaa aika hitaasti alkava My Dream. Kahden ja puolen minuutin paikkeilla tulee kunnon fuzz kertosäe, minuuttia myöhemmin kappale nopeutuu ja saamme kuulla mahtavaa sooloa ja hyvää jammailua rytmiryhmältä. Ennen kuutta minuuttia tulee taas rauhallisempi, kaunis lauluosa uruilla, sitten taas raskaampi kertosäe. Lopussa tulee vielä hieno sitariosuus. Mahtavaa! Wizdom on hyvin 60-luvun lopun tyylinen kappale, joka alkaa tunnelmallisesti ja muuttuu sitten grooviksi kamaksi wah-wah kitaroilla jne. Kertosäe on rauhallinen ja kosminen. Oikein hyvä veto tämäkin. Pehmeä ja hieman jatsahtava Into Your Mind kasvaa hiukan ja laulu tuo mieleen Creamin. Are You Dreamin Again? alkaa rauhallisesti symbaaleilla, kitaralla ja uruilla, ennen kahta minuuttia mukaan tulee pientä rytmiä ja pehmeä laulu. Välissä on psykedeelistä, instrumentaalista jamia, jonka jälkeen tulee taas laulua. Kappale kasvaa ja nopeutuu lopussa. Gyrax on raskaampi, aika synkkä ja psykedeelinen kappale, joka toimii erittäin hyvin, ja lopettaa levyn tuoreen osion.
CD Bonus Intron jälkeen tulee akustista kitaraa ja laulua sisältävä Did You Feel? Soundi on demonainen, mutta tunnelma välittyy hyvin. Noin puolitoistaminuuttinen Organ Prelude sisältää rumpukonerytmiä, urkuja ja kitaraa, hyvin lyhyt Stroll On Stumblin Street vain urkuja ja pientä rytmiä. Dr. Terrors Chamber of Horrors on kumma, kokeellinen ja pienimuotoinen tekele. Lyhyt Music Circus sisältää pientä rytmiä ja kummaa soundia. Raskas ja hidas The Preacher omaa jo rumpukompin sekä kitarasooloa. Instrumentaalisesti mennään edelleen levollisessa kappaleessa Organ Mission of Love. Subwater Journey on hidasta, leijuvaa ambienttia pienillä psykesoundeilla. Sitaridronella alkava Sinbad Song sisältää minuutin jälkeen myös kitaraa ja laulua. Tämä on ainut pidempi bonuskappale, ja myöhemmin mukaan tulee myös rumpukomppi ja basso. Nämä bonuskappaleet ovat toki oikein kivoja, mutta kyllä tämän julkaisun varsinainen anti ovat nuo viisi uutta kappaletta, jotka edustavat vuoden 2007 parasta psykedeelistä rockia! Albumi on saatavilla CD:nä, LP:nä ja MP3:na levy-yhtiöstä www.subliminalsounds.se. Tälle levylle on myös odotettavissa jatkoa jo lähiaikoina
4zero Records (fz004)
70-luvulla free festival jamibändinä aloittanut Here & Now on yksi Englannin legendaarisimmista underground-psykedelia akteista. Bändi sai alkuaikoinaan paljon vaikutteita Hawkwindilta ja varsinkin Gongilta, ja esiintyikin kiertueella Daevid Allenin kanssa nimellä Planet Gong. Heidän yhteinen livelevynsä Live Floating Anarchy 77 on tiukka paketti 70-luvun space rockia yhdistettynä punkin energiaan. ...Jatkuu » 80-luvulla bändi lisäsi soundiinsa mm. reggaevaikutteita, ja myöhemmin on menty elektronisempaan suuntaan. Here & Now on ollut yksi tärkeimmistä esikuvista esim. Ozric Tentaclesille jo monille muille vastaaville bändeille.
