Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Aamiainen edellisenä iltana vieraillun pubin naapurissa, kohtuullisemmat hinnat kuin 1,5 korttelin päässä hotellin alakerrassa. Pikainen ostoskierros rihkamakauppoihin tuliaisten toivossa ja hotellille pakkamaan kamat. Luovutettiin huoneet, hotellin laukkupoika oli järjestänyt kyydin kentälle, oltiin sitä vielä aikaistettu 1,5 h kun toinen taksikuski varoitteli että perjantaina saattaa olla ruuhkaista kun amerikkalaisilla alkaisi pitkä viikonloppu. ...Jatkuu » Lopulta matka Newarkiin kesti ruuhkitta vajaan puoli tuntia, joten kentällä oli sitten aikaa ihmetellä ja lounastaa rauhas.sa, ei siltikään ehtinyt aika varsinaisesti käymään pitkäksi. Newarkissa terminaalit ovat niin satelliitteja että yhdessä terminaalissa on aika vähän palveluita, muutama kauppa ja ravintola per terminaali ja turvatarkastuksen jälkeen vielä vähemmän vaihtoehtoja. Odotellessa maisteltiin vielä Samuel Adamsit ja osteltiin tax freestä viimeiset tuliaiset.
Lento lähti 1720, lenneltiin taas aikavyöhykkeitä takaperin ja Arlandassa oltiin jo himpun pönttö sekaisin klo 0715. Jatkolento Suomeen lähti yhdeksän jälkeen ja Helsingissä oltiin 1100 jo sitten aivan pihalla. Loppusaldona matkatavaroiden osalta oli yksi räjähtänyt matkalaukku hihnalla ja aiemmin Deltan lennolla toisesta laukusta oli runnottu pyörä sisään.
Auto oli lentoparkissa 3vk+muutama tunti, maksoi 79 eur, erillismaksuton bussi hakee terminaalista kunhan infosta tilaa sen. Ja niin sitä oltiin keskellä syyskuista Suomea, on tässä taas totuttelemista.
Lähitulevaisuudessa luvassa koontiartikkeli, jossa on enempi käytännön vinkkejä samanlaisen reissun toteuttamiseksi, toinen kertahan olisi jo huomattavasti erilainen kun ei tarvitsisi jokaista asiaa oppia kantapään kautta. Ja jos joku ei vielä ole hoksannut niin raimokala84 on ylilääkärin alias kun ei viitsinyt matkan aikana kaikille mainostaa että on viikkotolkulla reissussa ja kämppä tyhjillään (tosin kaikki varastamisen arvoinen elektroniikka oli jotakuinkin mukana, mutta sitäpä ei mahdollinen murtovaras olisi varmaan enää pystynyt käsittämään).
Uuteen päivään lähdettiin hieman erilaisella suunnitelmalla, käytiin Manhattan Gourmet Foods merkkisestä delistä (55/56 katujen välissä) hakemassa aamiaistarvikkeet. Jos edellisenä aamuna oli matkan nopeinta palvelua niin nyt oli ylimielisintä. Tiskin takana tirskuneet aikuiset ties monennenko polven maahanmuuttajamiehet kieltäytyivät ymmärtämästä tilausta kun eivät ensimmäisellä kerralla kuulleet mitä asiakas halusi. Pitihän se nähdä vielä tämäkin.
Lopulta kuitenkin eväät mukanamme suunnattiin kohti Central Parkia parin korttelin päässä, sieltä sopivan lokosen löydettyämme nautittiin retkimeiningillä aamiaista ja ihmeteltiin muitakin samalla asialla olevia sekä valtavaa määrää lenkkeilijöitä. ...Jatkuu » Central Parkia ei tarvitse pitkälle kävellä kun kaikki liikenteen melu katoaa ainakin huonokuuloisen korvin, lentomelu on ainoa mistä voi vielä päätellä että ollaan miljoonakaupungin keskellä.
Jonkin aikaa puistoa kierreltyämme päätimme suunnata metro-asemalle ja ajaa Chinatowniin. Chinatownin tunnistaa jo hajusta metro-asemalla, asemalta kadulle kiivetessä alkaa kaupustelu ja rihkaman tyrkyttäminen, jokaisella kauppiaalla on erikoistarjous vain minulle. Kuinka yksilöllistä. Ihmeellisintä koko kaupunginosassa ja sen bisneksessä on että kaikki kaupustelevat samaa roskaa, sama kuin olisi yksi kaupunginosa täynnä Tiimareita. Chinatown jatkuu italialaisena kaupunginosana, siellä palvelu muuttuu tyrkyttämisestä flegmaattiseksi jurottamiseksi, saapahan ainakin katsella rauhassa. Hölmönä ehdttiin lounastamaan Chinatownin Burger Kingissä, Little Italyn tarjonta olisi selkeästi päihittänyt ketjupikaruokaravintolan. Käytiin neuvoa antavalla iltapäiväoluella ja suunnattiin SoHoon viimeistelemään shoppailutavoitteet täyteen. Päättömän haahuilun päätteeksi ajeltiin metrolla hotellille ja sieltä jatkettiin parin korttelin päässä sijaitsevaan The Shops at Columbus Circle ostoskeskukseen, joka ilahdutti eurooppalaisella arkkitehtuurillaan, väljillä myymälöillä ja tungoksen puutteella. Muutoin liikkeiden tarjonta on tyyriimmän puoleista, mutta mestasta löytyy esim. Samsung Experience, missä on varsin kattavasti kaikki valmistajan tuotteet esillä ja kokeiltavissa sekä varsin laaja kirja/levykauppa Borders, jossa käsittääkseni vierailee päivittäin nimekkäitäkin kirjailijavieraita ja puhujia.
