Lutakko Liekeissä 11.8.2006
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry järjestää perjantaina 11. elokuuta Lutakko Liekeissä -festivaalin, joka levittäytyy yhden lavan verran Tanssisali Lutakon pihamaalle. Lisäksi käytössä on Tanssisalin sisälava. Iltapäivän ja illan aikana kahdella lavalla nähdään yksitoista bändiä.Tapahtuman eräänä tarkoituksena on aiempaa näyttävämmin juhlistaa sitä, että vuosien purku-uhan jälkeen tanssisalirakennus päätettiin sittenkin säilyttää ja on nyt remontin jälkeen entistä ehompi ja Jelmukin paremmissa voimissa kuin koskaan. ...Jatkuu » Mukana festivaaleilla on useampi bändi, joiden harjoitustilat sijaitsevat samaisessa rakennuksessa.
Toisaalta pihafestivaalin järjestämisellä "testataan" alueen ja järjestelyjen toimivuutta mahdollisia tulevia isompia tapahtumia varten. Tanssisali Lutakon ympäristössä on runsaasti tyhjää tilaa, joten Lutakko Liekeissä -festivaalin kasvattamiseen tulevina vuosina on hyvät mahdollisuudet. Jatkossa pihalle voidaan tuoda esiintymään artisteja, joille nykyisen Lutakon reilun 500 hengen yleisökapasiteetti ei riitä.
Tänä vuonna festivaali pidetään vielä suhteellisen pienimuotoisena. Esiintyjinä ovat Jyväskylän doom-ylpeys Swallow The Sun, parin hiljaisemman vuoden jälkeen paluuta tekevä Sara, koskettimilla maustettua punkrockia soittava I Walk The Line sekä juuri kehutun ensialbuminsa julkaissut kitarapopyhtye Brightboy. Brightboyn ohella tapahtumassa kevyempää rock- ja poposastoa edustavat Järjestyshäiriö, Rogue Angel ja I Was A Teenage Satan Worshipper. Punktarjonnan täydentävät Presley Bastards ja Satura Lanx. Kun mukaan lisätään vielä metallibändit Sotajumala ja Reprisal Scars on ohjelmisto valmis.
Pääsyliput maksavat Jelmun jäsenille 12 euroa, muille 15 euroa. Ennakkomyynti alkaa maanantaina 3.7. Lutakon nettisivuilla osoitteessa www.jelmu.net. Myöhemmin liput tulevat myyntiin myös Levykauppa Äxässä (Väinönkatu 7, Jyväskylä).
Lady Summertime
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Järjestyksessään 11. Lady Summertime -jazzlaulukilpailu lauletaan heinäkuun 14.-15. päivinä 2006 Spa Hotel Rantasipi Aulangolla Hämeenlinnassa.Tänä vuonna kilpailu on entistä kansainvälisempi ja suuruusluokaltaan Pohjois-Euroopan suurin. Kilpailuun osallistuu 10 maasta 13 laulajatarta, jotka esiraati ja eri maiden yhteistyökumppanit ovat valinneet.
Kilpailijat ovat: Anna Serafinska, Puola, Heidi Torsvik, Norja, Myrtill Micheller, Unkari, Julija Zakirova, Latvia, Sezgi Olgaē, Turkki, Natalia Smirnova, Venäjä, Susana Raya, Espanja, Daiva Starinskaite, Liettua, Laura Põldvere ja Kadri Voorand, Eesti sekä Anna-Maija Laitinen, Liina Ockenström ja Noora Pohjola, Suomi.
Kilpailijoita säestää nuorten suomalaisten huippujazzareiden muodostama Aki Rissanen Quartet, jossa toimii kapellimestarina ja pianistina Aki Rissanen, saksofonistina Jussi Kannaste, basistina Tero Tuovinen ja rumpalina Ville Pynssi
[img]juttukuvat/vita.jpg" hspace=5 vspace=5 align="right" title="Vita Rusaityte, vuoden 2005 voittaja">Itse kilpailu on kaksiosainen, perjantaina 14.7. ...Jatkuu » laulavat kaikki 13 kilpailijaa, joista kilpailun kansainvälinen jury valitsee lauantain 15.7. finaaliin kuusi kilpailija.
Kilpailu on tarkoitettu alle 35 vuotiaille jazzlaulajattarille. Kilpailussa jaetaan 1600, 800 ja 400 euron palkinnot kolmelle parhaalle laulajalle. Viime vuonna kilpailun voitti liettualainen Vita Rusaityte.
Kilpailun järjestäjänä toimii Jazzrytmit -lehti.
Lisätiedot: www.ladysummertime.com
Underdogs Japaniin
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Alan kriitikoilta jo pitkään hyvää palautetta saanut pääkaupunkilaisyhtye Underdogs on kutsuttu kiertueelle Tokioon, jossa tämä viisimiehinen bändi kiertää keikkaillen paikallisten yhtyeiden kanssa heinäkuussa. Ohjelmaan kuuluu neljä esiintymistä tämän hetken ajankohtaisimmissa tokiolaisissa musiikki- ja yöelämään keskittyvissä kaupunginosissa, mm. Shibuyalla ja Kabukichoussa.Underdogs on omia musiikillisia polkujaan kunnianhimoisella asenteella kulkeva yhtye, jonka musiikki ei ole rajattavissa mihinkään tiettyyn kategoriaan. ...Jatkuu » Bändin vaikutteet löytyvät kuitenkin lähinnä progressiivisesta rockista. Underdogsin jäsenet ovat kaikki pitkään soittaneita muusikoita, jotka parin viimeisen vuoden aikana ovat löytäneet oman yhteisen tyylilajinsa. He itse kuvailevat musiikkiaan fiilistelymusaksi. Kauniisti polveilevien sävelkulkujen ohella vahva tunnelataus onkin Underdogs-soundille ominaista.
Yhtye pitää koko Japanin matkan ajan blogia kotisivuillaan www.underdogsmusic.com.
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Helmikuun alkupuolella pidetyn venenäyttelyn silmiinpistävimpänä teemana olivat ns. "tuning-veneeet", joiden ympärille yleisöä riitti ihmettelemään ja ehkä valitettavasti myös ihastelemaan. Kromi ja muovi olivat yllätyksettömästi jälleen pääosassa, muutenkin messut olivat menneet ehkä enempi koko kylän karnevaalien suuntaan, oheistoimintaa ja kansanhuveja on vuosi vuodelta enemmän. Seuraavassa lähinnä kuvareportaasi messuilta.[img]juttukuvat/vene06/vene01.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene02.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene03.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene04.JPG">
Busterin osastolla oli heti ensimmäisen näyttelypäivän aamusta varsin kova kuhina, yleisöä tuntui kovasti kiinnostavan ns. ...Jatkuu » tuning-busteri, jota ei onneksi ainakaan toistaiseksi taideta valmistaa sarjatuotantoisena vaan kyseessä oli enempi näyttelyvetonaula.
[img]juttukuvat/vene06/vene05.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene06.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene07.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene08.JPG">
Aikaisempiin vuosiin nähden oli kalliimman luokan veneisiin huomattavasti työläämpi päästä vierailemaan, pärstäkertoimeen ja esittelijän arvioimaan maksukykyyn perustuvat jonotuslistat olivat muka heti aamusta iltaan asti varattuja, mutta maksukykyisemmille oli paremmin vapaata kun kävivät heti perään asiaa tiedustelemassa. Syynä tähän varmaan ne räkä poskella näyttelyä kiertäneet "merikarhut", heidän ansiostaan rima varmasti nousee sen suhteen ketä päästetään lähemmin ihastelemaaan valkoisella nahalla ja jalopuulla sisustettuja miljoonajahteja.
[img]juttukuvat/vene06/vene09.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene10.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene11.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene12.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene13.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene14.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene15.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene16.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene17.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene18.JPG">
Pimp My Boat -teema oli siis vahvasti esillä, Busterin lähinnä vain käyttökelpoisilla varusteilla ylivarustellun sirkustempun lisäksi oli tarjolla veneitä, joihin oli upotettu TFT-näyttöjä luukkujen kansiin, valtaisat äänentoistolaitteistot ja todennäkösesti videotykistä lähtien kaikki kotiin kuuluva viihde-elektroniikka. Olisi tuollainen ehkä yhdellä osastolla vitsinä toiminut, mutta nyt näytti siltä että jo puolitosissaan yritettiin tätä venetuningia ihmisille myydä.
[img]juttukuvat/vene06/vene19.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene20.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene21.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene22.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene23.JPG">
Fanny taitaa olla edelleen Suomenlahden nopein "fiskari", 440 hv diesel vie venettä yli 40 solmun nopeudella. Lisätietoja.
[img]juttukuvat/vene06/vene24.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene25.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene26.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene27.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene28.JPG">
[img]juttukuvat/vene06/vene29.JPG">
Aikaisemmista vuosista poiketen venenäyttelyssä tuli käytyä ensimmäisenä näyttelypäivänä, mikä ehkä oli omiaa korostamaan näyttelyn negatiivisia puolia. Omalla tavalla messujen kuluneessa mainoslauseessa on kuitenkin sen verran perää että tulee talven aikana ensi kerran pohdittua että minkälainen työmaa pressujen alla kököttävän oman venhon kohdalla keväällä odottaa.
Jatkonovelli 2 : Sika, joka ei tiennyt nimeään
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Palasokeri.comin lukijoiden kirjoittama jatkonovelli, toinen jo laatuaan. Kukin kirjoittaja on siis jatkanut siitä mihin edellinen jäi, enemmän tai vähemmän loogisesti.Sika, joka ei tiennyt nimeään
Kun heräsin, olin koullut. Koko hankajalkaisten kapinaliike oli äkisti murskattu. Arvatenkin jokin petturi oli kielinyt salaisesta päämajastamme ja näin vihollinen oli päässyt yöllä iskemään käyttäen keskiraskaita kissanpaskapommeja sekä käytettyjä tamppooneja. ...Jatkuu » Yritin nousta ylös, mutta koska ruumiini oli murskautunut valtavan hankajalkais-naaraan ruumiin alle, saatoin vain irrottaa astraaliruumiin kehoni tähteistä ja yritin leijua eteenpäin. Maasto oli palanut karrelle useiden hehtaareiden alueelta. Hetken leijailtuani savuavan maan yllä, silmiini pisti liikettä. Notkelman takaisella, nyt karelle palaneella laitumella käyskenteli sika. Koska henkiolentona liikkuminen on hidasta, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Otin vauhtia hyvää matkaa ja hirvittävän kummituskirkaisun säestyksellä hyökkäsin kohden sian peräaukkoa. Osuin heti ensi yrityksellä ja pujahdin peräaukon kautta sian selkäytimeen ja sieltä kautta aivoihin. Olin nyt sian ruumiissa ja saattoin taittaa matkaa huomattavammasti nopeammin. Minun oli nyt mahdollisimman nopeasti tavoitettava muut, vuorille jääneet kapinaliittolaiset ennen kuin heidätkin kavalletaan. Aloitin matkan päättäväisesti, mutta pian kärsääni kantautui viehko kiimaisen emakon haju. Koska henkiruumiini oli nyt läheisessä kosketuksessa sian limbiseen järjestelmään, aloin tunta outoa värinää peräpäässäni ja minun oli vaikea olla seuraamatta hajua. (by doc.b.d 18.10.2002 klo 00:14)
Minkäs sika luonnolleen kuitenkaan voi. Kotvasen kuluttua minun oli pakko antaa periksi ja lähteä seuraamaan seireenin lailla kutsuvaa hajua. Seurattuani hajua tovin, havaitsin mustaksi hiiltyneen pensaikon takana mitä uhkeimman emakon. Hormoonit alkoivat hyrrätä kehossani ja päätin kokeilla onneani. Kerrankos sitä sikana saa toista sikaa puikkasta. Nousin emakon selkään, mutta tämä ei ollutkaan halukas aktiin keskellä karrelle palanutta niittyä, vaan karjaisi: "Senkin sika!". En voinut kuin niellä tappioni, vaikka granaattiomenan kokoiset kivekseni suorastaan huusivat tyhjentämisen puolesta. Päätin jatkaa matkaa edelleen sian hahmossa, sillä tovereillani alkoi olla jo hätä. Minun oli päästävä perille nopeasti. (by Aranwe 18.10.2002 klo 13:32)
Jatkoin matkaa kirjaimellisesti hippulat vinkuen. Nousin uudelle harjanteelle, josta nyt silmieni eteen avautui hämmästyttävä näky: satapäin sikoja ja maahan laskeutunut Varganien lihanjalostusalus. Aluksen lastiruuman alla sijaitseva antigravitaatiomoottori oli ilmeisesti vioittunut, minkä vuoksi siat oli jouduttu purkamaan kyydistä korjauksen ajaksi. Lihanjalostusaluksen läsnäolo tiesi sota-alusten läsnäoloa, sillä keskimääräinen Vargani-soturi syö päivässä 300 kiloa raakaa lihaa ja tuottaa ulostetta vastaavissa määrin. Kuten tiedämme, Varganien sotaretket alkoivat 400 mala-vuotta sitten, kun heidän planeettansa alkoi hukkua paskaan. Vargani-soturien ulostekasoista tai hajusta ei ollut kuitenkaan merkkiäkään, mistä saattoi päätellä lihanjalostusaluksen jääneen jälkeen muusta laivastosta, joka oli puolestaan mitä todennäköisemmin suuntaamassa kohden kapinallisten viimeistä tukikohtaa. Pian aluksesta ilmaantui pari sähköruoskilla varustettua Molokki-orjazompieta, jotka alkoivat paimentaa sikoja takaisin alukseen. Tällöin ymmärsin tilaisuuteni tulleen. Lihanjalostuslaitos lähtisi pian muun kolonnan perään ja näin se paljastaisi Varganien olinpaikan. Äkkiä selkääni osui Molokkin heiluttama sähköruoska ja sukelsin kivun pelästyttämänä muun sikalauman sekaan, joka vyöryi kohti aluksen uumenia. Takaisin kääntyminen ei ollut enää mahdollista. (by doc.b.d 18.10.2002 klo 16:53)
Toivoin koulujen alkamista, vaan huomasin vasta päässeeni eläkkeelle. Setäni hiillosti minua tulisilla hiilillä. Nousin kuitenkin kuten Felix -ketsuppi makaronista. (by jomppa 20.12.2002 klo 11:39)
Ajatukseni eivät oikein pysyneet kasassa. Mutta oliko tuo nyt niin ihme, koulun käynti oli yhtä tuskaa. Onneksi oli nämä ruokatunnit, jolloin pääsi rauhoittumaan hetkeksi ja saattoi rauhassa miettiä omia asioitaan. Koulun keittiöhenkilökunta saattoi kuitenkin aavistella jotakin, he olivat varmasti panneet merkille kuinka siirsin lautaselta syrjään aina kaikki äyriäiset, silakkapihvit ja muut. Minulla oli myös aina tapana varmistaa, ettei ruuassa käytetty liha ollut sianlihaa. Nyt oli ruokana makaronilaatikkoa ja olin epähuomiossa turauttanut sekaan runsaasti ketsuppia. Ah tuota viekoittelevaa punaista sävyä, ajatukseni harhailivat taas kotiplaneetalleni... (by Hezzu 07.01.2003 klo 11:55) IP
ja muistan taas sen riidan, joka sai minut lähtemään minut ulos ovet paukkuen. Portaikossa naapurin akka tuli myymään itseään ja pimeää pullua. Sanoin että rahani riittävät vain pulloon. Helvetti. Heräsin karunkauniiseen päänsärkyyn kylmissäni taivaalla paistoi jokin kirkas valo kuin valvojan kuulustelulamppu. Kirosin piheyttäni, sillä olisi pitänyt sijoittaa rahat naapurin akkaan tai sen alaikäiseen pentuun. Sammuttuani pimeästä pullosta, pentu oli vienyt loput rahani. Nyt olin tosi kusessa, jossakin maassa jossa kaikki puhuivat jotakin kummaa kieltä. Katujen varsille kiinnitetään ihmisten kuvia ja aukioilla sedät ja tädit jakavat koreistaan makeita mutta kovia marjoja, rintaan neuloilla kiinnitettäviä nappeja ja papereita. Maassa on jotakin valkoista, kovaa ja kädessä sulavaa ainetta. Hytisen inhosta isossa salissa, jossa on pitkulaisia tasoja. Minunkaltaisiani ahmivat suuhunsa oudon näköistä valkoista mössöä kuin toukkia. Päälle ruiskuttavat punaista soppaa, joka tuo mieleen... (by desmo 24.02.2003 klo 23:17)
Veren joka virtasi tuona kauheana päivänä, jolloin oli ratkaistava kumman sotajoukot olivat paremmassa iskussa. Vargani sotureiden suuri koko ja julmat panssarit saattoivat olla heidän vahvuutensa, mutta ylivoimalla heidät oli lyötävissä. Tuona verisenä Perjantaina joka oli kääntymässä jo lauantaiksi, ottivat yhteen suuren suuret Vargani soturit ja pienen pienet Oysterheadit. Minä olin aivan pakokauhun vallassa ja en pystynyt liikahtamaan. Tuijotin vain kuinka kotikaupunkini tuhottiin. Olin viettänyt tuossa samaisessa pikku kylässä koko lapsuuteni ajan. Nyt sain seurata vierestä kuinka vihaiset Varganit silpoivat sukulaiseni, tuttavani, kaverini. Oysterheadin palasia oli ympäriinsä, me olimme häviöllä. Meidän oli pakko luovuttaa ja alistua orjiksi noille raakalaisille. Oli myönnettävä tosi asia että Varganit olivat mahtavin rotu päällä Rëctumin planeetan. Meidän Oysterheadien oli tyydyttävä tappioon. Meidän rotu oli valitettavan heikko. Olimme enää ainut jäljellä oleva laji joka vielä polveutui ihmisestä. Nyt meidätkin orjuutettiin. Ainoa mahdollisuuteni oli paeta. Kukaan ei nähnyt minun katoavan vähin äänin paikalta. Tämä flashback toistuu minun pääni sisällä monta kerata päivässä, vannoin kostoa Varganeille ja sen he vielä kokevat. (by MrBungle 12.03.2003 klo 01:51)
Pimeää ja hiljaista. Käsi on kevyt ja nousee kohti kattoa. Selkää jomottaa - ovi repäistään auki ja se rojahtaa seinää vasten. PAM! Huoneen täyttää kirkas valo, joka sokaisee minut. Nilkkaremmi avataan ja joku karvainen äijä kääntää minut kyljelleni, samalla kun joku riuhtaisee housuni polviin. Jännitän pakarani ja koskee, kun terävä piikki painetaan ihoni läpi. Tunnen kirvelevän aineen ruiskuavani lihakseeni ja sitten neula vedetään pois. Tyynyä kasvojani päällä pidellyt karvainen äijää minä räkäisen päin silmiä. Siinä samassa hän iskee minua palleaan kovalla nyrkillä ja karjaisee: - Saatanan hullu! Sydän tuntuu hyppäävän kurkkuun, sitten huoneen nurkassa räjähtää ja seinän läpi tulee käsiä jotka kiskovat minut takaisin pimeyteen. (by Desmo 12.03.2003 klo 02:25) IP