Coaxed Out from Oxford CD sisältää alun perin kasetilla julkaistun keikan vuodelta 1983 ja bonuksena kolme Walesissa nauhoitettua livebiisiä seuraavalta vuodelta. Tässä vaiheessa bändi oli hyvin tiukalla budjetilla ja oli saanut tarpeekseen levy-yhtiöistä, ja halusi hoitaa kaiken itse. Bändin kaveri lainasi heille kahdeksanraitaisen liikkuvan nauhoitusyksikön, ja bändi vietti sitten pari viikkoa viimeistellen nauhoituksia. Nyt alkuperäiset nauhat on masteroitu uudelleen, ja levy soundaakin oikein hyvältä!
Levyn aloittaa syntetisaattoriarpeggiolla alkava instrumentaali 23 Skidoo, joka kasvaa erittäin hyväksi kappaleeksi tiukoilla kitarasooloilla. Heart of the City on jyräävää space rockia tuoden mieleen Underground Zeron. Koskettimet ovat vahvasti esillä ja kitaristi Deano Ferrari loistaa taas sooloissaan. Jännä The Mega Number on lähempänä skata, tosin suorempi kertosäe rokkaa. Nopea ja tiukka Salvador on kuin The Policea soitettuna 45:lla
Avaruudellisen syntetisaattorialun omaava Ways to Be Free sisältää psykeääniä ja reggaetyylistä jumitusta delaylaululla ja on yksi suosikeistani levyllä. Tästä kyllä huomaa, mistä Ozric Tentacles on ammentanut vaikutteita. Theatre sisältää tiukkaa bassonsoittoa Keith Le Missile Bass Baileyltä, ja hyvin soittavat toki muutkin. Ihan hyvä biisi. Heartbeat on sitten taas reggaeta, kertosäe on kyllä leijuvampaa tavaraa. Hieno silloisen uuden levyn nimikkokappale Fantasy Sift omaa myös reggaevaikutteita säkeistössään, mutta kertosäe rokkaa kunnolla. Suosikkini levyllä on ehkä upealla avaruussyntsa/glissandokitara -alulla varustettu Secrets, joka lähtee kohta liikkeelle aika rennolla ja ilmavalla otteella. Myöhemmin kappale on nopeampi ja muuttuu sitten todella psykedeeliseksi. Mukaan tulee arpeggioita ja kovaa sooloa, tämä toimii! Tämä loistava kappale loppuu kaaokseen. Sitten onkin vuoro Daevid Allenin kanssa veivatulle kappaleelle Opium for the People, josta kuullaan raskaahko ja nopeasti rokkaava versio. Hienoa! Viimeinen Oxfordin Cowley Centressä nauhoitettu kappale on vähän new wave tyylinen ja aika energinen Glad Youre Here. Ensimmäisenä bonusbiisinä tulee välillä hidas ja rauhallinen mutta välissä nopea Last Chance, sitten hitosti rokkaava, tiukka ja punkahtava Gongin Stoned Innocent Frankenstein. Upeaa kamaa! Levyn lopettaa upeasti vielä hyvä ja psykedeelinen instrumentaalijami Jimmy Mac.
Coaxed Out from Oxford on kaikin puolin hyvä ja energinen livelevy, ja äänenlaatu on myöskin ihan kohdallaan. Levy on kuin aikakapseli kahdeksankymmentäluvun alkupuolen Englantiin ja kuvaa hyvin space rockin ja psykedelian yhdistymistä punkin ja reggaen kanssa. Albumi on julkaistu rajoitettuna 1000 kappaleen painoksena ja tulee upeassa digipakissä, jossa on mukana myös mielenkiintoinen bookletti täynnä Keithin muisteluita 80-luvun alusta sekä lehtileikkeitä ja kuvia bändistä. Tätä voin suositella lämmöllä kaikille bändistä ja yllensäkin tuon ajan brittipsykedeliasta kiinnostuneille!