Matkalla takaisin hotellille törmättiin ensimmäiseen supermarkettiin Manhattanilla, siis sellaiseen oikeaan ruokakauppaan. Myöhemmin selvisi että Manhattanilla oma keittiö on asunnoissa sellaista luksusta, että harvalla on varaa ja kun on varaa niin vieläkin pitää käydä ruokaostoksilla Manhattanin ulkopuolella ostoskeskuksissa. Tai jos on vielä enemmän varaa niin ei tarvitse itse enää huolehtia mistä ruokansa ostaa. Muuten eletään valmisruokailemalla aamusta iltaan ja läpi yön.
Illalliselle ajettiin takaisin Little Italyyn, nähtiin matkalla jonkinlainen palomiesten seremonia, missä laskivat USAn lipun katolta peittämään talon julkisivun ja syötiin ihan kohtuullisessa ravintolassa. Illallisen jälkeen oli tarkoitus vierailla illan hämärryttyä Empire State Buildingissa, mutta se oli suljettu hissin rikkoutumisen takia. Kyseltiin hieman vaihtoehtoisia paikkoja, muut olivat suljettuja kellon ollessa jo yli 22. Päädyttiin sitten viereiseen panimoravintolaan viimeistelemään pettymys, oli nimittäin aivan järkyttäviä ne ravintolan "palkitut laatuoluet". Ajettiin metrolla hotellin liepeille ja käytiin siellä vielä lähipubissa huuhtomassa laatuoluen maku suusta. Sen pituinen se ja taivaalla loistaa kuu.
Aamutuimaan syötiin aamiaista pikana hotellin alakerran Park Cafessa, koko matkan nopein palvelu löytyi täältä, munakassämpylät, kahvit ja vedet tulivat lentäen pöytään, lasku pyytämättä ja pian olimmekin matkalla Manhattania etelään, tarkoituksena oli kävellä sen verran kuin jaksaa ja ajella metrolla sitten aivan eteläkärkeen Battery Parkiin, mistä lähtisi mm. vapaudenpatsaalle lauttoja.
Times Squarelta suunnattiin kohti WTC:n raunioita tai pikemminkin uuden vapauden tornin rakennustyömaata. ...Jatkuu » Hieman oudosti koko työmaa on muka peitetty korkein aidoin, kun kuitenkin sitten sieltä täältä näkee pienistä rakosista miten se työmaa etenee (tai käsittääkseni etenee varsin verkkaiseen tahtii). Ja tuntuu kuitenkin turisteja kiinnostavan, sitten on verkkoaidan rakoset käsiä täynnä kun työmiehistä yritetään räpsiä kuvia. Jokseenkin outoa.
Oltiin jo melkein Battery Parkin nurkilla, joten ei kannattanut enää metrolla ajella vaan käveltiin sitten suoraan puistoon. Vapaudenpatsaan lautalle oli jonkinasteista jonoa, ilmeisesti turvatarkastusten ja läpivalaisuiden takia, joten päätettiin oikaista ottamalla Staten Islandin lautta aivan puiston vierestä, kyseessä on ihan joukkoliikenteeseen kuuluva yhteyslautta, joka on maksuton. Lautta ajaa varsin läheltä vapauden patsasta, joten jos ei ole erityisesti ko. patsasta menossa pällistelemään aivan juurelta niin tämä Staten Islandin visiitti ajanee helposti asiansa nähtävyytenä. Saapahan samalta lautalta mukavan kokonaiskatsauksen Manhattaniin ja Newarkiin.
Ajettuamme lautalla menopaluun käveltiin kulmilla Wall Streetille, paikassa ei ole oikeastaan muuta nähtävää kuin aidattu, koiravartioitu pörssirakennus ja aivan naurettavan suuri USAn lippu ko. rakennuksen julkisivulla. Wall Streetiltä vajottiin maan alle ja ajeltiin takaisin hotellille tekemään pikaisesti huoltoa ennen kierroksen jatkamista. Illallispaikkaa haettiin Broadwayltä, mutta oli vähän täyttä, meluisaa tai muuten vaan epämukavaa, joten otettiin pari askelta turismista sivuun ja löydettiin 48. kadulta Bella Napoli, varsin käypä perusravintola, jossa tunnelmaa pilasi enää Casio-soundilla vetänyt korealais-sisilialainen pianisti, jota kroatialainen italialaisravintoloitsija vielä kannusti kiusaamaan suomalaisturisteja. Mutta ruoka oli hyvää. Kantapaikan, eli hotellin viereisen irkkupubin kautta unten maille, kaikki tämä turismi käy voimille.