Missä minä olen, en tunne jalkojani, en tunne käsieäni. Ainoa tuntemus tulee karmivasta pääkivusta. Huoneessa jossa makaan on pimeää, jostain pienen pienestä rakosesta tulvii valoa jonka koen tervettulleeksi. Miksi minä olen täällä, missä minä olen, miten olen tänne joutunut? Miljoonat kysymykset täyttävät pääni ja samalla särky vain yltyy. haluaisin repiä pääni irti ja survoa sen tuosta pienestä aukosta seinässä. Käteni osuu johonkin lämpimään lattialla. Jotain eritettä kenties? Se ei haissut miltään kun sitä haistoin. Tai ehkä pienoin aromi mutta ei kuitenkaan ulosteelta. Maistoin sitä. Se oli verta, oliko se minun vai oliko huoneessa joku muu minun lisäkseni. Koetin tutkia ruumistani olisiko siinä vastaus kysymykseen, mutta en löytänyt minkäälaista haavaa kehostani. Maistoin uudelleen ainetta ja yhä vain varmistuin siintä että verta se oli. Joskus kun oli haava tullut sormeen lihaa leikatessa, olin työntänyt sen suuhun. Se oli maistunut aivan smalta kuin tämä maistui. Huomasin olevani alaston ja minulla oli hiukan viileä olo. Pientä kajastusta seinässä olevasta raosta lukuunottamatta, huone oli täytin pimeä. Aloin konttaamaan pitkin lattiaa ja tunsin äkillisen kivun takapuolessani. Oliko joku raiskannut minut, sieltäkö veri oli peräisin? Työnsin käteni ahteriini tutkiakseni tulisiko sieltä veri joka oli lattialla lammikkona. Työnsin käteni suuhun mutta se ei kyllä maistunut verelle, jollekin muulle mutta ei kyllä verelle. KOnttasin jonkin matkaa eteenpäin kunnes osuin johonkin pehmeään ja karvaiseen. Säpsähin ja vetäydyin taaksepäin kunnes osuin toiseen samanlaiseen takanani. Missä minä olin? Olinko joutunut kuitenkin Varganien vangiksi? Mitä nuo karvaiset möykyt lattialla olivat?... (by MrBungle 13.03.2003 klo 15:45)
Yritän liikkua hieman pidemmälle olinpaikastani, mutta aikeeni katkeaa viiltävään kipuun takaraivossani. Yritän liikkua uudelleen, mutta taas tuntuu kuin pääkopasta revittäisiin takaosaa irti. Tunnustelen takaraivoani ja huomaan jonkinlaisen johtokimpun olevan kiinnitettynä takaraivooni. Yritän repiä johtoja irti, mutta silmissä salamoivan kivun vaikutuksesta lyyhistyn takaisin lattialle. Toivuttuani shokista yritän seurata johtonippua toiseen suuntaan takaraivostani. Seuratessani kaapelia liukastelen lattialla joka on kostea vielä tuntemattomasta nesteestä. Kaapelia riittää monta metriä kunnes se alkaa nousemaan lattialta ylös seinää. Seinässä on kaapelinipun toinen pää kytkettynä johonkin liittimeen. Yritän tempoa kaapelia irti, mutta mekaaninen lukitus ei anna periksi. Liittimen vieressä on seinässä kohta, joka loistaa kelmeää valoa likakerroksen alta. Pyyhin käsilläni rapaa tuon valon päältä ja alta paljastuu jonkinlainen näyttöruutu. Ruudussa olevasta tekstistä en saa mitään selvää, ilmeisesti siinä on jotakin tekstiä ja palkki, joka etenee hitaasti oikealle. Näytön alta löytyy muutama painike, kokeilen painella niitä. Laitimmaisesta painikkeesta alkaa näytöllä tapahtumaan jotain, symbolit muuttuvat jokaisen painalluksen jälkeen mutta ilmeisesti informaatio säilyy samana. Painelen näppäintä aikani kunnes näyttöön ilmaantuu tutunoloisia merkkejä. Ruudussa lukee: "Downloading... 53% complete". (by Jake 22.05.2003 klo 16:00)
"NONIIN, SIKAILIJA", huusi edessäni oleva lihava mies. "Oletkin ilmeisesti, tuollainen joka paikkaan kärsäsi työntävä urkkija kuin olet, löytänyt uusimman singleni mp3-muodossa". Havahduin. Mieshän oli Sakari Kuosmanen! Katselin ympärilleni ja vaivauduin yhä entistä enemmän. Olin päästäni kiinnitettynä jonkinsorttiseen materiansiirtolaitteeseen, enkä kyennyt liikkumaan. Pian Sakari jatkoi puhuntaansa "Minä en ole lainkaan ilahtunut siitä etteivät ihmiset pidä musiikistani. Vielä enemmän vihoissani olen kuitenkin siitä, että sinä saatanan kähelö olet jo moneen kertaan yrittänyt johtaa säälittävää kapinaliikettäsi minun uljasta maailmavalloitussuunitelmaani vastaan." Huusin Sakarille: "Mitä haluat minusta? Miksi tuhosit kansani?" -"Ensinnäkin haluan tehdä sinusta vannoutuneen Sakari Kuosmanen-fanin tällä IHANALLA keksinnölläni, jossa sinun pääsi on kiinni. Toisekseen kansasi ei ollut riittävän tyylitietoista jengiä. He eivät ostaneet levyjäni. Sen sijaan he kuuntelivat sitä ällöttävää progea, ja eihän sellaista voi sallia. Aggressiivisen markkinoinninedistämiskampanjan ansiosta entisellä kotiplaneetallasi kuunnellaan nykyisin AINOASTAAN Sakari Kuosmasta ja tehdään jopa Sakari Kuosmanen-merkkisiä autoja. Siitä minulle tulee runsaasti rojalteja rojalteja rojalteja..." Kuosmanen hyppeli innoissaan edessäni. Oksettavaa. Hän oli palkannut kokonaisen Varganirodun edistämään levymyyntiään ympäri galaksin. Hän oli tuhonnut kotiplaneettani alkuperäisväestön ja asettanut paikalle Thypsion-planeetan Fyrqot-kansan. Fyrqot-kansa on ehkä koko maailmankaikkeuden musiikillisesti tyylitajuttominta kansaa, ja Thypsion koko universumin tyylitajuttomuuden keskus. Jo Thypsionin kansallislaulun "Villi punaviini sut mun aivoaaltojeni taajuuksille toi" ajatteleminen saa monet rodut hermoromahduksen partaalle, ja niinpä thypsionilaiset laulut ovatkin erittäin suosittuja numeroita galaktisten S/M- klubien "GIGANTTISET KIDUTUKSET"-osastojen hyytävimmissä kellareissa, jonne vain uhkarohkeimmat sadomasokistit uskaltavat mennä. Kun planeetallisen levy-yhtiön toimitusjohtaja Bllrqus Huug sai tietää että Fyrqot-kansa ostaa mitä tahansa levyjä kunhan he vaan saavat päivittäisen annoksensa Sakari Kuosmasta, päätti Huug pian ottaa yhteyttä Kuosmaseen ja ehdottaa yhteistyökumppanuutta. Kuosmasen johdolla fyrqotit levitettäisiin ympäri maailman ja muut ei-ostavaiset rodut siivottaisiin alta pois. Kuosmanen tekisi mitä tahansa edistääkseen levymyyntiään, ja Huugin ei tarvitsisi kun vain kaivaa nenäänsä, kun tämän jälkeen rahaa tulisi levy-yhtiölle kuin roskaa, kun fyrqoteista tulisi ainut galaksin rotu. Lopultakin joku ostaisi Huugin lempiartistin Brundat Hurguglin butonilaisia kansanlauluja, jotka ovat kuuluisia siitä että ne esitetään käsiseisonnassa röyhtäillen ja oksennellen. Toki Huug oli ottanut huomioon myös sen, että mikäli jokin menisi pieleen, kaikki olisi Kuosmasen syytä; tunkeileville toimittajille hän vain vastaisi "tiesin jo alusta asti että Kuosmanen on hullu, ekspansiivinen ääliö" tai "no artistiltahan tämä -koko galaksin väestön teurastaminen ja korvaaminen tyylitajuttomilla fyrqoteilla jotka laulavat aamulla 'mun sydämein sykkii kuin ampuisin tykkii' -on vain normaalia toimintaa, jolle viaton levypomo vain ei voi mitään". Nyt olin kovassa pinteessä. Kuosmanen aloitti uusimman singlensä soittamisen: Mun sydämeni on kuin helteinen kesä jonka ankkalammelle tuli joutsenen pesä Mä rakastan sua kuin sika limppuu mut miks sää et rakasta mua ees himppuu? Ou beibe tuu mun mukaan niin mä näytän sulle sateenkaaren pään Ou beibe tuu mun mukaan ennen kuin puimurin alle mä jään Oksensin. Vaikersin, mutten voinut mitään. Onneksi hän ei ollut vielä vääntänyt materiansiirtokoneen vipua. -"Tiedän että mielestäsi tämä musiikki on hirveätä paskaa. Mutta pian opit arvostamaan taidettani kun väännän tästä vivusta." Musiikki oli kamalaa ja läski Sakari Kuosmanen hyppeli ja tanssahteli edessäni innoissaan ja hikisenä. Inhottavaa. Kuinka selviäisin tästä, en voinut mennä mihinkään. -" Noniin... nyt sinun on aika liittyä suureen fanijoukkooni... vain tästä vivusta" PAM!!! Ja Sakari Kuosmanen kaatui selälleen maahan enkä muuttunutkaan faniksi. Mutta kuka hemmetti... "I SHOT HIM IN THE BACK!", huudahti haiseva, pitkätukkainen viiksekäs äijänretale. Huudahdin riemusta "LEMMY KILMISTER!!! Pelastit päiväni!" -"FAR FROM THAT! Kuosmanen was only a little shit in the game... you win, you loose, it's all the same to me..." -"Irrota minut tästä remeleestä, Lemmy!" -"OK boy, but we got a lot of things to do... We got to stop those fucking fyrqots and... that Crazy old Huug!" -"Se tehhään, mutta ensin vejetään vähän blossee ja vejetään henkee tämän kaiken jälkeen." Downloadasin Kuosmasen koneelta M.A Nummisen "On sika kunnossa", ja pian olin kunnossa, taisteluvalmiina. Lemmyn ja hänen desperadojensa avulla vielä estäisimme fyrqotien hallitsemattoman leviämisen ja Huugin hullutukset! (by heikkikerkkanen 08.08.2003 klo 00:09)
Ajatukseni eivä edelleenkään oikein pysyneet kasassa, ja jos pysyivätkin, rumimmat sojoittivat silmään. Siksi päätin jättää ajatukset ja lähdin. "I,m stronger" "I'll survive". Juoksin ja juoksin ja juoksin kunnes olin fokalisoitunut ulos minuudesta ja kunnes en jaksanut. Hän käveli yhä hitaammin ja hidastuen. Lopulta hän huomasi olevansa aivan aivokuollut ja maailma oli absoluuttisessa nollapisteessä. Aika kului ja kulutti pistettä, aika ei ollut pysähtynyt, vaikkei muuttunutkaan. Eräänä pimeänä päivänä se puhkesi. Kuin alkuräjähdys ja siitä syntyi ääniä. (by Fastro 08.02.2005 klo 12:26)
kun ollut, olin kuollut. (by Fastro 27.04.2005 klo 22:03)
Jatkonovelli I : Kalervon erehdys
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Kalervon erehdys on Palasokeri.comin ensimmäinen valmistunut jatkonovelli, eli sen kirjoittamiseen on osallistunut useita eri kirjoittajia. Kirjoittajien nimet tai nimimerkit kunkin heidän kirjoittamansa osuuden lopussa. Uuden novellin teko on jo käynnissä, voit osallistua novellien tekemiseen kirjoittamalla sille jatkoa."Aion kyllä tehdä sen", raivosi Kalervo kun Hulda huuteli käskyjä kesämökin terassilta. Huldalla oli taas ollut liian vähän tekemistään kesälomallaan ja nyt Kalervo olikin se, joka joutui siitä kärsimään. ...Jatkuu » Vaikka oli sunnuntaipäivä ja useimmat ihmiset muistivat kunnioittaa lepopäivää, Huldalle se ei tarkoittanut mitään vaan tämä oli patistanut Kalervoa kaivamaan matoja jotta Hulda pääsisi illalla ongelle. "Mistä helvetistä minä nyt matoja tähän hätään keksin?", mietti Kalervo. Heinäkuu oli ollut kuivin vuosikymmeniin ja kaikki kastemadot olivat varmasti kuolleet kuivuuteen. Huldan raakkuminen vain jatkui mökin kuistilta, mutta Kalervo ei enää välittänyt. Hän meni liiterin taakse, missä hänellä oli halkopinossa pullo Koskenkorvaa piilossa. Aikaisempina kesinä yksi pullo oli saattanut Kalervolle riittää viikkokausiksi, mutta tänä vuonna hän oli joutunut ostamaan piilopulloja miltei jokaiselta kauppareissulta. Mikä kumma siinä oli kun ihminen ei saa levätä eläkepäivilläänkään? (by Jake 19.01.2002 klo 18:37)
Kohta Kalervo huomasi, että Hinkuhan se sieltä saapui häntäänsä innokkasti heiluttaen. Hinku oli 12-vuotias iso nallekarhun näköinen leppoisa koira, joka myös oli välillä kiusaantunut Huldan komentelusta. Kalervo käänsi päänsä kallelleen ja sanoi haaveillen Hinkulle: "Tuolla jossain kaukana on varmasti paikka, jonne ei kantaudu Huldan raakunta. Mitäs sanoisit Hinku, jos pakataan kassi täyteen murkinaa ja lähdetään katselemaan maailmaa?" Hinku näytti ymmärtävän Kalervon sanoman, haukahti kolme kertaa ja katsoi Kalervoa anovasti. Niinpä kaverukset päättivät, että nyt mennään, etsiköön Hulda rauhassa matojaan! (by Täti 19.01.2002 klo 18:38)
Ja niin lahtivat Kalervo seka Hinku pakoon tyranninomaista naisvaltaa kohti tuntematonta, mukanaan vain pari koiranmakkaraa ja hitunen tulilienta. Kalervo ohjasi kaksikon laheiselle tielle, jota he lahtivat kulkemaan eteenpain. Kohta alkoi horisontin takaa kuulua moottorin parina, ja Kalervo tunnisti viritetyn pappamotskan metelin samantien kuuluvan naapurin Maurin menopelille. Mari kurvaili soratieta kannissa kuin kaki, kuten aina, ja huomatessaan kulkurikaksikon alkoi han innokkaasti vilkuttaa. Moinen huolimaton ajotapa oli talla kertaa turmioksi, silla samalla hetkella kuin Mauri irrotti otteensa menopelinsa tangosta, oli mopo maassa ja Marin naama mullassa. Mauria ei nyt jaksanut tilanne kiinnostaa, vaan han jai nukkumaan tienposkeen nyt kun kerta makuuasennossa oli. Kalervo ja Hinku katsoivat maassa vapaana lojuvaa mopoa, mutteivat huomanneet Huldaa, tata viikinkigladiaattorinomaista karjalaisnaista, joka oli saapunut metsan laitaan valtaisan atraimen kanssa. (by Mikkis 19.01.2002 klo 18:39)
Koska lentopalloilijan urallaan Kalervo oli kuitenkin ollut kuin peikko, hän vaistosi aran tilanteen koiransa ilmeestä. Viime hetkellä hän löysi suojaa, kun huldan hulppea kirves iski kantoon kiinni."Anna poika perse" huusi hulda baritoniäänellään niin kovaa, että kolme tenoriakin hiljeni Helsinki-areenalla. (by Petteri 19.01.2002 klo 18:39)
No kolme tenoria kuitenkin jatkoivat lauluaan ja loppuunmyyty keikka tuotti runsaasti rahaa. Kalervo taas sujahti juuri ja juuri kirveen alta piiloon. Hulda oli raivoissaan. Kalervo ja Hinku katsoivat parhaaksi lähteä juoksemaan niin lujaa kuin vain kuudesta koivesta pääsee. Sata metriä juostuaan Eurokossun vaikutukset kuitenkin alkoivat näkyä ja Kalervon hengitys alkoi muuttua pihiseväksi. "mitäs jos levättäisiin", hän totesi Hinku koiralle. Huldaa ei näkynyt missään. Nälkäkin alkoi jo painaa. Koiranmakkara ei ollut Kalervon mieliruokaa. Siinä he sitten istuivat pellon aukealla kunnes taivaalla välähti jotain...jotain kirkasta siellä liikkui, suoraan etelässä päin.Hinkukin sen huomasi ja rupesi haukkumaan. (by Tuntematon 19.01.2002 klo 18:40)
Kalervo ja Hinku tuumasivat siinä sitten,"että eiköhän mennä kattomaan, mitä siellä on". Kalervo alkoi talsimaan kohti valonvälähtelyä, joka hämärtyvässä illassa alkoi näkyä yhä selvemmin. Kuljettuaan jonkun matkaa Kalervo huomasi Hinku-koiran käyneen kovin hiljaiseksi ja vaisuksi. "mikähän tuota saamarin rakkiakin vaivaa?", pohti Kalervo jatkaessaan matkaa, vaikka omakin olo tuntui vähän ontolta voimistuvaa välähtelyä lähestyttäessä. Yllättäen Hinku pysähtyi ja Kalervokin huomasi pellon reunassa, lähempänä välähtelyn aiheuttajaa, pari omituisen näköistä, pitkiin tummiin takkeihin pukeutunutta hyyppää. "Ei helevetti, mitäs täällä on oikein tekeillä..." Alkoi sankarimme pohtia. (by AP 19.01.2002 klo 18:41)
Kalervo hiipi pellonreunaa lähemmäs. Hinku seurasi häntä hiiren hiljaa häntä koipien välissä. Lähemmäksi päästyään Kalervo huomasi, että paikalla oli kosolti muutakin porukkaa noiden kahden tummiin pukeutuneen oudon kulkijan lisäksi. Valonvälähdyksen Kalervo huomasi tulevan pakettiauton tuulilasista, johon laskeva aurinko heijastui. Kalervo oli edelleen hieman hiprakassa ja tuon mukavan olotilan turvin hän päätti rohkaista mielensä ja mennä kysymään kaljupäiseltä mieheltä että mitä täällä oikein tapahtui. "Kuvaamme uutta radiolinjan mainosta teemalla Men In Black", isomahainen mies vastasi ja jatkoi:" Haluatko tulla koirasi kanssa mukaan mainokseen?" Juuri kun Kalervo aikoi vastata myöntävästi hänen SONERA-liittymällä varustettu puhelimensa alkoi soida. (by Kale 19.01.2002 klo 18:41)
Puhelin soi, Kalervo vastaa; Televirtuaali epätodellisuudessa, hyvää päivää. Puhelimen toisessa päässä olikin Kalervon 89-vuotias äiti joka on huonokuuloinen ja luuli soittavansa johonkin 0700-numeroon ja sulki puhelimen. Mitä opimme tästä ? - Emme mitään. Mutta siitä TV-mainoksesta Kalervo tuumi että miksipä ei - kokeillaan!! Ja niin oli syksyllä uusi TV-mainos nimeltä "Pampers pitää kuivana". (by Kippo Teelamo 19.01.2002 klo 18:41)
Suuren filmitähden elkein Kalervo kutsuu koko kylän (5 maanviljelijää, paikallisen K-kaupan omistajan ja helsinkiläisen pornokauppiaan) Taunon pubiin seuraamaan mainoksen ensiesitystä. Mutta mainos on Kalervolle karvas pettymys. Hänen esiintymisensä jää vain kahteen sekuntiin, joissa hän tyypilliseen tapaansa kaivaa nenäänsä oikein urakalla. Mutta Hinkusta oli tehty mainoksen stara. 14 sekunnin aikana Hinku pelasti lapsen, talutti mummon tien yli ja kerkesi soittaa Radiolinjan liittymällä syntymäpäiväonnittelut naapurikylän Onnille. Esiesityksen jälkeen Hingulle alkaa sataa mainetta ja kunniaa ja ei aikaakaan kun Hinku on kerännyt miljoona omaisuuden. Kalervoa ketuttaa tilanne, sillä hän on pihinä miehenä jättänyt maksamatta koiraverot ja ennelmaksut eikä täten voi todistaa olevansa Hingun omistaja. Kalervo rupeaa suunnittelemaan kavallusta- "miten saan perhanan rakin rahat". (by Lilli & Selina 19.01.2002 klo 18:42)