Nasoni Records (070-2)
Psykedeelinen rock/folk ihme Octopus Syng on nykyään Helsingissä asuvan Jaire Pätärin sooloprojekti, jolta on tähän asti tullut pari sinkkua, yksi mini-CD ja vuonna 2004 Nasoni Recordsin ja Soundhawk Recordsin julkaisema pitkäsoitto Beyond the Karmadelic Coldness, There Is a Lovedelid Warmth. Näinä välivuosina Jaire ei toki ole ollut toimettomana, vaan on keikkaillut aika paljon livebändinsä Octopus Syng Aliven kanssa ja nauhoittanut tätä uutta, loistavaa albumia. ...Jatkuu » Octopus Syngin musiikki on saanut vaikutteita 60-luvun lopun West Coast kamasta ja Syd Barrettin aikaisesta Pink Floydista, ja mukana on myös esim. hippusellinen Captain Beefheartia. Tälläkin kertaa Jaire soittaa itse kaikkia instrumentteja (akustinen ja sähkökitara, basso, rummut, vibrafoni, urut jne.), mutta nyt ensimmäistä kertaa mukana on myös vierailijoita. Sitaria ei tällä kertaa ole levyllä lainkaan. Sanoitukset ovat tuttua rakkaus, rauha ja ymmärrys osastoa pienellä mystisellä painotuksella, niin kuin tällaiseen musiikkiin hyvin sopiikin.
Levyn aloittaa leppoisa, ihana ja melko pehmeä 60-luvun tyylinen psykepop veto Just a Little Bit Trials, jossa on mm. akustista ja vibrafonia. Taustoja laulaa Sub Rosan upeaääninen laulaja Marika Hyvärinen. Vähän raskaampi Festivals of Twilight on yksi levyn parhaista, todella hyvä biisi! Laulu toimii tässä todella hyvin, ja taustoja laulaa hienosti Emilia Norppa, joka on mukana myös Jairen livekokoonpanossa. Tämä on hieman psykedeelisempi kappale, ja lopussa on aika vahvaa Pink Floyd henkeä. Lyhyt, utuinen ja kummallinen Rose-Red Telephone in 1969 tulee seuraavaksi. Highways on toinen loistava sävellys leppoisalla kompilla ja pehmeällä laululla. Hienossa kertosäkeessä on mukana taas Emilia. Mukana on myös kivasti psykedeelisiä elementtejä! One Brunette Girl alkaa akustisella kitaralla, ja pian mukaan tulee myös laulu, sähkökitara, vibrafoni ja basso. Aluksi mennään melodisesti ja pehmeästi, sitten kappale lähtee voimakkaammin liikkeelle. Tästä tulee mieleen The Grateful Dead. Lopussa kappale nopeutuu, ja seuraa melko villiä kitarointia. A Big Old White Spanish Manor-house on rauhallinen, kaunis ja akustinen kappale, jossa levyn nauhoittaja ja miksaaja Joonatan Kotila soittaa sähköpianoa. Kertosäkeessä on mukana myös rummut. Lopussa on hieman mystinen tunnelma, upeaa! Kappale loppuu linnunlauluun. I Feel Your Reverbs on levyn pienimuotoisin, hidas kappale. Livenä paljon rankempi, mahtava 7/8 tahdissa etenevä hypnoottinen kappale Square Tregedyon studioversiona melkoisen pehmeä, ja toimii näinkin erittäin hyvin. Vähän kappale kasvaa, ja välissä on kitarasooloa. Life Is so Simple on kaunis, melankolinen ja akustinen folk balladi. Levyn intensiivisin biisi on nerokas Bright Trees and Symbolic Keys joka alkaa tomijutulla ja uruilla. Tästä kappaleesta löytyy jo kunnon särökitaroitakin. Tämä on myös levyn pisin ja progressiivisin kappale, ja välillä mennään rauhallisemmin. Kappaleessa Jaire antaa aikaa mukavalle sooloilulla, jopa bassolla. Kappaleen loppu sisältäen mieskuoroa ja Emilian hienoa laulua on ehkä hienoimpia hetkiä millään Octopus Syng julkaisulla, todella vahva esitys. Tämä olisi mielestäni ollut hyvä lopetus levylle, mutta viimeisenä kuulemme vielä herkän, akustisen folk palan nimeltään Let the Warmth of Our Summer Last Long, joka on hieno veto myös.