Viimeinen päivä San Franciscossa, tarkoitus keskittyä turistikohteiden tiirailuun, aamusta illan lennon online check-in sotkee aikataulua ja junalle melkein juostaan. Päivälippu CalTrainiin maksaa $5, juna-asemalta vaihdetaan linja-autoon ($2), joka vie turistisataman kulmille, siitä vaihdetaan vielä kerran linjuria että päästään Golden Gatelle. Ei mitenkään vaivatonta tämä autoton elämä USAssa.
Golden Gate on jokseenkin sellainen kuin odottaa saattoi, onneksemme vielä aamulla täysin sumun peittämä salmi raottuu auringonpaisteeseen juuri kun saavumme paikalle, joten silta näkyy jokseenkin kokonaan ja sieltä näkee vieläpä kaupunginkin.
Golden Gatelta ajetaan taksilla satamaan, tarkoituksena vierailla Alcatrazissa, mutta nopeasti selviää että kyseiselle vankilasaarelle tehdään ilmeisesti sen verran rajoitetusti turistiretkiä että lippu olisi pitänyt ostaa reilusti ennakkoon, eli päivän kaikki retket ovat loppuunmyytyjä. ...Jatkuu » Vaihdamma vankilakierroksen sataman kalaravintolaan, ravintolasta aukeaa hulppeat näkymät yli sataman lahdelle, Golden Gatelle ja Alcatraziin.
Satamasta hypätään cable carin kyytiin, arkena jono on jo huomattavasti siedettävämpi, sietokyky joutuu enempi koetukselle itse kärryssä kun se lastataan niin täyteen että ulommaisimpana roikkuvat roikkuvat käytännössä sisempänä istuvien sylissä. Ja mutkissa väistetään vastaantulevia kärryjä niin että ulkoroikkujilla selät raapivat toisen kärryn matkustajia. Noh, kokemus tämäkin, mutta ei tuolta kovin rentoutuneesta maisemia pysty/ehdi katselemaan.
Illan hämärtyessä suunnataan kohti San Brunoa, motellilta ajellaan vielä kerran shuttlella lentokentälle odottelemaan iltalennon lähtöä New Yorkiin.
San Franciscossa jäi mieleen päällimmäisenä rento meininki ja erityisen kirjava kokoelma kulttuureja yhden suhteellisen pienen kaupungin alueella. Tänne joutuu tulemaan toisenkin kerran ajan kanssa fiilistelemään. Ehkä oudointa oli se että englannilla ei meinannut paikoitellen pärjätä kun palveluammateissa työskentelevien äidinkieli tuntui olevan joko espanja tai kiina ja amerikkaa osasivat paikoitellen pelkästään numerot, thank you ja goodbye.
Oikeastaan tää on testipäivitys kun aiemmin ilmenneiden haamupäivitysten ongelma pitäisi kai olla korjattu. Muutama sana kuitenkin kuvasta; kolmen viikon takaa Las Vegasista kun julkijuopottelu oli viimein sallittua. Amerikkalainen erikoisuus oli alumiininen olutpullo, näppärän kevyt ja kestävä, mutta pitää juoda kertahuikalla, sillä juoma lämpiää alta aikayksikön tuossa putelissa.
San Brunossa imuroitiin illalla kelvot pizzat ei-niin-kelvossa pizzeriassa Day's Inniä vastapäätä (ei kai siinä muita puutteita ollut kuin ilmastointi, jota ei siis ollut). Aamutuimaan oli tarkoitus lähteä kävelemään vajaa mailin matka juna-asemalle, tässä vaiheessa oli jo havaittu Day's Inn ehkä vähän heikoksi valinnaksi julkisilla kulkemista silmällä pitäen, siellä sekä juna- että BART (jonkinlainen metro) -asemille oli tuo mailin matka kuljettava joko kävellen tai liittymäbussilla. ...Jatkuu » Ihmetellessämme vaihtoehtoja motellin aulassa vastaanottovirkailija viskasi meidät hotellin shuttleen matkalle kohti lentokenttää, lentokentältä ostettiin piljetti BARTiin ($8.25 keskustaan), näemmä lentokentällä maksetaan $4 extraa, koska viereiseltä BART-asemalta olisi päästy $4.25 hintaan. Pähkinöitä tässä konkurssissa, kannattaa kuitenkin valkata motelli San Brunon keskustan lähistöltä (esim. Super8) jos suunnittelee samanlaista strategiaa että välttää keskustan sikahinnoittelun viikonloppuna jäämällä etäämmälle.