Kalervo saa hyvän idean. Hän muistaa vanhan opiskeluaikojen ryyppykaverinsa, Pertsan, jonka kanssa tuli monesti vietettyä ikimuistoisia juomakarkeloita ja sammuttua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Hän opiskeli niihin aikoihin lakia (vaihtelevalla menestyksellä), ja saattaisi tietää hyvän ratkaisun Kalervin ongelmiin Suomen porsaanreikiä täynnä olevasta laista. Niinpä Kalervo kaivoi kainalokotelostaan kännykkänsä ja valitsi Pertsan numeron. "Hingun rahat ovat pian kaikki minun ja Ibiza ja kaikki maailman naiset (paitsi Hulda) odottavat...", Kalervo myhäili tyytyväisenä. Puhelimen toisessa päässä alkoi hälyttää... (by Tomu 19.01.2002 klo 18:43)
Puhelin tuntui soivan ikuisesti. Lopulta kuitenkin käheä miesääni vastasi puhelimee n. Kalervo oli jo pyytämässä anteeksi väärään numeroon soittamistaan, mutta juuri silloin toisesta pääs tä kuului karmeaa hampaiden nirskuntaa. Silloin Kalervo muisti Pertsan narskuttelevansa hampaitansa aina herättyään. "Terve Pertsa!", huudahti Kalervo innostuneena. "Mitä helv.., Kalervo?!" paukautti Pertsa. Kaverukset alkoivat jutustella ja kohta oltiinkin jo asian y timessä. Pertsa kertoi tekevänsä lakihommia, mutta alan harmaalla alueella. Turkulainen mafiamies Göran Holmqvist palkkasi hänet puoli vuotta sitten hoitamaan Göränin apumiehiä pois vankilasta heidän kiinni jäätyään. Pertsa lupasi kuitenkin auttavansa Kalervoa koiraongelmassaan jos vain osaisi. Kalervon olisi sitä varten tultava kuitenkin Turkuun. (by Huge 19.01.2002 klo 18:43)
Sen jälkeen kalervo ampui itsensä ja muut. (by Ernest Hemingway 19.01.2002 klo 18:44)
..mutta huomasikin pettymykseksensä käyttäneensä kumiluoteja, jolloin koko ampumavälikohtauksen tuloksena olikin vain joukko helv***n vihaisia ja kipeitä statisteja sekä valtava jomottava struuma Kalervon päässä! (by KV 19.01.2002 klo 18:44)
" VOI PERKELE " ,huusi kalervo ja survoi samalla haulikkonsa molemmat piiput täyteen ammuksia, noita huulipunapuikon hahmoisia kuolemantuomioita. Radiossa soi Alice In Chains. Näin päättyi Kalervon elo. (by James Joyce 19.01.2002 klo 18:45)
Ammukset senkun viuhuivat läpi Kalervon heittelehtivän ja sätkivän ruumiin. Ne etsivät tiensä vimmalla ulos Kalervon selkätuhdosta, tehden rumaa jälkeä mennessään. Hiekka väistyi ammuksien alta ja ne porautuivat kamaraan. Radiosta loppuivat paristot. Kalervo tunsi selkäpiissään kummaa kutinaa. Kraapskraaps... Mikä tuskainen syyhy! Mitä tämä nyt on, mietti Kalervo tomuisessa mielessään. Kutina kasvoi sietämättömäksi ja Kalervo kurotti vaivalloisesti rapsuttamaan. Hänen voimaton kätensä tapasi johonkin pehmeään ja lämpimään. Mitämitä, kummasteli Kalervo. SIIVET!!! Mutta Kalervohan oli kuollut... (by Systeri 19.01.2002 klo 18:45)
Mutta ei siis kuitenkaan kuollut! "Miten tämä voi olla mahdollista?" ihmetteli Kalervo. Juuri äskenhän hylkäsin elämäni mitä itsekkäimmällä tavalla, eikä `Herra iso Herrallakaan´ole ollut elämässäni mitään arvoa, pakana siis viimeiseen hengenvetoon asti. Ajatusten poukkoillessa Kalervon pienessä päässä, hän alkoikin tuntea käsittämätöntä mielihyvää korvan nipukassa, kainalon kuopassa, polvilumpiossa... Tunne valtasi hänen koko olemuksensa ja pian Kalervo kieriskelikin lattialla naurusta ulvoen kuin pahainen urossusi... Jokin kuitenkin keskeytti Kalervon valtaisan endorfiinipurkauksen kuiskaamalla Kalervon korvaan... (by Riikka vaan 19.01.2002 klo 18:46)
"Psst! Sinua tarkkaillaan, rauhotu hyvä mies." Kalervo käänsi hämillään päätään että mitä nyt? Hänen vieressään seisoi hintelän oloinen, mutta jollakin kumman tapaa hyvin voimakkaan oloinen hahmo, jonka vaatetus toi mieleen... (by Hezzu 09.02.2002 klo 00:06)
..Jeesuksen. Ja Jeesus se olikin, joka oli tullut lentolautasella käymään maassa Uranus-planeetalla sijaitsevalta juutalaiselta siirtokunnalta. Shalom, sanoi Jeesus, onks Maria Magdaleena näkyny, kun olis asiaa noista elatusmaksuista. No ei oo, totesivat sankarimme. Noh, ei se mitään, mutta meillä on kohta bileet yhdellä Marsin kuista, tuletteko messiin, sanoi Jeesus. Niinpä sankarimme hyppäsivät lentolautaselle ja viettivät loppuelämänsä Marsin kuussa kuunnellen kletzmer-musiikkia ja lammaspaistia syöden. Sen pituinen se. (by doc.b.d 17.10.2002 klo 12:16)
Ne soittivat kuin riivatut, silmät päässä pyörien »
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Näin taisin tuonne foorumille kirjoittaakin että palstojen integrointi artikkeleiksi on alkanut.Ala mistään etsimään noille alkuperäisiä julkaisupäiviä kun ne eivät ole systeemiinkään tallentuneet.
Kaksi uutta freeride elokuvaa
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Freeride elokuvat KURT ja ELEKREP saivat ensi-iltansa Ski & Board Expossa marraskuun alussa. Molemmat elokuvat ovat nyt ladattavissa elokuvien virallisilta kotisivuilta osoitteista www.kurtmovie.com ja www.elekrep.com, tämän lisäksi elokuvat ovat myös myynnissä dvd-versioina.
Kuva : HDP Films / Matias Konttinen
Elokuvat on tuottanut HDP Films, joka on erikoistunut urheilu- ja ulkoilmatuotantoihin, esim. taanoinen Solidpowder-trilogia oli tämän porukan käsialaa. ...Jatkuu » Molemmissa näistä uusista elokuvista elokuvista esiintyy Suomen ja maailman laskijoiden kärkijoukkoa. KURT elokuvaa, jonka on ohjannut Penni Vasama, tähdittävät mm. Joonas Kuoksa (Rovaniemi), Tuukka Terva-Aho (Jyväskylä), Mart Perendi (Jyväskylä) ja Jani Nygård (Helsinki). ELEKREP, ohjaus Jaakko Itä-aho, tähtikaartiin kuuluvat mm. Antti Autti (Rovaniemi), Miikka Hast (Helsinki), Aleksi Vanninen (Helsinki) ja Joni Mäkinen (Helsinki).
Lisätietoja löydät seuraavista osoitteista:
www.hdpfilms.com
www.kurtmovie.com
www.elekrep.com
Palasokerin juttu Solidpowder-elokuvasta
Tour Scotland via London - Matkapäiväkirjan osa 3
ARTIKKELI | näytetään 2 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Skotlannissa mutkittelu jatkuu tässä kattavan matkapäiväkirjan kolmannessa ja viimeisessä osassa. Tie vie Obanista Kennacraigin kautta lautalla Isle of Islaylle, tuolle viskituristin pyhiinvaelluskohteelle, saarelta löytyy seitsemän tislaamoa. Piipahdamme myös Glasgowissa ennen kotimatkaa. Yhteenvedosta voi laiskimmat lukea kokemukset tiivistetyssä muodossa. Lue ensimmäinen ja toinen osa ensin niin pääset kartalle.Oban, maanantai
Obanin koleaan aamuun heräsimme siinä määrin varhain että hostellissa ei ollut vielä aamiaista tarjolla, joten aamiainen ostettiin matkalta ja käppäiltiin satamaan odottelemaan bussin lähtöä. ...Jatkuu » Täysikokoisen ja minibussin risteytys kaartoi ennen pitkää oikealla numerolla varustettuna paikalle, mutta kuski selitti jotain käsittämätöntä ja viittoi kadun toiselle puolelle. Vartin odoteltuamme kyseinen bussi teki vaikeanoloisesti käännöksen kadulla ja poimi meidät kyytiin kadun toiselta puolelta. Kennacraigiin matkaan kuului yksi vaihto välillä Lochgilpheadissa, sinne asti ajeltiin todella pieniä ja mäkisiä maalaisteitä, maisemat olivat upeat mutta pienoinen huoli tiellä pysymisestä kalvoi matkan ajan eläkeikää lähentelevän kuskin ajellessa varsin huolettomasti. Lochgilpheadissa vaihdettiin modernimpaan bussiin joka ajoi jos mahdollista vielä huolettomammin Kennacraigia kohden. Bussi kaartoi lauttasatamaan josta lautta lähti kohti Islaytä kohti hetken odottelulla. Pilviverho roikkui alhaalla ja meri oli epäilyttävän tyyni enteillen huonompaa keliä, mutta vieläkään ei satanut. Lauttamatka Kennacraigista Islaylle kestää reilut pari tuntia, tänä aikana ehtii lautalla sujuvasti lounastamaan ja/tai kahvittelemaan. Islaytä lähestyttäessä tasaisen harmaassa pilviverhossa oli saaren yläpuolella reikä ja saari kylpi auringossa. Epäilykset Skotlannin sääolosuhteista alkoivat osoittautumaan yltiöpessimistisiksi.
Lautta vei meidät Port Askaigiin, joka on Islayn pohjoisempi lauttasatama. Aivan satamalaiturin välittömässä läheisyydessä oli Hotel Port Askaig, josta tuo aikaisemmin mainittu huone oli järjestynyt seuraavaksi yöksi. Sisäänkirjautumisen yhteydessä virkailijatar kyseli jälleen että haluammeko että hän järjestää meille majoitusta toiseksi yöksi koska hotelli oli siis täyteen bookattu. Tähän toki myönnyimme. Matkatavarat huoneeseen ja ihmettelemään saaren sisäistä joukkoliikennettä. Hotellin viereiseltä pysäkiltä oli linjuri lähdössä samalla minuutilla kun siihen astelimme joten päätimme käydä Bowmoressa, löytyy saaren keskivaiheilta ja on jossain määrin saaren "pääkaupunki". Tylynoloinen kuljettaja rahasti pari puntaa kyydistä.
Bowmoresta löytyi ennakoitavasti Bowmoren viskitislaamo, kävimme sitä pikaisesti ihmettelemässä, tislaamokierroksia ei enää samalle päivälle ollut ja myymälästä ei viitsinyt kovin isoja tuliaisia ostaa rinkassa kannettavaksi. Bowmoren tislaamon vierestä löytyy saaren uimahalli, erikoista paikassa on lähinnä se että uimalan altaiden vesi lämmitetään tislaamon lauhdevesillä. Erijännää.
Seikkailtuamme hetken Bowmoren keskustassa totesimme että päivän viimeinen bussi lähtee takaisin Askaigiin varsin varhain ja käytännössä olimme siis pakotettuja palaamaan takaisin. Bowmore oli näin pikaisesti kierrettynä oikein viihtyisältä kylältä, josta löytyi kuitenkin melkein kaupunkimaiset palvelut. Islayllä majailee ympärivuotisesti joidenkin lähteiden mukaan noin 2000 asukasta, joten palveluille kai on tarvetta myös turistisesongin ulkopuolella.
Askaigissa yritimme löytää hotellin virkailijatarta siinä toivossa että tämä olisi onnistunut löytämään meille seuraavaksi vuorokaudeksi majoitusta vaan häntä ei löytynyt enää mistään eikä muut työntekijät tieneet asiasta mitään. Askaig on ilmeisen uusi lauttasatama, ainakin sinne johtanut tie oli aivan äskettäin louhittu jyrkkään rantakallioon ja sataman välittömästä läheisyydestä ei löytynyt oikeastaan mitään palveluita, varsinkinaan iltapäivän ehdittyä iltaan, posti ja kioski laiturilta löytyi, mutta eivät enää palvelleet. Satamasta katsottuna vastarannalla nousi jylhännäköinen Jura, saari jolla Orwell kirjoitti 1984 kirjansa. Kyseiselle saarelle olisi Askaigista kulkenut yhteysalus muutaman minuutin välein, mutta saari näytti kovasti siltä että sinne olisi syytä mennä omalla autolla. Autottomuus alkoi muutenkin olemaan ongelma Islayllä, olimme alkuillasta käytännössä Askaigin "vankeina", lähimpiin tislaamoihin tai muihin nähtävyyksiin oli useiden mailien matka joten päädyimme hotellin pubiin syömään. Matkan ehkä kehnoimman ja kalleimman aterian, pari paistisiivua ja muutama perunan, tarjoilivat vaatimattomaan yhdeksän ja puolen punnan hintaan, itsetarkoituksellisesti emme paistia tai muita porvarihenkisiä aterioita tilanneet vaan varsin niukka ruokalista ei juuri muuta tarjonnut. Hinnassa saattoi olla "turistilisää" ihan reilusti, pubiin eksyi paikallinen kaveri syömään jotain poronkäristyksen tapaista varsin reilunnäköistä annosta ja vaikea uskoa että kukaan maksaisi päivällisestään kymmentä puntaa jos paikkakunnalla asuisi. Ei sillä että hinnoittelulla olisivat onnistuneet matkabudjettia kaatamaan, mutta hieman jäi karvas maku suuhun. Muutoin pubin hinnoittelu oli kohdallaan ja päästiin viimein varsinaiseen asiaan, eli Islay-viskien maisteluun. 25-vuotias Laphroaig oli varsin samettista maultaan vaikka joidenkin mielestä ehkä kovinkin jyrkkä kypsyneenäkin, ehkä kuitenkin jopa liian pehmeän makuinen.
Pubissa haastattelivat kiinnostuneina suomalaisia matkaajia ja epäuskoisena epäilivät valehtelijoiksi kertoessamme että olimme liikkeellä täysin joukkukulkuvälineitä käyttäen, paikallinen asukki kertoi ettei uskaltaisi edes suurkaupungeissa luottaa niihin. Epäilykset kasvoivat kun yhtään valehtelematta kerroimme että toistaiseksi kaikki kulkuvälineet olivat kulkeneet lähestulkoon minuutilleen aikataulussa, osittain omaksi yllätykseksemme myöskin, koska etukäteen oli matkailufoorumeilta voinut lukea varoituksia siitä, kuinka joukkokulkimet olivat välillä kovinkin haastavia Isossa Britanniassa. Seuraavaksi haastattelivat säästä ja eivät enää uskoneet mihinkään sanomaamme kun kerroimme että koko matkan aikana ei ollut reiluun viikkoon satanut käytännössä ollenkaan. Keskustelu paikallisten kanssa melkeinpä tyrehtyi näiden väittämien jälkeen, todennäköisesti epäilivät että näiden koijareiden juttuja ei kannata pahemmin uskoa. Totta puhuimme tietenkin, totuus oli tarua ihmeellisempi.
Askaigin nuiva meininki vaikutti sen verran suunnitelmiimme että punoimme seuraavan päivän juoneksi varhaisen bussimatkan eteläiseen lauttasatamaan, Port Elleniin ja mahdollisesti sen lähettyviltä löytyviin viskitislaamoihin, käytännössä siis Laphroaigiin ja/tai Lagavuliniin. Iltapäivällä takaisin Askaigiin ja lautalla mantereelle.
Isle of Islay, Port Askaig, tiistai
Aamulla varhain ensimmäisen vuoron äreä bussikuski suostui maanitellen viemään meidät Port Elleniin. Port Ellen olikin sitten lähestulkoon vastakohta pohjoisen Askaigille, satamassa oli lauttasataman lisäksi vilkkaanoloinen vierasvenesatama. Satamasta jatkui kaupunkimainen "keskusta" palveluineen. Kävimme hiippailemassa rantatiellä puolisen mailia kohti Laphroaigin tislaamoa, mutta käytössä olleesta kartasta ei pystynyt oikeaa etäisyyttä arvioimaan ollenkaan, bussit eivät juurikaan oikeaan suuntaan kulkeneet ja sen verran kun tietä eteenpäin näki, ei siellä näkynyt mitään etäisestikään tislaamon näköistä, joten käännyimme takaisin ja vaihdoimme suunnitelman aamiaiseen. Aamiaista satamalahden rannalla nauttiessa seuraan lyöttäytyi pari vanhempaa tanskalaista herrasmiestä, olivat menossa Laphroaigin tislaamolle. Sen verran vakuuttavanoloisesti väittivät tislaamon löytyvän "aivan läheltä", joten lyöttäydyimme seurueeseen, tosin herrat pitivät siinä määrin kovaa tahtia yllä että katosivat pian kukkuloiden taakse rantatiellä. Vaihteeksi helteessä patikoimme arviolta puolitoista mailia kun viimein alkoi näyttämään siltä että etsimämme olisi lähettyvillä. Laphroagin tislaamolle johtavaa lehmusten varjostamaa tietä astellessa mietitytti hieman tienvarsikyltissä lukenut teksti "Visitors welcome by appointment", mitään ennakkojärjestelyjä ei kuitenkaan oltu tehty tavoillemme uskollisina.
Tislaamolta ei vastaanotosta löytynyt ketään, kiertelimme hieman ympäriinsä ja samaan aikaan paikalle osuneet pari ruotsalaista pariskuntaa onnistuivat maanittelemaan vastaanoton tytön jostain paikalle. Tislaamon tyttö otti "plot numberin" ylös, käytännössä siis Friends of Laphroaig "faniklubin" jäsennumeron ja kehoitti klubitiloihin odottelemaan. Tislaamokierrosta ei ilman ennakkosopimusta järjestynyt, yksi kierros oli juuri meneillään ja toinen alkaisi iltapäivällä, liian myöhään aikataulullemme. Klubitilat olivat kovin viihtyisät, tiskillä tarjolla tislaamono tuotteita valmiiksi kaadettuna (kai pääasiassa kierrokselle osallistuville), jylhänkokoisia nahkasohvia ja nojatuoleja, myyntihylly tislaamon tuotteille ja museonäyttely, joka oli vielä jokseenkin alkutekijöissään koska sen rakentaminen oli vast'ikään aloitettu.
Hetken kuluttua tislaamon edustaja saapui paikalle, luovutti todistuksen siitä että olin käynyt perimässä vuokran neliöjalan suuruisesta maapläntistä, jonka saarelta "omistin" ja jonka Laphroaig oli minulle lahjoittanut FoF-klubiin liittyessäni. Tislaamon maksama vuokra oli tietysti viskipullo, ei sentään aivan vakiokokoinen, mutta kieltämättä hieman riistäytyi tuo heidän "markkinointikikka". Tislaamon putiikki ei varsinaisesti tarjonnut mitään erikoistuotteita, joten päätimme jättää tuliaisten oston myöhempään hetkeen ja poistua katsastamaan "tiluksia" eli tuota neliöjalan maaplänttiä. Edellämme juoksivat nuo reilusti yli kolmikymppiset ruotsalaiset kuin pikkupojat, lievää fanaattisuutta oli ilmassa. Maatilkku löytyi rantatien toiselta puolen, oman maa-alueensa katsastaneet ja paikallistaneet saattoivat merkitä oman tilkkunsa maansa lipulla. Suomen lippuja ei montaakaan näkynyt, skandinaaveja muutoin kyllä selvänä enemmistönä.