Levyltä ei löydy yhtään todella nopeaa irrottelua kuten Im a Bee tai Varanasi Rock And Roll All Night Long, vaan se keskittyy selvästi pehmeämpään, rauhallisempaan materiaaliin. Muutama vähän rankempi fuzz rock vetokin siltä sentään löytyy. Levy muodostaa hyvin ehyen, luonnollisen kuuloisen jatkumon. Soundit ovat oikein hyvät, ja efektejä on käytetty maltillisesti mutta tyylikkäästi. Kaikin puolin aivan mahtava levy, kannattaa ehdottomasti hankkia! Vinyyliversiossa on CD;seen verrattuna erilaiset kannet ja 100 kappaletta on painettu valkoisella vinyylillä. Levynjulkaisukeikka on huomenna torstaina Kuudennella linjalla Helsingissä, sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät!
Sweden Rock (SR2)
Helsinkiläisen Five Fifteenin edellisestä studiolevystä The Sensational Five Fifteen oli ehtinyt kulua jo yli neljä vuotta, tosin pari vuotta sitten bändi julkaisi kokoelmalevyn The Man Who Sold Himself. Alcohol pureutuu nimensä mukaisesti viinan iloihin ja kiroihin. Suomen johtava hämy/classic/hard rock –yhtye on nyt saanut takaisin riveihinsä alkuperäisen naislaulajansa Maikin, mikä lämmittää mieltäni. ...Jatkuu » Myös bändin vanha kitaristi Pekka ”Splendid” Laine on puuhannut ahkerasti tämän uuden levyn parissa tuottajan ominaisuudessa, ja hyvää jälkeä on kaveri tehnytkin. Levyn kansi on ehdottomasti rumin tähän mennessä, mutta ainakin se herättää huomiota…
Levyn aloittaa ”Alcohol (Intro)”, joka on lyhyt, akustinen balladi alkoholin iloista… ”Till the Next Time to Say Goodbye” on aika raskas ja tiukka perus 5.15 –ralli käsitellen samaa aihepiiriä. Välissä on kiva, hypnoottinen ja jopa hieman psykedeelinen rauhallinen osa. Beatlesiltä on taas otettu mallia iloisemmassa biisissä ”Two Partners in Crime”, jossa Maikki pääsee hyvin esille. Ääni toimii yhä erittäin hyvin! Lopussa kappale alkaa kasvaa hienosti. 70-luvun tyylistä hard rockia tarjoilee Thin Lizzy –tuplakitaroilla varustettu ¾ rytmilajissa etenevä ”Fill Your Head with Rock”, jonka kertosäe on takuu varmaa Femtonia urkuineen kaikkineen. Kappaleessa on myös kivoja sooloja ja Deep Purple –fiilistä sekä villihkö loppu. ”Delirium” on suoraviivaista hardrokkausta tuoden esiin alkoholin huonoja puolia. Tästä löytyy kova kitarasoolo, ja kappaleen loppu on jo ihan heviä. ”Alcohol” jatkaa siitä mihin intro jäi, ja akustisen ja Mikan laulun lisäksi mukana on aluksi myös urut ja sähköpiano. Tämä on hidas ja rauhallinen kappale, josta tulee etäisesti mieleen Pink Floydin The Wall –levy. Laulut toimivat hienosti. Sitten taas rokataan, mutta nyt vähän Rolling Stones –tyyliin: alle kolmeminuuttinen ”Gypsy (Of a Strange and Distant Time)” omaa hyvän perusosan ja kertosäkeessä on hittiainesta. Tämähän on siis lainabiisi Moody Bluesilta, ja toimii oikein kivasti. Ehkä levyn paras kappale on kuitenkin jännä ja psykedeelinenkin ”Dollhouse”. Tässä aluksi rauhallisemmassa kappaleessa on todella hyvä fiilis ja jopa