BARTilla kaarrettiin San Franciscon keskustaan, ihmeteltiin sadan metrin jonoa cable cariin (esihistoriallinen ratikka, jossa taitaa olla vieläkin puurakenteinen kori ja kulkuvoima tulee katuun haudatun vaijerin välityksellä, vaijeri siis kulkee koko ajan, vaunut sitten tarraavat siihen tarvittaessa) ja päätettiin kävellä turistien suosimalle Fisherman's Wharfille Chinatownin läpi.
Chinatown yllätti siisteydellään, ei haissut rotalle ja kadut oli nuoltu puhtaiksi. Ehkä jopa liiankin kliininen, jotenkin jäi kuva että koko kaupunginosa olisi kulíssi turisteille. Italialaisen kaupunginosan ja hieman Russian Hilliäkin liipaten saavuttiin keskelle turistien parvea satamassa. Yllättävintä San Franciscossa oli kuitenkin hyytävä ilma, aamulla motellilla joutui jo vaihtamaan shortsit pitkiin housuihin ja satamassa piti suunnata huppariostoksille jäätävässä viimassa. Ei taidettu olla ensimmäiset sään yllättämät, oli nimittäin joka luukku pullollaan säänkestävää ja pitkähihaista vaatetusta.
Aikamme satamaa rampattuamme päätimme jättää varsinaisten nähtävyyksien pälyilyn seuraavalle päivälle ja kävellä takaisin keskustan läpi CalTrainin asemalle. Taylor street kulkee miltei koko kauppungin läpi ja taitaa sivuta kaupungin korkeinta kohtaakin, joten sen huipulta avautuu varsin hulppeat näköalat yli kaupungin jokaiseen suuntaan. Jäi hieman mietityttämään että tottuukohan sitä nopeastikin siihen että kotipiha ja esim. auto on parkissa 45 asteen kulmassa. Aika haastavalta tuntui parkkeeraaminen noin kylmiltään arvioituna.
Ensimmäinen päivä San Franciscossa päätettiin tuopilliseen ennen junan lähtöä, leppoisa fiilis jäi kokonaisuudessaan päällimäiseksi, kulttuuria ja boheemia elämäntyyliä tuntui olevan tarjolla riittämiin. Sunnuntai tuntui olevan selkeä chillailu-päivä paikallisille ja ainakaan alkuillasta ei vielä ollut esim. elävää musiikkia liiemmälti tarjolla, mutta keikkajulisteista päätellen läpi viikon tilanne ei olisi todellakaan näin huono. Harmi että seuraavana päivänä pitäisi iltaa vasten lähteä lentämään mantereen halki takaisin lähtöpisteeseen.
Juna vei 20 minuutissa takaisin San Brunoon, kertalippu $2.5.
Hellivän krapulan pauloissa pakattiin rantalomakamppeet kasaan ja haikailtiin jo San Franciscon perään. Ennen Pismon hiekkojen lopullista karistamista käytiin vielä Avila Beachin Pierillä kalaravintolassa lounaalla, oli sen verran houkuttelevan oloinen paikka edellisellä pikavisiitillä. Eikä pahasti erehdytty, erinomaisen tuoretta kalaa tarjosivat, ei ehkä markkinoiden edullisimpaan hintaan, mutta ruoan lisäksi miljöö on erityisen tunnelmallinen, ravintola on 70-luvulla pers'aukisen kalastajan perustama menestystarina, varsinainen amerikan temppu siis.
Juuri ennen interstatelle kaartamista nähtiin vielä muutama delfiini pulikoimassa lahdella, joten Pismo Beachista jäi todella positiivinen fiilis, tuonnehan voi mennä toisenkin kerran käymään jos sattuu USAn länsirannikolla liikkumaan.
Muutoin olikin sitten aika mitäänsanomaton loppupäivä, ajettiin kohti San Franciscoa, matkalla haarukoitiin että mennäänkö viikonlopuksi keskustaan (motellien/hotellien hinnat kolminkertaistuvat arkeen verrattuna) vai jäädäänkö etäämmälle kun auto pitäisi kuitenkin palauttaa lentokentälle viimeistään seuraavana päivänä. ...Jatkuu » Päätetään jäädä lentokentän läheisyyteen ja arvottiin sieltä Day's Inn San Brunosta kävelyetäisyydeltä juna-asemasta (CalTrain, kulkee San Hosen ja San Franciscon välillä suurin piirtein tunnin välein aamusta iltaan). Ei vieläkään mikään huippuedullinen, mutta hyväkuntoinen ja palvelu pelasi. Hotellilta järjestivät noudon (ilmainen shuttle) lentokentälle kun läksimme viemään vuokra-auton pois, vielä Dollarilta hyvittivät kohtuullisesti omatoimisesta renkaanvaihdostamme. Sitten oltiinkin ensimmäisen kerran ilman autoa tällä reissulla.