Lagavulin olisi sijainnut mailin parin päässä rantatietä eteenpäin, mutta arvioimme että aikataulumme (saati rakkulaiset jalat) ei antaisi periksi siellä vierailua, joten suuntasimme takaisin Port Elleniin. Matkalla jokaisesta ohittaneesta autosta tervehdittiin, ilmiö joka oli alkanut yleistymään sitä mukaa mitä pienemmille paikkakunnille saavuimme. Saarella asumuksien ohi kävellessä kailottivat jo kaukaa hyvät päivät tai muuten tervehtivät kulkijaa. Eteläisestä osasta Islaytä välittyi huomattavasti lämpimämpi ja vieraanvaraisempi asennoituminen turisteihin kuin mihin oli pohjoisemmassa satamassa edellisenä päivänä törmätty. Ehkä Ellenin ympäristössä oli jo hyväkstty tosiasia että ilman turisteja saarella on kovin niukasti elinkeinoja saaren asukkaiden elättämiseen.
Port Ellenistä löytyi internet-kahvila (!), selvitimme hieman kulkuneuvojen aikatauluja ja näytti siltä että lauttasatamasta päästäisiin suoraan bussilla Glasgowiin vielä illalla, näin siis oli valittu puolihuolimattomasti matkan seuraava määränpää. Etelä-sataman vieraanvaraisuus jatkui kun aikamme ihmettelimme bussivuoroja ja aikataulua jossa luki ROD, Request on Driver, eli vuoro kai ajaisi jos kuljettajalta pyytäisi. Puuttui vain kuljettaja jolta pyytää. Hetken ympyrää pyörittyämme vanha mummo, alkuperäisiä saarelaisia mitä ilmeisemmin, hoiti meidät postiauton kyytiin, sillä päästiin puolimatkaan Bowmoreen. Bowmoressa oli pikalounaan pituinen tauko odotella, matka jatkui kolmannen asennevammaisen bussikuljettajan kyydissä Askaigiin niin että jäi muutama minuutti peliaikaa kerätä kamppeet hotellilta ja ehtiä lautalle. Hyvin ehti.
Auringonpaisteessa lautta vei meidät Atlantia (edes paikalliset eivät oikein osanneet päättää että oliko kyseessä Atlanti vai Irlannin meri) kyntäen takaisin Kennacraigiin, sieltä bussi samantien kohti Glasgowia. Bussilla pikkuteitä heittelehtiessä tuli taas mieleen että auton vuokraaminen olisi saattanut olla järkevää Skotlannin kiertueeseen, mutta toisaalta kinttupolun levyisiä teitä bussilla väärää puolta kulkiessa jollakin tavalla myös onnitteli ratkaisusta. Muutaman kerran aiemmin olin istunut bussikuskin takana ihan kokeeksi ja yrittänyt pohtia ryhmittymisiä yms. vääränpuoleisen liikenteen ongelmakohtia ja pääosin tuntui siltä että kolarointi olisi väistämätöntä jos olisi itse puikoissa. Monilla matkailufoorumeilla vakuuttelevat että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen oppisi muutamassa tunnissa, mutta jotenkin tuntuu että on paska puhetta tai sitten asiasta ei voi tietää mitään ilman että kokeilee käytännössä. Toisen kerran sitten.
Olimme ennakkoon varanneet Euro-Hostellista majoituksen seuraavaksi yöksi neljän hengen huoneesta. Hostelli olikin enempi hotellimainen kookas majoituskolossaali, josta löytyi hostel-majoituksen lisäksi myös hotelli-tyyppistä majoitusta. Huoneessa majaili pari austraalialaista heppua, vähän iäkkäämpiä poikkkeuksellisti. Toinen heistä jatkoi heti aamulla Lontooseen, toinen oli tullut Glasgowiin tutustumaan sukunsa synnyinseutuun.
Glasgowista oli ennakkoon tiedossa että hieman nauttii hieman kyseenalaista kunniaa väkivaltatilastojen kärkisijoituksilla, alue kai on ollut ollut jossain vaiheessa historiaansa Skotlannin pahiten työttömyyden piinaamaa aluetta. Ilta-aikaan kaduilla liikkui enemmän tai vähemmän häiriintyneitä kulkijoita tavanomaista enemmän. Kävimme pikaisesti syömässä nurkilla ja vetäydyimme hostellille suunnittelemaan seuraavia siirtoja. Periaatteessa käytettävissä oli pari kokonaista päivää, perjantaina pitäisi matkustaa kovaa vauhtia etelään, koska lento lähtisi illansuussa Lontoosta. Aikamme asiaa analysoituamme päädyimme tulokseen että Glasgowista ei kannata liiemmälti alkaa singahtelemaan enää mihinkään, sieltä pääsisimme kätevästi lentäen tai junalla perjantaina Lontooseen.
Glasgow, keskiviikko
Hostellissa oli ihan kohtuullinen aamiainen tarjolla, ensimmäisiä joita ehdimme hostelleissa koeajamaan. Lähdimme tustutumaan Glasgowin nähtävyyksiin, joita ei sitten loppujen lopuksi montaa löytynytkään, enempi tai vähempi väsyneitä olivat suurelta osin. Ensihavainto oli että kaupungin varsinaista keskustaa tai jotain pistettä, mitä voisi kutsua ydinkeskustaksi, ei käytännössä löytynyt. Glasgow on matkaoppaiden mukaan Skotlannin bisneselämän keskus ja siltä se näyttikin. Mainosslogan "Glasgow, Scotland with Style" kyllä pätee, mutta tyylin lisäksi kai pitäisi olla muutakin. Opuksista ei löytynyt juuri muuta kohdetta kuin vanha katedraali, päätimme sitä käydä katsomassa paremman puutteessa.
Katedraali oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus, ehdimme aikamme kiertelemään valtavaa ja vaikuttavaa rakennusta kun jostain katakombista könysi vanha rouvashenkilö ja kysyi "Oletteko jo käyneet alhaalla?" - "Alhaalla?" - "Siellä on toinen katedraali." Olihan siellä, melkein saman kokoinen (eli valtava) kuin yläkerrassa. Katedraalissa riitti nähtävää pariksi tunniksi, sitten oli päästävä jo ulos tuulettumaan. Käytiin keskustassa ihmettelemässä hieman ostoskeskusten meininkiä ja ihmeteltiin että löytyisikö kaupungista muuta nähtävää enää. Tarjolla oli liikennemuseo ja vanha purjelaiva. Eikä sitten juuri muuta. Keskustassa käväistiin syömässä, tarjoilija hieman vitsaili omasta aksentistaan, Glasgowissa ihmiset puhuivat aivan käsittämätöntä mongerrusta, hostellilla australialaisetkin kaverit, jotka kuitenkin puhuvat englantia äidinkielenään, sanoivat ymmärtävänsä noin 30% siitä mitä glasgowilaiset puhuvat.
Muutaman pubin kautta päädyimme hostellille, päivä oli jo illassa ja varsinaisia houkutuksia ajanviettoon ei ollut liiemmälti tarjolla, elävää musiikkia ei tässä "kulttuurikaupungissa" tuntunut olevan missään tarjolla, pubeissa porukka katsoi (jakku)puvuissa jalkapalloa ja muutenkin oli jäyhä meininki. Päiväsaikaankin kohdatut laitapuolen kulkijat eivät houkutelleet etsimään jotain underground-klubia sivukujilta, mistä olisi voinut löytyä jotain säpinää. Joten unta palloon ja seuraavaan päivään. No, paras meininki oli hostellilla kun australialaisen kämppäkaverin kanssa päädyttiin "parantamaan maailmaa", ainakin moneen valtioita vaivaavaan ongelmaan löytyi ratkaisu yhteisymmärryksessä.
Glasgow, torstai
Päätettiin bookata lento Glasgowista Lontooseen, mutta olisi pitänyt ennakoida pari päivää aikaisemmin, äkkilähdöt olisivat kustantaneet noin 150 puntaa, joten päätimme suorittaa paluumatkan Lontooseen junalla. Junaliput eivät olleet mitenkään erityisen edulliset lentoon verrattuna, säästöluokan lippuja ei enää ollut tarjolla joten piljetit kustansivat reilut 80 puntaa per matkustaja. Suuntasimme taas kaupungin ostoshelvetteihin, shoppailijalle Glasgow olisi varmasti paratiisi, mutta matkaväsymyksen piinaamille viskituristeille ei niinkään. Levykaupassa notkuttiin kahvilla, kierreltiin oudoimpia putiikkeja taidettiin ruokalaillakin jossain välissä. Alkoi olemaan jo lähdön meininki, kaupunki edesauttoi matkadraivin hiipumista olemattomalla tarjonnallaan. Iltapäivällä etsittiin jokivarresta vanha purjelaiva ja käytiin siihen tutustumassa. Ihan pieteetillä ulkoisesti entisöity 1900-luvun alkupuolen rautalaiva, mutta sisätiloissa fiilis lässähti, oli lasiovea ja parkettilattiaa. Suomessa kai kymmeniä "aidompia" vanhoja purjealuksia. Matkalla laivalle ja takaisin ehti ihmettelemään Glasgowin häiriintynyttä arkkitehtuuria, eri vuosisatojen rakennukset möllöttävät riitasoinnussa vierekkäin, ei pelkästään yhdessä kaupunginosassa vaan kaikkialla. Ikäänkuin kaupunki ei osaisi päättää että onko se moderni bisneskaupunki vai skottiperinteitä kunnioittava kulttuurikaupunki. Nyt kai yritettiin olla molempia.
Hostellilla vähän summattiin retkeä ja pakattiin varusteita matkakuntoon. Käytiin vielä viimeistelemässä matkaa muutamilla juomilla lähipubeissa ja painuttiin nukkumaan.
Glasgow, perjantaiaamu
Juna lähti taas hetki kukon kiekaisun jälkeen, samanlainen hyvinvarustelu juna millaisella oli tultu aikaisemmin Edinburghiin Lontoosta. Glasgowissa satoi. Ensimmäisen kerran matkan aikana. Edinburghissa vastapäätä tuli istumaan pari keski-iän ohittanutta rouvashenkilöä, jotka koko matkan ajan ilmiselvästi paloivat halusta kysyä jotain kun tunnistivat meidät turisteiksi, ilkeyttämme emme avanneet keskustelua, oltiin sitten hiljaa Lontooseen asti.
Lontoo, King's Cross, alkuiltapäivä
Lontoossa taas, juna oli jälleen hivenen etuajassa. Ostimme automaatista kertalipun metroon ja ajelimme Victorian asemalle josta lähtisi Terravisionin (ja muidenkin yhtiöiden) bussi Stanstediin. Lontoossa oli taas läkähdyttävä helle, ilmankosteus oikein tyrmäsi ilmastoidusta junasta poistuvan. Bussissa ei ollut ilmastointia ja muutenkin ilmankierto oli lähestulkoon olematonta. Stanstediin saavuimme hyvissä ajoin, jopa siinä määrin että piti hieman odotella lähtöselvityksen avautumista. Lähtöselvitys onnistui muutamassa minuutissa, poistuimme ruokailemaan. Seuraavaksi vuorossa oli turvatarkastus, joka ehkä ymmärrettävästi oli kai tavanomaista tarkempi ja aikaavievä, noin tunnin verran jonotimme omaa läpivalaisuvuoroa.
Ryanairin kone oli parikymmentä minuuttia myöhässä, jostain käsittämättömästä syystä portilla piti olla 40 min ennen määrättyä lähtöaikaa, joten odottelimme portilla tunnin verran. Pari viikkoa poissa Suomesta toi tunteen ulkopuolisena tarkkailijana olemisesta kun katselimme suomalaisten katastrofaalista sekasortoa lähtöportilla, jokaisen piti olla ensimmäinen koneeseen pääsevä. Koneeseen otetaan kuitenkin lähtöselvitykseen ensin saapuneet, joten koko härdellissä ei ollut järjen hiventä. Sama laulu jatkui koneessa, joku ei ollut tyytyväinen kun "SASsin koneessa sentään saa ilmaiseksi virvokkeita." ja toinen katsoi asiakseen viivyttää lähtöä puhumalla puhelimeen vielä koneessakin (kännissä kuin käki tietenkin). Kotimatkalla oltiin ilmiselvästi, ei epäilystäkään.
Yhteenveto
Tämä suhteettoman pitkä matkapäiväkirja kai pitäisi tiivistää niin että kun kukaan ei kuitenkaan kaikkea edellä kuvattua jaksa lukea, olisi edes tästä yhteenvetokappaleesta jotain hyötyä lukijalle.
Ensinnäkin, auton vuokraaminen tai oman auton rahtaaminen esim. lautalla Norjasta Skotlannin itärannikolle voisi olla varteen otettava vaihtoehto. Ainoa mutta on tuo vääränpuoleinen liikenne, varsinkin kaupunkiautoilu tuntui parin viikon totuttelunkin jälkeen milteipä mahdottomalta ajatukselta, jossain maantiellähän ehkä pystyisi jo kohtuullisesti pitämään itsensä väärällä kaistalla. Omalla tai vuokra-autolla ehtisi kuitenkin näkemään huomattavasti enemmän viikossa tai parissa, meidän reissussamme paloi välillä suhteettoman paljon aikaa pelkkään matkustamiseen. Toisaalta oma auto yhdistettynä viskiturismiin ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto, joten etuna valitsemassamme liikkumismuodossa oli se että ei tarvinnut laskeskella palamisaikoja tai muutoin riskeerata liikenteessä vajaakuntoisena.
Jos haluaa lomalla oikeasti lomailla, ei tällaista suunnittelematonta singahtelua voi suositella, kannattaa ainakin suunnitella pidempiä kokonaisuuksia kerralla jos matkan aikana haluaa suunnitella eikä kaipaa vapautta ennakoimattomiin suunnanmuutoksiin nopealla aikataululla. Alkukesästä tämä käyttämämme ex-tempore-tyyppinen malli varmasti toimii suht hyvin pienelläkin vaivalla, mutta heinäkuun lopulla ja varsinkin elokuussa on majapaikkojen järjestäminen lyhyellä varoitusajalla vaikeaa jos ei mahdotonta. Joukkokulkuneuvoja käytettäessä päivä pari per kohde on jossain määrin minimiaika, lyhyempiä oleskeluja ei kannata suunnitella jos aikoo yhtään mitään nähdä. Todelliseen lomailuun idyllisessä ja rauhallisessa ympäristössä voi suositella pysyttelyä esim. noissa länsirannikon pikkukaupungeissa vaikka koko viikon ajan, ainakin pääsee irtautumaan arkisesta säntäilystä ympäriinsä ja nähtävääkin varmasti löytyy (paitsi Glasgowista, se kai tuli jo selväksi). Avojatsi-matkailumetodi vaatii ehdottomasti pääsyn muutaman kerran matkan aikana internettiin tiedustelemaan seuraavia paikkoja, sellaista matkaopusta tuskin löytyy, mistä löytyisi tarpeeksi kattavasti ja ajantasaisesti kaikki tarvittava tieto, lisäksi netissä saa varaukset ja aikataulukyselyt tehtyä huomattavasti nopeammin kuin opuksia selaamalla tai turisti-infoissa jonottamalla. Kannattaa siis pitää kaupungeissa liikkuessa silmänsä sen verran auki että bongaa soveliaat internet-kahvilat etukäteen niin ei tarvitse alkaa etsimään pahimmassa kiireessä. Melkein kaikissa hostelleissa on jonkinlaiset yhteydet matkustajan ulottuvilla.
Hostellit tarjoavat vaatimattomalle matkustajalle kohtuuhintaan majoituksen, pahimpia haittapuolia on yleensä varsin meluisa ympäristö, mutta alkumatkasta hieman vitsailtiinkin että "jos ei saa nukutuksi niin ei ole tarpeeksi väsynyt", tämä pätee monessa hostellissa. Rauhallisempaan matkustamiseen voi suositella B&B paikkoja, miksei vauhdikkaampaankin, mutta ongelmana on useimmiten se että samassa kiinteistössä asuu paikan pitäjä (yleensä vanhempia ihmisiä) ja muita matkaajia, jotka eivät ehkä osaa arvostaa humalaista päähänpistoasi laulaa Eppu Normaalia kylpyhuoneessa aamuyöstä. Tällä reissulla kyseistä asumismuotoa pääsi kokeilemaan valitettavan vähän, mutta tällä vähäisellä kokemuksella arvioituna erittäin positiivinen kokemus, hostellihintatasolla saattaa majoittua lähestulkoon luxus-henkisesti.
Budjettimatkailusta kun on kyse, kiinnostaa varmaan paljonta tällainen pariviikkoinen kiertely ei-niin edullisessa Englannissa ja Skotlannissa kustansi. Vaikka majoituimme budjettihenkisesti ja matkustelussakin käytettiin jossain määrin järkeä, koko reissun kustannusarvio on noin 1500 euron luokkaa, aivan tarkkaa loppusummaa ei ole uskaltanut laskea ja luottokorttilaskutkin tulivat sen verran limittäin ettei niistä nähnyt suoraan kokonaiskonkurssin hintaa. Tuohon em. kustannusarvioon sisältyy siis kaikki "normaali" toiminta loman aikana, kalliimpia tuliaisia ei pahemmin sorruttu kotiin kantamaan. Ruoka+juoma-asioissa ei sorruttu pennin venyttämiseen vaan ruokailtiin ja juotiin lähinnä fiiliksen mukaan. Suurimman yksittäisen menoerän muodostivat matkustaminen ja kohtuullinen iltajuopottelu, kattaen siis muutaman oluen, siiderin tai viskin per ilta. Juomista kertyy nopeasti melkoinen potti kun kaikki juomat ostettiin pub-hintaisina ja ainoastaan yhtenä iltana ei ehditty tai jaksettu edes iltaoluelle. Majoituksissa ei olisi juuri tinkimisvaraa, kokonaisuudesta voisi karkeasti arvioiden saada 20-30% tingittyä jos oikein tarkasti harkitsisi kaikkia hankintoja ja söisi ateriansa kaupasta ostettuna mahdollisuuksien mukaan. Vaan sehän ei ole kai loman tarkoitus?
Kokonaisuutena arvioiden selvisimme yllättävän vähin kommelluksin koko retkestä avojatsi-lähestymistavasta huolimatta, hermoja olisi voinut säästää paikoitellen tekemällä hieman paremmin ennakkosuunnittelua, mutta toisaalta moni mielenkiintoiseksi osoittaunut kohde olisi varmasti jäänyt käymättä. Monin paikoin jäi vielä varaus lisämatkailulle kohteessa, eli tätä nyt tehtyä sangen nopeaa kiertuetta voikin pitää kattavana tiedusteluna tulevaisuuden matkailua ajatellen, Skotlanti tarjoaa kuitenkin sangen mielenkiintoisen ympäristön monenhenkiseen matkailuun, mukavia ihmisiä, jotka ovat suomalaisten kanssa helposti samalla aaltopituudella ja ylenpalttisen vieraanvaraisia ja ystävällisiä. Tahtoo jo takaisin.
Muutamia kenties hyödyllisiä linkkejä:
http://www.ryanair.com/
http://www.terravision.it/
http://www.st-christophers.co.uk/
http://www.firstgroup.com/scotrail/
http://www.steamtrain.info/
http://www.macbackpackers.com/
http://www.calmac.co.uk/
http://www.citylink.co.uk/
http://www.hostelworld.com/
http://www.euro-hostels.co.uk/
Tämä on matkaraportin kolmas ja viimeinen osa. Kuvat löytyy yhdellä vilkaisulla galleriasta.