avaruusääniä. Sitten se lähtee rokkaamaan, mutta kohta seuraa taas utuisempaa kamaa psykedeelisillä kaiuilla. Hienoa! Tämä on ehkä jonkinlaista paluuta bändin Six Dimensions of the Electric Camembert –levyn tunnelmiin. ”I Went to See the Nightmare” on lyhyt roots –veto, nopea “Mrs Death Pays a Visit at On the Rocks” rokkaa tosi tiukasti. “Northern Boy Blues” tuo mieleen Led Zeppelinin akustisessa moodissaan ja sisältää myös huuliharppua. Toinen suosikkini on hidas, Pink Floydmainen, surullinen ja kaunis balladi ”Old Hairy Dogs Almost Dead”. Maikin ja Mikan laulut toimivat erittäin hyvin, ja kitarasoolo on taas korvia hivelevää kuunneltavaa. Varsinkin vahvempi loppu vakuuttaa. Levyn lopettaa minimaalinen ja lyhyt ”Alcohol (Coda)”.
Vaikka Alcohol ei mitään sinänsä uutta tarjoa, on se oikein hieno paketti hyviä, tarttuvia biisejä, loistavaa soittoa ja laulua ja erinomaista tuotantoa. Pakko-ostos kaikille bändin faneille!
Gåshud (G2007-1)
Träd, Gräs och Stenar on legendaarinen ruotsalainen kokeellista, progressiivista transsirockia soittava pumppu, joka toimi alun perin 1967-1972. Aikaisemmin nimi oli International Harvester/Harvester, ja tätä ennen bändi toimi vielä nimellä Pärson Sound. Bändin varhaisia levyjä on nykyään aika hyvin saatavilla CD:nä, ja alkuperäiset vinyylit ovat keräilyharvinaisuuksia. Bändi pistettiin taas pystyyn 90-luvun puolessa välissä, ja on keikkaillut ahkerasti ja julkaissut uuttakin materiaalia.
Vuosina 2002-2005 Mikael Högström seurasi videokameransa kanssa bändiä heidän keikoillaan, ja tästä materiaalista yhdistettynä erillisiin audio- ja videotallenteisiin on nyt työstetty parin tunnin mittainen DVD. ...Jatkuu » Videolla löytyy livemateriaalin lisäksi paljon kuvaa yhtyeen kotioloista, treenikämpältä, tien päältä, roudauksesta, soundcheckeistä yms. Usein näitä muualla kuvattuja sektioita on käytetty livemusiikin päällä, mikä toimii hienosti. Levyllä on yhteensä 17 kappaletta, joista muutama on kyllä haastattelua, hassuttelua, yhtyeen muistelua menneiltä ajoilta tai muuta läppää keikan keskellä. Video on kuvattu ympäri Ruotsia, Minneapolisissa USA:ssa ja Pietarissa Venäjällä. Mukana on sekä selkeärakenteisia kappaleita laululla että paljon instrumentaalista, improvisaatioon perustuvaa jammailua. Bändi kuulostaa nykyään yllättävän raskaalta ja usein myös psykedeeliseltä! "The Silver River of Truth" kuulostaa melkein stoner rockilta. Soitto sujuu yhä erittäin hyvin, ja pidän kovasti tämän levyn musikaalisesta annista. Soundi on kauttaaltaan hyvä, samoin myös kuva laatu. Yksi mielenkiintoinen kohtaus on käytävältä Pietarin Kino Priboystä, jossa bändi aloittaa spontaanin äänien sekamelskan johon paikalla oleva yleisö yhtyy melko estottomasti. "A Blissful Song/Drone" on äänitetty Kustaa Vaasan kirkossa Tukholmassa, ja antaa hyvää kontrastia bändin rankemmalle tavaralle. Bonuksena on kolmen minuutin pätkä bändin 8 mm keloilta heidän alkuajoiltaan.
