Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
YUP esitteli uuden levynsä vanhemmalle yleisölle lauantaina 5.3. Lutakossa. Kenraaliharjoituksena oli jotakuinkin sama setti soitettu edellisenä päivänä ikärajattomalle yleisölle sekä tietysti "salakeikalla" Jyväskylän Jazz baarissa pari viikkoa aikaisemmin. Kuinka hyvä hypnoosi upposi kansaan, siitä seuraavassa.
Sinänsä olisi ollut mielenkiintoista nähdä Yup perjantain keikalla, koska lämmittelybändinä esiintynyt Janoinen Kala vaikutti nimenä mielenkiintoiselta, tosin ei ole mitään tietoa että minkälaisia tuotoksia esittävät. ...Jatkuu » Siksi nuo ehkä olisikin voinut tarkastaa, mutta valitettavasti aikataulullisesti homma ei onnistunut. Lauantaille ei sitten ollut lämmittelybändiä vaan Yup nousi väsyneen dj:n lämmittelemän yleisön eteen noin puolituntia ennen puoltayötä.
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi pleksikoppiin, joka vei neljänneksen lavasta ja jossa rumpali sätki sisälle teljettynä. Moisia rakennelmia on lähinnä nähnyt televisiossa jossain tangomarkkinoilla tms. pippaloissa, joten hieman rock-henkisyyttä tuollainen rakennelma kyllä syö, mutta toisaalta soundit olivat erinomaiset ja ennenkaikkea lyömäsoittimet kuuluivat ilahduttavan selkeinä. Joten valinta eristää rumpalimies eri osastolle ei välttämättä ollut huono vaikka kieltämättä aluksi oudolta näyttikin.
Biisejä kuultiin aluksi pääosin uudelta levyltä, eikä niiden saama vastaanotto ollut ollenkaan huono, muistelisin että edellisen kerran kun näin Yup:n vastaavassa tilanteessa esittelemässä Lauluja metsästä -levyn teoksia, olisi vastaanotto ollut hieman nuivempi uusille teoksille. Sinänsä tilanne oli mielenkiintoinen, kävin joskus syksyllä katsomassa Yup:tä minikiertueellaan, jolla esittivät näitä uuden levyn biisejä ennenkuin läksivät niitä studioon äänittämään, joten nyt saattoi kuulla miten biisit olivat tuotannossa muuttuneet kun raakileista oli hiottu levykelpoisia. Yup:n musiikissa on kyllä kuultavissa jo hieman vivahteita rutinoitumisesta, joten eivät nuo biisit niin kauheasti olleet muuttuneet ensimmäisistä esityskerroista, tietysti jotain tökeröimpiä sovituksia oli viilailtu ja soitto tietysti sujui huomattavasti tiukemman oloisesti kuin ns. "treenikiertueella". Muutenkin yhteensoitto tuntui toimivan erinomaisen hyvin, vaikutelmaan saattoi auttaa nuo jo mainostetut erinomaiset soundit, mutta kyllä bändillä tuntui olevan muutenkin hauskaa soittohommissa.
Tavanomaisesti en kerro tarkkaa biisilistaa tuolta keikalta, tällä muistilla ei moiseen kannata ryhtyä, mutta muutama sananen vielä illan ohjelmasta. Leppymättömät -levyltä kuultiin siis lähestulkoon kaikki raidat ja näiden höysteeksi jotakuinkin saman verran vanhempaa tuotantoa. Vanhat rallit tuntuvat olevan edelleen ne yleisön villiintymiseen tarvittavat mausteet, sillä varsinainen yleisön sytyttänyt kipinä löytyi mm. biiseistä Homo Sapiens, Paha vaatturi, Minä olen myyrä, meitä odotellaan mullan alla, Minä en ole mukava mies, Paratiisin sahakielet jne. vain muutamia mainitakseni. Väärinkäsityksiä merellä -biisin aikana nähtiin jokin oudohko varis (korppi?) lavashow, missä täytetyllä linnulla oli ilmeisesti jonkinlainen rooli, mutta tuo jäi kyllä ainakin maallikolle täysin avoimeksi että mikä mahtoi olla "shown" tarkoitus. Jos siis mikään.
Bändi huudettiin pariin kertaan takaisin lavalle, toinen encore oli ilmeisesti ihan suunnittelematon, ainakaan bändin biisilistassa ei ollut mitään suunniteltuna ensimmäisen encoren jälkeen. Bändi sai vähintäänkin kiitettävän vastaanoton Lutakossa, yleisö heilui ja velloi ja eli mukana, takarivejä myöten, mikä on jo melko harvinainen näky varsikin tuollaisella vanhemman yleisön keikalla. Kokonaisuutena onnistunut keikka, varmaankin Yup tarjoili jokaiselle jotakin ja vanhemmankin tuotannon ystävät saattoivat poistua hymyssä suin paikalta. Kova veto olisi tietysti ollut soittaa biisi tai pari uudelleenjulkaistuilta englanninkielisiltä levyiltä Hippos from Hell tai Whlap Zap Ninja. No, rajansa kaikella kuten Touko-Pouko sanoi...
Lukuisista kehoituksista huolimatta emme suostuneet boikotoimaan yhdysvaltalaisia tuotteita vaan epäröimättä suuntasimme kulkumme sodanvastaisen mielenosoituksen seasta kohti Tampereen Tullikamaria perjantaina 21.3. Lippuun olivat lippupalvelun tädit pientä korvausta vastaan kirjoittaneet Symphony X ja Stratovarius. Mutta mitäs sitten tapahtui?
Tiedustelijamme Tullikamarin (Pakkahuoneen? mikähän lienee oikea nimitys tuolle paikalle) ovelta tiedottivat hyvissä ajoin tukikohtaamme että Symphony X:n on ilmoitettu aloittavan klo 21.30. ...Jatkuu » Rock-henkisesti nostatimme taisteluintoa rentouttavalla nestetankkauksella ja oletimme soitannon alkavan aikaisintaan klo 22. No, varmuuden vuoksi innokkaimmat seurueestamme halusivat kuitenkin pelata varman päälle ja rientää Tulliklubille klo 21.30 mennessä. Onneksi näin tehtiin, koska ulko-ovella soittoaikaa arpoessamme saimmekin jo kuulla ensitahdit Symphony X:n setistä. Vittumaista,kun yksi bändi sadasta aloittaa settinsä minuutilleen ajoissa, on kyseessä juuri se bändi, jonka setin haluaisi ehdottomasti nähdä kokonaan. No, narikkatätille lyötiin hilut kouraan ja rynnäkkö eturiviin alkoi massiivisella laitataklauksella. Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava että koko seurueemme ei ollut valmis suoraan hornan kattilaan vaan tyytyi tarkkailemaan tilaisuutta taustalta.
Symphony X aloitti tiiviin ja intensiivisen settinsä luottamusta herättävästi, edes ensimmäisessä biisissä ei ollut kuultavissa tyypilllistä hapuilua ja soundien hakemista. Tosin henkilökohtaisesti toivoin että soundipuoli olisi parantunut ensimmäisten biisien aikana, mutta ilmeisesti Symphony X:kin joutui kärsimään tästä tyypillisestä ilmiöstä, eli lämppäribändille väännetään ilmeisesti äänipöydästä pääkanaviin joku sotkufiltteri päälle ettei brilliantteja soundeja saa vaikka olisi minkälainen ääniparoni miksauskonsolissa. Eivät nuo soundit aivan mahdottomat olleet, mutta selvästi olisivat voineet olleet paremmatkin, varsinkin kun välillä biiseissä on sen verran "materiaalia" että ilmoille kantautunut äänivalli uhkasi puuroutua pahoin. Basso tippui PA puolelta yhdessä biisissä kokonaan, mutta tätä en edes huomannut ennenkuin tarkkasilmäinen soundipoliisikolleega asiasta huomautti, sen verran vahvasti oli alapäätä myös kitaravallissa. Myös taustalaulannat olivat välillä kateissa, mutta onneksi tärkeimmissä moniäänilauleloissa homma oli kuosissaan ja saatoimme ihastella äijien ammattitaitoa.