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Rinkallapa hyvinkin. Päiväretkeilyyn osoittautui erinomaisen käteväksi "postilaukku", eli sellainen olkalaukku-tyyppinen ratkaisu, siinä kulki kamerat, vesipullot ja tarvittavat paperit koko ajan käden ulottuvilla, repun kanssa on aina vähän hankalaa.Tour Scotland via London - Matkapäiväkirjan osa 2
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Heinäkuisen, pariviikkoisen Skotlanti-kiertueen matkapäiväkirjasta julkaistuu tässä toinen osa, ensimmäisessä osassa käsiteltiin nuo lähes olemattomat etukäteisvalmistelut ja Lontoon pikakiertua, tässä toisessa osassa saavutaan viimein Skotlantiin, kakkososa ehtii kuvailemaan Edinburghin, Fort Williamin ja Obanin. Lukaise ensimmäinen osa jos et ole sitä vielä tehnyt, sen jälkeen onkin hyvä palata seikkailuiden pariin tässä jatko-osassa. ...Jatkuu » Valmiina, paikoillanne...Junassa kohti Edinburghia, tiistai
Edinburghia lähestyessämme alkoi maisema olemaan jo huomattavasti monipuolisempaa, rata kulkee paikoitellen aivan Pohjanmeren rantaviivaa pitkin ja junan ikkunasta aukeaa välillä mukavat näkymät jyrkkiä rantakallioita alas mereen tai johonkin pieneen kalastajakylään nummien jäädessä toiselle puolelle junaa. NUmmet alkavat täyttämään myös horisontin, ilmiselvästi alamme olemaan pyhiinvaelluksemme todellisessa määränpäässä. Junan saapuessa asemalla satoin ensimmäisen kerran matkan aikana, muutaman minuutin kuuron.
Edinburghista olimme varanneet saman ketjun, St. Christopher's Inns, hostellin aivan rautatieaseman välittömästä läheisyydestä. Vastaanotto oli tyystin erilainen kuin Lontoossa, vastaanoton tyttö toivotti tervetulleeksi aivan kuin olisimme useasti ennenkin asuneet samassa majoituksessa. Edinburghissa majoituksen hintataso hieman laski, hinta taisi olla 12 puntaa vuorokausi. Itse huone jaettiin kymmenen hengen kanssa, ei ensialkuun vaikuttanut kovinkaan mukavalta vaihtoehdolta, mutta toisaalta vaihtehdot olivat kovasti vähissä joten tähän oli tyytyminen. Heitimme matkatavarat huoneeseen jossa ei montaakaan ihmistä ollut paikalla johtuen kai siitä että olimme tällä kertaa aivan ihmisten aikoihin liikenteessä. Hostellin naapurissa oli mukavan oloinen pubi, sinne siis syömään. Ummikkona tilasin päivän piiraan kuten mielessäni Pie of the Day vaihtoehdon listalta suomensin. Yllätys olikin suuri kun pöytään kannettiin keraaminen ruukku, jossa oli lähinnä palapaistia muistuttavaa liharuokaa peitettynä voitaikinasta tehdyllä kannella ja toinen astia oli kulho ranskalaisia. Ruoka ei ainoastaan näyttänyt palapaistilta vaan maistui myös siltä. Siis aivan kotimaiselta versioltaan. Onpa eksoottista tämä vieraassa maassa ruokailu. Ruoka oli erinomaista ja oluen makuun päästiin sen verran että lähdimme saman tien tiedustelemaan Edinburghin kuuluisaa pub-tarjontaa. Aivan kulman takana, jyrkähkön mäen päällä, kulki Royal Mail, katu jonka varrelta löytyy kymmeniä ellei satoja pubeja, yhteensä Edinburghista niitä löytyy n. 700. Silmiinpistävää oli aivan tolkuton turistikrääsän määrä, ei sillä että se olisi varsinaisesti tullut yllätyksenä mutta jotain edes hieman hillitympää oli toivonut ainakin hiljaa mielessää. Aikamme Royal Mailia käppäiltyämme ilma kävi kovasti koleaksi ja olosuhteiden pakosta jouduimme siirtymään sisätiloihin maltaiden äärelle. Minikiertueemme varrelle sattui muutamia pubeja, hienoja ja vähemmän hienoja, isoja ja pieniä, mutta merkillepantavaa oli että tiistai-iltana tuntui olevan suomalaista lauantaita vastaava meininki. Yhtään liioittelematta.
Edinburgh, keskiviikko
Myöhästyimme hostellin aamiaiselta, joten kipusimme korttelin kulmalta taas kohti Royal Mailia. Edellisillan viimeisen pubin ikkunasta pilkisti baarimikon kasvot ja tyyppi vilkutteli nauraen tunnistaessaan ohikulkijat. Oletettavasti kuitenkin tämä tervehdys pitää kai ottaa positiivisena asiana, ei kuitenkaan oltu niin huonossa kunnossa että olisi ylenmääräisesti pahennusta herätetty tahi muuten negatiivisessa mielessä olisi kasvot jääneet mieleen. Ainakin varsin lämpimänä tervetulotoivotuksena tämän eleen tuona hetkenä koki. Mäen päältä löytyi aamiaispaikka, oikeaa kahvia tosin ei mistään. Hyvin harvasta paikasta löytyi, yleensä kun tilasi filter coffeen niin saattoi saada aivan mitä tahansa, parhaassa tapauksessa lähes kotimaista kahvia vastaavaa mustaa tärpättiä, pahimmillaan jotain vaaleanruskeaa pikakahvikuraa. Maassa maan tavalla tietysti.
Aamiaiselta suuntasimme Edinburghin linnaa katsastamaan, edellisiltana kävimme sen verran tiedustelemassa paikkaa että huomasimme sen pihassa olevan varsin mittavan rakennusurakan olevan meneillään kun pihaan rakennettiin katsomoa tulevaa Tattoo festivaalia varten. Keskiviikkoaamuna tuota rakennusurakkaa jatkettiin ja kun osuimme paikalle, oli pienen ja kapean kadun päässä 150 turistia aivan pallo hukassa tukkimassa tietä, vajaa kymmenen bussia tunki samaan sumaan ja liikenne oli ilmeisen pysähdyksissä jonkin nosto-operaation takia. Teimme pikaisen tilannearvion ja palasimme "alakaupungille" latailemaan kameran akkua ja kiertelemään uudempaa osaa kaupungista. Tämän taas kohtalaisen kävelykierroksen tuloksena käytiin ihmettelemässä kaupunkia kokonaisuutena kukkulalta ja yritettiin ikuistaa vaikuttavia näkymiä, huonolla menestyksellä kuten kuvista ehkä voi aistia kaksiuloitteisuuden latistamana.
Iltapäivästä suuntasimme uudelleen linnakierrokselle, nyt tuo katastrofaalinen tungos oli kaikonnut sisäänkäynnin luota ja pääsimme jonottamatta sisään, sisäänpääsy linnaan oli taas hataraan muistikuvaan perustuen noin kymmenen punnan luokkaa. Lisäksi olisivat halunneet rahastaa audio-oppaasta, kannettavasta soittimesta ja kuulokkeista joista olisi voinut kuunnella selostuksia numeroiduista kohteista. Edinburghin linnassa riittäisi kierrettävää jälleen vaikka koko päiväksi, myöhäisestä sisääntulosta johtuen käytettävissämme oli ainoastaan muutama tunti ennen sulkemista, joten aivan jokaista yksityiskohtaa emme jääneet ihastelemaan vaan kiersimme näyttelyt ja linnan alueen pääpiirteissään läpi. Linnasta löytyy peruskierroksen lisäksi lukuisia eri aihealueisiin keskittyneitä museoita ja erillisiä näyttelyitä kruununjalokivistä ja skotlannin sotahistoriasta vain pari esimerkiksi mainittaessa. Linnasta sai myös oikeaa suodatinkahvia, tällainen asia jää erikseen mieleen.
Linnasta palattiin rutiiniksi muodostuneeseen kaavaan eli pubiin päivälliselle ja muutamalle oluelle. Kaavasta alettiin poikkeamaan illan mittaa siinä mielessä että päätettiin lähteä katsastamaan myös uudemman kaupungin osan anniskelutarjontaa. Muutaman mutkan kautta eksyimme hämyisen nuhruiseen kellaripubiin, joka mainosti illan ohjelmana stand-up komiikkaa, joten pitihän se nähdä miten skotit repivät huumoria. Parista esiintyjästä voisi yhteenvetona sanoa että varsin väsynyttä oli ainakin näiden "koomikoiden" tarjonta. Yö alkoi lähestymään siinä määrin että epäilyksemme pubien varhaisesta sulkeutumisesta näin arkipäivänä ajoi meidät seuraavaan pubiin. Pubissa oli yhden miehen orkesteri midi-taustojen voimin esittämässä rock-klassikoita pääosin 70-luvulta, joten päätimme viihtyä paikassa viskin ja oluen verran. Tai toistenkin, lähiseudun pubit eivät tuntuneet tarjoavan juurikaan värikkäämpää ohjelmaa keskiviikko-iltaan. Pubissa seuraamme lyöttäytyi pari jalkapallohuligaanin näköistä skottia, joiden vahvan humalan sotkemasta skottiaksentista ei saanut mitään selvää, mutta ei tuntunut kavereita haittaavan kunhan älysi alkaa nauramaan samaan aikaan heidän kanssaan. Ilta jatkui aamuyön tunneille, jossakin vaiheessa henkilökunta kävi pistämässä oven säppiin ja toinen baarimikoista siirtyi tiskin toiselle puolelle nauttimaan virvokkeita välillä vuoroa toisen kanssa vaihtaen. Eli aivan tiukkapipoisesti ei taideta tuota pubien virallista sulkemisaikaa noudattaa. Aamuyön tunteina etsittiin vielä jatkopaikkaa, mutta vähäisen tarjonnan lamaEanuttamina laahustimme hostellille elpymään.
Edinburgh, torstai
Hieman krapulalta vivahtava aamu valkeni hieman synkkien pilvien alla, retkikunnan toisen henkilöjäsenen lompakko oli kateissa. Sitä aikamme etsittyämme tulimme siihen tulokseen ettei se ainakaan aivan lähettyviltä löydy ja kortti kuoleentui puhelinsoitolla Luottokuntaan. Jos itselle käy joskus vastaavaa niin kannattaa samalla puhelinsoitolla pistää vireille uuden kortin tilaus, on sitten kortti kotona odottamassa viimeistään, eivät tuota taineet kovin suoranaisesti tyrkyttää vaikka onkin ilmeistä että korttinsa kuolettava henkilö tulee uuden tarvitsemaan. Lompuuki löytyi muutamien tässä erittelemättömien vaiheiden jälkeen lähtöpisteestä, joten varsinaisiksi menetyksiksi voi laskea lähinnä muutaman tunnin aikaa (tulipahan nähtyä uusia kaupunginosia) ja yksi pankkiluottokorttiyhdistelmä.
Edinburghista oli tarkoitus lähteä perjantaina pois, aikamme vaihtoehtoja haarukoituamme päätimme suunnata Fort Williamiin, oikeastaan pelkästään sen takia että sieltä liikennöisi kesäaikana höyryjuna Mallaigiin varsin viehkeissä maisemissa. Viikonloppu alkoi olemaan käsillä ja majoituspaikoissa täyden oloista, joten päätettiin pelata uudenlainen kortti matkajärjestelyissä ja marssittiin lastminute.com -nimiseen toimistoon asemalla. Sieltä tiedustelemaan budjettiluokan majoitusta, virkailijatar soitteli 20 minuuttia Fort Williamin majoitusvaihtoehtoja lävitse ja löysi viimein Bed & Breakfast tyyppisen majoitusratkaisun seuraavaksi päiväksi. Viereisestä putkasta löytyivät junaliput Glasgowin kautta Fort Williamiin, hinnaltaan 40 puntaa per naama. Ystävällinen mutta vittumaisen näköinen virkailija yritti kyllä kaupata Scotrail lippua, jolla olisi suht edullisesti voinut junamatkailua Skotlannissa harrastaa, mutta sisälsi kahdeksan matkaa ja arvioimme että viikko, jonka pystyimme vielä matkustelemaan, olisi vähän liian kiireinen että tuosta lipusta saisi täyden hyödyn irti.
Matkasuunnitelmalla ollessa taas näkyvyyttä vuorokaudeksi eteenpäin suuntasimme virkistäytymään uudelle pub-kierrokselle, tällä kertaa Royal Mailia toiseen suuntaan. Edellisyön kosteat bakkanaalit olivat kuitenkin sen verran hyvässä muistissa että sen sijaan että olisi tilattu "vielä toiset", päätimme hiippailla Royal Mailin toiseen päähän, toisesta päästähän löytyy siis tuo jo mainittu Edinburghin linna. Kaupungin laidalta löytyi Skotlannin parlamenttirakennus ja jumalattoman kokoisia nummia. Kuvista kun noita jälkikäteen katselee niin niistä ei saa alkuunkaan käsitystä näiden luonnonmuodostelmien mittasuhteista. Taas kerran pitkäksi venähtänyt kävelyreissu vei mailien lenkin jälkeen iltaoluelle rauhoittumaan ja suunnittelemaan tulevia. Päivällä oli tehty seuraavat pommi-iskut Lontoossa jotka jäivät edeltäjiään huomattavasti vähemmän uhreja vaatineiksi, Skotlannissa asian noteerasi päivällä lastminute.comin virkailija, jolle joku soitti asiasta ja hetkeä myöhemmin aseman mainostaulu, josta näytettiin BBC:ltä uutista hetken. Illalla pubissa ei ihmiset pahemmin aiheesta puhuneet, televisiostakin katsottiin mieluummin krikettiä kuin erikoisuutislähetyksiä.
Edinburgh, perjantaiaamu
Aamulla kirjauduttiin ulos hostellista ja heilahdettiin kadun yli asemalle. Juna Glasgowiin oli lähinnä paikallisjunan tasoinen, mutta matka-aika oli vajaa tunti joten ei tuo juurikaan vaikeuksia tuottanut. Glasgowissa vaihdettiin diesel-veturin vetämään junaan, nyt oli tarjolla on vähän iäkkäämpää kalustoa, vaunut vaikuttivat 70-luvulla valmistetuilta, mutta toisaalta olivat paikoin varsin modernejakin, varsin hämmentäviä kuitenkin. Glasgowista lähdettiin selvästi maaseudulle, asemia Glasgowin ja Fort Williamin välillä oli varmaan parikymmentä, juna pysähteli vartin välein kaikenlaisille seisakkeille ja etäisesti asemannäköisille. Maastonmuodot alkoivat olemaan sitä, mitä ensikertalainen Skotlannissa odotti näkevänsäkin, eli juna luikerteli jylhien nummien välissä varsin verkkaisalla nopeudella. Suomalaiselle junamatkaajalle erikoiden junan puolitus tapahtui hieman ennen Fort Williamia, osa junasta jatkoi luoteeseen kohti Fort Williamia ja toinen puolisko suuntasi lähteen Obaniin. Onneksemme olimme oikeassa osassa junaa ja kaiketi jopa omilla paikoillamme vaikka Glasgowissa olikin junan jakautuminen varsin sekavasti ilmaistu ja pieni epäilys vaivasi vaihtopisteeseen asti.
Fort Williamiin saavuimme taas auringonpaisteessa ja hellelukemia lähenneltiin lämpötilankin suhteen. Saamiemme ohjeiden mukaan asemalta oli noin 10 minuutin kävely majapaikkaan, joten sinne tiedustelemaan paikat. Osoitteesta löytyi ylemmän keskiluokan asuinalue, Ms McDonald otti meidät vastaan silmän teevadin kokoisina, todennäköisesti odotti ennakkoon että suomalaiset vieraat ovat vaaleita viikinkejä ja pihaan saapuukin pari tummaa vähintään reilusti hikoilevaa korstoa (lue: sikaa). Ms McDonald ei tainut seuraavaa yötään nukkua kovin rauhassa, ainakin katsoi meitä kuin kuin murhaajia majoittaessaan meidät omakotitalonsa yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseen. Hostellimajoitukseen verrattuna elettiin aivan luxus-olosuhteissa vaikka emäntä pahoittelikin että pystyi tarjoamaan vain yhden kylpyhuoneen kolmelle vieraita majoittavalle huoneelle yhteiskäyttöön.
Säntäsimme kukkulan rinteeltä sijainneelta asuinalueelta Loch Lochyn (kuinka kekseliäs nimi järvelle, skotit kutsuvat järviä siis loch -nimellä) rantaan, missä kulkee kaupungin "pääkatu", jonka varrelta löytyy käytännössä kaikki kaupungin tarjoamat palvelut ja liikkeet. Ilta oli jo pitkällä ja junamatkalla ei juurikaan ruokailtu, joten jalat veivät suoraan ensimmäisen ruokapaikan ovesta sisään fish & chipsille. Perustapeista oli osa tyydytetty, seuraavaksi jatkoimme pääkatua olueiden pariin. Pubissa ei enää ollutkaan kasapäin turisteja parveilemassa vaan enemmistönä paikallisia esittelemässä äänenkäyttöään. Ainakin tässä kaupungissa tuntui olevan sääntö että paikalliset huusivat pubeissa asiansa toisille metrin päässä ringissä seisoskelleille mahdollisimman epäselvällä murteella. Ihan hauskalta se kuulosti.
Fort William taitaa olla Skotlannin ja jopa Englannin yksi tärkeimmistä ulkoilmaelämän keskuksia, turisteja se ainakin tuntui houkuttelevan ulkomaita myöten ja nimenomaan ulkoilemaan. Aivan kaupungin kupeessa on Britannian korkein vuori, Ben Nevis ja vastaavia hieman matalampia vuoria ja kukkuloita riittämiin. Näiden ympärille on alettu tarjoamaan kaikenlaisia trekking-henkisiä aktiviteettejä, esim. patikointia, maastopyöräilyä ja kiipeilyä. Lisäksi Loch Lochyltä löytyy hylje- ja lintubongailuretkiä yms. vesihenkistä aktiviteettia, joten kokonaisuutena varsin sporttihenkistä meininkiä siis tarjolla. Kesäaikaan kaupunki on kuulemma pahimmillaan aivan täynnä turisteja, lähes jokaisen talon pihassa tuntui olevan B&B ilmoituksia ja rantakadun mitalta oli hotelleja. Emme onneksemme sattuneet aivan pahimpaan sesonkiaikaan, kuulemma elokuu on kaikkein vilkkainta aikaa.
Pitkä junamatka, raskas ateria (kevyttä ateriaa ei noilta nurkin taida aivan vähällä vaivalla edes saada) ja muutama olut vei virran retkikunnan jäsenistä ja kun Fort Williamin perjantai-ilta ei vaikuttanut mitenkään ylettömän villiltä kokemukselta, raahauduimme nummen rinteelle majoitukseen elpymään.Saapuessamme majapaikkaan aiemmin päivällä oli emäntä kysynyt että haluammeko syödä perinteisen skotlantilaisen aamiaisen, illalla ajatus alkoi jo hieman pelottamaan.
Fort William, lauantai
Aamun koitettua aamiainen oli katettu "ruokasaliin", ensimmäiseksi hieman hymyilyttivät pöytähopeat, ei tullut alkumatkasta mieleen että hopea-aterimin syötäisiin tällä matkalla. Emäntä kantoi pöytään ensin pannun kahvia ja vasta-alkajani söimme kulholliset muroja koneeseen. Tämän jälkeen pöytään kannettiin parikymmentä paahtoleipää ja marmelaadia. Tämäkin vaikutti ihan kohtuulliselta, kahvia ja paahtoleipää mutustaessa oli mukava vilkuilla hieman Loch Lochylle avautuvaa aurinkoista päivää. Seuraava "ruokalaji" veti kyllä jo hiljaiseksi, varsinkin kun henkilökohtaisesti normaalisti nautin aamiaiseksi korkeintaan kahvia. Eteen kannettiin iso lautasellinen täynnä paistettuja makkaroita ja tomaattia, pekonia ja kananmunia. Ja lisää kahvia. Urakasta selvittiin jokseenkin kunnialla, tosin "ähky" sanaa täytyy jatkossa käyttää varoen jos ei tiedä todellisesta sellaisesta mitään. Puolitotuutena julistin emännälle että olen journalisti, joka kirjoittaa Skotlannista matkailujuttua, tämä sai emännän viimein rentoutumaan kun tälle selvisi että nämä sällit eivät kai kuitenkaan ole murhamiehiä. Emäntä alkoi avautumaan B&B palvelun pitämisestä, majoittaa ihmisiä kuulemma ainoastaan kesäisin koska talvella työskentelee opettajana. Hetken kuluttua hän toi pöytään päivän lehdestä saksitun alennuskupongin joka oikeutti kaksi yhden hinnalla paikalliselle tislaamokierrokselle. Päätteli ilmeisen nopeasti ettei oltu varsinaisesti trekking-harrastuksen takia paikkakunnalla.