Kaiken kaikkiaan tämä video on hyvin monipuolinen mutta kuitenkin yhtenäinen teos, joka tarjoaa loistavan kuvan bändin nykytilasta ja kurkistelee myös esirippujen taakse. Myös tekstitys englanniksi löytyy. Voin suositella tätä lämmöllä kaikille bändistä kiinnostuneille, nämä papat jaksavat vielä rokata mutta tunteella ja sydämellä.
Black Widow Records (BWR-CD 098-2)
Black Widow on joku aika sitten julkaissut oivan paketin Jet Jaguarin, tuon rankasti rokkaavan amerikkalaisen space rock yhtyeen, materiaalista. Bändi on saanut jonkinlaisen pakkomielteen aihepiiristä mihin kuuluvat aerodynamiikka, kybernetiikka, avaruusmatkailu, tulevaisuuden visiot jne. Space Anthem sisältää parhaita paloja bändin aikaisemmin vain USA:ssa julkaistuilta kahdelta CD:ltä (mm. ...Jatkuu » kappaleet Autopilot, Future Martyr on Supersonic Waves ja Last Kings of Space), ennen julkaisematonta studiomateriaalia sekä livebiisejä bändin minikiertueelta vuodelta 2004. Levy on julkaistu myös tuplavinyylinä, jolla on vielä seitsemän kappaletta enemmän (mm. lainaversiot Hawkwindin Orgone Accumulatorista ja Canin Moonshakestä
), eli täytyyhän jokaisen itseään kunnioittavan avaruuskadetin sekin hankkia
Kumpikin formaatti sisältää lisäksi hienot versiot Pink Floydin Set the Controls for the Heart of the Sunista ja Amon Duul II:n Archangels Thunderbirdistä!
Jet Jaguarin suurimmat esikuvat ovat selkeästi Chrome, Hawkwind ja Robert Calvert. Tämä levy on omistettu Nik Turnerille. Bändin musiikkia voisi kuvailla psykedeeliseksi, energiseksi avaruuskyberpunkiksi. Suurin osa kappaleista on melko nopeita ja suoraviivaisia, jyskyttäviä ja raskaita junnauksia, jotka kiitävät eteenpäin kuin atomienergiakäyttöinen avaruusalus. X-ray Warfare kuulostaa todellakin vain joidenkin tulevaisuuden sädeaseiden ääneltä. Pari hieman hitaampaa kappaletta ovat lähemmäs yhdeksänminuuttinen Turbulent Mirrors ja instrumentaalinen livebiisi Lost in the Jetstream. Kitarat ja laulu ovat yleensä raskaasti efektoituja ja syntetisaattoreitakin käytetään paljon, usein luomaan maanulkopuolisia ääniefektejä. Space Anthem on erinomainen levy, jos haluat päästä sisälle Jet Jaguarin sci-fi maailmaan. Kovaa kamaa johon kannattaa ehdottomasti tutustua!
Bad Acid on englantilainen musiikkilehti, jonka päätoimittaja on Dave Gedge. Lehti keskittyy monenlaiseen underground -musiikkityyliin kuten space rock, psykedelia, stoner, doom, sludge, metal, noise, extreme electronica, experimental jne. Bad Acid on aikaisemmin julkaissut myös levyjä bändeiltä kuten Farflung ja Electric Wizard. Monen vuoden tauon jälkeen ilmestyi alkuvuodesta numero neljä, joka oli minulle ensimmäinen elämys pahan hapon vaikutuksista. ...Jatkuu » Mahtava, aivot käristävä Tab 4 sisälsi samassa paketissa DVD:n, audiolevyn ja itse lehden. Lehti oli vain DVD -kotelon kokoinen, joka hieman vaikeutti sen lukemista. Siksi olikin mielestäni oikea päätös jakaa nyt kaikki nuo kolme osaa erikseen, ja Tab 5 sisältää vain ison, A4 -kokoisen, mustavalkoisen lehden. Seuraava numero pitäisi olla jo ulkona sisältäen kaksi DVD:tä täynnä promo- ja livevidoita ja haastetteluja, loppuvuodesta julkaistava Tab 7 taas tulee olemaan audionumero. En malta odottaa!