Seuraavana päivänäkään ei menty autolla rantaviivaan vaan ihan lihasvoimin lenkkeilemään, perjantai-aamuna oli muutama (kymmenen) muutakin paikallista ja turistia samalla asialla. Hämmentävintä täällä on että vastaantulijat tervehtivät ja/tai toivottavat huomenet ikään ja sukupuoleen katsomatta, Suomessa tulee ensimmäisenä pohtineeksi mitä lääkitystä mahtaa noin käyttäytyvät käyttää tai jättää käyttämättä.
Ihmeteltiin Highlanderin vasenta eturengasta, siitä kun alkoivat kankaat paistamaan läpi sisäreunasta. ...Jatkuu » Petollinen tutkia renkaita Vegasissa pimeähkössä hallissa, jää tällaiset puutteet näkemättä. Soiteltiin vuokraamoon, sieltä ehdottivat San Diegoa tai Los Angelesia paikkakunnaksi auton vaihdolle. Päätettiin vaihtaa rengas itse, Toyotan alta kun yllätykseksi löytyi ihan täyskokoinen, maastokuvioitu ja käyttämätön vararengas. Ja ehdoton bonus oli Toyotan mekanismi, vararengas lasketaan tavaratilasta veivaamalla vaijerinostin alas, ei tarvitse itseään sotkea tahi kiroilla ruostuneiden ripustusten kanssa.
Tunkkaamisen näännyttämänä ja kädet rasvassa tuli haettua apteekista pikkupullo vodkaa (0,75 l, $7.00), tuotahan saattoi nautiskella urakan jälkeen altaalla colaan sekoitettuna vaivihkaa. Pohtivat varmaan muut altaalla olleet vieraat vieläkin miten suomalaisista tulikaan niin puheliaita.
Parin tunnin itsensä grillaamisen jälkeen suunnattiin motellin viereiseen meksikolaiseen ravintolaan, sitä kun oli erinomaiseksi kehuttu naisväellä päivemmällä kampaajalla. Eivät turhaan kehuneet, erinomaista ruokaa tarjoiltiin siellä huolimatta siitä että pöllähdettiin paikalle noin 0,5 ennen sulkemista. Ja siihen sammuivat lyhdyt reissaajiltakin.
Suurin piirtein LA:n ja San Franciscon puolivälissä, roadtrip muuttui parin päivän rantalomaksi.
Pismo Beachin Quality Inn oli hieman hämmentävällä paikalla, outlet mall toisena naapurina ja asumaton trailer park toisella puolella. Kaupungin keskustaan on matkaa vajaa maili, mutta se on hieman vaikeapääsyinen ainakin jalkaisin vaikka kartalta näyttäisi rannankin olevan varsin lähellä. Amerikassa selkeästi kuuluu mennä autolla joka paikkaan. Muutoin paikka oli motelliksi jopa huipputasoinen, varsin tuoreet rakennukset ja retken paras ulkoallasosasto lämmitettyine altaineen ja vesiputouksineen.
Aamusella käytiin tiedustelemassa rantalomailun mahdollisuudet, pääranta vaikutti hieman tuuliselta ja aamulenkillä ollut paikallinen asukki, alkujaan unkarilainen jamppa, suositteli Avila Beachia muutaman mailin päässä. ...Jatkuu » Suunnattiin sitten sinne. Avilasta löytyy pari selkeästi turistipitoista rantaa, pari rauhallisempaa ja turistilaituri, jolta löytyy kalaravintolaa ja kahvilaa. Ja merileijonia. Paljon. Yhdyskunta röhnöttää laiturin rakenteissa sen alla ja yhtä laituria asuttaa kymmenet ellei sadat merileijonat eivätkä nuo ole sitä hiljaisinta sorttia nisäkkäistä. Ihan hyvää viihdettä kuitenkin seurailla hetken verran elukoiden kinastelua paikasta auringossa.
Yllättävin löytö oli kuitenkin nk. “autoranta”, missä pääsymaksun maksamalla saa ajella mailien pituudelta hiekkarannalla ja tätä mahdollisuutta näyttivät kyllin maastokelpoisen auton omistajat käyttävänkin ahkerasti. Ei tarvitse kävellä niin paljon hiekassa kun ajaa auton rantaviivaan ja kippaa paksista/lavalta rantatuolit auton vierelle. Tai ajaa rantaviivaan autolla ulkoiluttamaan koiraansa. Urheilullista väkeä nämä kalifornialaiset.
Iltapäiväksi päädyttiin Pismo Beachin päärannalle, vähän oli aallokkoista ja yllätyksellisesti Tyyni Valtameri olikin vain +16 C asteinen, vähän hyinen uimaleikkeihin, mutta pakkohan se oli tässäkin valtameressä käydä kastautumassa. Tuuliselta rannalta hakeuduttiin motellille, sen allas vaikutti houkuttelevalta tuuliselta rannalta käsin. Illaksi käppäiltiin vielä läheiseen ravintolaan, sellainen ihmetykseksi kuitenkin kävellen oli saavutettavissa. Päivän saldo oli kokonaisuutena erinomaista palvelua kaikissa Pismo Beachin liikkeissä, paikkakunnalla selvästi elettiin turistien ehdoilla vaikkei enää ollut suoranaisesti huippukausi turistimäärien suhteen. Ja hyvää ruokaa ja rentouttavaa löhöilyä tien päällä roikkumisen sijaan.