Ammattitaitoa Symphony X:n tyypeiltä ei todellakaan puuttunut, biisit soitettiin varmuuden vuoksi ihan reilulla temmolla eli ilmeisesti mikään metronomi ei nakuttanut rytmiryhmälle aputahteja jostain sekvensseriltä. Romeon juoksutuksia oli ilo katsella, touhua ei tarvinnut tämän virtuoosin tehdä mitenkään hampaat irvessä vaan pikemminkin rennon letkeästi jos nyt tuollaisia pilityksiä voi letkeiksi kutsua. Myös Russell Allenin työskentely teki yksimielisen vaikutuksen tarkkailijaryhmäämme, lauluosastolla oltiin tarkalleen levytettyjen teosten linjoilla eikä havaittu että jotain osia olisi jouduttu laskemaan live-tilanteeseen. Kosketinsoittaja Michael Pinella jäi vähän persoonattomaksi, tosin hemmo muutenkin lymyili kasvojen korkeudelle viritettyjen soittimien takana, mutta eipä hänenkään touhussa ollut moitteelle sijaa. Ja rytmiryhmässä oltiin samoilla linjoilla, rumpali Jason Rullo ansaitsee kyllä erityisen kunniamaininnan mielettömästä rytmi- ja tyylitajusta, sillä herra veti biisit läpi pahemmin irvistelemättä helpon oloisesti ja niin, ettei omaa osaamista tarvinnut korostaa älyttömällä kikkailulla. Kikkaahan nuo biisit ovat tietysti täynnä, mutta kuitenkin touhussa on sen verran tyylitajua ettei biisit ole filliä alusta loppuun vaan rytmiryhmä teki sen mitä pitääkin, eli piti biisit kasassa ja kuljetti niitä eteenpäin. Asiaa. Basisti Michael Lepondille toinen erityiskumarrus, vaikka herran soittoa ei välillä äänipuuron seasta ihmeemmin kuultukaan.
Soittoa tuli ensin noin 35 min, minkä jälkeen Allen alkoikin jo toivottelemaan hyviä öitä yleisölle. Valot himmenivät aavistuksen, äijät katselivat toisiaan vähän hölmön näköisenä ja yleisö ehti jo aloittaa "we want more" -mantran. Muutaman sekunnin ihmelteltyään äijät sitten polkaisivat "encoren" käyntiin ja pian kaikki oli ohi, soittoa tuli ilmeisesti vähän yli 40 minuuttia. Tylyä. Settilista on muisteltu jälkikäteen, joten voi sisältää virheitä ja biisit ovat todennäköisesti väärässä järjestyksessä, mutta jotakuin tällaisia biisejä muistelivat nuo muut seurueemme jäsenet kuulleensa, itse en muista koskaan mitään biisinnimiä.
Inferno (Unleash the Fire)
Wicked
King of Terrors
Communion and the Oracle
Smoke and Mirrors
Evolution
Sea of Lies
Of Sins and Shadows
Russell Allen ja humaltunut tamperelainen. Russell vasemmalla.
Keikan jälkeen hengailimme Tulliklubin puolella, mihin Symphony X:kin saapui pian keikan päättymisen jälkeen. Heepot katosivat nurkkapöytään noiden 50 nimikirjoituksen pyytäjän ja humalaisen jututtajan keskelle, joten tyydyimme jatkamaan nestetankkaustamme ja odotella Stratovariuksen alkua. Hieman myöhemmin rennon oloinen Russell Allen haahuili seurueemme liepeille, joten pääsimme herraa hieman jututtamaan. Russell lupaili että syksyllä olisivat tulossa uudelleen Suomeen, vastaanotto tuntui miellyttäneen herraa. Mr. Allen kuitenkin korosti että mitään ei ole vielä varmistettu asian tiimoilta, joten homma on lähinnä levy-yhtiön, managereiden ja promoottoreiden käsissä. Toivottavasti näemmä heidät pian uudelleen.
Ja sitten Stratovarius. Hieman vitsaillen tuumimme jo ennen keikalle menoa että Stratovariusta voi sitten katsella olutkarsinasta, mutta tämä puoliksi huumorilla heitetty juttu jotakuinkin toteutuikin, jotenkin Stratovarius ei enää jaksanut innostaa monihenkistä ryhmäämme, kenties keskimäääräinen ikä oli jo sen verran Stratovariuksen kohdeyleisön yläpuolella että Stratovariusta seurattiin rennon jutustelun lomassa. Hienoltahan heidän lavashownsa näytti, oli pyrotekniikkaa, jos jonkinlaista valohäkkyrää, videotykkiä ja hirvenpäitä tms. Videotykin käytöstä on kyllä sen verran kommentoitava että jos moisen värkin on hankkinut ja on ollut ehkä kalliskin, ei ole ehkä kuitenkaan syytä kokoajan työntää jotain videomateriaalia taustalla, varsinkin jos ei ole mitään järkevää näytettävää. Nyt videomateriaalia tuli sellaiseen tahtiin ja lyhyinä kokonaisuuksina että videoscreeni vei aivan liikaa huomiota. No, tämä siis henkilökohtainen mielipide että kohtuu kaikessa. Stratovariuksen settilistaa ei ole tähän toimittaa, sen verran huolimattomasti keikkaa kuunneltiin. Soundit olivat hienot, siis todella kirkkaat ja tasapainoiset, joten hieman tyhmältä tuntuu että lämmittelybändin ei annetta käyttää täyttä arsenaalia äänentoistoreleistä kun kyse on tällaisesta musiikista, missä olisi syytä kuulla vähän niitä nyanssejakin sieltä äänimaton seasta. Settilista löytynee muuten Stratovarius.comin foorumista, mistä voi ihastella että ihan kiitettävän pitkän setin Stratot heitti, pariin kertaan lavalle takaisin huudettuina.
Mitäpä tähän sitten enää muuta, hieno oli keikka ja ilta päättyi Rusty Angeliin Tampereella, missä tukanheilutus jatkui valomerkkiin asti. "Mustamakkaraa perseeseen", kuten Jens Johansson huuteli viimeisten biisien aikana seurueemme suunnatessa kohti narikkaa.
Ikuisena pessimistinä pidän jo varmana ettei Metallica enää suostaan nouse. Paitsi jos bändistä vaihdetaan kaikki jäsenet, mikä voisi olla mielenkiintoista, olen joskus ennenkin leikkinyt ajatuksella että joku veteraanibändi ottaisi oppipojat muutamaksi vuodeksi remmiin ja siirtyisivät sen jälkeen eläkkeelle täysin oppineiden nuorisojäsenten jatkaessa toimintaa. Kun tuntuu olevan kuitenkin kysyntää ihan riittämiin noille eläkeikäisille orkestereillekin.
Joo, ei näitä mun juttuja kannata todesta ottaa...
Tai sitten ei. Kävin kokeilemassa Ylen vaalikonetta ihan uteliaisuuttani ja kysymyssarjan päätteeksi masiina tarjosi vaalipiirimme viisi "eniten samaamieltä" ollutta ehdokasta. Kävin tarjotut ehdokkaat läpi ja jokaisen www-sivuihin tutustuminen aiheutti hikoilureaktion ja sykkeen ohimolle sekä runsaasti ääneen lausuttua rivousmantraa. Toisin sanoen, jos nuo viisi ehdokasta olivat parasta mitä tämä vaalipiiri voi minulle tarjota, taidan äänestää Aku Ankkaa.
No jospa sitä jaksaisi vielä johonkin toiseen vaalikoneeseen perehtyä ennenkuin luovuttaa.
Olen nyt testannut kolme vaalikonetta, Almamedian, YLEn ja Keskisuomalaisen ja yksikään kone ei ole antanut Top 5 joukkoon samoja ehdokkaita, puolueetkin ovat täysin eri riippuen vaalikoneesta. Taitaa olla noiden ehdottamat ehdokkaat lähinnä sattumanvaraisia, noissa kysymyksissä kun on kysymyksenasettelukin yleensä niin johdatteleva että oikeasti omia mielipiteitä ei tule esille.
Ei sillä että olisin kohtuuttoman innostunut koko vaaleista tai politiikasta ylipäänsä, kunhan tylsistyneenä tutkin että miten päin v-tua nuo systeemit toimivat... ...Jatkuu » ;-P
Jaahas. Mitähän olisi oikeusministeriö tai saati sitten ehdokkaat sanoneet jos olisin jaksanut / uskaltanut tehdä oman ideani vaalikoneesta. Suunittelin nimittäin sellaista Palasokerin omaa vaalikonetta, jossa kysymykset olisivat olleet jotakuin luokkaa "Saako mielestäsi julkisella paikalla kaivaa nenää Entä persettä?" ja lopuksi olisi vedetty täysin sattumanvaraisesti ns. stetsonista kyselyn täyttäneelle henkilölle ehdokas, joka on "eniten samaa mieltä" kysymyksissä... ...Jatkuu » Ja joka kerralla siis eri ehdokas tulokseksi vaikka vastaisi aina samalla tavalla. Ideaa saa toki vielä hyödyntää jos mitään järkevää tekemistä ei keksi....