Tab 5 on täynnä haastatteluja. Niitä on kaiken kaikkiaan 38 kappaletta! Kaikki turha jaarittelu on karsittu pois, ja keskitytty vain oleelliseen. Tietenkin mukana on myös lukijoiden pahimpia happokokemuksia ja pääkirjoitus, mutta siinäpä se asiaan kuuluvien mainosten lisäksi sitten on. Minulle tutuimmat mukana olevat bändit ovat Electric Orange, Earthling Society, Litmus ja Terraplane. Lisäksi olin toki joidenkin bändien nimiin aikaisemminkin törmännyt, mutta parasta tässä numerossa oli kuitenkin se, että bongasin siitä suuren määrän uusia kiinnostavia bändejä! Tällaista harvemmin enää tapahtuu. Bändit kuten Aqua Nebula Oscillator, They Came from the Stars (I Saw Them), Titan ja Lunch with Bardo saivat minut kiinnostumaan todella itsestään haastattelujen avulla. Lisäksi huomasin jopa innostuvani joistain lehdessä olleista metallibändeistä, mikä on nykyään jo todella harvinaista... Haastatteluja on tehnyt monta eri ihmistä, mikä on minusta vain hyvä asia, koska kaikilla on hieman erilainen tyyli. Kaikki haastattelut ovat joka tapauksessa kiinnostavia ja hyvin tehty. Joissain on kyllä tausta niin tumma, että tekstin lukeminen ainakin minun silmilläni vaatii todella hyvän valaistuksen. Lehden ulkonäkö sopii joka tapauksessa hyvin sen musikaaliseen linjaan, ja mielenkiinto pysyy hyvin yllä. Bad Acid on ehdottomasti yksi parhaista tietämistäni musiikkilehdistä, joten nyt kaikki vaan tilaamaan ennen kuin vitonen loppuu!
Esoteric Recordings (ECLED2011)
Hawkwindin entinen laulaja/fonisti/huilisti Nik Turner on yksi merkittävimmistä muusikoista minun elämässäni. Sen lisäksi hän on myös todella hyvä tyyppi! Miehen 90-luvun soololevyt olivat kunnon space rockia, mutta se jälkeen ei ole hänen nimissään mitään vastaavaa studiomateriaalia julkaistu. Olenkin odotellut tätä levyä siitä lähtien, kun hän pisti uuden space rock -bändin pystyyn lähinnä kavereidensa kanssa, joista suurin osa on myös ollut jonkin aikaa Hawkwindin riveissä 60/70-luvun vaihteessa. ...Jatkuu » Muutama livealbumi ja jopa yksi oikein lupaava live-DVD:kin on todistanut, että bändissä on paljon potentiaalia, mutta vasta tämä studiolevy antaa mielestäni todellisen kuvan yhtyeestä. Täytyy sanoa, että vaikka 90-luvulla USA:n space rock -kerman kanssa tehdyt levyt olivatkin erittäin hyviä, on Otherworld paljon parempi! Jos joku on epäillyt että Space Ritual olisi vain köyhän miehen Hawkwind, on hän todella ollut väärässä. Otherwordilla bändi nimittäin tuo esille aivan oman soundinsa, johon kuuluu myös esim. akustiset kitarat. Kaikki soittavat levyllä todella hyvin, ja soundimaailma on loppuun asti mietitty mutta ei ylituotettu. Tietenkin myös Hawkwind -fiilistä on mukana, ja jotain sanoituksia kierrätetään jälleen. Henkilökohtaisesti minulle tuottaa paljon iloa se, että kaverit ovat onnistuneet kirjoittamaan monta oikeasti hyvää uutta kappaletta.