Tämä mobiiliblogin ulkopuolinen proosallisempi versio menee vähän takapakkia tässä kohdassa kun lopputurneella piteli vähän kiirettä itse lomailun suhteen eikä autossa istumista ollut niin paljoa että olisi ehtinyt blogituksia kirjoittelemaan. Kun nämä muistiinpanot joutuu kuitenkin kirjoittamaan varsinaista matkailuartikkelia silmällä pitäen niin täältä pesee vielä nippu näitä blogientryjä.
Hollywoodin hoodeilta suunnattiin pohjoiseen, tarkoituksena vierailla jollakin elokuvastudiolla (tai huvipuistoiksi noita itse mieluummin kutsuisi), valinta osui enempi harkitsematta Universaliin. ...Jatkuu » Aamutuimaan studioille ei ollut tungosta, portilla tarjottiin VIP-pysäköintiä, joka on muutama sata metriä lähempänä kauppa/ravintolakujaa kuin se normaali parkki, joten ei taida olla sen muutaman dollarin arvoista mitä palvelusta pyydetään.
Universalin studioilla (huvipuistossa) tuolle mainitulle kauppa/ravintolakujalle pääsee maksutta ja pysäköidäkin voi pariksi tunniksi parkkitaloon os on vaan kääntymässä noilla kaupoilla. Itse huvipuistoon maksaa $69 per aikuinen, voi ostaa myös vuosilipun (jotain satasen verran) tai esim. kompo-lipun Seaworld+Universal.
Itse huvipuistossaa pyörii ajastettuja esityksiä erilaisin aikavälein, tämän lisäksi kiertoajeluille ja muihin huvituksiin on yleensä jonotettava. Esitysten ja jonotusten aikataulun näkee ympäri aluetta näyttötauluilta ja ilmoitetut jonotusajat pitävät aika hyvin paikkansa. Päivän ohjelma kannattaa suunnitella heti aluksi suht tarkkaan että ehtii käymään kaikissa mitä haluaa nähdä/kokea.
Luonnollisesti edellisen saattaa kirjoittaa jättämällä itse suunnittelun tekemättä ja menemällä avojatsilla. Ehtii sitä näkemään noinkin, mutta optimoimalla ehtisi vielä enemmän päivässä. Alueella singahdettiin ensimmäisenä vilkaisemaan Shrek 4D show, mikä oli yllättävän hieno paatuneemmallekin kyynikolle, elokuvaa edeltää teatterimainen moniruutuesitys alustuksena, tämän jälkeen aukeaa ovet elokuvasaliin. Elokuva näytetään 3D:nä, vaatii siis jaetut erikoisprillit ja tuo neljäs ulottuvuus tulee sitten erikoisemmasta teatterista, jossa tuolit liikkuu ja selkänojista lentää ilma sekä vesi. Erityisesti hätkähdytti tuo 3D tekniikan kehittyminen, onhan itsellä edelliset kokemukset kolmiulotteisista elokuvista jostain 80-luvulta kun niitä katsottiin punaviher-laseilla ja päätä särki välittömästi.
Shrekistä mentiin jonottamaan studiokierrokselle, katoksessa seisottiin suunnilleen tunti kunnes noustiin kärryihin, jotka ajelutettiin studioalueen läpi, jotain elokuvaakin siellä vissiin kuvattiin kun jouduttiin odottelemaan nurkan takana kohtauksen ottoa. Tai sitten tuo vaan kuuluu kierroksen “taikaan”, kierros sisältää myös järjestettyä ohjelmaa, etupäässä elokuvissa käytettyjä lavasteita näytetään käytössä (tulvia, räjähdyksiä, yms.).
Ehdottomasti positiivisin yllätys oli Simpsons-henkinen Krustyland ja sen vuoristorata, mutta ilman pahempia spoilereita tässä yhteydessä ei voikaan aiheesta kirjoittaa enempi. Kannattaa ehdottomasti sisällyttää ohjelmaan jos tuollapäin seikkailee (vaikka olisi pidempikin jonotus, meillä kesti noin 20 min).
Huvipuiston alueella muuten maksaa kaikki palvelut (kahvittelut, ruokailu, juomat) aivan kohtuuttomasti, eli kannattaa ainakin juomavettä varata reppuun, muuten joutuu jonottelemaan päivän aikana tunnin tai pari juotavaa ja maksamaan siitä $3 pullo (0,5l). Tai vaihtoehtoisesti voi ostaa limonaadia varten refill-astian, eka maksaa $6,99 ja täytöt sen jälkeen $0,99. Kuulostaa turhalta optimoinnilta, mutta nimenomaan tuo jonoissa seisominen syö miestä, ei niinkään tuo kustannuspuoli.