Arvioitiin että tislaamolle saattaisi jaksaa kävellen parin mailin päähän. Matkalla käytiin rautatieasemalla ainoastaan toteamassa että höyryjuna oli bookattu seuraavan viikon puoliväliin asti täyteen. Se siitä suunnitelmasta, ei Fort Williamissa kolmea neljää päivää viitsinyt viipyä. Jatkettiin päivämarssia helteessä kohti tislaamoa. Fort Williamissa kuulemma sataa aina, välillä saattaa olla kuukausiakin kestäviä sadejaksoja, mutta meidän kokemassamme Fort Williamissa oli helle. Vähempikin lämpö olisi riittänyt. Tislaamo löytyi viimein ja seuraavaa opastettua kierrosta hetken odoteltuamme pääsimme vilkaisemaan tislaamoa. Ben Nevis viskitislaamo on toiminnassa sunnuntai-illasta lauantaiaamuun, joten tislaamolla oli hiljaista eikä mitään varsinaisesti nähty toiminnassa. Kuivakka esittelijätyyppi kertoi puujalkavitsejä ja kyseli kovin uteliaan oloisena meiltä kotomaatamme. Suomesta herra ei ollut kuullutkaan, vinkki Ruotsin naapurimaasta johti kommenttiin "aa, right next to Russia, I see". Juuri näin. Kierroksen päätyttyä mentiin maistelemaan tislaamon tuotteita ja kierroksen vetäjä lähestyi jälleen jostain syystä niin mielenkiintoa herättävää retkikuntaamme: "mitäs siellä Suomessa juodaan, vodkaa varmaan? Kaljaa taidatte äijät juoda ainakin paljon, vatsanseudusta päätellen." Sepä oli suorapuheista. Kierros päättyi aikanaan ja marssimme takaisin keskustaan raunioituneen linnan jäänteiden kautta.
Päivällisen kautta juutuimme pääkadulle koestamaan muutamaa pubia. Aikaisemmin päivällä oli sen verran punottu juonia tulevan varalle että päätimme lähteä muutama kymmenen mailia etelämmäksi, Obanin kaupunkiin mistä matkaoppaan mukaan pääsisi lautalla Hebridien saarelle, etupäässä Isle of Islaylle oli suuntamme. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä höyryjunalla Mallaigiin ja sieltä jatkaa Isle of Skyelle, mutta matkan ensilenkin pettäessä vaihdoimme kohdetta. Välillä kyllä mietittiin myös Invernessiin lähtöä, mutta Isle of Islay jostain syystä houkutteli siinä määrin että päädyimme lopulta suunnassamme sinnepäin. Obanista löytyi hostel-majoitusta seuraavaksi yöksi, mutta sunnuntaina ei bussikyyti kulkenutkaan Obaniin vaan jouduimme kulkemaan junalla joka kulki ehkä kolmin tai nelinkertaisen matkan sisämaahan ja takaisin. Aamulla oli suoriuduttava klo 10 mennessä pois majapaikasta, joten lauantai-illan näyttäessä lähinnä perjantain kaltaiselta ja kun pubeihin viriteltiin disco-kalustoa illanviettoa varten, päätimme poistua lepäämään.
Fort William, sunnuntai
Sunnuntaiaamuna toistimme skottiaamiaisen ahtamisen, viisaampi olisi ymmärtänyt aikaisemman kokemuksen pohjalta pyytää mannermaista aamiaista kuten naapurihuoneen saksalaistytöt, jotka söivät nyt jo niin houkuttelevannäköistä jogurttia ja mysliä. Sisäisen rasvakyllästyksen jälkeen pakkasimme rinkat ja vyöryimme alamäkeen kohti asemaa. Junan lähtöön oli pari tuntia, aika kului läheisen linnoituksen raunioilla istuskellen.
Triangeli-reitin ajaneessa junassa istuttiin neljä tai viisi tuntia, lopulta saavuimme Obaniin. Oban oli varsin idyllisenoloinen kalastajakylä (tai kaupunki se kai oikeasti on), asukkaita ihan lonkalta arvaten jotain 20 000 maksimissaan, Fort Williamissa edelleen lonkalta arvattuna olisi jotain kaksi-kolme kertaa enemmän. Hostel löytyi kohtuullisen kävelymatkan päästä, vastaanotto onneksemme avattiin samalla minuutilla kun astelimme sisään, oli ollut suljettuna ties kuinka monta tuntia. Pikkukaupungissa oli sitten jo edullisemmat majoitushinnat, kahdeksan hengen (osoittautui olevan ehkä 14) huoneessa majoitus maksoi reilut kymmenen puntaa per henkilö. Huoneissa ei ollut lukkoja ja sängyissä oli mystisimmät peitot ikinä, mutta muuten varsin viihtyisä paikka, keittiö olisi ollut vapaasti käytettävissä, aamiaisesta olisi lisäksi joutunut maksamaan jotain nimellistä ja varsin rento meininki valitsi niin henkilökunnan kuin asukkaidenkin keskuudessa. Hostellimajoitusten ehdottamasti positiivisin puoli on muiden backpackereiden tapaaminen, sikäli kun uskaltautuivat juttusille tai toisinpäin. Hostel kuului jonkinlaiseen MacBackpackers-ketjuun tai yhteenliittymään, joka järjestää myös kyydityksiä ja kiertoajeluja ympäri Skotlantia pikkubussilla. Vaivaton ratkaisu jos haluaa budjettimatkustaa mutta ei halua säätää majoitusten ja kyytien kanssa jatkuvasti.
Kyytiä vaille jäimme mekin, nimittäin Isle of Islaylle. Satamaterminaalisssa aikamme aikatauluja ja karttoja tavattuamme totesimme että Obanista ei erään matkaoppaan lupauksista huolimatta olisi käytännössä pääsyä Isle of Islaylle vaan meidän oli hankkiuduttava puolimatkaan mannerta pitkin Kennacraigiin. Pienillä arpajaisilla löytyi sopiva bussi em. kaupunkiin, lähtisi aamulla varhain. Obanissa viivähdettäisiin siis varsin lyhyen aikaa, joten kiertelimme lähinnä keskusta-alueen paikkoja lävitse. Tuli mieleen kesken oluen että pitäisi kai yrittää järjestää myös Islaylle majoitusta, varsinkin jos siellä on majapaikkoja kovin rajoitetusti ja sesonki alkamassa. Toinen ongelma liittyi saarella liikkumiseen, saari on kuitenkin reilut 20 mailia pitkä ja ensisijaiset vierailukohteet eli tislaamot kuitenkin eri puolilla saarta. Suurin osa majapaikoista oli vielä eri satamassa kuin mihin lautta meidät todennäköisesti iltapäivästä veisi eikä kyydityksistä siis mitään informaatiota missään opuksissa. Soitto lauttasataman ainoaan hotelliin tuotti tulosta, seuraavaksi yöksi oli huone tarjolla, sitä seuraavaksi ei enää ollut, mutta vastaanottovirkailijatar lupautui järjestämään muuta majoitusta saarelta mahdollisuuksien mukaan. Tuota voisi jo kutsua hyväksi palveluksi. Majoitussäätöihin kului siinä määrin aikaa, ettemme ehtineet veneretkelle, johonkin epämääräisesti päätimme lähteä kun sopivasti pubin edestä olisi lähtenyt. Sunnuntai-ilta hiljeni Obaniin, "rantabulevardilla" saattoi istuskella ja ihastella Atlantille laskevaa aurinkoa, muuta viihdykettä ei sitten juuri ollutkaan tarjolla. Obanissakin näytti olevan varsin tiheässä B&B paikkoja, joten sellaistakin olisi voinut suosia, mutta koko matkan aikana ei onnistuttu löytämään kattavaa B&B-paikkojen luetteloa, jolla olisi ollut helppo soitella majoitukset valmiiksi tien päältä. Illan pimentyessä raahauduimme hostellille huoltotoimiin, henkilökohtaiseen sekä kaluston, aamuherätys olisi taas aikaisin. On se kumma kun lomalla on kiire ja aikaiset herätykset.
Jatkuu matkapäiväkirjan kolmannessa osassa, jossa edetään Isle of Islaylle sekä Glasgowin kautta kotiin. Samaisesta artikkelista löytynee vähän yhteenvetoa koko matkasta ja oleellisimpia vinkkejä.
Kirjoitettu 1,5 kk matkalta paluun jälkeen ulkomuistista.
Tour Scotland via London - Matkapäiväkirjan osa 1
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Palasokerin kaksimiehinen pyhiinvaellusretkikunta suuntasi heinäkuun puolivälissä kompanssinsa kohti Skotlantia, epämääräisenä tavoitteenaan perehtyä viskinvalmistamiseen ja lopputuotteisiin. Muun kulttuurin ohessa tietenkin. Matkareitiksi valikoitui avojatsi-menetelmällä Tampere-Lontoo-Edinburgh-Fort William-Oban-Kennacraig-Isle of Islay-Glasgow-Lontoo, ei mitenkään ennalta määrätysti. Seuraavassa kokemuksia ja kuva-aarteita raskaasta retkestä. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään Lontoon kokemuksia.Alkuvalmistelut
Alkuvalmistelut olivat siitä merkilliset ettei niitä ollut. Matkareittiä ei suunniteltu kovinkaan kattavasti ennen matkalle lähtöä, hieman haarukoitiin työryhmän mielenkiinnon kohteita. ...Jatkuu » Matkaan päätettiin lähteä backpacker-meiningillä, eli kokolailla budjettiluokan matkailuun oli ainakin tavoitteena pyrkiä. Tarkimmillaan etukäteissuunnitelmat olivat siinä vaiheessa kun halpalento oli varattu Ryanairilta kohtuulliseksi hinnoitelluilta päiviltä, lähtö lauantaina 16. heinäkuuta ja paluu 29. päivä perjantaina. Perjantaina ainoastaan siksi että lauantaiksi piti ehtiä Kotkan meripäiville nauttimaan tuliaisia, lauantai olisi ollut parikymppiä edullisempi matkapäivä. Kokonaishinnaksi per naama lentolipuille tuli 161 euroa veroineen ja muine läpikävelymaksuineen. Ryanair lentää Stanstediin, joka ei aivan kävelymatkan päässä ole Lontoon ydinkeskustasta, mutta tähänkin löytyi matkailufoorumeilta vinkkiä, Terravisionin bussilla pääsee 8,5 euron hintaan kentältä keskustaan. Etukäteen ostettuna siis. Kun halpalennoissa päädyttiin lentämään Lontooseen, kypsyi samalla ajatus hidastaa pariksi päiväksi kyseistä kaupunkia ihmettelemään ja jatkaa sitten matkaa pohjoiseen. Lennot varattiin kuukausi ennen lähtöä, pari kuukautta aiemmin varaamalla olisi voinut säästää muutaman kympin. Kun Lontoon pysähdykseen oli päädytty muutama päivä ennen lähtöä, päätettiin vielä varata hostellimajoitus pariksi yöksi kun alkoi näyttämään siltä että Lontoossa saattaisi olla ruuhkaa viikonloppuna. Samaan aikaan hostellia varatessa tuli ensimmäiset uutiset Lontoon pommi-iskuja koskien, jostakin syystä ainakaan itselle tällainen tragedia ja epävarmuustekijä ei tullut yllätyksenä, jotain luonnonkatastrofia tai terrori-iskua sitä vanhana fatalistina osasi kai odottaakin. Hostellin valinta siirtyi King's Crossin lähettyviltä hieman etäämmälle ihan kulkuyhteyksien turvaamiseksi (metroasema siis ymmärrettävästi oli suljettu). Pienen haarukoinnin jälkeen hostel-valinnaksi osui The Village eteläisessä Lontoossa, kävelymatkan päässä London Bridgen ja Southwarkin metroasemilta. Ennakojärjestelyt oli hoidettu, tiedettiin siis lähtöpäivä ja -paikka, matka lentokentältä Liverpool Streetille ja parin ensimmäisen yön majapaikka. Sekä paluupäivä, pari viikkoa saapumisesta.
Lähtö - Tampere, Pirkkala lauantaina 16.7. klo 20 jotain
Ryanairin ainoa lento Lontooseen lähtee päivittäin klo 22.35 Pirkkalasta. Kentän parkkialue oli aivan täynnä, myös sen "ylivuotoalueet" eli nurmikentät. Aikamme ympyrää ajeltuamme auto saatiin kuitenkin suht luvalliselle paikalle, pysäköinti pariksi viikoksi maksoi hataran muistikuvan mukaan reilut 20 euroa. Matkalla lähtöselvitykseen huomasin että karma seuraa mukana, silmälasit kotelossaan olivat kadottaneet sankaa pitelevän ruuvin. Vaihtoehdoksi jäi rock-tähtityyliin verhoutua aurinkolaseihin, Lontoon yössä vaihtoehto ei kuitenkaan tuntunut kovin järkevältä ja ripauksella MacGyverin verta lasit oli korjattu paperiliittimellä. Lähtöselvitys oli hikinen urakka, Ryanairilla on oma terminaalinsa Pirkkalassa, enemmän tai vähemmän äkkiä kyhätyn näköinen ja ilmastoinnista ei ainakaan voi puhua. Kuuman kostea heinäkuun ilta ja selvityksessä seisoskeltiin tunnin verran. Tai lähinnä passintarkastuksessa, terminaalissa passintarkastuksen hoitivat paikalle karauttaneet poliisit, jostain kumman syystä heitä piti istua kaksin kappalein yhdessä kopissa. Turhaan hikoiluun oli kyllä syynä ensikertalaisen turha hötkyilykin, paikalle olisi kai kannattanut ampaista viime tingassa ja katsella vierestä kun kiireisimmät rynnivät koneeseen. Ryanairin 747 lähti Pirkkalasta aivan ajallaan, yllätykseksi koneeseen mahtui istumaan tällainen hieman reilumman kokoinen matkustajakin suht mukavasti, varsinaisesti halpailusta ei näkynyt oikeastaan mitään negatiivisiä merkkejä.
Lontoo, Stansted klo 00.20 jotain
Itse lento Tampereelta Lontooseen kesti arviolta kaksi ja puoli tuntia, samalla lennetään pari tuntia aikavyöhykkeitä kiinni, virallisen saapumisaika on 23.30. Kaikkine saapumismuodollisuuksineen aikaa palaa sen verran että terminaalista on tallaamassa ulos rinkka selässään puolen yön jälkeen. Sukkulabussit Lontoon keskustaan lähtevät aivan terminaalin ulkopuolelta, kesäaikaan vuoroja lähtee vielä puolen yön jälkeenkin mutta talvella Ryanairin saapumisaika voi olla ongelmallisempi. Keskustaan pääsee myös junalla, lentokentän pohjakerroksesta lähtee Stansted Express juna vieden keskustaan 45 minuutissa, tosin hinta ei houkutellut budjettimatkustajaa, yhdensuuntainen lippu kustansi 24 puntaa. Bussikyytiä ei välttämättä olisi tarvinnut etukäteen varata, "sisäänheittäjiä" oli asemalaiturit täynnä, ennakkovarauksella säästi punnan tai pari.
Lontoo, Liverpool Street klo 01.55 jotain
Bussi jätti meidän Liverpool Streetille, osa Terravisionin busseista jatkaa myös Victorian asemalle. Matkalla taksitolpalle pari turkkilaista käy tarjoamassa kyydityspalvelujaan, päätämme luottaa viralliseen taksin kyytiin. Tolpalla on jonoa, turkkilainen käy nykimässä hihasta ja kertoo kyyditsevänsä meidät määränpäähän parilla kymmenellä punnalla. Kuulostaa kalliilta, päätämme luottaa viralliseen taksikyytiin. Viimein saadaan oikea taksi alle, kuski kyyditsee meidän Thamesin ylitse parin kolmen mailin päähän hintaan £8.70. Tervetuloa Lontooseen, "vien teidät sinne parilla kympillä (idiootit turistit".
Lontoo, Southwark klo 02.24 tai jotain
Löydämme hostellin suht vilkkaasti liikennöidyn kadun varrelta, vastaanotossa musiikki pauhaa ja virkailijan puheesta ei saa mitään selviää. Lopulta selviää että majoituksemme on 50 m päämajasta takaisinpäin, virkailija syynää passit ja vinguttaa kortilta parin yön hinnan miinus varausmaksu, yön hinta oli hatarien muistikuvien perusteella parinkymmenen punnan tienoilla neljän hengen huoneessa. Raahaudumme majapaikkaan ja kolistelemme huoneeseen, jossa kerrossänkyjen alapedit ovat vallanneet aikaisemmin majoituksensa löytäneet ihmiset. Huoneessa on arviolta +35C lämmintä, ilmankosteus 99%, avoimen ikkunan takana vilkkuu neonmainos ja alakerran yökerhosta pauhaa musiikki 100dB voimakkuudella. Ei välttämättä aivan paras alku reissulle, aavistuksen tyrmistyneinä päätämme lähteä alakerran pubiin turruttamaan aisteja. Ennakkoon oli kyllä tiedossa että Englannissa pubit sulkevat yleensä klo 23 illalla, mutta lauantai on ilmeisesti poikkeuspäivä, jolloin ainakin Southwarkin pubit olivat avoinna klo 03 asti. Myöhästyimme kuitenkin sen verran että ensimmäistäkään olutta ei suostuttu enää tarjoilemaan ja päädyimmekin kävelemään lähimpään 24h kauppaan ostamaan juomavettä ja iltapalaa. Vesipulloin aseistautuneina uskaltauduimme takaisin majoitustehtävän pariin ja onneksi alakerran diskoteekki oli suljettu samaan aikaan pubin kanssa. Varsinaista hiljaisuutta ei laskeutunut kaupungin ylle, siitä piti huolen kaupunginosaa halkova runkotie 30 m päässä sekä muutaman minuutin välein ohittavat hälytysajoneuvot. Kyllä matkanteko sen verran oli kuitenkin uuvuttanut että viimein aamuyön viilentäessä edes aavistuksen verran asumusta alkoi unikin tulemaan silmään.
Pala Berliinin muuria Imperial War Museumin pihalla
Lontoo, sunnuntai 17.7.
Heräämme sunnuntaihin joten kuten levänneinä, huonetta jakavat kanssamme pariskunta, joka ei tahdo uskaltautua puheisiin parin reilunkokoisen suomalaisen kanssa, jotka ovat yöllä könynneet yläpedeille putkirungot huojuen, mutta aikansa kyräiltyään keskustelemme sen verran että selviää että pariskunta on USA:sta, tyttö on opiskellut Espanjassa ja miesystävä on matkannut Eurooppaa kiertämään. Läpäläpälää, könyämme hostellin päämajaan ihmettelemään aamiaista ja päätämme ruokailla "jossain muualla". Sunnuntain ohjelmaksi oli jossain vaiheessa alettu kaavailemaan vierailua Imperial War Museumissa, joka on varsin kohtuullisen kävelymatkan päässä hostellilta, joten suuntaamme sinne samantien. Lontoossa on keli jotain aivan päinvastaista kuin mitä saattaisi odottaa, helleaalto piinaa ja aamusta on lämpötila jo reilut parikymmentä astetta. Museo löytyy suhteellisen helposti, näky tosin on jossain määrin epätodellinen kun kävellessään puistossa satavuotiaiden lehmusten varjossa alkaa runkojen takaa pilkistämään aivan järjettömän kokoinen kanuuna (kts. kuva). Ei ainakaan jää epäselväksi että ollaanko oikeassa paikassa.