Oudon asiallista oli tämänkertainen uutisointi aiheesta, yleensä maalataan neonpunaiset pirut seinälle jo otsikoissa. Viimeksi kun uutisoivat mm. suomalaisesta "tietoverkkoasiantuntijasta" joka ilmoitti pystyvänsä murtautumaan internet-pankkeihin kuin tyhjää vaan, ainakin iltapäivälehdistö revitteli tuon kanssa aivan täysillä, luoden kuvaa että pankkiasioiden hoito internetin välityksellä johtaa väistämättä siihen että joku pöllii sulta rahat ennenpitkää. ...Jatkuu » Käytännössähän kyse oli siitä, että tämä "tietoverkkoasiantuntija" esitteli kotiinsa rakennetussa verkossa muistaakseni OpenSSL ohjelmiston tunnettua reikää ja noin tuhannen olettamuksen jälkeen oli varma että hänen ympäristönsä oli samanlainen kuin pankkien systeemi, joten siinä murtosuorituksen näyttäminen todisti että homma onnistuisi myös pankin systeemeihin.
Tienaisikohan tuollaisella valtakunnanspede-vakanssilla hyvin...
Tiistaina 21.1.2003 Palasokerin toimittaja oli silminnäkijänä, kun iskelmälegenda Isto Hiltunen riehui rock-henkisten ystäviensä kanssa Jyväskylän yössä. Mitä oikeastaan tapahtui, joutuivatko viranomaiset puuttumaan tilanteeseen? Lisää tuon dramaattisen yön tapahtumista seuraavassa artikkelissa.
Merkillisintä koko tapahtumassa on se, että valtamedia ei ole noteerannut tapahtunutta, onko mediavälineet kenties "ostettu" hiljaisiksi? Palasokeri paljastaa totuuden. Ei ole, lehdet eivät ilmeisestikään myy positiivisella uutisoinnilla, mihin olisi ollut tällä kertaa syytä. ...Jatkuu » Avataanpa hieman populistista avaustamme. Tiistaina Jyväskylässä Club Elohuvissa esiintyi Isto Hiltusen kokoama rock-projekti The Communists, jonka riveissä esiintyivät "rock-henkisinä kavereina" itse Isto Hiltunen (laulu, kitara), Valtteri Tynkkynen (YUP, basso), Matti Nurro (Miljoonasade, kitara), Mikko Hinkkanen (Rajuilma, rummut), Virpi Jarvi (laulu) ja Anne Koljonen (taustalaulu). Ja kyseessä oli todellakin kunnon rock-räimettä runnonut projekti eikä puolivillainen aikuisrockperformanssi, jollaisen pelkäsin tyypillisen ennakkoluuloisena näkeväni.
Setin aloitus arki-iltana klo 23.50 oli vähän synkeää, mutta toisaalta yleisöä oli nihkeästi paikalla ennen kyseistä ajankohtaa, juuri ennen h-hetkeä jo ihan kohtuullisesti kuitenkin. Setti alkoi lupaavasti, aluksi kuultiin perinteisiä rock-vetoja (joista paria ensimmäistä en yllättäen muista), mm. Whitesnaken Bloody Luxury, Joanne Jettin I Love Rock & Roll, Billy Idolin Rebel Yell ja Bryan Adamsin Summer of 69. Settiä höystettiin uudemmilla vedoilla kuten Bad Religionin Punk Rock Songilla, T.A.T.U.n All The Things She Saidilla ja Lambrettan Bimbolla. Setin raskaimmasta päästä löytyi mm. biisit Enter Sandman (Metallica) ja Ace of Spades (Mötorhead), joka esitettiin sellaisella pieteetillä etten ole koskaan kuullut ko. biisiä soitetun yhtä raskaskätisesti ja nopeasti, niin uskomattomalta kuin tämä väittämä kuulostaakin. Saattoi olla monelle paikallaolijalle yllätys kuinka iskelmätähdiltä irtosi metalliräimettä ihan uskottavasti.
Soittopuoli hoitui ihan tyylikkäästi, biiseistä tosin kuuli ettei niitä oltu kämpillä kyllästymiseen asti sahattu, mutta tuskinpa tuo pieni hapuilu osien vaihdoksissa ketään häiritsi. Isto suoriutui lead-kitaroinnista kunnialla, uskottavuuspisteet lunastuivat jo Marshallin täyspinolla, eli millään humppa-Fendereillä ei yritetty soittaa heviä. Vastaavasti samaisen herran vokalisointi yllätti, skaala tuntuu olevan loputon kun biisit kuitenkin vaihtelivat Ricky Martinista tuohon jo mainittuun Ace of Spadesiin ja kyllä noita ihan mielellään kuunteli. Samaa ei voi sanoa rock-kissoista, jotka hytkyivät lavalla kyllä uskottavasti ja kaikkien rock-manööverien mukaan, mutta laulanta oli lähinnä järkyttävää. Uskoisin että molemmilta laulajattarilta löytyy kyllä osaamista tuohon vokalisointiin, mutta taisi monitorointi pettää kun välillä neidot lauloivat parin nuotin päässä sävelestä, ts. saippuarasian kokoiset monitorikaiuttimet saattoivat olla hieman alamittaiset rock-keikalle. Mr. Tynkkynen ja Mr. Nurro suoriutuivat tehtävistään ilmeettömän kunniakkaasti, sitä vastoin rumpujakkaralla heilunut Mikko Hinkkanen teki kyllä soitollaan erityisen vaikutuksen, en nimittäin muista vähään aikaan kuulleeni näin "tarkkaa" rumpalia. Tarkoittaa siis sitä, että iskut rumpuihin tulivat koneen tarkkuudella, välillä jo toivoi että rock-hengessä olisi vähän "laahattu" tahdin kanssa. Kokonaisuudessaan The Communists oli ihan toimiva kokoonpano, ottaen huomioon että nähty keikka oli kokoonpanon ensimmäinen. Toivottavasti saivat myöhemmillä keikoilla myös laulajattarille korvaan hieman säveltä etteivät joudu joka ilta "huonoon valoon".
Biisejä kuultiin reilusti enemmän kuin mitä tässä on listattu, kirjoittajan lyhyt ja huono muisti vain ei ole omiaan biisilistojen ulkoa opiskeluun. Kokonaisuutena positiivinen kokonaisuus ja moni läsnäolija kehui varsinkin Iston vokaaleja monipuolisessa biisivalikoimassa. Sinänsä tämä Iston rock-veto ei yllättänyt, koska artisti puhui jo vuona -97 "terapiabändistä", missä voisi soittaa rockia. "Tämä oli tällainen humppamiesten kosto...eikun itse asiassa vanhojen rock-miesten kosto", kommentoi Isto pikaisesti keikan jälkeen.
Rock-kissat eivät oikein tahtoneet tarttua filmille...
Rockpoliisi on taas kerran puhunut.
Lisäinfoa esim. sivulta http://www.tosiviihde.com/explorer/rock.html
Mistähän tuosta kypäräpakosta löytyisi mustaa valkoisella (tai no ei noilla väreillä niin väliä ole), en ole onnistunut löytämään kuin jutun, missä mainittiin että kyse olisi säädöksestä tai suosituksesta, ei laista, ts. käyttämättä jättämisestä ei voitaisi rankaista. En siis mene vannomaan että tämä on totuus, haluaisin vain jostain nähdä tuon virallisen muodon (juu, ei löytynyt ainakaan pikaisella googletuksella).
Tämän päivän lumessakahlaajat lähes kirjaimellisesti hiihtivät läpi tuulen ja tuiskun keskiviikkona 20. marraskuuta kohti Lutakkoa Jyväskylässä. Lutakon lauteille oli kipuamassa Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus aloittamaan syystalven klubikiertuettaan, joten yleisö pääsi talvimyrskyssä fiilistelemään sopivissa tunnelmissa jo matkalla paikan päälle.