Ennen lähtöä ehdittiin vielä katsomaan Waterworld-elokuvan maisemissa liikkuva esitys, joka olikin ehkä suurin noista alueen esityksistä, on isoa allasta, ilmeisesti autenttiset lavasteet ja oikeita sarjanäyttelijöitä “kesäduunissa” vetämässä noin 20 min shown kesäteatterityyliin. Ja varoitukset mahdollisuudesta kastua kannattaa uskoa, ainakaan kameroiden kanssa ei kannata mennä penkeille, jotka on merkitty “kasteltaviksi”.
Hollywoodista lähdettiin illan hämärtyessä survomaan vielä kohti pohjoista tarkoituksena lomailla muutama päivä jossain LA:n ja San Franciscon välillä. Valinta osuu Pismo Beachiin, pieni paikkakunta (reilut 8000 asukasta), muutaman tunnin ajomatkan päässä LA:sta. Matka varataan tien päältä Expedian kautta, varaus oli parissa tunnissa ehtinyt hotellille (Quality Inn, $107/yö) ja paperit olivat valmiina majoittumista varten.
Uskomaton henkireikä keskellä metropolia, ei kuulu liikenteen melu eikä tauottomat sireenit.
Manhattanin kävelykierros on alkanut.
Lennähdettiin yöllä lännestä New Yorkiin, Boratin jalanjäljissä Wellingtoniin, korttelin päässä Broadwayltä. Kyllä täällä tuntuu omat touhut aika pieniltä.
San Franciscossa jo. On niin kiirettä pitänyt lomailun kanssa ettei ole ehtinyt blogia kirjlittamaan, mutta raporttia on tuloillaan.
Rannalla lenkkeily tuntuu olevan suosittua näillä tienoilla.
Halvan ostaa ja paskan saa, jälleen kerran. Highlanderista eturengas sisäreunasta kankailla, tämä alkaa olemaan tuttu tarina. Lähimpiin Dollarin vuokraamoihin parin tunnin ajomatka, Road Service levittelee käsiä. Minä-itse suomalainen vaihtaa itse, one-way feestä varmaan neuvotellaan palautettaessa. Tätä on Pismo Beach, toivotaan kohta aurinkoa ja rantaa ohjelmaan.
Los Angelesin järkyttävän savusumun ja aamuruuhkan läpi suoriuduimme pienen hapuilun jälkeen observatooriolle, mistä näkyy koko LA ja Hollywood-kyltti näppärästi. Päällimmäisen järkytyksen aiheuttaa kuitenkin tuo aivan älytön savusuvu, joka peittää käytännössä koko keskustan alueen alleen niin että kaikki yli kilometrin päässä näkyvä on ruskeanharmaan verhon peitossa. Itse observaatiolta aukeavat näkymät ovat kyllä vaivan arvoiset vaikka ajeltiin muutaman kerran vauhtia hakien kun navigaattori oli aivan kujalla osoitteiden kanssa.
Lounaalle kurvattiin puolivahingossa Hollywood Boulevardille, tietolähteidemme mukaan Sunset Strip jatkuisi suoraan samaiselta kadulta, mutta pienen opiskelun jälkeen selviää että Sunset Strip on siis enempi viereisen Sunset Boulevardin luonteva osa. ...Jatkuu » Pikaisella suunnittelulla päätetään jäädä Hollywoodiin yöksi, ajellaan muutaman motellin kautta ja päädytään reilun parin sadan dollarin majoituksista puolivahingossa Guest Inniin, majoittuminen maksaa Sunset Boulevardilla $125 ja ollaan aivan pelipaikoilla, esim. Kodak tai kiinalaiseen teatteriin on matkaa muutama sata metriä. Itse motelli on hieman epämääräisen oloinen, mutta erittäin siisti, voi suositella vaikkei tuota millään hakukoneella tainut löytyäkään.
Tarkoitus oli lähteä käymään Los Angelesin keskustassa, mutta metroasemaa etsiskellessä meidät “kaapataan” kiertoajelulle ($15, norm. $39, taantuma on Hollywoodissakin), mikä oli ehdottomasti hintansa väärti, varsin rääväsuinen standup-koomikko ajelutti pari tuntia ympäri Hollywoodin nähtävyyksiä ja muisti pilkata Doctor Philiä.
Kaliforniassa ovat meiningit muuttuneet autoilun osalta, interstatella ajetaan viittä kaistaa, kaista tai pari on varattu kimppakyydeille, pahimpaan ruuhka-aikaan pitää olla kolme tai enemmän matkustajaa autossa että noille kaistoille on asiaa, ruuhkahuippujen ulkopuolella riittä kaksi tai enemmän. Silti ajeltiin etupäässä tyhjillä kaistoilla neljän hengen porukalla, ei taida oikein kimppakyyteily kiinnostaa vielä täälläpäin. Bensa yli 3 dollaria, huiput $3.16.