Imperial War Museum
Imperial War Museum on varmasti näkemisen arvoinen pyhiinvaelluspaikka kaikille sotahistoriasta tai ylipäätään historiasta kiinnostuneille ja tarjoaa tuo nähtävää ja koettavaa vaikka vähemmänkin asiaan vihkiytyneille. Ehkei kuitenkaan oiva paikka viettää romanttista kaupunkilomaa paremman puoliskonsa kanssa, kävijäkunnasta nopeasti suoritetun arvion perusteella kävijöistä on 95% miehiä, ainakin tuona kyseisenä sunnuntaina. Liekkö yllätys kenellekään. Museossa on nähtävää varmasti pariksi päiväksi yhtään liioittelematta, varsinkin jos haluaa yhtään huolella perehtyä esityksiin ja installaatioihin. Retkikuntamme vierailu muodostui lopulta lähinnä läpikävelyksi. Perusnäyttely pitää sisällään sodankäynnin peruskalustoa, tankkeja, ohjuksia, raketteja, sukellusveneitä ja muita tuhon tykötarpeita, näiden lisäksi on sokkeloinen labyrintti kaikista sodista, joissa Englanti on ollut tavalla tai toisella mukana. Perusnäyttelyiden lisäksi museosta löytyy yksi tai useampia vaihtuvia näyttelyitä, vaihteluväli ei tosin taida olla kovin tiheä koska esim. nyt erikoisuutena mainostettu Holocaust-näyttely oli ainakin yli vuoden ollut esillä. Toisaalta laadullisesti kaikki näyttelyt ovat niin vaativia, ettei kai olisi edes teoriassa mahdollista kovin usein vaihtuvia näyttelyitäkään muuttaa. Kokonaisuutena erinomaisen vaikuttava vierailukohde, oikeastaan negatiivisinta museossa on se että se asettaa vähän liiankin kovat standardit muille näyttelyille mitä käy Imperial War Museumin jälkeen katsomassa.
Imperial War Museum sisältä
War Museumilta lähdettiin käppäilemään kohti Thamesin rantaa, tarkoituksena käydä vilkaisemassa London Eye maailmanpyörää ja talsia sitten takaisin hostellille. Kävelyretki vähän riistäytyi, Thamesin rannassa oltiinkin yllättävän nopeasti joten päätettiin siitä jatkaa kiertuetta niin että lopulta kiersimme keskustan perusturistirysät lävitse iltapäivän aikana. Downing Streetin läheisyydessä oli epäilyttävän paljon luotiliivein ja rynnäkkökiväärein varustautuneita poliiseja partioimassa, myöhemmin jostain kuulimme että valmiutta oli nostettu lähettyviltä löytyneen pommein varustellun auton takia. Turisteja oli joka paikka aivan turvoksissa eikä Lontoon sunnuntaipäivä juurikaan tuntunut poikkeavan muista päivistä. Pitkäksi riistäytyneen patikoinnin jälkeen raahauduimme uupuneina helteessä hostellille hetkeksi elpymään. Illalla oli ohjelmassa vapaamuotoista pub-kiertuetta lähimaastossa. Southwarkissa oli aika useita legendaarisiakin pubeja, joten valinnanvaraa riitti.
Lontoota "piinasi" helleaalto lyhyen vierailumme ajan
Lontoo, maanantai 18.7.
Heräämme maanantaiaamuun hieman inhimillisemmän yön jälkeen, ei disco pauhannut ja lämmintäkin oli ehkä siedettävämmät +33C. Aamulla ensimmäiseksi optikolle korjauttamaan silmälaseja, korjaus kesti pari minuuttia ja maksoi punnan. Seuraavaksi aamiaiselle kahvilaan, edellisenä päivänä syötiin Imperial War Museumissa varsin perussetti kahvilla ja sämpylällä. Nyt erehdyimme ottamaan jotkin kanatäytteiset chiapatat, brittityyliin rasvassa ja majoneesissä ei oltu säästelty. Ähkyä halveksuen jatkoimme matkaa seuraavaan kortteliin josta ostimme kioskista päiväliput metroon zoneille 1 ja 2. Käytännössä tuo riittää, kakkoszonen ulkopuolella ei ole ainakaan perusturistille mitään oleellista (paitsi Heathrowin lentokenttä, sinne tarvitsee zone extensionin), päivätiketti maksoi 7,5 puntaa per naama. Southwarkin metroasemalla emmimme muutaman minuutin kartan äärellä ja siitä eteenpäin jutun juoni oli jokseenkin selvä. Pommi-iskujen takia muutamia asemia oli suljettu ja Central line ei liikennöinyt ollenkaan, näiden ennakkoon tiedettyjen lisäksi päivän aikana muutama asema oli suljettuna terroriepäilyjen takia, tarkistivat kai jotain laukkuja. Onneksi edellisenä päivänä olimme varsinaisen turistikiertueen tehneet kävellen, metrolla pääsee kyllä kätevästi paikasta toiseen, mutta kävelykierroksen aikana ehti näkemään ja aistimaan kaupunkia aivan eri tavalla, suosittelen lämpimästi, lämpimästä ja rakkuloista huolimatta. Metrolla oli toisena päivänä näppärä singahdella sellaisiin kohteisiin, johon ei edellisenä päivänä oltu uskaltauduttu patikoimaan. Käytiin ensin Victorian asemalla, josta hostellin vastaanottotytön mielestä pitäisi pystyä ostamaan junaliput Edinburghiin, johon olimme päättäneet jatkaa seuraavana päivänä matkaamme. Victorian asemalle lähdimme jostain syystä kävelemään Green Parkin kulmalta, matkalle sattui Buckingham Palace jossa oli juuri sopivasti jonkinasteinen vahdinvaihto meneillään. Victorialla hetken harhailtuamme selvisi että Edinburghiin pääsee King's Crossin asemalta, joka sijaitsee pohjois-Lontoossa, olimme nyt siis lännessä. Neuvoa-antavien jälkeen hyppäsimme metroon ja muutamalla väistöliikkeellä selvisimme suljetuista linjoista ja asemista. King's Crossilta saimme lunastettua junaliput Edinburghiin seuraavaksi päiväksi, muistaakseni maksoivat noin 67 euroa per naama. Tämän jälkeen suuntasimme Covent Gardeniin, joka tuntui olevan jonkinasteinen shoppailuharrastajien keskittymä (näitä voi tietysti Lontoossa olla useampia veikkaisin). Muutama kirpputorintapainen käveltiin läpi, varsin mystistä kamaa oli myynnissä. Kun varsinaisesti ei kuitenkaan oltu ostosmatkalla, etsiydyimme lempiharrastuksen pariin. Aivan sattumalta osuimme Punch & Judy nimiseen pubiin, jossa törmäsimme reissun ainoaan suomalaiseen. Tai toisinpäin, pubissa oli duunissa joku turkulainen jamppa, joka ehti jo pilailemaan kustannuksellamme ennenkuin selvisi että olimme törmänneet maanmieheen.
Katuteatteria
Covent Gardenista suuntasimme vilkaisemaan yhtä Lontoon vanhimmista pubeista (ainakin erään oppaan mukaan), Lamb & Flagia, mutta oli varsin nuivan oloinen paikka, joten emme jääneet olemaan. Lisää suositeltuja pubeja löytyisi Fleet Streetiltä, joten suuntasimme metrolla sinne. Pubi tai parikin löytyi, joita allekirjoittaneelle tuntemattomaksi jäänyt opus suositteli, mutta näissä jatkui sama nuiva linja, eipä juurikaan toivotettu tervetulleeksi ja tarjoilija mulkoili muutaman kerran siihen sävyyn että päätimme poistua. Kuuluu kai sitten asiaan ylpistyä sietämättömäksi kun jossain oppaassa kehutaan. Samasta korttelista löytyi varsin mukava pubi, The Old Bell, paikka johon latojat ovat Fleet Streetin painotaloista raahautuneet työvuoron jälkeen ja paikassa on kuultu uutiset tuoreeltaan ennen kuin lehdet ovat kerenneet jakeluun. Oli kai väistämätöntä että tässä vaiheessa matkaa oli jo korkea aika syödä Fish & Chips -tyyppinen päivällisratkaisu, hyvin toimi parilla oluella.
Lamb & Flag
Fleet Streetiltä jatkoimme matkaa takaisinpäin kohti Thamesia ja Tower Bridgeä, sieltä ohi HMS Belfastin takaisin hostellille. Tuli vähän kävelyä tällekin päivälle vaikka aamulla rakkulaisin jaloin vannottiin että ei enää kävelyä. Matkalla pysähdyttiin sen verran kahville että varattiin Edinburghista majoitusta seuraavaksi päiväksi. Varaustilanne tuntui hostelleissa kiristyvän, varsinainen ruuhka-aika olisi pitänyt alkaa vasta elokuun puolella, mutta heinäkuun loppukin vaati jo vähän ennakointia jos halusi itsensä johonkin majoittaa. Illalla löysimme koko reissun rennoimman pubin, Southwark Tavernin aivan hostellin läheisyydestä, paikasta löytyi kiitettävä valikoima oluita (yllätys!), dj, mukavat istuimet ja rentoa porukkaa. Lähinnä tuo dj oli paikan suola, tyyppi soitteli Jimi Hendrixit ja Led Zeppelinit vinyyliltä pieteetillä, useimmiten jonakin sellaisena versiointina ettei musiikkia silloin tällöin kuunteleva retkikuntamme ainakaan tunnistanut aikaisemmin kuulleensa. Todella leppoisa meininki, ottaen huomioon että kyseessä oli maanantai-ilta.
Lontoo, tiistaiaamu 19.7.
Hostellista piti uloskirjautua klo 10 mennessä, ei sinänsä varsinaisesti ongelma, mutta rinkan kantaminen muutaman tunnin ajan Lontoon katuvilinässä ei oikein houkuttanut. Hostellia ei voi varsinaisesti kehua kovinkaan viihtyisäksi, itse The Villagen puoli, eli pääkallon paikka näytti hieman paremmin hoidetulta ja kunnostetulta, mutta karvalakkipuoli, jossa majoituimme, toi mieleen lähinnä jonkin rekkamiesten parakkiasuntolan. Ei sillä että olisin sellaista ikinä kokenut. Paria kymmentä asukkia kohden oli yksi toimiva suihku, jota käyttämällä varasi myös toisen kerroksen wc-istuimista. Ehkä oma vuorokausirytmimme oli sen verran eksoottinen ettei varsinaisesti joutunut kuitenkaan omaa vuoroaan odottelemaan pakollisten saniteettitarpeiden hoitamiseksi, mutta välillä käytävällä oli puolialastomia ihmisiä jonoksi asti suihkun oven takana. Muutoinkin paikat olivat kovin huonokuntoiset ja nurkat täynnä romua. Ilman kokemusta Lontoon muista hostelleista ei uskalla tätä majapaikkaa moittia muita huonommaksi, kyllä tuolla kuitenkin sai yönsä nukuttua ainakin muutaman oluen jälkeen ja perustarpeet tulivat tavalla tai toisella hoidetuksi. Tämän ensikokemuksen saattelemana starttasimme matkan kohti Skotlantia. Toisen ultra-rasvaisen kahvila-aamiaisen jälkeen vyöryimme metroasemalle ja ostimme kertalipun, muistaakseni hinnaltaan pari puntaa. Hyppy oikeaan suuntaan menevään metroon ja muutaman pysäkin päästä olimme pohjoisessa, King's Crossin asemalla. Aikaa oli pari tuntia junan lähtöön, hetken aseman ympärillä harhailtuamme lähdimme katsomaan lähimaastosta mahdollisia ajanviettopaikkoja. King'S Crossin ympäristö on jo jonkinlaista esikaupunkialuetta, joten varsinaiset turistirysät uupuivat tyystin ja pian päädyimme pienehköön puistoon odottelemaan junan lähtöä.
Flying Scotsman, joka on siis juna, tiistaina iltapäivästä
Juna lähti asemalta minuutilleen, super advance liput oikeuttivat meidät normaalia edullisemmasta hinnastaan huolimatta aivan normaaleille paikoille varsin mukavassa junassa, matkustusmukavuudeltaan vastaisi kai kotimaisen Pendolinon ykkösluokkaa. Yksinkertainen mutta nerokas idea oli että ennakkoon varatut paikat oli merkitty pahvilätkällä penkin yläpuolelta, joten omilta paikoiltaan ei tarvinnut hätistellä ketään istumasta eikä junaan ilman paikkavarausta singahtanut matkustaja joutunut arvuuttelemaan että mikähän paikka mahtaisi olla vapaana loppumatkan. Eteläinen Englanti on varsin alavaa maata, tasaista peltoaukeaa näkyy horisonttiin asti ja varsinaisesti tuossa maisemassa ei ole ihasteltavaa kovinkaan pitkäksi aikaa. Pohjoisessa olisi odotettavissa jotain aivan muuta.
Tarina jatkuu matkaraportin toisessa osassa, matka jatkuu Edinburghiin, Fort Williamiin ja Obaniin.
Kirjoitettu ulkomuistista 1,5 kk kotiutumisen jälkeen.
Palasokeri.comin viisivuotisjuhlallisuudet
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tässä mitään puheita aleta pitämään, juhlistettakoon Palasokeri.comin viisivuotista taivalta vaikka uuden sisällön julkaisulla. Eniten kaikkia tietysti jännittää luvattu paljastus Palasokeri-nimen taustoista. Tämä on hyvä päivä julkaista myös Palasokeri.com kokoelmalevy vol. 1, tuo eräiden kansainvälisten tahojen jo kritisoimakin musiikin underground-julkaisuiden merkkiteos. Näistä ja joistakin Palasokerin aikaisemmista vaiheista lyhyesti seuraavassa päätoimittajan väsyneessä raapaisussa.Aloitetaanpa räväkästi antikliimaksilla, eli tuon Palasokeri-nimen taustoista. ...Jatkuu » Tämän verkkolehden saadessa ensimmäisiä bittimuotojaan teos kulki nimellä Ezine, mutta muutaman tunnin haudutuksella nimeksi tuli Palasokeri. Ja että miksi? Jostain tuntemattomasta syystä kyseisellä hetkellä vain tuli mieleen muutamia vuosia aikaisemmin Brutal Sense -nimisen metalliryhmän suurteos "Palasokeri", joka teidän on nyt kunnia kuulla K.C.Hukka -yhtyeen esittämänä cover-versiona, joka on kuitenkin varsin uskollinen alkuperäiselle sävellykselle. Koska itsellänikin saattoi olla jotain tekemistä tuon Brutal Sense orkesterin kanssa, voin kertoa tuon kappaleen syntyhistorian, joka ehkä merkillisyydessään vaikutti siihen että asia palautui vuosia myöhemmin sattumalta mieleen. Eli kappaleen sävelsi ja sanoitti nyt jo edesmennyt orkesterin basisti noin kolmessa sekunnissa. Tämä aika kului matkaan nuorisotalon keittiöstä soittimen ääreen henkilön saatua kaapista putoavasta palasokerirasiasta silmäkulmaansa. Nyt tiedätte tämänkin vaikkette olisi halunneet. Tuon legendaarisen biisin voi kuunnella valvojan alapuolelta löytyvää play-painiketta painamalla (vaatii flash-tuen) tai lataamalla mp3-tiedoston alta. Kappaleen alkuperäinen taltiointi oli ajan hampaan kulmaan kulunut sen verran pahoin että päädyimme cover-version esittämiseen.
>> K.C.Hukka - Palasokeri (MP3)
Palataanpa muihin lupauksiin. Sisältöä on siis tulossa ainakin artikkelien muodossa, ainakin Skotlannin matkailua käsittelevä artikkelisarja on vahvasti tuloillaan, samoin kenties silminnäkijäraportti nykyaikaisesta puolustusmäärärahojen leikkauksista kärsivästä kertausharjoituksesta armeijan kurkkusalaateissa ja käyttökokemuksia Compaq Evo kannettavasta tietokoneesta (todellinen kestotesti ja murskaraportti luvassa). Näihin lupauksiiin tyhjensin vasta oman pohjattomien lupausten saavin, toivottavasti artikkeleja nähdään myös muilta kirjoittajilta, olisi milteipä mukava nähdä jonkun vanhan kirjoittajan aktivoituvan pitkästä aikaa. Tai jopa aivan uuden liittyvän laiskaan reserviin.
Palasokerin menneitä voi lueskella jonkinasteisesta "historiikista" ajalta kun Palasokeri oli kaksivuotias (valitettavasti aivan alkuperäinen versio näyttää kadonneen internetistä). Sittemmin onkin lähinnä tapeltu erään yhdistyksen kanssa ja keksitty välillä jonkinasteisia parannuksia (?) verkkolehden toimintoihin. Eli en tässä ala varsinaista katsausta menneistä vuosista kynäilemään kun varsinaisesti ei kehuskelemaan pääse. Kävijämäärät näyttävät vakiintuneen vajaaseen tuhanteen eri kävijään per päivä, tuohon kävijävolyymiin nähden yllättävän vähän tapahtuu interaktiota käyttäjien välillä. Syyllistä etsitään.
Palasokerin kokoelmalevy vol. 1
[img]modules/ContentExpress/img_repository/kok_etukansi.jpg" align="right" vspace="5" hspace="5">Kokoelmalevy on siis viimein julkaistu, lisätietoja ja latausohjeita löytyy omalta sivultaan. Kokoelman voi ladata itselleen mp3-muodossa, .zip paketoitu kokonaisuus maksaa 63 MB liikennettä sisältäen kannet (kaksi erilaista).
Ja tässähän nämä tärkeimmät tästä harrastustoiminnasta. Kiitos osanottajille, sekä uusille että vanhoille pieruille, uusia kujeita otetaan vastaan.
Levyvirasto Oy - erilainen levykauppa
ARTIKKELI | näytetään 2 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Levyvirasto Oy on avannut täysin uudenlaisen verkossa toimivan levykaupan. Levyvirasto keskittyy ensimmäisenä Suomessa ainoastaan pien- ja omakustannemusiikkiin. Tarkoituksena on tarjota kauppapaikka musiikille, jota et löydä Anttilasta idolsien vierestä.Uutta kaupassa on ennen kaikkea toimintamalli, jossa musiikki välitetään suoraan artistilta ja kuulijalle. Levyvirasto toimii ainoana välikätenä keräten eri levyjen tiedot kaupan sivuille, varmistaen maksut ostoksista ja hoitaen levyjen postituksen artistin puolesta. ...Jatkuu » Näin varmistetaan tärkeä ostajien luottamus toimitukseen.
Suoraan artistilta kuulijalle tapahtuva jakelu näkyy artistin osuudessa per myyty levy: artistin osuus itse asettamastastaan levyn myyntihinnasta on 70%.
Levyvirasto edistää artistin myyntiä tekemällä artistille levykohtaiset myyntisivut. Sivuilta löytyy streamattavat ääninäytteet sekä muuta artistin haluamaa tietoa levystä. Kaupan käytössä on yleisimmät verkkomaksutavat mukaan lukien luottokortit. Myyntisivujen tekemisestä virasto perii kymmenen euron maksun, joka on myös ainoa palvelusta perittävä maksu. Virasto toimii myös englanniksi, jolloin yhdessä luottokorttimaksujen kanssa myös ulkomaiden markkinat ovat avoinna.