Lutakko oli loppuunmyyty jo arviolta pari viikkoa ennen keikkailtaa, joten Lutakon kätköihin oli eksynyt suurin piirtein 500 raskaan suomirockin (?!) harrasta kuulijaa. ...Jatkuu » Käsittääkseni tämä keikka oli ensimmäinen, jolla Niskalaukaus esiintyi kosketinsoittaja Tuomas Holopaisella (Nightwish) vahvistettuna. Kosketinvelho oli haluttu mukaan, jotta bändi saattoi soittaa myös sellaisia biisejä, joihin oli levylle tehty kosketinosuudet, mutta ilman vakinaista pimputtajaa ko. biisit ovat jääneet aikaisemmin keikoilla esittämättä. No, ehkä vähän yliampuvaa ottaa tuollainen kotimaisen kosketintaiteilun kärkipään tekijä, mutta hyvinhän tuo homma näkyi sujuvan, mr. Holopainen taisikin jo ennakkoon kommentoida ettei todennäköisesti kehtaa mitään menninkäislurituksia Niskalaukauksen riveissä soittaa. Valitettavasti useimmissa biiseissä koskettimet olivat niin alas miksattuina, että oli käytännössä aivan sama, oliko niitä joku soittamassa vai ei. Olikohan joku unohtanut kertoa miksaajalle että tällä kertaa lavalla on vähän enemmän ääntä ja ne pari ylimääräistä kanavaa pöydässä olisi kenties syytä nostaa kuuluuviin poikkeuksellisesti? Kyse ei siis ollut siitä että koskettimet olisivat kuuluneet heikosti tai itselläni olisi vaikea kuulovaurio vaan tarkistettuani tilanteen kanssakuulijoilta vahvistivat he tilanteen, eli esim. vasemmassa laidassa katsomoa oli pitkään (monen biisin ajan) epäselvää, oliko bändillä kosketinsoittaja mukana vai ei (kun ei näkynyt vasemmasta laidasta pa-pinon takaa).
Kokonaisuutena soundipuoli oli kunnossa, jostain syystä (oiskohan kiertuevehkeiden sisäänajosta ollut kyse) bändi käytti omaa PA:ta, mikä on aika harvinaista Lutakossa. Melkoisen hiljaa kuitenkin soittivat, eli vaikka lavalta olisi pitänyt tulla kitaravallia kolmen kitaran voimin, ei äänenpaine ollut aivan lavan etuosassakaan mitenkään mainittava. Kyllähän tällaista musiikkia pitää kuulla kovaa, vaikken yltiöpäisesti kannatakaan aivan yletöntä äänentoiston huudatusta.
Valoreleitä oli lava täynnä, taas kerran ehkä vähän yliampuvasti Lutakon kokoiseen paikkaan, mutta veikkaanpa että tässä samalla kokeilivat releitä kiertuetta silmälläpitäen.
Biisilistaa en tavoilleni uskollisena edes yritä toimittaa, mutta mainittakoon setistä sen verran, että se rakentui aika varmoista valinnoista kattavasti monelta levyltä. Extraa illan tarjonnassa olivat nuo muutamat kosketinvetoiset, yleensä vähän keskiarvoa rauhallisemman linjan biisit, joita siis harvemmin on Niskalaukauksen keikoilla kuultu. Näitä extroja lukuunottamatta setti oli siis milteipä tasapaksu. Ja kokonaiskesto koko setillä encoreineen oli käsittääkseni jotain puolentoista tunnin paikkeilla, mikä on aika vähän varsinkin kun bändi esiintyi ilman lämmittelijää.
Ja miksi ihmeessä keikkojen pitää keskellä viikkoa alkaa hieman ennen puolta yötä? Lutakossa mielestäni onnistuneesti kokeiltiin parin artistin kanssa keskellä viikkoa aikaisempaa showtime, esim. CMX aloitti esiintymisensä klo 22:30 mihin taisi sekä bändi että yleisö olla tyytyväiset.
Kannattaa muuten levykaupassa haahuillessa vilkaista josko asialleen omistautunut kaupanpitäjä olisi älynnyt tilata Tiernapojat -ep:tä, ko. levyllä Trio Niskalaukaus säestää Timo Rautiaista, Jarkko Martikaista (YUP), Ismo Alankoa ja Toni Virtasta (Apulanta) tiernapoikina. Varmaan hyvää rockia vaikka joulunodotukseen. Tiernapojat levy on tätä kirjoitettaessa myynyt jo kultalevyn verran ja jalometallia on luvassa bändille myös Rajaportti levystä, jota on myyty platinan verran.
Täältä tähän.
Kiitoksia vinkistä, täytyy sisällyttää "tuotantosuunnitelmiin" tämäkin... :)
Jaahas, nyt tuleekin varmaan jotain mitä lukijat eivät osanneet odottaa. Nimittäin Palasokerin ensimmäinen vahvasti urheiluhenkinen artikkeli. Ennenkuin nojatuoleihinsa juurtuneet lukijat tyystin säikähtävät ja suuntaavat selaimineen toisaalle, kerrotaan kuitenkin että kyse on elokuvasta, jossa urheillaan, joten tässä artikkelissa ei siis ole jumppaohjeita tai erikoisruokavalioita. Sensijaan jotain aivan muuta, lue rohkeasti lisää.
Solidpowder on netissä ilmaiseksi levitettävä hiihto- & lumilautailuelokuva, lajissaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen. ...Jatkuu » Siis tuon levittämistapansa johdosta ainakin. Ja kyse ei ole siis mistään Juha Miedon hiihdosta ja kylän teinien snoukkafilmistä kuvattuna kaitafilmikameralla vaan pääosissa ovat lajien kärkipään tekijät ammattilaiset mukaanlukien. Solidpowder -elokuvan teko aloitettiin vuonna 2001 kun tekijät saivat idean internetissä ilmaiseksi jaettavasta pitkästä elokuvasta ja alkoivat kuvaamaan materiaalia niin VHS-versiona levitettävää kuin nettiversiotakin varten. Materiaalia on näemmä kerätty alun jälkeen ihan urakalla, sillä hiihtäjiä ja lautailijoita on todella paljon mukana ja pätkiä on kuvattu ympäri maailmaa (väkeä on yhteensä hieman alta sata henkeä rinteissä heilumassa). Kohtauksia löytyy lukuisien suomalaiskohteiden lisäksi Norjasta, Kanadasta, Ranskasta ja Japanista, muutamia vain mainitakseni. Eli kyseessä on siis ihan suurenluokan tuotanto, minkä todennäköisesti moni tuotanto- ja levitysyhtiö olisi mielellään ottanut suojiinsa. Laadullisesti lopputulos on kuitenkin täysin ammattimaisen näköinen vaikka elokuva kokonaisuudessaan on tehty minimalistisella budjetilla. Jopa soundipuolella kuullaan lupaavanoloisia kykyjä, eli musiikista vastaavat bändit, jotka ovat luovuttaneet tuotoksiaan royaltivapaasti elokuvaan.
Palasokeri oli kutsuttu (muut elokuvatuottajat huomio) elokuvan ensi-iltaan Jyväskylän Club Dominoon, mikä oli väkeä täynnä ja ilmeisesti kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet katsomaan leffaa screeniltä. Vastaanotto tuntui olevan hyvä, katsojat eläytyivät mukana ja kiitoksia sateli elokuvan tekijöille illan jatkuessa. Illan aikana olisi ollut mielenkiintoista nähdä samasta lähdemateriaalista eri editoijan toteuttama Wiima-elokuva, jota levitetään VHS-versiona (tilaukset http://www.negativefilms.com sivuston kautta). Ko. elokuva tosin oli ensi-illassa jo aikaisemmin Helsingissä, mutta ihan vertailu vuoksi olisi tuo ollut kiva nähdä miten samasta materiaalista editoidaan kaksi eri elokuvaa.
Valtava määrä työtä on kulunut tuon elokuvan tekoon, hieman tekijöitä haastattelemalla selvisi että esim. editointiin oli käytetty karkeasti yli 500 tuntia, saman verran oli aikaa kulunut webbisivuston tekoon ja ylläpitoon. Ja tuossa on siis vasta osa teknisestä toteutuksesta ja luulenpa että nuo tekijät eivät välttämättä halua edes ynnäillä yhteen kaikkea projektiin kulutettua aikaa. Itse en ainakaan moiseen ryhtyisi. Villi veikkaukseni kuitenkin on että tuon elokuvan myötä tekijöille riittää työtä vastaavanlaisten tuotantojen teossa, oli sitten kyse edelleen harrastuksesta tai ammatista.
[img]juttukuvat/lifestyle/solid-03.jpg" hspace="5" vspace="5" align="right">Koska elokuva on kaikkien laajakaistayhteyden omistavien saatavilla netissä, ei varmaan kannata tässä artikkelissa alkaa selostamaan tämän tarkemmin elokuvan sisältöä. Elokuvaa jaetaan kolmessa osassa, ensimmäinen osa on julkaistu tätä kirjoitettaessa, toinen osa 15.11.2002 ja kolmas osa 22.11.2002. Julkaisu on porrastettu, koska tuollaisen noin 550 megatavun (hi-res versio) paketin jakaminen kokonaisena tuhansille ihmisille samaan aikaan on elokuvan miltei nollabudjetilla käytännössä mahdoton toteuttaa. Ensimmäinen osa kannattaa ladata välittömästi jos tuollainen pirteän talvihenkinen sivakointi yhtään kiinnostaa. Elokuvassa nähtävät temput on muuten syytä jättää omilla Järvisillä kokeilematta jollei ole aivan varma siitä mitä on tekemässä...