Illalla käytiin vielä syömäilemässä italialaisessa ravintolassa skientologien kirkkoa vastapäätä Hollywood boulevadilla, vähän rähjäisen oloinen mesta mutta erinomainen ruoka, niin salaatit kuin pizzatkin.
Blogi vähän pomppii noiden mobiiliblogitusten takia, koittakaa pysyä mukana. Nämä pidemmät stoorit tulee siis päivän parin viiveellä kunhan näitä ehtii kirjoittelemaan.
Brunssibuffetin kautta kaarrettiin naiset outlettiin ja lentokentälle vaihtamaan rengasta tai autoa. Vuokraamon tiskillä oli huomattavasti lyhyempi jono kuin lauantaina, manageria kutsuttiin hätiin ja “dangerous dangerous” oli tuomio renkaan vaurioista, autoa vaihtamaan alakerran halliin. ...Jatkuu » Heppu kuittaa Chryslerin sisään, tyhjennämme matkatavarat kärriin ja toiselle luukulle odottelemaan uutta autoa. Toinen heppu kertoo että minivanit on loppu, odotellaan puolisen tuntia ja paikalle kaartaa sama Chrysler huolimattomasti pestynä, alkuperäisellä vaurioituneella renkaalla. Vielä kehtaavat pokalla sanoa että “on vaan samanvärinen”. Pyydetään “upgrade” SUViin kun sellainen kököttää valmiina hallissa. Upgrade osoittautuu lieväksi pettymykseksi, Toyotasta puuttuu satelliittiradio (ei enää Boneyardia), ulkolämpömittari, ajotietokone ja huippukätevä “ruuma”, eli matkustaman lattian alla oleva säilytystila penkeille, penkkien ollessa ylhäällä ko. ruumaan mahtuu puolet matkatavaroista (tai kaljaa) piiloon. Noh, Toyotan ehdoton plussa on 270 hv V6.
Haarukoidaan nopeasti että Death Valleyn kierroksesta tulee päivän ylimääräinen lenkki ja päätetään lähteä suoraan kohti Los Angelesia. Illan hämärtyessä jarrutellaan Barstowiin, missä majoitutaan vaihteeksi Day's Inniin ($64), montaakaan vaihtoehtoa ei paikkakunta tarjoa. Aamulla edessä lyhyt pyrähdys Los Angelesiin.
Toinen päivä Vegasissa. Monorail kulkee näppärästi Stripin “takapihalla” pohjois-etelä-suunnassa, ostettiin päiväliput ja ajeltiin ensin katsomaan vanhempaa osaa Stripistä, sieltä takaisin etelään ja käveltiin takaisin hotellille. Las Vegas show:t maksavat haarukassa $39,95 – $112, budjettimatkailija valitsee tietty halvimman. $45 hintaan löytyy Stratospherestä American Superstars show, illallisbufffetti ja pääsylippu Stratospheren torniin ihmettelemään iltamaisemia. ...Jatkuu » Show on ihan kohtuullinen kokoelma tähti-imitaatioita (Elvis, Britney Spears, joku kantrihäiskä, Carrie Underwood ja Michael Jackson), mutta jotenkin olisi odottanut vielä hierotumpaa kokonaisuutta, tässä oli ehkä hivenen väsähtänyt meininki vaikka oli arvostelumenestystäkin kerännyt. Ehkä johtui tuosta kantrisaasteesta.
Turruttavan buffetin jälkeen ajeltiin hissillä tornin laelle, tornista avautuu hulppeat näkymät yli Las Vegasin yön. Stratospheren tornissa on myös pari kieputinta, jotka vievät matkaajat reunan yli huvipuistotyyliin sekä tornin laella spaceshot -tyyppinen laite kipuaa yli tuhannen jalan korkeuteen. Jäi kokeilematta, syyksi voidaan kirjata vaikka täysi vatsa ja väsymys.
Buffetista sen verran että ehdittiin vierailun aikana ruokailemaan sekä brunssia että illallista buffetissa ja suurena riskinä on että rautaisen itsehillinnänkin omaava syyllistyy ylensyöntiin, vaikka sitten pelkästään terveellisestikin syöden. Meininkiä voisi verrata kai näihin itämeren risteilijöihin (muiltakin osin kuin pelkästään buffettia koskien), mutta olisi kovasta vähättelyä, sanotaan vaikka että itämeren risteilijöillä pelataan paikallisliigassa ja Vegas on se sikailun mestaruusliiga.
Stratosphereltä ajeltiin taksilla vanhaan Vegasiin, sieltä löytyi maailman suurin TV, LG:n rakentama matriisi kokonaisen kadun kattona. Esitykset pyörii tasatunnein, kadulta sammutetaan muut valot ja katossa näytetään muutama minuutti videota, puoliltaöin viimeisessä esityksessä näytettiin Kissiä.
Taksilla takaisin keskustaan, pelattiin ylimääräiset pelimerkit pois huomattavasti hiljenevässä Vegasin yössä, sunnuntai-maanantai ei selkeästi ole kovinkaan vilkasta aikaa verrattuna edelliseen yöhön.