Tällä hetkellä Levyvirasto etsii sivuille lisää artisteja. Virastossa myyviltä artisteilta ei edellytetä aiempaa tunnettavuutta. Ostopäätöstä ennestään tuntemattomien artistien kohdalla helpottaa informatiiviset sivut.
Levyvirasto uskoo, että hyvä musiikki tahtoo tulla kuuluksi, ja voi onnistua siinä ilman suuren levy-yhtiön tukea.
Myöhemmin jakelua tullaan laajentamaan myös musiikin digitaaliseen muotoon.
Palvelun kotisivut:
http://www.levyvirasto.net/
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Kyllä tuo on lähinnä lehdistötiedote sanasta sanaan, ei sitä aina jaksa runoilla. :) Vähän nihkeästi suhtaudun yleensä sokrussa mainostamiseen, mutta tässä tapauksessa oli sympatiat yrittäjien puolella kun joskus aikoinaan suunittelin vähän samanlaista systeemiä levykaupusteluun.Hevikaraoke
ARTIKKELI | näytetään 2 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Tässäpä ilmiö. Samat ihmiset, jotka eivät varmasti astuisi jalallakaan keskiolutbaariin, jonka ohjelmanumerona olisi karaoke-laulanta, ovat aivan haltioissaan kun äänentoisto jyskyttää tuttua särövallia ja rumpupatterin tykistökeskitystä samaan aikaan kun tv-ruuduissa rullaa ne kaksi- tai kolmekymmentä vuotta vanhan, edelleen maailman parhaan heavybiisin sanat. Hevikaraoke siis Jyväskylässä toistamiseen.Helatorstain pyhää edeltävänä keskiviikkoiltana Jyväskylän Ilokiveen oli myyty noin 340 lippua, illan ohjelmanumeroista vastasivat lipun ostaneet. ...Jatkuu » Hevikaraoke oli rantautunut Keski-Suomeen toista kertaa maakuntakiertueellaan. Enemmän tai vähemmän säännöllisesti hevikaraokea lauletaan Helsingissä Corner baarissa, maakuntakiertueella järjestäjän lisäksi reissaa bussilastillinen support-väkeä, jotka näyttävät ujoimmille mallia aina kulloisellakin kiertuepaikkakunnalla. Tai ainakin näin tapahtui Jyväskylässä, vannomatta jää että näin tapahtuisi aina.
JYY:n kruunaama hevikaraokeruhtinas, Juha Mäkinen, esittämässä omaa näkemystään Iron Man kappaleesta.
Varsin tiivis tunnelma vallitsi Ilokivessä, alkuillasta vähän väljemmin, ilmeisesti illan jääkiekko-ottelu verotti alkuillan osanottajamäärää, mutta kiitettävästi väkeä oli kuitenkin paikalla. Laulamaan piti ilmoittautua ajoissa, arviolta puolen yön jälkeen alkoi illan ohjelmisto olemaan täyteen varattu aina klo 02.30 valomerkkiin asti. Erikoisuutena Jyväskylän karaokeissa näytettiin pian julkaistavan Rockstarba -elokuvan trailer, tästä vielä erityiskiitos Hevikaraoken järjestelyistä vastanneelle Luca Garganolle koko Rockstarba -tuotantoryhmän puolesta.
Yllättävän kovatasoisia laulajia nähtiin lavalla illan mittaan, ainoastaan muutama lähes ala-arvoinen suoritus alitajuisesti kehoitti käyttämään biisin verran aikaa tehokkaasti esim. wc-käyntiin. Näiden iltamien kovatasoisimmat hevikukkoilut taisivat löytyä näiden Helsingistä matkanneiden support-ihmisten joukosta, mutta kyllä Jyväskylässä pestiin vieraat sitten persoonallisuudella mennen tullen. JYY (Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunta), jonka tiloissa siis oltiin, valitsi illan esiintyjien joukosta hevikaraokeruhtinaan ja -ruhtinattaren. Ruhtinaan tittelin vei varsin persoonallisella esityksellään Juha Mäkinen, joka versioi Iron Mania omalla sanoituksellaan hampaiden oikomishoidosta ja muusta vastaavanlaisesta kidutuksesta. Tinkimätön lavakarisma taisi purra tuomaristoon ja erityisesti yleisöön.
[ Katso matalalaatuinen video (3,5 MB) ]
Palasokeristakin tuttu Heikki Kerkkänen mainittakoon ansaitsemastaan hevikaraokeperintöprinssin tittelistään, biisinä taidettiin kuulla jokin Poisonin tukkahevin helmi. Ruhtinatar tittelin harteilleen onnistui nappamaan duo Ann & Ansku esittämällä Kissin Heaven's on Fire kipaleen.
Läpi illan Ilokivessä oli varsin lämmin, tiivis ja hyvä meininki, poikkeuksellisesti jopa jyväskyläläinenkin yleisö tuntui osallistuvalta. Tähän varmasti auttoi huomattavasti tuo aikaisemmin mainittu support-porukka, joka läsnäolollaan varmisti sen ettei porukka kehdannut kyyhöttää pöydissä istualtaan lavalle oluttuopin läpi tihrustaen.
Illan aikana yleisön seassa hääri dokumenttityöryhmä, joka kuvasi hevikaraokea ilmiönä tv-dokumenttia varten. Dokkaria ei vielä ole myyty millekään kanavalle, joten ennakkotietoa sopivasta kanavasta, mitä kytätä, ei ole tähän hätään antaa. Samaa tuntuivat ihmettelevän kuin allekirjoittanutkin aloituskappaleessa.
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Voi olla että tuo Hevimesta onkin nykyinen vakiopaikka Cornerin sijaan, www-sivuilla ammottaa keikkalista tällä hetkellä tyhjyyttään niin en voinut tarkistaa asiaa kirjoittaessa.EDIT : Tätä on nyt monelta taholta jo oiottu, joten kirjataanpa vielä tähänkin että tuo Hevimestan karaoke EI ole sama asia kuin tässä yllä artikkelissa kuvailtu aito ja alkuperäinen. ...Jatkuu » Kuulemiin.
Teräsbetonin ja Roctumin metalliturnajaiset
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Taistelun väsyttämä hevoseni laukkasi puuskuttaen Lutakon pihaan juotettavaksi. Ulko-ovella oli ystävällisesti huomautettu sotureita jättämään miekat ja muut teräaseet narikkaan. Varsin ymmärrettävää. Kivutessani portaita ylös metalliturnajaisten pääsaliin asteli vastaan varsin upeaan rengaspanssariin sonnustautunut taistelija, heti hänen perässään komeaan viikinkikypärään sonnustautunut soturi. Kaikki tämä lupasi hienoa iltaa.
Metalliturnajaisten avausnumerosta vastasi bändi nimeltä Roctum, jonka www-sivuilla vieraileva soturi joutui kavalan hämmennyksen valtaan. ...Jatkuu » Vilpitön toive siitä että Roctumin metalliveljet eivät olisi sotahaarniskoidensa ja taistelumetodiensa kanssa aivan tosissaan, hiipi pelokkaaseen mieleen.
Kuvat kertokoot tarinan, olen sanaton.
Tässä esitetään kappaletta Metal Lesbians.
Shout at The Devil
Breaking the Motherfucking Law
Roctumin lavashow oli jotain aivan ennennäkemätöntä. Jokaisessa biisissä oli lavashow mietitty biisin teeman mukaiseksi, toteutuksessa onnistuttiin sitten enemmän tai vähemmän naurettavalla tavalla. Toivottavasti tarkoituksella. Yleisön päälle "satoi" ilmapalloja, lavalla nähtiin papateista rakennettua pyrotekniikkaa, kitarat syöksivät kipinöitä todennäköisesti noitapilleistä, yleisölle syötettiin oikeita voileipiä ja viskottiin vessapaperia päälle. Laulaja ja apuna häärineet "tanssijat" ja "näyttelijät" vaihtoivat kostyymiä jatkuvasti ja lava oli täynnä rekvisiittaa. Soitannollisesti bändi soitti kyllä huomattavasti komiikkasektorin asettamia odotuksia paremmin, eli vaikka touhu oli pääpiirteissään pelkkää sekoilua ja huumoria, pääosin cover-biiseistä muodostunut setti toimi hienosti ja bändi ajoi asiansa "lämmittelybändinä". Ehkä liiankin hyvin.
Teräsbetoni näyttikin melkein vaisulta rymistellessään lavalle Roctumin jälkeen. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Teräsbetonin mahtihevi vaatii tietysti puitteiksi mahtipontiset puheet ja lavaelkeet ja hieman ennakkoon hiipi pelko mieleen että ponnettomasta pullistelusta tulisi tahatonta(kin) komiikkaa live-tilanteessa, mutta kieltämättä kunniakkaasti Teräsbetoni mahtipontisuuden asettamasta haasteesta selvisi. Tästä ei varmaan vähiten käy kiittäminen erästä amerikkalaista viikinkimetalliyhtyettä, jonka kai voisi epäillä kuuluvan Teräsbetoninkin tienviitoittajiin. Treeniluolassa oli varmasti vietetty monia hetkiä miekkailuharjoitusten välissä jotta taistelukentillä ei tarvitse anoa armoa.
Keikalla kuultiin hämärän muistikuvan perusteella kaikki Metallitotuus -levyn biisit, Metallisydän playbackinä sotureiden jo lavalta poistuttua. Muiden bändien sotalauluihin ei sekaannuttu. Näin ollen keikka taisi kestää vajaan tunnin, mikä jätti metalliveljet janoamaan lisää. Oli aika valjastaa taas hevonen ja ratsastaa uusiin seikkailuihin seuraavaan kertaan asti. Maljanne nostakaa.
Hevi on parasta...
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
... vaikka vuonna 2005. Kuka olisi uskonut 80-luvulla että seuraavalla vuosituhannella sankarihevillä saadaan levytyssopimuksia kotimaisilta yhtiöiltä, biisit saavat radiosoittoa ja listasijoituksiakin osuu kohdalle? Omat farkkuliivit erehdyin myymään kirpputorilla jo vuosikymmen sitten ja olisi niillä selkälippuineen ja niitteineen ehkä huomiota herättävästi erottunut Kilven ja Kamaran keikalla Lutakossa perjantaina 4. maaliskuuta. Onneksi ulkomusiikilliset elementit ovat suurelta osin jääneet omalle vuosikymmenelleen ja uudella vuosituhannella perinteitä kunnioitetaan lähinnä musiikillisesti.
Lutakkoon oli kertynyt reilu kourallinen suomihevin ystäviä kun Kilven lämmittelijänä toiminut, ympäripyöreästi luonnehtien jonkinlaista asenneraivometallia soittanut Kamara aloitti settinsä. ...Jatkuu » Kamara on perustettu jo vuonna 2000, aikaisemmin bändi on tunnettu (?) nimellä Lumessakahlaajat ja historiikki kertoo alkumetreillä materiaalin perustuneen lähinnä cover-biiseihin. Vaikea arvata että mitä bändiä on imitoitu, ainakin tuosta nimestä voi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä niin halutessaan. Siinä määrin tuon ilmeisen esikuvan lavamanööverejäkin oli nähtävissä että melkeinpä kehtaan olla epäilemättä omaa arvaustani tässä.
Kamara on julkaissut tähän mennessä demon ja "Tämäkin vielä", viiden biisin mini-cd:n, jota jakelee Firebox. Tämä julkaisu on julkaistu aika tarkalleen vuosi sitten ja uutta materiaalia on ollut työn alla studiossa julkaistavaksi piakkoin pitkäsoiton muodossa.
Itse keikalla bändistä jäi vähän sekava kuva, biisit eivät varsinaisesti kolisseet ensikuulemalta. Taisivat kanssakuulijat siinä ympärillä mutista jotain Kotiteollisuuden ja Niskalaukauksen plagioinnista, mutta henkilökohtaisesti en allekirjoittaisi näitä lausuntoja. Pääasiassa moittisin livesoundia, soitto oli ajoittain sellaista puuroa ettei biiseistä tahtonut saada mitään selvää ja laulusta vielä vähemmän. Www-sivuilta löytyy lyhyt näyte "Kuolon kehä" biisistä, mikä sekin kuulostaa siinä määrin paremmalta etten aio tässä enempi keikkasuoritusta musiikillisesti alkaa ruotimaan. Esiintymisen perusteet alkoivat olemaan hallussa, mukava nähdä että bändit alkavat panostamaan myös siihen että lavalla ei seisota kuin tanssiorkesterissa jos biisit tihkuu vihaa, raivoa ja ahdistusta. Ehkä tuohon seisoskeluun vieläkin vähän syyllistyttiin, mutta oltiin kuitenkin aivan eri genressä kuin Lutakossa nähdyt pohjanoteeraukset "Kiitos ja anteeks" -hengessä. Kolmelle kitaralle kannattaisi ehkä säveltää vähän vivahteikkaampia teoksia, nyt vaikutti hieman siltä että osittain tämän jumalattoman äänivallin takia biiseistä hävisivät kaikenlaiset nyanssit. Ainakin ensikuulemalta vaikea arvioida olisiko sellaisia sitten ollut jos olisi kuullut.
[img]juttukuvat/bandikuvat/kilpi/kilpi01.jpg" class="colorbox">
Kamara on julkaissut tähän mennessä demon ja "Tämäkin vielä", viiden biisin mini-cd:n, jota jakelee Firebox. Tämä julkaisu on julkaistu aika tarkalleen vuosi sitten ja uutta materiaalia on ollut työn alla studiossa julkaistavaksi piakkoin pitkäsoiton muodossa.Itse keikalla bändistä jäi vähän sekava kuva, biisit eivät varsinaisesti kolisseet ensikuulemalta. Taisivat kanssakuulijat siinä ympärillä mutista jotain Kotiteollisuuden ja Niskalaukauksen plagioinnista, mutta henkilökohtaisesti en allekirjoittaisi näitä lausuntoja. Pääasiassa moittisin livesoundia, soitto oli ajoittain sellaista puuroa ettei biiseistä tahtonut saada mitään selvää ja laulusta vielä vähemmän. Www-sivuilta löytyy lyhyt näyte "Kuolon kehä" biisistä, mikä sekin kuulostaa siinä määrin paremmalta etten aio tässä enempi keikkasuoritusta musiikillisesti alkaa ruotimaan. Esiintymisen perusteet alkoivat olemaan hallussa, mukava nähdä että bändit alkavat panostamaan myös siihen että lavalla ei seisota kuin tanssiorkesterissa jos biisit tihkuu vihaa, raivoa ja ahdistusta. Ehkä tuohon seisoskeluun vieläkin vähän syyllistyttiin, mutta oltiin kuitenkin aivan eri genressä kuin Lutakossa nähdyt pohjanoteeraukset "Kiitos ja anteeks" -hengessä. Kolmelle kitaralle kannattaisi ehkä säveltää vähän vivahteikkaampia teoksia, nyt vaikutti hieman siltä että osittain tämän jumalattoman äänivallin takia biiseistä hävisivät kaikenlaiset nyanssit. Ainakin ensikuulemalta vaikea arvioida olisiko sellaisia sitten ollut jos olisi kuullut.
[img]juttukuvat/bandikuvat/kilpi/kilpi01.jpg" border="0"/ style="width:98%">
Kilven aloittaessa reilu kourallinen yleisöä oli kasvanut ehkä muutamaksi kouralliseksi, mutta keikan ei voi väittää olleen varsinainen menestys ainakaan yleisömäärällä mitattuna. Tässäkö piilee kasarisankarihevin kompastuskivi, vitsi ei toimikaan vuosia vaan nostalgiasyistä kerran tai kaksi? Vai odottaako yleisö myöhemmin keväällä keikkailevaa Teräsbetonia. Tästä huolimatta Kilpi veti kuitenkin milteipä stadion-luokan esityksen. Enpä ole aikaisemmin kuullut rumpusooloa Lutakon lauteilla. Enkä muista kitarasooloakaan kuulleeni niin että muu bändi lähtee kaljalle / kuselle välillä. Bassosoolokin kuultiin, mutta tämä meni jo niin kieli poskessa että yleisökin uskaltautui nauramaan.
Settilista koostui varsin tasaisesti Kilven ykkös- ja kakkoslevyn materiaalista, sen verran passiivista yleisöä oli paikalla että en muista mitään toiveita juuri huudetun ja varsinaiset hittipotentiaalia omaavat raidat kuultiin kyllä kaikki. Jälleen kerran tavoilleni uskollisena en muistanut tai jaksanut biisilistaa kirjata ylös, mutta eiköhän edellisestä voi päätellä aika pitkälti mitä vedettiin jos asiaa erityisesti kiinnostaa. Kilven kohdalla ei voi moittia puuroisista soundeista vaan niin ääni- kuin valopuolikin hoidettiin huomattavalla ammattitaidolla. Itse bändin soitto oli sekin ammattimaisemman kuuloista verrattuna edelliseen kertaan, jolloin Kilpi oli muistaakseni Thunderstonen supportina. Ajoittain bändi vaikutti olevan varsin hyvin virvoittautunut, mutta jäi katsojalla vähän epäselväksi että oliko kyse vain kiertueväsymyksestä vai hyvästä tarjoilusta takahuoneessa. Kokonaisuudessaan kuitenkin varsin energinen keikka kunhan sankarihevikliseisiin ja kasariyhteyksiin ei suhtaudu liian vakavalla naamalla.
Artikkelin alussa tuli mainittua että ulkomusiikilliset asiat jäivät onneksi 80-luvulle. Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni ilman vaikeampia perusteluja, sillä Teräsbetoni näyttäisi esiintyvän Lutakossa 16.4. Hah.
Paska comeback
ARTIKKELI | näytetään 1 uusinta viestiä viestiketjusta
Jake kirjoitti noin 20 vuotta sitten+/- saldo : 0
Rockyhtye Paskan Women Are From Venus, Men From Anus -albumi julkaistaan 13. huhtikuuta. Kyseessä on samalla kertaa legendaarisen yhdenmiehenorkesterin ensimmäinen pitkäsoitto, comeback ja 20-vuotisjuhlajulkaisu. Esimakuna tulevasta Paska on julkaissut vapaasti imuroitavan Banana Butt Plug -mp3-singlen osoitteessa www.paska.info.Osoitteesta löytyvät myös ohjeet Rumban kanssa yhteistyössä toteutettuun kilpailuun, jossa kotisivuille haetaan mahdollisimman paskaa web-designia: voittaja saa Paskan keikalle kotiinsa ja nimensä saitin kunniatauluun. ...Jatkuu » Paska elämä aikuiselle -nimeä kantavan kiertueensa yhtye aloittaa huhtikuun puolivälissä Jyrockista.
Paska aloitti uransa itsestään Rumbaan kirjoittamallaan keikka-arvostelulla 1985: esiintyminen arvioitiin loistavaksi ja rock'n'rollin tulevaisuus paskaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Paska ruuhkautti Yleisradion palautepuhelimen esiintymisellään Härmärock-konsertissa. 1989 Bad Vugum julkaisi ensimmäisen Paskan äänitallenteen, Superdouplemegamaxihits! -ep:n. Seuraava vuosikymmen toi tullessaan lisää pikkulevyjä ja keikkoja myös Suomen ulkopuolella, Skitsorock-festivaalit, Paskan hajoamisen sisäisiin erimielisyyksiin ja sitä seuranneen Jeesus, Jorma & Johnny Blue -yhteiskiertueen. Yhtyeen keskeinen taustahahmo Ari Peltonen teki puolestaan uraa eri radiokanavilla, kirjailijana ja sittemmin myös tv:ssä.
Paska toipuu paraikaa Välimeren rannalla kahdeksantuntiseksi venähtäneestä Women Are From Venus, Men From Anus -levytyssessiosta. Albumille on luvassa joukko ykköskaartin muusikkovieraita, ja lisää mp3-lohkaisuja julkaistaan viikoittain yhtyeen kotisivuilla.
Paska: Women Are From Venus, Men From Anus (riemucd-011) kaupoissa 13.4.