Solidpowderin sivut löydät osoitteesta http://www.solidpowder.com/, leffaa löytyy samasta paikasta.
Jatko-osa on muuten jo suunnitteilla, joten jos videohyllystäsi löytyy ennennäkemättömiä extreme-suorituksia, kannattanee vilkaista lisäinfoa Solidpowderin saitilta kuinka seuraavaan elokuvaan pääsee mukaan.
[img]juttukuvat/lifestyle/solid-02.jpg" class="colorbox">
Solidpowder on netissä ilmaiseksi levitettävä hiihto- & lumilautailuelokuva, lajissaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen. ...Jatkuu » Siis tuon levittämistapansa johdosta ainakin. Ja kyse ei ole siis mistään Juha Miedon hiihdosta ja kylän teinien snoukkafilmistä kuvattuna kaitafilmikameralla vaan pääosissa ovat lajien kärkipään tekijät ammattilaiset mukaanlukien. Solidpowder -elokuvan teko aloitettiin vuonna 2001 kun tekijät saivat idean internetissä ilmaiseksi jaettavasta pitkästä elokuvasta ja alkoivat kuvaamaan materiaalia niin VHS-versiona levitettävää kuin nettiversiotakin varten. Materiaalia on näemmä kerätty alun jälkeen ihan urakalla, sillä hiihtäjiä ja lautailijoita on todella paljon mukana ja pätkiä on kuvattu ympäri maailmaa (väkeä on yhteensä hieman alta sata henkeä rinteissä heilumassa). Kohtauksia löytyy lukuisien suomalaiskohteiden lisäksi Norjasta, Kanadasta, Ranskasta ja Japanista, muutamia vain mainitakseni. Eli kyseessä on siis ihan suurenluokan tuotanto, minkä todennäköisesti moni tuotanto- ja levitysyhtiö olisi mielellään ottanut suojiinsa. Laadullisesti lopputulos on kuitenkin täysin ammattimaisen näköinen vaikka elokuva kokonaisuudessaan on tehty minimalistisella budjetilla. Jopa soundipuolella kuullaan lupaavanoloisia kykyjä, eli musiikista vastaavat bändit, jotka ovat luovuttaneet tuotoksiaan royaltivapaasti elokuvaan.
Palasokeri oli kutsuttu (muut elokuvatuottajat huomio) elokuvan ensi-iltaan Jyväskylän Club Dominoon, mikä oli väkeä täynnä ja ilmeisesti kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet katsomaan leffaa screeniltä. Vastaanotto tuntui olevan hyvä, katsojat eläytyivät mukana ja kiitoksia sateli elokuvan tekijöille illan jatkuessa. Illan aikana olisi ollut mielenkiintoista nähdä samasta lähdemateriaalista eri editoijan toteuttama Wiima-elokuva, jota levitetään VHS-versiona (tilaukset http://www.negativefilms.com sivuston kautta). Ko. elokuva tosin oli ensi-illassa jo aikaisemmin Helsingissä, mutta ihan vertailu vuoksi olisi tuo ollut kiva nähdä miten samasta materiaalista editoidaan kaksi eri elokuvaa.
Valtava määrä työtä on kulunut tuon elokuvan tekoon, hieman tekijöitä haastattelemalla selvisi että esim. editointiin oli käytetty karkeasti yli 500 tuntia, saman verran oli aikaa kulunut webbisivuston tekoon ja ylläpitoon. Ja tuossa on siis vasta osa teknisestä toteutuksesta ja luulenpa että nuo tekijät eivät välttämättä halua edes ynnäillä yhteen kaikkea projektiin kulutettua aikaa. Itse en ainakaan moiseen ryhtyisi. Villi veikkaukseni kuitenkin on että tuon elokuvan myötä tekijöille riittää työtä vastaavanlaisten tuotantojen teossa, oli sitten kyse edelleen harrastuksesta tai ammatista.
[img]juttukuvat/lifestyle/solid-03.jpg" hspace="5" vspace="5" align="right">Koska elokuva on kaikkien laajakaistayhteyden omistavien saatavilla netissä, ei varmaan kannata tässä artikkelissa alkaa selostamaan tämän tarkemmin elokuvan sisältöä. Elokuvaa jaetaan kolmessa osassa, ensimmäinen osa on julkaistu tätä kirjoitettaessa, toinen osa 15.11.2002 ja kolmas osa 22.11.2002. Julkaisu on porrastettu, koska tuollaisen noin 550 megatavun (hi-res versio) paketin jakaminen kokonaisena tuhansille ihmisille samaan aikaan on elokuvan miltei nollabudjetilla käytännössä mahdoton toteuttaa. Ensimmäinen osa kannattaa ladata välittömästi jos tuollainen pirteän talvihenkinen sivakointi yhtään kiinnostaa. Elokuvassa nähtävät temput on muuten syytä jättää omilla Järvisillä kokeilematta jollei ole aivan varma siitä mitä on tekemässä...
Solidpowderin sivut löydät osoitteesta http://www.solidpowder.com/, leffaa löytyy samasta paikasta.
Jatko-osa on muuten jo suunnitteilla, joten jos videohyllystäsi löytyy ennennäkemättömiä extreme-suorituksia, kannattanee vilkaista lisäinfoa Solidpowderin saitilta kuinka seuraavaan elokuvaan pääsee mukaan.
[img]juttukuvat/lifestyle/solid-02.jpg" border="0"/ style="width:98%">
Tästä se lähtee, täyden XL ummikon keikkaraportti, eli on myönnettävä heti aluksi etten ollut koskaan aikaisemmin XL:ää tietoisesti kuullut, tosin keikalla huomasin ettei tämä pitänyt täysin paikkansa. Näin ollen siis livenäkin ko. orkesteri heilui verkkokarvoillani ensimmäistä kertaa. Vaan kuinkas sitten kävikään...
Jo jossain määrin humaltunut (kiitos ja anteeksi jo tässä vaiheessa) testiryhmämme vaelsi Jyväskylän arktisessa kylmyydessä Lutakkoon kenties tovin myöhässä kun paikkalle pelmahdettuamme silmäsuojuksiin ja ties mihin sukeltajanlaseihin ja lääkärintakkeihin sonnustautuneet heepot olivat lavalla esittämässä jotain etäisesti musiikilta kuulostanutta ääntä. ...Jatkuu » Pieni epäilys siitä, että tilaisuus ei ehkä sittenkään ollut hilpeän ryhmämme otollisin illanviettopaikka hiipi alitajuntaan. No, yleisö näytti olevan kuitenkin odottavalla kannalla, joten sen mallin mukaisesti etsimme itsellemme tukea takaliston alle ja aloimme ihmettelyn. Paikalla siis lähestulkoon kaikki istuivat aloillaan vaikka "soitto" jo soi, normaalisti avoin Lutakon areenakin oli täytetty tuolein ja pöydin, ainoastaan etuosassa oli pieni vapaa alue jolla istui väkeä lattialla. Outoa etten sanoisi.
Asetututtuamme aloillemme väki kaikkosi lavalta ja hieman ihmeissämme odottelimme että tässäkö tämä sitten oli, näimme 2 min ajan kun heepo vääntää jostain efektikoneesta meteliä ja poistuu takavasemmalle. Tämän epätietoisen hetken jatkuttua lavalle hiihti toinen XL:n vierailevista kyvyistä, eli Kie von Hertzen (meniköhän se nimi noin?). Tovin päästä myös muu retkue ilmestyi valoihin, joten toivoa vielä että saisimme kuulla oikeata soittoakin.
Biisilistaa tahi muuten asiantuntevaa arviota siitä mitä ja miten biisejään XL soitti on turha tähän väliin odottaa, koska kuten alustuksessa jo mainittiin, ei allekirjoittaneella tai muulla testiryhmällämme ollut minkäänlaista ennakkokokemusta illan aktista. Pari ensimmäistä vetoa, eli siis aivan biiseiksi tunnistettavia kokonaisuuksia jäi hieman mitäänsanomattomiksi, johtuisiko kenties siitä että piti päässään (ja päissään) hahmottaa että kuunneltiinko sitä nyt jazzia vai progea vaiko kenties molempia ja paljon muuta. Tuo jälkimmäisin vaihtoehto ehkä saisi eniten kannatusta jos aiheesta äänestystä järjestäisi.