Levyn aloittaa lyhyt avaruudellinen äänikollaasi Return, jonka jälkeen tulee levyn tunnelmallinen ja upea nimikkokappale. Kaunis ja rauhallinen alku lupaa jo paljon, ja tämä onkin todella hieno, keskitempoinen kappale, jonka ilmapiirissä on jotain samaa kuin D-Riderissa. Kertosäe on todella upea, ja biisissä on myös hieno kitara- ja saksofonisoolo. Black Corridor on lyhyempi ambient -pala, jonka tekstiä on esitetty myös Hawkwindin 70-luvun alkupuolen keikoilla. Kivaa leadkitaraa! Sitten seuraa täysin uusi, aika hidas biisi nimeltään Bubbles, joka toimii myös mainiosti ja on aika raskaskin. UFO -aiheinen Communique on lainattu Nikin 90-luvun studiolevyltä, nyt taustalla on vain tribaalia rummutusta. Ritual of the Ravaged Earth eroaa muista levyn kappaleista, koska se on melkoisen elektroninen. Sanat lainailevat Michael Moorcockia. Piristävä ja toimiva veto, josta tulee hieman mieleen Kraftwerk! ASDF on lyhyt instrumentaali jossa on pianoa ja avaruussuhinoita. Raskas ja keskitempoinen Sonic Savages on yksi suosikeistani, hiton hyvä biisi! Tässä on mukavia avaruusääniä ja hyvä fonisoolo. Eteerinen, ambientti ja oikein miellyttävä Droidlove sisältää syntetisaattoreita ja saksofonia. Tässä vaiheessa jo kovasti odottelinkin hieman nopeampaa menoa, ja sitähän seuraavaksi juuri tarjoillaan! Timecrime on todella rokkaava veto joka kertoo aikamatkailun vaaroista. Tämä on vähän punkahtava kappale jossa on vahva basso, kertosäkeessä harmoninen laulu, fonia, huilua yms. Yksi levyn parhaimmista teoksista, ehdottomasti. Aivan mahtavaa tavaraa!
Arrival in Utopia on pariminuuttinen pienoteos, jossa Nik lausuu myös Hawkwindin 80-luvulla käyttämää sanoitusta. Akustiset kitarat ovat levyllä ahkerassa käytössä oikein onnistuneella tavalla, mutta varsinkin folkahtavassa Atomikissa ne pääsevät oikeuksiinsa. Tämä on nätti instrumentaali, jossa on perkussioita, reippaasti avaruusääniä, koskettimia sekä hieno akustinen soolo ja huilusoolo. The Riddle näyttää taas, että kyllä yli kuusikymppisetkin jaksavat rokata! Kappale alkaa hallusinatorisella syntsajutulla, mutta jo alle minuutin päästä alkaa kunnon rock'n'roll. Tämä on levyn toiseksi nopein kappale jossa on jännä kertosäe ja joka tuo vähän mieleen Inner City Unitin tai Bob Calvertin 80-luvun soololevyt. Loppu jää hyvin junnaamaan kolmeen sointuun ja aivan loppu on todella psykedeelinen. Hyvin kolisee, ei voi muuta sanoa! Cold Planet on New Age -tyylinen ambient -pala, joka alkaa kyllä toimia kun Nikin sci-fi -henkinen, synkkä puhe tulee mukaan. Lopuksi on säästetty raskas, suorastaan stoner rockia lähentelevä kappale Walking Backwards, jonka aikana nelivuotias poikani totesi: hei tää on tosi hyvä biisi, mä rakastan heviä!. Sanoitukset tuntuvat kertovan Nikin elämästä... Tästä tulee mieleen Nikin 90-luvun soolot, mutta tämä soundaa silti aivan uniikilta. Tiukkaa soittoa, toimiva puhelaulu, ja loppu synahuttua...aivan mahtava lopetus tälle kaikin puolin onnistuneelle levylle.