Yllättävää oli että toinen artistivieras lavalla, eli Pekka Pohjola (joka paikkasi isyyslomalla ollutta vakibasistia) oli poikkeuksellisen puheliaalla päällä, spiikkasi melkein jokaisen biisin alkuun pääasiassa siitä, kuinka vaikeita biisit ovat ja kuinka hän ei ole ehtinyt treenaamaan niitä. Tiedä sitten olisiko tämä ollut täysin totta, koska settiin sisältyi myös pari Pekan biisiä. Äkkipikaisempi tekisi päätelmän ettei täyttä settiä XL:ää oltu ehditty treenaamaan ja nuo Pekan biisit vedettiin sen takia kehiin. Tai sitten ihan kunnianosoituksena. Oli muuten ihan hauska nähdä että itse maestro Pohjolakin joutui XL:n biisissä keskittymään niin että oli kieli keskellä suuta ja huulet laski tahteja.
Välillä nähtiin "kitaristikaksintaistelu" Jarmo Saari vs. Kie von Hertzen, joka ei ainakaan allekirjoittaneen mieltä ihmeemmin lämmittänyt, tosin paikalla olleet kitaristit ainakin silmä kovana (onpas merkillinen sanonta muuten) seurasivat parivaljakon työskentelyä. Varsinainen setti taisi päättyä biisiin "Toledo" (tästä ei kyllä uskalla mennä takuuseen), joka oli kyllä ihan asiallinen kuuloinen rutistus. Nyt kun aloin noita biisinnimiä muistelemaan niin illan aikana kuultiin mm. Sir Real, Surreal ja Hitta nagon att tycka om sekä tietysti muita, joita en kyllä muista millään (siis nimeltä).
Theremin on muuten aika vängän kuuloinen soitin ja DJ:kin istui yllätävän hyvin kokonaisuuteen, tosin välillä oli sen verran ääntä tulossa lavalta, että homma uhkasi mennä puuron puolelle. Ja Takalo on kyllä melkoinen velho pimputtimensa kanssa, vaikka hilpeästä testiryhmästämme välillä kuuluikin että "perkele noita akuankka-ääniä jaksaisi kuunnella...". Saattaa johtua hieman musiikillisesta orientoitumisesta eri tyylilajien suuntaan.
Kokonaisuudessaan keikka oli ihan mielenkiintoinen, tosin ennakolta olisi ehkä voinut hieman tutustua materiaaliin niin olisi "alkujärkytys" ollut vähän miedompi. Ja XL ei välttämättä ole paras bändi singahtaa katsomaan kesken lauantai-illan juopottelun, vielä kerran kiitos ja anteeksi kaikille läsnäolijoille.
Kuvat on muuten räpsitty kännykameralla kun jäi varsinainen digipokkari kotio. Tämä on muuten varmaan paras keikka-arvostelu, minkä olen kirjoittanut: tuntematta bändiä ja sen tuotantoa mennään humalassa kuuntelemaan jazzprogefuusiota (?!) ryhmän kanssa, joka ei moista musiikkia tavallisesti kuuntele ja sitten kirjoitetaan arvostelu. Näin se homma etenee.
Paha sanoa :). Jos olisin biisit tunnistanut niin en niitä enää todennäköisesti muistaisi nimeltä...
Pitää tähän ehkä lisätä että ei sitä sentään niin humaltuneessa tilassa oltu että biisin nimiä ei muistaisi, ei vaan ylipäänsä jää meikäläisen mieleen biisien nimet levyiltä tai livenä.
Muistelisin joskus kuulleeni huhua (aika hyvin kumoaa tämän kommentin uskottavuuden...) että noilla kääntäjillä olisi jonkinlaista keskinäistä kilpailua siitä, kuka kehtaa laittaa törkeimmän käännösvirheen suomennokseen jäämättä siitä kuitenkaan kiinni niin että tulee sanomista. Välillä tuntuu ettei taida tulla sanomista vaikka laittaisivat väärän elokuvan / tv-sarjan suomennoksen pyörimään.
Palasokeri.com täyttää tänään lauantaina (21.9.2002) kaksi vuotta, eli tasan pari vuotta sitten lausuttiin tämän verkkolehden syntysanat: "Pitäisiköhän kehittää joku digitaalinen verkkolehti, kun ei tässä oikein muutakaan ole...". Tässä artikkelissa hieman Palasokeri.comin kaksivuotistaipaleesta, eli mitä kaikkea on matkan varrella jo tähän mennessä tapahtunut.
Idea verkkolehdestä todellakin oli täysin tuulesta tempaistu, jotain "luovaa" piti päästä tekemään, joten syntyi idea jonkinlaisesta digitaalisesti julkaistavasta lehdestä. ...Jatkuu » Hieman tuota tuli mietittyä että miten homma kannattaisi tehdä. Ensimmäiseksi tuli tietysti mieleen tehdä peruswebbisivut, joita olisi sitten käsin rystyset verta roiskuen päivitetty illasta toiseen. Jostain syystä tämä ajatus ei kauheasti lämmittänyt ja aloinkin tutkailemaan jonkinlaista dynaamista ratkaisua ongelmaan ratkaisuksi ja automatisoimaan ainakin osan operaatioista. Tuolloin Palasokeria monessa tukenut verkkovelho , kutsutaan häntä vaikka Purpleksi, vihjaisi että kannattaisi kenties vilkaista Squishdot -nimistä projektia. Oikopäätä tsingahdin ko. projektin sivulle, jossa puhuttiin jostakin Zopesta mikä pitäisi asentaa koneelle ensin. Mutkattomasti suuntasin Zopen sivuille, latasin windows-version ja asensin sen koneelle. Kädet tärisivät innostuksesta kun huomasin että koneellani pyöri webbiserveri muutamalla klikkauksella. Oli se ihmeellistä. Seuraavaksi latasin tuon jo mainitun Squishdotin verkkolehteäni pyörittämään ja muutamalla klikkauksella sekin asentui paikoilleen. Ruudulta minua pällisteli puolivalmis verkkolehti muutaman minuutin asentamisella josta olin täysin ummikkona suoriutunut. Ei olisi varmasti moni ensinäkemältä uskonut.
Viikon tai pari tuon ihmeellisen kapineen kimpussa ihmettelin kunnes tuli mieleeni että silloinen Ezine oli kenties tyhmä nimi verkkolehdelle ja mietin noin varttisekunnin toista nimeä. Syystä, joka paljastetaan vasta Palasokerin kymmenvuotispäivänä, päätin nimetä laitoksen Palasokeriksi aivan kuin se olisi ollut jotenkin vähemmän tyhmä. Vielä viikko tai pari vääntöä ja systeemin opiskelua minkä jälkeen taisivat ensimmäiset artikkelit olla julkaistut Palasokerissa. Ihmetys oli suuri, itse ihmettelin että miten tällaisen olin onnistunut tekemään ja ystävät sekä tutut ihmettelivät että mitähän perkelettä tuo ropelihattu nyt on keksinyt kun tuotosta ylpeänä esittelin. Pian kuitenkin homma alkoi ainakin jossain mittakaavassa etenemään, ensimmäisten toimittajien joukkoon onnistuin painostamaan Mr. Pasi Sundqvistin, joka joutui arvaamattaan ryhtymään toimittajaksi saadakseen vastapalveluksena bändinsä webbisivuille päivityksiä. Näin se homma etenee.
Jossain vaiheessa piti alkaa miettimään myös että mistä kaikesta sitä juttua haluttaisiin julkaista, mutta aikani asiaa mietittyäni tulin siihen lopputulokseen että parempi ehkä olla rajoittamatta aihealueita, koska en pystynyt rajaamaan mitään aiheita järkevästi palvelun ulkopuolelle. Tässä siis syy, miksi Palasokerissa kirjoitetaan kaikesta maan ja taivaan välillä (vaikka välillä homma on kyllä melkoista undergroundia), palvelu kun viritettiin pystyyn pelkästä tekemisen ilosta eikä palvelemaan jotain harrastajaryhmää tietyssä viestintätarpeessa. Monialaisuudessa on puolensa ja puolensa, varsinkin näin alkuvaiheessa sisältö saattaa näyttää hajanaiselta ja rikkonaiselta, mutta toisaalta olen huomannut että tietyt aihealueet ovat muodostuneet itsestään ns. pääsuuntauksiksi, eli juttuja taitaa eniten olla musiikki, matkailu ja liikennekategorioissa. Syytä ei tarvitse kaukaa hakea, suurin osa toimittajista taitaa olla erityisen vahvasti musiikkiorientoituneita, joten musiikki vahvimpana aihealueena ei ole yllätys. Toivottavasti saamme kuitenkin jatkossa myös esim. elokuva-, matkailu tai hififriikkejä mukaan julkaisutoimintaan, jotta sisältömme monipuolisuus säilyisi. Tästä päästäänkin monialaisuuden toiseen puoleen, eli uskon että itse kullekin tekee välillä hyvää luopua omasta tunnelinäöstään ja kohdata myös omia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita etäisestikin sivuavia asioita tai jopa tutustua johonkin täysin ennalta tuntemattomaan (ja arvaamattomaan?). Tämän vuoksi toivon että Palasokeri jatkaisi monialaista linjaansa jatkossa ja saisimme mahdollisimman monipuolisesti sisältöä palveluumme jotta emme rajoittuisi pienen marginaalijoukon palveluksi (marginaaliryhmäähän tässä edustetaan varmasti jo muutenkin, marginaalista kun aletaan ottamaan vielä marginaaliryhmää niin alkaa menemään ympyrät pieniksi).
Eksyinpä taas alkuperäisestä aiheesta sanailemaan hienoja korulauseita, palataanpa tekniikan pariin eli miten Palasokerista kehittyi nykyisenlainen kasa epämääräistä koodia. Tuolla alkuperäisellä rungolla toimittiin ensimmäisen vuoden ajan enemmän tai vähemmän aktiivisesti hommaa harjoitellen. Aivan alkuperäisiä artikkelien julkaisupäivämääriä ei ole missään enää tallessa, joten en voi tarkempaa statistiikkaa ensimmäisen vuoden artikkelimääristä kertoa saati sitten kävijämääristä. Jossain vaiheessa noin vuosi sitten tuli mieleen että Palasokeriin olisi kiva saada myös muuta sisältöä artikkelien lisäksi. Aloin tutkailemaan mahdollisia vaihtoehtoja alkuperäiselle Squishdotille, joka ei ollut kovin joustava jatkokehitystä ajatellen. En muista miten eksyin tutkailemaan tuotetta nimeltä PHP-Nuke, joka tarjosi suuren osan niistä ominaisuuksista joita olin ajatellut uuteen Palasokeriin sisällyttää. Samaan aikaan huomasin että intternetistä pystyi rekisteröimään itselleen palvelintilaa scriptikielillä ja tietokannoilla varustettuna ilmaiseksi, joten kynnys tuon uuden tuotteen kokeiluun ei ollut korkea. Kyllä maailma oli taas ihmeellinen paikka elää kun huomasin että onnistuin asentamaan PHP-Nuket + muut kikkareet palvelimelle. Pian kyseinen tuote osoittautui kuitenkin niin turvattomaksi, että aloin katselemaan olisiko mahdollista löytää joku muu ratkaisu uudeksi Palasokeriksi. Törmäsin Postnukeen, joka oli PHP-Nuke projektista omille teilleen lähtenyt haara, joka tarjosi huomattavasti tietoturvallisempaa ratkaisua (näin siis tuolloin vielä uskoin vankasti...). Eipä aikaakaan kun Postnuke pyöri palvelimella ja sisällön siirtäminen saattoi alkaa.
Uuden Palasokerin kehittäminen kesti vuoden 2001 loppuun ja tämä nykyinen versio julkaistiin vuodenvaihteessa 2002. Sittemmin koodi on saanut niin reilusti puukkoa että kokonaisuus muistuttaa hyvin etäisesti Postnukea, mikä tekeekin uuteen versioon päivityksestä melkoisen savotan. Mutta näin siis teknisesti Palasokeri on eksynyt nykyiseen tilaansa.
Jotta tämän verkkolehden pyörittämisestä ei jäisi liian helponoloista kuvaa, kerrotaanpa vielä siitä, missä Palasokeria on pyöritetty. Ensimmäinen versio, joka oli intternetin yli kaikkien saatavilla, palveltiin kotikoneelta, jolle sen aluksi asensin. Olin opiskelijaverkossa kiinni, palvelimien pitäminen ko. verkossa oli kentis jossain mielessä kiellettyä, mutta käyttösäännöt eivät tätä täysin selkeästi kieltäneet. Iloa ei jatkunutkaan pitkään vaan opiskelijaverkoista pistettiin palvelinportit kiinni ulkomaailmaan ja muutettiin käyttösäännöt selkeäsanaisesti kieltämään kaikki palvelimet. Eipä siinä mitään, uutta kotia Palasokerille etsimään. En aivan tarkkaan muista kaikkia välivaiheita, mutta ennenpitkään löysin Englannissa toimivan NIP Ltd:n, joka tarjosi ilmaiseksi Zope-palvelua. Rekisteröitymisen jälkeen sivut piti siirtää käsin artikkeli ja sivu kerrallaan tuonne palveluun, koska tietoturvasyistä eivät tukeneet esim. tietokannan siirtoa suoraan. Siirtotalkoiden jälkeen homma toimi kuitenkin kohtuullisesti Englannistakin käsin kunnes palvelu jostain syystä räjähti käsiin eikä ollut käytettävissä pariin viikkoon. Ehdinkin rekisteröimään uuden vastaavanlaisen palvelun USA:sta, mihin aloinkin jo sivuja siirtämään kun jo aikaisemmin mainittu herra Purple tuli avuksi ja pystytti omalle kotipalvelimelleen Zopen jotta Palasokeri saattoi taas jatkaa toimintaansa. Palvelimet vaihtuivat Purplen kotiverkossa ja Palasokeri löytyi joka viikko eri osoitteesta. Onneksi apuna oli hieman aikaisemmin rekisteröity domain-nimi, eli Palasokeri.com otettiin käyttöön. Purple muutti vaihtaen paikkakuntaa ja taas jouduttiin käsin siirtämään sisältö tuonne Englannissa sijainneelle palvelimelle joka oli alkanut taas toimia.
Tuli aika etsiä uudelle Palasokerin versiolle kotia ja ilmaispalvelu, missä Palasokeri 2.0:aa oli kehitetty, oli toiminut ihan kohtuullisesti, joten tarkoitus oli alkaa uuden Palasokerin toiminta sieltä käsin, palvelu sijaitsi Englannissa. Juuri ennen vuodenvaihdetta kun palvelu oli tarkoitus ottaa käyttöön, f2s.com niminen firma ilmoitti että ilmaispalvelut sitten loppuvat, hyvää päivänjatkoa. Kutsuttiin Purple apuun ja Purplen kotiverkkoon viriteltiin taas omaa palvelinta pyörittämään uutta Palasokeria. Vuodenvaihteessa kun käyttöönotto tapahtui, homma toimi ihan hienosti. Jo tuolloin alettiin puhumaan että Palasokeri-palvelin voitaisiin kenties siirtää Helsinkiin erään firman intternet-letkun päähän. Keväällä 2002 Palasokeri heivattiinkin Helsinkiin, mutta intternet-letku ei löytynytkään Palasokerin persuksiin välittömästi vaan hätäratkaisuna siirsin kaiken sisällön Slovakiasta rekisteröimääni ilmaispalveluun. Slovakian palvelu toimikin sitten juuri niin hyvin kuin hinnasta voi päätellä. Sivuja saattoi selailla aamupäivisin ihan kohtuullisen nopeasti, mutta puolen päivän jälkeen liikenne hyytyi täysin eikä sivut enää auenneet ennen seuraavaa aamua. Muutamassa viikossa Helsingissä palvelin saatiin viimein letkun päähän ja sivuja saattoi taas selailla ympäri vuorokauden kohtuullisen nopeasti. Ainoa ongelma oli että Kolumbuksen tai Suomi24:n palveluista ei päässyt Palasokerin sivuille. Alta kuukauden kuluttua Helsingin aloituksesta Palasokerin palvelin sanoi itsensä irti eräänä kauniina ilta-päivänä. Viikon päivät odoteltiin että joku ehti Helsingissä painaltamaan reset-nakkulaa ja lopputulos oli toivoton, mitään ei tapahtunut. Sisältö piti taas siirtää johonkin ilmaispalveluun, rekisteröin kokeeksi Lycosilta sivutilaa + tietokannat yms. ja siirsin sivut heidän palveluunsa. Palvelussa oli about kiljoona proxyä välissä, joten juuri mikään Palasokerin palvelu ei toiminut oikein joten puukotin koodia kiireessä niin että edes jotain sai sivuilta ulos. Samaan aikaan siirsin sisällön myös Slovakiaan ja saatoin domainin osoitetta vaihtamalla taiteilla niin että aamupäivisin sivut palveltiin Slovakiasta ja iltapäivisin Lycosilta. Parin päivän jälkeen Lycos poisti tunnukset viitateen johonkin käsittämättömään sääntörikkeeseen, jäljellä oli enää Slovakia. Originaali palvelin hillui Helsingissä, odottelimme että olisi tullut työkeikkaa Helsingin suuntaan että olisimme voineet noutaa palvelimen samalla. Kukaan ei varmaan ylläty jos nyt kerron että työkeikkoja ei tippunut vaikka kuinka kyttäsi. Taiteilu ja kikkailu ilmaispalvelimella jatkui kesään asti, kunnes virittelimme vanhan pizzalaatikon palvelemaan Palasokeria. Tietäähän miten siinä käy, 64 megalla muistia ja noin 100 MHz suorittimella dynaamisen sisällön pusertaminen jokaiselle käyttäjälle yksilöllisesti ei ole kovin vauhdikasta puuhaa ja etusivu latautuikin tuolloin 10-14 sekuntia. Alkukesä taiteiltiin tuon pizzalaatikon varassa kunnes onnen päivä taas koitti ja hyytynyt palvelin saatiin Helsingistä tarkasteluun.
Alkuperäinen palvelin, jossa ei siis varsinaisesti ollut kuitenkaan mitään erityistä vikaa, päätettiin siirtää paikkaan X (emme paljasta palvelimen tarkkaa sijaintia terrori-iskuvaaran takia, totuudenkertojaa ei koskaan kohdella hyvin...), josta käsin homma on pääasiallisesti toiminut suhteellisen hyvin lukuunottamatta kesän säätilavaihteluista johtuvia katkoksia.
Että näin, moni olisi varmasti älynnyt jo jossain välissä lyödä pensselit santaan kun kivireki painaa tonneja, mutta suomalaisessa sisu-myytissä täytyy olla jotain perää. Kaikki on siis opiskeltu kantapään kautta erehtyen ja taas erehtyen, välillä jotain oppien. Tuli tuosta teknisestä ja palvelinsepostuksesta niin pitkä, että tokkopa moni jaksaa tänne asti edes lukea. Voisin kertoa vielä kaikenlaista pikkujuttua parin vuoden varrelta, edellä kuvatut tapahtumat ovat vain pääpiirteissään Palasokerin historia, mutta tehdäänpä niin että lukija voi aina kysyä jos joku asia erityisesti askarruttaa.
Nykyisin Palasokerilla on yli tuhat eri kävijää kuukaudessa, määrä ei ole mykistävän suuri mutta kohdeyleisön huomioon ottaen voidaan tuotakin pitää jo jonkinlaisena saavutuksena palvelulle, joka ei ole mitenkään kaupallinen vaan puhtaasti harrastelijavoimin vedetty. Jos kasvutahti jatkuu nykyisenlaisena, on meillä kolmevuotisjuhlien aikaan jo tuhansittain kuukausittaisia kävijöitä. Ja puhun siis kävijöistä, sivulatauksia tulee tuhansia jo nyt (keskimäärin hieman alta 10 000 sivulatausta / kk). Artikkeleja on julkaistu nyt hiljaisen kesän jälkeen kiitettävällä tahdilla, niitä on tätä kirjoitettaessa luettu yhteensä vajaat 9000 kertaa. Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan meille yhä enemmän lukijoita ja ennenkaikkea aktiivisia käyttäjiä, koska Palasokeriin ei sisältöä synny jos tarpeeksi sitä tuottavia ihmisiä ei joukkoomme eksy. Kaikille annetaan edelleen mahdollisuus osoittaa kykynsä kirjoittajana ja jos arkistoa selailee niin voi huomata ettei Palasokeriin kirjoittaminen välttämättä kovin ihmeellisiä kirjallisia lahjoja vaadi. Toivottavasti kolmivuotisjuttua kirjoittaessani voin jo ihmetellä kuinka hyvin Palasokerin omalaatuinen konsepti on lähtenyt toimimaan ja lukijat ovat alkaneet tekemään palvelusta omannäköistään totaaliportaalia.
No hups, tuo oli jo melkein kuin jostain pörssitiedotteesta. Hui yäk.
Nöyrin kiitos kaikille tähän mennessä mukana roikkuneille ja erityisesti sisältöä toimittaneille sekä muille toimintaa tukeneille tahoille. Kyllä meno tästä paranee...
---
Palasokeri Webzine Rev. 1.0
(tuonne ei varmaan kannata ihmeemmin juttuja tai kommentteja lähetellä, niitä sieltä kukaan löydä...)
CMX:n Isohaara uutukaislevyä on pyöritetty radiosoitossa ja televisiossakin jo tovi, oli siis aika tarkastaa bändin live-suoritus. Alkusyksyn pimentämässä yössä CMX nousi Lutakon lavalle WTC-terroristi-iskun vuosipäivänä ja median USA-sitäjatätä tulvaa saattoi paeta Lutakon pimentoon. Palasokerin musiikkitoimitus paikalla, seuraavassa raporttia.
Edellisen kerran Palasokerin väki oli ihmettelemässä CMX:ää Lutakossa alkukesästä vuonna 2001 kun bändi teki paluuta estraadeille Rappion Apostolit nimellä. ...Jatkuu » Kyseessä oli siis ns. lämmittelykeikka ennen kesän festarikeikkoja, bändihän oli tuolloin ollut telakalla pari vuotta keikkahommista ja Dinosaurus Stereophonicus -levy oli julkaistu aikaisemmin keväällä. Tuolloin bändi oli erinomaisen energisessä vireessä ja soitto kulki. No, homma oli edelleen kuosissaan, tosin pientä hapuilua oli havaittavissa, mutta ilmeisesti syynä oli että bändi ei ollut ehtinyt vielä kovinkaan montaa keikkaa heittämään uuden levyn materiaalia esittäen. Lueskelin CMX:n webbisivuilta löytyvästä kiertuepäiväkirjasta bändin omia mietteitä Jyväskylän keikasta. Jyväskylän settilistaa oli ilmeisesti muokattu aikaisempien keikkojen perusteella kuulijaystävällisempään suuntaan. Tämä näkyikin sitten lähestulkoon yllätyksettömyytenä pitkin keikkaa, eli biisit oli valittu nyt niin varman päälle että meininki meinasi käydä välillä jo tylsäksi.
Soundit olivat erinomaiset kuten ne olivat edelliselläkin Lutakon vierailulla, ehkä hieman ylenmääräisesti diskanttivoittoiset soundit tosin pakottivat työntämään vaahtomuovia korviin, mutta kokonaisuutena äänipolitiikka toimi hyvin. Valot olivat suoraan sanottuna järjettömän kokoiset Lutakon kokoiseen liiteriin, mutta tilanne ei ilmeisesti ole ollut tilojen suhteen paljoakaan parempi useimmilla keikkapaikoilla jos kiertuepäiväkirjaa on uskominen. Olihan valoshow mykistävää katseltavaa , mutta jostain syystä välillä hommaa katsellessa tuli Spinal Tap useamman kerran mieleen kun lavalla oli valovärkkejä puolet liikaa. Rahalla saa ja mersulla pääsee, CMX:llä tietysti on ilmeisesti taloudellisesti mahdollisuus pyörittää showta ns. isolla, mutta joku tolkku sentään touhuun.
Täytyy tässä myöntää että en perehtymättömyyttäni edes paikanpäällä tajunnut että Jyväskylässä nähtiin jotain spektaakkelimaista, sillä toisen kitaran hihnaan nojannut kitaristi Timo Rasio veti nk. demokratiasoolon omatekemällään vintage-kitaralla. Siinä sitä oli spektaakkelia, en vain vieläkään tiedä että mikä tuossa on niin legendaarista. Toivottavasti joku enempi CMX:ään perehtynyt osaa tyhmää toimittajaa valaista asian tiimoilta. Tuntuukohan oikeista journalisteista aina tältä kun kirjoittavat keikka-arvostelua tajuamatta mitään siitä mitä ovat nähneet tai kuulleet? Taas askel lähempänä ammattilaisuutta... :)
Meininki oli Lutakossa hyvä, yleisö lauloi innokkaasti vanhoja ralleja mukana välillä niin innokkaasti että bändi lopetti soittamisen ja yleisö lauloi säkeet loppuun. Väkeä paikalla oli aivan älyttömästi, Lutakossa en muista nähneeni aikaisemmin kymmenien metrien kaljajonoa, joka tosin aiheutui ilmeisesti siitä että bändin showtime oli kerrankin ilmoitettu ennakkoon ja porukka saapui paikalle 5 min aikaisemmin suoraan jonottamaan bisseä. Älykästä.
